Lue keskustelun säännöt.
Muita "elämään pettyneitä"?
19.07.2018 |
Elämässä ei ole muuta kuin työ, kaupassa käynti, siivoaminen ja väsymys.
Enpä olisi teininä (tai opiskellessa yliopistossa) kuvitellut, että elämä on tälläistä. Aamulla herää töihin, vääntää 8h väkisin asiakaspalveluhymyn, pääsee klo 17-20 kotiin ja sitten on niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään. Välillä ruokakauppaan hampaat irvessä, koska nälkä on kumminkin joka päivä kun pääset töistä. Kotiin kun pääsee, tekee ruokaa ja kun on siivonnut keittiön, ei jaksa muuta kuin maata sohvalla ja kerätä voimia että selviytyy seuraavasta työpäivästä. Viikonloppuisin lauantai menee nukkumiseen ja sunnuntaina voi hieman olla energiaa tehdä jotain, mutta viimeistään iltapäivällä alkaa ahdistaa että huomenna se sama rumba alkaa taas alusta.
"Nuorena" (olen 29v) kuvittelin, että on hienoa kun valmistuu ja pääsee töihin tienaamaan omat rahat ja saa ostaa mitä haluaa. Jepjep, 1800€/kk saan käteen ja niin väsynyt olen etten edes jaksa lähteä shoppailemaan. Mitä sitten kun tulee lapsia? Ja ne pitää viedä tarhaan ja hakea sieltä töiden jälkeen + niiden kiukuttelut ym. Miten ihmiset jaksavat? Onko minussa jotain vikaa kun en jaksaisi edes omaa arkeani pyörittää? Pakko se silti on ja jotenkin tässä ollaan jo muutaman vuoden valmistuneena ja töissä oltu. Mutta tälläkin hetkellä stressaa esim. pesemättömät ikkunat.
Kukaan ei koskaan kertonut, että elämä onkin tälläistä. Ajattelin, että kun olen hommannut asunnon, miehen, lemmikin ja vakituisen työpaikan (ja lapsia), olisin onnellinen. Voisin vain käydä töissä ja iltaisin ja viikonloppuisin touhuta mitä haluaisin. Ei tarvitsisi enää tehdä koulutehtäviä ja lukea tentteihin tai stressata niistä. Nyt iltaisin vain väsyttää, mitään ei huvita tehdä ja luottokorttivelkaakin on, enkä edes pidä työstäni. Välillä jopa ahdistaa mennä sinne ja välillä jopa suorastaan inhoan sitä.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä työpaikan vaihto ulkomaille. Mene vaikka Saksaan töihin suomalaiseen firmaan. Sinun pitää saada piristystä elämääsi ja pikaisesti. Älä nyt hyvänen aika tuhlaa elämääsi tuohon!!!
Tämä on tärkeä neuvo. Menetettyä elämää et saa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että se on ihan vaan tää nykypäivän raadollinen työelämä.
Enää ei anneta tehdä työtä hyvin ja kunnolla, osaamisestaan ja tietämisestään nauttien, vaan kiire, myynti ja vauhdikkuus sanelevat kaiken. Työpäivän jälkeen on paska olo, tuli kiireessä hutiloitua, paljon jäi kesken, tavoitteita täyttämättä jne.
Yhä pienemmällä työporukalla pitäisi saada tehtyä yhä enemmän töitä.
Työntekijää ei arvosteta enää oman tehtävänsä asiantuntijana, vaan hän on puolipakollinen kuluerä, joka mieluiten korvattaisiin koneella, tai vähintään ensialkuun kiertävillä satunnaisilla vuokratyöntekijöillä.
Pitäisi jaksaa olla koko aika ulospäin suuntautunut verkostoituva kiilaava päällepäsmäri pärjätäkseen. Sillä ei sitten taas ole enää niinkään väliä, oletko osaava ja aikaansaava ammattilainen.
Oma työni on hyvä esimerkki. Kymmenen vuotta sitten vielä minulla oli 8 tunnin työpäivän aikana yleensä 6, joskus harvoin 7 asiakasta. Aikaa oli 60min per asiakas, loppuajan sai tehdä kirjallisia töitä ja ihan esimiehen sanoin levätä, jotta jaksaa tätä työtä.
Nykyään on niin, että asiakkaan tapaaminen kestää 30-45min, jolloin saadaan tietenkin paljon enemmän asiakkaita sullottua yhteen päivään, 9 tai 10. On ollut jopa 12. Kirjaaminen pitäisi pystyä tekemään samalla, kun kuuntelee asiakasta (tosi miellyttävää varmaan asiakkaalle...) Taukoina pakollinen ruokatauko ja yksi kahvitauko, jota ei aina silti järjesty.
Ennen pidin työstäni, enää en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että se on ihan vaan tää nykypäivän raadollinen työelämä.
Enää ei anneta tehdä työtä hyvin ja kunnolla, osaamisestaan ja tietämisestään nauttien, vaan kiire, myynti ja vauhdikkuus sanelevat kaiken. Työpäivän jälkeen on paska olo, tuli kiireessä hutiloitua, paljon jäi kesken, tavoitteita täyttämättä jne.
Yhä pienemmällä työporukalla pitäisi saada tehtyä yhä enemmän töitä.
Työntekijää ei arvosteta enää oman tehtävänsä asiantuntijana, vaan hän on puolipakollinen kuluerä, joka mieluiten korvattaisiin koneella, tai vähintään ensialkuun kiertävillä satunnaisilla vuokratyöntekijöillä.
Pitäisi jaksaa olla koko aika ulospäin suuntautunut verkostoituva kiilaava päällepäsmäri pärjätäkseen. Sillä ei sitten taas ole enää niinkään väliä, oletko osaava ja aikaansaava ammattilainen.
Oma työni on hyvä esimerkki. Kymmenen vuotta sitten vielä minulla oli 8 tunnin työpäivän aikana yleensä 6, joskus harvoin 7 asiakasta. Aikaa oli 60min per asiakas, loppuajan sai tehdä kirjallisia töitä ja ihan esimiehen sanoin levätä, jotta jaksaa tätä työtä.
Nykyään on niin, että asiakkaan tapaaminen kestää 30-45min, jolloin saadaan tietenkin paljon enemmän asiakkaita sullottua yhteen päivään, 9 tai 10. On ollut jopa 12. Kirjaaminen pitäisi pystyä tekemään samalla, kun kuuntelee asiakasta (tosi miellyttävää varmaan asiakkaalle...) Taukoina pakollinen ruokatauko ja yksi kahvitauko, jota ei aina silti järjesty.Ennen pidin työstäni, enää en.
Huh. Onko porukkaa myös vähennetty?
Jos palveluammatti uuvuttaa, olet luultavasti introvertti. Haluan kysyä, miksi valitsit tuollaisen alan? Eikö sinulla ollut kunnollista kuvaa siitä, mitä työhön kuuluu? Vai puutteellinen itsetuntemus? Mikä sinua alun perin kiinnosti kun valitsit alasi? Onko mahdollista keskittyä niihin puoliin ja hoitaa se palvelutyö hieman ulkokohtaisesti, päästämättä sitä syömään sieluasi? Ei asiakkaille ole pakko hymyilläkään, ihan asiallinen ilme riittää kyllä. Kunhan et näytä ihan siltä, että toivot asiakkaan hornan tuuttiin (toivottavasti et sentään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että se on ihan vaan tää nykypäivän raadollinen työelämä.
Enää ei anneta tehdä työtä hyvin ja kunnolla, osaamisestaan ja tietämisestään nauttien, vaan kiire, myynti ja vauhdikkuus sanelevat kaiken. Työpäivän jälkeen on paska olo, tuli kiireessä hutiloitua, paljon jäi kesken, tavoitteita täyttämättä jne.
Yhä pienemmällä työporukalla pitäisi saada tehtyä yhä enemmän töitä.
Työntekijää ei arvosteta enää oman tehtävänsä asiantuntijana, vaan hän on puolipakollinen kuluerä, joka mieluiten korvattaisiin koneella, tai vähintään ensialkuun kiertävillä satunnaisilla vuokratyöntekijöillä.
Pitäisi jaksaa olla koko aika ulospäin suuntautunut verkostoituva kiilaava päällepäsmäri pärjätäkseen. Sillä ei sitten taas ole enää niinkään väliä, oletko osaava ja aikaansaava ammattilainen.
Oma työni on hyvä esimerkki. Kymmenen vuotta sitten vielä minulla oli 8 tunnin työpäivän aikana yleensä 6, joskus harvoin 7 asiakasta. Aikaa oli 60min per asiakas, loppuajan sai tehdä kirjallisia töitä ja ihan esimiehen sanoin levätä, jotta jaksaa tätä työtä.
Nykyään on niin, että asiakkaan tapaaminen kestää 30-45min, jolloin saadaan tietenkin paljon enemmän asiakkaita sullottua yhteen päivään, 9 tai 10. On ollut jopa 12. Kirjaaminen pitäisi pystyä tekemään samalla, kun kuuntelee asiakasta (tosi miellyttävää varmaan asiakkaalle...) Taukoina pakollinen ruokatauko ja yksi kahvitauko, jota ei aina silti järjesty.Ennen pidin työstäni, enää en.
Huh. Onko porukkaa myös vähennetty?
Kyllä on, ja meille jäljellä oleville laitetaan koko ajan jotain uusia vastuualueita, jotka työllistävät ja etenkin stressaavat aivan hirveästi ja sitten siitä saa jonkun mahtavan 30€ palkankorotuksen ja pitäisi olla kiitollinen...
Introverteille on mieluisia töitä vähenevissä määrin koneellistumisen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tavallaan olen, Kolme vuotta sitten valmistuin ammattiin, jonka töitä en pysty tekemään. Ensiviikolla menen tutustumaan yhteen orjatyöpaikkaan, koska muuta en voi. Tässä välissä on myös ollut kuntoutusta ja liian monta lääkärikäyntiä, B-lausuntoja unohtamatta. Mutta kuten edelliset ovat todenneet, niin se on ihan omasta asenteesta kiinni, miten elämäänsä haluaa suhtautua, Niin ja ikää on 24 vuotta. Näillä mennään. :)
Olen myös 29 ja tällä hetkellä opiskelija. Lukion jälkeen hain yliopistoon muutaman kerran. Melkein pääsinkin, mutta en oikeastaan enää tiedä, olisinko edes halunnut sille alalle. Sitten tein töitä ja kamppailin eri sairauksien sekä masennuksen kanssa muutaman vuoden. Lopulta sain revittyä itseni pahimmasta suosta ylös ja hain ammattikorkeakouluun, mutta alavalinta on osoittautunut täysin vääräksi. Miksi pitikin hakea näin ihmisläheiselle alalle, kun olen introvertti, joka väsyy jatkuvasta sosiaalisuudesta ja asiakaskontakteista?! Tekisi mieli yrittää sisään eri koulutusohjelmaan, mutta sen alkaessa olisin jo 30 v.
Rahaa ei ole ja asun vuokralla. Oman asunnon hankkiminen tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Elän kädestä suuhun koko ajan.
En todellakaan olisi lukion päättyessä uskonut, että elämäni menee näin. En ole saanut aikaiseksi mitään merkityksellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko harkinnut, että jatkaisit opintoja suuntautuen lääkkeiden tuotekehitykseen tai vastaavaan? Jos siis lääkkeiden kanssa työskentely on muuten jees, mutta asiakaspalvelu on se, mikä rassaa. Voisit rakentaa farmaseutin koulutuksen päälle, niin ei tarvitsisi ihan tyhjästä lähteä ja opiskeluaika jäisi lyhyemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 27 v ja sairaanhoidon 3. Vuoden opiskelija. Mutta tuntuu etta olen jo unohtanut paljon 1. Vuoden opinnoista ja sairaanhoitajana tyoskentely pelottaa siksi. Mita teidan mielesta kannattaisi tehda tassa tilanteessa? Olen miettinyt avoimessa amk:ssa kertaamista, olisiko hyva? Viela on yksi sh-tutkinnon harjoittelu edesda kunnes olisin valmis sh (osaaminen ei tunnu silta), mietin myos missa sen tekisin. Sellaisessa paikassa mihin voisin halua toihin... Esim. Veripalvelua mietin.
Hirveetä on elämä! Itse taistelin yli 10 vuotta, että saisin töitä. Oman alan töihin otettiin, mutta työsopimukset olivat aina vain muutaman kuukauden määräaikaisia töitä. Jotain kesälomatuurauksia ym.
Lopulta kyllästyin työttömyyteen ja lähdin siivoojaksi, koska olin lukenut netistä, että siivousala on yksi parhaiten työllistävistä aloista.
Nyt olen 2 vuotta ollut siivoojana ja minusta on tullut alan ammattilainen. Ylitöitä joutuu tekemään joka viikko. Ja myös lauantaitöitä on liian usein. Toisinaan unelmoin siitä, että saisi tehdä sen vain 8 tunnin työpäivän. Että se riittäisi, mutta kun ei! Eihän niitä ylitöitä joka päivä ole, mutta aina kun saa tehdä vain 8 tuntia töitä, niin tuntuu niin ihanan helpolta.
.... Mutta all in all Aikuisen ihmisen elämä ei ole muuta kuin TYÖTÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon kyllä yllättynyt että 2500 on farmaseutin palkka, olen aina luullut heitä suht hyvätuloisiksi. Tosin ap kertoikin että palkka vielä tuosta nousee. 2500 euroa taitaa olla aika lähellä mediaanipalkkaa, joten sillä pitäisi kuitenkin pärjätä ja vähän ihmettelin kun ap kertoo että luottokorttivelkaakin on päässyt kertymään. Mihin teillä rahaa kuluu, ette asu ilmeisesti pk-seudulla?
Minäkin luulin lukiossa ollessani ja aloittaessani opinnot! Heräsin vasta ensimmäisessä harjoittelussa kun työkaveri valitti ettei hänellä ole kuin 40e tilillä ja palkkapäivään on viikko.
https://www.farmasialiitto.fi/media/tyosuhdeasiat/tes_opas_18122017_pdf…;
Sivulta 75 löytyy farmaseuttien palkkataulukot ja iltalisät, eipä näillä paljon juhlita ei.
Luottokorttivelkaa on siis kertynyt lähinnä semmoisista "pakko saada nyt" jutuista, esim. olin viime viikonloppuna Helsingissä Marimekon outletissa ja halusin ostaa pussilakanat kun ne olivat -50%, mutta olin juuri maksanut tililtäni vakuutuslaskut, joten maksoin luotolla ja palkkapäivä on viimeinen päivä. Niistä ei siis ehdi tulla edes korkoa. Viime vuotinen USA:n reissu tosin veti budjettini hieman miinukselle silloin ja niitä makselin muutaman kuukauden pois. Mutta semmoista se elämä on, mielummin makselen luottokorttivelkoja pois kun olisin jäänyt nauttimatta New Yorkista. Sielläkin ajattelin että "no täällä kerran nyt kun ollaan niin mennään toiseenkiin musikaaliin samalla"-tyyppisesti. Töitähän minulla kuitenkin on. Enkä nyt ihan persaukinen ole.
Tosiaan, saan tuon 1800e/kk käteen (2500e brutto), josta vähän päälle 500e menee asuntolainaan, 500e laskuihin ja ruokaan. Jäljelle jää 800e mistä ostan esim. meikit ja muut shampoot ym., osa menee bensaan, käyn ulkona syömässä, elokuvissa ja osa menee säästöön. Olen aikeissa alkaa säästää myös johonkin rahastoon/osakkeisiin. En vain oikein tiedä niistä mitään niin se on vähän jäänyt.
Joku tuolla kyseli että mikä farmaseutin työssä on vikana. Sepä siinä, kun periaatteessa siinä ei ole hirveästi vikaa. Itseäni se asiakaspalvelu vain sen verran tympii. Muita vikoja ovat mm.
- Työajat. Useimmat (ainakin missä olen ollut töissä) apteekit aukeavat vasta klo 9. Olisi hienoa joskus mennä vaikka klo 8 töihin ja pääsisi jo klo 16. Mutta ei, pääsen aikaisintaan klo 17. Olen puoli kuuden jälkeen kotona, siitä melkein heti teen ruokaa ja siivoan jälkeni, kello on melkein 19. Kauhean lyhyeksi jää ilta.
-Työaikojen tarkka noudattaminen. Tiskissä pitää istua valkoinen takki päällä kun avataan ja siitä lähdetään kun kello lyö viisi. Ei ole liukuvaa työaikaa. Ei saa välillä lähteä aiemmin, jos haluaisi/ olisi joku meno. Jos taas olisi hyvä draivi ja voisi tehdä pankkiin tunteja, ei onnistu.
- Eväiden keksiminen. Joka. Päivä. Olisi hienoa jos voisi välillä käydä lounaalla ravintolassa.
Tässä kun kirjoittaa ajatuksiaan ja valittaa, tuntuu että valitankohan "turhasta"? Miksen ole vain tyytyväinen että ylipäätään olen saanut vakituisen työpaikan? Että olen terve ja voin siellä käydä? Miksi aina pitäisi saada enemmän? Toisaalta, eihän se nyt paljoa ole vaadittu että viihtyisi työssään? Hmm. Nyt tuntuu että työni on vain suorittamista ja se on hyvin kuluttavaa.
Sain vakituisen paikan keväällä ja siitä lähtien on hieman ahdistanut, että "tässäkö tämä nyt oli". Toisaalta kuvittelen että joudun olemaan siellä lopun elämääni.
Kiitos muuten vastauksistanne ja tsempeistä! Ehkä sitä juuri tarvitsenkin. Että joku ulkopuolinen sanoo, että tee elämällesi jotakin äläkä valita.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko harkinnut, että jatkaisit opintoja suuntautuen lääkkeiden tuotekehitykseen tai vastaavaan? Jos siis lääkkeiden kanssa työskentely on muuten jees, mutta asiakaspalvelu on se, mikä rassaa. Voisit rakentaa farmaseutin koulutuksen päälle, niin ei tarvitsisi ihan tyhjästä lähteä ja opiskeluaika jäisi lyhyemmäksi.
Lääkkeiden kanssa työskentely on jees ja tykkään kemiasta ja minua kiinnostaa miten lääkkeet vaikuttaa elimistössämme, mitä ne tekee ym. Lääketeollisuutta työpaikkana olen myös miettinyt, mutta niitäkään paikkoja ei oikein ole avoinna :( eikä täällä ole lääketehtaita. Tosin sanoin jo aiemmin, että olisin valmis muuttamaankin, kunhan pääsisin apteekista pois. Harmi vain, että ne farmaseutit ketkä pääsevät muualle kuin apteekkiin töihin, eivät sieltä helposti enää pois lähde. Saman voi huomata kun katsoo työkkärin sivuilta avoinna olevia farmaseutin paikkoja, melkein kaikki ovat apteekissa.
Ainiin, yhden huonon puolen voisin vielä lisätä farmaseutin työhön. Ei minkäänlaista etenemismahdollisuutta, apteekissa ainakaan.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Jos palveluammatti uuvuttaa, olet luultavasti introvertti. Haluan kysyä, miksi valitsit tuollaisen alan? Eikö sinulla ollut kunnollista kuvaa siitä, mitä työhön kuuluu? Vai puutteellinen itsetuntemus? Mikä sinua alun perin kiinnosti kun valitsit alasi? Onko mahdollista keskittyä niihin puoliin ja hoitaa se palvelutyö hieman ulkokohtaisesti, päästämättä sitä syömään sieluasi? Ei asiakkaille ole pakko hymyilläkään, ihan asiallinen ilme riittää kyllä. Kunhan et näytä ihan siltä, että toivot asiakkaan hornan tuuttiin (toivottavasti et sentään).
Tykkäsin lukiossa kemiasta. Luulin että tykkään myös ihmisistä. En oikein tiedä miten farmasiaa päädyin lukemaan.. En päässyt ammattikorkeisiin muutakuin sairaanhoitajan pääsykokeisiin (lukion päättötodistuksella) , josta tuli sellainen "no minähän menen sitten yliopistoon" ja farmasia kuulosti silloin hyvältä vaihtoehdolta. Luin pääsykokeisiin ja pääsin sisään. Tässä viime aikoina olen vasta tajunnut, että olen introvertti. Harmi että hieman liian myöhään!
Pitää kokeilla tuota jos voisin hoitaa työni hieman ulkokohtaisesti. Se mikä työssäni on silti hyvää, on se ettei sitä tarvitse tuoda kotiin eikä se tule uniin vaan sen voi jättää työpaikalle.
-ap
Tein aikaisemmin maataloustöitä, toimin lomittajana. Työaika suunilleen klo 5.00-10.00. Kotiin syömään ja muutapa en jaksanut tehdäkään kun syömisen jälkeen makoilla ja kerätä voimia.
Töihin takaisin klo 15.00-20.00. Yleensä venyi klo 21.00 saakka tai enemmänkin. Sitten kotiin, syömään, suihkuun ja samantien nukkumaan. Aamulla samaa paska alkoi uudelleen.
Ainoaa omaa vapaata aikaa oli tuo aamutyön jälkeen, olin kotona noin 10.30. Ja monesti aamulla työt saattoi venyä pitempäänkin, eli saatoin päästä vaikka vasta 11.00 pois.
Ihan hirveää hommaa :( Lopulta tuli burn outti ja jouduin pitkälle sairaslomalle. Lopetin työt ja nyt mietin mitähän elämällä tekisi. Rikoin myös selkäni ja selkävaivat tulevat olemaan minulla todennäköisesti elinikäisiä.
Kannattiko uhrata elämänsä tälläiseen rääkkiin.. No ei.
Onko kenelläkään muuten tietoa, että jos asiakaspalvelu kuluttaa minua nyt näin paljon, kuluttaako se tulevaisuudessakin? "Tottuuko" siihen? Onko se enää niin rasittavaa vaikka parin vuoden päästä? Voisiko siihen oppia ettei se olisi enää niin rasittavaa? Vai johtuuko se vaan luonteestani ja siitä että olen introvertti enkä ikinä totu siihen?
-ap
Aah no se selittää. Jotenkin ajattelin, että koulutus yliopistossa kestäisi 6 vuotta. Siihen nähden palkkaus tosiaan ihan ok.