Lue keskustelun säännöt.
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Muutaman kerran lapset ovat olleet 'pakon edessä' yökylässä mummolassa. Lapset nyt 5v,4v ja 2v. Miehen kanssa oltiin viimeksi kahdestaan hääyönä viisi vuotta sitten. No, niinhän siinä kävi, että miehen kanssa kasvettiin erilleen, elämämme oli sitä tylsää ja kuivaa arkea, ei kahdenkeskistä aikaa ja ero tuli. Nyt kun olen kolmen lapsen kanssa yksin niin nyt sitä apua sitten tarjotaan ja kysellään, miten jaksan. En aina viitsi edes vastata puhelimeen, kun en jaksa kuunnella sitä tekopyhää lässytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää "lasu" mikä liekin, tuntuu olevan nykyajan kiusantekoväline.
Ilmankos lapsia ei näy eikä kuulu pihoilla leikkimässä. Joku tekisi heti "lasun".
Lasun tarkoitus ei ole suojella lasta, vaan näpäyttää vanhempaa. Niistä lapsista joilla on oikeasti hätä, ei kukaan tee lasuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja 171 jatkaa, että en ole lastani tunkemassa mummoloihin päivien mittaiseen hoitoon. Olen ollut vallan tyytyväinen tähän astiseen hoitoapuun. Kyse ei ole siitä. Järkytyin vain äitini näkemyksestä varsinkin siinä kontekstissa.
Äidilläni on muutenkin ilmennyt erittäin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä verrattuna siihen mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi töiden tekeminen ja lapsen oleminen hoidossa, hän oli kokopäivätöissä, minä hoidossa. Mutta kun meillä on sama tilanne niin se ei ole ok, hän paheksuu. Ehkä hän sitten kokee tehneensä väärin, en tiedä...
Voi voi. Minut on syyllistetty sekä kotona olosta että töiden tekemisestä. Että revi siitä sitten. Samaten on syyllistetty lapsiluvusta (kaksi).
Niin minuakin. Ei kai se kivaa ole kelleen, senkö takia sitä pitäisi sitten levittää eteenpäin, että muillakin olisi yhtä ikävää kuin itsellä?
Tuli mieleeni, kun vastaustasi luin, että siitäkö se sitten johtuukin? Kaikkien meidän äitejä on varmasti syyllistetty jostain ja ovat jossain kohtaa kokeneet jääneensä vaille jotain. Siksikö he sitten ovat julmia meille tyttärilleen. Melkein tuntuu, että miesten äidit ovat poikiaan kohtaan armollisempia ja ainakin anoppini on mukavampi minua kohtaan kuin oma äitini mitä tulee lapseeni.
171 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja 171 jatkaa, että en ole lastani tunkemassa mummoloihin päivien mittaiseen hoitoon. Olen ollut vallan tyytyväinen tähän astiseen hoitoapuun. Kyse ei ole siitä. Järkytyin vain äitini näkemyksestä varsinkin siinä kontekstissa.
Äidilläni on muutenkin ilmennyt erittäin ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä verrattuna siihen mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi töiden tekeminen ja lapsen oleminen hoidossa, hän oli kokopäivätöissä, minä hoidossa. Mutta kun meillä on sama tilanne niin se ei ole ok, hän paheksuu. Ehkä hän sitten kokee tehneensä väärin, en tiedä...
Voi voi. Minut on syyllistetty sekä kotona olosta että töiden tekemisestä. Että revi siitä sitten. Samaten on syyllistetty lapsiluvusta (kaksi).
Niin minuakin. Ei kai se kivaa ole kelleen, senkö takia sitä pitäisi sitten levittää eteenpäin, että muillakin olisi yhtä ikävää kuin itsellä?
Tuli mieleeni, kun vastaustasi luin, että siitäkö se sitten johtuukin? Kaikkien meidän äitejä on varmasti syyllistetty jostain ja ovat jossain kohtaa kokeneet jääneensä vaille jotain. Siksikö he sitten ovat julmia meille tyttärilleen. Melkein tuntuu, että miesten äidit ovat poikiaan kohtaan armollisempia ja ainakin anoppini on mukavampi minua kohtaan kuin oma äitini mitä tulee lapseeni.
Voivoi. Myös minun veljelläni on väärä lapsiluku. Yksi. Hänellä on liian vähän. Minulla on kaksi ja liikaa. Ikävää ettei voi hankkia 1,5 lasta koska se ilmeisesti sitten olisi oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kukaan ensimmäisenä vastanneista ei ole saanut mitään apua?!
Ja tämäkö on sitten nykyään normaalia, vaikka oman lapsuuden aikaan mummoloissa vietettiin tyyliin viikkoja!
Täällä maalla ainakin tosi monet tuntuvat jättävän lapset isovanhemmille hoitoon tuosta vaan ja jatkuvasti.
Vai näyttääkö se vaan minulle siltä...
Ap
Onko nykyään sellaisia mummoloita, joissa lapsenlapsi voi olla "tyyliin viikkoja?"
Itse olin koko ajan töissä, kun lapsenlapseni olivat pieniä. Otin toki heitä hoitoon paljon, mutta "tyyliin viikkoja" ei olisi onnistunut, koska kävin ansiotyössä. Nyt olen eläkkeellä, ja vannon ja vakuutan, että pikkulapsen hoitamiseen minulla ei olisi enää voimia samassa määrin kuin silloin nuorempana. Yksi yö joskus voisi onnistua, enempää en jaksaisi. Mitä te nuoret vanhemmat oikein niiltä isovanhemmilta vaaditte?
Ja saanko kysyä, miksi ne pitää nimenomaan olla ne isovanhemmat, joita te nakittaisitte lastenhoitajiksi? Eikö muita mahdollisuuksia ole?
Nykyään ei ole enää kovinkaan paljon niitä mummoloita, joissa mummo on koko ajan kotona ja lapsilla tilaa juosta ja leikkiä siellä maalaistalon pihapiirissä. Ennen aikaan maalaistalossa oli muitakin lapsen perään katsojia, kuin se mummo ja pappa. Oli enoja ja tätejä, oli isompia serkkuja, oli jopa naapureita sun muita. Nykylapsi kun menee mummolaan hoitoon, hoitajia on yleensä tasan yksi, se mummo. Eikä lapsella juurikaan muuta seuraa kuin se mummo, joka joutuu sitten hääräämään sen lapsen kanssa täysiaikaisesti saamatta minkäänlaista hengähdystaukoa missään välissä.
Tämä asia täytyy ottaa huomioon jo silloin, kun sitä lasta suunnitellaan. Kysykää niiltä isovanhemmilta valmiiksi, ottavatko he lapsenlapsia hoitoon pitemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. Sopikaa tästä jo silloin, niin ei tule yllätyksiä. Tiedän isovanhempia, jotka ovat sanoneet jo etukäteen, että eivät sitten jaksa / halua / pysty / ottamaan lasta hoitoon ja sillä siisti. Ketään ei voi syyllistää siitä, että ei ota kenenkään lasta hoitoonsa.
Joku tuolla marisi itsekkyydestä. Miten ihmeessä se olisi itsekkyyttä, jos ei vain jaksa tai tahdo hoitaa pikkulasta? Kaikista ei vain ole siihen. Miksette syyllistä naapureitanne siitä, että nämä eivät teitä auta lastenhoidossa? Niin, yhtä vähän heillä on siihen velvollisuutta. Ja yhtä vähän he ovat olleet päättämässä teidän lastenne maailmaantulosta.
Kyllä minä kutsuisin sitä itsekkyydeksi, jos itse on omia lapsiaan joidattanut surutta viikkojakin omilla vanhemmillaan, mutta sitten, kun nämä lapset aikanaan pyytävät hoitoapua edes muutamaksi tunniksi, vastaus on että "mihin te muka omaa aikaa tarvitsette!"
Et taida nyt ollenkaan muistaa, mistä ap kirjoittaa, vaan sinulla on joku ihme fiktiivinen MUU tilanne mielessä.
Siinä olet toki oikeassa, että tilanteet vaihtelevat. Kyse ei nyt kumminkaan ollut kyvystä hoitaa lapsenlapsia, vaan HALUSTA antaa apua omalle lapselleen pyydettäessä!
Naapuri ei ainakaan minulla ole lähisukua, vaan täysin ventovieras.
Ap:n vanhemmat ainakin väittävät olevansa kovin kiintyneitä lapsenlapseensa, mutta kas sepä onkin voimassa vain siltä osin, kun se ei aiheuta minkäänlaista vaivaa tai vaadi mitään kompromisseja.
Minusta lähimmissä ihmissuhteissa pitäisi olla myös jonkinlaista velvollisuudentunnetta ja halua auttaa mukana. Ei pelkkää rusinat pullasta -meininkiä. Ihan varmasti ne ap:n vanhemmatkin joskus tulevat tarvitsemaan apua, kun ikää ja kremppaa karttuu. Entä, jos ap ottaisi siinä vaiheessa saman asenteen, mitä vanhemmat tällä hetkellä tyttärensä lapsen suhteen? Mitä sellainen kylmyys poikii muuta kuin sukupolvien yhteiselon vähenemistä ja etääntymistä?
141, 51-vuotias, mutta ei vielä isoäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terkkuja vaan tutuille sinne saareen... kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi, kohta 3v joka ei ollut kertaakaan kummankaan mummon luona yksinään yön yli, eli aina ollaan oltu joko koko perhe tai minä/mies mukana. Mummot ovat toki olleet meillä ja auttaneet aina välillä, viimeksi alkuvuodesta kun lapsella oli pitkittynyt mahatauti (syytä ei löytynyt, mutta hoitoon ei voinut viedä) ja töihin oli pakko mennä molempien. Pääasiassa hoitoapu on ollut siis tällaista päiväseltään tapahtuvaa, maks muutaman tunnin kerrallaan. Isoisät eivät ole kummaltakaan puolelta mukana, oma isäni on "etäisoisä", lähettää kortteja jne. ja lapsi tietää toki hänen olevan olemassa. Emme vain muuten ole väleissä. Miehen puolelta isoisää nähdään harvakseltaan, 2-4krt vuodessa, joskus pikaisesti, joskus ollaan oltu vierailulla.
Äidin kanssa juttelin toisen lapsen tekemisestä, äiti pamautti että "et tee, et jaksa yhtäkään hoitaa". Eli ilmeisesti hän kokee nyt hoitaneensa lastani tarpeeksi. Pakko sanoa, että loukkasi aika pahasti, en tiedä kenen hän ajattelee hoitaneen lasta nyt näinä kuukausina kun hän ei täällä ole edes piipahtanut. Vai tuleeko hänelle se mielikuva, että nukun päiväunia myös silloin kun mummot eivät ole täällä?
Hieman katkera olo tuli äitini mielipiteestä. Suuri osa siitä ärsytyksestä tuli myös tilanteesta jossa hän laukaisi näkemyksensä julki. Oltiin sukumökillä, jossa oli myös enoni vaimoineen ja heidän samanikäinen lapsenlapsensa. Ihan ilman äitiään (serkkuni) tai isäänsä. Useamman päivän oli papan ja mummon kanssa siellä. Tämä on ollut heidän perheessään ihan tavallinen ratkaisu, että lapsi on pidempiäkin aikoja isovanhempien kanssa, vanhemmat lepäävät ja tekevät tärkeitä asioitaan. Kukaan ei kyseenalaista serkkuni jaksamista, vaikka lapsensa on ollut molempien puolien isovanhempien luona hoidossa viikonkin kerrallaan alle 1-vuotiaasta. Viime kesänä tämä enoni ärähti minulle mökillä, kun yritin ottaa päiväunet ja lapseni olisi ollut äitini vahdissa. Ei ole kuulemma mummon tehtävä hoitaa lastani vaan itse on hoidettava. Jännä juttu, että hän kyllä hoitaa tyttärensä lasta... Noh, tasan ei mene nallekarkit elämässä.
Eno vaimoineen on umpiuupunut lapsenlapsensa hoitamiseen ja toivoisi voivansa muuttaa huitun tuettiin. Ja äitisi pelkää kuollakseen joutuvansa samaan tilanteeseen.
Me vanhatkin ihmiset nimittäin puhutaan keskenämme, katos.
Meillä on 4 alle 5v lasta. Vanhin lapsista on ollut kerran yökylässä mummolassa ennen kakkosen syntymää, seuraavan kerran oli kun oltiin laitoksella. Kaksi vanhinta ovat nyt olleet viimeisen 5vuoden aikana 4 kertaa yökylässä, kaksi nuorinta ei vielä ollenkaan.
Isovanhemmat kyllä pyytävät välillä päiväksi hoitoon, mutta ottavat 2 kerrallaan tai tulevat meille katsomaan siksi aikaa kun on jokin sellainen meno ettei kaikkia lapsia voi ottaa mukaan.
Mies on aika paljon töissä eli olemme lasten kanssa usein keskenämme. Ihan itse nuo on saanut hoitaa ja niinhän sen pitääkin mennä. Ymmärrän kyllä ettei isäni uskalla yksin ottaa vastuulleen montaa pientä tai appivanhemmat eivät jaksa. Saamme kyllä apua kun sitä ihan oikeasti tarvitsee eikä turhaan olla kyllä pyydeltykkään.
Edellisen kerran kävimme kahdestaan jossakin kun odotin kolmosta, seuraavan kerran varmaan esim leffaan tai syömään kunhan kuopus on hieman isompi, mutta ei se haittaa, omia valintoja on turha valittaa. Pidetään parisuhdetta yllä iltaisin kun lapset on nukkumassa, tehdään hyvää ruokaa ja katsotaan yhdessä elokuvaa tai karataan itkuhälyttimen kanssa saunaan :) Omaa aikaa tai päiväunet järkätään toiselle vanhemmalle tarpeen mukaan, toimitaan tiiminä ja perheenä. Kuunnellaan ja jutellaan miten kukakin jaksaa ja sen mukaan mennään, lapset on pieniä vain hetken, tulevaisuudessa omaa aikaa on varmasti ihan riittämiin ja nyt eletään lasten ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset isovanhemmat 500 km päässä, toiset 800km.
Voit arvata.
Itse on lapset hoidettu. Eikä ongelmia ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi taapero ja sinä väsyt?
Itse en ole hoidattanut lapsiani toisilla. Jos niitä ei jaksa hoitaa, ei niitä pidä tehdä ollenkaan.Miten voi tietää etukäteen voimavaransa? En jaksa tuota jatkuvaa moralisointia siitä, miten olisi pitänyt olla oman elämänsä ennustaja ja tuntea kaikki voimavaroihin ja lapsen vaativuuteen liittyvät riskit ja yksityiskohdat ennalta! Elääkö nämä varman päälle ottajat ja riskienvälttelijäihmiset ollenkaan elämäänsä kun kaikki kalkuloidaan millimetripaperille etukäteen?
Ja en ole ap.
On ihan ymmärrettävää ettei nainen viihdy kotona hoitamassa lasta, ainakin jos mies on ollut aktiivinen osapuoli lapsen hankkimisessa, mutta silloin isä kotiin tai lapsi päivähoitoon ja äiti töihin. Se on myös lapsen etu ja oikeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Elämä on ihan erilaista nykyään eikä se lastenhoito kyllä ole se ainoa mikä kuormittaa. Sitäpaitsi 20v sitten oli vuosi 1998, oli kännykät ja internet, kaupat auki myös illalla. Muistelet 70-luvun alkua... Ja siitä alkaa olla paltiarallaa 50 vuotta.
Sitäpaitsi ainakin oma äitini eli meidän mummo, käytti kyllä ihan kaupan kertakäyttövaippoja, pesi vaatteet pyykkikoneessa, astiat tiskikoneessa, lämmintä vettä tuli hanasta niin paljon kuin tartti, asumistilat lämmitettiin "pattereilla" eikä meillä ollut ensimmäiseen 10 vuoteen edes tulisijaa. Töissä hän oli ma-pe 8-16, työpaikka oli 2,5km päässä kotoa ja päiväkoti työpaikan vieressä kuten neuvolakin ja se kauppa. Isomummo eli äidin äiti muistaisi nuo luettelemasi asiat, mutta hän olisikin jo päälle 90 enkä hälle veisi lastani hoitoon muutenkaan. Enkä kyllä äidillenikään, mutta ottaisin arkiapua vastaan mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Monet muistelevat lapsuuttaan, kun olivat isovanhemmillaan paljon hoidossa. Mäpä kysynkin heiltä, kuinka monet yt-neuvottelut isovanhempanne tuona aikana kokivat? Kuinka monissa niistä saivat kenkää ja miten nopeasti löysivät uuden työpaikan? Entä miten usein isovanhempienne työpaikoilla vaihdettiin tietojärjestelmiä? Edes käyttöliittymäversiota? Miten usein heidän työhönsä tuli isoja muutoksia? Uusia toimintamalleja tms? Entä työpaikoillaan organisaatiomuutoksia? Kuinka usein he joutuivat kirjoittamaan erilaisia raportteja ja dokumentteja pelkästään siksi, että yrityksen laadunvalvonta, laki tai EU-direktiivi sellaisia edellytti? Kuinka stressaantuneita he olivat työnsä vuoksi?
On hyvä muistaa, että työelämäkin on muuttunut vaativammaksi. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän jatkuva muutos epävarmassa tilanteessa vie voimia. Ei siis niin, etteikö siinä muutoksessa haluaisi olla mukana vaan että vapaa-ajallaan oikeasti haluaisi levätä, harrastaa jne eli nk ladata akkuja.
Toki se on muuttunut. Se on muuttunut myös niillä nuorilla vanhemmilla tuollaiseksi, joten myös heillä on tarve saada joskus omaa aikaa kasvanut.
Turvaverkko vain on kovin ohut nykyään. Esimerkiksi kodinhoitajien määrä putosi 1990-luvun alun laman myötä murto-osaan edeltävistä ajoista, ja heidän aikansa menee täysin kasvavan vanhusväestön hoitoon, semminkin kun laitoshoito on karsittu minimiin. Ei mitään saumaa ainakaan täällä stadissa saada kaupungilta hoitoapua, jos vaikkapa äiti sairastuu.
Jäljelle jää oikeastaan omat sukulaiset. MLl tarjoaa hoitoapua, mutta suolaiseen hintaan, eikä sitäkään aina saa, ainakaan lyhyellä varoitusajalla. Tuttavapiirin yya-apu auttaa joskus, mutta entä kun tuttavatkin ovat pienten lasten kiireisiä vanhempia?
Mä toistan. Jokaisella on kiireensä, eikä apua tarvitse tietenkään jaksamisen uhalla antaa. Mutta apua saa, jos sitä myös itse antaa. Se voi monelle isovanhemmalle tulla vielä eteen, että vanhana - kun vanhustenhoitoa karsitaan koko ajan jo siksi, että vanhusten määrä nousee kohisten - olisi kova tarve saada apua lapsilta. Entä, jos vastaus silloin lapsilla on, että "voi kun mulla on niin rankka työ, pitää koko ajan päivittää atk-osaamista, joten en nyt taida jaksaa käydä auttamassa, mieluummin rentoudun ja lataan akkuja"?
Oikeasti. Panostakaa lapsiinne ja perhesuhteisiinne. Minä ainakin aion niin tehdä.
141
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja vaan tutuille sinne saareen... kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi, kohta 3v joka ei ollut kertaakaan kummankaan mummon luona yksinään yön yli, eli aina ollaan oltu joko koko perhe tai minä/mies mukana. Mummot ovat toki olleet meillä ja auttaneet aina välillä, viimeksi alkuvuodesta kun lapsella oli pitkittynyt mahatauti (syytä ei löytynyt, mutta hoitoon ei voinut viedä) ja töihin oli pakko mennä molempien. Pääasiassa hoitoapu on ollut siis tällaista päiväseltään tapahtuvaa, maks muutaman tunnin kerrallaan. Isoisät eivät ole kummaltakaan puolelta mukana, oma isäni on "etäisoisä", lähettää kortteja jne. ja lapsi tietää toki hänen olevan olemassa. Emme vain muuten ole väleissä. Miehen puolelta isoisää nähdään harvakseltaan, 2-4krt vuodessa, joskus pikaisesti, joskus ollaan oltu vierailulla.
Äidin kanssa juttelin toisen lapsen tekemisestä, äiti pamautti että "et tee, et jaksa yhtäkään hoitaa". Eli ilmeisesti hän kokee nyt hoitaneensa lastani tarpeeksi. Pakko sanoa, että loukkasi aika pahasti, en tiedä kenen hän ajattelee hoitaneen lasta nyt näinä kuukausina kun hän ei täällä ole edes piipahtanut. Vai tuleeko hänelle se mielikuva, että nukun päiväunia myös silloin kun mummot eivät ole täällä?
Hieman katkera olo tuli äitini mielipiteestä. Suuri osa siitä ärsytyksestä tuli myös tilanteesta jossa hän laukaisi näkemyksensä julki. Oltiin sukumökillä, jossa oli myös enoni vaimoineen ja heidän samanikäinen lapsenlapsensa. Ihan ilman äitiään (serkkuni) tai isäänsä. Useamman päivän oli papan ja mummon kanssa siellä. Tämä on ollut heidän perheessään ihan tavallinen ratkaisu, että lapsi on pidempiäkin aikoja isovanhempien kanssa, vanhemmat lepäävät ja tekevät tärkeitä asioitaan. Kukaan ei kyseenalaista serkkuni jaksamista, vaikka lapsensa on ollut molempien puolien isovanhempien luona hoidossa viikonkin kerrallaan alle 1-vuotiaasta. Viime kesänä tämä enoni ärähti minulle mökillä, kun yritin ottaa päiväunet ja lapseni olisi ollut äitini vahdissa. Ei ole kuulemma mummon tehtävä hoitaa lastani vaan itse on hoidettava. Jännä juttu, että hän kyllä hoitaa tyttärensä lasta... Noh, tasan ei mene nallekarkit elämässä.
Eno vaimoineen on umpiuupunut lapsenlapsensa hoitamiseen ja toivoisi voivansa muuttaa huitun tuettiin. Ja äitisi pelkää kuollakseen joutuvansa samaan tilanteeseen.
Me vanhatkin ihmiset nimittäin puhutaan keskenämme, katos.
Voi hyvinkin olla juuri näin kuin sanot. On silti väärin purkaa asia minuun ja syyttää minua serkkuni toiminnasta, kun itse en omaa samoja elkeitä. Varsinkin kun sitä serkun paremmuutta saa kuulla muutenkin, on nääs korkeasti koulutettu ja "pärjää" elämässä. Mutta joka suvussa pitää olla musta lammas, meillä on toki useampia, mutta paikan päälläkin. T 171
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran lapset ovat olleet 'pakon edessä' yökylässä mummolassa. Lapset nyt 5v,4v ja 2v. Miehen kanssa oltiin viimeksi kahdestaan hääyönä viisi vuotta sitten. No, niinhän siinä kävi, että miehen kanssa kasvettiin erilleen, elämämme oli sitä tylsää ja kuivaa arkea, ei kahdenkeskistä aikaa ja ero tuli. Nyt kun olen kolmen lapsen kanssa yksin niin nyt sitä apua sitten tarjotaan ja kysellään, miten jaksan. En aina viitsi edes vastata puhelimeen, kun en jaksa kuunnella sitä tekopyhää lässytystä.
Perhepeti ei välttämättä ole se paras juttu lastentekoon, mutta nähtävästi ei teitä haitannut, koska hääyön jälkeen on tullut vielä 2 lasta lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki itsellesi lastenhoitoapua! Kun esikoisemme oli vauva, niin hoitoapua kyllä oli. Nyt kun lapsia on kolme alle kouluikäistä, niin eipä kukaan enää kysele kaivataanko apua tai vapaailtaa. Toisaalta suotakoon isovanhemmille vapaus tehdä mitä haluavat ajallaan. Jos auttamisen halu ei lähde heistä itsestään, niin en jatkuvasti halua sitä pyytää. Joskus olisi kiva, kun kysyttäisiin kaivataanko ihan vain hetken hengähdystaukoa. Joten palkkaisin lastenhoitoapua, että saadaan miehen kanssa välillä pari tuntia viettää aikaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja vaan tutuille sinne saareen... kirjoitti:
Meillä on vain yksi lapsi, kohta 3v joka ei ollut kertaakaan kummankaan mummon luona yksinään yön yli, eli aina ollaan oltu joko koko perhe tai minä/mies mukana. Mummot ovat toki olleet meillä ja auttaneet aina välillä, viimeksi alkuvuodesta kun lapsella oli pitkittynyt mahatauti (syytä ei löytynyt, mutta hoitoon ei voinut viedä) ja töihin oli pakko mennä molempien. Pääasiassa hoitoapu on ollut siis tällaista päiväseltään tapahtuvaa, maks muutaman tunnin kerrallaan. Isoisät eivät ole kummaltakaan puolelta mukana, oma isäni on "etäisoisä", lähettää kortteja jne. ja lapsi tietää toki hänen olevan olemassa. Emme vain muuten ole väleissä. Miehen puolelta isoisää nähdään harvakseltaan, 2-4krt vuodessa, joskus pikaisesti, joskus ollaan oltu vierailulla.
Äidin kanssa juttelin toisen lapsen tekemisestä, äiti pamautti että "et tee, et jaksa yhtäkään hoitaa". Eli ilmeisesti hän kokee nyt hoitaneensa lastani tarpeeksi. Pakko sanoa, että loukkasi aika pahasti, en tiedä kenen hän ajattelee hoitaneen lasta nyt näinä kuukausina kun hän ei täällä ole edes piipahtanut. Vai tuleeko hänelle se mielikuva, että nukun päiväunia myös silloin kun mummot eivät ole täällä?
Hieman katkera olo tuli äitini mielipiteestä. Suuri osa siitä ärsytyksestä tuli myös tilanteesta jossa hän laukaisi näkemyksensä julki. Oltiin sukumökillä, jossa oli myös enoni vaimoineen ja heidän samanikäinen lapsenlapsensa. Ihan ilman äitiään (serkkuni) tai isäänsä. Useamman päivän oli papan ja mummon kanssa siellä. Tämä on ollut heidän perheessään ihan tavallinen ratkaisu, että lapsi on pidempiäkin aikoja isovanhempien kanssa, vanhemmat lepäävät ja tekevät tärkeitä asioitaan. Kukaan ei kyseenalaista serkkuni jaksamista, vaikka lapsensa on ollut molempien puolien isovanhempien luona hoidossa viikonkin kerrallaan alle 1-vuotiaasta. Viime kesänä tämä enoni ärähti minulle mökillä, kun yritin ottaa päiväunet ja lapseni olisi ollut äitini vahdissa. Ei ole kuulemma mummon tehtävä hoitaa lastani vaan itse on hoidettava. Jännä juttu, että hän kyllä hoitaa tyttärensä lasta... Noh, tasan ei mene nallekarkit elämässä.
Eno vaimoineen on umpiuupunut lapsenlapsensa hoitamiseen ja toivoisi voivansa muuttaa huitun tuettiin. Ja äitisi pelkää kuollakseen joutuvansa samaan tilanteeseen.
Me vanhatkin ihmiset nimittäin puhutaan keskenämme, katos.
Tapaan työssäni lähes päivittäin mummoja, jotka ovat jaksamisen äärirajoilla, stressaantuneita, verenpaine pilvissä ja rytmihäiriöt jyllää, hoidettavana on työ, joka alati on muuttuvaa ja stressaavaa, usein vaihdevuodet päällä ja sitten nämä lapsenlapset joita eivät mummot koskaan hoida riittävästi ja kylliksi, oma terveys reistailee, samoin puolison, joka jaksaa vielä äksyillä, kun mummolla ei ole parisuhde aikaa ja sen päälle vielä iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat, jotka tarvitsevat apua arkisiin askareihin.
Vaikka mummo itse on jaksamisen äärirajoilla ja unohtaa omat tarpeensa ja leponsa, jopa yöunensa, mutta sekään ei ole riittävästi ja kylliksi, vaan vaaditaan yhä enemmän ja enemmän ja haukutaan ja syyllistetään, jos ei enää jaksa.
Kyllä naisen osa on raskas, vaikka eletään 2018. Ja vaatimuslistan esittäjä on lähes aina toinen nainen.
Millaisen mallin me annamme omalla käytöksellämme lapsillemme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suunniteltaessa pitää miettiä, pärjääkö YKSIN lasten kanssa jos apua ei saa mistään. Lapsia ei voi tehdä niin että ajattelee, että kyllä niitä aina joku hoitaa tarvittaessa. Isovanhemmilla on oma elämä eivätkä he ole velvoitettuja hoitamaan lapsiasi jos eivät halua/ehdi. Kanna itse vastuu päätöksistäsi tai palkkaa apua.
Mistä sen pärjäämisen voi etukäteen tietää?
Olen saanut esikoisen 27-vuotiaana, toisen lapsen 2 vuotta myöhemmin. Minulla ei ollut mitään kokemusta pikkulapsista, olimme lähipiirin ensimmäiset lapsia saaneet. Kyllä mulla oli usko pärjäämisestä.
Esikoisen kanssa meni kaikki kuin leikki, mutta toisen lapsen kanssa muodostivat sellaisen kombon, että kävelin puolessa vuodessa päin seiniä. En todellakaan ollut osannut etukäteen ajatella miten väsymys ja stressi voi ajaa nurkkaan.
Tätä minä aina ihmettelen, että miten tämän voi etukäteen tietää, ellei sitten ole toisten lapsikatraasta ollut vastuussa ennen omia, että tietää mitä on viikkojen tai kuukausien univelat ja siihen päälle jatkuva saatavilla olo ja vastuu ja huoli? Ei edes missään työssä joudu samanlaiseen prässiin.
Tämä.
Ja edes sitten, vaikka olisi kuinka hoitanut muiden lapsia, ei voi tietää, miten omien kanssa jaksaa 24/7-vastuuta. Lapset ovat jokainen yksilö. Yhdellä on paha koliikki, toinen on vaikeavammainen tai perussairas, kolmas pahasti ruoka-allerginen, neljäs muuten vaan haastava luonne.
Elämä voi AINA yllättää, ja on hemmetin lapsellista väittää, että kaiken voi ennakoida ja kaikkeen varautua. Ei vaan voi!
141
Miksi nykynaiset ei suostu maksamaan lastenhoidosta? Hoitajia olisi jonoksi asti, kun suostuisitte maksamaan työstä kuten muutenkin tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet muistelevat lapsuuttaan, kun olivat isovanhemmillaan paljon hoidossa. Mäpä kysynkin heiltä, kuinka monet yt-neuvottelut isovanhempanne tuona aikana kokivat? Kuinka monissa niistä saivat kenkää ja miten nopeasti löysivät uuden työpaikan? Entä miten usein isovanhempienne työpaikoilla vaihdettiin tietojärjestelmiä? Edes käyttöliittymäversiota? Miten usein heidän työhönsä tuli isoja muutoksia? Uusia toimintamalleja tms? Entä työpaikoillaan organisaatiomuutoksia? Kuinka usein he joutuivat kirjoittamaan erilaisia raportteja ja dokumentteja pelkästään siksi, että yrityksen laadunvalvonta, laki tai EU-direktiivi sellaisia edellytti? Kuinka stressaantuneita he olivat työnsä vuoksi?
On hyvä muistaa, että työelämäkin on muuttunut vaativammaksi. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän jatkuva muutos epävarmassa tilanteessa vie voimia. Ei siis niin, etteikö siinä muutoksessa haluaisi olla mukana vaan että vapaa-ajallaan oikeasti haluaisi levätä, harrastaa jne eli nk ladata akkuja.
Toki se on muuttunut. Se on muuttunut myös niillä nuorilla vanhemmilla tuollaiseksi, joten myös heillä on tarve saada joskus omaa aikaa kasvanut.
Turvaverkko vain on kovin ohut nykyään. Esimerkiksi kodinhoitajien määrä putosi 1990-luvun alun laman myötä murto-osaan edeltävistä ajoista, ja heidän aikansa menee täysin kasvavan vanhusväestön hoitoon, semminkin kun laitoshoito on karsittu minimiin. Ei mitään saumaa ainakaan täällä stadissa saada kaupungilta hoitoapua, jos vaikkapa äiti sairastuu.
Jäljelle jää oikeastaan omat sukulaiset. MLl tarjoaa hoitoapua, mutta suolaiseen hintaan, eikä sitäkään aina saa, ainakaan lyhyellä varoitusajalla. Tuttavapiirin yya-apu auttaa joskus, mutta entä kun tuttavatkin ovat pienten lasten kiireisiä vanhempia?
Mä toistan. Jokaisella on kiireensä, eikä apua tarvitse tietenkään jaksamisen uhalla antaa. Mutta apua saa, jos sitä myös itse antaa. Se voi monelle isovanhemmalle tulla vielä eteen, että vanhana - kun vanhustenhoitoa karsitaan koko ajan jo siksi, että vanhusten määrä nousee kohisten - olisi kova tarve saada apua lapsilta. Entä, jos vastaus silloin lapsilla on, että "voi kun mulla on niin rankka työ, pitää koko ajan päivittää atk-osaamista, joten en nyt taida jaksaa käydä auttamassa, mieluummin rentoudun ja lataan akkuja"?
Oikeasti. Panostakaa lapsiinne ja perhesuhteisiinne. Minä ainakin aion niin tehdä.
141
Juuri näin. Ja minusta ensisijaisina auttajina ei pitäisikään ajatella suvun vanhimpia vaan omaa ikäluokkaa. Omia ja puolison sisaruksia, omia ja puolison ystäviä ja kavereita, naapurustossa asuvia lapsiperheitä. Heitä, joiden kanssa lastenhoitoapu voi olla vastavuoroista ihan jo nyt eikä niin, että toinen tarvitsee apua vasta parinkymmen vuoden päästä.
Vietin lapsuuteni kesät maalla, mutta en mummolassa vaan äitini siskon eli tätini luona. Ja vanhempani maksoivat tädilleni hoidostani, koska olin siellä aina pitkiä aikoja kerrallaan. Kun kaupungissa tarvittiin illaksi mulle hoitajaa, olin naapurissa parhaan kaverini luona. Ja vastaavasti kun hänen vanhempansa tarvitsivat lapsenvahtia, heidän lapsensa olivat meillä. Omia lapsiani taas on hoitanut siskoni, ystäväni, naapurit ja lapseni ikisinkku kummisetä. Vastaavasti minä olen hoitanut siskoni, ystävieni ja naapureideni lapsia ja ikisinkun kummisedän koiraa hänen lomareissujensa ajan.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.