Mies lopetti tapailun kun kuuli että mulla on tyypin 1 diabetes???

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Kylläpä tunnustetaan ja tukea saa!

Tutulla on diabeteslapsi. Alusta asti olen kuunnellut ihmeissäni, miten jatkuvasti läsnäolevaa neuvontaa, tukea ja hoitoa koko perhe on saanut kunnalliselta.

Saivat oikein ilmaisen kylpylälomankin koko perheelle, vaikka ovat rikkaita.

Joo totta, tarkennan. Apua saa kun kyseessä on diabeetikkolapsi. Sen jälkeen ei tule mitään. Kun diabeetikko aloittaa parisuhteen. Ei mitään. Kun diabeetikko saa omia lapsia. Ei mitään.

Tarvittaessa lääkäriin.

En ymmärrä mitä valitat.

Et varmaan jos et ole elänyt kroonisesti ja vakavasti sairaan puolison kanssa. Että miten jaksaa itse jos yöt menee puolivalvoessa toisen hengitystä ja tajunnantasoa tarkistellen. Tai miten käsitellään sitä asiaa perheessä kun puolison sokereiden heittely aiheuttaa hänessä esim. kiukkuisuutta ja lyhytpinnaisuutta, joka vaikuttaa suoraan lapsiin. Tai mitä tehdä jos puoliso on niin uupunut ettei jaksa hoitaa itseään. Miten lapset reagoi siihen kun ambulanssimiehet tulee kotiin ja isä makaa tajuttomana sohvalla ja hänelle annetaan sokeriliuosta suoraan suoneen. Kaikki tämä aiheuttaa diabeteksen läheisissä suurta huolta ja pelkoa, se uuvuttaa ja joskus suututtaa.

Ei näihin saa mitään tukea tai apua lähipiiri, joten nämä suhteet päättyy usein vaikeuksiin ja sitä kautta eroon. Mikä on melko haitallista koko perhe-elämän kannalta.

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Sairastan vaikeaa astmaa, vaikeita allergioita, vaikeaa atooppista ihottumaa sekä epilepsiaa. Myös keskivaikea masennus on kahlattu läpi. Olen näköjään todella onnekas, että tuo mahtava mies on edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen rinnallani.

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Olen sairastanut diabetestä jo kohta pari vuotta ja avoimesti kerroin tapailemilleni naisille sairaudestani, osa otti sen hyvin ja loput taasen ei. Olen melkein täydellinen mies ja pidän itsestäni hyvää huolta, syön terveellisesti ja liikun ahkerasti. Mainitsit paksun lomakon, noh sellainen löytyy mutta en käytä kovalla työllä ansaitsemiani rahoja sinun tai muiden kaltaisiin bimboihin, koska uskon, että naiselta pitää löytyä sen verran älyä seisoa rakastamansa miehen vierellä, kuten minäkin seison naisen vierellä vaikka mikä oikku tai sairaus iskisi. Terveisin diabeetikkomies vuodesta 2016

Vierailija kirjoitti:

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Niin on mutta nyt jotain rajaa näihin kauhujuttuihin! Hoitotasapaino kuntoon niin öisin ei tarvi mittailla kuin poikkeustapauksissa ja joa taju menee hypossa on hoito aika pahasti pyllyllään! Ei tosiaannkaan mikään normijuttu. Ja kyllä - kokemusta on

Vierailija kirjoitti:

Minä en kelvannut kun astma. Joo, onhan minulla huono vastustuskyky ja flunssat kestää pitkään. Ja katupölyaika rankka. Mutta ihan normaalia elämää elän.

Vain astma? Uhriudutko sairaudestasi jatkuvasti? En keksi, miksi kukaan muuten hylkäisi astman takia, on niin paljon pahempaakin olemassa

Nykynuoret on varmaan jotenkin paljon tavoitteellisempia treffailussakin kuin mä aikanani. Ei olis tullut mieleenkään pohtia mahdollisten tulevien lasten geenipoolia tapailyvaiheessa. Kyllä tapailun lopettamisessa on ollut joku konkreettisempi syy: pelästys stigmasta tai mitä lie..Tsemppiä ap - olet kultaa ja ton tyypin kaltaisia vaan tulee kaikille vastaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Niin on mutta nyt jotain rajaa näihin kauhujuttuihin! Hoitotasapaino kuntoon niin öisin ei tarvi mittailla kuin poikkeustapauksissa ja joa taju menee hypossa on hoito aika pahasti pyllyllään! Ei tosiaannkaan mikään normijuttu. Ja kyllä - kokemusta on

Ei kaikilla ole helppoa saada hoitotasapainoa kuntoon ja joillain voi tulla komplikaatioita hyvälläkin hoidolla. Diabetes ei todellakaan ole kaikilla samanlainen, esim. toisen keho voi tuottaa jonkin verran itse insuliinia siinä missä toisen ei tuota yhtään.

Sairaus, rotu, sukupuoli-identiteetti ja paino ovat sellaisia asioita, joiden perusteella ei olevinaan saisi feidata potentiaalista seurustelukumppania. Joitakin nämä asiat eivät haittaa ja toisia taas haittaavat, ei se tee kenestäkään sen parempaa tai huonompaa ihmistä. Jokaisella on oikeus valita seurustelukumppani juuri sellaisilla kriteereillä kuin itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kelvannut kun astma. Joo, onhan minulla huono vastustuskyky ja flunssat kestää pitkään. Ja katupölyaika rankka. Mutta ihan normaalia elämää elän.

Vain astma? Uhriudutko sairaudestasi jatkuvasti? En keksi, miksi kukaan muuten hylkäisi astman takia, on niin paljon pahempaakin olemassa

Kilpaillaanko täällä jo kenellä on pahimmat sairaudet?

En minäkään ymmärrä, mikä tuossa nyt on ollut ongelma. Ymmärtäisin täysin, jos minut dumpattais sairauden vuoksi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Kylläpä tunnustetaan ja tukea saa!

Tutulla on diabeteslapsi. Alusta asti olen kuunnellut ihmeissäni, miten jatkuvasti läsnäolevaa neuvontaa, tukea ja hoitoa koko perhe on saanut kunnalliselta.

Saivat oikein ilmaisen kylpylälomankin koko perheelle, vaikka ovat rikkaita.

Joo totta, tarkennan. Apua saa kun kyseessä on diabeetikkolapsi. Sen jälkeen ei tule mitään. Kun diabeetikko aloittaa parisuhteen. Ei mitään. Kun diabeetikko saa omia lapsia. Ei mitään.

Tarvittaessa lääkäriin.

En ymmärrä mitä valitat.

Et varmaan jos et ole elänyt kroonisesti ja vakavasti sairaan puolison kanssa. Että miten jaksaa itse jos yöt menee puolivalvoessa toisen hengitystä ja tajunnantasoa tarkistellen. Tai miten käsitellään sitä asiaa perheessä kun puolison sokereiden heittely aiheuttaa hänessä esim. kiukkuisuutta ja lyhytpinnaisuutta, joka vaikuttaa suoraan lapsiin. Tai mitä tehdä jos puoliso on niin uupunut ettei jaksa hoitaa itseään. Miten lapset reagoi siihen kun ambulanssimiehet tulee kotiin ja isä makaa tajuttomana sohvalla ja hänelle annetaan sokeriliuosta suoraan suoneen. Kaikki tämä aiheuttaa diabeteksen läheisissä suurta huolta ja pelkoa, se uuvuttaa ja joskus suututtaa.

Ei näihin saa mitään tukea tai apua lähipiiri, joten nämä suhteet päättyy usein vaikeuksiin ja sitä kautta eroon. Mikä on melko haitallista koko perhe-elämän kannalta.

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Olen nimenomaan monenkin vakavasti sairaan lähiomainen. Osa heistä on jo kuollut.

Minkäänlaista tukea omaisen jaksamiseen ei ole ollut tarjolla. Ei myöskään sairaan itsensä tueksi.

Nyt mulla on itsellänikin krooninen, elämänlaatua alentava sairaus. En mene yksityiskohtiin. Ihan itsekseen saa pärjätä. Lääkäriin ja päivystykseen tarvittaessa. Vuosittaiset seurannat sovitusti.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että pääsit tyypistä eroon.

Mun mielestä ihmiset joille sairaus on karsintakriteeri eivät ole puolisoainesta. Ei voi luottaa ettei sellainen lähde lätkimään jos elämässä tulee vastaan sairautta tai vammautumista itselle tai lapselle. Monille tulee, se että on tapaamishetkellä terve ei ole tae yhtään mistään. Jo huomenna voi tilanne olla toinen, ja tuollaisen "vain terve kelpaa"-tyypin kanssa se tarkoittaa sitä että sairautensa kaupanpäälliseksi saa eron läpikäytäväksi.

Jos on jo joku perussairaus joka on sinänsä hyvässä hoitotasapainossa, se on tavallaan etu koska tuollaisen kanssa ei päädy yhteen vahingossa tai lyhytnäköisyyttään. 

terveisin, mt-ongelmainen jonka "ongelma" tarkoittaa käytännössä sitä että minun täytyy ottaa aamulla yksi pilleri, käydä 2x vuodessa morjenstamassa psykiatria ja tiedostaa että jos tulisi joku iso yllättävä kriisitilanne, pitäisi kipittää nopeasti psykiatrille tarkistuttamaan vointi. Seinähulluhan minä, vai mitä?

No olisiko vähän eri asia se, että pitkäaikainen puoliso sairastuu kuin alkaa tapailemaan jo valmiiksi sairasta ihmistä.

Deemies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Olen sairastanut diabetestä jo kohta pari vuotta ja avoimesti kerroin tapailemilleni naisille sairaudestani, osa otti sen hyvin ja loput taasen ei. Olen melkein täydellinen mies ja pidän itsestäni hyvää huolta, syön terveellisesti ja liikun ahkerasti. Mainitsit paksun lomakon, noh sellainen löytyy mutta en käytä kovalla työllä ansaitsemiani rahoja sinun tai muiden kaltaisiin bimboihin, koska uskon, että naiselta pitää löytyä sen verran älyä seisoa rakastamansa miehen vierellä, kuten minäkin seison naisen vierellä vaikka mikä oikku tai sairaus iskisi. Terveisin diabeetikkomies vuodesta 2016

Kukaan täyspäinen ei nimitä itseään "melkein täydelliseksi".

- turn off -

Olen ollut mieheni kanssa 38 vuotta. Diabetes on ollut 37 vuotta. 2 aikuista lasta, kummallakaan ei ole diabetesta. Verensokerin mittaan n. 5 kertaa päivässä. Perheeni ei ole ikinä joutunut huolehtimaan minusta tai olemaan huolissaan. Toki tietävät miten toimia, jos jotain sattuu. Lisäsairauksia ei ole. Normaalisti käyn töissä, ikää 55 v. Ja muutenkin vietän ihan normaalia elämää. Kukaan ei elämässään tiedä tuleeko sairastumaan tai vammautumaan. Terveys ei ole itsestään selvyys. Tsemppiä ap, älä tuhlaa aikaasi idiootteihin. Idiotismi on pahin vamma, mikä ihmisellä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että pääsit tyypistä eroon.

Mun mielestä ihmiset joille sairaus on karsintakriteeri eivät ole puolisoainesta. Ei voi luottaa ettei sellainen lähde lätkimään jos elämässä tulee vastaan sairautta tai vammautumista itselle tai lapselle. Monille tulee, se että on tapaamishetkellä terve ei ole tae yhtään mistään. Jo huomenna voi tilanne olla toinen, ja tuollaisen "vain terve kelpaa"-tyypin kanssa se tarkoittaa sitä että sairautensa kaupanpäälliseksi saa eron läpikäytäväksi.

Jos on jo joku perussairaus joka on sinänsä hyvässä hoitotasapainossa, se on tavallaan etu koska tuollaisen kanssa ei päädy yhteen vahingossa tai lyhytnäköisyyttään. 

terveisin, mt-ongelmainen jonka "ongelma" tarkoittaa käytännössä sitä että minun täytyy ottaa aamulla yksi pilleri, käydä 2x vuodessa morjenstamassa psykiatria ja tiedostaa että jos tulisi joku iso yllättävä kriisitilanne, pitäisi kipittää nopeasti psykiatrille tarkistuttamaan vointi. Seinähulluhan minä, vai mitä?

No olisiko vähän eri asia se, että pitkäaikainen puoliso sairastuu kuin alkaa tapailemaan jo valmiiksi sairasta ihmistä.

Siinä tapauksessa tässä maassa hyvin harva ihminen pariutuisi ollenkaan. Sairauksia kun on muitakin kuin diabetes. Jos nyt ruvetaan pilkkua viilaamaan? Vai pelkästään diabeetikoitako piti kiusata? Jäisi hyvin, hyvin pieni ryhmä jäljelle. 

Vierailija kirjoitti:

Deemies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ottakaa te puolustelijat sellainen diabeetikko sitten. En ymmärrä, miksei ihminen saisi hakea tervettä kumppania edes lähtötilanteessa. Juoksisin itse karkuun myös ihmisiä, joilla on tai on ollut mt-ongelmia, on päihdeongelmaa, edes entistä yms. Haluan normaalin, tasapainoisen ja terveen seurustelukumppanin. Minulla on siihen oikeus, koska olen itsekin terve. Tai sanotaanko, että ihminen on kokonaisuus ja perussairaus on niin iso miinus, että tuon ihmisen pitäisi sitten olla muuten täydellinen ja paksu lompakko kaupan päälle. Tottakai ihminen on kokonaisuus, mutta on joitain asioita, jotka on niin isoja miinuksia ja niitä on vaikea ylittää.

Olen sairastanut diabetestä jo kohta pari vuotta ja avoimesti kerroin tapailemilleni naisille sairaudestani, osa otti sen hyvin ja loput taasen ei. Olen melkein täydellinen mies ja pidän itsestäni hyvää huolta, syön terveellisesti ja liikun ahkerasti. Mainitsit paksun lomakon, noh sellainen löytyy mutta en käytä kovalla työllä ansaitsemiani rahoja sinun tai muiden kaltaisiin bimboihin, koska uskon, että naiselta pitää löytyä sen verran älyä seisoa rakastamansa miehen vierellä, kuten minäkin seison naisen vierellä vaikka mikä oikku tai sairaus iskisi. Terveisin diabeetikkomies vuodesta 2016

Kukaan täyspäinen ei nimitä itseään "melkein täydelliseksi".

- turn off -

Olen sairas, mutta olen oppinut hyväksymään minulle annetut pelikortit ja osaan nauraa itselleni. Harmi ettet ymmärrä huumoria ja se jos mikä on iso turn off.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Kylläpä tunnustetaan ja tukea saa!

Tutulla on diabeteslapsi. Alusta asti olen kuunnellut ihmeissäni, miten jatkuvasti läsnäolevaa neuvontaa, tukea ja hoitoa koko perhe on saanut kunnalliselta.

Saivat oikein ilmaisen kylpylälomankin koko perheelle, vaikka ovat rikkaita.

Joo totta, tarkennan. Apua saa kun kyseessä on diabeetikkolapsi. Sen jälkeen ei tule mitään. Kun diabeetikko aloittaa parisuhteen. Ei mitään. Kun diabeetikko saa omia lapsia. Ei mitään.

Tarvittaessa lääkäriin.

En ymmärrä mitä valitat.

Et varmaan jos et ole elänyt kroonisesti ja vakavasti sairaan puolison kanssa. Että miten jaksaa itse jos yöt menee puolivalvoessa toisen hengitystä ja tajunnantasoa tarkistellen. Tai miten käsitellään sitä asiaa perheessä kun puolison sokereiden heittely aiheuttaa hänessä esim. kiukkuisuutta ja lyhytpinnaisuutta, joka vaikuttaa suoraan lapsiin. Tai mitä tehdä jos puoliso on niin uupunut ettei jaksa hoitaa itseään. Miten lapset reagoi siihen kun ambulanssimiehet tulee kotiin ja isä makaa tajuttomana sohvalla ja hänelle annetaan sokeriliuosta suoraan suoneen. Kaikki tämä aiheuttaa diabeteksen läheisissä suurta huolta ja pelkoa, se uuvuttaa ja joskus suututtaa.

Ei näihin saa mitään tukea tai apua lähipiiri, joten nämä suhteet päättyy usein vaikeuksiin ja sitä kautta eroon. Mikä on melko haitallista koko perhe-elämän kannalta.

Diabetes on niin paljon moniulotteisempi juttu kuin 3x päivässä sokereiden mittaaminen ja 2x päivässä insuliinin pistäminen.

Olen nimenomaan monenkin vakavasti sairaan lähiomainen. Osa heistä on jo kuollut.

Minkäänlaista tukea omaisen jaksamiseen ei ole ollut tarjolla. Ei myöskään sairaan itsensä tueksi.

Nyt mulla on itsellänikin krooninen, elämänlaatua alentava sairaus. En mene yksityiskohtiin. Ihan itsekseen saa pärjätä. Lääkäriin ja päivystykseen tarvittaessa. Vuosittaiset seurannat sovitusti.

Niin? Oliko tämä taas joku kilpailu siitä kenellä on rankinta ja kuka pärjää eniten yksin? 😂

Totesin vain että diabetes on usein vaikea sairaus koko perheelle, se on rikkonut monia perheitä ja olisi hyvä tunnustaa että myös sairastuneen omaiset ovat usein jonkilaisen tuen tarpeessa. Oli kyse sitten diabeteksesta tai jostain muusta vakavasta sairaudesta.

Täällä jankataan harva se päivä, miten "mt.diagnoosi on selvä syy dumpata".

Ihan välittämättä siitä, mikä on diagnoosi ja mistä se johtuu. Esim. kohtuuttomia kuormia kantava ihminen masentuu lopulta.

Mutta ei armoa, jos olet joskus masentunut, se pitäisi kuulemma suunnilleen lukea paidassa, jotta olet rehellinen.

Diabetes on erittäin ikävä sairaus.

Sen tietää jokainen diabeetikon omainen.

Mutta se ei näy päällepäin, joten helppo salata.

Vierailija kirjoitti:

Yli 10 vuotta diabeetikon puolisona eläneenä väitän, ettei se kyllä ole mikään "pikku juttu". Diabetes vaikuttaa hyvin pitkälti kaikkeen meidän perhe-elämässä. V*ttumainen tauti josta ei saa koskaan lomaa. No onneksi hoidot on kehittyneet huimasti ihan viime vuosina.. Diabetes vaikuttaa vahvasti mm. mielialoihin, jopa persoonaan (puolisoni on täysin eri ihminen matalissa ja korkeissa sokereissa pyöriessään), se tuo perheeseen kuolemanpelon (olen joutunut soittamaan puolisolleni ambulanssin koska oli yöllä mennyt tajuttomaksi sokerien laskun vuoksi), väsymystä ja pahimmillaan masennusta (diabeteksen hoito voi ajoittain olla tosi raskasta ja motivaation metsästys vaikeaa)... jne. Diabeteksen vaikutusta perhe-elämään ja parisuhteisiin ei ole oikein koskaan tunnustettu; eli vaikka sairaus vaikuttaa diabeetikon läheisiin ihmissuhteisiin päivittäin, läheiset ei saa mitään tukea tai neuvontaa.

Se ei tietenkään tarkoita sitä että diabeetikko olisi huonompi seurustelukumppani tai puoliso. Vaan että hyvä jos pääsit moisesta p*skiaisesta eroon. Hän ei ollut sinulle se oikea, koska se oikea on kyllä valmis käymään läpi kaiken sen sontakuormankin mitä diabetes - tai elämä yleensä - teidän eteenne heittää. Eikä vain syömään kermaa kakusta.

Kyllä asia on aika tarkalleen niin että se vaikuttaa kaikkeen elämässä. Asuin nuorempana diabeetikon kanssa (mies) ja koko elämä piti rytmittää ruoka-aikojen ja piikkien ympärille. Ei voinut vain lähteä vaan aina piti varautua siihen että on mukana insuliinit ja jotain syötävää. Jouduin myös piikittämään häntä koska hän oli sairastanut diabetesta aivan pikkulapsesta ja kroppa alkoi olla aika moneen kertaan piikitetty etupuolelta. Niinpä jouduin piikittämään häntä välillä takapuolelle. Lisäksi piti opetella ensiapua jos sokerit laskevat tai nousevat liikaa ja varautua siihen että jonain päivänä diabetes aiheuttaa jalka- ja silmävaurioita. Ei siis mikään pikkujuttu pitkässä juoksussa.

Kaikessa mentiin aina diabetes edellä ja hänen tarpeensa edellä. Suhde kariutui kuitenkin lopulta muihin seikkoihin kuin diabetekseen.

Naisen kohdalla diabetes on vaikea myös raskauden kannalta jos aikoo lapsia tehdä.

Tuo ap:n kuvailema heppu oli tietysti kusipää mutta ehkä hän halusi elää huoletonta elämää eikä rytmittää omaa elämäänsä sairauden ympärille tai jopa ottaa vastuuta kumppanin elämästä ja kuolemasta.