Lue keskustelun säännöt.
Olen 24-vuotias nuori nainen, joka on vaimo ja kahden lapsen äiti. Suorastaan naurattaa suurin osa nuorista aikuisista :D
21.07.2018 |
Niin. Olen siis naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa ja meillä on myös kaksi maailman ihaninta lasta. Suorastaan naurattaa suurin osa nykyisistä nuorista aikuisista, joille perhe-elämä on kauhistus ja halutaan jatkaa sitä päämäärätöntä lapsetonta elämää loputtomiin.
Monet näistä sanovat, etteivät halua lapsia, koska haluavat ensin nähdä maailmaa. Voin sanoa, että on kyllä käsittämättömän tylsää ja pinnallista sellainen. Olen kyllä itse käynyt mieheni kanssa aiemmin jokusen kerran ulkomailla, mutta eipä ne loppujen lopuksi kovin kummoisia kokemuksia olleet. Matkustelu on myös maailman kannalta erittäin haitallista. Se saastuttaa ja tuhoaa luonnonvaroja. Turismi on myös erittäin haitallista, sillä turismi tuhoaa monia kohteita, turistit roskaavat ja sotkevat ja turismi on tuhonnut myös monia kulttuureita. Lähinnä tulee tuosta monien matkustelusta mieleen, että ikään kuin pakenevat jotain ja eivät ole sinut itsensä kanssa. Onko se sitten yksinäisyyttä vai mitä?
Samaan kategoriaan voi laittaa myös näiden nuorten aikuisten loputtoman bilettämisen. Aina vain puhutaan bilettämisestä bilettämisen perään. Mitä siitä loppujen lopuksi edes saa? Sekin vaikuttaa vain joltain pakenemiselta ja itsensä etsimiseltä. Sitten on myös näitä vaihtuvia kumppaneita ja bylsitään miltei jokaisen kanssa. Se kyllä osoittaa, ettei näillä henkilöillä ole ollenkaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumiskykyä.
Mutta perhe-elämä omien lapsien ja miehen kanssa on jotain sellaista, jota en vaihtaisi mihinkään. Lapseton ei voi todellakaan ymmärtää, kuinka ihanaa on seurata omien lasten kasvua ja kehittymistä. Lapsten ansiosta näkee ja kokee sellaisia asioita, joita ei koskaan muuten kokisi. Lapsilta saa myös sellaista rakkautta jota ei voi koskaan keneltäkään toiselta saada. Ei edes omalta puolisolta.
Mut hei, jatkakaa toki ihmeessä sitä päämäärätöntä ja pinnallista elämäänne vailla mitään tarkoitusta. Se tulee kyllä vielä kostautumaan jossain vaiheessa. Huomaatte nimittäin joskus vanhemmalla iällä olevanne todella yksin, eikä sitä yksinäisyyttä poista mikään matkustelu tai biletys. Se yksinäisyys kun tulee teidän mukaanne, menitte minne tahansa.
Kommentit (244)
Tässä on hyvä kirjoitus, kuinka lapsen saaminen vaikuttaa positiivisesti miehen arvostukseen:
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001731957.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin hullua rinnastaa matkustelua ja lapsia.
Matkustelu huvitusmielessä on täysin tarpeetonta ja turhaa. Lapset ovat välttämättömiä yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta.
Tietysti jos katsoo, että ihmiskunta saakin kuolla pois, niin se on sitten nihilismiä. Eipä silloin kukaan sitten matkustelekaan.
Minä en kyllä jaksaisi sellaista elämää, että lasten vuoksi ei voisi tehdä mitään. Ollaan nähty maailmaa yhdessä lasten kanssa, ja se vasta onkin ollut mielenkiintoista! Samoin uraakin on luotu.
Sitä voi ajatella elämää joko niin, että mitään ei voi ja halua tehdä, koska on lapsia, tai sitten voi vaan mennä ja tehdä.
Huomaan, että olet kovin nuori ja kovin mustavalkoinen.
Ei se mitään, aika korjaa tuollaiset asiat. Sinulla tuntuukin olevan kaikki hyvin joten nauti elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitäs koet, että oot saavuttanut elämässä?. Opiskelut, työ? Ajatusmaailmas on ainaki naurettava.
Sinun kirjoitustaitosi on ainakin naurettava, mutta siis asiaan:
Olen ap:n kanssa samaa mieltä ja ne opiskelut ja työt on hoidettu ihan siinä sivussa lasten kasvaessa.(2 tutkintoa ja nyt jo eläkkeellä)
Lapset eivät ole rajoittaneet elämäämme mitenkään. On tehty sitä kaikkea, mistä bilehileet kuvittelevat meidän jäänen paitsi.
Avioliittokin on kestäny jo 50 vuotta, eikä ole laastarisuhteita tarvittu.
Ajan mittaan tarkeää on vain terveys, kaikki muu on oman itsensä päätettävissä.
Ei työttömyysaikana jääty itsesäälissä kotiin makaamaan vaan mentiin Ruotsiin töihin, toiset meni Norjaan. Se oli tietysti pakko, kun ei mitään tukia ollut, mutta onpa itse kasvanut henkisesti ja kouluttanut lapsensa ja hoitanut lastenlapsetkin siinä sivussa.
Siihen aikaan tuntemani bilehileet ovat jo kuolleet viinaan yksinäisinä.
Koetko olevasi jotenkin parempi ihminen kuin ne bilehileet? Henkisesti voi kasvaa ihan ilman niitä lapsiakin.
Vähän huonosti tuntuu monelta onnistuneen. Näin kuusikymppisenä lapsettomat ns. vanhatpiiat kyllä erottuvat epäedukseen.
Ovat kaikesta valittavia, katkeroituneen tuntuisia oman terveytensä ympärillä pyöriviä rasituksia.
Lapsettomat ovat karsiutuneet tuttavapiiristä ihan luonnollista tietä -- hiipuvat pikku hiljaa pois, kun en jaksa tavata.
Ei vielä 30-vuotiaissa ole mitään eroa, eikä usein nelikymppisissäkään, mutta siinä viisissäkymmenissä alkaa näkyä kyllä kuka on lapseton nainen.
Lapsettomat miehet puolestaan ovat syrjäytyneitä ja alkoholisoituneita kaikki.
Mutta ehkä nyt on kasvamassa uusi sukupolvi, joka on "ylpeästi" lapseton. Vielä ikäluokassani se on miltei häpeä.
Tässä on hieno esimerkki henkisestä kasvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa, että ap on kuitenkin alitajuisesti kateellinen, kun pitää tuolla lailla dissata muiden valintoja. Ehkä ne muut on tavallaan kuitenkin viisaampia. Nuoruus pitää elää nuorena ja nauttia siitä, sitä ei enää takaisin saa, sitten kun olet neljäkymppinen ja lapsesi aikuisia.
Aloittajaa käy vähän sääliksi, hän peilaa itsensä olemassaolon vain muiden kautta. Veikkaan, että elämä kolahtaa karille kun jossain vaiheessa ap tajuaa, että hän ei tiedä kuka hän on, vain sen mikä hän on, muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet tulkintoja ihmisistä yksittäisten valintojen ja asioiden perusteella. Ei elämä ole noin mustavalkoista. Onneksi. Reissasi nuorena paljon yksin maailmalla. En olisi pärjännyt, jos en olisi ollut sinut itseni kanssa. Silloin myös yksin oleminen tuntuu hyvältä.
Minulla on perhe, mutta yhä tarvitsen irtiottoja. Minun täytyy saada olla välillä yksin. Se ei ole pakenemista, eikä yksinäisyyttä, vaan vastapainoa. Uskon, että elämäni olisi onnellista ja täyttä myös ilman perhettä. Olen aina elänyt sisäisesti rikasta elämää.
Se,ettet sinä ole saanut kovin paljon irti matkoistasi, ei tarkoita, etteivät muutkaan niistä saisi uusia kokemuksia, elämyksiä ja oivalluksia.
Olet vielä kovin nuori, vaikka äiti oletkin. Varo jämähtämästä henkisesti paikoillesi. Lue ja keskustele. Opiskele ja laajenna ajattelusi, niin elämästäsi tulee entistä mielenkiintoisempaa. Saat itse enemmän irti, ja sinulla on enemmän annettavaa läheisillesikin.
Mikä päämäärä se naimisissa olo ja lastenteko sitten on?
Itsekin menin naimisiin 23-vuotiaana ja sain ainoan lapseni 25-vuotiaana. Olen ehtinyt reppureissata ennen lasta ja lapsen kanssa. Matkustelu avarsi omia näkökulmia ja kartutti kielitaitoa. Lapsikin on huomannut ja matkustamisen ilot ja tänäkin kesänä puhunut reissussa sujuvasti englantia joka tilanteessa.
Vaikka perhe-elämä ja matkustelu on minusta ihanaa, on minulla muitakin päämääriä elämässä. Opiskelen tällä hetkellä toista korkeakoulututkintoani. Luen paljon englanniksi, jotta kielitaitoni karttuisi entisestään. Treenaan juoksua säännöllisesti ja käyn erilaisissa juoksutapahtumissa. Bilettää en ehdi, mutta muistelen lämmöllä niitä sinkkuvuosia, jolloin elämä oli villiä ja vapaata. Puolensa siinäkin, vaikka en sellaista elämää enää haluaisikaan.
Minusta on tyhmää olla ylimielinen toisten elämänvalintoja kohtaan. Ei kukaan ole sen parempi kuin toinen, vaikka olisikin valinnut toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ap, nämähän ovat mielipidekysymyksiä. Sinun aloituksesi voisi tiivistää muutama lauseella: minun mielestäni tämä on paras tapa elää, koska... En voi ymmärtää muita tapoja elää.
Minua kyllä naurattaa sinun mustavalkoisuutesi. Ihan kuin se perhe-elämä olisi jokin päämäärä joka jokaisen pitää saavuttaa. Sitä paitsi kun puhut tuosta saastuttamisesta niin mites tuo liikakansoittuminen?
AP teksti kyllä kuulostaa provolta, ei voi olla noin mustavalkoinen ajatusmaailma nykypäivän 24 vuotiaalla.
Mitä päämäärätöntä on esim. opiskelussa? Tuossa iässä on jo ylempi korkeakoulututkinto hankittuna niiden lasten sijaan, kokemusta vaihdosta ulkomailla, on rakennettu verkostoja ja pohjustettu uraa. Kun ne lapset on hyvä elättääkin.
Olen kahden aikuisen päämäärätietoisen opiskelijan äiti (eivät biletä). En tunnista ap:n kuvauksesta omia lapsiani.
Miehillä tulee eteen myös se armeija/sivari joka vie osan noista vuosista
Aika suppea on ap:n maailmankuva aloituksen pohjalta. Ehkä olisi hyvä ollut tehdä muutakin kuin lisääntyä. Mitä sitten kun ne lapset lähtevät kotoa? Mistäs ap sitten repii elämänsisältönsä? ilmeisesti on koulutkin jääneet vähän puolitiehen mutta mies kai sitten elättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap olet ihana. Voi kun kaikki planeetan ihmiset olisivat tuollaisia.
24-vuotias kuvittelee tietävänsä elämänsä päämäärän ja kun on noin nuori, on sitä myös joustamaton ja ehdoton. Elämänkokemuksen myötä sitä alkaa tajuta, että maailma ei mene omien suunnitelmien mukaan.
Minä sain lapseni vasta kolmikymppisenä. Sitä ennen opiskelin, tein uraa, olin opiskelijavaihdossa, biletinkin vähän (parina kesänä), pidin yllä ystävyyssuhteita ja loin parisuhteelleni vankan pohjan. En koe, että nuo vuodet olisivat olleet turhia. 24-vuotiaana en ollut enkä ole sama ihminen kuin 30-vuotiaana ja nyt 40-vuotiaana. Olisi tyhmää ja erittäin ahdasmielistä väittää muuta. Minulla on ollut parisuhteessani kuitenkin vapautta kasvaa omaksi itsekseni, koska en ole rajoittanut itseäni kapeaan laatikkoon.
Luuletko rehellisesti, että tekemäsi laatikko riittää sinulle 10 vuoden päästä? Erittäin harva ihminen elää täsmälleen samalla tavalla 10 vuoden kuluttua ja on siihen tyytyväinen. Mutta vaikka olisitkin näitä, tuskin miehesi on. Mitä se silloin tarkoittaa sinulle? Aviokriisiä, eroa, yksinhuoltajuutta, rahavaikeuksia. Tai vähintäänkin identiteettikriisiä, kun yritätte löytää kompromissia erilaisten tavoitteidenne kanssa.
Ehkä yksi ratkaisu tuohon on se, että sinä ja lapset olette miehen uraa ehdistävä kulissiperhe, ja muut tarpeet hän hoitaa sitten "työmatkoilla". Toivon kuitenkin, että vaikka et anna itsellesi tilaa laatikon ulkopuolelle, anna sitä edes miehellesi ja lapsillesi. Voit sitten elää heidän kauttaan.
Ja vielä tähän 24-vuotiaan laatikkoelämään. Voit rakastaa laatikkoasi vaikka kuinka paljon mutta elämälle et voi mitään. Mies voi kuolla, joutua työttömäksi, rakastua toiseen, sairastua vakavasti. Nämä samat asiat voi tapahtua myös sinulle. Älä siis ole niin mustavalkoinen ja kuvittele, että 10 vuoden päästä olet laatikkoelämääsi edelleen tyytyväinen ja että koko elämäsi ajan se perhe-elämä riittää sinulle. Ystäväni menetti onnettomuudessa koko perheensä. 10 vuoden päästä voit olla sinkku etsimässä uutta miestä. Onko sinulla varaa olla noin tuomitseva?
Kasva aikuiseksi. Se on ihan suotavaakin. Nyt ajatusmaailmasi on vielä teinin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vietän kyllä täyttä perhe elämää miehen kanssa eikä meillä ole lapsia eikä tule. Moni tuntuu unohtavan, että myös kaksi ihmistä on perhe. Varmaan ollaan pinnallisia kun pidetään huolta omasta kehosta terveellisellä ruokavaliolla ja harrastamme liikuntaa. Eikä käytetä alkoholia juurikaan. Eli ei vietetä bile elämää. Itsekkäitä ollaan kuulemma kun ei rahoiteta sisarusten lasten elämään ja anneta lahjaksi vähintään 100€.
Muuten en ole ap:n kanssa samaa mieltä, mutta onhan lapsi tosin ekologisempi teko kuin esim. vuosittainen matkustelu. Lapsi kun saattaa olla juuri se, joka keksii maailman pelastavan keksinnön tai ainakin auttaa siinä. Ekologisesti ei ole mitään järkeä vain luovuttaa ja lisätä saasteita vaan yrittää löytää rakentavia keinoja asian korjaamiseksi.
Tällä en kuitenkaan tarkoita lasten tehtailua tai suurperheitä. Se yksi lapsi on ihan järkevää, toinen on jo ekologinen katastrofi. Jos maailmassa tehtäisiin vain yksi jälkeläinen, puolittuisi väkiluku nopeasti ja liikakansoitus ei olisi ongelma. Samalla ihminen voisi kehittyä ja ottaa tekojensa seuraukset hallintaansa.
Muuten ap on kyllä ihan hakoteillä. Eivät kaikki nuoret vain matkusta ja biletä. Osa on ulkomailla opiskelemassa tai tekemässä töitä. Ehkä löytämässä ratkaisun ympäristökatastrofeihin. Joka tapauksessa tekemässä maapallon kannalta paljon järkevämpää työtä kuin huitsinnevadalainen kotiäiti monen lapsensa kanssa. Ehdit vielä hankkia monta perhettä, kun aloitit noin nuorena, mutta elämäntapasi ei todellakaan ole ympäristöystävällistä huolimatta siitä, että et matkusta.
Vierailija kirjoitti:
24-vuotias kuvittelee tietävänsä elämänsä päämäärän ja kun on noin nuori, on sitä myös joustamaton ja ehdoton. Elämänkokemuksen myötä sitä alkaa tajuta, että maailma ei mene omien suunnitelmien mukaan.
Minä sain lapseni vasta kolmikymppisenä. Sitä ennen opiskelin, tein uraa, olin opiskelijavaihdossa, biletinkin vähän (parina kesänä), pidin yllä ystävyyssuhteita ja loin parisuhteelleni vankan pohjan. En koe, että nuo vuodet olisivat olleet turhia. 24-vuotiaana en ollut enkä ole sama ihminen kuin 30-vuotiaana ja nyt 40-vuotiaana. Olisi tyhmää ja erittäin ahdasmielistä väittää muuta. Minulla on ollut parisuhteessani kuitenkin vapautta kasvaa omaksi itsekseni, koska en ole rajoittanut itseäni kapeaan laatikkoon.
Luuletko rehellisesti, että tekemäsi laatikko riittää sinulle 10 vuoden päästä? Erittäin harva ihminen elää täsmälleen samalla tavalla 10 vuoden kuluttua ja on siihen tyytyväinen. Mutta vaikka olisitkin näitä, tuskin miehesi on. Mitä se silloin tarkoittaa sinulle? Aviokriisiä, eroa, yksinhuoltajuutta, rahavaikeuksia. Tai vähintäänkin identiteettikriisiä, kun yritätte löytää kompromissia erilaisten tavoitteidenne kanssa.
Ehkä yksi ratkaisu tuohon on se, että sinä ja lapset olette miehen uraa ehdistävä kulissiperhe, ja muut tarpeet hän hoitaa sitten "työmatkoilla". Toivon kuitenkin, että vaikka et anna itsellesi tilaa laatikon ulkopuolelle, anna sitä edes miehellesi ja lapsillesi. Voit sitten elää heidän kauttaan.
Ja vielä tähän 24-vuotiaan laatikkoelämään. Voit rakastaa laatikkoasi vaikka kuinka paljon mutta elämälle et voi mitään. Mies voi kuolla, joutua työttömäksi, rakastua toiseen, sairastua vakavasti. Nämä samat asiat voi tapahtua myös sinulle. Älä siis ole niin mustavalkoinen ja kuvittele, että 10 vuoden päästä olet laatikkoelämääsi edelleen tyytyväinen ja että koko elämäsi ajan se perhe-elämä riittää sinulle. Ystäväni menetti onnettomuudessa koko perheensä. 10 vuoden päästä voit olla sinkku etsimässä uutta miestä. Onko sinulla varaa olla noin tuomitseva?
Kasva aikuiseksi. Se on ihan suotavaakin. Nyt ajatusmaailmasi on vielä teinin.
"Yksi ratkaisu tuohon on se, että sinä ja lapset olette miehen uraa edistävä "kulissiperhe", ja muut tarpeet hän hoitaa sitten työmatkoilla."
Trolli olet näköjään sinäkin. Emme me nelikymppiset naiset oikeasti tuollaisia "ratkaisuja" mieti.
Ap tuntuu olevan hyvin katkera jo noin nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Muuten en ole ap:n kanssa samaa mieltä, mutta onhan lapsi tosin ekologisempi teko kuin esim. vuosittainen matkustelu. Lapsi kun saattaa olla juuri se, joka keksii maailman pelastavan keksinnön tai ainakin auttaa siinä. Ekologisesti ei ole mitään järkeä vain luovuttaa ja lisätä saasteita vaan yrittää löytää rakentavia keinoja asian korjaamiseksi.
Tällä en kuitenkaan tarkoita lasten tehtailua tai suurperheitä. Se yksi lapsi on ihan järkevää, toinen on jo ekologinen katastrofi. Jos maailmassa tehtäisiin vain yksi jälkeläinen, puolittuisi väkiluku nopeasti ja liikakansoitus ei olisi ongelma. Samalla ihminen voisi kehittyä ja ottaa tekojensa seuraukset hallintaansa.
Muuten ap on kyllä ihan hakoteillä. Eivät kaikki nuoret vain matkusta ja biletä. Osa on ulkomailla opiskelemassa tai tekemässä töitä. Ehkä löytämässä ratkaisun ympäristökatastrofeihin. Joka tapauksessa tekemässä maapallon kannalta paljon järkevämpää työtä kuin huitsinnevadalainen kotiäiti monen lapsensa kanssa. Ehdit vielä hankkia monta perhettä, kun aloitit noin nuorena, mutta elämäntapasi ei todellakaan ole ympäristöystävällistä huolimatta siitä, että et matkusta.
Jos haluaa pelastaa maailman, niin eikö kannattaisi ennemmin tehdä itse se maailman pelastava keksintö kuin pyöräyttää lapsi, joka _saattaa_ tehdä sen keksinnön? Lapsihan saattaa keksiä ihan yhtä hyvin vaikka jonkin kauhean aseen.
Olen samanikäinen ja minulla on myös kaksi lasta. Kaikilla on omat suunnitelmansa elämältä ja se on jokaisen oma asia. Minulla on paljon lapsettomia ystäviä jotka rakastavat matkustamista ja bilettämistä, on urjaohjuksia ja myös muita vanhempia. Ihan kaikenikäisiä. Me kaikki kunnioitamme toistemme päätöksiä ja tapoja elää. Suosittelen sitä myös sinulle.
Tiedän mikä vanhapiika on. He ovat siis pahimpia tapauksia. Jos on puoliso, niin ovatkin astetta miellyttävämpiä yleensä.
Keskiluokkaisissa piireissä liikun ja vähänkään menestyneemmillä miehillä on aina lapsia. Tämähän ihan tilastollisestikin fakta.
En sanonutkaan, että lapsettomissa kuusikymppisissä naisissa olisi syrjäytyneitä alkoholisteja. Tai on tietenkin, mutta ei varmaan olennaisesti enemmän kuin lapsellisilssa.