Miksi hyväksytte ankeat olosuhteet? Ketjussa aina joku toivottaa "Tervetuloa oikeaan elämään!" kun

Vierailija kirjoitti:

Joitain asioita ei vain voi muuttaa.

Mun lapsillani on lukihäiriö ja add. Heidän opiskelunsa tukemiseen on pakko käyttää aikaa, jopa pari tuntia illassa.

Mun isälläni on alzheimer ja autan vanhempiani suhteellisen paljon. Jos en auttaisi, en voisi elää itseni kanssa.

Mulla on myös vaativa asiantuntijatyö, viime viikon työtuntisaldo 50 tuntia, nyt alkoi loma. Joskus on vain pakko venyä. Ja tylsä ei vaativa työ olisi mulle raskaampi kuin haastava työ.

Mun elämässä on myös ihania asioita, ystävät, perhe ja harrastukset, jotka tasapainottavat kuormaa. Elämäni on enimmäkseen ihanaa.

Ihan oikeassa elämässä on vastoinkäymisiä.

Vastoinkäymiset on hiukan eri asia kuin mitä itse aloituksessani tarkoitin. Niiltä nyt on hankala välttyä vaikka miten pyrkisi elämästään tekemään sellaista, mistä pitää. Sinä ilmeisesti rakastat perhettäsi ja haluat heitä auttaa, vaikka se on raskasta. Ehkä pyrkisit käyttämään osan (todennäköisesti noilla työtunneilla hyvästä) palkastasi hoitohenkilökunnan palkkaamiseen, jos perheestä huolehtiminen olisi sinulle aivan kamalaa. Varmaan myös pidät työstäsi, koska toisenlainen työ ei tarjoaisi tarpeeksi haasteita, joista ilmeisesti nautit jollain tapaa.

Long story short: sanot itsekin että elämäsi on enimmäkseen ihanaa. Eli et varmaankaan koe tarvetta kovin toisentyyppiseen elämään. Aloituksessa kuitenkin puhuin näistä ankeuttajista, jotka toistenkin kurjuutta kohdatessaan toteavat vain tylysti, että se on nyt sitä Oikeaa Elämää, ikään kuin paremmasta olisi turha haaveillakaan, saati että siihen oikeasti pyrkisi!

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitain asioita ei vain voi muuttaa.

Mun lapsillani on lukihäiriö ja add. Heidän opiskelunsa tukemiseen on pakko käyttää aikaa, jopa pari tuntia illassa.

Mun isälläni on alzheimer ja autan vanhempiani suhteellisen paljon. Jos en auttaisi, en voisi elää itseni kanssa.

Mulla on myös vaativa asiantuntijatyö, viime viikon työtuntisaldo 50 tuntia, nyt alkoi loma. Joskus on vain pakko venyä. Ja tylsä ei vaativa työ olisi mulle raskaampi kuin haastava työ.

Mun elämässä on myös ihania asioita, ystävät, perhe ja harrastukset, jotka tasapainottavat kuormaa. Elämäni on enimmäkseen ihanaa.

Ihan oikeassa elämässä on vastoinkäymisiä.

Vastoinkäymiset on hiukan eri asia kuin mitä itse aloituksessani tarkoitin. Niiltä nyt on hankala välttyä vaikka miten pyrkisi elämästään tekemään sellaista, mistä pitää. Sinä ilmeisesti rakastat perhettäsi ja haluat heitä auttaa, vaikka se on raskasta. Ehkä pyrkisit käyttämään osan (todennäköisesti noilla työtunneilla hyvästä) palkastasi hoitohenkilökunnan palkkaamiseen, jos perheestä huolehtiminen olisi sinulle aivan kamalaa. Varmaan myös pidät työstäsi, koska toisenlainen työ ei tarjoaisi tarpeeksi haasteita, joista ilmeisesti nautit jollain tapaa.

Long story short: sanot itsekin että elämäsi on enimmäkseen ihanaa. Eli et varmaankaan koe tarvetta kovin toisentyyppiseen elämään. Aloituksessa kuitenkin puhuin näistä ankeuttajista, jotka toistenkin kurjuutta kohdatessaan toteavat vain tylysti, että se on nyt sitä Oikeaa Elämää, ikään kuin paremmasta olisi turha haaveillakaan, saati että siihen oikeasti pyrkisi!

-ap

Kyllä minä kaipaan välillä kovasti muuta, sitä muuta on vain mahdotonta juuri nyt saada. Esim isäni tila ei muutu paremmaksi, nyt kun hän tuntee ja arvostaa mun läsnäoloa. Osaa jutella vanhoista asioista - kannattaa olla läsnä. Enää ei ole pitkä matka siihen, että hän ei enää muista ja tiedä, mutta sitten äitini tarvitsee apua. Apua isän hoitamiseen ja omaan jaksamiseensa. Hoitolaitospaikkoja on vaikea saada ja vielä ei ole niiden aika. Yksityiseen paikkaan ei riitä kuin upporikkaiden varallisuus.

Ihmiset ovat liian laiskoja, eivät jaksa kuin valittaa koska tekeminen vaatis niin paljon enemmän. Katkeroituneita ukkoja ja akkoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitain asioita ei vain voi muuttaa.

Mun lapsillani on lukihäiriö ja add. Heidän opiskelunsa tukemiseen on pakko käyttää aikaa, jopa pari tuntia illassa.

Mun isälläni on alzheimer ja autan vanhempiani suhteellisen paljon. Jos en auttaisi, en voisi elää itseni kanssa.

Mulla on myös vaativa asiantuntijatyö, viime viikon työtuntisaldo 50 tuntia, nyt alkoi loma. Joskus on vain pakko venyä. Ja tylsä ei vaativa työ olisi mulle raskaampi kuin haastava työ.

Mun elämässä on myös ihania asioita, ystävät, perhe ja harrastukset, jotka tasapainottavat kuormaa. Elämäni on enimmäkseen ihanaa.

Ihan oikeassa elämässä on vastoinkäymisiä.

Vastoinkäymiset on hiukan eri asia kuin mitä itse aloituksessani tarkoitin. Niiltä nyt on hankala välttyä vaikka miten pyrkisi elämästään tekemään sellaista, mistä pitää. Sinä ilmeisesti rakastat perhettäsi ja haluat heitä auttaa, vaikka se on raskasta. Ehkä pyrkisit käyttämään osan (todennäköisesti noilla työtunneilla hyvästä) palkastasi hoitohenkilökunnan palkkaamiseen, jos perheestä huolehtiminen olisi sinulle aivan kamalaa. Varmaan myös pidät työstäsi, koska toisenlainen työ ei tarjoaisi tarpeeksi haasteita, joista ilmeisesti nautit jollain tapaa.

Long story short: sanot itsekin että elämäsi on enimmäkseen ihanaa. Eli et varmaankaan koe tarvetta kovin toisentyyppiseen elämään. Aloituksessa kuitenkin puhuin näistä ankeuttajista, jotka toistenkin kurjuutta kohdatessaan toteavat vain tylysti, että se on nyt sitä Oikeaa Elämää, ikään kuin paremmasta olisi turha haaveillakaan, saati että siihen oikeasti pyrkisi!

-ap

Kyllä minä kaipaan välillä kovasti muuta, sitä muuta on vain mahdotonta juuri nyt saada. Esim isäni tila ei muutu paremmaksi, nyt kun hän tuntee ja arvostaa mun läsnäoloa. Osaa jutella vanhoista asioista - kannattaa olla läsnä. Enää ei ole pitkä matka siihen, että hän ei enää muista ja tiedä, mutta sitten äitini tarvitsee apua. Apua isän hoitamiseen ja omaan jaksamiseensa. Hoitolaitospaikkoja on vaikea saada ja vielä ei ole niiden aika. Yksityiseen paikkaan ei riitä kuin upporikkaiden varallisuus.

Niin, no kyllä minä oikeastaan tuollaisen tilanteen ymmärrän, että ei silloin välttämättä kovin paljon muuta voi kuin hyväksyä että nyt on asiat näin. Itselläni ei tosin mielenterveys kestäisi, jos ajattelisin että loppuelämä on tuollaista, mutta väliaikaisestihan sitä toki kestää ties millaista elämää.

-ap

No sitä minäkin oon ihmetellyt.. ei elämän kuulu olla kauheaa. Mutta kun ei haluta ottaa vastuuta ja etsiä vastauksia että miten sitä elämää parannetaan niin ei voi pakottaa. Monet kai sit vaan elää noin kurjuudessa luullen että ei voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Suomi nyt vaan on tuollainen. Ankea.

Onneksi nykyään tilanne on jo muuttunut, vaurastuminen ja sen näyttäminen on sallittua. Ennen jos menestyit ja ostit vaikkapa Ferrarin talosi pihaan niin hyvänen aika mikä kotkotus ja mulkoilu siitä olisi tullut. Nyt se on ihan hyväksyttävää.

Miksi se on ankea ja eikö sille voisi tehdä mitään? Harva asia muuttuu itsekseen suuntaan tai toiseen, kyllä yleensä joku tai jokin on muutoksen takana, yleensä useita tekijöitä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi työelämän ankeutta en minä yksittäisenä ihmisenä pysty muuttamaan, vaikka älyllisesti jo pikkulapsi tajuaa, että vaikkapa kahdeksan tunnin työpäivien tarpeesta ajettiin ohi jo aikapäiviä sitten. Ei tarkoita sitä, että on alistunut tilanteelleen, vaan että nyt pelataan näillä korteilla.

Mulla oli paska työ missä oli psykopaatti pomona. Sen sijaan että olisin väittänyt sen olevan oikeaa elämää lähdin pois ja löysin työn jossa viihtyy ja jonne on kiva lähteä joka aamu. Tämä se on sitä oikeaa elämää. Tervetuloa vaan muillekin, vaihtamalla paranee.

Minäkin olen parhaillani ikävässä työssä ja minulla on saamaton esimies, josta ei ole mitään apua eikä tukea. Olen yrittänyt löytää uutta työpaikkaa, mutta en ole sellaista onnistunut saamaan. Ennen sitä en voi irtisanoutua, kun tyhjän päälle ei voi jättäytyä, kun kuitenkin pitää asuminen ja eläminen jotenkin maksaa. Tämäkin on sitä oikeaa elämää, vaikkakin juuri sitä ankeampaa puolta.

Tuo mun työpaikka oli niin huono, että ennemmin menin työttömäksi karenssille kuin olin siellä töissä. Onneksi asuin paikkakunnalla jossa oli hyvä työtilanne niin uusi työ löytyi ennen kuin karenssikaan ehti loppua.

up