Lue keskustelun säännöt.
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Jarhon kirjoitti:
ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?
Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.
Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?
.......
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Meillä oli eronnut yh.äiti tuttava, joka teki myös 3 työtä elättääkseen 3 lastaan. Lapset olivat välillä keskenään kotona jo alle kouluikäisinä ja pitivät huolen toisistaan.
Lapset selviävät ja pärjäävät, kun heidät vain siihen opetetaan ja heihin luotetaan.
pahimmillaan yksinolo on koululaiselle tylsää.
Mutta siihenkin on apu: kaverit, läksyt ja harrastuksia. Välipalaa löytyy jääkaapista.
Ei ole vaikeaa. Hätätilanteissa on puhelin ja naapurit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkuiselle syli kirjoitti:
Harmi...minulla olisi aikaa ja vielä voimiakin olla lastenlasten kanssa. Niitä vaan ei ole eikä tule. otin selvää jostain "varamummoilusta", mutta ainakin siitä jutusta sai kuvan, että mummoja tulvii mukaan, joten heille etusijalla olivat lastenhoitotyöstä eläköityneet mummot. Kyllähän senkin ymmärtää.
Sisaruksillasi ei ole lapsenlapsia? Mullakaan ei ole omia eikä ehkä tulekaan, joten mielelläni isotätinä vietän aikaani pienten sukulaislasten kanssa.
Ei ole, meillä on kovin pieni ja kuihtuva tämä lähisuku.
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Onko nykyään sellaisia mummoloita, joissa lapsenlapsi voi olla "tyyliin viikkoja?"
Itse olin koko ajan töissä, kun lapsenlapseni olivat pieniä. Otin toki heitä hoitoon paljon, mutta "tyyliin viikkoja" ei olisi onnistunut, koska kävin ansiotyössä. Nyt olen eläkkeellä, ja vannon ja vakuutan, että pikkulapsen hoitamiseen minulla ei olisi enää voimia samassa määrin kuin silloin nuorempana. Yksi yö joskus voisi onnistua, enempää en jaksaisi. Mitä te nuoret vanhemmat oikein niiltä isovanhemmilta vaaditte?
Ja saanko kysyä, miksi ne pitää nimenomaan olla ne isovanhemmat, joita te nakittaisitte lastenhoitajiksi? Eikö muita mahdollisuuksia ole?
Nykyään ei ole enää kovinkaan paljon niitä mummoloita, joissa mummo on koko ajan kotona ja lapsilla tilaa juosta ja leikkiä siellä maalaistalon pihapiirissä. Ennen aikaan maalaistalossa oli muitakin lapsen perään katsojia, kuin se mummo ja pappa. Oli enoja ja tätejä, oli isompia serkkuja, oli jopa naapureita sun muita. Nykylapsi kun menee mummolaan hoitoon, hoitajia on yleensä tasan yksi, se mummo. Eikä lapsella juurikaan muuta seuraa kuin se mummo, joka joutuu sitten hääräämään sen lapsen kanssa täysiaikaisesti saamatta minkäänlaista hengähdystaukoa missään välissä.
Tämä asia täytyy ottaa huomioon jo silloin, kun sitä lasta suunnitellaan. Kysykää niiltä isovanhemmilta valmiiksi, ottavatko he lapsenlapsia hoitoon pitemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Sopikaa tästä jo silloin, niin ei tule yllätyksiä. Tiedän isovanhempia, jotka ovat sanoneet jo etukäteen, että eivät sitten jaksa / halua / pysty / ottamaan lasta hoitoon ja sillä siisti. Ketään ei voi syyllistää siitä, että ei ota kenenkään lasta hoitoonsa.
Joku tuolla marisi itsekkyydestä. Miten ihmeessä se olisi itsekkyyttä, jos ei vain jaksa tai tahdo hoitaa pikkulasta? Kaikista ei vain ole siihen. Miksette syyllistä naapureitanne siitä, että nämä eivät teitä auta lastenhoidossa? Niin, yhtä vähän heillä on siihen velvollisuutta. Ja yhtä vähän he ovat olleet päättämässä teidän lastenne maailmaantulosta.
Vierailija kirjoitti:
Jarhon kirjoitti:
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Ei syynä olen lapsen ja kodin hoito. Syynä on eristyminen muista aikuisista, se yksinäisyys tekee hulluksi. Sinä et sitä ymmärrä, koska pääset joka päivä muiden ihmisten pariin eikä tarvitse olla sataprosenttisesti läsnä vesselille, jonka hengissäsäilyminen riippuu täysin siitä, katsotko hänen peräänsä joka hetki. Kun sinulla on vapaapäivä töistä, se tuntuu mukavalta väliaikaiselta levolta ja lapsen kanssakin on hauska puuhastella.
Yritäpä olla vaikka kolme vuotta kotona niin, että sinulla ei ole ketään muuta seuraa kuin se pikkulapsi. Puoliso on kanssasi tunnin päivässä sitten illalla, kun on hammaspesun ja iltasadun aika ja sitten odotellaan tunti, että se kiemurteleva ja parkuva nyytti vihdoin hiljenisi unten maille.
Aiemmin lapset vietiin päivähoitoon puolivuotiaina. Siihen loppui äitien yksinäisyys.
Seuraan netistä mm. meanwhile in longfield blogia ja joukolatar instaa. Molemmilla äideillä on aloittajan ikäiset lapset. Eivät nämä äidit istu kotona taaperon kanssa vaan keksivät koko ajan kivaa tekemistä. Se on ihan itsestä kiinni, millaiseksi arkensa tekee. Lapsi mukaan ja menoksi. Omien kanssa(silloin 3 ja 1v) kävin ihan yksinkin lomalla mm. Kreikassa ja suunnittelin edellisenä iltana, mitä kivaa huomenna tehtäisiin.
Meillä on anoppi, joka asuu lähellä ja vahtii lapsia mielellään. Pari iltaa kuussa yleensä, sitten joitakin kertoja vuodessa yökylässä. Henkisesti se on iso juttu. Varsinaista hoitoapua isommalta asialta tuntuu se, että anoppi on aidosti kiinnostunut lapsistamme. Haluaa nähdä heitä - vieraillaan siis muutenkin. Omat vanhempani eivät ole kovin kiinnostuneita..se kirpaisee. Heillä on se oma elämänsä, ja lähtökohta on aina se, että näkemisestä ja vierailuista on vaivaa kaikille osapuolille.
Anoppini ja miehen perhe on lapsilleni laajennettua perhettä, omat vanhempani etäistä sukua. Tässä on ollut sulattelemista, ja ihmettelen, eivätkö vanhempani tajua mitä menettävät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Loogisuutesi ontuu nyt pahan kerran. "itsekäs" isovanhempi on hoitanut OMAT lapsensa, eli sinut sisaruksinesi, ja appivanhempasi ovat hoitaneet MIEHESI ja hänen sisaruksensa. TEIDÄT on siis hoidettu, joten teidän velvollisuutenne on myös hoitaa omia vanhempianne sitten, kun he sitä apua tarvitsevat. Sinun pyllysi on pyyhitty ja nenäsi eteen ruokaa kannettu, sinusta on huolta pidetty ja sinua koulutettu, vaatteet ostettu ja muut tarpeelliset, sinua on hoidettu kun olet ollut sairaana, annettu koti, leipää ja lämmintä jne. Tämänkö sinä mitätöisit kokonaan?
Kummallisia nämä nykynuoret. Kuinka pitkälle niitten vanhempien pitää venyä? On vielä hoidettava lapsenlapsetkin, että voi odottaa kunnollista kohtelua sitten vanhana. Muuten pyyhkäistään koko oma lapsuusaika olemattomiin ja nähdään vain se, että se äiti ei enää vanhana jaksanut hoitaa seuraavaa sukupolvea, joten painukoon hiiteen sitten.
Muistakaa tämä, kun olette itse isovanhempia sitten aikanaan. Edestänne löydätte.
Meillä kaksi lasta: 6v ja 0v. Minun vanhempani asuvat kaukana ja miehen lähellä. Appivanhemmat eivät koskaan ole ehdottaneet auttavansa. Esikoisen synnyttyä sanoivat kerran että voimme tuoda vaunuissa vauvan nukkumaan heidän takapihalleen jos käymme nopeasti HIIHTÄMÄSSÄ. Se oli siis ainoa kerta kun itse pyysivät. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä hiihtämään kun vauva oli vasta kuukauden ikäinen.
Meillä ei ole ketään kuka auttaisi ja siksi lapsien ikäeron oli oltava pitkä. Halusimme vähän levähtää ennen uutta työputkea.
Olemme kyllä tiukka tiimi ja hyvin perhekeskeisiä. Rakastamme perhettämme ja viihdymme porukassa mutta välillä kaipaan edes puolta tuntia kahdestaan mieheni kanssa jossain muualla kuin kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet muistelevat lapsuuttaan, kun olivat isovanhemmillaan paljon hoidossa. Mäpä kysynkin heiltä, kuinka monet yt-neuvottelut isovanhempanne tuona aikana kokivat? Kuinka monissa niistä saivat kenkää ja miten nopeasti löysivät uuden työpaikan? Entä miten usein isovanhempienne työpaikoilla vaihdettiin tietojärjestelmiä? Edes käyttöliittymäversiota? Miten usein heidän työhönsä tuli isoja muutoksia? Uusia toimintamalleja tms? Entä työpaikoillaan organisaatiomuutoksia? Kuinka usein he joutuivat kirjoittamaan erilaisia raportteja ja dokumentteja pelkästään siksi, että yrityksen laadunvalvonta, laki tai EU-direktiivi sellaisia edellytti? Kuinka stressaantuneita he olivat työnsä vuoksi?
On hyvä muistaa, että työelämäkin on muuttunut vaativammaksi. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän jatkuva muutos epävarmassa tilanteessa vie voimia. Ei siis niin, etteikö siinä muutoksessa haluaisi olla mukana vaan että vapaa-ajallaan oikeasti haluaisi levätä, harrastaa jne eli nk ladata akkuja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaksi lasta: 6v ja 0v. Minun vanhempani asuvat kaukana ja miehen lähellä. Appivanhemmat eivät koskaan ole ehdottaneet auttavansa. Esikoisen synnyttyä sanoivat kerran että voimme tuoda vaunuissa vauvan nukkumaan heidän takapihalleen jos käymme nopeasti HIIHTÄMÄSSÄ. Se oli siis ainoa kerta kun itse pyysivät. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä hiihtämään kun vauva oli vasta kuukauden ikäinen.
Meillä ei ole ketään kuka auttaisi ja siksi lapsien ikäeron oli oltava pitkä. Halusimme vähän levähtää ennen uutta työputkea.Olemme kyllä tiukka tiimi ja hyvin perhekeskeisiä. Rakastamme perhettämme ja viihdymme porukassa mutta välillä kaipaan edes puolta tuntia kahdestaan mieheni kanssa jossain muualla kuin kotona.
Palkatkaa hoitaja. Laitoimme lapun rapun ilmoitustaululla ja heti ilmoittautui kaksi opiskelijatyttöä lapsenvahdiksi. Käymme miehen kanssa kerran kuussa treffeillä eli syömässä ravintolassa ja silloin tällöin meillä on myös yhteisiä iltamenoja töihin liittyen. Aina on lapsenvahti löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Loogisuutesi ontuu nyt pahan kerran. "itsekäs" isovanhempi on hoitanut OMAT lapsensa, eli sinut sisaruksinesi, ja appivanhempasi ovat hoitaneet MIEHESI ja hänen sisaruksensa. TEIDÄT on siis hoidettu, joten teidän velvollisuutenne on myös hoitaa omia vanhempianne sitten, kun he sitä apua tarvitsevat. Sinun pyllysi on pyyhitty ja nenäsi eteen ruokaa kannettu, sinusta on huolta pidetty ja sinua koulutettu, vaatteet ostettu ja muut tarpeelliset, sinua on hoidettu kun olet ollut sairaana, annettu koti, leipää ja lämmintä jne. Tämänkö sinä mitätöisit kokonaan?
Kummallisia nämä nykynuoret. Kuinka pitkälle niitten vanhempien pitää venyä? On vielä hoidettava lapsenlapsetkin, että voi odottaa kunnollista kohtelua sitten vanhana. Muuten pyyhkäistään koko oma lapsuusaika olemattomiin ja nähdään vain se, että se äiti ei enää vanhana jaksanut hoitaa seuraavaa sukupolvea, joten painukoon hiiteen sitten.
Muistakaa tämä, kun olette itse isovanhempia sitten aikanaan. Edestänne löydätte.
Ei minun äitini minua hoitanut, eikä miehen äiti häntä. Isot siskot hoitivat. Nelivuotiaista hoidimme itse itsemme. Minä muutin reilusti alaikäisenä pois kotoa. Ja meillä miuten oli kotiapulainen vaikka äiti oli kotirouva.
Näissä provoissa aina viljellään sanaa siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Onko nykyään sellaisia mummoloita, joissa lapsenlapsi voi olla "tyyliin viikkoja?"
Itse olin koko ajan töissä, kun lapsenlapseni olivat pieniä. Otin toki heitä hoitoon paljon, mutta "tyyliin viikkoja" ei olisi onnistunut, koska kävin ansiotyössä. Nyt olen eläkkeellä, ja vannon ja vakuutan, että pikkulapsen hoitamiseen minulla ei olisi enää voimia samassa määrin kuin silloin nuorempana. Yksi yö joskus voisi onnistua, enempää en jaksaisi. Mitä te nuoret vanhemmat oikein niiltä isovanhemmilta vaaditte?
Ja saanko kysyä, miksi ne pitää nimenomaan olla ne isovanhemmat, joita te nakittaisitte lastenhoitajiksi? Eikö muita mahdollisuuksia ole?
Nykyään ei ole enää kovinkaan paljon niitä mummoloita, joissa mummo on koko ajan kotona ja lapsilla tilaa juosta ja leikkiä siellä maalaistalon pihapiirissä. Ennen aikaan maalaistalossa oli muitakin lapsen perään katsojia, kuin se mummo ja pappa. Oli enoja ja tätejä, oli isompia serkkuja, oli jopa naapureita sun muita. Nykylapsi kun menee mummolaan hoitoon, hoitajia on yleensä tasan yksi, se mummo. Eikä lapsella juurikaan muuta seuraa kuin se mummo, joka joutuu sitten hääräämään sen lapsen kanssa täysiaikaisesti saamatta minkäänlaista hengähdystaukoa missään välissä.
Tämä asia täytyy ottaa huomioon jo silloin, kun sitä lasta suunnitellaan. Kysykää niiltä isovanhemmilta valmiiksi, ottavatko he lapsenlapsia hoitoon pitemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Sopikaa tästä jo silloin, niin ei tule yllätyksiä. Tiedän isovanhempia, jotka ovat sanoneet jo etukäteen, että eivät sitten jaksa / halua / pysty / ottamaan lasta hoitoon ja sillä siisti. Ketään ei voi syyllistää siitä, että ei ota kenenkään lasta hoitoonsa.
Joku tuolla marisi itsekkyydestä. Miten ihmeessä se olisi itsekkyyttä, jos ei vain jaksa tai tahdo hoitaa pikkulasta? Kaikista ei vain ole siihen. Miksette syyllistä naapureitanne siitä, että nämä eivät teitä auta lastenhoidossa? Niin, yhtä vähän heillä on siihen velvollisuutta. Ja yhtä vähän he ovat olleet päättämässä teidän lastenne maailmaantulosta.
Minulla oli opettajan lomat töissä ollessani, joten pojantytär oli kanssani paljon lomilla noin vuoden vanhasta. Välimatka oli 200km. En olisi voinut kuvitellakaan elämää ilman tuota ipanaa.
Kun hän oli 2 vk, olin heidän kotonaan vauvan kanssa yötä. Vanhemmat olivat häissä.
Meillä on ihana suhde 8v. koululaisen kanssa. Nyt olen eläkkeellä ja asun lähempänä heidän perhettään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Onko nykyään sellaisia mummoloita, joissa lapsenlapsi voi olla "tyyliin viikkoja?"
Itse olin koko ajan töissä, kun lapsenlapseni olivat pieniä. Otin toki heitä hoitoon paljon, mutta "tyyliin viikkoja" ei olisi onnistunut, koska kävin ansiotyössä. Nyt olen eläkkeellä, ja vannon ja vakuutan, että pikkulapsen hoitamiseen minulla ei olisi enää voimia samassa määrin kuin silloin nuorempana. Yksi yö joskus voisi onnistua, enempää en jaksaisi. Mitä te nuoret vanhemmat oikein niiltä isovanhemmilta vaaditte?
Ja saanko kysyä, miksi ne pitää nimenomaan olla ne isovanhemmat, joita te nakittaisitte lastenhoitajiksi? Eikö muita mahdollisuuksia ole?
Nykyään ei ole enää kovinkaan paljon niitä mummoloita, joissa mummo on koko ajan kotona ja lapsilla tilaa juosta ja leikkiä siellä maalaistalon pihapiirissä. Ennen aikaan maalaistalossa oli muitakin lapsen perään katsojia, kuin se mummo ja pappa. Oli enoja ja tätejä, oli isompia serkkuja, oli jopa naapureita sun muita. Nykylapsi kun menee mummolaan hoitoon, hoitajia on yleensä tasan yksi, se mummo. Eikä lapsella juurikaan muuta seuraa kuin se mummo, joka joutuu sitten hääräämään sen lapsen kanssa täysiaikaisesti saamatta minkäänlaista hengähdystaukoa missään välissä.
Tämä asia täytyy ottaa huomioon jo silloin, kun sitä lasta suunnitellaan. Kysykää niiltä isovanhemmilta valmiiksi, ottavatko he lapsenlapsia hoitoon pitemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Sopikaa tästä jo silloin, niin ei tule yllätyksiä. Tiedän isovanhempia, jotka ovat sanoneet jo etukäteen, että eivät sitten jaksa / halua / pysty / ottamaan lasta hoitoon ja sillä siisti. Ketään ei voi syyllistää siitä, että ei ota kenenkään lasta hoitoonsa.
Joku tuolla marisi itsekkyydestä. Miten ihmeessä se olisi itsekkyyttä, jos ei vain jaksa tai tahdo hoitaa pikkulasta? Kaikista ei vain ole siihen. Miksette syyllistä naapureitanne siitä, että nämä eivät teitä auta lastenhoidossa? Niin, yhtä vähän heillä on siihen velvollisuutta. Ja yhtä vähän he ovat olleet päättämässä teidän lastenne maailmaantulosta.
Minulla oli opettajan lomat töissä ollessani, joten pojantytär oli kanssani paljon lomilla noin vuoden vanhasta. Välimatka oli 200km. En olisi voinut kuvitellakaan elämää ilman tuota ipanaa.
Kun hän oli 2 vk, olin heidän kotonaan vauvan kanssa yötä. Vanhemmat olivat häissä.
Meillä on ihana suhde 8v. koululaisen kanssa. Nyt olen eläkkeellä ja asun lähempänä heidän perhettään.
Enkä todellakaan ole mikään perinteinen pullantuoksuinen mummo, ennemminkin digi-mummo.
Aika vähillä avuilla menty, tosin 2/4 isovanhemmista jäljellä. Vähän harmittaa, kun lapsille jää melko etäiset välit elossa oleviin isovanhempiinsa. Silmiin pistävää on minusta ollut se, että molemmat isoäidit on olleet paljon huonompikuntoisia kuin omani, vaikka ainakin toinen heistä tuli nuorempana mummiksi. Mikä lie syynä siihen, että 50-luvulla syntyneillä on heikompi kunto, kuin vanhemmillaan?
Vierailija kirjoitti:
Aika vähillä avuilla menty, tosin 2/4 isovanhemmista jäljellä. Vähän harmittaa, kun lapsille jää melko etäiset välit elossa oleviin isovanhempiinsa. Silmiin pistävää on minusta ollut se, että molemmat isoäidit on olleet paljon huonompikuntoisia kuin omani, vaikka ainakin toinen heistä tuli nuorempana mummiksi. Mikä lie syynä siihen, että 50-luvulla syntyneillä on heikompi kunto, kuin vanhemmillaan?
Tilastojen mukaan ei näin ole. Olisiko kyse yksilöllisistä eroista
Vierailija kirjoitti:
Aika vähillä avuilla menty, tosin 2/4 isovanhemmista jäljellä. Vähän harmittaa, kun lapsille jää melko etäiset välit elossa oleviin isovanhempiinsa. Silmiin pistävää on minusta ollut se, että molemmat isoäidit on olleet paljon huonompikuntoisia kuin omani, vaikka ainakin toinen heistä tuli nuorempana mummiksi. Mikä lie syynä siihen, että 50-luvulla syntyneillä on heikompi kunto, kuin vanhemmillaan?
Omat vanhempani syntyivät 40 luvulla. Heidän vanhempansa kuolivat nuorina ja omat vanhempani myös. Aiemmassa sukupolvessa on joku pitkään elänyt. Niin on ihmeellistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vähillä avuilla menty, tosin 2/4 isovanhemmista jäljellä. Vähän harmittaa, kun lapsille jää melko etäiset välit elossa oleviin isovanhempiinsa. Silmiin pistävää on minusta ollut se, että molemmat isoäidit on olleet paljon huonompikuntoisia kuin omani, vaikka ainakin toinen heistä tuli nuorempana mummiksi. Mikä lie syynä siihen, että 50-luvulla syntyneillä on heikompi kunto, kuin vanhemmillaan?
Tilastojen mukaan ei näin ole. Olisiko kyse yksilöllisistä eroista
Saattaa hyvinkin olla niin. Mulla ei ole mitään empiiristä tietoa asiasta, paitsi subjektiivinen kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Nyt kyllä rupesi naurattamaan. Pitkän elämänkokemuksen pohjalta olen nähnyt, että itsekäs ihminen on aina itsekäs ihminen. Kukaan vastuuntuntoinen ihminen ei edes ajattele noin, että ei sitten auta omia vanhempiaan heidän ikääntyessä, koska eivät ole olleet apuna lasten hoidossa.
Päinvastoin, olen nähnyt monia tapauksia, joissa isovanhemmat ovat osallistuneet lastelasten hoitoon paljon, mahdollistaen vanhempien viikonloppu- ja juhlapyhä juhlimisia, lapsvapaita lomareissuja, harrastuksia ja omaa aikaa vaikka mihin. Nyt, kun isovanhemmat ovat huonossa kunnossa, eikä heistä ole hyötyä avun antajina ja rahatkin on lypsetty, niin nämä lastenhoidossa ja muussakin apua saaneet lapsensa ovat "vauhdikkaita" viiskymppisiä, joilla ei ole aikaa vanhemmilleen, koska saatuaan lapsensa aikuiseksi, heidän pitää saada elää uutta villiä elämänvaihetta, matkustella, aloittaa uusia harrastuksia, bilettää (edelleen), oma aika. He ovat olleet itsekkäitä silloin, kun heidän lapset on olleet pieniä, luonnollisesti tuo itsekkyys jatkuu nyt kun lapsista on päästy.
Kun sitten puhutaan, kuka on mistäkin vastuussa, niin tullaan asiaan nimeltä PERHESUUNNITTELU. Isovanhemmat voivat ottaa vastuuta halutessaan, mutta sen edellyttäminen tai odotusten asettaminen sen suhteen on väärin, ellei isovanhempia oteta mukaan perhesuunnitteluun. Vastuu, vapaus ja valta kulkevat käsikädessä. Jos teillä on odotuksia isovanhempien suhteen, ottakaan heidät mukaan päätöksen tekoon lasten hankinnassa. Kysykää, minkä verran he ovat valmiita osallistumaan lastenlasten hoitoon ja tehkää päätös lasten hankinnasta se huomioiden. Miettikää muutkin tukiverkostot ja hankkikaa itsellenne lapsia ja muita velvollisuuksia sen mukaan.
Ap, mistä vanhempasi olisivat avunantoa oppineet, jos ovat itse hoidattaneet lapsiaan omilla vanhemmillaan? Itsekkyys ei pääty siihen, kun tullaan isovanhemmiksi.
Toisaalta meitä on paljon, jotka olisimme kiitollisia edes siitä, että isovanhemmat touhuavat jotain lasten kanssa ja ovat heistä kiinnostuneita.
Miehen vanhemmat kuolivat jo ennen lastemme syntymää ja omat vanhenpani ovat iäkkäitä ja puhuvat lähinnä vain omista muistoistaan, kun tapaamme. Eivät ole katsoneet lapsiamme kuin kerran, minun ollessa synnyttämässä kuopusta.