Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko jonkun jota on mahdoton auttaa?
15.07.2026 |
Jåtetään pois huume- ja alkoholiongelmaiset, sillä niitähän riittää! Mutta tunnetko jonkun joka itse hankaloittaa omaa elämäånsä niin pahasti, ettei voi auttaa vaikka selvästi tarvitsisi apua?
Minä tunnen pari ja voin kertoa esimerkkejä, jos kiinnostaa.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riikka Purra
Ja pikku Petteriä
En pyri auttamaan ketään aktiivisesti. Miksi pitäisi?
Tunnen yhden, minut.
Haluaisin päästä täysin eroon omien pinnallisten asenteidensa pakkotyrkyttäjistä (kuten ap)
mutta mahdottomalta näyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen enkä auta enää koska se on päättymätön kierre. Jos autat jotain ongelmissa olevaa hän yleensä muistaa sinut kun on uudelleen ongelmissa ja siihen ei yleensä mene edes kauaa. Julma maailma mutta näillä mennään.
Äitini. Isäni on kontrolloinut häntä jo 60 vuotta. Äitini on niin aivopeseytynyt, että ei näe, kun isä tahallaan aiheuttaa riidan. Riidan syy on aina äidin kontrollointi.
Itse näen isäni käytöksen läpi enkä usko, mitä hän puhuu.. Joka kerta kun äidillä olisi vapaahetki isästä, olen esim suunnitellut jonkun kivan yllätysmenon ihan vain äitiä ajatellen, jotakin yllättävää tapahtuu, emmekä pääsekään. Ja se yllätys on sitten aina peräisin isältä, kun asiaa tutkii. Isä on aina ollut naistenmies ja kova puhumaan. Hän puhuu jokaisen vastaantulijan ympäri. Ja esittää pehmeää ja empaattista - myös minulle, aina kun saa tahtonsa läpi. Minä tiedän kyllä myös, mitä tapahtuu, kun hän ei sitä saa. Minut on mm julistettu perinnöttömäksi useaan otteeseen, haukuttu mitä hirveimmin sanoin. Nuorena oli väkivaltaakin.
Äitini on nyt 80 ja kun hän esim. kaatuu ja kysyn, kävikö lääkärissä tarkastamassa, onko jalka murtunut, äiti söpöttää ja höpöttää isän valmislauseita. Kuulen, että taustalla vaikuttaa isä. Isä ei halua viettää kesäpäiväänsä terveyskeskuksen aulassa. Vain siitä on kysymys.
Tätä kaikkea on jatkunut niin monta vuosikymmentä jo, ja olen tämän keskellä itsekin elänyt - pannut välillä välit poikki sillä isä on todella manipuloiva, vaarallisen manipuloiva ja hyvä näyttelijä - ja nyt palannut heitä auttamaan. Raskasta.
Usein äiti myös kieltäytyy avusta. Kun jotakin saan tehdyksi, hän vähättelee ja mitätöi työsuoritukseni tai kehuu isän tehneen sen. Tai sanoo että isähän tämän mahdollisti. Hän jumaloi isääni, miestään, mikä on kai periaatteessa hyvä asia, mutta hän on todellakin jollakin tavalla niin pahasti traumatisoitunut, ettei siinä söpötyksessä ole mitään kritiikkiä. Hän ei ole itsenäinen ihminen. Hän on isän puskuri. Hän unohtaa aivan kaiken, jopa omat kipunsa, jos isällä on nälkä. Hän konttaa tekemään gourmetillallisen vaikka ilman jalkoja.
Ja jokainen joka tulee väliin, on äidin vihollinen. Ja äiti osaa olla ilkeä, jos heidän väliin joku tulee.
On vaikeinta auttaa häntä, joka on upottanut itse itsensä suohon. Ja joka kerta kun ojennat suonsilmäkkeessä räpiköivälle käden, se käsi lyö sinua poskelle. Ja kiivaasti.
Vaikea auttaa tämmöisiä vanhuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni on pahasti läheisriippuvainen. Palveli äitiäni vuosikymmeniä ja kun äiti kuoli ja luultiin, että nyt se hänen oma elämänsä alkaa, hän löysi viikossa aviomiehekseen reppanan, jossa nyt sitten roikkui kunnes itse kuoli.
Kuormitti minua valtavasti alkuaikoina, kun soitti joka sunnuntai uhripuheluja äitimme avuttomuudesta, kunnes lopulta yksinkertaisesti lopetin niihin vastaamisen ja reagoimisen.
Monikin ihminen omaa elämäänsä vaikeuttavine oikkuineen ja liian jääräpäänä toisten neuvoille on"avun ulottumattomissa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi minua pidetään ylimielisenä. Tunnen todellisia ihmisiä, joita haluaisin auttaa ja olen yrittänytkin, mutta lopulta todennut sen turhaksi. Yksi esimerkki on koulutoverini johon tutustuin uudelleen kymmenien vuosien tauon jälkeen. Hän räpiköi valtavissa taloudellisissa ongelmissa ja antoi ex-poikaystävän asua ilmaiseksi luonaan. Tein oikein listan mitä hän voisi tehdä saadakseen taloutensa rullaamaan. Ensimmäisenä tietysti se, että ex alkaisi maksaa vuokraa. Hän oli jo valittanut runsaasti asioita, miten ex käytti häntä hyväkseen, esim auton lainaaminen bensaa ostamatta ja itse asiassa edes lupaa kysymättä. Mihinkään kuluihin ei osallistunut. Mutta eihän se nyt käynyt päinsä. Mikään ei käynyt päinsä.
Lopetin turhautuneena auttamisyritykseni.
Ap
Minä haluaisin auttaa Johanna Tukiaista saamaan lapsensa takaisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi minua pidetään ylimielisenä. Tunnen todellisia ihmisiä, joita haluaisin auttaa ja olen yrittänytkin, mutta lopulta todennut sen turhaksi. Yksi esimerkki on koulutoverini johon tutustuin uudelleen kymmenien vuosien tauon jälkeen. Hän räpiköi valtavissa taloudellisissa ongelmissa ja antoi ex-poikaystävän asua ilmaiseksi luonaan. Tein oikein listan mitä hän voisi tehdä saadakseen taloutensa rullaamaan. Ensimmäisenä tietysti se, että ex alkaisi maksaa vuokraa. Hän oli jo valittanut runsaasti asioita, miten ex käytti häntä hyväkseen, esim auton lainaaminen bensaa ostamatta ja itse asiassa edes lupaa kysymättä. Mihinkään kuluihin ei osallistunut. Mutta eihän se nyt käynyt päinsä. Mikään ei käynyt päinsä.
Lopetin turhautuneena auttamisyritykseni.
Ap
Yleensä hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä enemmän toinen valittaa elämästään, sitä haluttomampi hän on ottamaan apua vastaan. Toisaalta hyvää tarkoittava auttaja voi joskus olla tiedostamattaan rajaton, jolloin periaatteessa apuun valmiskin ihminen voi vetää liinat kiinni. Esimerkiksi tuo mainitsemasi listan tekeminen voi vaikuttaa toisesta osapuolesta holhoavalta ja tungettelevalta, vaikka tarkoitusperäsi olivat hyvät. Joka tapauksessa paukkuja ei kannata tuhlata aikuiseen ihmiseen, joka ei osaa tai halua ottaa ohjia käsiinsä vaan pysyttelee mieluummin valittamisen ja huonojen valintojen noidankehässä. Loppujen lopuksi ulkopuolelta tuleva apu on vain tukikeppi, ei taikasauva, jota heilauttamalla autettavan elämä muuttuu välittömästi paremmaksi.
Mielummin ylimielinen kuin alimielinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Vaikka tiedän mitä pitäisi tehdä en kykene siihen olen yrittänyt tehdä asioille jotain ja en jaksa enää muitten itkemistä asiasta joten pysyttelen poissa ihmisten seurasta melkein kokonaan.
Lähes kaikki valittajat tällä palstalla.
Kyllä päihdeongelmaisiakin voi auttaa mutta harvemmin kukaan sellainen jolla ei ole itsellä kokemusta raitistumisesta ja eteenpäin pääsemisestä. Jos taas on joku kenellä on vankka tieto siitä mitä raitistuminen on niin hän pystyy auttamaan kipuilevaa ja kamppailevaa helpostikin. Sen sijaan joku tantta joka rahasta yrittää sekoilla asiantuntijana asiassa mistä hänellä ei ole pienintäkään kokemusta, niin ei tietenkään voi auttaa
Kaikkia voi kyllä auttaa, kyse on ennemminkin siitä haluaako joku ja onko aikaa. Self helppikin on keksitty.
Suurin ongelma nykyään on ihmisten identiteetit. Todella iso osa ihmisiä rakentaa identiteettinsä ja elämän sisältönsä kurjuuden ja kärsimyksen kautta ja keskelle. Jos on saanut joskus jonkun diagnoosin niin sitä diagnoosia kantaa mukanaan kuin jotain mitalia :D Pitäisi kehittää terve identiteetti, joka koostuu terveistä elementeistä eikä sairauksista. Se voi koostua esim. harrastuksista, kiinnostuksista tai vaikka ihan ihmisyydestä. Että haluaa olla niin hyvä ihminen kuin mahdollista. Mitä enemmän antaa valtaa sairaudelle ja tällaiselle identiteetille, sitä nopeammin se syö ihmisen kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Äitini. Isäni on kontrolloinut häntä jo 60 vuotta. Äitini on niin aivopeseytynyt, että ei näe, kun isä tahallaan aiheuttaa riidan. Riidan syy on aina äidin kontrollointi.
Itse näen isäni käytöksen läpi enkä usko, mitä hän puhuu.. Joka kerta kun äidillä olisi vapaahetki isästä, olen esim suunnitellut jonkun kivan yllätysmenon ihan vain äitiä ajatellen, jotakin yllättävää tapahtuu, emmekä pääsekään. Ja se yllätys on sitten aina peräisin isältä, kun asiaa tutkii. Isä on aina ollut naistenmies ja kova puhumaan. Hän puhuu jokaisen vastaantulijan ympäri. Ja esittää pehmeää ja empaattista - myös minulle, aina kun saa tahtonsa läpi. Minä tiedän kyllä myös, mitä tapahtuu, kun hän ei sitä saa. Minut on mm julistettu perinnöttömäksi useaan otteeseen, haukuttu mitä hirveimmin sanoin. Nuorena oli väkivaltaakin.Äitini on nyt 80 ja kun hän esim. kaatuu ja kysyn, kävikö lääkärissä tarkastamassa, onko jalka murtunut, äiti söpöttää ja höpöttää isän valmislauseita. Kuulen, että taustalla vaikuttaa isä. Isä ei halua viettää kesäpäiväänsä terveyskeskuksen aulassa. Vain siitä on kysymys.
Tätä kaikkea on jatkunut niin monta vuosikymmentä jo, ja olen tämän keskellä itsekin elänyt - pannut välillä välit poikki sillä isä on todella manipuloiva, vaarallisen manipuloiva ja hyvä näyttelijä - ja nyt palannut heitä auttamaan. Raskasta.
Usein äiti myös kieltäytyy avusta. Kun jotakin saan tehdyksi, hän vähättelee ja mitätöi työsuoritukseni tai kehuu isän tehneen sen. Tai sanoo että isähän tämän mahdollisti. Hän jumaloi isääni, miestään, mikä on kai periaatteessa hyvä asia, mutta hän on todellakin jollakin tavalla niin pahasti traumatisoitunut, ettei siinä söpötyksessä ole mitään kritiikkiä. Hän ei ole itsenäinen ihminen. Hän on isän puskuri. Hän unohtaa aivan kaiken, jopa omat kipunsa, jos isällä on nälkä. Hän konttaa tekemään gourmetillallisen vaikka ilman jalkoja.
Ja jokainen joka tulee väliin, on äidin vihollinen. Ja äiti osaa olla ilkeä, jos heidän väliin joku tulee.
On vaikeinta auttaa häntä, joka on upottanut itse itsensä suohon. Ja joka kerta kun ojennat suonsilmäkkeessä räpiköivälle käden, se käsi lyö sinua poskelle. Ja kiivaasti.
Vaikea auttaa tämmöisiä vanhuksia.
Älä auta suoraan.
Ota yhteyttä hyvinvointialueen vanhustyöhön.
Riikka Purra