Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran olen saanut ”apua”. Toinen lapsi joutui sairaalaan ja pyysin äitiäni ottamaan vanhemman lapsen yöksi ettei hänen tarvitse notkua sairaalassa.

Yhden yöni piti ja sen jälkeen selitti kaikille naapureille miten aina joutuu tekemään kaiken kun minä en koskaan hoida lapsiani.

Se jäikin sitten ainoaksi kerraksi. Eikä muuten käydä nytkään äitiä hoitkodissa katsomassa. Missä hän arvatenkin selittää kaikille miten hän aina on kaikkensa antanut ja tänne vaan on hylätty.

On outoa ellei viitsi käydä hoitokodissa.

Ei kyse ole viitsimisestä. En halua.

Muistakaa sitten, että ihan jokaisen on pärjättävä yksin. Sinkku, lapseton, nuori tai vanha: keneltäkään ei saa olettaa saavansa apua. Maksakaa ammattilaiselle jos jotain tarvitsette.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Minä vuonna olet syntynyt? 1910?

1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella  eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena. 

Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.

Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet  tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.

Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.

Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.

Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.

Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.

Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla. 

Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.

Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen. 

Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.

Oliko ap:lla kiire? Ei minusta.

Eikä hän valittanut myöskään ettei olisi aikaa olla lapsen kanssa.

Mitä ihmettä sinä nyt sössötät?

Ja mihin se tiskikonekaan nyt liittyy?

Kun pyydetään apua, oletus on, ettei selviydy asioista itse vaan tarvitsee toisen auttamaan. Eikö vain? Sen vuoksi isovanhempien sukupolven voi olla vaikea ymmärtää, miksi nykyvanhemmat eivät selviydy ihan tavallisista arkisista asioista. Mihin heidän aikansa menee, jos eivät ehdi hoitamaan kaikkia välttämättömiä asioita? Aikana, jolloin moniin tekemisiin ei edes mene kovin kauaa ja monia virallisia asioita voi hoitaa vaikka yksin yön pimeydessä tietokoneella, jos päivisin ei ehdi. Jos kaikesta selviytyy ihan hyvin, eihän silloin tarvitsekaan apua.

Minusta olisi hyvä, jos asioista alettaisiin puhua niiden oikeilla nimillä. Esim monen taaperoikäisten äidin ongelma on yksinäisyys. Eivät he oikeasti tarvitse apua lapsensa, kotinsa tai asioidensa hoitamisessa. He tarvitsevat mahdollisuuden tavata muita aikuisia ihmisiä ja koska nykyisin leikkipuistoissa ja taloyhtiöiden pihoissa ei juurikaan näe äitejä lapsineen, kotona oleminen tuntuu yksinäiseltä. Tämä on todellinen ongelma ja tekee lasten kanssa kotona olemista raskasta. Jos äideillä olisi enemmän aikuista seuraa päivisin, eivät he kokisi niin tarpeelliseksi lähteä iltaisin tapaamaan ystäviään. Ja iltaisinhan lapsia ei oikein voi ottaa mukaan, koska monet lapset menevät varsin aikaisin yöunilleen. Päiväseura ei tietenkään korvaa ystävien tapaamista, mutta vähentää yksinäisyyden tunnetta. Ongelma ei siis ole se, että kodin tai lasten hoitaminen olisi niin rankkaa, että siihen tarvittaisiin apua. Kuitenkin avuntarvetta perustellaan sillä, että se olisi rankkaa. Tietenkin erityislasten kanssa voi olla jo pelkästään erilaisia hoitotoimenpiteitä ja terapioita niin paljon, että se tekee lapsen hoitamisesta oikeastikin rankkaa. 

Tää on niin totta!

Omilta vanhemmiltani en saa apua, tosin en edes antaisi heitä sinne hoitoon.

Miehen vanhemmat hoitavat ja viettävät lapsien kanssa paljon aikaa. Heistä on tullut myös lapsille hyvin tärkeitä.

Yritä jaksaa! Itse haluaisin silloin tällöin auttaa vanhempia, jotka ovat väsyneitä ja haluaisivat hetken esim. parisuhdeaikaa.

"Minä kastelen sinua, sinä kasvat. Sinä kastelet minua, minä kasvan."

Meillä on 5- ja 7-vuotiaat lapset. Eivät ole olleet isovanhempien hoidossa yhtään kertaa. Palkataan hoitaja, jos halutaan joskus käydä syömässä tai elokuvissa. Muulloin mennään vuorotellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä kannata ap avautua kys.aiheesta. Tietysti he jotka eivät apua ole saaneet kääntävät sen niin,etteivät ole apua HALUNNEET. Ovat niin hyviä äitejä,etteivät tarvitse apua jaksamiseensa vaikka näkeehän sen tuosta ilkeästä sävystä että kirjoittajat ovat henkisesti pahoinvoivia/väsyneitä ja olisivat todella sen avun tarpeessa.

On täysin luonnollista ja normaalia,että ihminen odottaa vastavuoroista apua omilta sukulaisiltaan. Ihminen on laumaeläin eikä pärjää yksin. Tämä "yksin se on pärjättävä"-kulttuuri on hyvin nuori ja noh..masennustilastot pullistelevat ja ihmiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Ihmiset ovat kautta aikojen asuneet yhteisöissä ja auttaneet toisiaan.

Valitettavasti kaikki isovanhemmat eivät halua tai pysty lastenlasten kanssa olemaan. Silloin kannattaa hyväksyä se ja koittaa löytää keinoja jaksaa paremmin arjessa sekä yrittää hankkia hoitoapu muualta. Toive lsstenhoitoavusta silloin tällöin on kuitenkin ihan normaali ja kyllä,yksikin lapsi voi uuvuttaa äidin vaikka psykiatriselle osastolle asti. Sitä ei pidä vähätellä.

Jokainen normaali osaa hankkia lasten - ja kodinhoitoapua paljon ennen psykiatriselle osastolle joutumista uupumuksen takia. Apua saa rahalla helposti. Edelleenkään, kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta huolehtia toisten lapsista, vaikka moni äityli niin näyttää luulevan.

Masennus ja uupumus on siitä katala tauti että se iskee pikkuhiljaa,niille ihan normaaleille ihmisille. Pian et enää itse huomaa todellista tilannetta.

Eikä kaikilla ole varaa ostaa lastenhoitopalveluita.

Tietenkään kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa lastenhoidossa,missäs niin sanoin?

Jos oot mas. tai uupunut, soita tk.hon huomenna klo 8. Älä täällä riitele.

Lapsen vanhemmat saa noihin vaivoihin apua paljon matalammalla kynnyksellä kuin lapsettomat tai keski-ikäiset sinkut.

Lapsiperheet saa etuja, joista muut voi vain unelmoida.

Olin rikki, masentunut ja uupunut ja täysin yksin avioeron jälkeen. Pyysin päästä psykiatrille, jotta pääsisin terapiaan ( tsustalla rankkoja kokemuksia, en erittele). En päässyt, olin kuulemma ok.

Sitten tuli paniikkihäiriö, rytmihäitiöitä, verenpainelääkitys ja se uupumus, jonka kourissa oksentaa ja makaa sängyssä. Olisin päässyt 1kk päästä psyk. hoitajalle. En enää vain jaksa. En jaksa enää mitään. Olen käynyt monta krt lääkärissä. Nyt mua ei edes yritetä auttaa, psyk. oireet on kroonistuneet.

Yritän vain pysyä elossa. Olen tietenkin yhä yksin. "ystävät" on kaikonneet aikoja sitten, koska olen raskas vaikeuksineni.

Siinä ap.lle realismia siitä, mitä voi olla jonkun elämä. Sulla on käsittääkseni mies, perhe ja lähisukua, et ole yksin etkä sairas.

Ai niin. Olen hoitanut 3 dementoitunutta lähiomaista. Ei apua keltään. Se oli melko raskasta, yksinäistä ja lohdutonta.

Minua ei ole isovanhemmat auttaneet. Yksin piti pärjätä. Ja kyllä, olisi ollut kiva jos joskus olisi mummo ottanut vaikka isommat muksut ulkoilemaan, kun kuopus oli vauva ja hankala nukkumaan. Se millä mun pää pysyi kasassa oli naapurit. Asuttiin rivarussa, jossa oli muitakin äitejä kotona niin pihalla oli seuraa kaikille ja se oli mieletön apu. Kyllä ne ruoat ja siivoamisesta hoitaa, mutta koko ajan vain lapsen kanssa saa kyllä väsymään. Aikuinen juttuseuraa piristää kummasti. Saa purkaa väsymuset ja tietää, että toinen tajuaa, saattaa antaa joskus hyvän vinkinkin. Minä olisin ollut väsynyt äiti yhden taaperon kanssa jos olisin asunut kaukana muista ihmisistä. Onko teidän lähellä jotain perhekerhoa tms? Tai perustakaa oma alueen äitien kesken. Et varmasti ihan yksin ole. Ilmoitus neuvolan seinälle ja face-ryhmä pystyyn. Tapaatte kylillä tai vaikka vuorotellen toisten luona. Kokkaatte porukalla niin saatte kaikki ruokaseuraakin. Ihan tavallista kotiruokaa ja kun vuoro vaihtuu niin ei tule ylimääräistä kustannustakaan. Tsemppiä sinulle ap ja muille yksinäisille äideille. Niin ja en nyt puhu siitä onko sitä miestä vai ei. Ai a yksinäisempää jos ei ole, mutta illalla alkaa paukut olla vähissä, että hirveästi jaksaisi alkaa harrastamaan miehen tultua töistä. Ja saattaahan se mieskin olla väsynyt. Joskus tietysti joo, mutta ei se tunti viikossa auta jos muutoin on yksin

Te jotka huutelette, että jokainen hoitaa omat lapset niin ettekö yhtään ihmettele miksi nykyään isovanhemmat eivät halua viettää aikaa lastenlasten kanssa? Isovanhemmat jäävät aivan vieraiksi, jos heitä näkee kerran kuukaudessa kahvittelun ajan.

Itse joudun toppuuttelemaan äitiäni, kun hän olisi jatkuvasti ottamassa alle vuoden ikäistä lastani hoitoon, jopa viikoksi 😄 en tietenkään anna vielä niin pientä päivää kauemmaksi aikaa. Olisi kyllä hirveää jos joutuisi tyrkyttämään lasta mummolle hoitoon 😣

Vierailija kirjoitti:

Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

No, kerroitko syyn?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sitoutuminen siis tarkoittaa mielestäsi sitä, että otetaan yökylään?

Miehesi ei varmaankaan työskentele 24/7. Hänellä on ainakin laskennallisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Mikset mene silloin harrastamaan tai kavereita tapaamaan? Hommaa lapsellesi leikkikehä ja tällää sinne, että saat siivottua rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Minä vuonna olet syntynyt? 1910?

1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella  eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena. 

Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.

Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet  tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.

Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.

Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.

Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.

Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.

Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla. 

Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.

Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen. 

Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.

Johtuisko siitä että ennen niiden lasten kanssa ei oltu. Itse olen ollut lapsi 90-luvulla ja todella oman onnemme nojassa ja keskenään ollaan oltu,vanhemmat tehneet omiaan. Ulkonakin juostu itsekseen jo 4-5-vuotiaana.Ei tulisi kuuloonkaan nykypäivänä, kun edes 7-8 v.n ei katsota olevan kykenevä selviytymään itsekseen 1-2h kotona ennenkuin vanhemmat tulee töistä.

Hengissä ollaan, vaikka oltiin ulkona keskenämme tuntitolkulla.

Mitä siitä voisi päätellä?

Ei muuten ollut vaihtoehtoja. Vanhemmat oli töissä, jotta pöytään saatiin ruokaa. Töiden jälkeen tehtiin kotityöt.

Mistä nykyajan vanhemmat luulee, että ne kotitöiden tekijät siunaantuu?

Jokaisella on omat asiat hoidettavana.

Ei pidä ahnehtia enemmän velvollisuuksia kuin pystyy suorittamaan.

Mä hoisin vauva-aikana lapsenlastani paljon. Ekat pari kertaa sain kiitosta ja vastapalveluksia tai vaihtoehtoisesti lahjuksia. Hyvin pian minusta tuli itsestäänselvyys ja vapaa-aikaani käytettiin mm. siihen, että miniä käy kosmetologilla tai muuta humpuukia, johon en edes itse tuhlaisi aikaani saati sitten rahaa, jos ei muka ole varaa ostaa lastenhoitopalveluita. Lisäksi odotukset hoidon suhteen nousivat, että mun piti itse hakea lapset ja myös palauttaa ne kotiinsa.

Nyt lapsenlapsia on kaksi, enkä enää yksinkertaisesti jaksa sitä härdelliä. Miniä valittaa jatkuvasti, mutta kuitenkin tulee sellainen olo, että hän ei ole todellisen avun tarpeessa ihan jo sen takia, että hän ei ikinä muista edes kiittää. Jos hoitoapu olisi niin tarpeen, niin olettaisin, että hän vähintään helpottaisi muiden taakkaa kuskaamalla lapsiaan itse, mutta siitäkin hän valittaa.... Hoitakoon itse, niin ei tarvitse kuunnella sitä ininää.

Harmi...minulla olisi aikaa ja vielä voimiakin olla lastenlasten kanssa. Niitä vaan ei ole eikä tule. otin selvää jostain "varamummoilusta", mutta ainakin siitä jutusta sai kuvan, että mummoja tulvii mukaan, joten heille etusijalla olivat lastenhoitotyöstä eläköityneet mummot. Kyllähän senkin ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka huutelette, että jokainen hoitaa omat lapset niin ettekö yhtään ihmettele miksi nykyään isovanhemmat eivät halua viettää aikaa lastenlasten kanssa? Isovanhemmat jäävät aivan vieraiksi, jos heitä näkee kerran kuukaudessa kahvittelun ajan.

Jaa, miten sen nyt ottaa. Meidän lapsi näkee isovanhempiaan pari kertaa vuodessa. Sen lisäksi isovanhemmat lähettelevät kortteja, ja me taas otamme lapsesta pieniä videoita, kun hän leikkii tai tanssii tai esiintyy päiväkodin juhlassa tms., ja lähetämme niitä sähköpostilla isovanhemmille. Välillä lapsi haluaa soittaa heille puhelimella ja jutella, ja toki aina annan lapsen soittaa minun puhelimellani. Olen miettinyt, kävisinkö joskus asentamassa skypen isovanhemmille, jotta he voisivat jutella lapsen kanssa "naamatusten", mutta en ole saanut aikaiseksi.

Ei läheinen suhde vaadi konkreettista läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

No, kerroitko syyn?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sitoutuminen siis tarkoittaa mielestäsi sitä, että otetaan yökylään?

Miehesi ei varmaankaan työskentele 24/7. Hänellä on ainakin laskennallisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Mikset mene silloin harrastamaan tai kavereita tapaamaan? Hommaa lapsellesi leikkikehä ja tällää sinne, että saat siivottua rauhassa.

Vai että leikkehä, miksei häkki! ;D Mun mielestä ap ei vaatinut yökylää, aloituksessa oli

”Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

No, kerroitko syyn?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sitoutuminen siis tarkoittaa mielestäsi sitä, että otetaan yökylään?

Miehesi ei varmaankaan työskentele 24/7. Hänellä on ainakin laskennallisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Mikset mene silloin harrastamaan tai kavereita tapaamaan? Hommaa lapsellesi leikkikehä ja tällää sinne, että saat siivottua rauhassa.

Vai että leikkehä, miksei häkki! ;D Mun mielestä ap ei vaatinut yökylää, aloituksessa oli

”Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.”

Niin, ja "saisi siivottua rauhassa".

Mikä vika lapsen leikkikehässä on? Sen nimenomainen tarkoitus on pitää lapsi turvallisessa paikassa leikkimässä, jotta vanhempi voi vaikka sitten siivota.

Jumppaan pääsee, kun mies on vapaapäivällä.

Tai sitten voi lähteä lapsen kanssa kaupunkiin ja viedä avoimeen päiväkotiin tai seurakunnan kerhoon siksi aikaa, kun käy jumpassa ja kaupassa tai miehen kanssa ravintolassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka huutelette, että jokainen hoitaa omat lapset niin ettekö yhtään ihmettele miksi nykyään isovanhemmat eivät halua viettää aikaa lastenlasten kanssa? Isovanhemmat jäävät aivan vieraiksi, jos heitä näkee kerran kuukaudessa kahvittelun ajan.

Jaa, miten sen nyt ottaa. Meidän lapsi näkee isovanhempiaan pari kertaa vuodessa. Sen lisäksi isovanhemmat lähettelevät kortteja, ja me taas otamme lapsesta pieniä videoita, kun hän leikkii tai tanssii tai esiintyy päiväkodin juhlassa tms., ja lähetämme niitä sähköpostilla isovanhemmille. Välillä lapsi haluaa soittaa heille puhelimella ja jutella, ja toki aina annan lapsen soittaa minun puhelimellani. Olen miettinyt, kävisinkö joskus asentamassa skypen isovanhemmille, jotta he voisivat jutella lapsen kanssa "naamatusten", mutta en ole saanut aikaiseksi.

Ei läheinen suhde vaadi konkreettista läsnäoloa.

Joo ei tietenkään vaadi, tiedän nykyään vaan tapauksia jossa isovanhempia ei kiinnosta edes sen skypettelyn vertaa. Meilläkin asuu toiset isovanhemmat kauempana ja soitellaan videopuheluita paljon. En siis tarkoittanut että fyysinen läsnäolo on se tärkein 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

No, kerroitko syyn?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sitoutuminen siis tarkoittaa mielestäsi sitä, että otetaan yökylään?

Miehesi ei varmaankaan työskentele 24/7. Hänellä on ainakin laskennallisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Mikset mene silloin harrastamaan tai kavereita tapaamaan? Hommaa lapsellesi leikkikehä ja tällää sinne, että saat siivottua rauhassa.

Vai että leikkehä, miksei häkki! ;D Mun mielestä ap ei vaatinut yökylää, aloituksessa oli

”Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.”

Youtube on täynnä jumppavideoita, joten täytyy olla varsin uusavuton, jos ei osaa kotona jumpata vaikka lasten ollessa päivä- tai yöunilla. Lapsi ei estä jumppaamista, jos jumpasta on tarkoitus saada vain terveydellinen hyöty.  Mutta tosiasiassahan ei ole kyse mistään jumpasta vaan äitien yksinäisyydestä. Liian vähäisistä aikuiskontakteista. He haluavat myös päästä pois kotoa näkemään, että maailma on edelleenkin olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Minä vuonna olet syntynyt? 1910?

Vastaan ohiksena - tekstissä mainitut mukavuudet/ asiat ovat yleistyneet vasta viime vuosikymmeninä, ei tarvitse mennä paljoakaan taaksepäin ajassa, kun asiat piti hoitaa ilman nettiä / kännykkää eikä muutenkaan ollut niin paljon arkea helpottavia asioita.

Aika tylyjä vastauksia täällä. Meillä on tosi vilkas 1-vuotias, jota äitini hoitaa noin kerran viikossa 3–4 tuntia kerrallaan. Hän voi olla esim. iltapäivän lapsen kanssa ja tarjoutuu joskus tulemaan toisenkin kerran viikossa että pääsen esimerkiksi lenkille. Mieheni työpäivät venyvät usein myöhään ja hänellä on myös työmatkoja.

Itse olisin tosi väsynyt ilman äitini tukea. Lapsi taas on tosi iloinen nähdessään mummin ja viihtyy mainiosti hänen kanssaan. 

Äitini siis tarjoutuu ihan itse hoitamaan lastenlastaan sellaisina päivinä kuin hänelle sopii. Otan avun vastaan kiitollisena. 

Minusta tällainen eristäytynyt ydinperhemalli on aika raskas pienten lasten vanhemmille. Kulttuureissa, joissa suku on enemmän apuna, taakka on tältä osin kevyempi.

Itse olen mummoiässä ja työelämässä, teen ihmissuhdetyötä. Olen huomannut, että työstä palautuminen vie aiempaa enemmän aikaa eikä vapaa-aikana jaksa olla kovinkaan sosiaalinen. Omien ikääntyneiden vanhempien ja appivanhempien asioita on pakko hoitaa, koska itse eivät siihen kykene.

Lastenlapsia ei vielä ole, mutta arvelen tulevaisuudessa kuuluvani niihin isovanhempiin, joita tässä ketjussa arvostellaan kylmiksi ja itsekkäiksi.