Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti numero 45

"Ei, mutta en hukkaa itseäni sen takia että silloin tällöin teen jonkun pienen jutun joka ei liity minuun itseeni. En tee niitä asioita jatkuvasti ja tuntikausia. Siihen murojen laittamiseen menee vain hetki, ja sitten taas olen seuraavan tunnin luultavasti niin ettei minulta kukaan pyydä mitään tai ehkä loppuillan. Jos teen jotain mitä en halua keskeyttää, sanon lapselle että pyydä isiä laittamaan."

Missä kohtaa tuossa sanon että lasten pitää luopua kaikista harrastuksistaan jne.?

ap

Näissä, missä ei puhuta lasten harrastuksista, pointti oli se, että äiti ei ainakaan keskeytä omia hommiaan lasten takia ja lastenhoitoon ei saa mennä vuorokaudessa montaa tuntia. Alle kouluikäisten kanssa aika hankalaa meillä normaaleilla ihmisillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Älä nyt vain sano, ettet tässäkään viestissä näe, missä kohtaa olet kieltänyt lapsia harrastamasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Minkälainen sinä olit kun olit hukassa itseltäsi? Teit koko ajan jotain kotitöitä? Etkä ajatellut muuta kuin niitä kotitöitä? Eikö oikeasti ajatukset harhailleet muualle? Niihin omiin kiinnostuksen kohteisiin?

Jos minä joskus mieheltä kysyn että tuonko sulle tähän jotain syötävää, niin mies vastaa yleensä että ei tarvi, minä osaan itse hakea ruokani, ei tarvi passata. Hänen äitinsä oli sellainen passaajaluonne, mutta toisaalta myös marttyyri. Valitti miten hän teki kaiken huushollissa kun oli mies ja kolme poikaa, mutta mies on sanonut että heillä oli tiskivuorot että kyllä hekin tekivät kotitöitä, eikä niitä nyt niin paljon kerrostalossa ollutkaan.

ap

  :D Jos haluan treenata maratonille tai oppia soittamaan pianoa tai opiskella uuden ammatin, niin miten ajatuksen karkailu kotitöiden ohessa edesauttaa asiaa? 

No eikö noita asioita voi ajatella silloinkin kun tekee jotain muuta? Miettiä miten harjoittelee ja koska jne. Minä ainakin mietin paljonkin työasioita kun teen jotain muuta.

ap

Mitä hyödyttää ajatella jotain pianonsoiton tai maratonin treenaamista, jos tietää, ettei aikaa tai mahdollisuutta treenaamiseen ole? Haloo!!! Sehän se pointti tässä on. Ajattelu ei tee vuorokauteen lisää tunteja tai vähennä velvotteita. 

Ei kun se niiden ajattelu on juuri sitä että mielessäsi mietit miten teet aikaa niille sun jutuille. Jokaisella ihmisellä on oikeus edes muutamaan tuntiin viikossa omille jutuille, jos sitä ei ole, niin elämä on puolison kanssa suunniteltu huonosti ja jotain pitää keksiä tai hakea apua. Osan niistä velvoitteista voi varmasti jättää tekemättä, delekoida jollekin toiselle jotta voi itse mennä ja toteuttaa itseään.

ap

Ja mitä tässä tarkoitat noilla velvotteilla, jotka voi jättää tekemättä, jos et nimenomaan sitä lapsen harrastusta, joka sinua ei voisi vähempää kiinnostaa. Aika vähän on sellaisia velvotteita, jotka voi noin vain jättää tekemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ne työpaikan miehetkö sinulle tulevat vuodattamaan, että ovat hukanneet itsensä? 

Ei tietenkään. Vaan tällä palstalla olevat ihmiset, ketä nyt sitten ovatkaan. Täällähän se on ihan muotia.

ap

Ai, minä muistelisin, että tuolla aiemmin kerroit, miten moni sinulle tulee kertomaan ongelmistaan, kun perustelit miten hyvä tyyppi olet irl. Mutta nämä ovatkin nyt palstalaisia, jotka ovat juuri sinulle avautuneet. :D 

Kyllä, tulevat puhumaan ongelmistaan. Mutta ne on eri ongelmia. Kukaan ei ole koskaan tullut sanomaan että on hukannut itsensä. Siksi kysyn sitä täältä koska täällä sellaisia on.

Olenko väittänyt missään kohtaa, että palstalaiset avautuvat minulle?

Olenko väittänyt missään kohtaa että tutut ihmiset tulevat avautumaan minulle ongelmastaan joka on että ovat hukanneet itsensä?

Ap

Kun sinulle on sanottu, että et vaikuta empaattiselta, olet sanonut, että sinulle tullaan avautumaan ongelmista. Mutta nytkö ne ongelmat sitten ovatkin nauravaisten työkaverimiesten työhön liittyviä ongelmia eikä mitään tunnepuolen juttuja? Siinä tapauksessa tämä ei nyt oikein vahvista sitä empaattisuuttasi. 

Tuolla kyllä aiemmin käytit sellaisia ilmaisuja, joilla annoit ymmärtää, että olisit nimenomaan toiminut olkapäänä ja tukena vaikeista asioista kärsiville ihmisille. En jaksa kaivella niitä viestejä, mutta muistaakseni käytit esim ilmaisuja "usein näkee/kuulee" ja "monet ovat kääntyneet minun puoleeni ongelmatilanteissaan". 

"Usein näkee" tarkoittaa tällä palstalla, jos minulle joku ihminen tulee oikeasti puhumaan, niin minä kuulen sen, täällä en kuule vaan näen tekstinä.

Ja se että ihmiset kääntyvät minun puoleeni ongelmatilanteissa ei liittynyt mitenkään tämän palstan juttuihin, vaan ihmisten omiin juttuihin, mitkä eivät ole mitään itsensä kadottamisia. Mikä siinä on niin vaikea ymmmärtää?

Kun kerran empatiakykyäni epäiltiin, niin kerroin että näin minulla luultavasti on empatiakykyä oikeassa elämässä, tämä missä nyt kirjoitan on virtuaalitodellisuus, se ei kerro mitään siitä minkälaista minun oikea elämäni on. Kun kirjoitan tänne jotain, ja joku tekee siitä jotain omia tulkintojaan, se menee helposti pieleen kun ei todellakaan kuule minua, saati näe, ja mikä tärkeintä ei tunne minua ja tiedä miten käyttäydyn.

Usein ne ongelmat joista puhutaan ystävien kanssa on ihmissuhteisiin liittyviä, toki työkavereiden kanssa useimmiten työasioihin liittyviä, en ole työn ulkopuolella kovin monen kanssa ystävä. Ja taas sitten alaiset tulevat kyllä kertomaan joskus jopa henkilökohtaisikin asioita, koska minä olen siellä sitä varten että minuun voi luottaa ja minä neuvon asioita tai ainakin kuuntelen. Mun työni on aika erikoista siinä mielessä että ihmisiä on joka lähtöön erilaisia ja jokaisella on toki omat ongelmansa.

Toki myös minä saatan avautua ihan töissäkin, kun isäni kuoli niin puhuin pitkään esimieheni kanssa  ja myös parin työkaverin kanssa, se tilanne oli niin raskas ja halusin kertoa heille jotka voivat sen huomata minusta myös töissä, niin tietävät mistä on kyse.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

No, voi hyvänen aika. Itsensä kadottaminen ei tarkoita sitä, että henkilö konkreettisesti haihtuu savuna ilmaan ja lakkaa olemasta. Itsensä kadottaminen ei myöskään tarkoita sitä, ettei koskaan ajattelisi mitään itseensä liittyviä ajatuksia tai tekisi jotain josta tykkää.

Täällä on moni selittänyt sinulle, miten he ovat kokeneet hukanneensa itsensä esimerkiksi parisuhteessa tai työelämässä, mutta sinä et ota selitystä vastaan. Sinä peilaat kaiken oman kokemusmaailmasi kautta niin vahvasti, ettet näytä pystyvän edes kuvittelemaan, että joku toinen voi kokea asiat eri tavalla kuin sinä itse. Jokun toisen elämä voi olla ihan erilaista kuin sinun. Koska et ole sitä kokenut, sitä voi olla vaikea todella ymmärtää mutta aina voi silti yrittää kuvitella ja olla empaattinen.

Itsensä kadottaminen tarkoittaa sitä, ettei joko tunnista omia tarpeitaan tai joutuu jostain syystä sysäämään ne jatkuvasti taka-alalle niin, ettei pysty olemaan aidosti oma itsensä vaan ajautuu vetämään eräänlaista roolia, jonka ei tunne kuuluvan itselleen. Näin käy helpommin henkilöille, jotka ovat luontaisesti miellyttämishaluisia tai kasvaneet olosuhteissa, joissa he ovat joutuneet liian varhain luopumaan omista tarpeistaan lähes täysin toisen hyväksi tai joissa heiltä on esimerkiksi vanhempi kontrolloinut voimakkaasti.

Työelämässä itsensä voi kadottaa eli siis tuntea, ettei uskalla tai saa olla täysin oma itsensä, jos tekee itselleen täysin sopimatonta työtä tai jos työkaverit vähättelevät tai kritisoivat tai muuten käytöksellään osoittavat, etteivät hyväksy. Silloin alkaa käyttäytyä tavalla, jonka avulla selviytyy siitä työtilanteesta, vaikka muuten ei ikinä käyttäytyisi niin. Puheliaasta ja avoimesta saattaa tulla vetäytyvä ja hiljainen. Herkkä ajattelija saattaa nauraa porukan vitseille, vaikka kokisikin ne loukkaavina yms. Introvertti pakottaa itsensä väkisin iloiseksi asiakaspalvelijaksi jne. Kun tarpeeksi kauan joutuu käyttäytymään tavalla, joka ei ollenkaan sovi itselle, voi kokea, että on ikään kuin hukannut osan itsestään eikä oikein enää itsekään tiedä, millainen on tai haluaisi olla, kun esim. töissä joutuu jatkuvasti tällaiseen ristiriitaan.

Parisuhteessa tai vanhemmuudessa itsensä voi hukata esimerkiksi niin, että huolehtii niin paljon muiden asioista, ettei itselle ja omille kiinnostuksen kohteille vain jää aikaa eikä jaksamista. Tämä ei siis tarkoita sitä, että joku tai jokin välttämättä pakottaisi tämän henkilön huolehtimaan muista vaan että hän esim. kasvatuksesta johtuvista syistä vain ajautuu siihen rooliin syvemmälle kuin oikeastaan haluaisi eikä huomaa laittaa kehitykselle stoppia ajoissa. Tässä juuri yksi kuvasi sitä, miten ura vei hänen aviomiehensä niin täysin, että hänelle itselle jäi vain kodinpyörittäjän ja lapsista ja miehestä huolehtijan rooli. Etkö oikeasti ymmärtänyt tämän ihmisen kertomusta?

Monille myös äitiys voi olla niin totaalinen ja iso kokemus, että sitä ikään kuin unohtaa, kuka ja millainen oli ennen äitiyttä. Vanhemmuus muuttaa ihmistä ja tämänkin muutoksen voi joku kokea itsensä hukkaamisena.

Itsensä hukkaaminen on siis metafora, johon liittyy kaikkia seuraavia merkityksiä:

- Olen arvoton, ellen vedä tätä roolia.

- En tiedä, mitä oikeasti haluaisin.

- En tiedä, millainen oikeastaan olen tämän arkikuvion ulkopuolella.

- Minulla ei ole tarpeeksi omaa aikaa.

- En saa olla oma itseni. Sitä ei hyväksytä.

- En saa tehdä sitä, mitä haluaisin.

Kyllä kyllä. Nämä asiat on minulle selvittänyt joku jo tuolla monia sivuja sitten ja olen sanonut että ok, ymmärrän nyt että sitä metaforaa käytetään tälläisissä tapauksissa vaikka mun mielestä se kuulostaa tyhmältä sanoa että on hukannut itsensä, jos ei konkreettisesti se oma minuus ole mihinkään kadonnut, ja sille voisi yleensä suht helpostikin tehdä jotain jos vaan ottaisi asiaksi. Olisi selkeämpää sanoa noin kun tuossa nyt laitoit oikein ranskalaisilla viivoilla hyvinkin selkeitä esimerkkejä, niihin on paljon helpompi samaistua kuin siihen että minuus on hävinnyt. Mutta kaipa se kuulostaa hienommalta sanoa että olen kadottanut itseni, kuin että minulla ei ole tarpeeksi omaa aikaa.

Tässähän on nyt sivutolkulla takerruttu väärinymmärryksiin siitä mitä minä olen sanonut mitkä ei liity enää mitenkään varsinaiseen aloitukseeni. 

ap

Metaforinen kielenkäyttö on monien mielestä tehokasta ja osuvaa, koska vertauskuvien ja kielikuvien avulla pystytään luomaan niin voimakkaita mielleyhtymiä ja tunnekokemuksia. Metafora ”oman ajan puute ja itselle epäluontevien asioiden tekeminen on oman itsen hukkaamista” kuvastaa hyvin tilanteen totaalisuutta sekä sen aiheuttamia avuttomuuden ja epätoivon tunteita.

Verbit ”hukata” ja ”kadottaa” eivät myöskään määritelmällisesti sisällä ajatusta siitä, että kerran menetettyä ei voisi ikinä missään tilanteessa saada takaisin. Hukkaaminen nimenomaisesti viittaa siihen, että on jättänyt jonkin asian sellaiseen paikkaan, ettei tiedä, missä se asia nyt on mutta että ko. asia on yhä olemassa ja mahdollisesti myös löydettävissä. Tässäkin mielessä itsensä hukkaamisen metafora on aivan pätevä ja kyllin eksakti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Minkälainen sinä olit kun olit hukassa itseltäsi? Teit koko ajan jotain kotitöitä? Etkä ajatellut muuta kuin niitä kotitöitä? Eikö oikeasti ajatukset harhailleet muualle? Niihin omiin kiinnostuksen kohteisiin?

Jos minä joskus mieheltä kysyn että tuonko sulle tähän jotain syötävää, niin mies vastaa yleensä että ei tarvi, minä osaan itse hakea ruokani, ei tarvi passata. Hänen äitinsä oli sellainen passaajaluonne, mutta toisaalta myös marttyyri. Valitti miten hän teki kaiken huushollissa kun oli mies ja kolme poikaa, mutta mies on sanonut että heillä oli tiskivuorot että kyllä hekin tekivät kotitöitä, eikä niitä nyt niin paljon kerrostalossa ollutkaan.

ap

  :D Jos haluan treenata maratonille tai oppia soittamaan pianoa tai opiskella uuden ammatin, niin miten ajatuksen karkailu kotitöiden ohessa edesauttaa asiaa? 

No eikö noita asioita voi ajatella silloinkin kun tekee jotain muuta? Miettiä miten harjoittelee ja koska jne. Minä ainakin mietin paljonkin työasioita kun teen jotain muuta.

ap

Mitä hyödyttää ajatella jotain pianonsoiton tai maratonin treenaamista, jos tietää, ettei aikaa tai mahdollisuutta treenaamiseen ole? Haloo!!! Sehän se pointti tässä on. Ajattelu ei tee vuorokauteen lisää tunteja tai vähennä velvotteita. 

Ei kun se niiden ajattelu on juuri sitä että mielessäsi mietit miten teet aikaa niille sun jutuille. Jokaisella ihmisellä on oikeus edes muutamaan tuntiin viikossa omille jutuille, jos sitä ei ole, niin elämä on puolison kanssa suunniteltu huonosti ja jotain pitää keksiä tai hakea apua. Osan niistä velvoitteista voi varmasti jättää tekemättä, delekoida jollekin toiselle jotta voi itse mennä ja toteuttaa itseään.

ap

Ja mitä tässä tarkoitat noilla velvotteilla, jotka voi jättää tekemättä, jos et nimenomaan sitä lapsen harrastusta, joka sinua ei voisi vähempää kiinnostaa. Aika vähän on sellaisia velvotteita, jotka voi noin vain jättää tekemättä. 

Tarkoitan esim. kotitöitä. Voi jättää vaikka imuroimatta, se ei ole tärkeää. Tai voi jättää pyykit huomiselle jos ei ole vaatekaapit tyhjät. Saunan voi pestä myös seuraavalla viikolla, sitä ei ole pakko just nyt tehdä jos ei jaksa tai ehdi, ilman että siitä stressaa ja tekee sen yöllä kun pitäisi jo nukkua että jaksaa töihin, ihan vaan sen takia kun se sauna nyt pitää pestä aina tiettynä päivänä.

Parikin ystävätärtä jotka ovat itse yrittäjiä käyttävät siivoojaa jotta heille jää aikaa olla perhen kanssa hektisen työn ohessa, he eivät stressaa sitä jos koti on sekaisin, menevät lasten kanssa rannalle ja siivooja siivoaa sillä aikaa tai seuraavana päivänä. Mun mielestä se on todella hyvä asia, että tehdään vapaa-aikana sitä mikä on kivaa eikä jumiteta siihen että kämppä pitää olla joka päivä tip top. Miksi stressata itseään turhilla asioilla? Ne kotityöt ei sieltä kämpästä mihinkään karkaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on trolli. Sama trolli seikkaili av.lla keväällä 2016 nimimerkillä Hel-nyc. Siksi hän myös sivuuttaa kaikki siihen viittaavat kommentit.

Toki nyt varmaankin kommentoi :)

Tämä.

Ja edelleen. Älkää ruokkiko trollia.

Jotta ei hukkaa itseään niin täytyy päästä ohrapirtelölle säännöllisin väliajoin,. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Älä nyt vain sano, ettet tässäkään viestissä näe, missä kohtaa olet kieltänyt lapsia harrastamasta. 

Ei kai se ole harrastuksen kieltämistä jos joskus ei mene harkkoihin? Jokaisista harkoista on aina joku pois. Kyllä nyt sulla vanne kiristää liikaa päätä...

Ja meidän lasten ei ole pakko alkaa juuri jääkiekkoa harrastamaan, toki asiasta neuvoleltaisiin jos meidän lapsista joku nyt osoittautuisi todella hyväksi juuri jääkiekossa. Mutta mitä minä olen kuullut, niin mulla ja miehellä ei riitä rahkeet sen harrastuksen pyörittämiseen, ei rahat eikä fyysiset voimavarat. Sitten kun lapset on niin isoja että hoitavat kulkemiset jne. itse saavat harrastaa mitä haluavat. Miksi ihmeessä juuri meidän lasten pitäisi saada harrastaa järkyttävän kallista ja aikaa vievää harrastusta? Harrastuskia on pilvin pimein mistä valita, muitakin kuin jääkiekkko. Lasten kavereista ei taida kukaan muukaan harrastaa jääkiekkoa, salibandyä harrastaa jotkut mun kavereiden lapset, ja aika rasittavaa jo sekin on vanhemmille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti numero 45

"Ei, mutta en hukkaa itseäni sen takia että silloin tällöin teen jonkun pienen jutun joka ei liity minuun itseeni. En tee niitä asioita jatkuvasti ja tuntikausia. Siihen murojen laittamiseen menee vain hetki, ja sitten taas olen seuraavan tunnin luultavasti niin ettei minulta kukaan pyydä mitään tai ehkä loppuillan. Jos teen jotain mitä en halua keskeyttää, sanon lapselle että pyydä isiä laittamaan."

Missä kohtaa tuossa sanon että lasten pitää luopua kaikista harrastuksistaan jne.?

ap

Näissä, missä ei puhuta lasten harrastuksista, pointti oli se, että äiti ei ainakaan keskeytä omia hommiaan lasten takia ja lastenhoitoon ei saa mennä vuorokaudessa montaa tuntia. Alle kouluikäisten kanssa aika hankalaa meillä normaaleilla ihmisillä. 

Miten te sitten hoidatte lapsianne tunteja joka päivä? Siis konkreettisesti teette jotain hoitotoimenpiteitä eikä vaan että katsotte perään kun leikkivät? 

Huomaatko tuossa jälkimmäisessä lauseessa ensimmäisen sanan, JOS, sanonko että teen aina ja koko ajan jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää? En, vaan sanon että jos. Jos vaikka kirjoitan jotain tärkeää tekstiä ja haluan kirjoittaa sen loppuun niin että ajatus ei katkea, niin en heti poukkaa ylös ja mene tekemään jotain murojen kaatamista, sanon lapselle että odota hetki tai että sano isille. Yleensä en tee mitään tärkeää vaan esim. katson telkkaria, laitan sen pauselle ja käyn kaatamassa murot ja jatkan katsomista. Sama juttu kun tässä tänne kirjoitan, lapsi puhuu mulle tuossa vieressä ja kuuntelen ja vastailen hänelle nytkin tässä samalla ja kun tämän lähetän menen laittamaan perunat kiehumaan. Sitten vilkaisen mitä esikoinen laittoi viestiä mesessä. Sitten katson mitä sinä minulle vastaat tähän. Lapsi lähti ulos leikkimään, en mene perässä katsomaan sitä. Toinen lapsi pelaa omassa huoneessaan, myös sitä en mene viereen katsomaan. Mies makaa sängyllä, en myöskään sitä mene vahtimaan viereen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap

Sä kysyit, että selittäkää, miten joku voi "hukata itsensä". No täällä kaikki selittää, mutta sinä vaan intät, että sinulle ei ole käynyt niin.

Hyvä sulle, mutta kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Kuten joku sanoi, kasvatuksesta, genetiikasta, elämäntilanteesta tms. asiasta johtuen ihmiset reagoi ja toimii tilanteissa eri tavoin. Usein ihan tyhmästitikin. Mutta niin vaan voivat hukata itsensä, sitähän sinä kysyit.

Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt.

ap

No, voi hyvänen aika. Itsensä kadottaminen ei tarkoita sitä, että henkilö konkreettisesti haihtuu savuna ilmaan ja lakkaa olemasta. Itsensä kadottaminen ei myöskään tarkoita sitä, ettei koskaan ajattelisi mitään itseensä liittyviä ajatuksia tai tekisi jotain josta tykkää.

Täällä on moni selittänyt sinulle, miten he ovat kokeneet hukanneensa itsensä esimerkiksi parisuhteessa tai työelämässä, mutta sinä et ota selitystä vastaan. Sinä peilaat kaiken oman kokemusmaailmasi kautta niin vahvasti, ettet näytä pystyvän edes kuvittelemaan, että joku toinen voi kokea asiat eri tavalla kuin sinä itse. Jokun toisen elämä voi olla ihan erilaista kuin sinun. Koska et ole sitä kokenut, sitä voi olla vaikea todella ymmärtää mutta aina voi silti yrittää kuvitella ja olla empaattinen.

Itsensä kadottaminen tarkoittaa sitä, ettei joko tunnista omia tarpeitaan tai joutuu jostain syystä sysäämään ne jatkuvasti taka-alalle niin, ettei pysty olemaan aidosti oma itsensä vaan ajautuu vetämään eräänlaista roolia, jonka ei tunne kuuluvan itselleen. Näin käy helpommin henkilöille, jotka ovat luontaisesti miellyttämishaluisia tai kasvaneet olosuhteissa, joissa he ovat joutuneet liian varhain luopumaan omista tarpeistaan lähes täysin toisen hyväksi tai joissa heiltä on esimerkiksi vanhempi kontrolloinut voimakkaasti.

Työelämässä itsensä voi kadottaa eli siis tuntea, ettei uskalla tai saa olla täysin oma itsensä, jos tekee itselleen täysin sopimatonta työtä tai jos työkaverit vähättelevät tai kritisoivat tai muuten käytöksellään osoittavat, etteivät hyväksy. Silloin alkaa käyttäytyä tavalla, jonka avulla selviytyy siitä työtilanteesta, vaikka muuten ei ikinä käyttäytyisi niin. Puheliaasta ja avoimesta saattaa tulla vetäytyvä ja hiljainen. Herkkä ajattelija saattaa nauraa porukan vitseille, vaikka kokisikin ne loukkaavina yms. Introvertti pakottaa itsensä väkisin iloiseksi asiakaspalvelijaksi jne. Kun tarpeeksi kauan joutuu käyttäytymään tavalla, joka ei ollenkaan sovi itselle, voi kokea, että on ikään kuin hukannut osan itsestään eikä oikein enää itsekään tiedä, millainen on tai haluaisi olla, kun esim. töissä joutuu jatkuvasti tällaiseen ristiriitaan.

Parisuhteessa tai vanhemmuudessa itsensä voi hukata esimerkiksi niin, että huolehtii niin paljon muiden asioista, ettei itselle ja omille kiinnostuksen kohteille vain jää aikaa eikä jaksamista. Tämä ei siis tarkoita sitä, että joku tai jokin välttämättä pakottaisi tämän henkilön huolehtimaan muista vaan että hän esim. kasvatuksesta johtuvista syistä vain ajautuu siihen rooliin syvemmälle kuin oikeastaan haluaisi eikä huomaa laittaa kehitykselle stoppia ajoissa. Tässä juuri yksi kuvasi sitä, miten ura vei hänen aviomiehensä niin täysin, että hänelle itselle jäi vain kodinpyörittäjän ja lapsista ja miehestä huolehtijan rooli. Etkö oikeasti ymmärtänyt tämän ihmisen kertomusta?

Monille myös äitiys voi olla niin totaalinen ja iso kokemus, että sitä ikään kuin unohtaa, kuka ja millainen oli ennen äitiyttä. Vanhemmuus muuttaa ihmistä ja tämänkin muutoksen voi joku kokea itsensä hukkaamisena.

Itsensä hukkaaminen on siis metafora, johon liittyy kaikkia seuraavia merkityksiä:

- Olen arvoton, ellen vedä tätä roolia.

- En tiedä, mitä oikeasti haluaisin.

- En tiedä, millainen oikeastaan olen tämän arkikuvion ulkopuolella.

- Minulla ei ole tarpeeksi omaa aikaa.

- En saa olla oma itseni. Sitä ei hyväksytä.

- En saa tehdä sitä, mitä haluaisin.

Tämä on todella hieno ja kattava vastaus. Ap ei vaan tajua tästä aiheesta yhtään mitään, joten on turha käyttää enempää aikaa. Asia ei muutu hänen päässään yhtään miksikään, minkäänlaista ahaa-elämystä ei ole havaittavissa. Vain minä hyvä, minä parempi, minä paras ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti numero 45

"Ei, mutta en hukkaa itseäni sen takia että silloin tällöin teen jonkun pienen jutun joka ei liity minuun itseeni. En tee niitä asioita jatkuvasti ja tuntikausia. Siihen murojen laittamiseen menee vain hetki, ja sitten taas olen seuraavan tunnin luultavasti niin ettei minulta kukaan pyydä mitään tai ehkä loppuillan. Jos teen jotain mitä en halua keskeyttää, sanon lapselle että pyydä isiä laittamaan."

Missä kohtaa tuossa sanon että lasten pitää luopua kaikista harrastuksistaan jne.?

ap

Näissä, missä ei puhuta lasten harrastuksista, pointti oli se, että äiti ei ainakaan keskeytä omia hommiaan lasten takia ja lastenhoitoon ei saa mennä vuorokaudessa montaa tuntia. Alle kouluikäisten kanssa aika hankalaa meillä normaaleilla ihmisillä. 

Miten te sitten hoidatte lapsianne tunteja joka päivä? Siis konkreettisesti teette jotain hoitotoimenpiteitä eikä vaan että katsotte perään kun leikkivät? 

Huomaatko tuossa jälkimmäisessä lauseessa ensimmäisen sanan, JOS, sanonko että teen aina ja koko ajan jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää? En, vaan sanon että jos. Jos vaikka kirjoitan jotain tärkeää tekstiä ja haluan kirjoittaa sen loppuun niin että ajatus ei katkea, niin en heti poukkaa ylös ja mene tekemään jotain murojen kaatamista, sanon lapselle että odota hetki tai että sano isille. Yleensä en tee mitään tärkeää vaan esim. katson telkkaria, laitan sen pauselle ja käyn kaatamassa murot ja jatkan katsomista. Sama juttu kun tässä tänne kirjoitan, lapsi puhuu mulle tuossa vieressä ja kuuntelen ja vastailen hänelle nytkin tässä samalla ja kun tämän lähetän menen laittamaan perunat kiehumaan. Sitten vilkaisen mitä esikoinen laittoi viestiä mesessä. Sitten katson mitä sinä minulle vastaat tähän. Lapsi lähti ulos leikkimään, en mene perässä katsomaan sitä. Toinen lapsi pelaa omassa huoneessaan, myös sitä en mene viereen katsomaan. Mies makaa sängyllä, en myöskään sitä mene vahtimaan viereen.

ap

Esimerkiksi leikkipuistossa en koe viettäväni omaa aikaa, vaikka en aktiivisesti siinä lapsen kanssa hössöttäisikään. Tai jos lähdetään uimaan, en voi omaan tahtiin vetää kroolia siellä radalla, vaan minun pitää kökkiä siellä lasten altaassa. Ehkä sinulle tuollainen paikallaan pönöttäminen on omaa aikaa, mutta meillä muilla ne omat kiinnostukset ovat vähän toisenlaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Älä nyt vain sano, ettet tässäkään viestissä näe, missä kohtaa olet kieltänyt lapsia harrastamasta. 

Ei kai se ole harrastuksen kieltämistä jos joskus ei mene harkkoihin? Jokaisista harkoista on aina joku pois. Kyllä nyt sulla vanne kiristää liikaa päätä...

Ja meidän lasten ei ole pakko alkaa juuri jääkiekkoa harrastamaan, toki asiasta neuvoleltaisiin jos meidän lapsista joku nyt osoittautuisi todella hyväksi juuri jääkiekossa. Mutta mitä minä olen kuullut, niin mulla ja miehellä ei riitä rahkeet sen harrastuksen pyörittämiseen, ei rahat eikä fyysiset voimavarat. Sitten kun lapset on niin isoja että hoitavat kulkemiset jne. itse saavat harrastaa mitä haluavat. Miksi ihmeessä juuri meidän lasten pitäisi saada harrastaa järkyttävän kallista ja aikaa vievää harrastusta? Harrastuskia on pilvin pimein mistä valita, muitakin kuin jääkiekkko. Lasten kavereista ei taida kukaan muukaan harrastaa jääkiekkoa, salibandyä harrastaa jotkut mun kavereiden lapset, ja aika rasittavaa jo sekin on vanhemmille.

ap

"OLEN SANONUT, ETTÄ MEILLÄ EI SITTEN JÄÄKIEKKOA HARRASTETA, JOS OLETETAAN, ETTÄ MINÄKIN OSALLISTUISIN SIIHEN JOTENKIN." 

Täsmälleen omia sanojasi. Tuo ei millään vääntämisellä nyt muutu tarkoittamaan, että parit harkat jäävät välistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatat olla perusitsekäs ihminen, joka ei kertakaikkiaan ymmärrä, että jotkut toiset uhraavat itsensä muiden hyväksi. Usein tämä tapahtuu a) parisuhteessa, jossa nainen rupeaa miellyttämään miedtään kaikin tavoin niin, että aina asettaa tämän tarpeet etusijalle, ja/tai b) äitiyttä toteuttaessaan, jolloin lapsen/lasten tarpeet menevät aina itsen edelle.

Lopputuloksena uupuminen, henkinen pahoinvointi, katkeruus, itsensä kadottamnen.

Joo, niin varmaan on, vaikka kyllä omasta mielestäni myös laitan toisten tarpeita omieni edelle, mutta kyllä sitä tekee myös mieheni, se kuuluu parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Joskus joudun menemään lasten harrastukseen vaikka ei todellakaan huvittaisi, mutta teen sen koska tiedän että se on lapsille tärkeää, se on vaan normaalia elämää, eikä se saa mua hukkaamaan itseäni mitenkään.

Miten jonkun miestä pitää niin paljon miellyttää koko ajan? En minä tunne yhtään miestä joka kaipaisi mitään 24/7 miellyttämistä vaimoltaan, kummatkin hoitavat omat hommansa, auttavat toista tarvittaessa ja sillä selvä, myös lapset auttavat kotitöissä tarpeen vaatiessa. Ei siinä kenenkään tarvitse kynnysmatoksi heittäytyä kun sitä ei kukaan edes vaadi.

ap

Ehkä ymmärrät tuon miellyttämisen nyt jotenkin väärin. Ei se ole mitään palvelemista tai palvomista, vaan pieniä asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi ja monin tavoin. Esimerkiksi voit myöntyö talon rakennusprojektiin, koiraan tai kolmanteen lapseen, vaikkei niin tulenpalavaa halua itsellä olisikaan. Tai juhlapyhät ja lomat vietetään sukulaisten luona. Tai lapsi alkaa harrastaa jääkiekkoa. Tai mies haluaa itse harrastaa, joten se sitoo sinua enemmän lastenhoitoon. Tai mies luo uraa, jossa sinunkin pitää edustaa. Tai mies haluaa kesämökin tai purjeveneen tai uima-altaan. Tai hevosen. Tällaisia asioita on paljon.

Ok. Eli mies päättää yksin kaikista avioliiton asioista joista yleensä pariskunnat sopii yhdessä. Miksi joku siihen suostuu? Kyllähän vaimollakin on sitten niitä omia juttuja, harrastuksia ja sukulaisia, ura ja hankintoja.

ap

Etkö osaa lukea vai oletko yksinkertainen? Ei ole kyse siitä, että mies päättää yksin kaikesta, vaan että yksikin myönnytys voi vaikuttaa elämään aika paljon. Esim joku hevonen tai jääkiekkoharrastus vie hitosti aikaa ja energiaa ja rahaa. 

Juuri sen takia se pitää olla yhteinen päätös. 

ap

No tottakai pitää olla yhteinen päätös. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että molemmat haluavat sitä asiaa täsmälleen yhtä paljon ja että kumpikaan ei muutaman vuoden jälkeen siihen sitoutumiseen voi uupua. Jos miehelle on tärkeä se jääkiekkoharrastus ja haluaa poikansakin harrastavan, voit siihen myöntyä muiden mieliksi, vaikka se ei oma toiveesi ja unelmasi olekaan. Sitten siihen rumbaan meneekin hetken päästä kaikki vapaa-aikasi, vaikka se ei ollut ollenkaan tarkoitus eikä edes huvita. Ei tuollaisia päätöksiä ja lupauksia niin vain pyörretä "kun ei huvita", vaan se hoidetaan vain kunnialla ja tingitään mieluummin sitten niistä omista jutuista jos uuvuttaa. Onko tosiaan ihan käsittämätön kuvio? 

Itse asiassa on. Siksi olen sanonut että meillä ei sitten jääkiekkoa harrasteta jos oletetaan että minä osallistuisin siihen jotenkin. Voin autolla viedä jonnekin, mutta mielellään saavat mennä itse pyörällä tai mies hoitaa jos kerran hän tykkää siitä hommasta. Kyllä mulla halkeis pää kökkiä jossain hikisellä hallilla monta kertaa viikossa ja olla myymässä jotain makkaroita. Sinnekin kun jotenkin joutuisin, niin tasan varmaan ajattelisin omia asioitani ja harrastaisin omia juttujani edelleen, ne pitäisi sitten vaan sovittaa aikatauluihin. Myös lapset voi jäädä pois harkoista jos vanhemmat ei ehdi kuskaamaan.

ap

Älä nyt vain sano, ettet tässäkään viestissä näe, missä kohtaa olet kieltänyt lapsia harrastamasta. 

Ei kai se ole harrastuksen kieltämistä jos joskus ei mene harkkoihin? Jokaisista harkoista on aina joku pois. Kyllä nyt sulla vanne kiristää liikaa päätä...

Ja meidän lasten ei ole pakko alkaa juuri jääkiekkoa harrastamaan, toki asiasta neuvoleltaisiin jos meidän lapsista joku nyt osoittautuisi todella hyväksi juuri jääkiekossa. Mutta mitä minä olen kuullut, niin mulla ja miehellä ei riitä rahkeet sen harrastuksen pyörittämiseen, ei rahat eikä fyysiset voimavarat. Sitten kun lapset on niin isoja että hoitavat kulkemiset jne. itse saavat harrastaa mitä haluavat. Miksi ihmeessä juuri meidän lasten pitäisi saada harrastaa järkyttävän kallista ja aikaa vievää harrastusta? Harrastuskia on pilvin pimein mistä valita, muitakin kuin jääkiekkko. Lasten kavereista ei taida kukaan muukaan harrastaa jääkiekkoa, salibandyä harrastaa jotkut mun kavereiden lapset, ja aika rasittavaa jo sekin on vanhemmille.

ap

"OLEN SANONUT, ETTÄ MEILLÄ EI SITTEN JÄÄKIEKKOA HARRASTETA, JOS OLETETAAN, ETTÄ MINÄKIN OSALLISTUISIN SIIHEN JOTENKIN." 

Täsmälleen omia sanojasi. Tuo ei millään vääntämisellä nyt muutu tarkoittamaan, että parit harkat jäävät välistä. 

MEIDÄN LAPSET EI HARRASTA JÄÄKIEKKOA MUTTA TOISTA LAJIA KYLLÄ, JA JOSKUS EIVÄT MENE HARKKOIHIN, JA NIIN TEKEE KAIKKI MUUTKIN

Mun raja menee aika lailla siinä että jos mun pitäisi olla jossain hallilla monta iltaa viikossa, niin en jaksa, eikä kiinnosta. Mitä pahaa siinä on? Jos esim. lapset ja mies olisivat sitä mieltä että lasten pitää nyt se jääkiekko aloittaa kun ovat Jari Kurri ja Teemu Selänne, niin ehkä minun pitäisi sitten joskus siihen taipua että kuskaan harkkoihin kun mies on töissä, mutta kyllä kaikkeni tekisin ettei mun tarvisi siellä kylmässä hallissa istua toppatakki päällä.

ap