Lue keskustelun säännöt.
Muita "elämään pettyneitä"?
19.07.2018 |
Elämässä ei ole muuta kuin työ, kaupassa käynti, siivoaminen ja väsymys.
Enpä olisi teininä (tai opiskellessa yliopistossa) kuvitellut, että elämä on tälläistä. Aamulla herää töihin, vääntää 8h väkisin asiakaspalveluhymyn, pääsee klo 17-20 kotiin ja sitten on niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään. Välillä ruokakauppaan hampaat irvessä, koska nälkä on kumminkin joka päivä kun pääset töistä. Kotiin kun pääsee, tekee ruokaa ja kun on siivonnut keittiön, ei jaksa muuta kuin maata sohvalla ja kerätä voimia että selviytyy seuraavasta työpäivästä. Viikonloppuisin lauantai menee nukkumiseen ja sunnuntaina voi hieman olla energiaa tehdä jotain, mutta viimeistään iltapäivällä alkaa ahdistaa että huomenna se sama rumba alkaa taas alusta.
"Nuorena" (olen 29v) kuvittelin, että on hienoa kun valmistuu ja pääsee töihin tienaamaan omat rahat ja saa ostaa mitä haluaa. Jepjep, 1800€/kk saan käteen ja niin väsynyt olen etten edes jaksa lähteä shoppailemaan. Mitä sitten kun tulee lapsia? Ja ne pitää viedä tarhaan ja hakea sieltä töiden jälkeen + niiden kiukuttelut ym. Miten ihmiset jaksavat? Onko minussa jotain vikaa kun en jaksaisi edes omaa arkeani pyörittää? Pakko se silti on ja jotenkin tässä ollaan jo muutaman vuoden valmistuneena ja töissä oltu. Mutta tälläkin hetkellä stressaa esim. pesemättömät ikkunat.
Kukaan ei koskaan kertonut, että elämä onkin tälläistä. Ajattelin, että kun olen hommannut asunnon, miehen, lemmikin ja vakituisen työpaikan (ja lapsia), olisin onnellinen. Voisin vain käydä töissä ja iltaisin ja viikonloppuisin touhuta mitä haluaisin. Ei tarvitsisi enää tehdä koulutehtäviä ja lukea tentteihin tai stressata niistä. Nyt iltaisin vain väsyttää, mitään ei huvita tehdä ja luottokorttivelkaakin on, enkä edes pidä työstäni. Välillä jopa ahdistaa mennä sinne ja välillä jopa suorastaan inhoan sitä.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Tein aikaisemmin maataloustöitä, toimin lomittajana. Työaika suunilleen klo 5.00-10.00. Kotiin syömään ja muutapa en jaksanut tehdäkään kun syömisen jälkeen makoilla ja kerätä voimia.
Töihin takaisin klo 15.00-20.00. Yleensä venyi klo 21.00 saakka tai enemmänkin. Sitten kotiin, syömään, suihkuun ja samantien nukkumaan. Aamulla samaa paska alkoi uudelleen.
Ainoaa omaa vapaata aikaa oli tuo aamutyön jälkeen, olin kotona noin 10.30. Ja monesti aamulla työt saattoi venyä pitempäänkin, eli saatoin päästä vaikka vasta 11.00 pois.
Ihan hirveää hommaa :( Lopulta tuli burn outti ja jouduin pitkälle sairaslomalle. Lopetin työt ja nyt mietin mitähän elämällä tekisi. Rikoin myös selkäni ja selkävaivat tulevat olemaan minulla todennäköisesti elinikäisiä.
Kannattiko uhrata elämänsä tälläiseen rääkkiin.. No ei.
Oi kauhea, sulla ainakin meni koko päivä töihin! Ymmärrän kyllä miksi lopetit, eihän tuommoista jaksa. Muistan lukeneeni joskus jostakin että maatalouslomittajan työ on hyvin raskasta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokopäivätyö on aivan järkyttävää varsinkin semmoisilla aloilla, joissa työn sisältö on koko päivän täysin sama. Ei se ole mitään ihmisen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään muuten tietoa, että jos asiakaspalvelu kuluttaa minua nyt näin paljon, kuluttaako se tulevaisuudessakin? "Tottuuko" siihen? Onko se enää niin rasittavaa vaikka parin vuoden päästä? Voisiko siihen oppia ettei se olisi enää niin rasittavaa? Vai johtuuko se vaan luonteestani ja siitä että olen introvertti enkä ikinä totu siihen?
-ap
Minäkin olen introvertti, ja minulla ainakin tuo taipumus on vain vahvistunut iän myötä (kymmenisen vuotta sinua vanhempi). Tuohon etenemismahdollisuuksien puutteeseen (ja myös palkkaukseen) liittyen: entäpä, jos opiskelisit proviisoriksi?
Kuuostaa tavallaan tutulle. Minä koin asiat nin muutama vuosi sitten, kun olin aiemmassa, ei niin minulle sopivassa työssä alalla joka ei minulle soveltunut lainkaan. Työpäivät olivat jatkuvaa epämukavuusalueellani oloa eli myyjän hommia. Ei sopinut minulle lainkaan. Joka työpivän jälkeen tuntui ettei mitään jaksa muuta kuin maata sohvalla ja itketti seuraava työpäivä.
Vaihoin alaa ja nykyisin olen työssä, josta oikeasti nautin ja joka sopii minulle. Juuri hiljattain valmistuin ja kohta 27v täytän. Myös työajat ovat parani, nyt on päivätyö kahen tunnin liukumavaralla. Lisäksi työkaverit on ihan huippuja, joten töihin menee mielellään ja sieltä tulee pääsääntsesti ihan vireänä kotiinkin ja on energiaa touhuta kotihommien lisäksi kaikenllaista pientä - tietenkään joka arki-ilta ei jaksa mitään isompia menoja, mutta nekin mahtuu elämään nyt paremmin. Koska energiaa on eri tavalla kuin ennen, tuntuu se illan lyhyehkökin vapaa-aika runsaalta ja tuntuu että siinä ehtii vaikka ja mitä!
Ennen nykyistä alaa kokeilin paria muutakin hommaa, eikä nekään olleet juttujani. Näissä olin usein töitten (tai silloin ne oli vasta vain harjoittelujaksoja) jälkeen umpiväsynyt ja mitään ekstraa ei tahtonut jaksaa. Eli itselleni iso merkitys on selvästi ollut sillä, että olen löytänyt alan joka tuntuu omalta sekä viihtyisän työyhteisön. Töissä on niin ison osan elämästään että kyllä siellä pitää viihtyä :)
Eli ap, jos nyt tökkii kovasti se työelämä, niin sinuna lähtisin miettimään, oletko lainkaan oikealla alalla? Tai ehkäpä työympäristössäsi on jotain vikaa? Epäsopivat työajat, ikävä pomo, huono työilmapiiri...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Nyt ei voi kuin todeta että olisko kannattanut olla "omituinen" ja tehdä niinkuin oma pää sanoo, sen sijaan että lähti mukaan siihen muppe, kersat ja järjetön asuntolaina-meemiin?
Ihmettelin tuota jo joskus silloin parikymppisenä kun toisilla oli aivan hirveä hinku ja pakko. Nyt ne sitten määkii kun on elämä pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään muuten tietoa, että jos asiakaspalvelu kuluttaa minua nyt näin paljon, kuluttaako se tulevaisuudessakin? "Tottuuko" siihen? Onko se enää niin rasittavaa vaikka parin vuoden päästä? Voisiko siihen oppia ettei se olisi enää niin rasittavaa? Vai johtuuko se vaan luonteestani ja siitä että olen introvertti enkä ikinä totu siihen?
-ap
Olen ollut 10 vuotta B2B myynnin johtotehtävissä ja jatkuvasti asiakasrajapinnassa kiinni. Käytännössä siis tapaan melko paljon asiakkaita, koulutukseltani olen ekonomi ja luonteeltani introvertti.
Asiakastapaamisiin on tullut rutiinia eli ehkä jonkilaista tottumusta. Päättäjät vaan vaihtuvat melko paljon ja uusiin jatkuva tutustuminen on hieman uuvuttavaa. Aina pitäisi olla hyvällä tuulella ja tehdä hyvä vaikutus.
Ajauduin hommiin kovien tienestien perässä, mutta viime vuosien tuulisuus alani huipulla on alkanut ahdistaa (ihmisiä palaa loppuun ja saa kenkää aika paljon). Joka vuosi odottaa edellisvuotta kovemmat tulos- ja myyntitavoitteet, vaikka yrityksen markkinaosuus tietyssä segmentissä hakkaisi jo kattoa.
-34 v mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole pettynyt kun ei ole ollut odotuksiakaan. Olen lapsesta asti tuntenut olevani aivan vääränlainen tähän maailmaan. Ei tullut musta koskaan ”mitään”.
Vierailija kirjoitti:
En ole pettynyt kun ei ole ollut odotuksiakaan. Olen lapsesta asti tuntenut olevani aivan vääränlainen tähän maailmaan. Ei tullut musta koskaan ”mitään”.
Älä välitä, olen samanlainen. Ei unelmia, haaveita, suunnitelmia. Kunhan sinnitellään, päivästä toiseen. Ei täällä oo meille oikein yhtään mitään. Kaikki täällä on niin päin peetä kuin olla voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kyllä. Töissä menee kaikki aika. Aamulla aikainen herätys ja raatamaan. Sitten iltapäivällä kotiin. Arkipäivä-iltoina en yksinkertaisesti jaksa tehdä enää mitään kuin maata. Ja sitten aikaisin nukkumaan , että jaksaa riehua taas koko päivän.
Lauantait menee pyykin pesussa ja oman talouden siivouksessa, kaupassa käymisessä ym. Sunnuntait makaan ja alkaa se ketutus, kun pitää taas maanantaina herätä aikaisin ja riehua koko viikko.
No, onhan lomaakin joskus. No, sitten äiti soittaa, että "myö aateltiin isäs kanssa, että sää olisit tullut meille vähän hommiin, kun oot nyt lomalla ja sulla on aikaa". Niin, jotain mökin maalausta, marjojen keruuta, polttopuiden tekoa ym. lista on loputon. En kehtaa kieltäytyäkään, kun vanhemmat ovat kuitenkin kasvattaneet minut ja auttaneet aina vaikeina aikoina. Joten sinne siis raatamaan.
Ehkä sen yhden viikon vuodesta kehtaan ottaa ihan ulkomaan matkan jonnekin Playa Del Inglesiin, jossa on satatuhatta muutakin ihmistä rannalla. Ja sitten loman jälkeen taas raatamaan ja riehumaan.
En usko että introverttiys vaikuttaa. Itsekin olen introvertti ja tykkään tosi paljon työstäni pankissa. Ei introverttiys tarkoita sitä että vihaisi ihmisiä, paremminkin sitä että viihtyy hyvin yksin vapaa-ajalla. Ei mua töissä asiakkaat haittaa, on kiva jutella kun puhutaan kuitenkin asioista eikä vaan hölynpölyä. Samahan se on ap:n töissä: ei niitten asiakkaitten kanssa ole tarkoitus kuulumisia kysellä vaan hoitaa lääkeasiat. Kohtaamiset on lyhyitä enkä itse ainakaan uskoisi rasittuvani ko. työssä introverttiydestä huolimatta. Enemmän rasittaa kahvitauot kun pitää keksiä puhuttavaa.
Sen sijaan tuo työaika apteekissa on varmasti uuvuttava. Itsekin työskentelin aikoinaan eräässä työpaikassa klo 10-18/18.30 + lauantain klo 10-15 ja olihan se todella raskasta, tuntui että oli aina töissä. Yksi viikonloppuvapaa oli kerran kuussa. Nykyään nautin kun on liukuva työaika, tänäänkin olin töissä klo 8-15, joinakin päivinä olen vastaavasti pitempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinulla tuskin on pokkaa irtisanoutua koska olet suostuvainen nainen jolla auktoriteetin miellyttämistarve. no valita sitten vaan. elämäsi valuu pikkuhiljaa pois. aiotko viettää sen niin että vituttaa joka päivä vai uskallatko tehdä jotain muutakin tai olla tekemättä jotain mitä et halua? tuskin. jatka valittamista ja kulje järjestelmän läpi orjana josta lopulta kellahdat mullan alle. herätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se onnellisuus koskaan tule työpaikan, miehen, lapsen, asunnon tai minkään ulkoisen myötä, vaan sisältä päin.
Ehkä asiakaspalvelutyö ei sovi sinulle, ehkä olet introvertti ja se uuvuttaa liikaa?
Liikunta ja hyvä ruokavalio antaa aivan valtavasti energiaa (ja käänteisesti liikkumattomuus ja huono ruoka vie sitä), ne kannattaa pistää kuntoon jos eivät ole.
Läheiset ihmiset ja omat kiinnostuksen ja innostuksen kohteet tuo sisältöä ja mielekkyyttä, vaali niitä.
Hävettää hieman myöntää, mutta purskahdin itkuun kun luin ensimmäisen lauseesi. Jotenkin olen aina kuvitellut, että kun saan nuo kaikki ja kotini sisustettua artekilla, olisin tyytyväinen. Tällä hetkellä tunnen itseni oikeastaan aika tyhmäksi. Olet aivan oikeassa.
Introvertti olen kyllä. Mutta asun sen verran pienellä paikkakunnalla ettei minulla oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin olla farmaseuttina apteekissa. Jos en sitten löytäisi jotakin uutta koulutusta mikä kiinnostaisi.
Olen myös pohtinut että pitäisi löytää jokin uusi mieleinen harrastus.
-ap
Kaikki asiat kunnossa -valittajat ärsyttävät - te ette kestäisi päivääkään meidän elämää, joilla kaikki perusasiatkin on huonosti!
Ryhtykää tekemään jotain merkityksellistä vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyötä, lukekaa kirjoja tai kirjoittakaa kirja, opetelkaa uusia taitoja, esim. uuden instrumentin soittaminen, uusi kieli, tähdätkää maratonille, matkustakaa, yrittäkää tehdä läheisienne elämästä helpompaa; olkaa hyvä kumppani jne. - mahdollisuuksia on paljon...
Ottakaa vastaan Jeesus Kristus, joka täyttää koko sielunne ja sydämenne, ettekä enää janoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään muuten tietoa, että jos asiakaspalvelu kuluttaa minua nyt näin paljon, kuluttaako se tulevaisuudessakin? "Tottuuko" siihen? Onko se enää niin rasittavaa vaikka parin vuoden päästä? Voisiko siihen oppia ettei se olisi enää niin rasittavaa? Vai johtuuko se vaan luonteestani ja siitä että olen introvertti enkä ikinä totu siihen?
-ap
Minäkin olen introvertti, ja minulla ainakin tuo taipumus on vain vahvistunut iän myötä (kymmenisen vuotta sinua vanhempi). Tuohon etenemismahdollisuuksien puutteeseen (ja myös palkkaukseen) liittyen: entäpä, jos opiskelisit proviisoriksi?
Olen miettinyt, mutta todennut että proviisoriksi on ehkä minulle liian vaikea päästä opiskelemaan. Ja proviisoreille ei ole niin paljoa töitä tarjolla. Palkka kyllä houkuttelisi 8) ja tietysti olisi hienoa vaikka omistaa joskus oma apteekki, mutta sekin on nykyään TODELLA vaikea saada.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon kyllä yllättynyt että 2500 on farmaseutin palkka, olen aina luullut heitä suht hyvätuloisiksi. Tosin ap kertoikin että palkka vielä tuosta nousee. 2500 euroa taitaa olla aika lähellä mediaanipalkkaa, joten sillä pitäisi kuitenkin pärjätä ja vähän ihmettelin kun ap kertoo että luottokorttivelkaakin on päässyt kertymään. Mihin teillä rahaa kuluu, ette asu ilmeisesti pk-seudulla?
Minäkin luulin lukiossa ollessani ja aloittaessani opinnot! Heräsin vasta ensimmäisessä harjoittelussa kun työkaveri valitti ettei hänellä ole kuin 40e tilillä ja palkkapäivään on viikko.
https://www.farmasialiitto.fi/media/tyosuhdeasiat/tes_opas_18122017_pdf…;
Sivulta 75 löytyy farmaseuttien palkkataulukot ja iltalisät, eipä näillä paljon juhlita ei.
Luottokorttivelkaa on siis kertynyt lähinnä semmoisista "pakko saada nyt" jutuista, esim. olin viime viikonloppuna Helsingissä Marimekon outletissa ja halusin ostaa pussilakanat kun ne olivat -50%, mutta olin juuri maksanut tililtäni vakuutuslaskut, joten maksoin luotolla ja palkkapäivä on viimeinen päivä. Niistä ei siis ehdi tulla edes korkoa. Viime vuotinen USA:n reissu tosin veti budjettini hieman miinukselle silloin ja niitä makselin muutaman kuukauden pois. Mutta semmoista se elämä on, mielummin makselen luottokorttivelkoja pois kun olisin jäänyt nauttimatta New Yorkista. Sielläkin ajattelin että "no täällä kerran nyt kun ollaan niin mennään toiseenkiin musikaaliin samalla"-tyyppisesti. Töitähän minulla kuitenkin on. Enkä nyt ihan persaukinen ole.
Tosiaan, saan tuon 1800e/kk käteen (2500e brutto), josta vähän päälle 500e menee asuntolainaan, 500e laskuihin ja ruokaan. Jäljelle jää 800e mistä ostan esim. meikit ja muut shampoot ym., osa menee bensaan, käyn ulkona syömässä, elokuvissa ja osa menee säästöön. Olen aikeissa alkaa säästää myös johonkin rahastoon/osakkeisiin. En vain oikein tiedä niistä mitään niin se on vähän jäänyt.
Joku tuolla kyseli että mikä farmaseutin työssä on vikana. Sepä siinä, kun periaatteessa siinä ei ole hirveästi vikaa. Itseäni se asiakaspalvelu vain sen verran tympii. Muita vikoja ovat mm.
- Työajat. Useimmat (ainakin missä olen ollut töissä) apteekit aukeavat vasta klo 9. Olisi hienoa joskus mennä vaikka klo 8 töihin ja pääsisi jo klo 16. Mutta ei, pääsen aikaisintaan klo 17. Olen puoli kuuden jälkeen kotona, siitä melkein heti teen ruokaa ja siivoan jälkeni, kello on melkein 19. Kauhean lyhyeksi jää ilta.
-Työaikojen tarkka noudattaminen. Tiskissä pitää istua valkoinen takki päällä kun avataan ja siitä lähdetään kun kello lyö viisi. Ei ole liukuvaa työaikaa. Ei saa välillä lähteä aiemmin, jos haluaisi/ olisi joku meno. Jos taas olisi hyvä draivi ja voisi tehdä pankkiin tunteja, ei onnistu.
- Eväiden keksiminen. Joka. Päivä. Olisi hienoa jos voisi välillä käydä lounaalla ravintolassa.
Tässä kun kirjoittaa ajatuksiaan ja valittaa, tuntuu että valitankohan "turhasta"? Miksen ole vain tyytyväinen että ylipäätään olen saanut vakituisen työpaikan? Että olen terve ja voin siellä käydä? Miksi aina pitäisi saada enemmän? Toisaalta, eihän se nyt paljoa ole vaadittu että viihtyisi työssään? Hmm. Nyt tuntuu että työni on vain suorittamista ja se on hyvin kuluttavaa.
Sain vakituisen paikan keväällä ja siitä lähtien on hieman ahdistanut, että "tässäkö tämä nyt oli". Toisaalta kuvittelen että joudun olemaan siellä lopun elämääni.
Kiitos muuten vastauksistanne ja tsempeistä! Ehkä sitä juuri tarvitsenkin. Että joku ulkopuolinen sanoo, että tee elämällesi jotakin äläkä valita.
-ap
Ap olen itse samalla alalla kuin sinä ja työskentelen proviisorina. Voin antaa sulle muutaman vinkin. :)
Olet vielä nuori, niin kannattaa katsella muita paikkoja. Alanvaihto ei ole ainoa ratkaisu, joskus työpaikan vaihtaminen riittää. Oletko miettinyt esim. osastofarmaseutin tehtäviä sairaala-apteekissa? Kelaa, Fimeaa yms. Moni apteekissa työskennellyt farmaseutti on tykännyt alanvaihdoksesta sairaalapuolelle. Voin myös kertoa, että kaikissa apteekeissa ei ole niin tiukkaa kuria kuin sinun työpaikassasi. Mutta tunnistan kyllä monet noista mainitsemistasi asioista alan huonoiksi piirteiksi. Olen itse ollut useissa apteekeissa töissä ja työilmapiiri ja farmaseutin työkuva voi vaihdella kovastikin eri apteekeissa. Onko sinun työsi vain asiakaspalvelua? Pääsetkö tekemään esim. annosjakelua, lääkevalmistusta tms. Voisitko jutella asiasta esimiehesi kanssa? Voisit kertoa hänele, että haluaisit uusia haasteita, pieniä muutoksia työnkuvaasi. Tämä voisi auttaa, jos et halua vaihtaa työpaikkaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon kyllä yllättynyt että 2500 on farmaseutin palkka, olen aina luullut heitä suht hyvätuloisiksi. Tosin ap kertoikin että palkka vielä tuosta nousee. 2500 euroa taitaa olla aika lähellä mediaanipalkkaa, joten sillä pitäisi kuitenkin pärjätä ja vähän ihmettelin kun ap kertoo että luottokorttivelkaakin on päässyt kertymään. Mihin teillä rahaa kuluu, ette asu ilmeisesti pk-seudulla?
Minäkin luulin lukiossa ollessani ja aloittaessani opinnot! Heräsin vasta ensimmäisessä harjoittelussa kun työkaveri valitti ettei hänellä ole kuin 40e tilillä ja palkkapäivään on viikko.
https://www.farmasialiitto.fi/media/tyosuhdeasiat/tes_opas_18122017_pdf…;
Sivulta 75 löytyy farmaseuttien palkkataulukot ja iltalisät, eipä näillä paljon juhlita ei.
Luottokorttivelkaa on siis kertynyt lähinnä semmoisista "pakko saada nyt" jutuista, esim. olin viime viikonloppuna Helsingissä Marimekon outletissa ja halusin ostaa pussilakanat kun ne olivat -50%, mutta olin juuri maksanut tililtäni vakuutuslaskut, joten maksoin luotolla ja palkkapäivä on viimeinen päivä. Niistä ei siis ehdi tulla edes korkoa. Viime vuotinen USA:n reissu tosin veti budjettini hieman miinukselle silloin ja niitä makselin muutaman kuukauden pois. Mutta semmoista se elämä on, mielummin makselen luottokorttivelkoja pois kun olisin jäänyt nauttimatta New Yorkista. Sielläkin ajattelin että "no täällä kerran nyt kun ollaan niin mennään toiseenkiin musikaaliin samalla"-tyyppisesti. Töitähän minulla kuitenkin on. Enkä nyt ihan persaukinen ole.
Tosiaan, saan tuon 1800e/kk käteen (2500e brutto), josta vähän päälle 500e menee asuntolainaan, 500e laskuihin ja ruokaan. Jäljelle jää 800e mistä ostan esim. meikit ja muut shampoot ym., osa menee bensaan, käyn ulkona syömässä, elokuvissa ja osa menee säästöön. Olen aikeissa alkaa säästää myös johonkin rahastoon/osakkeisiin. En vain oikein tiedä niistä mitään niin se on vähän jäänyt.
Joku tuolla kyseli että mikä farmaseutin työssä on vikana. Sepä siinä, kun periaatteessa siinä ei ole hirveästi vikaa. Itseäni se asiakaspalvelu vain sen verran tympii. Muita vikoja ovat mm.
- Työajat. Useimmat (ainakin missä olen ollut töissä) apteekit aukeavat vasta klo 9. Olisi hienoa joskus mennä vaikka klo 8 töihin ja pääsisi jo klo 16. Mutta ei, pääsen aikaisintaan klo 17. Olen puoli kuuden jälkeen kotona, siitä melkein heti teen ruokaa ja siivoan jälkeni, kello on melkein 19. Kauhean lyhyeksi jää ilta.
-Työaikojen tarkka noudattaminen. Tiskissä pitää istua valkoinen takki päällä kun avataan ja siitä lähdetään kun kello lyö viisi. Ei ole liukuvaa työaikaa. Ei saa välillä lähteä aiemmin, jos haluaisi/ olisi joku meno. Jos taas olisi hyvä draivi ja voisi tehdä pankkiin tunteja, ei onnistu.
- Eväiden keksiminen. Joka. Päivä. Olisi hienoa jos voisi välillä käydä lounaalla ravintolassa.
Tässä kun kirjoittaa ajatuksiaan ja valittaa, tuntuu että valitankohan "turhasta"? Miksen ole vain tyytyväinen että ylipäätään olen saanut vakituisen työpaikan? Että olen terve ja voin siellä käydä? Miksi aina pitäisi saada enemmän? Toisaalta, eihän se nyt paljoa ole vaadittu että viihtyisi työssään? Hmm. Nyt tuntuu että työni on vain suorittamista ja se on hyvin kuluttavaa.
Sain vakituisen paikan keväällä ja siitä lähtien on hieman ahdistanut, että "tässäkö tämä nyt oli". Toisaalta kuvittelen että joudun olemaan siellä lopun elämääni.
Kiitos muuten vastauksistanne ja tsempeistä! Ehkä sitä juuri tarvitsenkin. Että joku ulkopuolinen sanoo, että tee elämällesi jotakin äläkä valita.
-ap
Ap olen itse samalla alalla kuin sinä ja työskentelen proviisorina. Voin antaa sulle muutaman vinkin. :)
Olet vielä nuori, niin kannattaa katsella muita paikkoja. Alanvaihto ei ole ainoa ratkaisu, joskus työpaikan vaihtaminen riittää. Oletko miettinyt esim. osastofarmaseutin tehtäviä sairaala-apteekissa? Kelaa, Fimeaa yms. Moni apteekissa työskennellyt farmaseutti on tykännyt alanvaihdoksesta sairaalapuolelle. Voin myös kertoa, että kaikissa apteekeissa ei ole niin tiukkaa kuria kuin sinun työpaikassasi. Mutta tunnistan kyllä monet noista mainitsemistasi asioista alan huonoiksi piirteiksi. Olen itse ollut useissa apteekeissa töissä ja työilmapiiri ja farmaseutin työkuva voi vaihdella kovastikin eri apteekeissa. Onko sinun työsi vain asiakaspalvelua? Pääsetkö tekemään esim. annosjakelua, lääkevalmistusta tms. Voisitko jutella asiasta esimiehesi kanssa? Voisit kertoa hänele, että haluaisit uusia haasteita, pieniä muutoksia työnkuvaasi. Tämä voisi auttaa, jos et halua vaihtaa työpaikkaa. :)
Olen yrittänyt katsella muita paikkoja, mutta ei niitä oikein ole ollut :( Luulen että tykkäisin olla töissä Kelassa tai sairaala-apteekissa.
Työni on nyt melkeinpä vain asiakaspalvelua, välillä n. kerran- kaksi kertaa viikossa omalle kohdalle osuu kotihoidon/palvelutalon tilaus jota saa tehdä muutaman tunnin. Ne päivät ovatkin parhaita kun saa tehdä yksin eikä tarvitse olla asiakkaiden kanssa! :D Harmi kun meillä ei ole lääkevalmistusta eikä annosjakelua. Joten ei oikein ole mahdollisuutta muuttaa työnkuvaani.. mutta nyt olen kyllä tyytyväinen paikkaan (olen ollut (ja kavereitani on) ihan hirveissä apteekeissa töissä), joten tämä asiakaspalvelu vain tympii. Tosiaan haaveilen että pääsisin kelaan. Tai sairaala-apteekkiin.
-ap
Olen pettynyt, mutta en elämään yleisesti vaan yhteiskuntaan ja sen asenteisiin. Jo lapsesta annettiin kouluissa kuva että on tyhmä, epäsosiaalinen, hidas ja muutenkin ääliö. Mitätöitiin totaalisesti ihan kakaroiden ja aikuisten taholta. Tuota tapahtunut ihan aikuisuuteen saakka kaikenmaailman amiksissa ja harjoitteluissa. Toki olen voimakkaasti introvertti luonne enkä sovi sukupuolirooleihin jne. joten on varmaan niin helppo mulkoilla ja miettiä miten outo toi on. Yhteiskunta luokittelee minut roskaksi, jolle puhutaan kuin torakalle.
En odota tulevaisuudelta mitään muuta kuin että edistyn harrastuksissani ja niistä mielihyvää. En edes kuvittele saavani koskaan mitään töitä tai yhtään mitään kunnioitusta keltään. Teen itseni onnelliseksi ja se riittää. Lapsia en ikinä hankkisi tänne maailmaan kärsimään ja voin pahoin, kun jotkut lisääntyvät kurjuuden keskelle.
Minulla on muuten sama kuin ap:llä mutta koen, että tosiaan työ tuo järkeä ja sisältöä elämääni. Olen kyllä töistä myös väsynyt, mutta työtehtävistä saan isoimmat onnistumisen ja merkityksellisyyden tunteet kuitenkin. Päätoimisesti olen ollut työelämässä nyt hieman yli neljä vuotta.
Olen 29-vuotias ja naimisissa. Omistamme mieheni kanssa puoliksi asunnon. Kotimme on kiva. Parisuhde on hyvä, läheinen ja rakastava. Vakituinen työ on ja aivan sopiva toimeentulo.
Minua rasittaa kaikkein eniten se, että kun olen vapaalla, kaikki tuntuu jotenkin merkityksettömältä. Minua ei huvita käydä jumpassa (arkena käyn), ei huvita lähteä museoon, ei mihinkään, jos olen yksin. Ei huvita edes laittaa ruokaa itselleni. Osaan kyllä monenlaista: kokkailua, leipomista, ompelua, puutarhanhoitoa... Mikään ei vain kiinnosta tarpeeksi. TV: tä katson ja nettiä selaan. Kirjojakin luen aika paljon.
Pärjään hyvin vain silloin, jos on jotain menoa ystävän tai mieheni kanssa. Seurassa olen iloinen. Heti jos olen yksin kotona, putoan apaattiseen toimettomuuden kuoppaan. Voin maata sängyssä tai sohvalla vaikka tuntikausia saamatta mitään tehdyksi. Silloin tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä. Tuntuu, etten ole kukaan. Ei ole tavoiteltavaa, ei suuntaa, johon pyrkiä.
On kummallista, ettei minun ikäiseni ihminen jotenkin osaa olla itsensä kanssa, ei osaa olla ja viihtyä yksin. Työ ja toiset ihmiset ovat oikeasti elämäni sisältö. Ilman niitä ei olisi mitään. Opiskelujen jälkeen ystäväpiiri on kuitenkin hajautunut. Ei ole samalla tavalla aina saatavilla jotakuta, joka lähtisi kahville tms. Nyt mies on juuri poissa kotoa. En ole tänään tehnyt yhtään mitään muuta kuin nukkunut, syönyt (kylmiä ruokia), katsonut telkkaria ja surffannut netissä.
On totta, että elämä on sellainen, joksi sen itse itselleen tekee. En vain itsekään tiedä, mitä tässä nyt sitten vielä haluaisin. Ehkä tämä on jotain kolmenkympin kriisiä.
Jaahas, nostellaanpas tätä taas tässä samalla kun katselen mitä alaa voisi alkaa opiskelemaan.. Tänään taas sellainen olo että kiitos riittää jo apteekkityö. :(
-ap
Tunnistan osin samoja ajatuksia itselläni. Minulla on amk-koulutus ja teen koulutustani vastaavaa työtä ok- palkalla. En vaan saa työstä mitään muuta irti kuin palkan. Koen kroonista ulkopuolisuutta enkä ole edes kovin hyvä työssäni, joten onnistumisen tunteitakaan ei tule. Tiedän, että koulutuksellani voisin tehdä mielekästäkin työtä, mutta se vaatisi joustavampaa ajankäyttöä mihin pystyn tässä elämäntilanteessa.
Sain hetken elää tasapainoista perhe-elämää, mutta jäin yksinhuoltajaksi ja vaikka koen iloa lapsista, on arki osin vain selviytymistä. Töitä, kotiin, lapset.. ei tukiverkostoja. Ystävätkin olen hukannut matkan varrella ja kovasti nyt mietin mistä löytäisin suunnan elämälle vai onko elämäni vain sitä, että elän lasten kautta tarjoten heille parasta mahdollista.
Mietin kouluttautumista, mutta taloudelliset, ajalliset yms resurssit on rajalliset. Koen kuitenkin hyväksi, että olen pakotettu miettimään asioita ja elämääni, koska muutenhan sitä ei löydä uutta polkua. En usko, että asiat vain sattumalta järjestyisivät ja olenhan kovasti tehnyt töitä saavuttaakseni asioita, joten miksi en jatkossakin siihen pystyisi. Viimeistään kun lapset kasvavat.
En tiedä mitä ajan tällä kirjoituksella takaa, mutta minulle on leimallista tuo ulkopuolisuuden tunne. Osin olen jo sen hyväksynytkin osaksi elämääni, mutta silti on aina kaipuu; vaikeaa on vain se, etten tiedä minne.