Mies lopetti tapailun kun kuuli että mulla on tyypin 1 diabetes???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 10 vuotta diabeetikon puolisona eläneenä väitän, ettei se kyllä ole mikään "pikku juttu". Diabetes vaikuttaa hyvin pitkälti kaikkeen meidän perhe-elämässä. V*ttumainen tauti josta ei saa koskaan lomaa. No onneksi hoidot on kehittyneet huimasti ihan viime vuosina.. Diabetes vaikuttaa vahvasti mm. mielialoihin, jopa persoonaan (puolisoni on täysin eri ihminen matalissa ja korkeissa sokereissa pyöriessään), se tuo perheeseen kuolemanpelon (olen joutunut soittamaan puolisolleni ambulanssin koska oli yöllä mennyt tajuttomaksi sokerien laskun vuoksi), väsymystä ja pahimmillaan masennusta (diabeteksen hoito voi ajoittain olla tosi raskasta ja motivaation metsästys vaikeaa)... jne. Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Se ei tietenkään tarkoita sitä että diabeetikko olisi huonompi seurustelukumppani tai puoliso. Vaan että hyvä jos pääsit moisesta p*skiaisesta eroon. Hän ei ollut sinulle se oikea, koska se oikea on kyllä valmis käymään läpi kaiken sen sontakuormankin mitä diabetes - tai elämä yleensä - teidän eteenne heittää. Eikä vain syömään kermaa kakusta.

Kyllä asia on aika tarkalleen niin että se vaikuttaa kaikkeen elämässä. Asuin nuorempana diabeetikon kanssa (mies) ja koko elämä piti rytmittää ruoka-aikojen ja piikkien ympärille. Ei voinut vain lähteä vaan aina piti varautua siihen että on mukana insuliinit ja jotain syötävää. Jouduin myös piikittämään häntä koska hän oli sairastanut diabetesta aivan pikkulapsesta ja kroppa alkoi olla aika moneen kertaan piikitetty etupuolelta. Niinpä jouduin piikittämään häntä välillä takapuolelle. Lisäksi piti opetella ensiapua jos sokerit laskevat tai nousevat liikaa ja varautua siihen että jonain päivänä diabetes aiheuttaa jalka- ja silmävaurioita. Ei siis mikään pikkujuttu pitkässä juoksussa.

Kaikessa mentiin aina diabetes edellä ja hänen tarpeensa edellä. Suhde kariutui kuitenkin lopulta muihin seikkoihin kuin diabetekseen.

Naisen kohdalla diabetes on vaikea myös raskauden kannalta jos aikoo lapsia tehdä.

Tuo ap:n kuvailema heppu oli tietysti kusipää mutta ehkä hän halusi elää huoletonta elämää eikä rytmittää omaa elämäänsä sairauden ympärille tai jopa ottaa vastuuta kumppanin elämästä ja kuolemasta.

Huolehditko liikaa? Sekin on sairautta. Itse olen diabeetikko eikä lasten hankkiminen ollut mikään ongelma. Niitä on 3 kappaletta ja raskaudet sekä synnytys meni hyvin. Osaan ihan itse huolehtia, että lääkkeet ja eväät oo mukana. Ja kykenen ihan itse pistämään takapuoleeni. Ei diabeetikot ole avuttomia. Mieheni ei ole ikinä tarvinnut huolehtia minusta. Miksi täällä tehdään diabeetikoista onnettomia reppanoita? En tunne yhtään sellaista diabeetikkoa.

Vastenmielistä leuhkimista hyvällä onnella.

Tunnen erään jonka lapsella on d.

Hoitaa erittäin hyvin lastaan. Mutta on uupunut. Lapsi on kiidätetty useita kertoja sairaalaan, kun on tapahtunut odottamatonta.

Kaikenlaiset taudit on arvaamattomia. Tulevaisuus huolettaa. Eikä lasta tietenkään saa huolettomasti hoitoon.

Puhuin nyt aikuisista ihmisistä, en lapsista. Olen itse ollut 14-vuotias kun sairastuin. Eli pahimmassa teini-iässä. Olen itse ottanut vastuun hoidostani alusta alkaen. Vanhempani eivät juurikaan hoitooni puuttuneet, koska luottivat minuun. Siksi en ymmärrä, miksi ihmiset täällä kokevat aikuisten diabeetikoiden kanssa elämisen niin kamalan vaikeaksi ja ovat uupuneita. Ja olen kyllä tosi loukkaantunut siitä, että meitä diabeetikoita pidetään toisen luokan kansalaisina, joiden perään pitää koko aika katsoa.,Se, jos mikä on vastenmielistä.

Itse olen karsinut omasta kaveripiiristäni tuollaiset vastenmieliset ylihuolehtijat. Jos mieheni olisi tuollainen huolehtija niin olisin eronnut ajat sitten.

Sut jätettiin 14 v vastaamaan yksin hoidostasi?

Nyt ymmärrän, miksi kuulostat kylmältä ja katkeralta ja tykkäät että jokainen huolehtikoon itsestään tai on huono.

Ei todellakaan jätetty yksin. Sanoin, että vanhempani luottivat minuun. Aina olen voinut apua pyytää ja sitä saanut pyytäessäni. En ole kylmä enkä katkera. Sairaus menee elämässäni mukana kuin jokapäiväinen hampaiden pesu. Itseäsi vaan taitaa ärsyttää, kun jotkut pystyvät elämään elämänsä ilman draamaa. Ja diabeteksen hoitovastuu on diabeetikolla itsellään. Itse minun on siitä lääkityksestä ja hoidosta huolehdittava. En voi sitä kenellekään muulle lykätä. Olen kiitollinen vanhemmilleni, että opettivat minun selviytymään itsenäisesti eivätkä kasvattaneet katkeraa draamakuningatarta

Vierailija kirjoitti:

Hyvässä hoitotasapainossa oleva diabetes ei ole niin dramaattinen sairaus kuin moni täällä antaa ymmärtää. Toki on selvää, että diabeetikko ei voi lähteä vaikkapa ryyppäämään ja rälläämään yhtä huoletta kuin useimmat muut, mutta nepä eivät onneksi ole elämälle välttämättömiä asioita. Terveiden ja ainakin jossakin määrin säännöllisten elämäntapojen ylläpitoon kannattaa kaikkien pyrkiä. Jos jonkun diabeetikkopuoliso on useita kertoja meinannut kuolla ja sairauden suhteen joutuu kumppanikin elämään jatkuvassa stressissä, kannattaisi varmaan tarkastella kriittisesti sitä että paneutuuko tyyppi itse siihen hoitoon ihan täysillä.

Ja diabeetikon piikitys ei todellakaan ole "rajua". Saa olla todella paha piikkikammo ja olemattomat valmiudet sen käsittelyyn, jos diabeetikon puolisona arvelee joutuvansa kokemaan suurtakin pahoinvointia niistä "piikeistä". Eivät ne ole mitään ruiskun päähän lykättäviä injektioneuloja eikä pistäminen ole suuria valmisteluita vaativa operaatio. 

Parhaalla ystävälläni on diabetes, olimme nuorempina 2 vuotta hyvin tiiviisti tekemisissä, kun asuimme koulun asuntolassa, toisen vuoden yhteisessä huoneessa. Ei sitä sairautta juurikaan huomannut. Aika vähäeleisesti nuo diabeetikot hoitavat mittauksensa ja piikittämisensä. Toki ystävälläni on välillä ollut raskaampia aikoja sairauden kanssa tasapainotellessa, etenkin opiskeluaikana kun oli stressiä ja kiirettä elämässä, mutta hengenvaaraa ei ole ollut sen jälkeen kun diabetes hänellä lapsena todettiin. Nykyään tekee fyysistä kolmivuorotyötä ja elämä rullaa hyvin. Tietenkään en voi täysin ymmärtää kaikkea mitä hän on joutunut ja joutuu kokemaan, mutta ei hän suuremmin kärsi.

Mukavaa, kun täällä on joku asiallinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 10 vuotta diabeetikon puolisona eläneenä väitän, ettei se kyllä ole mikään "pikku juttu". Diabetes vaikuttaa hyvin pitkälti kaikkeen meidän perhe-elämässä. V*ttumainen tauti josta ei saa koskaan lomaa. No onneksi hoidot on kehittyneet huimasti ihan viime vuosina.. Diabetes vaikuttaa vahvasti mm. mielialoihin, jopa persoonaan (puolisoni on täysin eri ihminen matalissa ja korkeissa sokereissa pyöriessään), se tuo perheeseen kuolemanpelon (olen joutunut soittamaan puolisolleni ambulanssin koska oli yöllä mennyt tajuttomaksi sokerien laskun vuoksi), väsymystä ja pahimmillaan masennusta (diabeteksen hoito voi ajoittain olla tosi raskasta ja motivaation metsästys vaikeaa)... jne. Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Se ei tietenkään tarkoita sitä että diabeetikko olisi huonompi seurustelukumppani tai puoliso. Vaan että hyvä jos pääsit moisesta p*skiaisesta eroon. Hän ei ollut sinulle se oikea, koska se oikea on kyllä valmis käymään läpi kaiken sen sontakuormankin mitä diabetes - tai elämä yleensä - teidän eteenne heittää. Eikä vain syömään kermaa kakusta.

Kyllä asia on aika tarkalleen niin että se vaikuttaa kaikkeen elämässä. Asuin nuorempana diabeetikon kanssa (mies) ja koko elämä piti rytmittää ruoka-aikojen ja piikkien ympärille. Ei voinut vain lähteä vaan aina piti varautua siihen että on mukana insuliinit ja jotain syötävää. Jouduin myös piikittämään häntä koska hän oli sairastanut diabetesta aivan pikkulapsesta ja kroppa alkoi olla aika moneen kertaan piikitetty etupuolelta. Niinpä jouduin piikittämään häntä välillä takapuolelle. Lisäksi piti opetella ensiapua jos sokerit laskevat tai nousevat liikaa ja varautua siihen että jonain päivänä diabetes aiheuttaa jalka- ja silmävaurioita. Ei siis mikään pikkujuttu pitkässä juoksussa.

Kaikessa mentiin aina diabetes edellä ja hänen tarpeensa edellä. Suhde kariutui kuitenkin lopulta muihin seikkoihin kuin diabetekseen.

Naisen kohdalla diabetes on vaikea myös raskauden kannalta jos aikoo lapsia tehdä.

Tuo ap:n kuvailema heppu oli tietysti kusipää mutta ehkä hän halusi elää huoletonta elämää eikä rytmittää omaa elämäänsä sairauden ympärille tai jopa ottaa vastuuta kumppanin elämästä ja kuolemasta.

Huolehditko liikaa? Sekin on sairautta. Itse olen diabeetikko eikä lasten hankkiminen ollut mikään ongelma. Niitä on 3 kappaletta ja raskaudet sekä synnytys meni hyvin. Osaan ihan itse huolehtia, että lääkkeet ja eväät oo mukana. Ja kykenen ihan itse pistämään takapuoleeni. Ei diabeetikot ole avuttomia. Mieheni ei ole ikinä tarvinnut huolehtia minusta. Miksi täällä tehdään diabeetikoista onnettomia reppanoita? En tunne yhtään sellaista diabeetikkoa.

Vastenmielistä leuhkimista hyvällä onnella.

Tunnen erään jonka lapsella on d.

Hoitaa erittäin hyvin lastaan. Mutta on uupunut. Lapsi on kiidätetty useita kertoja sairaalaan, kun on tapahtunut odottamatonta.

Kaikenlaiset taudit on arvaamattomia. Tulevaisuus huolettaa. Eikä lasta tietenkään saa huolettomasti hoitoon.

Puhuin nyt aikuisista ihmisistä, en lapsista. Olen itse ollut 14-vuotias kun sairastuin. Eli pahimmassa teini-iässä. Olen itse ottanut vastuun hoidostani alusta alkaen. Vanhempani eivät juurikaan hoitooni puuttuneet, koska luottivat minuun. Siksi en ymmärrä, miksi ihmiset täällä kokevat aikuisten diabeetikoiden kanssa elämisen niin kamalan vaikeaksi ja ovat uupuneita. Ja olen kyllä tosi loukkaantunut siitä, että meitä diabeetikoita pidetään toisen luokan kansalaisina, joiden perään pitää koko aika katsoa.,Se, jos mikä on vastenmielistä.

Itse olen karsinut omasta kaveripiiristäni tuollaiset vastenmieliset ylihuolehtijat. Jos mieheni olisi tuollainen huolehtija niin olisin eronnut ajat sitten.

Sut jätettiin 14 v vastaamaan yksin hoidostasi?

Nyt ymmärrän, miksi kuulostat kylmältä ja katkeralta ja tykkäät että jokainen huolehtikoon itsestään tai on huono.

Ei todellakaan jätetty yksin. Sanoin, että vanhempani luottivat minuun. Aina olen voinut apua pyytää ja sitä saanut pyytäessäni. En ole kylmä enkä katkera. Sairaus menee elämässäni mukana kuin jokapäiväinen hampaiden pesu. Itseäsi vaan taitaa ärsyttää, kun jotkut pystyvät elämään elämänsä ilman draamaa. Ja diabeteksen hoitovastuu on diabeetikolla itsellään. Itse minun on siitä lääkityksestä ja hoidosta huolehdittava. En voi sitä kenellekään muulle lykätä. Olen kiitollinen vanhemmilleni, että opettivat minun selviytymään itsenäisesti eivätkä kasvattaneet katkeraa draamakuningatarta

Kyllä tämä joku kilpailu sulle tuntuu olevan.

Valitettavasti kaikille diabeetikoille sairauden hoito ei ole helppoa, hoitotasapainon saavuttaminen vaikeaa, elämässä voi olla muitakin kuormittavia tekijöitä jne. Joku pääsee vähemmällä ja joku taivaltaa sen raskaamman polun. Kyse ei ole mistään draamailusta, pikemminkin tuntuu olevan kyse sinun empatian puutteesta.

Jos sulla kaikki menee kivasti niin hyvä, suu suppuun ja ole tyytyväinen. Älä hauku muita sairastuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Ja säkö olet sitten niin täydellinen että sulla on varaa vaatia virheetöntä puolisoa? Kun musta tuntuu että lähes kaikilla naisilla, oli mt-ongelmaa tai ei, on aina jollain tasolla jotain luonnevikaa. Jos joku tuntee jonkun oikeasti tasapainoisen ja hyväluonteisen naisen niin vinkatkaa mullekkin. :D

Olenko mä kirjoittanut, että minulla on oikeus vaatia virheetöntä puolisoa? Kirjoitin, että vakava sairaus on niin iso miinus, että sen vastapainona pitäisi ihmisen olla todella täydellinen muilta osin. Jokaisessa meissä on virheemme, mutta jossain vaan menee se raja, jonka jälkeen ei enää kelpaa.

No minä diabeetikkona en huolisi tyhmää tai ylipainoista henkilöä puolisokseni, en  myöskään sellaista jolta elämänhallinta on täysin hukassa. Ollaanko tasoissa?

Itse huolehdin sairaudestani, minun vastuullani se on, ei kenenkään muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Kylläpä tunnustetaan ja tukea saa!

Tutulla on diabeteslapsi. Alusta asti olen kuunnellut ihmeissäni, miten jatkuvasti läsnäolevaa neuvontaa, tukea ja hoitoa koko perhe on saanut kunnalliselta.

Saivat oikein ilmaisen kylpylälomankin koko perheelle, vaikka ovat rikkaita.

Joo totta, tarkennan. Apua saa kun kyseessä on diabeetikkolapsi. Sen jälkeen ei tule mitään. Kun diabeetikko aloittaa parisuhteen. Ei mitään. Kun diabeetikko saa omia lapsia. Ei mitään.

Tarvittaessa lääkäriin.

En ymmärrä mitä valitat.

Et varmaan jos et ole elänyt kroonisesti ja vakavasti sairaan puolison kanssa. Että miten jaksaa itse jos yöt menee puolivalvoessa toisen hengitystä ja tajunnantasoa tarkistellen. Tai miten käsitellään sitä asiaa perheessä kun puolison sokereiden heittely aiheuttaa hänessä esim. kiukkuisuutta ja lyhytpinnaisuutta, joka vaikuttaa suoraan lapsiin. Tai mitä tehdä jos puoliso on niin uupunut ettei jaksa hoitaa itseään. Miten lapset reagoi siihen kun ambulanssimiehet tulee kotiin ja isä makaa tajuttomana sohvalla ja hänelle annetaan sokeriliuosta suoraan suoneen. Kaikki tämä aiheuttaa diabeteksen läheisissä suurta huolta ja pelkoa, se uuvuttaa ja joskus suututtaa.

Ei näihin saa mitään tukea tai apua lähipiiri, joten nämä suhteet päättyy usein vaikeuksiin ja sitä kautta eroon. Mikä on melko haitallista koko perhe-elämän kannalta.

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Olen nimenomaan monenkin vakavasti sairaan lähiomainen. Osa heistä on jo kuollut.

Minkäänlaista tukea omaisen jaksamiseen ei ole ollut tarjolla. Ei myöskään sairaan itsensä tueksi.

Nyt mulla on itsellänikin krooninen, elämänlaatua alentava sairaus. En mene yksityiskohtiin. Ihan itsekseen saa pärjätä. Lääkäriin ja päivystykseen tarvittaessa. Vuosittaiset seurannat sovitusti.

Niin? Oliko tämä taas joku kilpailu siitä kenellä on rankinta ja kuka pärjää eniten yksin? 😂

Totesin vain että diabetes on usein vaikea sairaus koko perheelle, se on rikkonut monia perheitä ja olisi hyvä tunnustaa että myös sairastuneen omaiset ovat usein jonkilaisen tuen tarpeessa. Oli kyse sitten diabeteksesta tai jostain muusta vakavasta sairaudesta.

Ei ole kilpailu.

Mutta tässä ketjussa on syntynyt vaikutelma, että diabetes olisi ainoa krooninen sairaus ja että on se niin kamalaa, kun diabeetikot eivät saa henkistä tukea läpi elämän.

On siis muitakin sairauksia, jotka rasittaa, tuottaa kipua, joihin liittyy vakavien komplikaatioiden vaara ja seuranta siksi ja jotka on otettava huomioon joka ikinen päivä.

Joku tähdensi yllä, että diabeteksesta ei saa lomaa!

Niiinkö? Kerro mulle mistä sairaudesta sitten SAA lomaa.

Kroonisesti sairaat ja heidän omaisensa ovat rasittuneita, usein väsyneitä ja se näkyy ja kuuluu.

Tämä keskustelu käsitteli nyt diabetesta, ei kukaan ole kieltänyt muiden sairauksien raskautta.

Kun sanoin ettei diabeteksesta saa lomaa, tarkoitin että et voi koskaan edes vuorokaudeksi unohtaa sitä tai hautuumaa kutsuu hyvin äkkiä. On raskasta koko ajan seurata omaa verensokeria, laskea, pistää, miettiä syömiset jne. On muitakin sairauksia joista ei saa lomaa, mutta diabetes on sellainen joka mielletään usein helpoksi sairaudeksi vaikka se on vakava sairaus.

Elämä on raskasta, jos sen tekee raskaaksi. Ja olen sairastanut diabetesta 30 vuotta. En ole kokenut itseni hoitamista raskaaksi. Elämä on paljon mukavampaa kun siitä nauttii. Joillekin asioille ei voi mitään, ne pitää vaan hyväksyä. Melkein normaalia elämää olen kuitenkin voinut elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Ja säkö olet sitten niin täydellinen että sulla on varaa vaatia virheetöntä puolisoa? Kun musta tuntuu että lähes kaikilla naisilla, oli mt-ongelmaa tai ei, on aina jollain tasolla jotain luonnevikaa. Jos joku tuntee jonkun oikeasti tasapainoisen ja hyväluonteisen naisen niin vinkatkaa mullekkin. :D

Olenko mä kirjoittanut, että minulla on oikeus vaatia virheetöntä puolisoa? Kirjoitin, että vakava sairaus on niin iso miinus, että sen vastapainona pitäisi ihmisen olla todella täydellinen muilta osin. Jokaisessa meissä on virheemme, mutta jossain vaan menee se raja, jonka jälkeen ei enää kelpaa.

No et sinäkään kaikille kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Ja säkö olet sitten niin täydellinen että sulla on varaa vaatia virheetöntä puolisoa? Kun musta tuntuu että lähes kaikilla naisilla, oli mt-ongelmaa tai ei, on aina jollain tasolla jotain luonnevikaa. Jos joku tuntee jonkun oikeasti tasapainoisen ja hyväluonteisen naisen niin vinkatkaa mullekkin. :D

Olenko mä kirjoittanut, että minulla on oikeus vaatia virheetöntä puolisoa? Kirjoitin, että vakava sairaus on niin iso miinus, että sen vastapainona pitäisi ihmisen olla todella täydellinen muilta osin. Jokaisessa meissä on virheemme, mutta jossain vaan menee se raja, jonka jälkeen ei enää kelpaa.

No et sinäkään kaikille kelpaa.

Olen eri kirjoittaja, mutta onko kukaan täällä väittänyt kelpaavansa kaikille? Jokaisessa ihmisessä on vikoja ja jollekin ne samat viat on poissulkukriteeri parisuhteeseen. Toivoa vaan sopii, ettei ne ole sitä kaikille tai muuten ihminen jää yksin. Tämä koskee ihan meitä kaikkia, mutta jostain syystä tämän ketjun perusteella pitkäaikaissairaiden pitäisi ilmeisesti olla näiden realiteettien yläpuolella enkä minä oikein ymmärrä miksi.

Vierailija kirjoitti:

No minä diabeetikkona en huolisi tyhmää tai ylipainoista henkilöä puolisokseni, en  myöskään sellaista jolta elämänhallinta on täysin hukassa. Ollaanko tasoissa?

Itse huolehdin sairaudestani, minun vastuullani se on, ei kenenkään muun.

Toki. Sinulla on oikeus pitää kriteerisi kenenkään siitä syyllistämättä, ihan niinkuin kaikilla muillakin.

Ymmärrän hyvin jos jotain pelottaa toisen vakava sairaus. Kun vielä tiedetään että useimmille I tyypin diabeetikoille kehittyy jossain vaiheessa elämää vakavia liitännäissairauksia niin kyllä siinä kaksi kertaa miettii vakavaa seurustelusuhdetta /pariutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 10 vuotta diabeetikon puolisona eläneenä väitän, ettei se kyllä ole mikään "pikku juttu". Diabetes vaikuttaa hyvin pitkälti kaikkeen meidän perhe-elämässä. V*ttumainen tauti josta ei saa koskaan lomaa. No onneksi hoidot on kehittyneet huimasti ihan viime vuosina.. Diabetes vaikuttaa vahvasti mm. mielialoihin, jopa persoonaan (puolisoni on täysin eri ihminen matalissa ja korkeissa sokereissa pyöriessään), se tuo perheeseen kuolemanpelon (olen joutunut soittamaan puolisolleni ambulanssin koska oli yöllä mennyt tajuttomaksi sokerien laskun vuoksi), väsymystä ja pahimmillaan masennusta (diabeteksen hoito voi ajoittain olla tosi raskasta ja motivaation metsästys vaikeaa)... jne. Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Se ei tietenkään tarkoita sitä että diabeetikko olisi huonompi seurustelukumppani tai puoliso. Vaan että hyvä jos pääsit moisesta p*skiaisesta eroon. Hän ei ollut sinulle se oikea, koska se oikea on kyllä valmis käymään läpi kaiken sen sontakuormankin mitä diabetes - tai elämä yleensä - teidän eteenne heittää. Eikä vain syömään kermaa kakusta.

Kyllä asia on aika tarkalleen niin että se vaikuttaa kaikkeen elämässä. Asuin nuorempana diabeetikon kanssa (mies) ja koko elämä piti rytmittää ruoka-aikojen ja piikkien ympärille. Ei voinut vain lähteä vaan aina piti varautua siihen että on mukana insuliinit ja jotain syötävää. Jouduin myös piikittämään häntä koska hän oli sairastanut diabetesta aivan pikkulapsesta ja kroppa alkoi olla aika moneen kertaan piikitetty etupuolelta. Niinpä jouduin piikittämään häntä välillä takapuolelle. Lisäksi piti opetella ensiapua jos sokerit laskevat tai nousevat liikaa ja varautua siihen että jonain päivänä diabetes aiheuttaa jalka- ja silmävaurioita. Ei siis mikään pikkujuttu pitkässä juoksussa.

Kaikessa mentiin aina diabetes edellä ja hänen tarpeensa edellä. Suhde kariutui kuitenkin lopulta muihin seikkoihin kuin diabetekseen.

Naisen kohdalla diabetes on vaikea myös raskauden kannalta jos aikoo lapsia tehdä.

Tuo ap:n kuvailema heppu oli tietysti kusipää mutta ehkä hän halusi elää huoletonta elämää eikä rytmittää omaa elämäänsä sairauden ympärille tai jopa ottaa vastuuta kumppanin elämästä ja kuolemasta.

Huolehditko liikaa? Sekin on sairautta. Itse olen diabeetikko eikä lasten hankkiminen ollut mikään ongelma. Niitä on 3 kappaletta ja raskaudet sekä synnytys meni hyvin. Osaan ihan itse huolehtia, että lääkkeet ja eväät oo mukana. Ja kykenen ihan itse pistämään takapuoleeni. Ei diabeetikot ole avuttomia. Mieheni ei ole ikinä tarvinnut huolehtia minusta. Miksi täällä tehdään diabeetikoista onnettomia reppanoita? En tunne yhtään sellaista diabeetikkoa.

Vastenmielistä leuhkimista hyvällä onnella.

Tunnen erään jonka lapsella on d.

Hoitaa erittäin hyvin lastaan. Mutta on uupunut. Lapsi on kiidätetty useita kertoja sairaalaan, kun on tapahtunut odottamatonta.

Kaikenlaiset taudit on arvaamattomia. Tulevaisuus huolettaa. Eikä lasta tietenkään saa huolettomasti hoitoon.

Puhuin nyt aikuisista ihmisistä, en lapsista. Olen itse ollut 14-vuotias kun sairastuin. Eli pahimmassa teini-iässä. Olen itse ottanut vastuun hoidostani alusta alkaen. Vanhempani eivät juurikaan hoitooni puuttuneet, koska luottivat minuun. Siksi en ymmärrä, miksi ihmiset täällä kokevat aikuisten diabeetikoiden kanssa elämisen niin kamalan vaikeaksi ja ovat uupuneita. Ja olen kyllä tosi loukkaantunut siitä, että meitä diabeetikoita pidetään toisen luokan kansalaisina, joiden perään pitää koko aika katsoa.,Se, jos mikä on vastenmielistä.

Itse olen karsinut omasta kaveripiiristäni tuollaiset vastenmieliset ylihuolehtijat. Jos mieheni olisi tuollainen huolehtija niin olisin eronnut ajat sitten.

Sut jätettiin 14 v vastaamaan yksin hoidostasi?

Nyt ymmärrän, miksi kuulostat kylmältä ja katkeralta ja tykkäät että jokainen huolehtikoon itsestään tai on huono.

Ei todellakaan jätetty yksin. Sanoin, että vanhempani luottivat minuun. Aina olen voinut apua pyytää ja sitä saanut pyytäessäni. En ole kylmä enkä katkera. Sairaus menee elämässäni mukana kuin jokapäiväinen hampaiden pesu. Itseäsi vaan taitaa ärsyttää, kun jotkut pystyvät elämään elämänsä ilman draamaa. Ja diabeteksen hoitovastuu on diabeetikolla itsellään. Itse minun on siitä lääkityksestä ja hoidosta huolehdittava. En voi sitä kenellekään muulle lykätä. Olen kiitollinen vanhemmilleni, että opettivat minun selviytymään itsenäisesti eivätkä kasvattaneet katkeraa draamakuningatarta

Kyllä tämä joku kilpailu sulle tuntuu olevan.

Valitettavasti kaikille diabeetikoille sairauden hoito ei ole helppoa, hoitotasapainon saavuttaminen vaikeaa, elämässä voi olla muitakin kuormittavia tekijöitä jne. Joku pääsee vähemmällä ja joku taivaltaa sen raskaamman polun. Kyse ei ole mistään draamailusta, pikemminkin tuntuu olevan kyse sinun empatian puutteesta.

Jos sulla kaikki menee kivasti niin hyvä, suu suppuun ja ole tyytyväinen. Älä hauku muita sairastuneita.

En hauku sairastuneita, vaan niitä ylihössöttäviä ihmisiä diabeetikoiden ympärillä, joilla ei itsellään ole diabetesta ja silti luulevat tietävänsä siitä kaiken. Jos esim. otan kakunpalan niin heti kysytään, että kuinka voit syödä makeeta kun sulla on tuo diabetes. Jos juon alkoholia, niin ollaan suurin piirtein viemässä sitä lasia kädestä. Eihän diabeetikko voi yhtään alkoholia käyttää. Ja en todellakaan edes juo paljon enkä usein. Taidat itse kuulua näihin, jotka tekevät diabeetikoista avuttomampia kuin he oikeasti ovat. Joko ymmärrät mitä tarkoitan draamailulla? Empatia on hyvä asia, mutta liika on liikaa sitäkin lajia. Itse olen oppinut kantapään kautta, että keskustelen hoidostani vain lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. En ihmisten kanssa, joiden tiedot ovat jostain 70-luvulta. Ja oikeasti tunnen empatiaa niitä kohtaan, joilla on diabetes. Olen vaan saanut liikaa näitä "hyvää tarkoittavia" ohjeita. Onko itselläsi muuten diabetes?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin jos jotain pelottaa toisen vakava sairaus. Kun vielä tiedetään että useimmille I tyypin diabeetikoille kehittyy jossain vaiheessa elämää vakavia liitännäissairauksia niin kyllä siinä kaksi kertaa miettii vakavaa seurustelusuhdetta /pariutumista.

Ja liikenteeseen meneminen ei pelota? Joka päivä sielläkin joku kuolee. Onneksi omalla miehelläni oli aikoinaan rohkeutta. Olen 55-vuotias eikä ole mitään muuta vaivaa kuin diabetes.

Vakava sairaus voi iskeä kelle tahansa. Teille suurimmalle osalle tulee niin käymään jossain vaiheessa elämää, tai että puoliso/lapsi saa jonkun vakavan sairauden. Ei välttämättä diabetesta mutta jonkun muun, se voi rampauttaa tai jopa viedä hengen. Onnea vaan valintoihin! Moniko teistä on itse täysin terve? Veikkaan että aika harva.

Ongelmavyyhti kirjoitti:

Hei haloo. Moni terve nainenkin synnyttää sairaita lapsia 😂 miten täällä niin tietämätöntä porukkaa?

Ja moni terve mies siittää sairaita lapsia.

Et kai vain luule että nainen jotenkin mystisesti määrää sen onko lapsi syntyessään vammainen, sairas, tai terve?

Ymmärrän todella hyvin, jos ei haluta puolisoksi kumppania, jonka kanssa on todennäköistä saada sairaita lapsia tai joille raskaus/lasten hoitaminen voi olla hankalaa. Esimerkiksi masennus periytyy. En edes tajua, miten masentunut itse ottaa riskin saman taakan siirtymisestä lapsille.

On. Valitettavasti.

Mutta hyvä että näytti karvansa. Ja mieti, tuollainen pinnallinen paska , jos joutuisit esim p-tuoliin ,niin se olis adjöö samantien..

Mun oma miesystävä on monisairas. Eikä mua ole ikinä sairaudet haitannut. Hän kyllä edelleen on itse sitä mieltä ,että ansaitsisin terveen miehen. Noh, näillä mennään. Tuota ukkelia mies rakastan,juuri sellaisena kun on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Ja säkö olet sitten niin täydellinen että sulla on varaa vaatia virheetöntä puolisoa? Kun musta tuntuu että lähes kaikilla naisilla, oli mt-ongelmaa tai ei, on aina jollain tasolla jotain luonnevikaa. Jos joku tuntee jonkun oikeasti tasapainoisen ja hyväluonteisen naisen niin vinkatkaa mullekkin. :D

Olenko mä kirjoittanut, että minulla on oikeus vaatia virheetöntä puolisoa? Kirjoitin, että vakava sairaus on niin iso miinus, että sen vastapainona pitäisi ihmisen olla todella täydellinen muilta osin. Jokaisessa meissä on virheemme, mutta jossain vaan menee se raja, jonka jälkeen ei enää kelpaa.

No et sinäkään kaikille kelpaa.

Olen eri kirjoittaja, mutta onko kukaan täällä väittänyt kelpaavansa kaikille? Jokaisessa ihmisessä on vikoja ja jollekin ne samat viat on poissulkukriteeri parisuhteeseen. Toivoa vaan sopii, ettei ne ole sitä kaikille tai muuten ihminen jää yksin. Tämä koskee ihan meitä kaikkia, mutta jostain syystä tämän ketjun perusteella pitkäaikaissairaiden pitäisi ilmeisesti olla näiden realiteettien yläpuolella enkä minä oikein ymmärrä miksi.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1980 asti. Sairastuin diabetekseen v. 1981. Joku sanoi miehelleni tuolloin, että kai sä nyt jätät sen. No, olemme edelleen mieheni kanssa yhdessä. Meillä on 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Itselläni ei ole lisäsairauksia, käyn töissä. Olen todella ylpeä miehestäni. Nämä teidän kirjoituksenne saavat minut todella surulliseksi. Diabeetkotkin ovat ihan oikeesti ihmisiä. Itse olen ajat sitten karsinut lähipiiristäni negatiivisesti diabeetikkoihin suhtautuvat ihmiset. Onneksi omat lapseni osaavat suhtautua diabeetikkoihin ihmisinä eivätkä pidä heitä vammaisina.

Vierailija kirjoitti:

Sairaus, rotu, sukupuoli-identiteetti ja paino ovat sellaisia asioita, joiden perusteella ei olevinaan saisi feidata potentiaalista seurustelukumppania. Joitakin nämä asiat eivät haittaa ja toisia taas haittaavat, ei se tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa ihmistä. Jokaisella on oikeus valita seurustelukumppani juuri sellaisilla kriteereillä kuin itse haluaa.

Älä käytä potentiaalia, kun et osaa, se on noloa. Eli; On feidaavinaan, ei olevinaan feidata.

Ja jep, tottakai kumppanin saa valita millä perusteillä hyvänsä. Itse en voi ymmärtää miksi mieheni silti minut valitsi, vaikka osan ajasta en pysty liikkumaan omin jaloin edes. Ja sitäpaitsi, saisiko seksuaalisen suuntautumisenkaan perusteella sitten valita kumppania? Vai pitäisikö kelvata koko kirjon huolimatta siitä miten itse tuntee/näkee/kokee?

Vierailija kirjoitti:

On tietenkin.

Diapetes periytyy. En mäkään halua vasiten sairastuttaa tulevaa lastani.

Miehen isällä on 1 tyypin diabetes. Yhdelläkään hänen neljästä lapsestaan ei sitä ole.

Toisaalta tuttavaperheen kolmesta lapsesta 2:lla on 1 tyypin diabetes. Lähisuvusta ei löydy diabeetikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Täällä jankataan harva se päivä, miten "mt.diagnoosi on selvä syy dumpata".

Ihan välittämättä siitä, mikä on diagnoosi ja mistä se johtuu. Esim. kohtuuttomia kuormia kantava ihminen masentuu lopulta.

Mutta ei armoa, jos olet joskus masentunut, se pitäisi kuulemma suunnilleen lukea paidassa, jotta olet rehellinen.

Diabetes on erittäin ikävä sairaus.

Sen tietää jokainen diabeetikon omainen.

Mutta se ei näy päällepäin, joten helppo salata.

Kannattaa ottaa myös huomioon se, että masentunut masentuu monesti tietyissä vaiheissa elämää, joten kumppanin valinta masennus"potilaan" välttämiseksi kannattaa jättää sinne neljänkympin tienoille vasta. Ja kannattaa myös ottaa sellainen nainen joka on lapset tehnyt, sillä synnytys voi myös laukaista masennuksen. Lapset voi masentua, nuoret voi masentua, aikuiset voi masentua ja vanheukset ne vasta voikin masentua! Suosittelen jättämään parsiuhteen masennuspelkoisilla kokonaan väliin.