Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Trolli hieroo karvaisia käsiään tavoite saavutettuna: ketju jo 23 sivua pitkä ja vastaajat turhautuneita ja ärtyneitä.

Pökkyä vaan pesään vielä, ilo ylimmillään on pikkupsykolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti numero 45

"Ei, mutta en hukkaa itseäni sen takia että silloin tällöin teen jonkun pienen jutun joka ei liity minuun itseeni. En tee niitä asioita jatkuvasti ja tuntikausia. Siihen murojen laittamiseen menee vain hetki, ja sitten taas olen seuraavan tunnin luultavasti niin ettei minulta kukaan pyydä mitään tai ehkä loppuillan. Jos teen jotain mitä en halua keskeyttää, sanon lapselle että pyydä isiä laittamaan."

Missä kohtaa tuossa sanon että lasten pitää luopua kaikista harrastuksistaan jne.?

ap

Näissä, missä ei puhuta lasten harrastuksista, pointti oli se, että äiti ei ainakaan keskeytä omia hommiaan lasten takia ja lastenhoitoon ei saa mennä vuorokaudessa montaa tuntia. Alle kouluikäisten kanssa aika hankalaa meillä normaaleilla ihmisillä. 

Miten te sitten hoidatte lapsianne tunteja joka päivä? Siis konkreettisesti teette jotain hoitotoimenpiteitä eikä vaan että katsotte perään kun leikkivät? 

Huomaatko tuossa jälkimmäisessä lauseessa ensimmäisen sanan, JOS, sanonko että teen aina ja koko ajan jotain tärkeää mitä ei voi keskeyttää? En, vaan sanon että jos. Jos vaikka kirjoitan jotain tärkeää tekstiä ja haluan kirjoittaa sen loppuun niin että ajatus ei katkea, niin en heti poukkaa ylös ja mene tekemään jotain murojen kaatamista, sanon lapselle että odota hetki tai että sano isille. Yleensä en tee mitään tärkeää vaan esim. katson telkkaria, laitan sen pauselle ja käyn kaatamassa murot ja jatkan katsomista. Sama juttu kun tässä tänne kirjoitan, lapsi puhuu mulle tuossa vieressä ja kuuntelen ja vastailen hänelle nytkin tässä samalla ja kun tämän lähetän menen laittamaan perunat kiehumaan. Sitten vilkaisen mitä esikoinen laittoi viestiä mesessä. Sitten katson mitä sinä minulle vastaat tähän. Lapsi lähti ulos leikkimään, en mene perässä katsomaan sitä. Toinen lapsi pelaa omassa huoneessaan, myös sitä en mene viereen katsomaan. Mies makaa sängyllä, en myöskään sitä mene vahtimaan viereen.

ap

Esimerkiksi leikkipuistossa en koe viettäväni omaa aikaa, vaikka en aktiivisesti siinä lapsen kanssa hössöttäisikään. Tai jos lähdetään uimaan, en voi omaan tahtiin vetää kroolia siellä radalla, vaan minun pitää kökkiä siellä lasten altaassa. Ehkä sinulle tuollainen paikallaan pönöttäminen on omaa aikaa, mutta meillä muilla ne omat kiinnostukset ovat vähän toisenlaisia. 

Meillä lasten kanssa mies kävi puistossa, silloin minulla oli kyllä ihan omaa aikaa, mies halusi olla lastensa kanssa, hänelle se oli nautinto, vastapainoa raskaalle työlle. Sen lisäksi mies käy kävelemässä lemmikin kanssa ja vielä yksinään lenkillä joka ikinen päivä. Lisäksi hän käy monta kertaa viikossa tapaamassa sairasta sukulaista. Miehellä on niin paljon omaa aikaa kuin hän haluaa, oli myös silloin kun lapset oli vauvoja.

Myös minä olen ollut omissa jutuissani niin paljon kuin haluan, järjestelykysymyksiä. Olin pitkän viikonlopunkin poissa kun nuorimmaiset oli vielä pieniä, anoppi ei oikein tykännyt, mutta kyllä mies pärjäsi, ei olleet kuitenkaan mitään ihan pieniä vauvoja ja esikoinen oli apuna.

Miksi kaikesta pitää tehdä väkisin niin vaikeaa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea sinulle että olet onnistunut kasvamaan noin vahvalsi persoonaksi ja pystynyt elämään koko elämäsi täysillä. Enkä tarkoira tätä sarjastisesti vaikka siltä saattaakin kuullostaa.

Joillekin kuitenkin oman elämän eläminen siten miten haluaisi unohtuu jonkun toisen takia. Minulle kävi niin kun kohtasin ensirakkauteni. Koulukiusatun taustoilla huumaanuin suhteeseen niin tiukasti että asetin hänet jalustalle. Miksi, koska viimeinkin joku oikeasti rakasti minua. Näin alkoi matka kohti kurjuutta. Tein kaiken miellyttääkseni häntä jotta hän pysyisi elämässäni. Lopputulos, hän halusi erota koska muutuin pous siitä henkilöstä johon hän rakastui. Joka olin ennen kuin hän tuli elämääni. Tiedostin sen itsekin mutta pelko hänen menettämisestään pakotti jatkamaan. Olimme kuukauden erillämme jonka aikana kasasin itseäni takaisin. Onnistuin. Hän rakastui minuun uudelleen ja nyt 4 vuotta tapahtuneen jälkeen olemme edelleen yhdessä. Erona vain se että elän elämääni nyt itselleni, en hänelle.

Niin, kuten jo kerroinkin tässä jossain kohtaa tätä maratoonia, että mulla oli nuoruudessa hyvin samantapainen se ensirakkaus ja suhde. Ajattelin oikeasti että kuolen jos hän jättää minut, että en vaan voi elää. Sitten kun kehityin ja kasvoin aikuisemmaksi, aloin ymmärtää että minä pärjään ihan vallan mainiosti myös ilman häntä tai ketään muutakaan. Meillä se kääntyi sitten niin että kun minä halusin erota ja jatkaa omaa elämääni ilman häntä rasitteena, hän ei olisikaan halunnut päästää irti, vaikka oli aikaisemmin rehvastellut ties mitä. Tälläiset asiat varmasti pitää monien käydä läpi nuoruudessa että löytää sen oman voimansa. Minä kyllä pidin puoleni aina, en koskaan hyväksynyt hänen käytöstään, mutta kun se rakkaus oli niin vahva niin tuhlasin aivan liian kauan nuoruuttani siinä, kuvittelin ihan klassisesti että jos minä rakastan tarpeeksi paljon, se riittää molempien puolesta ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Aviomieheni taas sanoi jo heti aluksi että haluaa naisen jolla on oma elämä, että hän ei halua olla toiselle koko elämä (oli tainnut olla joku ex sitten ripustautuva) Kyllähän mies on mulle todella, todella tärkeä, mutta lapset on meille molemmille tärkeimmät, ja meillä ihan kaikilla on omat elämät tässä samalla. 

ap

Olet itse ollut suhteessa, jossa halusit hukata itsesi, mutta nyt ihmettelet, miten sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan? En ihan oikeasti ymmärrä, mitä ajat takaa, ellet kehuja siitä miten hieno ihminen olet ja miten muut ihmiset ovat surkeita. 

En halunnut tietenkään hukata itseäni, enkä hukannutkaan, mutta siinä oli sellaiset ainekset olemassa että olisi voinut ehkä jollekin käydä niin. Minä en kuitenkaan loppupeleissä päästänyt itseäni siihen pisteeseen vaikka masentuneena se olisi ollut helppo tie. En ole sanonut että olisin hieno ihminen tai muut surkeita, tuo kyllä heijastaa jo jotain sun omia traumoja. Ja muutenkin, nämä nuoruuden kipuilut on vähän eri asia kuin aikuisen perheenäidin sanomana että kun on perhe niin menetin minuuteni.

ap

No saattaa heijastellakin jotain traumoja, entä sitten? Sekö tekee kommenteistani jotenkin huonoja? :D Todistit juuri sen, mitä tuossa vihjasinkin. ("en sanonut, että muut ovat surkeita, mutta..") 

Onko sinusta siis mahdoton ajatus, että aikuinen ihminen on hukassa itsensä kanssa uudessa elämäntilanteessa? Minulle kyllä vanhemmuus oli paljon suurempi kasvun paikka kuin joku nuoruuden poikaystävä. 

Niin, no mulla ne tuli samalla kertaa. Olin esikoisen isän kanssa avoliitossa vuosia. Ei minulla ole mitenkään mahdoton ajatella että ihminen kadottaa elämässään suunnan, mutta se on että kadottaa minuuden. Ehkä tässä meillä nyt on tätä kommunikointiongelmaa sen takia mitä kukakin tarkoittaa minuudella/itsellä, joillekin se on "itsensä näköinen" elämä, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa käytännössä, mutta mulle jos sanoo että minuus on hävinnyt, kadonnut kokonaan, niin se tarkoittaa sitä että sun koko persoona on hävinnyt, olet muuttuntu totaalisesti joksikin toiseksi tai et ole mitään etkä kukaan, kuin aivokuollut mutta henkisesti, et tiedä mistä ruuasta tykkäät, et tiedä mitä puoluetta äänestät...

ap

Sinä puhuit tuolla aiemmin nuoruutesi tuhlaamisesta ja tämä mies oli siis ensimmäisen lapsesi isä. Millä tavalla sinä sitten tuhlasit nuoruutesi? Näyttää siltä, että sinäkin olet tuolloin hukannut itsesi ihan samalla tavalla. Käytät siitä nyt vain erilaista ilmaisua tai ignooraat tuon ajanjakson, koska olet asian jälkeen päin korjannut. Nyt alkaa valjeta tämä kuvio. Paitsi ei ehkä sinulle. 

Niin, no siinä mielessä tuhlasin kun rakastuin väärään ihmiseen ja siitä oli vaikea päästä irti, mutta toisaalta minä olen ottanut sen aina niin että minä opin siitä paljon. ja toki sain siitä maailman parhaan lapsen elämääni. Kuitenkin jotenkin ajattelen että kaikilla vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, tai ainakin toivon niin, kyllä munkin elämässä on tapahtunut niin paljon erilaisia käänteitä, että jopa johdatuksen tuntua on ollut. Mun mielestä se että rakastin "liikaa" ei ole kuitenkaan itseni hukkaamista, kyllä minä olin ihan oma itseni, en kukaan muu. Siinähän oli kyse liiallisesta uppoamisesta siihen omaan tunteeseen, oma tarve oli voimakas. En minä tehnyt mitään miehen tahdon takia tai mitään mitä en olisi halunnut vaan yritin muuttaa miestä. Minä kuvittelin että mun vahva tunne tekee ihmeitä :)

ap

Miksi sitten halusit eroon siitä minuudestasi? Jos liikaa rakastaminen on sinua itseäsi, mikset ole sellainen edelleen? Miten voit ajatella tuota menneenä vastoinkäymisenä, kun sehän on edelleen sinua itseäsi? Et ole oppinut yhtään mitään, vaan ajatukset ovat edelleen sinun omiasi. Jostain syystä vain tukahdutat ne ajatukset ja sinustahan se on surullista. 

Kuule siksi se ei ole enää minun minuuttani koska siitä on kohta 30 vuotta aikaa. Minä en ole enää täysin samalainen kuin teininä, enkä samanlainen kuin kaksikymppisenä, se elämä silloin tuntuu nykyään lähestulkoon unelta tai joltain mitä jollekin toiselle on tapahtunut ja olen kuullut siitä. Ei mulla ole mitään suuria tunteita liittyen ikivanhoihin asioihin, ne on käsitelty kauan sitten. Miksi ihmeessä pitäisi velloa jokaisessa asiassa mitä on elämän aikana kokenut ja tuntenut? Mulle on tapahtunut niin paljon asioita elämässä ettei aika riitä kaiken märehtimiseen ikuisesti. 

Ihmisen minuuden kuuluu kehittyä iän myötä. Kokemukset kypsyttää ihmistä niin ettei tee samoja ylilyöntejä kuin murrosikäisenä tai teininä.

ap

Niin, eli onko se nyt sinun minuutta vai ei? Äsken sanoit, että se on, mutta nyt sanot, ettei se ole. Jos se ei ole enää sinun minuuttasi, vastaa itse omaan kysymykseesi: "miten ihminen voi hukata itsensä?" Miten nyt yhtäkkiä väitätkin, että se minuus muuttuu ja kehittyy, kun koko  ketjun ajan olet änkännyt, ettei minuus voi mihinkään kadota vaan se pysyy aina? 

Minuuden muuttuminen ja katoaminen on eri asia. Kaikilla tottakai minuus muuttuu, mutta katoaminen on harvinaista. Ymmärrätkö sinä sitä eroa, että kun joku on kadonnut, sitä ei enää ole ollenkaan, missään muodossa, mutta jos joku muuttuu se on, mutta erilainen?

ap

Voi hyvä ap, älä vaan koskaan kadota mitään - sehän lakkaisi heti olemasta ikuisiksi ajoiksi. Ainakin sinun uskomuksiesi mukaan. Jos kadotat avaimen, sen olemassaolo lakkaa kokonaan. Jos kadotat miehesi tungoksessa, hän on ikuisesti mennyttä. Kukaan muu ei taida tuollaiseen uskoa. Suosittelen sinulle fysiikan opiskelua vaikkapa iltakoulussa. Sinullahan sitä aikaa piisaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Niin tietysti. Jännä, että isä kyllä kykenee olemaan kotona, jos sovitaan, mutta sinä et kyllä omista menoistasi miehen menojen takia luovu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Harkitse vielä kolmatta vaihtoehtoa: trolli, jonka pussiin pelaat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Otetaanko kolmannen kerran se pyörätuoliesimerkki tähän, jos ei se vieläkään sinulle auennut? Jos teet aloituksen "miten kukaan voi hukata itsensä", sinun kertomuksillasi ei ole mitään merkitystä, ellet samalla oleta, että se sinun tilanteesi koskee kaikkia muitakin. Niillä itsensä hukkaajilla ei välttämättä ole 10-vuotiaita lapsia. Niillä itseensä hukkaajilla omat kiinnostuksen kohteet eivät ole sukututkimus ja puutarhanhoito. Niillä itsensä hukkaajilla on halu miellyttää muita ihmisiä ja tehdä jotain perheenjäseniensä hyväksi omien mielihalujen kustannuksella. Jos ymmärrät tämän, sinun on ihan turha jauhaa tässä yhteydessä omasta tilanteestasi. Jauhamisesi vain vahvistaa koko ajan sitä käsitystä, että oletat kaikkien olevan täsmälleen samanlaisia kuin sinäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Niin tietysti. Jännä, että isä kyllä kykenee olemaan kotona, jos sovitaan, mutta sinä et kyllä omista menoistasi miehen menojen takia luovu. 

Mit vit? Kyllä minä olen aina ollut lasten kanssa kun mies käy lenkillä, sukulaisen luona ja tekee pitkiä vuoroja töissä jopa 13h. En tietenkään menoistani luovu, vaan ne aikataulut sovitaan, eli en tietenkään mene mihinkään kun mies on töissä jos ei ole muita jotka vahtisivat lapsia, mutta jos miehen meno on lenkillä käynti, niin hän voi hoitaa sen ennen tai jälkeen minun menoni. Onko tämä nyt joku helvetin piilokamera?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Eli olet siis tyhmä. Siksi et ymmärrä koko asiaa, et opi uusia juttuja, etkä osaa avartaa maailmaasi. Mut hei, tyhmemmillä on yleensä aika helppo elämä, koska he eivät osaa miettiä tai murehtia. Good for you ja tsemppiä loppuelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Otetaanko kolmannen kerran se pyörätuoliesimerkki tähän, jos ei se vieläkään sinulle auennut? Jos teet aloituksen "miten kukaan voi hukata itsensä", sinun kertomuksillasi ei ole mitään merkitystä, ellet samalla oleta, että se sinun tilanteesi koskee kaikkia muitakin. Niillä itsensä hukkaajilla ei välttämättä ole 10-vuotiaita lapsia. Niillä itseensä hukkaajilla omat kiinnostuksen kohteet eivät ole sukututkimus ja puutarhanhoito. Niillä itsensä hukkaajilla on halu miellyttää muita ihmisiä ja tehdä jotain perheenjäseniensä hyväksi omien mielihalujen kustannuksella. Jos ymmärrät tämän, sinun on ihan turha jauhaa tässä yhteydessä omasta tilanteestasi. Jauhamisesi vain vahvistaa koko ajan sitä käsitystä, että oletat kaikkien olevan täsmälleen samanlaisia kuin sinäkin. 

Joo joo joo!

Tässä nyt kyllä halutaan jankata juuri mun tekemisistä, ja nämä jankkaajat sanovat että kun heillä on näin, niin minulla ei voi olla näin kun minä kerron. Ei ole pitkiin aikoihin enää puhuttu yleisellä tasolla mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Niin tietysti. Jännä, että isä kyllä kykenee olemaan kotona, jos sovitaan, mutta sinä et kyllä omista menoistasi miehen menojen takia luovu. 

Mit vit? Kyllä minä olen aina ollut lasten kanssa kun mies käy lenkillä, sukulaisen luona ja tekee pitkiä vuoroja töissä jopa 13h. En tietenkään menoistani luovu, vaan ne aikataulut sovitaan, eli en tietenkään mene mihinkään kun mies on töissä jos ei ole muita jotka vahtisivat lapsia, mutta jos miehen meno on lenkillä käynti, niin hän voi hoitaa sen ennen tai jälkeen minun menoni. Onko tämä nyt joku helvetin piilokamera?

ap

No niin. Nyt vaihtuikin ääni kellossa. Tuolla aiemmin kyllä melko ponnekkaasti sanoit, että miehen takia et kyllä tee mitään myönnytyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Eli olet siis tyhmä. Siksi et ymmärrä koko asiaa, et opi uusia juttuja, etkä osaa avartaa maailmaasi. Mut hei, tyhmemmillä on yleensä aika helppo elämä, koska he eivät osaa miettiä tai murehtia. Good for you ja tsemppiä loppuelämään.

Kyllä minä muita asioita opin helpostikin, mutta en ole vaan mikään kielellisesti suuntautunut lahjakkuus, olen enemmän matemaattinen. :D Mun esimies sanoo mua jopa älyköksi ja sanoi että mun pitäis opiskella vielä lisää. Ja varmaan opiskelenkin, vaikka edellisestä ei ole vielä vuottakaan, mutta tykkään kyllä oppia uutta. Ja mun työ myös sitä vaatii kun lait muuttuu ja säännöt muuttuu, kyllä ne on pakko vaan omaksua.

Sinä taas olet ilkeä. Mieluummin olisin tyhmä kuin ilkeä. Niin että tsemmppiä vaan sunkin onnelliseen elämään. :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Niin tietysti. Jännä, että isä kyllä kykenee olemaan kotona, jos sovitaan, mutta sinä et kyllä omista menoistasi miehen menojen takia luovu. 

Mit vit? Kyllä minä olen aina ollut lasten kanssa kun mies käy lenkillä, sukulaisen luona ja tekee pitkiä vuoroja töissä jopa 13h. En tietenkään menoistani luovu, vaan ne aikataulut sovitaan, eli en tietenkään mene mihinkään kun mies on töissä jos ei ole muita jotka vahtisivat lapsia, mutta jos miehen meno on lenkillä käynti, niin hän voi hoitaa sen ennen tai jälkeen minun menoni. Onko tämä nyt joku helvetin piilokamera?

ap

No niin. Nyt vaihtuikin ääni kellossa. Tuolla aiemmin kyllä melko ponnekkaasti sanoit, että miehen takia et kyllä tee mitään myönnytyksiä. 

Niin missä sanoin?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lukenut monia keskusteluja joissa joku aina sanoo että pelkää että hukkaa itsensä tai tuntee että niin on käynyt. Kukaan ei ole kertonut että miten se käytännössä tapahtuu.

Minä en osaa kuvitella miten minä hukkaisin joskus itseni, jos en olisi todella raskaasti huumattu jollain lääkkeillä ihan sekaisin.

Nyt katoin telkkarista ohjelmaa jossa brittipariskunta on ollut naimisissa 15 vuotta mutta asuu eri osoitteissa, yhteinen lapsi joutuu elämään kahdessa talossa kuin eroperheen lapsi vaikka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä. Nainen sanoi että hän edellisessä suhteessa antoi miehen tehdä kaiken ja ohjailla hänen elämäänsä, mies hoiti raha asiat ja kaikki, että enää hän ei halunnut sitä uuden miehen kanssa kun pelkää että hukkaa itsensä.

Miten joku voi elää niin käytännössä että joku toinen ohjailee elämää kuin olisi alle kouluikäinen lapsi?

Kyllähän sitä pakostikin pitää elää omaa elämää kun kerran käy töissäkin eikä ole kotiin kahlehdittu. Se nainen sanoi että tykkää kun saa päättää mitä katsoo telkkarista, ei mulla ole mies koskaan vielä päättänyt mitä minä katson telkkarista, enkä minä sitä mitä hän katsoo. Minä en päätä edes sitä mitä lapset katsoo.

Minä olen ollut hyvin itsenäinen aina, jo lapsena alle kouluikäisenä kuljin kavereiden kanssa ties missä eikä äiti tiennyt aina missä minä olen. Minulla oli omaa elämää jo silloin. Samoin olen kasvattanut omia lapsiani että olisivat itsenäisiä. Esikoinen on jo aikuinen ja vuosia asunut ulkomailla monessa eri maassa eri pituisia aikoja. En voi kuvitella että hänkään koskaan hukkaisi itseään vaikka on parisuhteessa ja lapsiakin varmasti tulee olemaan.

Minä ajattelen paljon asioita mielessäni koko ajan, ja keskustelen eri aiheista mielelläni ihmisten kanssa, oman miehen, lapsen, sisarusten, vanhempien, ystävien, työkavereiden tai ihan kenen kanssa hyvänsä, kukaan ei minua pysty kontrolloimaan enkä siten voi hukata itseäni, minulla on aina omat ajatukset ja mielipiteet kaikesta. Minä teen mitä haluan ja miten haluan, joten miten voisin hukata itseni?

Oletkohan hukkunut itsekeskeisyyteesi?

Miten minä olen liian itsekeskeinen? Pitäisikö minun jotenkin yrittää tässä nyt alkaa viihdyttää miestä ja lapsia väkisin? Eikö kaikki ihmiset ole kuitenkin itsensä kanssa eniten?

Äsken kävin laittamassa pyykkiä koneeseen, siihen meni muutaman minuutti, sitten olin tässä taas hetken ja katsoin telkkaria ja puhuin netissä esikoisen kanssa, sit kävi lapsi pyytämässä että laitanko hänelle muroja lautaselle, kävin laittamassa. Mies sai tiskattua ja meni makkariin lepäämään. Eipä tässä mitään erikoisia olla kukaan tehty, näillä keleillä valvotaan myöhään ja nukutaan myöhään. Olen käynyt lasten kanssa uimassa monena päivänä (mukana oli myös heidän kaverinsa) ja heidän harrastuksessaan kun heillä oli kolmena päivänä peräkkäin harrastussta kaksi kertaa päivässä, nyt ei enää onneksi ole kuin kaksi kertaa viikossa.

ap

 

Just tuon kuuloinen arki on se, mikä saisi mut hukkaamaan itseni. Arkea, arkea ja arkea ja tylsyyttä.

Kun on elämässä ollut isompia vaikeuksia, niin se tylsä elämä on just parasta. Kun ei tapahdu mitään isoja yllätyksiä se on yleensä hyvä asia. Sekä minä että mies ollaan nähty elämässä kaikenlaista ja me molemmat arvostetaan normaalia rauhallista elämää. Kyllähän sitä saa olla sydän syrjällään monestakin asiasta ja huolia on, ei tässä mitään benjihyppyjä tarvita jännitystä tuomaan. Nytkin odotellaan että lähdetään kesälomareissulle, eikä siitä mikään erityisjännittävä tule, mutta mukavaa vaihtelua, lapsille kivaa ja aikuisille mielenkiintoisia juttuja ja kaikille vähän hemmottelua.

Ei mulla ole mitään syytä hukata tässä arjessa itseäni, ei mua ole tähän kahlittu, se tieto että voi mennä jos haluaa, riittää. Myöskään aivoja ei ole kahlittu, minä voin ajatuksissani mennä mihin vaan, mutta esim. ulkomaille en juurikaan halua mennä, en ainakaan kauas. Toki olisi mahtava käydä vaikka USAssa mutta se matkustaminen on persiistä, joten tyydyn olemaan Suomessa, antaa lasten matkustella jos ja kun haluavat. Esikoinen on perinyt jostain kauempaa suvusta matkustusvietin, hän on asunut jo monessa eri maassa ja matkustelee jatkuvasti, saa nähdä mihin sitten joskus asettuu, vai asettuuko edes lasten kanssa mihinkään pidemmäksi aikaa, minä vaan toivon että pääsisin isoäidiksi mahdollisimman nopeasti.

ap

Sinä, sinä ja sinä... jollekin toiselle tuollainen elämä vaan ei sovi.

Niin. Minä minä, minun elämäni on minun, ja sinun on sinun. Sinä sanoit että sulle olis liian tylsää, se on sinä sinä sinä.

ap

 

Kyllä. Ja jos minä minä minä eläisin sinun sinun sinun elämää, kadottaisin itseni. Vaan lapsiperhearki on paljolti tuota tylsää. Mutta vielä huonompi vaihtoehto (minulle) olisi jäädä lapsettomaksi. Joten kyllä, lapsiperhe-elämässä on minulle paljon sellaista, mikä voisi saada minut menettämään itseni. Sitä kai kysyit, miten joku voi menettää? Vai oliko tarkoitus kirjoittaa siitä, miksi sinä et ole menettänyt?

Keskustelua= sinä sanot että sinä menettäisit minuutesi minun tylsässä elämässäni.

Ja minä vastaan että minä en, että me tykätään tästä elämästä.

Tämä on keskustelupalsta, ja sillä oleva keskusteluketju. Tässä keskustellaan aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Tämä on ajanvietettä. Viihdettä.

ap

 

Sehän oli selvää jo heti alussa, että sinulle lapsiperhe-elämä on jotain sellaista, joka sopii sinulle ts. et menetä siinä itseäsi. Kuvittele itsesi elämässä elämää, jossa on paljon sellaista, mikä on sinulle tylsää... joutuisitko silloin vaaraan menettää itsesi?

Jos minulla olisi elämä joka olisi minulle tylsää...

Kyllä minä pyrkisin kaikin keinoin muuttamaan sitä, juuri sen takia kun mulla on se minuus ja haluan toteuttaa itseäni, se on ihmisen yksi perustarpeista. Minä uskon siihen että eniten minusta on hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle silloin kun teen jotain sellaista jossa olen hyvä ja jota haluan tehdä. Miksi tuhlaisin lyhyen ainoan elämäni olemalla tai tekemällä jotain ihan väärää? Kuka siitä hyötyisi että kulkisin ympäriinsä säkissä ja heittellisin päähäni tuhkaa? Jos joku vaatisi minua luopumaan minuudestani, niin kyllä lähtisin eri suuntaan ja helvetin nopeaa.

ap

Ei taida Maslow olla sinulle tuttu kaveri. Se itsensä toteuttamisen tarve on siellä ylimpänä ja sitä ennen tulevat mm fysiologiset tarpeet (uni on tärkeämpää kuin maraton), sosiaaliset tarpeet ja pitämisen ja arvostamisen tarpeet. Sinä ilmeisesti katsot tuota pyramidia jotenkin nurin päin. 

On tuttu. Mitä väliä sillä on miten päin minä sitä katson? Eiköhän se ole pääasia että tarpeet tulee tyydytettyä? Silloin kun esikoinen oli pieni, olin yhdellä kurssilla missä puhuttiin tästä, ja minä sanoin kun kysyttiin, että mulla on tärkeimpänä asiana mun elämässä se lapsi. Se kouluttaja vänkäs mun kanssa kauan että ei se lapsi voi sulle olla tärkein, ja minä vänkäsin että kyllä se vaan on näin. Minähän antaisin henkeni lapseni puolesta, samoin mieheni, mikään ei ole tärkeämpää kuin lapset, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mulla siinä pyramiidissa olisi mitään muuta palikkaa.

ap

Tutustu vähän lisää. Sinulla ei ole näköjään mitään hajua sen ideasta. :D Ja tuossa loppuviestissä taas syöt omia sanojasi. Äsken sanoit, ettet todellakaan suostuisi kuskaamaan lasta harrastukseen tai tekemään juttuja, jotka mies on luvannut tehdä, jos se haittaisi omaa harrastustoimintaasi, mutta nyt oletkin valmis yhtäkkiä vaikka kuolemaan lapsen ja miehen puolesta. 

Ei vaan miehenikin kuolisi lapsen/lasten puolesta. No, se että käykö lapset kaikissa harkoissa ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä minä kuskaan, mutta en aina, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Jos lapseni henki riippuisi siitä että kuskaanko aina, niin tottakai sitten kuskaisin aina. Edelleen, en ole jatkuvasti lässyttävä ja lellivä helikopterivanhempi.

ap

Joko unohdit, että tuolla äsken melko ehdottomasti kieltäydyit kuskaamasta lapsia harkkoihin, jos mies on sen luvannut hoitaa ja se kuskaaminen estäisi sinua tekemästä omia juttujasi. Tiedätkö, miltä kuulostaa tuo, että lapsen harkat eivät ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta ne sinun omat menosi tuntuvat olevan, koska niistä luopuminen on sinulle ihan mahdoton ajatuksenkin tasolla. 

Kyse oli siitä että jos mies on luvannut kuskata harrastuksiin, ja sitten sanookin että ei enää kuskaa, vaan minun pitäisi kuskata AINA,  niin siihen en suostuisi. Tottakai vien jos ei mitään estettä ole silloin kun mies ei ehdi, mutta en ala kuskaamaan joka kerta sen takia että miestä ei huvita. 

Jos minulla on kokous silloin kun lapsilla on harkat, niin menen kokoukseen koska siitä maksetaan ja me tarvitsemme ne rahat. Mutta jos minulla on joku muu vähemmän tärkeä meno niin toki silloin punnitsen että kenen meno on tärkein milloinkin. Ei lasten harrastukset pitäisi kenellekään olla yhtään sen tärkeämmät kuin aikuistenkaan harrastukset. 

ap

Hohhoijaa. Jos oletetaan, että ne aikuisen harrastukset eivät tuo rahaa, niin millä perusteella kuitenkin aikuisen harrastukset enevät kuitenkin lapsen harrastusten ohi? Koko ajanhan sinä tässä toitotat, että aikuisen ei tarvitse luopua yhtään mistään, mutta lapsen kyllä oletat luopuvan. 

Hohhoijaa itsellesi, missä kohtaa olen sanonut että aikuisten ei tarvitse luopua yhtään mistään mutta lasten pitäisi? 

ap

Esim viestit 48, 54, 78 ja 96. 

Viesti 54

"Kukaan ei ole edelleenkään vastannut sitä että miten se käytännössä tapahtuu. Se on aika epämääräinen termi.

Miten voi olla ajattelematta edes välillä omia asioita? En minä kotitöitä tehdessä kykene siihen että ajattelisin koko ajan pyykkejä tai imuria tai paistuvaa jauhelihaa. 

Enkä jaksa aamusta iltaan tehdä koko ajan jotain tähdellistä. Jos joku vaatisi minulta jatkuvaa passaamista niin en minä sitä jaksaisi. Enkä jaksa ajatella koko ajan toisten asioita, oletan että sekä mies että lapset hoitaa myös itse jotain asioita ettei minulla ole ne kaikki metatyöt."

Missä tässä viestissä sanon että lasten pitää luopua harrastuksistaan jne.?

ap

Tuossa, ole hyvä vaan. Lue nuo muutkin kommenttisi. Tuo oli vain yksi niistä. 

Mitä järkeä siinä olisi että tekisin jotain lasten harrastukseen liittyvä 24/7 tai edes ajattelisin sitä? Kuka niin voi edes tehdä tulematta hulluksi? Ja en todellakaan fyysisesti jaksa tehdä koko ajan jotain esim. siivota. Sori nyt vaan, mutta kyllä minä lepäilen päivällä aika paljon, samoin mies. Minä katson telkkaria ja tätä tietokonetta ja vaan istun sohvalla sillä aikaa, ei varmaan kukaan muu sellaista tee, hyi! Minä makoilen sängyllä ja luen kirjaa koska nautin siitä... hyi minua syntistä!

Sinäkin siellä varmasti samalla silität pyykkejä toisella kädellä ja tiskaat astioita toisella jalalla kun tänne kirjoittelet ja mua moitit :D

ap

Kuka on sanonut, että lasten harrastuksiin menee 24/7? Kukaan ei ole sanonut myöskään siivoavansa koko ajan. Lepäily on eri asia kuin omien asioiden tekeminen. Kyllähän tuolla ajatustavalla tosiaan nukkuminenkin on itsensä toteuttamista. :D

Pointti on siis se, että vaikka sinulla miten olisi "omaa aikaa" siinä lepäillessä murojen laittamisen välissä, ei se silti vielä ole sitä, mikä oikeasti innostaisi ja kiinnostaisi ja toisi elämyksiä. Tai ehkä se sinulle on, mutta monelle muulle ei ole. Olemme kuitenkin siinä lapsien käytettävissä, vaikkemme näännykään kotitöiden alle. 

Toki minä voisin tehdä jotain ihan muuta lepäilyn sijaan, jotain mikä kiinnostaa, ja joskus teenkin, esim. sukututkimusta tai puutarhahommia. Kyllä täällä on nyt nimenomaan minua kritisoitu siitä että en tee kotitöitä ja hoida lapsia tai heidän harrastuksiaan koko ajan, olen tunnekylmä, aspergeri, epäempaattinen enkä rakasta lapsiani.

ap

Niin. SINÄ voisit tehdä, jos SINUA kiinostaa sukututkimus tai puutarhahommat. Jätätkö alle kouluikäisen lapsen kotiin yksin, kun lähdet treenaamaan maratonille tai italian kielikurssille? Et sinä silloin hoida lapsiasi, vaikka he eivät huomiotasi jatkuvasti tarvitsekaan. 

Öööö.... en tietenkään jätä. Näillä lapsilla on myös isä joka kykenee olemaan kotona lasten kanssa kun niin sovitaan. Minä itseasiassa kävin pari vuotta sitten esikoiseni kanssa italian kurssilla yhden lukukauden, en jatkanut enenpää koska en oppinut siellä juuri mitään, nuorimmaiset oli joskus siellä mukana, ja hekin oppivat enemmän kuin minä. :D Esikoinen osaa montaa kieltä, mutta minä nyt sitten tyydyn englantiin. Mies käy lenkillä joka ikinen päivä, joten ihan hyvin minäkin voisin käydä jos viitsisin.

ap

Niin tietysti. Jännä, että isä kyllä kykenee olemaan kotona, jos sovitaan, mutta sinä et kyllä omista menoistasi miehen menojen takia luovu. 

Mit vit? Kyllä minä olen aina ollut lasten kanssa kun mies käy lenkillä, sukulaisen luona ja tekee pitkiä vuoroja töissä jopa 13h. En tietenkään menoistani luovu, vaan ne aikataulut sovitaan, eli en tietenkään mene mihinkään kun mies on töissä jos ei ole muita jotka vahtisivat lapsia, mutta jos miehen meno on lenkillä käynti, niin hän voi hoitaa sen ennen tai jälkeen minun menoni. Onko tämä nyt joku helvetin piilokamera?

ap

On piilokamera. Onneks sä tajusit sen vasta nyt kun ollaan saatu pitkitettyä tätä ketjua näinkin pitkäksi. Kerrankin saatiin oikein kunnon kuvaa pösilöstä. Smile!