Olen 24-vuotias nuori nainen, joka on vaimo ja kahden lapsen äiti. Suorastaan naurattaa suurin osa nuorista aikuisista :D

Olen itsekin saanut lapseni nuorena (21v ja 23v), mutta silti olen aina vallan hyvin ymmärtänyt myös muiden erilaisia elämäntyylejä.

No huhhuh, siinäpä vasta vuodatus... Kyllä jokainen meistä pyrkii elämään omalta kannaltaan parasta elämää. Joillakin siihen kuuluu perhe ja oma koti, joillakin opiskelut ja taas toisilla matkustelu. Mitä nyt kukin elämältään haluaa. Koetapa 24v. äiti hiukan kasvaa ihmisenä itsekin, ette tuomitse muita liian helposti. Ajattelepa omia lapsiasi ja heidän tulevaisuuttaan: saavatko he itse päättää tulevista valinnoistaan? Ja jos he eivät haluakaan elää elämäänsä sinun ajatusmaailmasi mukaan, hyväksytkö heidän valintansa myös silloin?

Lapsettomana, aviksessa olevana keski-ikäisenä mökillä siskoni ja sen kolmen lapsen kanssa en voisi enempää kanssasi eri mieltä olla.

Miettikää, kun ap neljä-viisikymppisenä alkaa elää elämätöntä nuoruuttaan ja puumailee jossain mummotunnelissa.... no joo, vitsi vitsi. Monelle nuorena keski-ikäiselle tosin kyllä käy noin.

Mä taas olen tosi iloinen siitä, että sain parikymppisenä matkustaa, opiskella, muuttaa uusiin kaupunkeihin ja bilettääkin. Lasten aika oli sitten vasta myöhemmin. Kyllä, he ovat elämäni paras asia, mutta parempi valinta vasta sitten, kun on elämänsä isot MUUT valinnat jo tehty.

Jokainen on kumminkin tässä yksilö, ja tehköön itselleen sopivat valinnat

Ok. Hyvä että oot tyytyväinen, minä olisin tilanteessasi ollut onneton.

Jos on niin ihanata niin miksi todistella täällä xDDD uskotaan uskotaan

Ap, mikä on koulutukseni, ammattisi? Pystytkö ihan itse, ilman yhteiskunnan tukia, elättämään perheesi? Entäpä miehesi, mitä hän tekee?

En itse bilettänyt tuossa iässä. Opiskelin yliopistossa. Toisaalta en myöskään olisi ollut vielä valmis äidiksi. Vapaus ja vastuu - ja toisten valintojen kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä.

Kirjoituksesi valitettavasti osoittaa tiettyä kypsymättömyyttä.

T. Yli 20 vuotta vanhempi 'täti'.

Paljastit oman ”pinnallisuutesi ja tylsyytesi” (sinua lainaten) käyttäessäsi sanoja ”päämäärätöntä lapsetonta elämää.”

Ihmiset haluavat eri asioita. Ole iloinen, jos olet saavuttanut haluamasi elämän - todellista kypsyyttä on antaa muiden tavoitella itselleen mieluisaa elämää, kunhan se ei ole keltään muulta pois. Muiden lapsettomuus ei sinulle kuulu tai ole sinulta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olen siis naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa ja meillä on myös kaksi maailman ihaninta lasta. Suorastaan naurattaa suurin osa nykyisistä nuorista aikuisista, joille perhe-elämä on kauhistus ja halutaan jatkaa sitä päämäärätöntä lapsetonta elämää loputtomiin.

Monet näistä sanovat, etteivät halua lapsia, koska haluavat ensin nähdä maailmaa. Voin sanoa, että on kyllä käsittämättömän tylsää ja pinnallista sellainen. Olen kyllä itse käynyt mieheni kanssa aiemmin jokusen kerran ulkomailla, mutta eipä ne loppujen lopuksi kovin kummoisia kokemuksia olleet. Matkustelu on myös maailman kannalta erittäin haitallista. Se saastuttaa ja tuhoaa luonnonvaroja. Turismi on myös erittäin haitallista, sillä turismi tuhoaa monia kohteita, turistit roskaavat ja sotkevat ja turismi on tuhonnut myös monia kulttuureita. Lähinnä tulee tuosta monien matkustelusta mieleen, että ikään kuin pakenevat jotain ja eivät ole sinut itsensä kanssa. Onko se sitten yksinäisyyttä vai mitä?

Samaan kategoriaan voi laittaa myös näiden nuorten aikuisten loputtoman bilettämisen. Aina vain puhutaan bilettämisestä bilettämisen perään. Mitä siitä loppujen lopuksi edes saa? Sekin vaikuttaa vain joltain pakenemiselta ja itsensä etsimiseltä. Sitten on myös näitä vaihtuvia kumppaneita ja bylsitään miltei jokaisen kanssa. Se kyllä osoittaa, ettei näillä henkilöillä ole ollenkaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumiskykyä.

Mutta perhe-elämä omien lapsien ja miehen kanssa on jotain sellaista, jota en vaihtaisi mihinkään. Lapseton ei voi todellakaan ymmärtää, kuinka ihanaa on seurata omien lasten kasvua ja kehittymistä. Lapsten ansiosta näkee ja kokee sellaisia asioita, joita ei koskaan muuten kokisi. Lapsilta saa myös sellaista rakkautta jota ei voi koskaan keneltäkään toiselta saada. Ei edes omalta puolisolta.

Mut hei, jatkakaa toki ihmeessä sitä päämäärätöntä ja pinnallista elämäänne vailla mitään tarkoitusta. Se tulee kyllä vielä kostautumaan jossain vaiheessa. Huomaatte nimittäin joskus vanhemmalla iällä olevanne todella yksin, eikä sitä yksinäisyyttä poista mikään matkustelu tai biletys. Se yksinäisyys kun tulee teidän mukaanne, menitte minne tahansa.

Hei vaan ap. Onnea ihanasta perheestä ! Vilpittömästi toivon teille kaikkea hyvää. "Mut hei" ..olet vielä tosi nuori. Korjaa tuo asenne! Et voi tietää ja tuomita kenenkään toisen elämää ja valintoja. Ylimielisyys ja omahyväisyys ei kannata kun sulla on vielä paljon elämää elettävänä ja saatat vaikka tarvita (epätodennäköistäkin) ystävää vielä joskus tulevaisuudessa.

Olen itse juuri eroamassa yli 20v parisuhteesta kahden lapsen kanssa. Voin vakuuttaa, että 5v sitten en pitänyt tätä tilannetta mahdollisena.

Ystävät on harvassa ja kalliita. Älä arvostele äläkä pidä omia valintojasi ainoina oikeina.

Kyllä!! Aioin sanoa samaa mut tässähän se oli jo kaikki. AP, nyt alas jalustalta. Pidä kiinni ystävistä, arvosta ja vaali.

Toivon et teillä menee kaikki hyvin, mutta 50/50 oot 5vuoden päästä eronnut yksinhuoltaja ja kamuilla kaikilla on joko häät tulossa tai sitten 1v vauva ja perheidylli parhaimmillaan.

- sun lapset voi delata tai pettää luottamuksesi ennen kuin päädyt vanhainkotiin. Et voi ennustaa tulevaisuuttasi etkä laskea sitä lastesi varaan.

- en ole kiinnostunut "seuraamaan jälkikasvun kehitystä", mutta elämässä on silti muutakin kuin bileet ja matkustelu.

- et kertonut sinun omista intohimon kohteistasi tai itsesi toteuttamisesta (muu kuin perhe). Minusta kuulosti siltä, että elät lastesi kautta. Missä sinun oma elämäsi on? Miksi sinulle on annettu koulutus ja mahdollisuus unelmoida? Elit 20 vuotta, kasvoit, kehityit ja opit, mutta nyt elät vaan lastesi ehdoilla? Mua ei kiinnosta tuollainen kiertokulku.

Voi itku. Varmasti rankkaa olla noin rajoittunut.

Lol. Itse sain lapseni 26v ja 29v. Yritimme kyllä pitkään, parikymppisestä asti. Oli ihme että lopulta tärppäsi. Olen toki kiitollinen, mutta jälkeenpäin ajateltuna on hyvä etten tullut äidiksi tyyliin 20vee. Tässä kirjoituksessa se nuorten äitien tyhmyys sitten näkyy ja haisee.

Noloa.

Minä olen ajatellut, että ihmiset hankkivat lapsia, kun elämä alkaa tuntua päämäärättömältä, turhalta ja tylsältä. Olen kolmekymmentä, enkä vielä ole kyllästynyt elämääni.

Olipa katkera teksti. Jos mielestäsi lapsettomat jäävät myöhemmin yksinäisiksi, niin oletko itse sitten ripustautunut näihin lapsiin ja kuvittelet, että nämä pitävät sulle seuraa lopun elämääsi. Kyllä lapsettomalla henkilöllä voi silti olla sosiaalista elämää, jopa enemmän kuin perheellisellä. Ehkä se karu totuus paljastuu sullekin, jos rakennat elämäsi pelkästään perheen ja lapsien varaan. Siinä kohtaa, kun lapsia alkaa kiinnostamaan enemmän kaverien kanssa hengailu ja seurustelu niin sinä jäät aika yksin, jos muuta elämää ei ole. Jos taas kerrot kuinka muuta elämää on niin miksei lapsettomalla voisi olla. 

Provohan tämä on, mutta kerrotaan nyt kuitenkin. 24-vuotiaana minä opiskelin yliopistossa, matkustelin, juopottelin ja taisinpa bylsiäkin. Sama meno (no opiskelu vaihtui töihin) taisi jatkua 30-vuotiaaksi, jolloin tapasin elämäni rakkauden.

Sain kolme lasta 34-41-vuotiaana. Nyt olen 42, eli sinun näkökulmastasi varmaankin vanha. Olenko yksinäinen? Vitsailet varmaan. En pääse edes vessaan yksin.

Lapset ne vasta kuormittavatkin maapalloa. Enemmän kuin matkustelu.

Tähän sopii se sama, minkä laitoin eilen toiseen ketjuun. Kukaan ei ole niin viisas kuin kaksikymppinen nuori nainen. Omasta mielestään. Elämänkokemusta vaikka muille jakaa.

Kuulostat ihan esiteini-ikäiseltä, joka on juuri saanut päähänsä että leikkiminen on lapsellista

Anoppini.

Sekosi sitten viisikymppisenä koska koki elämän jääneen elämättä.