Mies lopetti tapailun kun kuuli että mulla on tyypin 1 diabetes???

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.

Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.

On niitäkin, ikävä kyllä. Onneksi on myös niitä, jotka ymmärtävät, ettei tämä nyt ihan niin kamala tauti ole ainakaan ulkopuolisille. Tappavahan tämä kyllä on ja asiantuntijoiden mukaan vaikeasti hoidettava, mutta pärjäähän tämän kanssa. Ja jos se hemppa terveen kumppanin haluaa, niin onnea etsintään - tuntuu, että vähän jokaisella on jotakin enemmän tai vähemmän vakavaa.

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Luultavasti itse tekisin samoin. Jos se on jonkun mielestä väärin niin siitä vaan sitten, mutta jokainen tekee itse omat päätöksensä. Lähtökohtaisesti haluan terveen kumppanin. Jos sairastuu niin sille ei mitään voi, mutta en kyllä valitsisi perussairausta potevaa jo heti nuorena kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.

Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.

On niitäkin, ikävä kyllä. Onneksi on myös niitä, jotka ymmärtävät, ettei tämä nyt ihan niin kamala tauti ole ainakaan ulkopuolisille. Tappavahan tämä kyllä on ja asiantuntijoiden mukaan vaikeasti hoidettava, mutta pärjäähän tämän kanssa. Ja jos se hemppa terveen kumppanin haluaa, niin onnea etsintään - tuntuu, että vähän jokaisella on jotakin enemmän tai vähemmän vakavaa.

Ja hyvä on muistaa, että elämästä ei selviä hengissä. Jokainen kuolee joskus. Täysin terve voi kuolla aikaisemmin kuin diabeetikko.

Ei ollut oikea mies sinulle! Kumppanillani on D1, ja onhan se tasapainottelua.

Itse olen todella kiinnostunut kumppanini sairaudesta sillä rakastan häntä ja haluan että hänellä on kaikki hyvin. On helpompaa että molemmat "hoitavat" sairautta, esim. Huomaan miehestäni ulkoa päin milloin sokerit voisivat olla alhaalla ja kehotan mittaamaan. (Yleensä tietenkin hän huomaa itse ensin..) Pidän myös laukussa glukoositabletteja tai pillimehuja ja annan kumppanilleni lepohetken jos matalat sokerit saavat heikottamaan.

Olen opetellut mittaamaan, pistämään ja laskemaan hiilihydraatteja. Aika oikein osaan jo arvioidakin tilanteen mukaan pistettävän insuliinimäärän.

Olisi aika hankalaa, jos toisella ei olisi mitään mielenkiintoa sairauteen. Kyllähän sitä yksin pärjää, mutta itse ainakin haluan olla avuksi ja onhan se myös turvallisuuskysymys.

Löydät kyllä paremmankin miehen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.

Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.

On niitäkin, ikävä kyllä. Onneksi on myös niitä, jotka ymmärtävät, ettei tämä nyt ihan niin kamala tauti ole ainakaan ulkopuolisille. Tappavahan tämä kyllä on ja asiantuntijoiden mukaan vaikeasti hoidettava, mutta pärjäähän tämän kanssa. Ja jos se hemppa terveen kumppanin haluaa, niin onnea etsintään - tuntuu, että vähän jokaisella on jotakin enemmän tai vähemmän vakavaa.

Ja hyvä on muistaa, että elämästä ei selviä hengissä. Jokainen kuolee joskus. Täysin terve voi kuolla aikaisemmin kuin diabeetikko.

Kaikki on mahdollista mutta diabetes lyhentää ihmisen elinikää keskimäärin noin 17 vuotta ja on aika vttumainem sairaus joka vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti ihmisen elämään. Se ei ole mikään pikkujuttu vaan vakava sairaus jota pitää jatkuvasti hoitaa ja tarkkailla. Lisäksi diabetes on portti moneen muuhun vakavaa sairauteen ja vaivaan. Aivan turhaa syyllistää miestä siitä, että ei halunnut diabetikon puolisoksi valintansa kautta. On aivan eri asia jo kumppani myöhemmin sairastuu. Nyt vaan jää vaihtoehdoksi löytää kumppani joka ei välitä diabeteksestasi ja pärjää sen ajatuksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Harvinaisen selvä asia että diabeetikko ei kelpaa. Meni kyllä jakeluun. Ikävä kyllä se ei diabetesta paranna. Pysymme sinkkuina, sopiiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Harvinaisen selvä asia että diabeetikko ei kelpaa. Meni kyllä jakeluun. Ikävä kyllä se ei diabetesta paranna. Pysymme sinkkuina, sopiiko?

Varmasti kelpaa jollekkin, mutta ei pidä tuomita henkilöä, joka ei kelpuuta perussairasta ihmistä kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Minä en ymmärrä. Olen se, joka tuolla aiemmin kirjoitin. Ollut mieheni kanssa vuodesta 1980, sairastuin diabetekseen 1981. 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Minulla ei muita sairauksia kuin diabetes. Olen niin ylpeä täysijärkisestä miehestäni. Ja ihan tiedoksesi, kuka tahansa voi sairastua kosja vaan. Ja mieluummin diabetes kuin tyhmyys.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut oikea mies sinulle! Kumppanillani on D1, ja onhan se tasapainottelua.

Itse olen todella kiinnostunut kumppanini sairaudesta sillä rakastan häntä ja haluan että hänellä on kaikki hyvin. On helpompaa että molemmat "hoitavat" sairautta, esim. Huomaan miehestäni ulkoa päin milloin sokerit voisivat olla alhaalla ja kehotan mittaamaan. (Yleensä tietenkin hän huomaa itse ensin..) Pidän myös laukussa glukoositabletteja tai pillimehuja ja annan kumppanilleni lepohetken jos matalat sokerit saavat heikottamaan.

Olen opetellut mittaamaan, pistämään ja laskemaan hiilihydraatteja. Aika oikein osaan jo arvioidakin tilanteen mukaan pistettävän insuliinimäärän.

Olisi aika hankalaa, jos toisella ei olisi mitään mielenkiintoa sairauteen. Kyllähän sitä yksin pärjää, mutta itse ainakin haluan olla avuksi ja onhan se myös turvallisuuskysymys.

Löydät kyllä paremmankin miehen!

q

Pakko vielä sanoa, että mieheni hoitaa kyllä pääasiassa itse sairautensa. En ole mikään pirttihirmu:D Nautimme elämästä ja pidämme hauskaa, eikä D1 sinänsä rajoita yhteisiä tekemisiä. Välillä on huonompia ja välillä parempia aikoja. En koe kumppanin sairautta raskaaksi, sillä olen kiinnostunut asioista. Ei ole mikään iso vaiva kuljettaa pientä pussukkaa laukussa tai vaikka niitä eväitä, koska säännöllisesti syöminen tekee jokaiselle hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Harvinaisen selvä asia että diabeetikko ei kelpaa. Meni kyllä jakeluun. Ikävä kyllä se ei diabetesta paranna. Pysymme sinkkuina, sopiiko?

Varmasti kelpaa jollekkin, mutta ei pidä tuomita henkilöä, joka ei kelpuuta perussairasta ihmistä kumppaniksi.

En tuomitsekaan, on minullakin omat kriteerini. Olen lopen kyllästynyt ihmisiin jotka pitävät diabeetikkoa jonain kakkosluokan kansalaisina. Äärettömän tyhmiä ihmisiä ja heillä itsellään on usein muita vakavia sairauksia joita eivät edes hoida, näin omassa tuttavapiirissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Minä en ymmärrä. Olen se, joka tuolla aiemmin kirjoitin. Ollut mieheni kanssa vuodesta 1980, sairastuin diabetekseen 1981. 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Minulla ei muita sairauksia kuin diabetes. Olen niin ylpeä täysijärkisestä miehestäni. Ja ihan tiedoksesi, kuka tahansa voi sairastua kosja vaan. Ja mieluummin diabetes kuin tyhmyys.

Kutsu sitä ihan rauhassa tyhmyydeksi, jos se oloasi helpottaa. Minä kutsun sitä järkeväksi suunnitteluksi. Miksi ostaisin auton, joka jo valmiiksi vuotaa öljyä ja kilkattaa? Kaikki auton hajoavat joskus ja silloin ne korjataan, mutta en osta jo valmiiksi rikkinäistä rotteloa.

Kyllä minulle ainakin miehen ADD ja astma olivat osasyitä eroon. Olimme 6 vuotta yhdessä ja kyllä takaraivossa kaihersi ajatus että jos hankkisimme lapsia niin tieten tahtoen olisin valinnut heille huonot geenit ja mahdollisesti kroonisia sairauksia joista todellakin on haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut oikea mies sinulle! Kumppanillani on D1, ja onhan se tasapainottelua.

Itse olen todella kiinnostunut kumppanini sairaudesta sillä rakastan häntä ja haluan että hänellä on kaikki hyvin. On helpompaa että molemmat "hoitavat" sairautta, esim. Huomaan miehestäni ulkoa päin milloin sokerit voisivat olla alhaalla ja kehotan mittaamaan. (Yleensä tietenkin hän huomaa itse ensin..) Pidän myös laukussa glukoositabletteja tai pillimehuja ja annan kumppanilleni lepohetken jos matalat sokerit saavat heikottamaan.

Olen opetellut mittaamaan, pistämään ja laskemaan hiilihydraatteja. Aika oikein osaan jo arvioidakin tilanteen mukaan pistettävän insuliinimäärän.

Olisi aika hankalaa, jos toisella ei olisi mitään mielenkiintoa sairauteen. Kyllähän sitä yksin pärjää, mutta itse ainakin haluan olla avuksi ja onhan se myös turvallisuuskysymys.

Löydät kyllä paremmankin miehen!

Halusin vain sanoa näin sivusta, että olet kultainen ihminen. Toivottavasti miehesi on yhtä hyvä sinulle!

Hoitaja2018 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.

Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.

On niitäkin, ikävä kyllä. Onneksi on myös niitä, jotka ymmärtävät, ettei tämä nyt ihan niin kamala tauti ole ainakaan ulkopuolisille. Tappavahan tämä kyllä on ja asiantuntijoiden mukaan vaikeasti hoidettava, mutta pärjäähän tämän kanssa. Ja jos se hemppa terveen kumppanin haluaa, niin onnea etsintään - tuntuu, että vähän jokaisella on jotakin enemmän tai vähemmän vakavaa.

Ja hyvä on muistaa, että elämästä ei selviä hengissä. Jokainen kuolee joskus. Täysin terve voi kuolla aikaisemmin kuin diabeetikko.

Kaikki on mahdollista mutta diabetes lyhentää ihmisen elinikää keskimäärin noin 17 vuotta ja on aika vttumainem sairaus joka vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti ihmisen elämään. Se ei ole mikään pikkujuttu vaan vakava sairaus jota pitää jatkuvasti hoitaa ja tarkkailla. Lisäksi diabetes on portti moneen muuhun vakavaa sairauteen ja vaivaan. Aivan turhaa syyllistää miestä siitä, että ei halunnut diabetikon puolisoksi valintansa kautta. On aivan eri asia jo kumppani myöhemmin sairastuu. Nyt vaan jää vaihtoehdoksi löytää kumppani joka ei välitä diabeteksestasi ja pärjää sen ajatuksen kanssa.

Niin millä kokemuksella puhut? Itselläni on diabetes ollut lähes 40 vuotta. En koe sairauttani vittumaisena, ei ole vaikeuttanut elämääni pätkääkään. Ei ole lisäsairauksia. Edelleen se, joka on ollut saman miehen kanssa 80-luvulta asti. Miten edes voit sanoa, miltä diabeetikosta tuntuu? Jos joltain siltä tuntuu, niin älä yleistä. Et voi puhua kuin omista tuntemuksistasi. Et todellakaan voi tietää, miltä toisesta tuntuu. Oma elämäni on ainakin ollut mielekästä. Harmittaako?

Mun huonon flaksin syy ainakin selvisi: sairaus😂 vaikka eihän sitä päällepäin huomaa. Tiedän tosin syöpäsairaitakin jotka ovat seurustelleet. No eipä tarvi enää miettiä.

Ehkä hän ei halua tuleville lapsilleen diabetesriskiä?

Vierailija kirjoitti:

Hoitaja2018 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä, mä mittaan sokerin n.3 krt päivässä (kestää n.10sek) ja pistän ruuan insuliinia kestää n.10sek.. muuten tätä ei mitenkään huomaa.

Haluaa kuulemma terveen kumppanin. Ok.. Onko tämmöisiä ihmisiä oikeasti olemassa. En käsitä.

On niitäkin, ikävä kyllä. Onneksi on myös niitä, jotka ymmärtävät, ettei tämä nyt ihan niin kamala tauti ole ainakaan ulkopuolisille. Tappavahan tämä kyllä on ja asiantuntijoiden mukaan vaikeasti hoidettava, mutta pärjäähän tämän kanssa. Ja jos se hemppa terveen kumppanin haluaa, niin onnea etsintään - tuntuu, että vähän jokaisella on jotakin enemmän tai vähemmän vakavaa.

Ja hyvä on muistaa, että elämästä ei selviä hengissä. Jokainen kuolee joskus. Täysin terve voi kuolla aikaisemmin kuin diabeetikko.

Kaikki on mahdollista mutta diabetes lyhentää ihmisen elinikää keskimäärin noin 17 vuotta ja on aika vttumainem sairaus joka vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti ihmisen elämään. Se ei ole mikään pikkujuttu vaan vakava sairaus jota pitää jatkuvasti hoitaa ja tarkkailla. Lisäksi diabetes on portti moneen muuhun vakavaa sairauteen ja vaivaan. Aivan turhaa syyllistää miestä siitä, että ei halunnut diabetikon puolisoksi valintansa kautta. On aivan eri asia jo kumppani myöhemmin sairastuu. Nyt vaan jää vaihtoehdoksi löytää kumppani joka ei välitä diabeteksestasi ja pärjää sen ajatuksen kanssa.

Niin millä kokemuksella puhut? Itselläni on diabetes ollut lähes 40 vuotta. En koe sairauttani vittumaisena, ei ole vaikeuttanut elämääni pätkääkään. Ei ole lisäsairauksia. Edelleen se, joka on ollut saman miehen kanssa 80-luvulta asti. Miten edes voit sanoa, miltä diabeetikosta tuntuu? Jos joltain siltä tuntuu, niin älä yleistä. Et voi puhua kuin omista tuntemuksistasi. Et todellakaan voi tietää, miltä toisesta tuntuu. Oma elämäni on ainakin ollut mielekästä. Harmittaako?

En ole edellinen kommentoija, mutta asiaahan hän puhui - diabetes on vakava sairaus, joka keskimäärin lyhentää ihmisen elinikää, siihen liittyy riski monenlaisiin lisäsairauksiin ja se altistaa tai on yhteydessä hyvin moniin sairauksiin. Nämä ovat ns. keskimääräisiä faktoja. Minullakin on ollut diabetes jon melkein 40 vuotta, ja ainoa vakavampi seuraus on ollut kaihi, joka leikattiin. Mutta on minulla monenlaista pienempää kremppaa tullut, jotka ovat jotenkin kytköksissä diabetekseen. Ei tämä mikään harmiton "elämänkumppani tai elämäntapa" ole, todellakaan. Se, että sinulla ja minulla on munkki käynyt taudin suhteen, ei tarkoita, että kaikilla kävisi (minulla on monta diabeetikkokaveria, ja monella heistä on vakavia lisäsairauksia). Ei kukaan voi tietenkään tietää, miltä toisesta tuntuu, eikähän edellinen kommentoja niin väittänytkään - hän vaan ilmaisi ymmärtävänsä myös sitä jättäjää. Ja sehän ON jokaisen oma ratkaisu, haluaako vaikkapa diabeetikon kanssa seurustella ja jakaa elämänsä. Meillä kävi tuuri - minullakin on mies ja kolme tervettä lasta (tai mistä sen tietää, jos vanhana johonkin sairastuvat, mutta ainakaan diabetesta tai muuta kroonista sairautta ei vielä varhaisaikuisuuteen mennessä ole tullut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kumppaniksi valitaan/halutaan terve ihminen. Mikäli sairaudet puhkeavat vuosien päästä, niin silloin se on vain huonoa tuuria ja useimmat parit sen kanssa pystyvät elämään.

Minä ihmettelen, että täällä ei ymmärretä sitä, kun mies ei halunnut jo valmiiksi perussairasta ihmistä. Tottakai mahdollisesti loppuelämän kestävään suhteeseen kannattaa valita mahdollisimman terve kumppani. Kuka hullu tällaista asiaa ei ymmärrä?

Minä en ymmärrä. Olen se, joka tuolla aiemmin kirjoitin. Ollut mieheni kanssa vuodesta 1980, sairastuin diabetekseen 1981. 2 aikuista lasta, molemmat terveitä. Minulla ei muita sairauksia kuin diabetes. Olen niin ylpeä täysijärkisestä miehestäni. Ja ihan tiedoksesi, kuka tahansa voi sairastua kosja vaan. Ja mieluummin diabetes kuin tyhmyys.

Kutsu sitä ihan rauhassa tyhmyydeksi, jos se oloasi helpottaa. Minä kutsun sitä järkeväksi suunnitteluksi. Miksi ostaisin auton, joka jo valmiiksi vuotaa öljyä ja kilkattaa? Kaikki auton hajoavat joskus ja silloin ne korjataan, mutta en osta jo valmiiksi rikkinäistä rotteloa.

No, sairaus ei ole elämääni rajoittanut. Mutta tällä palstalla kyllä huomaa, että ahdasmielisyys rajoittaa sitäkin enemmän joidenkin elämää. Sinuakin tuo ahdasmielisyys rajoittaa. Itse olen yli 50-vuotias ja asiani ovat huomattavasti paremmin kuin monella ikäiselläni. Ei ole ylipainoa, verenpainetta, sydänvaivoja, kolestrolia. Olen huoltanut itseni hyvin, vaikka maanantaikappale olenkin. Monella ikäiselläni on suunnaton lääkearsenaali, itselläni vain se insuliini. Ja kuntokin on hyvä, joka päivä kävelen vähintään 10 km.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut oikea mies sinulle! Kumppanillani on D1, ja onhan se tasapainottelua.

Itse olen todella kiinnostunut kumppanini sairaudesta sillä rakastan häntä ja haluan että hänellä on kaikki hyvin. On helpompaa että molemmat "hoitavat" sairautta, esim. Huomaan miehestäni ulkoa päin milloin sokerit voisivat olla alhaalla ja kehotan mittaamaan. (Yleensä tietenkin hän huomaa itse ensin..) Pidän myös laukussa glukoositabletteja tai pillimehuja ja annan kumppanilleni lepohetken jos matalat sokerit saavat heikottamaan.

Olen opetellut mittaamaan, pistämään ja laskemaan hiilihydraatteja. Aika oikein osaan jo arvioidakin tilanteen mukaan pistettävän insuliinimäärän.

Olisi aika hankalaa, jos toisella ei olisi mitään mielenkiintoa sairauteen. Kyllähän sitä yksin pärjää, mutta itse ainakin haluan olla avuksi ja onhan se myös turvallisuuskysymys.

Löydät kyllä paremmankin miehen!

Halusin vain sanoa näin sivusta, että olet kultainen ihminen. Toivottavasti miehesi on yhtä hyvä sinulle! <3

Kiitos! Ja todellakin on. :) Vastuullinen, fiksu, kiltti ja yhtä hullu kuin minä. Jaamme täysin samat elämänarvot.

Ei paljoa paina D1 kun lapsien aika on, sillä hänessä on niin paljon muuta hyvää. Hän on myös osoittanut että sairauden kanssa pärjää, vaikka välillä olisi haastavampaa:D itsellä myös muutama krooninen sairaus, ja yhtä lailla hän muistuttelee aamulääkkeistä ja pitää huolta.