Lue keskustelun säännöt.
Muita "elämään pettyneitä"?
19.07.2018 |
Elämässä ei ole muuta kuin työ, kaupassa käynti, siivoaminen ja väsymys.
Enpä olisi teininä (tai opiskellessa yliopistossa) kuvitellut, että elämä on tälläistä. Aamulla herää töihin, vääntää 8h väkisin asiakaspalveluhymyn, pääsee klo 17-20 kotiin ja sitten on niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään. Välillä ruokakauppaan hampaat irvessä, koska nälkä on kumminkin joka päivä kun pääset töistä. Kotiin kun pääsee, tekee ruokaa ja kun on siivonnut keittiön, ei jaksa muuta kuin maata sohvalla ja kerätä voimia että selviytyy seuraavasta työpäivästä. Viikonloppuisin lauantai menee nukkumiseen ja sunnuntaina voi hieman olla energiaa tehdä jotain, mutta viimeistään iltapäivällä alkaa ahdistaa että huomenna se sama rumba alkaa taas alusta.
"Nuorena" (olen 29v) kuvittelin, että on hienoa kun valmistuu ja pääsee töihin tienaamaan omat rahat ja saa ostaa mitä haluaa. Jepjep, 1800€/kk saan käteen ja niin väsynyt olen etten edes jaksa lähteä shoppailemaan. Mitä sitten kun tulee lapsia? Ja ne pitää viedä tarhaan ja hakea sieltä töiden jälkeen + niiden kiukuttelut ym. Miten ihmiset jaksavat? Onko minussa jotain vikaa kun en jaksaisi edes omaa arkeani pyörittää? Pakko se silti on ja jotenkin tässä ollaan jo muutaman vuoden valmistuneena ja töissä oltu. Mutta tälläkin hetkellä stressaa esim. pesemättömät ikkunat.
Kukaan ei koskaan kertonut, että elämä onkin tälläistä. Ajattelin, että kun olen hommannut asunnon, miehen, lemmikin ja vakituisen työpaikan (ja lapsia), olisin onnellinen. Voisin vain käydä töissä ja iltaisin ja viikonloppuisin touhuta mitä haluaisin. Ei tarvitsisi enää tehdä koulutehtäviä ja lukea tentteihin tai stressata niistä. Nyt iltaisin vain väsyttää, mitään ei huvita tehdä ja luottokorttivelkaakin on, enkä edes pidä työstäni. Välillä jopa ahdistaa mennä sinne ja välillä jopa suorastaan inhoan sitä.
Kommentit (110)
Elämä on sitä mitä siitä tekee. Pitää ottaa vastuu ja uskaltaa tehdä mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi valita toisinkin. Itse teen osa-aikatyötä 25 tuntia viikossa. Asun vuokralla enkä haaveile omistusasunnosta. Rahaa ja omaisuutta on vähemmän mutta vapautta enemmän, ja vapaus on mulle tärkeämpää.
Kuulostaa normaalilta elämältä, masennusta ja luottokorttivelkaa myöten.
Oletko ap kuten minä, että ei mitään niin selkeää kiinnostuksen kohdetta, että voisi hyvillä mielin pohtia alanvaihtoa?
Ei se onnellisuus koskaan tule työpaikan, miehen, lapsen, asunnon tai minkään ulkoisen myötä, vaan sisältä päin.
Ehkä asiakaspalvelutyö ei sovi sinulle, ehkä olet introvertti ja se uuvuttaa liikaa?
Liikunta ja hyvä ruokavalio antaa aivan valtavasti energiaa (ja käänteisesti liikkumattomuus ja huono ruoka vie sitä), ne kannattaa pistää kuntoon jos eivät ole.
Läheiset ihmiset ja omat kiinnostuksen ja innostuksen kohteet tuo sisältöä ja mielekkyyttä, vaali niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen jaksoin hyvin. Kolmen lapsen kanssa olin kotona hoitovapailla ja tein monta vuotta lyhennettyä työaikaa. Nyt olen jo pitkään tehnyt täyttä työaikaa. Olen akateemisesti koulutettu, työ on vaativaa ja nyt yli 50v:nä on alkanut tuntua, ettten aina jaksaisi. Olen julkisella puolella, ensin tuli kiky työajan lisäys ja nyt kevällä vielä toinen työajan lisäys. Nämä söivät jaksamistani, tuntuu että työ vie kaikki voimat, aina väsyttää. Ennen ei ole tältä tuntunut. Mutta nyt on onneksi loma.
Ne on ne pienet asiat josta revin onnellisuuteni. Aamukahvi, linnunlaulu, raikas ulkoilma kun saan vaikka vartin kävellä, hyvä tv- sarja ja pala suklaata ym. Ihmisen elämä on suurimmaksi osaksi kiireistä arkea niin pienillä asioilla koetan omaa parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap kuten minä, että ei mitään niin selkeää kiinnostuksen kohdetta, että voisi hyvillä mielin pohtia alanvaihtoa?
Jep! Olen jo tosissani katsonut ammattikorkeakouluja ja yliopistoja mihin voisin hakea. Vielä en ole löytänyt sopivaa, tuntuu että kaikissa aloissa on jotain "vikaa" :( ja harmittaa että useimmat paikat menee ensikertalaisille.
Toisaalta, oma työni on tällä hetkellä siistiä sisätyötä, mukavat työkaverit ja pomo, mutta asiakaspalvelutyö on se mikä minua syö aivan älyttömästi. Olen aivan puhki kun pääsen töistä. Välillä yritän ajatella että huonomminkin voisi olla..
Tutulta kuulostaa, valitettavasti. Minulla on lapsiakin, mutta koen heidän kyllä enemmän rikastuttavan elämääni kuin vievän voimia. Onneksi.
Samaa kehää päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Valmistumisen jälkeen pidin työstäni, mutta työn luonne on muuttunut paljon. En pysty enää juurikaan vaikuttamaan työhöni, koska kriteerit ja erilaiset sääntö-Suomen standardit tiukentuvat ja tarkentuvat koko ajan. Työstä on tullut ihan tehdastyötä, vaikka kyse on ihmisten ja heidän terveytensä eteen toimimisesta.
Ihmisistä pidän edelleen mutta työtäni suorastaan inhoan.
Lasten vuoksi alanvaihto, opiskelemaan pudottautuminen ei niin vaan nyt onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ikinä jaksaisi. Tiesin jo nuorena, että minusta ei ole perinteiseen elämään, eli hankkimaan vakituista työpaikkaa, perinteistä avioliittoa, omaa asuntoa, lapsia ja lemmikkiä. Sen sijaan teen osa-aikatöitä tai kausitöitä, lomailen paljon ulkomailla, olen työttömänä aina pätkien välissä, seurustelen mutta emme halua lapsia, lemmikkiäkään en halua sen vaativuuden ja kustannusten sekä sitovuuden vuoksi. Elintasoni on matala matkoja lukuunottamatta, mutta ei haittaa, sillä jaksan tehdä kaikkea kivaa, mikä ei juuri maksa. Kokoaikatyössä minulla oli rahaa jonkin verran, mutta ei energiaa tai (mielen)terveyttä tehdä asioita tai nauttia niistä.
Aiemmin sentään työelämäkin palkitsi useampia kun työn vaihto tai yleneminen oli yleisempää. Jos uusi lama pyyhkäisee yli niin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat fiilikset täälläkin. Saispa työstä edes kunnon palkkaa joka kompensoisi ja toisi mahdollisuuksia.
Tuon takia ihmiset alkavat juomaan alkoholia tai käyttämään huumeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se onnellisuus koskaan tule työpaikan, miehen, lapsen, asunnon tai minkään ulkoisen myötä, vaan sisältä päin.
Ehkä asiakaspalvelutyö ei sovi sinulle, ehkä olet introvertti ja se uuvuttaa liikaa?
Liikunta ja hyvä ruokavalio antaa aivan valtavasti energiaa (ja käänteisesti liikkumattomuus ja huono ruoka vie sitä), ne kannattaa pistää kuntoon jos eivät ole.
Läheiset ihmiset ja omat kiinnostuksen ja innostuksen kohteet tuo sisältöä ja mielekkyyttä, vaali niitä.
Hävettää hieman myöntää, mutta purskahdin itkuun kun luin ensimmäisen lauseesi. Jotenkin olen aina kuvitellut, että kun saan nuo kaikki ja kotini sisustettua artekilla, olisin tyytyväinen. Tällä hetkellä tunnen itseni oikeastaan aika tyhmäksi. Olet aivan oikeassa.
Introvertti olen kyllä. Mutta asun sen verran pienellä paikkakunnalla ettei minulla oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin olla farmaseuttina apteekissa. Jos en sitten löytäisi jotakin uutta koulutusta mikä kiinnostaisi.
Olen myös pohtinut että pitäisi löytää jokin uusi mieleinen harrastus.
-ap
No jaa, olin aikanaan pettynyt, nykyään en, koska en oletakaan että elämän pitää olla mitään hienoa. Se vain ON. Katsokaa luontoa: ei siellä oliot "toteuta itseään luovasti" tai muuta bullshittiä, vaan ne kamppailevat eloonjäämisestä. Joka hetki. Ei ole mitään ihmeempää tarkoitusta tai merkitystä, elämä on vain ilmiö joka tapahtuu hetkessä ja yksilön elämä sammuu sitten.
Nuorena tätä oli vaikeaa hyväksyä, koska yhteiskunta aivopesee siihen, että pitäisi olla joku oma tie tai oma yksilöllinen tarkoitus. Minulla ei koskaan ollut erityislahjoja eikä kiinnostuksia, joten tunsin olevani hylkiö. Mutta mitä tarkoitusta on pihan ruusupensaalla tai koivulla, ja silti me pidämme niitä olemassaolon arvoisina? Nykyisin elän vain hetkessä, vailla huolta huomisesta, onnellisena, silti vaikken koe mitään merkitystä tai tarkoitusta elämälläni, joka on kuin muurahaisen tai muun eläimen: syö, nuku, sekstaile, tee työtä.
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ihmiset alkavat juomaan alkoholia tai käyttämään huumeita.
Älä nyt viitsi ehdottaa muille yhteisöille huonoja ratkaisuja, kuin mitä itse käytät ongelmiasi paetaksesi. Todennäköisesti olet ollut kyyninen ja pettynyt elämääsi jo vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Tutulta kuulostaa, valitettavasti. Minulla on lapsiakin, mutta koen heidän kyllä enemmän rikastuttavan elämääni kuin vievän voimia. Onneksi.
Samaa kehää päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Valmistumisen jälkeen pidin työstäni, mutta työn luonne on muuttunut paljon. En pysty enää juurikaan vaikuttamaan työhöni, koska kriteerit ja erilaiset sääntö-Suomen standardit tiukentuvat ja tarkentuvat koko ajan. Työstä on tullut ihan tehdastyötä, vaikka kyse on ihmisten ja heidän terveytensä eteen toimimisesta.
Ihmisistä pidän edelleen mutta työtäni suorastaan inhoan.Lasten vuoksi alanvaihto, opiskelemaan pudottautuminen ei niin vaan nyt onnistu.
Toivoisin myös, että omat lapseni rikastuttaisivat elämääni eivätkä veisi minusta viimeisimpiäkin mehuja.
Olen myös miettinyt että nyt olisi "viimeisimpiä" hetkiä vaihtaa alaa. Siis se olisi helppoa, kun ei ole vielä lapsia. Asuntolaina on, mutta eiköhän siitä selviä.
Olen myös miettinyt, että pitäisikö ihmisellä olla aina jokin mitä odottaa. Lukiossa odotti että pääsee ylioppilaaksi, sitten odotti että pääsee opiskelemaan. Sitten odotti valmistumista, sitten työpaikkaa, vakityöpaikkaa, omaa asuntoa, ulkomaanmatkoja, kihlautumista, häitä, lapsia...
-ap
Joo olen pettynyt. Koko elämä on ollut vain yhtä sairastelua. Sairauksia toisensa perään ja entisten päälle. Ei töitä, ei miestä, ei perhettä, ei omaa asuntoa, ei mitään mistä lapsena haaveili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia ihmiset alkavat juomaan alkoholia tai käyttämään huumeita.
Älä nyt viitsi ehdottaa muille yhteisöille huonoja ratkaisuja, kuin mitä itse käytät ongelmiasi paetaksesi. Todennäköisesti olet ollut kyyninen ja pettynyt elämääsi jo vuosikymmeniä.
Näen työssäni viikossa kymmeniä tälläisiä jotka hakevat apua työstressiin. Aina kuulee että illalla on liian vähän aikaa tehdä mitään ja otetaan huumetta tai alkoholia tai sekaisin.
En minä mitään käytä. Tuo on se yleisin syy miksi ihmiset alkoholisoituu.
Duunarit ovat kaikista yleisin alkoholin suurkuluttajaryhmä.
Eli työväenluokka.
Huumeita lienee käyttää enemmän oikeistolaiset.
Stressi ja vapaa-ajan vähyys aiheuttaa näköalattomuutta ja lohduttomuutta. Otetaan se helpotus heti ja noilla aineillahan sen saa heti.
On siis ihan ymmärrettävää että työstressiä ja ahdistusta laimennetaan alkoholilla tai huumeilla.
Ne ovat todella yleinen keino vapaa-ajalla nollata päätä.
Kaikki muut vaan pirteitä ja tyytyväisiä työhönsä ja elämäänsä?