Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?
22.07.2018 |
Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.
Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.
Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.
Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?
Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.
Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.
Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?
Kommentit (409)
Esikoinen kirjoitti:
Se ap:n esikoinen täällä moi. Eiköhän täällä ole jo jankattu ja väärinymmärrelty ihan tarpeeksi.
Äiti: lopeta jo näille vastaaminen ja itses puolustelu. Sait jo vastauksen kysymyksees termistä, jonka tahallas keksit ottaa kirjaimellisesti. Eihän "etsii itseään":kään tarkoita, että herää keskeltä viljapeltoa muistinsa menettäneenä eikä tiedä yhtään kuka on ja on ihan tyhjät psykoosiaivot. Vaan nimenomaan sitä elämän suuntaa, sisältöä, arvoja ja omalta tuntuvia valintoja etsitään. "Itsensä" eli tyylinsä/elämänsä/omat tapansa voi hukata ja niitä voi etsiä.
Niin kuin sulle jo sanottiin, kaikilla ei ole sisällä/kotipihassa onnistuvia harrastuksia, jolloin lasten saatavilla olo ei ole omaa aikaa, vaikka miten olisi eri huoneessa eikä helikopteroimassa. Mäkin olen ollut lapsenvahtina niin, että lapset nukkuu. Mitään ei tarvi tehdä, mutta kyllä siitä silti maksetaan ja se on pois siitä, että tekisin ihan mitä haluan.
Jos mun pitäisi vaikka puoli vuotta olla saatavilla "päivystysvuorossa" 24/7 (kaikilla ei puoliso ota vastuuta tai ihan oikeasti ehdi tai pysty esim. työstä tai kunnosta johtuen), niin en mä olisi enää sellainen, joka haluan olla. Sen lisäksi, että ne mun jutut jäisi konkreettisesti tekemättä, niiden poisjääminen myös ärsyttäisi ja katkeroittaisi, muuttaen mun käytöstä, mielialaa ja ajatuksia. Enkä hyväksyisi tätä "uutta minää" muutoksena olemassaolleeseen minuuteen vaan nimenomaan kokisin, että se iloinen, harrastava, matkusteleva ja yöt omiaan puuhaillen kukkuva "minä" on jossain hukassa tai syrjässä sillä aikaa, kun joudun elämään sitä tylsää roolia ja olemaan aina jonkun saatavilla ja nukkumaan yöt kunnolla viikonloppuisin ja lomillakin, koska joka ikinen aamu joku tarvii mua kello 8.00 nostamaan pinnasängystä pois tai kaatamaan muroja (vaikka se tämän jälkeen leikkisikin kuinka itsenäisesti).
Perheen ylläpito tuntuu "väärältä alalta" niille, keillä se on kaukana siitä omasta minuudesta. Epäsopiva rooli pakottaa toimimaan vastoin omaa mieltymystään. Sun mieltymyksiin kuuluu kotona hengailu, joten perhe-elämä ei pakottanut sua liian kauas mukavuusalueelta.
Tähän on turha kommentoida, että SINÄ kyllä muuttaisit elämän heti kivaksi ja omannäköiseksi ja SINÄ kyllä pitäisit puolesi etkä myöntelisi. Toisilla on elämän väärille raiteille menoon jokin yksiselitteinen syy (sairas mies/lapsi, yksinhuoltajuus), jota ei niin vain muuteta kivaksi. Toisilla se ajautuu sinne niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa vastustaa. Ensin se oma harrastus jää pois vain kerran. Sitten jää kaikki perjantait, koska silloin on yhden lapsen rakas lempiharrastus, jonka harkat on vain kerran viikossa. Sitten jää tiistaitkin, kun on toisen lapsen fysioterapia. Sitten lauantait, kun se on ainut päivä, jona miehen peliporukka kokoontuu. Maanantaisin ei jaksa muuten vaan ja sunnuntaisin on kiva viettää päivä koko perheen kanssa. Käytkin enää kerran viikossa ja alat jääd jälkeen muista ja kun muutama torstai jääkin välistä (flunssa, pääsiäisloma, matka), onkin ollut jo kuukauden tauko eikä enää oikein kehtaa mennäkään ja jotenkin ote koko hommaan hukkunut. Eikä se ollut minkään yhden hölmön tai painostetun myönnyksen syytä, lapset ja mies sattaa joustaa muina päivinä ihan yhtä paljon ja mieheltäkin jäänyt jotain kokonaan pois. Yhtäkkiä vain huomaa, että omat jutut on jäänyt ja niitä ei enää muistakaan edes yrittää mahduttaa kalenteriin. Toisaalta tilalle voi tietty tulla perhe-elämän palkitsevia puolia, mutta ei ne ole niitä yksilöllisiä omia juttuja.
Muut: Ei ole trolli, tunnistan joka viestistä (ihan liikaa...) yksityiskohtia meidän perheestä. Kaikki kyllä ihan totta. Kaksoset ruokittiin säännöllisinä ruoka-aikoina, hyvin maistui ja nälkä pysyi pois ensin lyhyemmän ja sitten pidemmän aikaa. Kyllähän ne ois itkenyt, jos ois ollut nälkä ja se ois näkynyt kasvussa, jos ei tarpeeksi usein saa mahaa täyteen oikeanlaista ravintoa.
Sekä minä että pikkusisarukset osattiin kyllä keksiä ihan itse tekemistä jo pienestä asti. Mun lapsuudessa ei kenenkään vanhemmat leikkinyt lasten kanssa tai muutenkaan ressannut siitä, onko lapsella koko ajan viihdettä ja eihän se nyt vain kyllästy ja joudu keksimään oman mielikuvituksen varassa tekemistä. Leikki oli lasten omaa hommaa, jossa saa käyttää omaa mielikuvitusta ja rikkoa vaikka fysiikan lakeja ilman, että aikuinen tulisi (vaikka vahingossakin) ohjailemaan tai valvomaan leikkiä. Silloin se oli normaalia, nyt on jotenkin yleistynyt lasten jatkuva viihdytys. Ehkä nuorille vanhemmille on tärkeää olla mahdollisimman kiva ja hauska vanhempi?
Olen huomannut, että monet nykylapset ei jaksa enää keskittyä pitkiä aikoja samaan asiaan eivätkä kestä tylsyyttä yhtään. Esim. autossa tai junassa on pakko olla joku tabletti tms. mukana. Itse katselin usein parin tunnin matkat hiljaa ikkunasta ulos, välillä ehkä juttelin ellei aikuiset puhuneet tylsistä aikuisten asioista. Junalla kuljin usein yksin jonkun 1h vai 2h pätkän mummolaan enkä muista, että olisin edes kirjaa jaksanut niin lyhyttä matkaa varten pakata mukaan.
Yhdessä jutussa äiti jäi tässä kyllä mulle kiinni :D Just vähän aikaa sitten kysyin, että mitä sä oikein teit kaiket päivät, kun mä olin koulussa ja vauvat ei vielä tehny muuta kuin köllötteli jonkun mobilen alla (sattui nimittäin todella helpot vauvat/taaperot, terveet ja hyväntuuliset, nukkui yöt ja kölli/leikki keskenään päivät). Silloin oli vastaus, että syöttöjen ja vaipanvaihtojen välille kyllä riitti vaikka kuinka paljon tiskejä, pyykkiä jne. kotitöitä... Kyllä mä sen tiesinkin, ettei niihin oo montaa tuntia päivässä voinut mennä joka ikinen päivä ;)
Anyways, eiköhän tässä tullut jo selväksi sekä itse aihe, että meidän perheen arki. Kaikilla perheenjäsenillä on omakin elämä ja ne on tasa-arvoisia (eli esim. lasten harrastukset ei mene AINA poikkeuksetta aikuisten harrastusten edelle).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen jatkaa kirjoitti:
Esikoinen kirjoitti:
Se ap:n esikoinen täällä moi. Eiköhän täällä ole jo jankattu ja väärinymmärrelty ihan tarpeeksi.
Äiti: lopeta jo näille vastaaminen ja itses puolustelu. Sait jo vastauksen kysymyksees termistä, jonka tahallas keksit ottaa kirjaimellisesti. Eihän "etsii itseään":kään tarkoita, että herää keskeltä viljapeltoa muistinsa menettäneenä eikä tiedä yhtään kuka on ja on ihan tyhjät psykoosiaivot. Vaan nimenomaan sitä elämän suuntaa, sisältöä, arvoja ja omalta tuntuvia valintoja etsitään. "Itsensä" eli tyylinsä/elämänsä/omat tapansa voi hukata ja niitä voi etsiä.
Niin kuin sulle jo sanottiin, kaikilla ei ole sisällä/kotipihassa onnistuvia harrastuksia, jolloin lasten saatavilla olo ei ole omaa aikaa, vaikka miten olisi eri huoneessa eikä helikopteroimassa. Mäkin olen ollut lapsenvahtina niin, että lapset nukkuu. Mitään ei tarvi tehdä, mutta kyllä siitä silti maksetaan ja se on pois siitä, että tekisin ihan mitä haluan.
Jos mun pitäisi vaikka puoli vuotta olla saatavilla "päivystysvuorossa" 24/7 (kaikilla ei puoliso ota vastuuta tai ihan oikeasti ehdi tai pysty esim. työstä tai kunnosta johtuen), niin en mä olisi enää sellainen, joka haluan olla. Sen lisäksi, että ne mun jutut jäisi konkreettisesti tekemättä, niiden poisjääminen myös ärsyttäisi ja katkeroittaisi, muuttaen mun käytöstä, mielialaa ja ajatuksia. Enkä hyväksyisi tätä "uutta minää" muutoksena olemassaolleeseen minuuteen vaan nimenomaan kokisin, että se iloinen, harrastava, matkusteleva ja yöt omiaan puuhaillen kukkuva "minä" on jossain hukassa tai syrjässä sillä aikaa, kun joudun elämään sitä tylsää roolia ja olemaan aina jonkun saatavilla ja nukkumaan yöt kunnolla viikonloppuisin ja lomillakin, koska joka ikinen aamu joku tarvii mua kello 8.00 nostamaan pinnasängystä pois tai kaatamaan muroja (vaikka se tämän jälkeen leikkisikin kuinka itsenäisesti).
Perheen ylläpito tuntuu "väärältä alalta" niille, keillä se on kaukana siitä omasta minuudesta. Epäsopiva rooli pakottaa toimimaan vastoin omaa mieltymystään. Sun mieltymyksiin kuuluu kotona hengailu, joten perhe-elämä ei pakottanut sua liian kauas mukavuusalueelta.
Tähän on turha kommentoida, että SINÄ kyllä muuttaisit elämän heti kivaksi ja omannäköiseksi ja SINÄ kyllä pitäisit puolesi etkä myöntelisi. Toisilla on elämän väärille raiteille menoon jokin yksiselitteinen syy (sairas mies/lapsi, yksinhuoltajuus), jota ei niin vain muuteta kivaksi. Toisilla se ajautuu sinne niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa vastustaa. Ensin se oma harrastus jää pois vain kerran. Sitten jää kaikki perjantait, koska silloin on yhden lapsen rakas lempiharrastus, jonka harkat on vain kerran viikossa. Sitten jää tiistaitkin, kun on toisen lapsen fysioterapia. Sitten lauantait, kun se on ainut päivä, jona miehen peliporukka kokoontuu. Maanantaisin ei jaksa muuten vaan ja sunnuntaisin on kiva viettää päivä koko perheen kanssa. Käytkin enää kerran viikossa ja alat jääd jälkeen muista ja kun muutama torstai jääkin välistä (flunssa, pääsiäisloma, matka), onkin ollut jo kuukauden tauko eikä enää oikein kehtaa mennäkään ja jotenkin ote koko hommaan hukkunut. Eikä se ollut minkään yhden hölmön tai painostetun myönnyksen syytä, lapset ja mies sattaa joustaa muina päivinä ihan yhtä paljon ja mieheltäkin jäänyt jotain kokonaan pois. Yhtäkkiä vain huomaa, että omat jutut on jäänyt ja niitä ei enää muistakaan edes yrittää mahduttaa kalenteriin. Toisaalta tilalle voi tietty tulla perhe-elämän palkitsevia puolia, mutta ei ne ole niitä yksilöllisiä omia juttuja.
Muut: Ei ole trolli, tunnistan joka viestistä (ihan liikaa...) yksityiskohtia meidän perheestä. Kaikki kyllä ihan totta. Kaksoset ruokittiin säännöllisinä ruoka-aikoina, hyvin maistui ja nälkä pysyi pois ensin lyhyemmän ja sitten pidemmän aikaa. Kyllähän ne ois itkenyt, jos ois ollut nälkä ja se ois näkynyt kasvussa, jos ei tarpeeksi usein saa mahaa täyteen oikeanlaista ravintoa.
Sekä minä että pikkusisarukset osattiin kyllä keksiä ihan itse tekemistä jo pienestä asti. Mun lapsuudessa ei kenenkään vanhemmat leikkinyt lasten kanssa tai muutenkaan ressannut siitä, onko lapsella koko ajan viihdettä ja eihän se nyt vain kyllästy ja joudu keksimään oman mielikuvituksen varassa tekemistä. Leikki oli lasten omaa hommaa, jossa saa käyttää omaa mielikuvitusta ja rikkoa vaikka fysiikan lakeja ilman, että aikuinen tulisi (vaikka vahingossakin) ohjailemaan tai valvomaan leikkiä. Silloin se oli normaalia, nyt on jotenkin yleistynyt lasten jatkuva viihdytys. Ehkä nuorille vanhemmille on tärkeää olla mahdollisimman kiva ja hauska vanhempi?
Olen huomannut, että monet nykylapset ei jaksa enää keskittyä pitkiä aikoja samaan asiaan eivätkä kestä tylsyyttä yhtään. Esim. autossa tai junassa on pakko olla joku tabletti tms. mukana. Itse katselin usein parin tunnin matkat hiljaa ikkunasta ulos, välillä ehkä juttelin ellei aikuiset puhuneet tylsistä aikuisten asioista. Junalla kuljin usein yksin jonkun 1h vai 2h pätkän mummolaan enkä muista, että olisin edes kirjaa jaksanut niin lyhyttä matkaa varten pakata mukaan.
Yhdessä jutussa äiti jäi tässä kyllä mulle kiinni :D Just vähän aikaa sitten kysyin, että mitä sä oikein teit kaiket päivät, kun mä olin koulussa ja vauvat ei vielä tehny muuta kuin köllötteli jonkun mobilen alla (sattui nimittäin todella helpot vauvat/taaperot, terveet ja hyväntuuliset, nukkui yöt ja kölli/leikki keskenään päivät). Silloin oli vastaus, että syöttöjen ja vaipanvaihtojen välille kyllä riitti vaikka kuinka paljon tiskejä, pyykkiä jne. kotitöitä... Kyllä mä sen tiesinkin, ettei niihin oo montaa tuntia päivässä voinut mennä joka ikinen päivä ;)
Anyways, eiköhän tässä tullut jo selväksi sekä itse aihe, että meidän perheen arki. Kaikilla perheenjäsenillä on omakin elämä ja ne on tasa-arvoisia (eli esim. lasten harrastukset ei mene AINA poikkeuksetta aikuisten harrastusten edelle).
Ratkaisukeskeisyyttä tai tunnekylmyyttä en lähde kommentoimaan. Ihmiset ovat eriluonteisia, eikä tunteikkuus ole hyvän ihmisen tai vanhemman yksiselitteinen mittari. Erään mielenkiintoisen teorian mukaan selkeästi eroteltavia luonnetyyppejä on 16 erilaista. Olisi aika putkinäköistä, että näistä vain ne muutamat hoivaava-tunteellinen-ekstrovertti-epäitsekäs-toimelias -tyyppiset "saisivat" tehdä lapsia ja elää omannäköistä (eli sitä yhteiskunnan yleisen ihanteen oikeaksi määrittelemää) perhe-elämää.
Suosittelen kaikille testiä osoitteessa 16personalities.com. Meillä eräs opettaja näytti tuon koulussa ja oman luonnetyyppini luettuani olen kyllä ymmärtänyt paljon itsestäni ja siitä, miltä vaikutan muille. Lisäksi oman ja poikaystävän luonnetyyppien parisuhteeseen vaikuttavat eroavaisuudet oli myös hyödyllistä luettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.
No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?
ap
Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita.
ohis
Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7. En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.
Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.
ap
Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä.
Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.
ap
ap
No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö?
Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?
ap
Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään.
Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D
ap
Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen.
Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.
En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.
ap
Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä.
Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:
A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?
B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.
C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.
D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?
ap
A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin
B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu.
C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille
D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata
Oliko muuta epäselvää?
Tarkoitin A kohdassa että siellä kotona voi keksiä muuta tekemistä kuin möllöttää, vaikka ne lapsetkin on kotona. Ei ne lapset ole taaperoita ikuisesti.
Ja sun B vastaus, sama juttu, ei ne lapset ole ikuisesti kahluualtaassa. Keksi jotain muuta sen vuoden kaksi. Mielikuvitusta peliin.
Ne jotka marisee että kotona on tylsää, ovat vain mielikuvituksettomia tylsimyksiä itse. Sori, mutta näin se on. Ja niistä lapsista joille vanhemmat koko ajan keksii viihdykettä tulee aikuisenakin samanlaisia tylsimyksiä joita pitää jonkun koko ajan viihdyttää ja mikään ei sitten tunnu enää miltään, eikä kestä olla yhtään yksin itsensä kanssa. Lapsena mielikuvituksen kuuluu kehittyä.
ap
Etkö lukenut loppuun asti tuota äskeistä viestiäni? Jos olisit sen tehnyt, olisit myös huomannut, kun sanoin, että tottakai ne asiat voi jälkeenpäin korjata. Tämäkin on selitetty sinulle useamman kerran tässä ketjussa, että vaikka asia tulee jälkikäteen korjatuksi, se asia tapahtui silti eikä mitenkään mystisesti katoa sieltä historiasta.
Joo, luin loppuun asti että voi korjata, ja toki voikin. Mutta asioita voi tehdä eri tavalla jo silloin kun ne lapset on pieniä tai mikä elämäntilanne nyt onkaan meneillään, jos joku asia oikein viiksettää, niin kannattaa tehdä sille jotain eikä odotella että hukkaa itsensä. Korjaa asiat heti niin ei tarvi kärvistellä, ja sitten kun lapset on isompia voit palata paremmin sinne entiseen tapaan joka oli ennen lapsia. En ole väittänyt että mikään mystisesti katoaa, ei katoa se minuuskaan vaikka sitä on niin moni väittänyt.
Korjaa koska korjaa, pääasia että korjaa jos on korjattavaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.
No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?
ap
Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita.
ohis
Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7. En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.
Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.
ap
Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä.
Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.
ap
ap
No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö?
Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?
ap
Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään.
Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D
ap
Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen.
Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.
En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.
ap
Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä.
Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:
A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?
B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.
C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.
D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?
ap
A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin
B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu.
C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille
D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata
Oliko muuta epäselvää?
Tarkoitin A kohdassa että siellä kotona voi keksiä muuta tekemistä kuin möllöttää, vaikka ne lapsetkin on kotona. Ei ne lapset ole taaperoita ikuisesti.
Ja sun B vastaus, sama juttu, ei ne lapset ole ikuisesti kahluualtaassa. Keksi jotain muuta sen vuoden kaksi. Mielikuvitusta peliin.
Ne jotka marisee että kotona on tylsää, ovat vain mielikuvituksettomia tylsimyksiä itse. Sori, mutta näin se on. Ja niistä lapsista joille vanhemmat koko ajan keksii viihdykettä tulee aikuisenakin samanlaisia tylsimyksiä joita pitää jonkun koko ajan viihdyttää ja mikään ei sitten tunnu enää miltään, eikä kestä olla yhtään yksin itsensä kanssa. Lapsena mielikuvituksen kuuluu kehittyä.
ap
Etkö lukenut loppuun asti tuota äskeistä viestiäni? Jos olisit sen tehnyt, olisit myös huomannut, kun sanoin, että tottakai ne asiat voi jälkeenpäin korjata. Tämäkin on selitetty sinulle useamman kerran tässä ketjussa, että vaikka asia tulee jälkikäteen korjatuksi, se asia tapahtui silti eikä mitenkään mystisesti katoa sieltä historiasta.
Joo, luin loppuun asti että voi korjata, ja toki voikin. Mutta asioita voi tehdä eri tavalla jo silloin kun ne lapset on pieniä tai mikä elämäntilanne nyt onkaan meneillään, jos joku asia oikein viiksettää, niin kannattaa tehdä sille jotain eikä odotella että hukkaa itsensä. Korjaa asiat heti niin ei tarvi kärvistellä, ja sitten kun lapset on isompia voit palata paremmin sinne entiseen tapaan joka oli ennen lapsia. En ole väittänyt että mikään mystisesti katoaa, ei katoa se minuuskaan vaikka sitä on niin moni väittänyt.
Korjaa koska korjaa, pääasia että korjaa jos on korjattavaa.
ap
Mutta kun edelleen sinun logiikalla ei koskaan tarvitse korjata mitään, koska sinun on mahdotonta ymmärtää tilannetta, jossa jotain pitää korjata. Tuossa äsken kirjoitin vertauksen kaatumisesta. Se, että nousit pystyyn ei tarkoita sitä, että et koskaan kaatunut tai ettei kukaan voisi koskaan kaatua. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Virhearviointeja elämässä, välinpitämättömyyttä, uupumusta jne. Ihan normaalia, että joka hetki ei pysty arvioimaan, onko tämä nyt varmasti hyvä juttu ja pyörtää ennen kuin mitään ikävää tapahtuu. Tule ulos sieltä pumpulistasi.
No voi hyvä luoja, nytkö tuli jo lapsikin tähän ketjuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen jatkaa kirjoitti:
Esikoinen kirjoitti:
Se ap:n esikoinen täällä moi. Eiköhän täällä ole jo jankattu ja väärinymmärrelty ihan tarpeeksi.
Äiti: lopeta jo näille vastaaminen ja itses puolustelu. Sait jo vastauksen kysymyksees termistä, jonka tahallas keksit ottaa kirjaimellisesti. Eihän "etsii itseään":kään tarkoita, että herää keskeltä viljapeltoa muistinsa menettäneenä eikä tiedä yhtään kuka on ja on ihan tyhjät psykoosiaivot. Vaan nimenomaan sitä elämän suuntaa, sisältöä, arvoja ja omalta tuntuvia valintoja etsitään. "Itsensä" eli tyylinsä/elämänsä/omat tapansa voi hukata ja niitä voi etsiä.
Niin kuin sulle jo sanottiin, kaikilla ei ole sisällä/kotipihassa onnistuvia harrastuksia, jolloin lasten saatavilla olo ei ole omaa aikaa, vaikka miten olisi eri huoneessa eikä helikopteroimassa. Mäkin olen ollut lapsenvahtina niin, että lapset nukkuu. Mitään ei tarvi tehdä, mutta kyllä siitä silti maksetaan ja se on pois siitä, että tekisin ihan mitä haluan.
Jos mun pitäisi vaikka puoli vuotta olla saatavilla "päivystysvuorossa" 24/7 (kaikilla ei puoliso ota vastuuta tai ihan oikeasti ehdi tai pysty esim. työstä tai kunnosta johtuen), niin en mä olisi enää sellainen, joka haluan olla. Sen lisäksi, että ne mun jutut jäisi konkreettisesti tekemättä, niiden poisjääminen myös ärsyttäisi ja katkeroittaisi, muuttaen mun käytöstä, mielialaa ja ajatuksia. Enkä hyväksyisi tätä "uutta minää" muutoksena olemassaolleeseen minuuteen vaan nimenomaan kokisin, että se iloinen, harrastava, matkusteleva ja yöt omiaan puuhaillen kukkuva "minä" on jossain hukassa tai syrjässä sillä aikaa, kun joudun elämään sitä tylsää roolia ja olemaan aina jonkun saatavilla ja nukkumaan yöt kunnolla viikonloppuisin ja lomillakin, koska joka ikinen aamu joku tarvii mua kello 8.00 nostamaan pinnasängystä pois tai kaatamaan muroja (vaikka se tämän jälkeen leikkisikin kuinka itsenäisesti).
Perheen ylläpito tuntuu "väärältä alalta" niille, keillä se on kaukana siitä omasta minuudesta. Epäsopiva rooli pakottaa toimimaan vastoin omaa mieltymystään. Sun mieltymyksiin kuuluu kotona hengailu, joten perhe-elämä ei pakottanut sua liian kauas mukavuusalueelta.
Tähän on turha kommentoida, että SINÄ kyllä muuttaisit elämän heti kivaksi ja omannäköiseksi ja SINÄ kyllä pitäisit puolesi etkä myöntelisi. Toisilla on elämän väärille raiteille menoon jokin yksiselitteinen syy (sairas mies/lapsi, yksinhuoltajuus), jota ei niin vain muuteta kivaksi. Toisilla se ajautuu sinne niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa vastustaa. Ensin se oma harrastus jää pois vain kerran. Sitten jää kaikki perjantait, koska silloin on yhden lapsen rakas lempiharrastus, jonka harkat on vain kerran viikossa. Sitten jää tiistaitkin, kun on toisen lapsen fysioterapia. Sitten lauantait, kun se on ainut päivä, jona miehen peliporukka kokoontuu. Maanantaisin ei jaksa muuten vaan ja sunnuntaisin on kiva viettää päivä koko perheen kanssa. Käytkin enää kerran viikossa ja alat jääd jälkeen muista ja kun muutama torstai jääkin välistä (flunssa, pääsiäisloma, matka), onkin ollut jo kuukauden tauko eikä enää oikein kehtaa mennäkään ja jotenkin ote koko hommaan hukkunut. Eikä se ollut minkään yhden hölmön tai painostetun myönnyksen syytä, lapset ja mies sattaa joustaa muina päivinä ihan yhtä paljon ja mieheltäkin jäänyt jotain kokonaan pois. Yhtäkkiä vain huomaa, että omat jutut on jäänyt ja niitä ei enää muistakaan edes yrittää mahduttaa kalenteriin. Toisaalta tilalle voi tietty tulla perhe-elämän palkitsevia puolia, mutta ei ne ole niitä yksilöllisiä omia juttuja.
Muut: Ei ole trolli, tunnistan joka viestistä (ihan liikaa...) yksityiskohtia meidän perheestä. Kaikki kyllä ihan totta. Kaksoset ruokittiin säännöllisinä ruoka-aikoina, hyvin maistui ja nälkä pysyi pois ensin lyhyemmän ja sitten pidemmän aikaa. Kyllähän ne ois itkenyt, jos ois ollut nälkä ja se ois näkynyt kasvussa, jos ei tarpeeksi usein saa mahaa täyteen oikeanlaista ravintoa.
Sekä minä että pikkusisarukset osattiin kyllä keksiä ihan itse tekemistä jo pienestä asti. Mun lapsuudessa ei kenenkään vanhemmat leikkinyt lasten kanssa tai muutenkaan ressannut siitä, onko lapsella koko ajan viihdettä ja eihän se nyt vain kyllästy ja joudu keksimään oman mielikuvituksen varassa tekemistä. Leikki oli lasten omaa hommaa, jossa saa käyttää omaa mielikuvitusta ja rikkoa vaikka fysiikan lakeja ilman, että aikuinen tulisi (vaikka vahingossakin) ohjailemaan tai valvomaan leikkiä. Silloin se oli normaalia, nyt on jotenkin yleistynyt lasten jatkuva viihdytys. Ehkä nuorille vanhemmille on tärkeää olla mahdollisimman kiva ja hauska vanhempi?
Olen huomannut, että monet nykylapset ei jaksa enää keskittyä pitkiä aikoja samaan asiaan eivätkä kestä tylsyyttä yhtään. Esim. autossa tai junassa on pakko olla joku tabletti tms. mukana. Itse katselin usein parin tunnin matkat hiljaa ikkunasta ulos, välillä ehkä juttelin ellei aikuiset puhuneet tylsistä aikuisten asioista. Junalla kuljin usein yksin jonkun 1h vai 2h pätkän mummolaan enkä muista, että olisin edes kirjaa jaksanut niin lyhyttä matkaa varten pakata mukaan.
Yhdessä jutussa äiti jäi tässä kyllä mulle kiinni :D Just vähän aikaa sitten kysyin, että mitä sä oikein teit kaiket päivät, kun mä olin koulussa ja vauvat ei vielä tehny muuta kuin köllötteli jonkun mobilen alla (sattui nimittäin todella helpot vauvat/taaperot, terveet ja hyväntuuliset, nukkui yöt ja kölli/leikki keskenään päivät). Silloin oli vastaus, että syöttöjen ja vaipanvaihtojen välille kyllä riitti vaikka kuinka paljon tiskejä, pyykkiä jne. kotitöitä... Kyllä mä sen tiesinkin, ettei niihin oo montaa tuntia päivässä voinut mennä joka ikinen päivä ;)
Anyways, eiköhän tässä tullut jo selväksi sekä itse aihe, että meidän perheen arki. Kaikilla perheenjäsenillä on omakin elämä ja ne on tasa-arvoisia (eli esim. lasten harrastukset ei mene AINA poikkeuksetta aikuisten harrastusten edelle).
Niin, oli niitä kotitöitä sillon tehtävänä joo, mutta en kyllä muista sanoneeni että niitä olisin koko ajan tehnyt, aina olisi ollut enemmän mitä viitsi ja jaksoi tehdä. En kai mitään sen erikoisempaa tehnyt silloin kun sinä olit koulussa tai kotona. Siihen aikaan tein kaikki yksin.
Tosin tätä ei usko todeksi enää vanha erkkikään :D
Mutta uskokaa tai älkää, minä tunnistan omani tästä tekstistä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen jatkaa kirjoitti:
Esikoinen kirjoitti:
Se ap:n esikoinen täällä moi. Eiköhän täällä ole jo jankattu ja väärinymmärrelty ihan tarpeeksi.
Äiti: lopeta jo näille vastaaminen ja itses puolustelu. Sait jo vastauksen kysymyksees termistä, jonka tahallas keksit ottaa kirjaimellisesti. Eihän "etsii itseään":kään tarkoita, että herää keskeltä viljapeltoa muistinsa menettäneenä eikä tiedä yhtään kuka on ja on ihan tyhjät psykoosiaivot. Vaan nimenomaan sitä elämän suuntaa, sisältöä, arvoja ja omalta tuntuvia valintoja etsitään. "Itsensä" eli tyylinsä/elämänsä/omat tapansa voi hukata ja niitä voi etsiä.
Niin kuin sulle jo sanottiin, kaikilla ei ole sisällä/kotipihassa onnistuvia harrastuksia, jolloin lasten saatavilla olo ei ole omaa aikaa, vaikka miten olisi eri huoneessa eikä helikopteroimassa. Mäkin olen ollut lapsenvahtina niin, että lapset nukkuu. Mitään ei tarvi tehdä, mutta kyllä siitä silti maksetaan ja se on pois siitä, että tekisin ihan mitä haluan.
Jos mun pitäisi vaikka puoli vuotta olla saatavilla "päivystysvuorossa" 24/7 (kaikilla ei puoliso ota vastuuta tai ihan oikeasti ehdi tai pysty esim. työstä tai kunnosta johtuen), niin en mä olisi enää sellainen, joka haluan olla. Sen lisäksi, että ne mun jutut jäisi konkreettisesti tekemättä, niiden poisjääminen myös ärsyttäisi ja katkeroittaisi, muuttaen mun käytöstä, mielialaa ja ajatuksia. Enkä hyväksyisi tätä "uutta minää" muutoksena olemassaolleeseen minuuteen vaan nimenomaan kokisin, että se iloinen, harrastava, matkusteleva ja yöt omiaan puuhaillen kukkuva "minä" on jossain hukassa tai syrjässä sillä aikaa, kun joudun elämään sitä tylsää roolia ja olemaan aina jonkun saatavilla ja nukkumaan yöt kunnolla viikonloppuisin ja lomillakin, koska joka ikinen aamu joku tarvii mua kello 8.00 nostamaan pinnasängystä pois tai kaatamaan muroja (vaikka se tämän jälkeen leikkisikin kuinka itsenäisesti).
Perheen ylläpito tuntuu "väärältä alalta" niille, keillä se on kaukana siitä omasta minuudesta. Epäsopiva rooli pakottaa toimimaan vastoin omaa mieltymystään. Sun mieltymyksiin kuuluu kotona hengailu, joten perhe-elämä ei pakottanut sua liian kauas mukavuusalueelta.
Tähän on turha kommentoida, että SINÄ kyllä muuttaisit elämän heti kivaksi ja omannäköiseksi ja SINÄ kyllä pitäisit puolesi etkä myöntelisi. Toisilla on elämän väärille raiteille menoon jokin yksiselitteinen syy (sairas mies/lapsi, yksinhuoltajuus), jota ei niin vain muuteta kivaksi. Toisilla se ajautuu sinne niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa vastustaa. Ensin se oma harrastus jää pois vain kerran. Sitten jää kaikki perjantait, koska silloin on yhden lapsen rakas lempiharrastus, jonka harkat on vain kerran viikossa. Sitten jää tiistaitkin, kun on toisen lapsen fysioterapia. Sitten lauantait, kun se on ainut päivä, jona miehen peliporukka kokoontuu. Maanantaisin ei jaksa muuten vaan ja sunnuntaisin on kiva viettää päivä koko perheen kanssa. Käytkin enää kerran viikossa ja alat jääd jälkeen muista ja kun muutama torstai jääkin välistä (flunssa, pääsiäisloma, matka), onkin ollut jo kuukauden tauko eikä enää oikein kehtaa mennäkään ja jotenkin ote koko hommaan hukkunut. Eikä se ollut minkään yhden hölmön tai painostetun myönnyksen syytä, lapset ja mies sattaa joustaa muina päivinä ihan yhtä paljon ja mieheltäkin jäänyt jotain kokonaan pois. Yhtäkkiä vain huomaa, että omat jutut on jäänyt ja niitä ei enää muistakaan edes yrittää mahduttaa kalenteriin. Toisaalta tilalle voi tietty tulla perhe-elämän palkitsevia puolia, mutta ei ne ole niitä yksilöllisiä omia juttuja.
Muut: Ei ole trolli, tunnistan joka viestistä (ihan liikaa...) yksityiskohtia meidän perheestä. Kaikki kyllä ihan totta. Kaksoset ruokittiin säännöllisinä ruoka-aikoina, hyvin maistui ja nälkä pysyi pois ensin lyhyemmän ja sitten pidemmän aikaa. Kyllähän ne ois itkenyt, jos ois ollut nälkä ja se ois näkynyt kasvussa, jos ei tarpeeksi usein saa mahaa täyteen oikeanlaista ravintoa.
Sekä minä että pikkusisarukset osattiin kyllä keksiä ihan itse tekemistä jo pienestä asti. Mun lapsuudessa ei kenenkään vanhemmat leikkinyt lasten kanssa tai muutenkaan ressannut siitä, onko lapsella koko ajan viihdettä ja eihän se nyt vain kyllästy ja joudu keksimään oman mielikuvituksen varassa tekemistä. Leikki oli lasten omaa hommaa, jossa saa käyttää omaa mielikuvitusta ja rikkoa vaikka fysiikan lakeja ilman, että aikuinen tulisi (vaikka vahingossakin) ohjailemaan tai valvomaan leikkiä. Silloin se oli normaalia, nyt on jotenkin yleistynyt lasten jatkuva viihdytys. Ehkä nuorille vanhemmille on tärkeää olla mahdollisimman kiva ja hauska vanhempi?
Olen huomannut, että monet nykylapset ei jaksa enää keskittyä pitkiä aikoja samaan asiaan eivätkä kestä tylsyyttä yhtään. Esim. autossa tai junassa on pakko olla joku tabletti tms. mukana. Itse katselin usein parin tunnin matkat hiljaa ikkunasta ulos, välillä ehkä juttelin ellei aikuiset puhuneet tylsistä aikuisten asioista. Junalla kuljin usein yksin jonkun 1h vai 2h pätkän mummolaan enkä muista, että olisin edes kirjaa jaksanut niin lyhyttä matkaa varten pakata mukaan.
Yhdessä jutussa äiti jäi tässä kyllä mulle kiinni :D Just vähän aikaa sitten kysyin, että mitä sä oikein teit kaiket päivät, kun mä olin koulussa ja vauvat ei vielä tehny muuta kuin köllötteli jonkun mobilen alla (sattui nimittäin todella helpot vauvat/taaperot, terveet ja hyväntuuliset, nukkui yöt ja kölli/leikki keskenään päivät). Silloin oli vastaus, että syöttöjen ja vaipanvaihtojen välille kyllä riitti vaikka kuinka paljon tiskejä, pyykkiä jne. kotitöitä... Kyllä mä sen tiesinkin, ettei niihin oo montaa tuntia päivässä voinut mennä joka ikinen päivä ;)
Anyways, eiköhän tässä tullut jo selväksi sekä itse aihe, että meidän perheen arki. Kaikilla perheenjäsenillä on omakin elämä ja ne on tasa-arvoisia (eli esim. lasten harrastukset ei mene AINA poikkeuksetta aikuisten harrastusten edelle).
Niin, oli niitä kotitöitä sillon tehtävänä joo, mutta en kyllä muista sanoneeni että niitä olisin koko ajan tehnyt, aina olisi ollut enemmän mitä viitsi ja jaksoi tehdä. En kai mitään sen erikoisempaa tehnyt silloin kun sinä olit koulussa tai kotona. Siihen aikaan tein kaikki yksin.
Tosin tätä ei usko todeksi enää vanha erkkikään :D
Mutta uskokaa tai älkää, minä tunnistan omani tästä tekstistä.
ap
No usko nyt sitten omaa tytärtäsi/poikaasi, että sinä itse nyt ihan tahallasi teet ongelmasta liian vaikean. Vänkäät ja vänkäät, vaikka asia on moneen kertaan ihan selkeästi sinulle kerrottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trolli hieroo karvaisia käsiään tavoite saavutettuna: ketju jo 23 sivua pitkä ja vastaajat turhautuneita ja ärtyneitä.
Pökkyä vaan pesään vielä, ilo ylimmillään on pikkupsykolla.
26 sivua jo...
Mikä noissa trolleissa teitä oikein pelottaa? Miksette ota poppareita esiin ja nauti? Tai sitten vain poistu paikalta, jos on tylsää?
Kysehän ei ole pelosta trolleja kohtaan vaan siitä, että kaikki eivät heitä tajua trolleiksi ja menevät juttuun mukaan ja turhautuvat ja suuttuvat, mikä on trollin tavoite.
Se ei ole hyvä tavoite.
Alue: Aihe vapaa
Se ap:n esikoinen täällä moi. Eiköhän täällä ole jo jankattu ja väärinymmärrelty ihan tarpeeksi.
Äiti: lopeta jo näille vastaaminen ja itses puolustelu. Sait jo vastauksen kysymyksees termistä, jonka tahallas keksit ottaa kirjaimellisesti. Eihän "etsii itseään":kään tarkoita, että herää keskeltä viljapeltoa muistinsa menettäneenä eikä tiedä yhtään kuka on ja on ihan tyhjät psykoosiaivot. Vaan nimenomaan sitä elämän suuntaa, sisältöä, arvoja ja omalta tuntuvia valintoja etsitään. "Itsensä" eli tyylinsä/elämänsä/omat tapansa voi hukata ja niitä voi etsiä.
Niin kuin sulle jo sanottiin, kaikilla ei ole sisällä/kotipihassa onnistuvia harrastuksia, jolloin lasten saatavilla olo ei ole omaa aikaa, vaikka miten olisi eri huoneessa eikä helikopteroimassa. Mäkin olen ollut lapsenvahtina niin, että lapset nukkuu. Mitään ei tarvi tehdä, mutta kyllä siitä silti maksetaan ja se on pois siitä, että tekisin ihan mitä haluan.
Jos mun pitäisi vaikka puoli vuotta olla saatavilla "päivystysvuorossa" 24/7 (kaikilla ei puoliso ota vastuuta tai ihan oikeasti ehdi tai pysty esim. työstä tai kunnosta johtuen), niin en mä olisi enää sellainen, joka haluan olla. Sen lisäksi, että ne mun jutut jäisi konkreettisesti tekemättä, niiden poisjääminen myös ärsyttäisi ja katkeroittaisi, muuttaen mun käytöstä, mielialaa ja ajatuksia. Enkä hyväksyisi tätä "uutta minää" muutoksena olemassaolleeseen minuuteen vaan nimenomaan kokisin, että se iloinen, harrastava, matkusteleva ja yöt omiaan puuhaillen kukkuva "minä" on jossain hukassa tai syrjässä sillä aikaa, kun joudun elämään sitä tylsää roolia ja olemaan aina jonkun saatavilla ja nukkumaan yöt kunnolla viikonloppuisin ja lomillakin, koska joka ikinen aamu joku tarvii mua kello 8.00 nostamaan pinnasängystä pois tai kaatamaan muroja (vaikka se tämän jälkeen leikkisikin kuinka itsenäisesti).
Perheen ylläpito tuntuu "väärältä alalta" niille, keillä se on kaukana siitä omasta minuudesta. Epäsopiva rooli pakottaa toimimaan vastoin omaa mieltymystään. Sun mieltymyksiin kuuluu kotona hengailu, joten perhe-elämä ei pakottanut sua liian kauas mukavuusalueelta.
Tähän on turha kommentoida, että SINÄ kyllä muuttaisit elämän heti kivaksi ja omannäköiseksi ja SINÄ kyllä pitäisit puolesi etkä myöntelisi. Toisilla on elämän väärille raiteille menoon jokin yksiselitteinen syy (sairas mies/lapsi, yksinhuoltajuus), jota ei niin vain muuteta kivaksi. Toisilla se ajautuu sinne niin pikkuhiljaa, ettei sitä huomaa vastustaa. Ensin se oma harrastus jää pois vain kerran. Sitten jää kaikki perjantait, koska silloin on yhden lapsen rakas lempiharrastus, jonka harkat on vain kerran viikossa. Sitten jää tiistaitkin, kun on toisen lapsen fysioterapia. Sitten lauantait, kun se on ainut päivä, jona miehen peliporukka kokoontuu. Maanantaisin ei jaksa muuten vaan ja sunnuntaisin on kiva viettää päivä koko perheen kanssa. Käytkin enää kerran viikossa ja alat jääd jälkeen muista ja kun muutama torstai jääkin välistä (flunssa, pääsiäisloma, matka), onkin ollut jo kuukauden tauko eikä enää oikein kehtaa mennäkään ja jotenkin ote koko hommaan hukkunut. Eikä se ollut minkään yhden hölmön tai painostetun myönnyksen syytä, lapset ja mies sattaa joustaa muina päivinä ihan yhtä paljon ja mieheltäkin jäänyt jotain kokonaan pois. Yhtäkkiä vain huomaa, että omat jutut on jäänyt ja niitä ei enää muistakaan edes yrittää mahduttaa kalenteriin. Toisaalta tilalle voi tietty tulla perhe-elämän palkitsevia puolia, mutta ei ne ole niitä yksilöllisiä omia juttuja.