Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies lopetti tapailun kun kuuli että mulla on tyypin 1 diabetes???
22.07.2018 |
Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.
Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Olen naimisissa ykköstyypin diabeetikon kanssa. Oma kokemus diabeetikon puolisona olemisesta ei vastaa tämän keskustelun kumpaakaan ääripäätä.
Ensinnäkin, diabetes ei ole mikään pikkujuttu ja vaikuttaa elämään monella tavalla. Sen lisäksi että puoliso mittaa sokeria ja piikittää insuliinia, nämä myös vaikuttavat siihen mitä voi tehdä. Esim. jos puoliso on syönyt ja pistänyt lyhytvaikutteisen inskan, niin ei voida seuraavan parin tunnin aikana lähteä kävelemään lähikauppaa kauemmas, koska sokeri voisi laskea liikaa. Jos aikoo liikkua ruoan jälkeen, niin se pitää tietää ennen piikitystä, eli joutuu suunnittelemaan asioita. Ja suunnitelmat voivat mennä uu siksi, jos sokeri ei olekaan sitä mitä piti. Sitten taas jos ajattelee asioita vähän pitemmälle kuin vain tähän päivään, niin tullaan siihen että diabeetikko ei nykypäivänäkään keskimäärin elä yhtä vanhaksi kuin keskivertohenkilö, ja lisäsairauksiakin voi tulla. Onhan näissä miettimistä ja vaikutusta.
Toinen puoli asiaa taas on se, että ainakaan meillä ei elämä ole sellaista paimentamista ja tarkkailua kuin jotkut pelottelevat. En väitä etteikö joillain diabeetikoilla sellaista voisi olla, mutta ei siis välttämättä ole. Puolisoni tuntee itse aika hyvin kun hänen sokeritasonsa on menossa alaspäin ja osaa lähteä hakemaan hiilaria. Ei mene tajuttomaksi eikä ala käyttäytyä mitenkään omituisesti. Ilmeisesti kaikki diabeetikot eivät niin hyvin tunne näitä sokeritason vaihteluita olossaan ja silloin tämä asia voi olla hankalampi. En olisi välttämättä mennyt naimisiin sellaisen diabeetikon kanssa, joka vaatisi jatkuvasti esim. yöaikaan tarkkailemista. Olen itse sen verran stressaavaa sorttia, että en jaksaisi sellaista elämää. Mutta meillä kun ei ole tästä asiasta hätää, niin jos vaikka puoliso ei vastaa puhelimeen, en todellakaan ensimmäiseksi ajattele että makaa tajuttomana hypossa. Ensimmäinen ajatus on pikemminkin se, että eikö se vieläkään ole oppinut pitämään puhelimessa ääniä päällä :)
Itselläni on diabetes ja pystyn kyllä lähtemään heti pistämisen jälkeen tunnin kävelylenkille. Pistän joko vähemmän tai syön ylimääräistä. Lisäksi otan hiilareita mukaan. Diabetes ei ole koskaan rajoittanut liikkumistani. Pitäisikö tuosta jutella diabeteshoitajan kanssa? Monet ihmiset pelaavat jääkiekkoakin diabeteksesta huolimatta. Ei diabetes ole syy, etteikö voisi liikkua. Insuliiniakin voi vaihtaa. Jokin toinen merkki voi toimia paremmin eikä laske verensokeria niin nopeasti. Insuliinipumppukin voisi olla hyvä vaihtoehto. Itse päättäisin päiväni, jos joutuisin pari tuntua odottamaan lenkille pääsyä. Ja miksi tuota elinikää niin hirveesti pitää pohtia? Ei sitä kuolemansa ajankohtaa kukaan tiedä. Eikä se asia pohtimalla parane. Toisaalta voi olla hyväkin, ettei täällä liian pitkään elä. Ei se vanhuus aina niin auvoista ole vaikkei diabetesta olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.
Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?
Minä en ymmärrä. Olen se, joka tuolla aiemmin kirjoitin. Ollut mieheni kanssa vuodesta 1980, sairastuin diabetekseen 1981. 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Minulla ei muita sairauksia kuin diabetes. Olen niin ylpeä täysijärkisestä miehestäni. Ja ihan tiedoksesi, kuka tahansa voi sairastua kosja vaan. Ja mieluummin diabetes kuin tyhmyys.
Kutsu sitä ihan rauhassa tyhmyydeksi, jos se oloasi helpottaa. Minä kutsun sitä järkeväksi suunnitteluksi. Miksi ostaisin auton, joka jo valmiiksi vuotaa öljyä ja kilkattaa? Kaikki auton hajoavat joskus ja silloin ne korjataan, mutta en osta jo valmiiksi rikkinäistä rotteloa.
No, sairaus ei ole elämääni rajoittanut. Mutta tällä palstalla kyllä huomaa, että ahdasmielisyys rajoittaa sitäkin enemmän joidenkin elämää. Sinuakin tuo ahdasmielisyys rajoittaa. Itse olen yli 50-vuotias ja asiani ovat huomattavasti paremmin kuin monella ikäiselläni. Ei ole ylipainoa, verenpainetta, sydänvaivoja, kolestrolia. Olen huoltanut itseni hyvin, vaikka maanantaikappale olenkin. Monella ikäiselläni on suunnaton lääkearsenaali, itselläni vain se insuliini. Ja kuntokin on hyvä, joka päivä kävelen vähintään 10 km.
Suvaitsematon, omahyväinen, kopea ja vihainen olet ainakin.
Voitko lakata haukkumasta muita ahdasmieliseksi vain sillä perusteella, että heidän elämäkokemuksensa ja ajatuksensa ovat eri kuin sinulla?
- kiitos!
Kutsu sitä miksi huvittaa. Mutta en vain pidä näistä yleistyksistä mitä diabeetikoista täällä on. Se, että joku on onnellinen ja hyvinvoiva diabeetikko on joilekin liikaa. Etkä voi vähätellä minun elämänkokemustani. Se on ihan yhtä arvokas kuin sinunkin. Ilmeisesti mielesi olisi hyvä, jos sanoisin olevani masentunut, ylipainoa 40 kg, lisäsairauksia, työkyvyttömyyseläkkeellä. Ja diabeteskin niin vaikeasti hoidettava. Ilmeisesti onnellisuus on synti. Ja olen kyllä vihainen, kun kaikki diabeetikot laitetaan samaan kategoriaan. Tämä on kyllä kummallista, kun nykyään kaikki ihmiset pitäisi hyväksyä. Diabeetikoista on kyllä samat käsitykset kuin joskus 80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.
Ja säkö olet sitten niin täydellinen että sulla on varaa vaatia virheetöntä puolisoa? Kun musta tuntuu että lähes kaikilla naisilla, oli mt-ongelmaa tai ei, on aina jollain tasolla jotain luonnevikaa. Jos joku tuntee jonkun oikeasti tasapainoisen ja hyväluonteisen naisen niin vinkatkaa mullekkin. :D
Olenko mä kirjoittanut, että minulla on oikeus vaatia virheetöntä puolisoa? Kirjoitin, että vakava sairaus on niin iso miinus, että sen vastapainona pitäisi ihmisen olla todella täydellinen muilta osin. Jokaisessa meissä on virheemme, mutta jossain vaan menee se raja, jonka jälkeen ei enää kelpaa.
No et sinäkään kaikille kelpaa.
Olen eri kirjoittaja, mutta onko kukaan täällä väittänyt kelpaavansa kaikille? Jokaisessa ihmisessä on vikoja ja jollekin ne samat viat on poissulkukriteeri parisuhteeseen. Toivoa vaan sopii, ettei ne ole sitä kaikille tai muuten ihminen jää yksin. Tämä koskee ihan meitä kaikkia, mutta jostain syystä tämän ketjun perusteella pitkäaikaissairaiden pitäisi ilmeisesti olla näiden realiteettien yläpuolella enkä minä oikein ymmärrä miksi.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1980 asti. Sairastuin diabetekseen v. 1981. Joku sanoi miehelleni tuolloin, että kai sä nyt jätät sen. No, olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä. Meillä on 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Itselläni ei ole lisäsairauksia, käyn töissä. Olen todella ylpeä miehestäni. Nämä teidän kirjoituksenne saavat minut todella surulliseksi. Diabeetkotkin ovat ihan oikeesti ihmisiä. Itse olen ajat sitten karsinut lähipiiristäni negatiivisesti diabeetikkoihin suhtautuvat ihmiset. Onneksi omat lapseni osaavat suhtautua diabeetikkoihin ihmisinä eivätkä pidä heitä vammaisina.
Tottakai he ovat ihmisiä, onko joku muuta väittänyt? Kaikki ihmiset ovat ihmisiä. Myös ne, jotka eivät jonkun henkilökohtaisen ominaisuuden vuoksi kelpaa jollekin toiselle parisuhteeseen. Oli se ominaisuus sitten diabetes tai muu pitkäaikaissairaus, psyykkiset ongelmat tai vaikka ulkonäkö. Vai oletko sinä sitten sitä mieltä, että esimerkiksi rumat ihmiset eivät ole ihmisiä?
On sitten kokonaan toinen asia, onko kohtuullista vaatia etteivät nämä ominaisuudet saisi vaikuttaa ollenkaan parinvalintaan. Millä perusteella se valinta pitäisi sitten sinusta tehdä? Onko parisuhde sinulle jokin palkinto joka ansaitaan, ja ihmisellä olisi omista mieltymyksistään riippumatta velvollisuus siihen ryhtyä sen eniten ansaitsevan kanssa? Olethan itse omalle logiikallesi uskollisesti valinnut kumppanisi huomioimatta mitään sellaisia piirteitä, jotka eivät ole ihmisen omaa syytä tai ansiota - esimerkiksi älykkyys, ulkonäkö ja sosiaalisuus?
Itsehän avioiduin syöpäsairaan kanssa. Mutta olen silti sitä mieltä, että parinvalinta on jokaisen henkilökohtainen valinta josta ei voi ketään syyllistää. En minäkään voi väittää valinneeni kumppaniani pelkästään ylevin kriteerein. Hän on komea, fiksu ja sosiaalinen, eikä minulla ole pokkaa väittää ettei mikään näistä ominaisuuksista olisi vaikuttanut siihen että rakastuin tuohon kokonaisuuteen. Eikä se varsinkaan tarkoita sitä, että vähemmän komeat tai älykkäät miehet eivät olisi ihmisiä.
Niin kirjoitin tuossa, että mieheni ei aikoinaan minua jättänyt diabeteksen vuoksi. Tarkoitin sitä, että jos ihmisellä on jokin sairaus niin onko se syy jättää, jos muuten tulee hyvin toimeen. Seurustelumme oli tuolloin alkuvaiheessa. Jos tilanne olisi ollut päinvastainen, en olisi miestäni jättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Eikö täällä jokainen saakaan esittää mielipidettään? En ole noiden kommenttien kirjoittaja, mutta jotenkin tuntuu, että täällä on yksi mielipide, joka on oikea.
Yhdyn täällä monen kirjoittajan jo mainitsemiin asioihin näin 1-tyypin diabetestä sairastavan miehen vaimona.
Ei se todellakaan niin helppoa ole aina. Miehellä hyppivät sokeritasot ihan hirveätä vuoristorataa välillä ja tämä vaikuttaa jo miehen luonteeseenkin hyvin paljon. Jos sokerit ovat liian korkealla, on mies kireä kuin viulunkieli, nalkuttaa, mäkättää ja valittaa joka asiasta. Saa kauheita raivokohtauksia. Ja sitten vasta jälkikäteen huomaa, että kappas, ne olivatkin nuo sokerit. Tämä on minulle se kaikista raskain rasite tässä, kun harva se päivä mies muuttuu ihan yhtäkkiä ja ennustamatta ihan monsteriksi normaalista leppoisasta itsestään. Eikä mies osaa ollenkaan itse tajuta raivonsa keskellä, että syy on sokereissa.
Omat stressitasoni ovat jatkuvasti pilvissä tämän vuoksi.
Hypot ovat sitten helpompia, niitäkin tosin tulee usein. Silloin joko kannan miehen eteen ruokaa ja pakotan syömään tai tarvittaessa soitan ambulanssin. Yleensä mies osaa nämä ennakoida itsekin ja ryntää syömään.
Yksi ikävä puoli hypoissa on tietysti se, että ne lähes väkisinkin lihottavat ihmistä. Silloinhan ihminen nimittäin joutuu syömään usein ihan täyteen vatsaankin valtavasti sokeripitoista ruokaa lisää, ihan vain sen takia, kun on pistänyt jossain välissä liikaa insuliinia (ei sen takia, että ravintoa tai kaloreita olisi valmiiksi ollut liian vähän). Tai syömään etukäteen varmuuden vuoksi. Oma mieheni on lihonut 80-kiloisesta nykyiseen 140-kiloon taudin puhjettua, eivätkä kilot lähde millään, vaikka mies urheilee paljon. Ei ole iso juttu minulle, mutta tiedän etteivät kaikki haluaisi vierelleen 140-kiloista miestä/naista, tuollainen kilomäärä kun vaikuttaa jo niin moneen muuhunkin asiaan (liikuntakyky, seksi, jaksaminen, verenpaine, potenssi, hikoilu ym.) kuin vain ulkonäköön.
Ja ei se sairauden hallinta niin helppoa todellakaan ole, sillä mies on ihan terveydenhuollon ammattilainen itsekin ei vaan silti osaa pitää kovin hyvää huolta sairaudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Sitä sinäkin teet, jos et ole huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.
Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?
Minä en ymmärrä. Olen se, joka tuolla aiemmin kirjoitin. Ollut mieheni kanssa vuodesta 1980, sairastuin diabetekseen 1981. 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Minulla ei muita sairauksia kuin diabetes. Olen niin ylpeä täysijärkisestä miehestäni. Ja ihan tiedoksesi, kuka tahansa voi sairastua kosja vaan. Ja mieluummin diabetes kuin tyhmyys.
Kutsu sitä ihan rauhassa tyhmyydeksi, jos se oloasi helpottaa. Minä kutsun sitä järkeväksi suunnitteluksi. Miksi ostaisin auton, joka jo valmiiksi vuotaa öljyä ja kilkattaa? Kaikki auton hajoavat joskus ja silloin ne korjataan, mutta en osta jo valmiiksi rikkinäistä rotteloa.
No, sairaus ei ole elämääni rajoittanut. Mutta tällä palstalla kyllä huomaa, että ahdasmielisyys rajoittaa sitäkin enemmän joidenkin elämää. Sinuakin tuo ahdasmielisyys rajoittaa. Itse olen yli 50-vuotias ja asiani ovat huomattavasti paremmin kuin monella ikäiselläni. Ei ole ylipainoa, verenpainetta, sydänvaivoja, kolestrolia. Olen huoltanut itseni hyvin, vaikka maanantaikappale olenkin. Monella ikäiselläni on suunnaton lääkearsenaali, itselläni vain se insuliini. Ja kuntokin on hyvä, joka päivä kävelen vähintään 10 km.
Suvaitsematon, omahyväinen, kopea ja vihainen olet ainakin.
Voitko lakata haukkumasta muita ahdasmieliseksi vain sillä perusteella, että heidän elämäkokemuksensa ja ajatuksensa ovat eri kuin sinulla?
- kiitos!Se, että joku on onnellinen ja hyvinvoiva diabeetikko on joilekin liikaa......Ilmeisesti mielesi olisi hyvä, jos sanoisin olevani masentunut, ylipainoa 40 kg, lisäsairauksia, työkyvyttömyyseläkkeellä.
Sähän olet ihan vainoharhainen!
Toistelet kuvitelmaasi, että tuntemattomat ihmiset harmistuvat, että voit hyvin ja toivovat sulle pahaa. Kuka sua on satuttanut, kun tuollaista luulet?
Hanki hyvä ihminen psyykkistä apua itsellesi.
Ei minun eikä muiden palstalaisten, vaan itsesi takia, ja perheesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on juntti. Hyvä että pääsit eroon tapailuvaiheessa. Olisi vain pilannut elämäsi asennevammallaan. Ei, tuo ei todellakaan ole yleistä. Löydät jonkun, joka rakastaa sinua eikä kehosi terveystilannetta. Siksi on hyvä, että tuollainen dorka on poissa pelistä estämästä kunnon parisuhteen alkamista.
Vierailija kirjoitti:
Yhdyn täällä monen kirjoittajan jo mainitsemiin asioihin näin 1-tyypin diabetestä sairastavan miehen vaimona.
Ei se todellakaan niin helppoa ole aina. Miehellä hyppivät sokeritasot ihan hirveätä vuoristorataa välillä ja tämä vaikuttaa jo miehen luonteeseenkin hyvin paljon. Jos sokerit ovat liian korkealla, on mies kireä kuin viulunkieli, nalkuttaa, mäkättää ja valittaa joka asiasta. Saa kauheita raivokohtauksia. Ja sitten vasta jälkikäteen huomaa, että kappas, ne olivatkin nuo sokerit. Tämä on minulle se kaikista raskain rasite tässä, kun harva se päivä mies muuttuu ihan yhtäkkiä ja ennustamatta ihan monsteriksi normaalista leppoisasta itsestään. Eikä mies osaa ollenkaan itse tajuta raivonsa keskellä, että syy on sokereissa.
Omat stressitasoni ovat jatkuvasti pilvissä tämän vuoksi.
Hypot ovat sitten helpompia, niitäkin tosin tulee usein. Silloin joko kannan miehen eteen ruokaa ja pakotan syömään tai tarvittaessa soitan ambulanssin. Yleensä mies osaa nämä ennakoida itsekin ja ryntää syömään.
Yksi ikävä puoli hypoissa on tietysti se, että ne lähes väkisinkin lihottavat ihmistä. Silloinhan ihminen nimittäin joutuu syömään usein ihan täyteen vatsaankin valtavasti sokeripitoista ruokaa lisää, ihan vain sen takia, kun on pistänyt jossain välissä liikaa insuliinia (ei sen takia, että ravintoa tai kaloreita olisi valmiiksi ollut liian vähän). Tai syömään etukäteen varmuuden vuoksi. Oma mieheni on lihonut 80-kiloisesta nykyiseen 140-kiloon taudin puhjettua, eivätkä kilot lähde millään, vaikka mies urheilee paljon. Ei ole iso juttu minulle, mutta tiedän etteivät kaikki haluaisi vierelleen 140-kiloista miestä/naista, tuollainen kilomäärä kun vaikuttaa jo niin moneen muuhunkin asiaan (liikuntakyky, seksi, jaksaminen, verenpaine, potenssi, hikoilu ym.) kuin vain ulkonäköön.
Ja ei se sairauden hallinta niin helppoa todellakaan ole, sillä mies on ihan terveydenhuollon ammattilainen itsekin ei vaan silti osaa pitää kovin hyvää huolta sairaudestaan.
Onpa harmillista ettei miehesi hoida sairauttaan. Kyllä hän itsekin tietää että voisi paljon paremmin jos hoitotasapaino olisi kunnossa ja painoa tippuisi. Se on usein todella kovan työn takana mutta kannattavaa. Toivon että hänelle löytyisi oikea kannustin siihen ja voimia hoitamaan itseään. Toivon sitä kaikille diabeetikoille! Samoin voimia kaikille muille jotka vakavan sairauden kanssa kamppailevat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.
Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.
Oletteko sellaisessa elämänvaiheessa, että lastenhankinta vielä tulevaisuudessa haaveissa? Ainoa järkevä syy mitä tulee mieleen on se, että ajattelee sitä.
Tosi kiva lukea tätä ketjua, kun haluaisi seurustella ja viimeisimmät pakit tuli torstaina. Ei mulla ole mitään toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Pitkä lista itsekehuja? Koska hoidan itseäni? Mielenkiintoinen johtopäätös.
Mikä siinä viestissäni sulla ei mene jakeluun? Kaikilla on kriteerinsä, myös minulla. Ikäviä ihmisiä en kaipaa lähelleni, edes kaveriksi.
Itse asiassa sua taitaa pahemman kerran nyppiä se, että olen jollekin kelvannut sairaudestani huolimatta, eikö vaan? Mitä siihen kitkerään ja ylimieliseen tulee (oma tulkintasi), niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Et sinä ole ensimmäinen joka tästä väittelee, minulla on kokemusta.
Senkun valitsette kuten haluatte, ei se minun elämään vaikuta mitenkään.
Ai viestisi ei mielestäsi ollut sävyltään ollenkaan vihamielinen, mutta silti kiirehdit syyttämään muita keskustelijoita siitä että lähettelet vihamielisiä kommentteja? Eikös tuo nyt ole vähän ristiriitaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Sitä sinäkin teet, jos et ole huomannut.
Täh? Minä kommentoin vain edellisen keskustelijan ylimielistä asennetta muita ihmisiä kohtaan, en hänen parinvalintakriteerejään. Ei ole ihan sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kanssa jolla on diabetes on vaikea seurustella. Se on myös enemmän periytyvää kuin annetaan ymmärtääkään. Ja raskaus vaikea naiselle jolla diabetes. Jos siis joku jättää rumien varpaiden takia toisen, niin eiköhän tuokin ole syy siinä missä muutkin.
Mistä nämä tietosi revit? Miten diabeetikon kanssa on vaikea seurustella? Olen aina ajatellut, että seurustelu on luonnekysymys. Hoidan itse sairauteni, mieheni ei siihen osallistu. Sinkkunakin joutuisin itseni hoitamaan. Itselläni on 2 aikuista tervettä lasta. Kenelläkään muulla suvussani ei ole diabetesta. Kaverillani, jonka suvussa eikä miehen suvussa ole diabetesta, on diabeetikkolapsi. Ja kumpikin raskauksistani oli äärettömän helppo, synnytys alateitse, mikäli kiinnostaa. Töissä olin äitiysloman alkuun asti. Työkaverini, joka on täysin terve nuori nainen jäi sairauslomalle 1,5 kuukautta ennen äitiysloman alkua. Terve ihminen ja vaikea raskaus. Sinut jättäisin tyhmien mielipiteiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kanssa jolla on diabetes on vaikea seurustella. Se on myös enemmän periytyvää kuin annetaan ymmärtääkään. Ja raskaus vaikea naiselle jolla diabetes. Jos siis joku jättää rumien varpaiden takia toisen, niin eiköhän tuokin ole syy siinä missä muutkin.
Tyhmien kanssa vasta vaikea onkin seurustella. Mieluummin diabeetikko kuin tyhmä.
Toki perussairaus on syy päättää seurustelu, ihan siinä kuin selluliitti, ulkonevat häpyhuulet ja mitä näitä nyt on. Ette vaan olleet luotuja toisillenne. Ei siitä sen enempää.
Mua häiritsee kyllä eniten se miten vanhentuneita harhaluuloja ihmisillä täsdäkin jetjyssa T1D:stä on.. Toisaalta osa diabeetikoista ylläpitää niitä itsekin: tajunnan vievät hypot arkea, öisin vahditaan sokereita, mihinkään ei voi mennä tai mitään tehdä kun sokerit.. Tiedän että meillä tauti on helppo, ja jokainen väsyy joskus. Mutta kyllä se tässäkin asiassa on niin, että jokainen on oman onnensa seppä. Uhrieetos on tosi yleistä D- piireissä. En voi edes Diabetes- lehteä lukea kun jutut on aina "tää on ihan kamalaa ja me kuollaan kohta kaikki". Vertaistukea indeed.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Eikö täällä jokainen saakaan esittää mielipidettään? En ole noiden kommenttien kirjoittaja, mutta jotenkin tuntuu, että täällä on yksi mielipide, joka on oikea.
Mikä se ainut sallittu mielipide sitten on? Minusta täällä on esitetty lähinnä kahta erilaista kantaa, joista toinen on se ettei pitkäaikaissairaus saisi vaikuttaa parinvalintaan ollenkaan tai ihminen on jotenkin kylmä/ilkeä/huono, ja toinen se että ihmisillä on oikeus pitää tasan sellaiset parinvalintakriteerit kuin he itse valitsevat. Ensimmäisen sivun peukkujen perusteella se ensiksi mainittu on saanut kyllä enemmän kannatusta.
Ja keskustelijan saama kritiikki ei muuten tarkoita sitä, että joku mielipide olisi kielletty, vaikka tällä palstalla tunnutaan usein niin luulevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä voi kun ihmetellä mitä ihmisen mielessä liikkuu. Tuttavani kenellä on yli 40 kiloa ylipainoa, verenpainetauti ja korkea kolesteroli, kauhistelee diabetestäni.
Itselläni ei ole muita sairauksia, olen hoikka ja hyväkuntoinen. Kumppaniehdokkaita on ollut runsaasti, yhden kelpuutin. Ei se kaikille ole este ja kenelle sairaus sitten on este "Ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos".
En itse huolisi alkoholistia, väkivaltaista tai vaikka huumehörhöä. Muille näyttää kelpaavan, on tämä palsta jo näyttänyt kuinka hyviä geenejä sieltä saa.
...eli sinulla on oikeus valikoida kumppaneita parhaaksi katsomillasi kriteereillä. Jospa muillakin olisi tämä oikeus.
Väitinkö muuta? Tais kalikka kalahtaa muutamalla. Mainitsin että "ole hyvä ja siirry seuraavaan, kiitos" ellen ole sopiva henkilö. Ketään en ole vaatinut huolimaan jos sairauteni on este. Ymmärrätkö?
Silti koit tarpeelliseksi kirjoittaa tänne viestin, jossa ihmetellään mitä näiden väärää mieltä olevien päässä liikkuu? Ja perään pitkä lista itsekehuja? Ei nyt ihan kuulosta siltä, että olisit kovin sinut sen kanssa että muillakin on oikeus tehdä omat valintansa, kun näistä muiden valinnoista pitää kuitenkin (piilo)v*ttuilla kitkerään ja ylimieliseen sävyyn.
Pitkä lista itsekehuja? Koska hoidan itseäni? Mielenkiintoinen johtopäätös.
Mikä siinä viestissäni sulla ei mene jakeluun? Kaikilla on kriteerinsä, myös minulla. Ikäviä ihmisiä en kaipaa lähelleni, edes kaveriksi.
Itse asiassa sua taitaa pahemman kerran nyppiä se, että olen jollekin kelvannut sairaudestani huolimatta, eikö vaan? Mitä siihen kitkerään ja ylimieliseen tulee (oma tulkintasi), niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Et sinä ole ensimmäinen joka tästä väittelee, minulla on kokemusta.
Senkun valitsette kuten haluatte, ei se minun elämään vaikuta mitenkään.
Uskon, että joudut väittelyihin ja riitoihin jatkuvasti.
Niinhän sulle käy nytkin.Tajuatko edes, että syyttelet ja haukut tuntemattomia ihmisiä asioista, joita kuvittelet?
Näet muut ihmiset tyhminä ja pahoina, itsesi viisaana ja pätevänä.Ei ole niitä viehättävimpiä ominaisuuksia.
Olet mielestäsi terästä, ja epäilemättä edellytät samaa muilta.
En ole tuo kirjoittaja, mutta ihan asiaa hän puhuu. Tämän ketjun tarkoitus suurimmalla osasta näistä kirjoittajista on dissata diabeetikkoja. Jos he puolustavat itseään ja sanovat voivansa hyvin, niin se ei vaan joillekin sovi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen kanssa jolla on diabetes on vaikea seurustella. Se on myös enemmän periytyvää kuin annetaan ymmärtääkään. Ja raskaus vaikea naiselle jolla diabetes. Jos siis joku jättää rumien varpaiden takia toisen, niin eiköhän tuokin ole syy siinä missä muutkin.
Tyhmien kanssa vasta vaikea onkin seurustella. Mieluummin diabeetikko kuin tyhmä.
Mistäs lähtien nämä ovat ne vaihtoehdot? Minä kun olen kuvitellut, että maailma on pullollaan ihmisiä jotka eivät ole kumpaakaan.
Alue: Aihe vapaa
Valitettavan yleinen käsitys.