Miten yleistä on, että 2 v. esikoinen on päivähoidossa äidin ollessa vauvan kanssa kotona?

Nyt otat jalat alle ja juokset, ennen kuin pahoitat mielesi lopullisesti. Sinä tiedät äitinä, mikä on teidän perheelle ja teidän lapselle paras järjestely.



Minä tiedän, että meidän toinen tyttö ei viihdy yksin päiväkodissa. Puistossa ym. perhekerhoissa viihtyy, kun olen siellä mukana. Tästä voisi joku ottaa minut hampaisiinsa ja valittaa, miten olen lapseni tuollaiseksi takertujaksi opettanut. En kuitenkaan ole opettanut, vaan lapsi on tuollainen luonteeltaan. Kaksoissisarensa on aivan toista maata.



Jos lapsesi viihtyy siellä päiväkodissa, niin anna palaa vaan. Teet niin tai näin, niin varmasti toimii ihan hyvin. Aina ei voi valita parasta vaihtoehtoa, mutta tuskin pystyt valitsemaan täysin huonoa vaihtoehtoa.

Mulla oli vakaana aikomuksena hoitaa kaksi ihanaa lastani kotona. Mutta nämä kohta kolme kuukautta ovat osoittaneet, että mä en jaksa, ainakin jos pitäisi panostaa lasten kanssa yhdessä leikkimiseen, nauttia miehen seurasta, hoitaa kotia, tai ylipäänsä nauttia tästä elämästä ja näistä lapsista.



Ja mä en laita esikoista hoitoon siksi, että voisin vauvan vaunuissa nukkuessa shoppailla, tällätä itseäni ja käydä lattella kahvilassa. Esikoinen, joka on sosiaalinen ja reipas pieni poika, menee hoitoon siksi, että mun ei tarvitse enää itkeä väsymystä ja rasittuneisuutta, kiukutella miehelle JOKA IKINEN PÄIVÄ. Mun haaveissa on arki, jossa ehdin keskittyä muutamana esikoisen hoitopäivänä vain kuopukseen, jutella hänen kanssaan, tutustua häneen kunnolla ja leikkiä ja nauttia yhdessäolosta. Kun esikoinen on kotona, voimme tehdä kaksin kivoja juttuja vauvan ollessa isänsä hoidossa. Ja näin myös koko perhe voi viettää mukavaa aikaa yhdessä. Mieskin sanoo, että kaikkein raskainta hänellekin tässä on se, että kotona odottaa aina kiukkuinen ja itkevä vaimo. Teepä siinä sitten mukava perheilta.



Esikoinen ei tosiaan ole aiemmin ollut hoidossa, mutta kerhoissa olemme käyneet. Ja poika selvästi viihtyy lapsiporukassa ja uusien lelujen seurassa, ei ole kovin arka. Kiitos teille ei-kiihkoilijoille, nyt tiedän, että se, mikä tuntuu koko perheen kannalta parhaalta, on paras ratkaisu. En rupea enää sirottelemaan tuhkaa päälleni, kuten joku ketjussa aiemmin kirjoitti :D ap

Meidän tyttö on ainakin ihan innoissaan muista lapsista ja unohtaa meidät samantein. Viime kuukausina on auennut, kuinka kaverin kipeä tuollainen 2-vuotiaskin on. Päivähoitoon mennään iloisena ja selvästi tykkää/viihtyy siellä. Just juttelin toisen ihan saman ikäisen tytön äidin kanssa ja sanoi ihan samaa heidän tytöstä, kuinka ei olisi ikinä uskonut, että hoidossa voi viihtyä noinkin hyvin. Ja meidän hoitopaikka ei ole mikään kaaos vaan paikalla on kiva ja lämmin täti + neljä taaperoa.



Itse en tiedä, mitä tekisin, jos toinen lapsi tulisi. Toisaalta velvollisuus olisi ottaa pois hoidosta, mutta toisaalta oma laiskuus/jaksaminen (en halua olla väsynyt räyhääjä) yhdistettynä miehen todella sitovaan työhön ja ennen kaikkea lapsen viihtymiseen hoidossa... Hmm. Vaikea päätös olisi.

Äiti odottaa kuudetta lasta ja huilaa kotona huvikseen..Ei ymmärrä, ei!

Näkeehän niitä muita lapsia silloin tällöin kyläillessä, leikkipuistossa jne. Eikä haittaa vaikka joka päivä tai joka toinenkaan päivä ei näkisi. Tykkää leikkiä itsekseenkin, pikkusiskonsa kanssa tai puuhailla minun kanssani arkisissa askareissa pikkuapulaisena.



Jonkun mielestä varmaan kuullostaa tylsältä ja virikkeettömältä, mutta ihan elämäänsä tyytyväiseltä lapsi vaikuttaa.

No, mitäpä jo onkin sellainen lapsi, että vaatii koko ajan huomiota ja tekemistä eikä tyydy vain rauhaksiin itsekseen puuhailemaan ja tekemään kotitöitä äidin kanssa??



Ja miksi suurin osa vastanneista ei osaa vastata esitettyyn kysymykseen?? ap

niin kyllä se vähän tarvitseekin jo huilaamisaikaa.

Eri asia jos on kyseessä ongelmaperhe, silloin lapsen on varmasti hyvä päästä hyvään hoitoon perheen ulkopuolella.

Tavallinen perhe tavallisine iloineen ja suruineen riittää 2-vuotiaalle, ei siihen mitään päiväkotia virikkeineen tarvita.

mieti, minkä viestin 2- vuotiaalle välität jäädessäsi kotiin vauvan kanssa ja heivatessasi isomman hoitopaikkaan. Ei siellä tarhassa niin ihanaa ole...-eri asia on sitten virikkeeksi ja sosiaalisten taitojen opetteluun perhekerhot yms. muutaman kerran viikossa. Mutta, nykyisin MINÄ on niin monelle tärkein. Pitäisi vaan se lapsi osata asettaa minän edelle.

Vierailija:

niin kyllä se vähän tarvitseekin jo huilaamisaikaa.

Miksi ette voi pitäytyä siinä yhdessä lapsessa?



Enkä kaipaa nyt valitusta masennuksesta, leskeksi jäämisestä, syöpään sairastumisesta tms, vaan kommentteja ihan tavallisilta terveiltä ihmisiltä.

Miksi terve aikuinen ei halua hoitaa itse omaa lastaan?

aina ole kivaa, ilman pettymyksiä, täynnä mukavia yllätyksiä ja iloisia ilmeitä. Sellaiseenko aiot lapsesi totuttaa?



Tarkoitin, että lapsestani näyttää kasvaneen tasapainoinen, keskittymiskykyinen, perustyytyväinen, luottavainen yksilö. Ja siihen on riittänyt kotihoito ja tavalliseen elämään sisältyvä vuorovaikutus ihmisten kanssa, kotona&lähiympäristössä tapahtuvat leikit ja elämykset. Ja vaikka siis joka päivä ja joka hetki ei ole ollutkaan täynnä kivaa tekemistä ja auvoa.



Tuliko väännettyä tarpeeksi rautalangasta?



t. 63

en monen muun lailla jaksa ymmärtää pienen lapsen erottamista perheestään päiväkotiin, missä ei ole mitään tärkeää häntä varten. mietin usein, mistä johtuu tämä nuorison huonovointisuus, psykiatriset ongelmat esim. rikollisuus ja henkinen sairastelu? ei se ainakaan voi olla positiivista, että pieni taapero viedään pois kotoa, kun vauva tulee tilalle. mitä ihmeellistä siellä päiväkodissa voi olla, mitä lapsi ei saa kotoa?? ei yhtään mitään. kiirettä, sairastelua ja hulinaa koko päivän. kuka kaksivuotias sellasta kaipaa??



äidin tulisi mielestäni jo ENNEN toisen lapsen syntymää tiedostaa oma jaksamisensa. tietenkin esim. synnytyksen jälkeinen masennus on asia, jota ei voi ennustaa, mutta pelkkä jaksamattomuus ei voi olla syynä. äiti joka rakastaa lastaan JAKSAA kyllä venyä hänen takiaan. jä tätä mieltä on 4 lapsen äiti, ei kuitenkaan mikään superäiti, mutta taaperonsa kotona hoitanut, ja päiväkotiin vienyt, kun on tullut töitten aika.

Toista ei vielä olla yrittämässä, vaan varmaan vasta ensi vuonna. Todennäköisesti tyttömme menee jonkinlaiseen hoitoon kun on jotain 1v9kk-2v. Eli lapsemme olisi ollut hoidossa jonkin aikaa ennenkuin mahdollinen sisarus syntyy. Jos toinen lapsi saadaan, niin olen ajatellut, että itselle sopisi se, että tyttö olisi 2-3 pv viikossa puolipäivähoidossa. Saisin itse ehkä levätä yävalvomisten väsymystä pois, ja tytöllä olisi seuraa. Pirteämpänä jaksaisin paremmin kahden lapsen kanssa. Mutta tämä on siis täysin spekulaatiota, kun ei tuolle työlle vielä olla hoitopaikkaa edes mietitty ja toisnen lapsikin on vasta sellaisella " kyllähän se sopis jonkun ajan kuluttua" -asteella.



Minusta on ihan ok, että jos lapsi on n. yli 2 v (riippuu kyllä tapauksesta) ja perheeseen syntyy vauva niin laittaa se esikoinen parina päivän viikossa muutamaksi tunniksi hoitoon, etenkin jos on jo hoidossa muutenkin ollut. Kotivanhempi saa ehkä vähän lepoa ja vauva varmasti rauhallista aikaa hänen kanssaan (kuten esikoinen aikoinaan). En usko, että esikoinenkaan tuntee mitään syrjäytystä tai laiminlyöntiä, jos sinne hoitoon ei laiteta vasta vauvan synnyttyä tai vähän ennen.

Käsittääkseni se on tosi yleistä siinä tapauksessa, että lapsi on jo ehtinyt olla päivähoidossa ja on sopeutunut sinne hyvin. Yleensä eivät vanhemmat silloin raski renkata lapsen arkea ihan uuteen uskoon, vaan vähentävät hoitopäiviä ja lyhentävät niitä. Harvempi sen sijaan haluaa paiskata lapsellena päivähoidon uutena asiana eteen, kun uusi vauva syntyy, ja erittäin hyvä niin.



Kasille vilkutus, me ehkä tunnetaan :).



Ja kolmekasille vai kuka nyt niin herttaisesti kysyikään: minulla on ollut vähän yli kaksivuotias (osa-aika)hoidossa, kun pikkusisarus syntyi. Enkä ole yhtään kyvytön tai toistaitoinen, en masentunut, en laiska, eikä minussa ylipätään ole yhtään mitään vikaa. Meillä vaan on äärimmäisen vaativat lapset, etenkin vauvana, eikä arki ole tosiaankaan ollut kovin leppoisaa. Ei puhettakaan siitä esimerkiksi, että vauva nukkuisi päiväunia (siis siinä merkityksessä, että äiti voi tehdä sillä aikaa jotain muuta kuin pitää yllä vauvan haurasta unta). Ei ole koti kiiltänyt, eikä pullaa leivottu, ei ole käyty perhekerhoissa eikä kahviloissa, koska vauva meni paniikkiin sellaisissa tilanteissa (tai jo matkalla). Sellaisia vauvoja ei myöskään mitenkään voi opettaa muun perheen tavoille. Perhe elää vauvan ehdoilla, kunnes hän kasvaa, ja sehän vie oman aikansa.



Tietysti esikoisen olisi voinut ottaa kokonaan kotihoitoon, jos se olisi ollut _minulle_ elämän ylin arvo. Mitään hyötyä siitä ei olisi ollut, se olisi ollut minusta itsekästä näin jälkeenpäin ajateltuna. Kotona oli kamalaa, kun vauva huusi koko ajan, ja erityisesti esikoinen ahdistui huudosta (ratkaisuksi ei siis edes esikoisen kannalta käynyt " antaa vauvan huutaa" ). Esikoinen ei kotona voinut nukkua päiväunia eikä ulkoilla, pari kotipäivää viikossa kyllä riittivät sitä " luksusta" . Minä olin jo valmiiksi väsynyt, joten luultavasti olisi pinna alkanut äkkiä kiristyä, jos uhmiksen kanssa olisi pitänyt vääntää 24/7. Meillä oli hyvin varaa maksaa puolikasta hoitomaksua. Hoitopaikka oli hyvä, eikä lapsi mitenkään kärsinyt siellä olemisesta - tosin eihän se hoitoelämä pelkkää riemua ole kuten ei kotielämäkään.



Yleisesti ottaen on todettava, että vaikeahoitoisen vauvan perheellä elämä on EPÄTÄYDELLISTÄ, vaikka mitä tekisi. Tänä päivänä olen sitä mieltä, että minun tehtäväni aikuisena on ottaa tuo epätäydellisyys (ja siitä syntyvä syyllisyys) omaksi taakakseni, ja päästää lapset helpommalla. En siis saa tavoitella täydellistä äitiyttä niin, että lapset luulevat hankaluuksien olevan heidän vikansa. Meidän tavallamme arki on sujunut hyvin ja esikoisella on ollut huoleton ja rakastettu olo, vauvalla turvallinen ja hyvinhoidettu olo, mutta minä olen jatkuvasti miettinyt, paljonko on sopivasti ja oikein, ja onko ratkaisuni varmasti kaikin tavoin perusteltu.

Käytkö nyt vähän ylikierroksilla?

Mitä heivaamista se on, että lapsi jatkaa tarhassaan, jossa on vauvan syntymää ennenkin viihtynyt mainiosti? Vai kritisoitko nyt äitejä, joiden esikoinen varta vasten aloittaa tarhan vauvan syntyessä?

Toisekseen, siitä viestistä, niin luulen antavani suunnilleen sellaisen viestin, että kiva kiva kun pääsee kolmena päivänä viikossa tarhaan kavereiden luo ja lopun ajan saa olla kotona äitin ja vauvan ja isin kanssa. Jos nyt tuon 2-vuotiaan ajatuksia osais yhtään lukea. Sinä varmaan osaisit paremmin :D

Vierailija:

mieti, minkä viestin 2- vuotiaalle välität jäädessäsi kotiin vauvan kanssa ja heivatessasi isomman hoitopaikkaan.

Vierailija:

en monen muun lailla jaksa ymmärtää pienen lapsen erottamista perheestään päiväkotiin, missä ei ole mitään tärkeää häntä varten. mietin usein, mistä johtuu tämä nuorison huonovointisuus, psykiatriset ongelmat esim. rikollisuus ja henkinen sairastelu? ei se ainakaan voi olla positiivista, että pieni taapero viedään pois kotoa, kun vauva tulee tilalle.

Tai sitten niitä, joilla on käynyt oman lapsen hoitopaikan kanssa todella huono tuuri. Kukaan, jonka lapsi on hyvässä päivähoidossa ja viihtyy siellä, ei väitä, ettei hoidossa ole lapselle " mitään tärkeää" . Niin voi väittää vain yksisilmäinen kotiäiti, joka ei ole koskaan sitä riskiä ottanutkaan, että jossain muualla voisi olla lapselle jotain tärkeää kuin mamman helmoissa.

Ja hei, todella näppärästi vedetty mukaan tuo nuorison pahoinvointi tähän kysymykseen! Siis SIITÄHÄN ne kaikki ongelmat johtuu! Oliko Hyvinkään paloittelusurmaajilla takanaan hylkääminen päiväkotiin kuopuksen synnyttyä? Heivattiinko Heinojen surmaajat tarhaan pikkubroidin tieltä? Tätä pitäisi ehdottomasti selvittää.

Ajattelehan nyt vähän. Kuvittelepa itsesi 12-20 hengen ryhmään oleskelemaan, syömään, pissalle ja kakalle (juu rivissä ollaan ja ovet auki). Tilaa on kaksi huonetta, ulkona ollaan, mutta aitauksessa on myös 50 muiden ryhmien jäsentä. Kaikki tekemisesi ohjaillaan ulkoapäin (no ok, saat itse valita kirjan, jota luet toisten laulaessa karaokea vieressä) ja kiireisessä aikataulussa. Miltä tuntuu?



Sitten kuvittele tuohon paikalle 1,5-2-vuotias, joka hädin tuskin yleensä puhuu, tarvitsee apua kaikessa, eikä oikein tiedä, mihin seuraavaksi ja mitä varten.



En väitä, että päiväkoti on kamalan huono paikka, muttei silti pidä luulla, että se on leikin, laulun ja onnen tyyssija, jossa lapsi saa upeita elämyksiä ja ikuisia ystäviä. Arkista puurtamista meno sielläkin yleensä on.

Vierailija:

Ja miksi suurin osa vastanneista ei osaa vastata esitettyyn kysymykseen?? ap

Täällä ollaan kiltisti yritetty tukea sua ja väkisinkin keskustelu eksyy siitä alkuperäisestä kysymyksestä. Itsekin olet puhunut muista asioista.

Sä oot rasittava!

Itse henkilökohtaisesti olen niin laiska, etten millään olisi viitsinyt lähteä esikoista kuskaamaan johki hoitopaikkaan kuopuksen syntymän jälkeen. Ja sittenhän se esikko pitäisi hetken kuluttua hakea poiskin sieltä hoidosta. Paljon hauskempaa on kulkea porukalla se, mitä kuljetaan. Mutta meillä onkin lapsilla ikäeroa yli 3v. Ja kerhossa tuo käy kerran viikossa 2 tuntia kerrallaan.



Suoraan sanoen en edes osaa ajatella, että olisi mitään muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa vanhemmat lapset pois päiväkodista, kun uusi vauva syntyy. Vasta esikoululaisen veisin " hoitoon" kun vauva kotona. Siis sen esikoulun ajaksi. Huih, sehän se vasta sitovaa olisi, kun pitäisi niitä aikatauluja miettiä. Onneksi ei tarvi.