Lue keskustelun säännöt.
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Jarhon kirjoitti:
ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?
Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.
Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?
.......
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Meillä oli eronnut yh.äiti tuttava, joka teki myös 3 työtä elättääkseen 3 lastaan. Lapset olivat välillä keskenään kotona jo alle kouluikäisinä ja pitivät huolen toisistaan.
Lapset selviävät ja pärjäävät, kun heidät vain siihen opetetaan ja heihin luotetaan.
pahimmillaan yksinolo on koululaiselle tylsää.
Mutta siihenkin on apu: kaverit, läksyt ja harrastuksia. Välipalaa löytyy jääkaapista.
Ei ole vaikeaa. Hätätilanteissa on puhelin ja naapurit.
Naapuri teki siskoni lapsista (7v. ja 9v.) lasun, kun kuuli että nämä ovat kotona välillä tunnin keskenään. Siskoni sai ”nuhtelut” koska noin pieniä ei kuulemma saa jättää keskenään kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suunniteltaessa pitää miettiä, pärjääkö YKSIN lasten kanssa jos apua ei saa mistään. Lapsia ei voi tehdä niin että ajattelee, että kyllä niitä aina joku hoitaa tarvittaessa. Isovanhemmilla on oma elämä eivätkä he ole velvoitettuja hoitamaan lapsiasi jos eivät halua/ehdi. Kanna itse vastuu päätöksistäsi tai palkkaa apua.
Mistä sen pärjäämisen voi etukäteen tietää?
Olen saanut esikoisen 27-vuotiaana, toisen lapsen 2 vuotta myöhemmin. Minulla ei ollut mitään kokemusta pikkulapsista, olimme lähipiirin ensimmäiset lapsia saaneet. Kyllä mulla oli usko pärjäämisestä.
Esikoisen kanssa meni kaikki kuin leikki, mutta toisen lapsen kanssa muodostivat sellaisen kombon, että kävelin puolessa vuodessa päin seiniä. En todellakaan ollut osannut etukäteen ajatella miten väsymys ja stressi voi ajaa nurkkaan.
Tätä minä aina ihmettelen, että miten tämän voi etukäteen tietää, ellei sitten ole toisten lapsikatraasta ollut vastuussa ennen omia, että tietää mitä on viikkojen tai kuukausien univelat ja siihen päälle jatkuva saatavilla olo ja vastuu ja huoli? Ei edes missään työssä joudu samanlaiseen prässiin.
Meillä on vain yksi 6-vuotias lapsi, mutta olisi se kiva hänet vähän useamminkin viedä isovanhemmille, joita siis jäljellä kummatkin isoäidit omassa pitäjässämme. Toinen mummu on vain valitettavasti alkoholisti, joten sinne ei voi viedä, ja melkein aina (harvoin) kun käydään moikkaamassa, on mummu joko ottanut pohjia tai alkaa piilopullot kilisemään keittiössä saavuttuamme, joten lähdetään hyvin nopeasti.
Toinen mummo on vastikään eläkkeelle jäänyt ja hyväkuntoinen jne, mutta kun soitan ja kyselen, et josko tyttö voisi hänelle tulla vähäksi aikaa kyläilemään, on vastaus useimmiten syvä huokaus, hiljaisuus ja rasittunut/ärtyneen oloinen: "Jaa..koska?" mitä seuraa litania asioista, mitä hänen pitäisi tehdä (kuten täyttää pyykkikone, viedä roskat jne.) En halua viedä likkaa sinne, jos hän ei ole tervetullut. Useimmiten sit jos sinne mennään, olen itse mukana ja tyttö haluaisi olla mummon kanssa kahdestaan ilman äitiä. Jos tyttö on ollut mummon kanssa pari tuntia keskenään, tullessani hakemaan saan rasittuneet sepustukset siitä, miten hankala tyttö on ollut (ei suostunut syömään sitä ja tätä jne) eikä tippaakaan iloa siitä, että jee mulla on yksi (ainoa) lapsenlapsi (eikä enempää tule) ja ompa kallisarvoisia nämä pienet hetket hänen kanssaan. Mutta tuo on vain omaa toiveajattelua.
Onneksi on ystäviä/tuttuja, joiden luokse lapsi tervetullut, joten sieltä saadaan hoitoapua jos halutaan joskus kahdenkeskistä laatuaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Ennen lapset tehtiin nuorena ja mummot saattoivat olla 40-50v ja kotirouvia.
Jos vanhempasi ovat osittain eläkkeellä, ikää lienee lähes 70v.
Meillä isovanhemmat ovat työelämässä, eivätkä juuri ole hoitaneet kolmea lastamme, kuin hätätapauksessa ja silloin on kyse jo sairaalareisusta.
En ole edes pyytänyt isovanhemmilta, jos hoitoapua tarvitsemme työn takia, niin siltä varalta meillä on yhteinen hoitorinki, jota pyörittää pari opiskelijaa ja pirteä eläkeläinen. Ja maksamme siitä n.20€/h
Toisaalta, me kaikki viihdytään perheenä, eikä kumpikaan kaivata omaa aikaa tai bilettämistä.
Lakatkaa käyttämästä sanaa taapero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jarhon kirjoitti:
ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?
Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.
Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?
.......
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Meillä oli eronnut yh.äiti tuttava, joka teki myös 3 työtä elättääkseen 3 lastaan. Lapset olivat välillä keskenään kotona jo alle kouluikäisinä ja pitivät huolen toisistaan.
Lapset selviävät ja pärjäävät, kun heidät vain siihen opetetaan ja heihin luotetaan.
pahimmillaan yksinolo on koululaiselle tylsää.
Mutta siihenkin on apu: kaverit, läksyt ja harrastuksia. Välipalaa löytyy jääkaapista.
Ei ole vaikeaa. Hätätilanteissa on puhelin ja naapurit.Naapuri teki siskoni lapsista (7v. ja 9v.) lasun, kun kuuli että nämä ovat kotona välillä tunnin keskenään. Siskoni sai ”nuhtelut” koska noin pieniä ei kuulemma saa jättää keskenään kotiin.
Kyllä on hulluus huipussaan. Elin omaa lapsuuttani 60 -luvulla. Lapsista kasvoi itsenäisiä, koska saimme olla myös keskenämme kouluikäisinä, isompien sisarusten kanssa aiemminkin. Isovanhemmat olivat kaukana, kuten melkein kaikkien muidenkin, koska olimme tulleet muuttoliikkeen mukana etelään. En oppinut tuntemaan isovanhempiani lainkaan, enkä kokenut sitä menetykseksi silloin, enkä myöhemmin. Joskus lomilla kävimme heitä tervehtimässä kerran parissa vuodessa. Jollain kavereilla oli isovanhemmat lähellä ja yhden piti olla siellä hoidossa koulun jälkeen. Kyllä häntä sapetti ja hänestä tuli avuton vätys, koska häntä holhottiin liikaa. Kun me muut touhusimme porukassa ulkona, hän kökötti vanhusten seurassa.
Kävimme mekin katsomassa vanhempia lasten kanssa, mutta emme oikeastaan hoidattaneet lapsia heillä, ei ollut tarvetta, tykkäsimme elää perhe-elämää, kun olimme sellaisen halunneet. Silti puolisoni käy ahkerasti auttamassa ikääntyneitä vanhempiaan, hän ajattelee sen velvollisuutena siitä, kun he ovat aikoinaan hoitaneet ja kasvattaneet häntä lapsena, pitäneet huolta. Ja hän tekee sen muutenkin mielellään, ei pakkovelvollisuudesta.
Valitettavasti myös yhteiskunta puuttuu ja vaatii lasten kasvatukseen kuten taannoin Itä-Saksassa. Ihmisen kasvatus kuuliaiseksi kansalaiseksi alkaa jo pienenä. Lapset eivät saa olla vapaasti tarpeeksi, vaan vapaallakin heillä pitäisi olla "kehittävää" puuhaa. Parasta lapsille on, kun joka päivä koulun jälkeen on leppoisaa oleskeluaikaa, myös vanhempien ollessa kotona. Siihen kun lapset opetatte, niin omakin elämä on helpompaa. Älkää ohjelmoiko elämää liikaa. Ja se perhe on se tärkein yksikkö, isovanhempien rooli on kasvatettu aivan liian isoksi. He ovat aikanaan kasvattaneet useimmiten paljon isomman lapsikatraan. Jos he haluavat silloin tällöiin ottaa lapsia hoitoon, suokaa se heille, mutta älkää laskeko sen varaan mitään älkääkä vaatiko tai odottako mitään automaattisesti.
Jotain on pahasti pielessä, kun parin lapsen kasvattaminen uuvuttaa vanhemmat. Ehkä yhteiskunta vaatii liikaa? Kannattaako tällaiseen yhteiskuntaan hankkia lapsia, on vielä monia maita joissa lapset saa kasvattaa vapaammin, onnellisemmiksi, itsenäisemmiksi aikuisiksi, nykyäänhän parikymppisetkin ovat vielä aika avuttomia, eikä ihme.
Meillä on ap ihan samanlaista. Hetkittäin tosi raskasta.
Itsehän oltiin kaikki kesät reippaasti alle kouluikäisestä viikkoja mummilassa hoidossa ja muutenkin pihalla juostiin keskenämme 3-vuotiaasta asti. Ei paljon aikaa kotona vanhempien kanssa vietetty. Kesäisin pyöriltiin autotien vartta (80 alue ei piennarta) kilometrejä uimaan 6-vuotiaana kaveriporukalla ja vietettiin siellä koko päivä. Kukaan ei osannut edes uida. Opeteltiin keskenämme uimaan. Näin esimerkkinä.
En usko että kauheasti kuormitettiin vanhempiamme jotka puuhailivat omiaan.
Mulla on kaksi lasta ja hoitoapua en saanut edes siksi aikaa kun oli aika magneettikuvaukseen ja neurologille kun epäiltiin aivoissa valtimopullistumaa. Lääkäri varoitteli äkkikuoleman riskistä ja käski ottaa rauhallisesti vauvan ja taaperon kanssa. Anoppi oli vain että ohhoh mutta siihen se apu jäi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Vietit lapsena viikkoja mummolassa- mutta kysyiykö koskaan miten mummo jaksoi ja ihanko riemuista kiljui.
Ennen lapsen hoidoksi riitti, kun antoi ruokaa ja nukkumasijan ja lapset olisi suurimmaksi osaksi oman onnensa nojassa, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut.
Olen jutellut monen entisajan mummon kanssa ja vielä dementoituneita jaksavat muistella, miten elämä oli työntäyteinen ja raskas ja monen mummon nivelet ovat kuluneet paljosta työnteosta ja hautaan saakka saavat tuntea kipua ja särkyä.
Siihen aikaan naisen osa ei ollut helppo, eivätkä he edes osanneet uneksia omasta ajasta tai harrastuksista.
Ja tähänkö samaan muottiin ollaan laittamassa tämänpäivän mummot ja äidit, vaikka ennen mummon asema oli epäinhimillistä ja työntäyteinen, joka vei jopa terveyden.
Ja tätäkö jaksetaan vielä ihannoida.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ap ihan samanlaista. Hetkittäin tosi raskasta.
Itsehän oltiin kaikki kesät reippaasti alle kouluikäisestä viikkoja mummilassa hoidossa ja muutenkin pihalla juostiin keskenämme 3-vuotiaasta asti. Ei paljon aikaa kotona vanhempien kanssa vietetty. Kesäisin pyöriltiin autotien vartta (80 alue ei piennarta) kilometrejä uimaan 6-vuotiaana kaveriporukalla ja vietettiin siellä koko päivä. Kukaan ei osannut edes uida. Opeteltiin keskenämme uimaan. Näin esimerkkinä.
En usko että kauheasti kuormitettiin vanhempiamme jotka puuhailivat omiaan.
Mulla on kaksi lasta ja hoitoapua en saanut edes siksi aikaa kun oli aika magneettikuvaukseen ja neurologille kun epäiltiin aivoissa valtimopullistumaa. Lääkäri varoitteli äkkikuoleman riskistä ja käski ottaa rauhallisesti vauvan ja taaperon kanssa. Anoppi oli vain että ohhoh mutta siihen se apu jäi.
Mulla on ollut yksivuotias mukana hammaslääkärissä ja kolmevuotias tomografiassa...
Hammaslääkärissä istui mahani päällä katselemassa ja tomografiassa pääsi painelemaan nappeja lääkärin seuraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain yksi lapsi, kohta 3v joka ei ollut kertaakaan kummankaan mummon luona yksinään yön yli, eli aina ollaan oltu joko koko perhe tai minä/mies mukana. Mummot ovat toki olleet meillä ja auttaneet aina välillä, viimeksi alkuvuodesta kun lapsella oli pitkittynyt mahatauti (syytä ei löytynyt, mutta hoitoon ei voinut viedä) ja töihin oli pakko mennä molempien. Pääasiassa hoitoapu on ollut siis tällaista päiväseltään tapahtuvaa, maks muutaman tunnin kerrallaan. Isoisät eivät ole kummaltakaan puolelta mukana, oma isäni on "etäisoisä", lähettää kortteja jne. ja lapsi tietää toki hänen olevan olemassa. Emme vain muuten ole väleissä. Miehen puolelta isoisää nähdään harvakseltaan, 2-4krt vuodessa, joskus pikaisesti, joskus ollaan oltu vierailulla.
Äidin kanssa juttelin toisen lapsen tekemisestä, äiti pamautti että "et tee, et jaksa yhtäkään hoitaa". Eli ilmeisesti hän kokee nyt hoitaneensa lastani tarpeeksi. Pakko sanoa, että loukkasi aika pahasti, en tiedä kenen hän ajattelee hoitaneen lasta nyt näinä kuukausina kun hän ei täällä ole edes piipahtanut. Vai tuleeko hänelle se mielikuva, että nukun päiväunia myös silloin kun mummot eivät ole täällä?
Hieman katkera olo tuli äitini mielipiteestä. Suuri osa siitä ärsytyksestä tuli myös tilanteesta jossa hän laukaisi näkemyksensä julki. Oltiin sukumökillä, jossa oli myös enoni vaimoineen ja heidän samanikäinen lapsenlapsensa. Ihan ilman äitiään (serkkuni) tai isäänsä. Useamman päivän oli papan ja mummon kanssa siellä. Tämä on ollut heidän perheessään ihan tavallinen ratkaisu, että lapsi on pidempiäkin aikoja isovanhempien kanssa, vanhemmat lepäävät ja tekevät tärkeitä asioitaan. Kukaan ei kyseenalaista serkkuni jaksamista, vaikka lapsensa on ollut molempien puolien isovanhempien luona hoidossa viikonkin kerrallaan alle 1-vuotiaasta. Viime kesänä tämä enoni ärähti minulle mökillä, kun yritin ottaa päiväunet ja lapseni olisi ollut äitini vahdissa. Ei ole kuulemma mummon tehtävä hoitaa lastani vaan itse on hoidettava. Jännä juttu, että hän kyllä hoitaa tyttärensä lasta... Noh, tasan ei mene nallekarkit elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Vietit lapsena viikkoja mummolassa- mutta kysyiykö koskaan miten mummo jaksoi ja ihanko riemuista kiljui.
Ennen lapsen hoidoksi riitti, kun antoi ruokaa ja nukkumasijan ja lapset olisi suurimmaksi osaksi oman onnensa nojassa, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut.
Olen jutellut monen entisajan mummon kanssa ja vielä dementoituneita jaksavat muistella, miten elämä oli työntäyteinen ja raskas ja monen mummon nivelet ovat kuluneet paljosta työnteosta ja hautaan saakka saavat tuntea kipua ja särkyä.
Siihen aikaan naisen osa ei ollut helppo, eivätkä he edes osanneet uneksia omasta ajasta tai harrastuksista.
Ja tähänkö samaan muottiin ollaan laittamassa tämänpäivän mummot ja äidit, vaikka ennen mummon asema oli epäinhimillistä ja työntäyteinen, joka vei jopa terveyden.
Ja tätäkö jaksetaan vielä ihannoida.
Miten tämä liittyy itse asiaan millään tavoin?
Minun äitini ei ole koskaan ollut töissä, meillä oli kotiapulainen ja siivooja. Hän ei silti edes hoitanut meitä lapsia. Keskenämme möhelsimme.
Nytkö hän on sitten niin kuormittunut, ettei voi auttaa koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi paljon saamme apua. Molemmat isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla. Minun vanhempani ovat hieman aktiivisempia hoitamaan lapsia kuin mieheni vanhemmat vaikka omani ovat työelämässä vielä ja miehen vanhemmat eläkkeellä. Usein meillä ihan oikea tarve kun nuorimmaisella on perussairaus jonka takia käymme ja olemme usein sairaalassa niin kaksi vanhempaa lasta tarvitsee hoitajaa. Mutta ottavat he myös ihan muuten vain lapsia (yö)kylään. Mitään lomamatkoja emme todellakaan tee niin että lapset olisivat hoidossa mutta pientä parisuhdeaikaan (1-2h) saadaan välillä. Arvostan tukiverkkojamme todella paljon. Tiedän ja luotan myös että ainakin omat vanhempani uskaltavat sanoa suoraan jos he eivät jaksa tai heille ei sovi. Ja välillä he ovat niin sanoneetkin ja se on ihan ok.
Ja 171 jatkaa, että en ole lastani tunkemassa mummoloihin päivien mittaiseen hoitoon. Olen ollut vallan tyytyväinen tähän astiseen hoitoapuun. Kyse ei ole siitä. Järkytyin vain äitini näkemyksestä varsinkin siinä kontekstissa.
Äidilläni on muutenkin ilmennyt erittäin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä verrattuna siihen mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi töiden tekeminen ja lapsen oleminen hoidossa, hän oli kokopäivätöissä, minä hoidossa. Mutta kun meillä on sama tilanne niin se ei ole ok, hän paheksuu. Ehkä hän sitten kokee tehneensä väärin, en tiedä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja 171 jatkaa, että en ole lastani tunkemassa mummoloihin päivien mittaiseen hoitoon. Olen ollut vallan tyytyväinen tähän astiseen hoitoapuun. Kyse ei ole siitä. Järkytyin vain äitini näkemyksestä varsinkin siinä kontekstissa.
Äidilläni on muutenkin ilmennyt erittäin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä verrattuna siihen mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi töiden tekeminen ja lapsen oleminen hoidossa, hän oli kokopäivätöissä, minä hoidossa. Mutta kun meillä on sama tilanne niin se ei ole ok, hän paheksuu. Ehkä hän sitten kokee tehneensä väärin, en tiedä...
Voi voi. Minut on syyllistetty sekä kotona olosta että töiden tekemisestä. Että revi siitä sitten. Samaten on syyllistetty lapsiluvusta (kaksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jarhon kirjoitti:
ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?
Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.
Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?
.......
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Meillä oli eronnut yh.äiti tuttava, joka teki myös 3 työtä elättääkseen 3 lastaan. Lapset olivat välillä keskenään kotona jo alle kouluikäisinä ja pitivät huolen toisistaan.
Lapset selviävät ja pärjäävät, kun heidät vain siihen opetetaan ja heihin luotetaan.
pahimmillaan yksinolo on koululaiselle tylsää.
Mutta siihenkin on apu: kaverit, läksyt ja harrastuksia. Välipalaa löytyy jääkaapista.
Ei ole vaikeaa. Hätätilanteissa on puhelin ja naapurit.Naapuri teki siskoni lapsista (7v. ja 9v.) lasun, kun kuuli että nämä ovat kotona välillä tunnin keskenään. Siskoni sai ”nuhtelut” koska noin pieniä ei kuulemma saa jättää keskenään kotiin.
Naurettavaa.
Missä lasten pitäisi olla, kun vanhemmat on töissä?
siis kouluikäisten.
Selittäkää joku mulle, mikä on taannuttanut ihmislajia niin, että kouluikäinen ei selviä kotona?
On selvinnyt ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Yksi taapero ja sinä väsyt?
Itse en ole hoidattanut lapsiani toisilla. Jos niitä ei jaksa hoitaa, ei niitä pidä tehdä ollenkaan.
Miten voi tietää etukäteen voimavaransa? En jaksa tuota jatkuvaa moralisointia siitä, miten olisi pitänyt olla oman elämänsä ennustaja ja tuntea kaikki voimavaroihin ja lapsen vaativuuteen liittyvät riskit ja yksityiskohdat ennalta! Elääkö nämä varman päälle ottajat ja riskienvälttelijäihmiset ollenkaan elämäänsä kun kaikki kalkuloidaan millimetripaperille etukäteen?
Ja en ole ap.
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jarhon kirjoitti:
ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?
Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.
Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?
.......
Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.
Meillä oli eronnut yh.äiti tuttava, joka teki myös 3 työtä elättääkseen 3 lastaan. Lapset olivat välillä keskenään kotona jo alle kouluikäisinä ja pitivät huolen toisistaan.
Lapset selviävät ja pärjäävät, kun heidät vain siihen opetetaan ja heihin luotetaan.
pahimmillaan yksinolo on koululaiselle tylsää.
Mutta siihenkin on apu: kaverit, läksyt ja harrastuksia. Välipalaa löytyy jääkaapista.
Ei ole vaikeaa. Hätätilanteissa on puhelin ja naapurit.Naapuri teki siskoni lapsista (7v. ja 9v.) lasun, kun kuuli että nämä ovat kotona välillä tunnin keskenään. Siskoni sai ”nuhtelut” koska noin pieniä ei kuulemma saa jättää keskenään kotiin.
Naurettavaa.
Missä lasten pitäisi olla, kun vanhemmat on töissä?
siis kouluikäisten.
Selittäkää joku mulle, mikä on taannuttanut ihmislajia niin, että kouluikäinen ei selviä kotona?
On selvinnyt ennenkin.
Kysy sieltä Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Nykysuositus on että vasta 13-vuotiaan saa jättää yksin.
Sinällään huvittavaa kun itse olin seniköisenä kesäsiirtolassa kesätöissä vahtimassa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Lapseni vauva-aikana asuimme asunnossa, jossa ei ollut tiskikonetta, kuivausrumpua tai pakastinta. Meillä ei ollut myöskään autoa. En silti käsitä, miten joku voi olla sitä mieltä, että kotiäitiyden raskaus riippuisi kodinkoneista. Saati siitä, täytyykö vauvan kanssa mennä pankkiin vai ei! Jos haluatte pilkata nuorempia sukupolvia laiskoiksi, niin keksikää edes paremmat perustelut. Kotiäitiyden raskaus riippuu enemmän yksinäisyydestä, epävarmuudesta, katkonaisista öistä ja jatkuvista keskeytyksistä kuin siitä millainen pesutorni kodinhoitohuoneessa on.
En ole lukenut ketjua eli vastaus ap:n viestiin. Asuimme ulkomailla kun vauva syntyi. Mies matkusteli joka viikko ja siina piti vaan parjata. Sama homma jatkui monta vuotta. Lapsi luku jai yhteen ja minusta yhden kanssa parjaa yksinkin hienosti, mutta erohan siita tuli miehen kanssa. Ei osallistunut, eika ollut perhetta apuna. Sen voin sanoa, etta nyt nuorella aikuisella (silla lapsella) ei ole mainittavaa suhdetta isaansa eli kylla miesten kannattaa panostaa siihen lapsi/taapero aikaan tai jaa jotain tosi upeaa kokematta!