Miten yleistä on, että 2 v. esikoinen on päivähoidossa äidin ollessa vauvan kanssa kotona?
Kommentit (84)
Terv. 14. Ja kyllä tosiaan itselläkin oli 1v ja 9kk ikäeroa ja ei varmasti esikoinen ole kärsinyt mistään. Nyt menevät yhdessä hoitoon, kin esikoinen 4,5 vuotta ja kuopus vajaa 3-vuotias.
tiesitkö, että lapset usein protestoivat vanhemmilleen, kun nämä hakevat lapsiaan hoidosta. Kun eivät osaa sanoa, että olen loukkaantunut, kun jätit minut tänne. Eivät ole huomaavinaan vanhempiaan, kun tulevat, tai aloittavat kiukkuamisen.
Tässä muutamia ajatuksia siitä, miten ihmeessä ovat pärjänneet:
-Hyvin usein samassa taloudessa/pihapiirissä eli enemmän kuin yksi perhe tai sukupolvi, joten hoitoapuna oli jatkuvasti mummoja, tätejä, isompia veljentyttöjä jne.
-Isommat lapset hoitivat pienempiä aika täysvaltaisesti, eli tuskinpa kenellekään tuli mieleen hälyyttää virkavaltaa paikalle, jos 1-vuotias ulkoili 7-vuotiaan valvonnassa, kun nykyään pidetään heitteille jättönä
-Lapsia myös kuoli huomattavasti nykyistä enemmän mm. siksi, ettei niitä ehditty vahdata silmä kovana koko ajan, kuten nykyään siellä hiekkalaatikon reunalla.
-Monilapsisuus ja jatkuva raadanta oli ainoa tunnettu malli köyhissä perheissä, siihen oli kasvettu lapsesta asti eikä muuta osattu kuvitellakaan.
-Ei ollut tarvetta lasten- ja talonhoidon lisäksi käyttää kummemmin aikaa kaunistautumiseen, hoikkana pysymiseen, itsensä kehittämiseen, maailman tapahtumien seuraamiseen ym.
-Ei varmasti kaikki jaksaneetkaan, mielenterveysongelmia ei diagnosoitu samalla lailla kuin nykyään ja jos joku yliväsynyt äiti sitten hukuttautuikin katraansa kanssa jokeen, ei sekään ollut niin hirveän tavatonta, kun ihmiset kuolivat huomattavasti nykyistä nuorempina, usein tapaturmaisesti jne.
Vierailija:
Taitaisi tulla poru monelle nykyäidille, kun kahden kanssa ollaan jo " solmussa" ja on einekset ja kuivurit muutenkin helppoa kodinhoitoa helpottamassa (verrattuna siis entisaikaan).
Ja tiedän että tällä palstalla ei saisi ikinä vedota menneeseen aikaan, mutta tuli nyt vaan mieleen, että miten_ihmeessä_äidit ennen pärjäsivät..?
Missä päin asut?