Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Minä vuonna olet syntynyt? 1910?

1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella  eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena. 

Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.

Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet  tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.

Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.

Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.

Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.

Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.

Pötyä! Olet vaan tottunut, että kaikki tulee nappia painamalla.

80-luvulla ei ollut kahta autoa eikä matkakortteja. Äiti kävi töiden jälkeen kaupassa ja käveli 2 kilsaa kantaen ruokakasseja. Sitten hän laittoi ruoan, eikä mitään eineksiä. Pyykit ripustettiin narulle ja liinavaatteet mankeloitiin. Vanhemmilla ei ollut harrastuksia. Elämä oli töitä ja kotitöitä. Siinä se, sit nukkumaan.

Lapset teki läksyt ja oli pihalla, kunnes tuli pimeä. Ei harrastuksia kuin harvoilla. Eikä vanhemmat hääränneet joka asiassa mukana.

Valintakysymys, miten elää ja mitä tekee.

Nyt mummoiässä olevat on kyllikseen raataneet ja huoltaneet. Nauttikoot nyt vapaudesta ja tehkööt mitä huvittaa. Suon sen heille. He ovat omansa aikuiseksi saatelleet, se saa riittää.

Täältä sivusta kommentoin.

Olin lapsi 80 luvulla, mutta kyllä minun äitini osallistui minun elämääni niinkuin isänikin. Hyvällä säällä tosissaan muistan kun ripustettiin pyykejä ulos kuivumaan muulloin ne kuivattiin kuivausrummussa.

Kumpikaan vanhemmistani ei ollut kovin innokas ruoanlattaja, niin usein käytettiin säilykkeitä ja puolivalmisteita. Kaupassa käytiin autolla koko perhe, muutoin äiti kulki bussilla tai pyörällä, hänellä kun ei ollut ajokorttia (toisin kuin omalla äidillään).

Samanlaisia kuravaatteita puen lapseni päälle kuin itsekin käytin lapsena, ja käytän puolivalmisteita (nykyään sitä ei vaan kehtaa sanoa ääneen). Itse kuljen bussilla tai kävellen kun minulla ei ole autoa. Meillä ei ole kuivausrumpua käytössä niin ripustan pyykin kuivumaan telineeseen, niinkuin moni muukin nykyvanhempi.

Harrastuksia äidilläni ei oikein ollut, hän halusi olla lasten kanssa joten oli hiekkalaatikolla leikkimässä kaikkien pihan lasten kanssa, isä teki harrastuksenaan puutöitä verstaalla joka oli samassa pihapiirissä ja kävi punttisalilla samassa pihapiirissä. Itse harrastin jotain lasten jumppaa.

Ei se elämä kovin erilaista ollut 80 luvulla tai nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.

No, kerroitko syyn?

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(

Sitoutuminen siis tarkoittaa mielestäsi sitä, että otetaan yökylään?

Miehesi ei varmaankaan työskentele 24/7. Hänellä on ainakin laskennallisesti kaksi vapaapäivää viikossa. Mikset mene silloin harrastamaan tai kavereita tapaamaan? Hommaa lapsellesi leikkikehä ja tällää sinne, että saat siivottua rauhassa.

Vai että leikkehä, miksei häkki! ;D Mun mielestä ap ei vaatinut yökylää, aloituksessa oli

”Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.”

Kyllä, leikkikehä.

Etkö ole ennen kuullut?

Sen sisällä lapsi leikkii turvallisesti, ja äiti puuhailee omiaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen mummoiässä ja työelämässä, teen ihmissuhdetyötä. Olen huomannut, että työstä palautuminen vie aiempaa enemmän aikaa eikä vapaa-aikana jaksa olla kovinkaan sosiaalinen. Omien ikääntyneiden vanhempien ja appivanhempien asioita on pakko hoitaa, koska itse eivät siihen kykene.

Lastenlapsia ei vielä ole, mutta arvelen tulevaisuudessa kuuluvani niihin isovanhempiin, joita tässä ketjussa arvostellaan kylmiksi ja itsekkäiksi.

Onhan se täysin eriasia ovatko mummut ja papat työelämässä, kuten sinä, vai eläkkeellä kuten aloituksessa. Ainakin itselläni riittää ymmärrystä että omien vanhempien apu on rajallista työn ja kaukana asumisen takia. Joka tapauksessa haluavat ottaa meidän isommat lapset välillä yökylään.

Pikkuiselle syli kirjoitti:

Harmi...minulla olisi aikaa ja vielä voimiakin olla lastenlasten kanssa. Niitä vaan ei ole eikä tule. otin selvää jostain "varamummoilusta", mutta ainakin siitä jutusta sai kuvan, että mummoja tulvii mukaan, joten heille etusijalla olivat lastenhoitotyöstä eläköityneet mummot. Kyllähän senkin ymmärtää.

Sisaruksillasi ei ole lapsenlapsia? Mullakaan ei ole omia eikä ehkä tulekaan, joten mielelläni isotätinä vietän aikaani pienten sukulaislasten kanssa. 

Pieni vinkki. Älä nyt ainakaan sitten toista lasta tee

Ei yhtään. Toki tuo 300km välimatka varmaan vaikuttaa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kohtuutonta odottaa sukulaisilta päivittäistä, säännöölistä apua. Eli kyllä se mielestäni pitää palkata. Nyt kesälläkin teinit vailla kesätöitä.

Päivittäistä?!? Toiveena olis korkeintaan kevyttä parin viikon välein, tai esim hieman isompaa kuukausittaista.

Ap

Apua. Teen ilta-yö-voittoista työtä ja vapaita on miten sattuu. Jos tässä joutuisi pari kertaa kuussa vapaat hoitamaan pikkulapsia, niin kyllä olisi mummukin aika äkkiä jossain burnout-hoidossa. Pakkohan se on joskus saada levätäkkin. Lisäksi tähän vielä kuukausittainen pidempi hoitosessio. Eli kuukaudessa 8 vapaapäivää ja yli puolet niistä pitäisi hoitaa lapsenlapsia.

Onneksi omat lapset on sen verran fiksuja, että kunnioittavat äitinsä väsymystä ja antavat minun levätä. Toki hoidan lapsenlapsia aina silloin tällöin, kun on tarvetta. Mutta eivät onneksi ole oven takana kärkkymässä heti, kun pääsen viimeisestä yövuorosta aamulla klo 8 tuomassa lapsia hoitoon.

Ethän sä tiedä onko ap:n tai miehensä vanhemmilla edes muita lapsenlapsia.

Sama se on, jos on yksikin. Pari kertaa kuussa ja lisäksi yksi pidempi sessio kuussa. Siinä on jo suurin osa kuukauden vapaapäivistä. Pitää sen mummonkin joskus saada siivota rauhassa ja levätä ja nukkua univelkojaan. Lisäksi on ne omat vanhemmat päälle hoidettavana.

Joskus voisi muistaa, että ne mummotkin saattaa uupua ja palaa loppuun siinä pakkoraossa, että paiskit töitä ja vapaat hoidat lapsenlapsia ja omia vanhempia. 

ANteeks nyt mutta alkoi keittämään kunnolla. Miksi ihmeessä pitäisi auttaa?

Minut on kasvattanut yksinhuoltaja äiti jolla oli kolme lasta, teki yhteensä kolmea duunia 1 kokopäivä+ 2 osa-aika, sen lisäksi että piti kodista täydellistä huolta ja opetti meille arvomaailmaa ja moraalia elämästä.

Sulle on liikaa yksi muksu tilanteessa jossa sulla mies käy töissä ja elättää kaiken sun toiminnan ja silti kehtaat valittaa että miten se on liikaa?

.......

Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperheellä kolme lasta ja lapset ovat aina hoidossa. Tai todella usein. Päiväkodissa kaikki plus isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla. Joskus perheen äiti vitsaileekin kuinka ei ikinä hoida itse lapsiaan. Siksi kauhistelen kun haaveilevat vielä neljännestä.. Apuakin voi olla ns. liikaa. Entä jos elämäntilanteet muuttuukin ja joutuu pärjäämään yksin, kuinka käy.

Olisiko sama perhe, minkä tunnen. Lapset olleet pariviikkoisista asti mummolassa, että äiti saa levätä. Kun olleet kotona, ovat roikkuneet meidän naapureiden riesana, että äiti saa levätä. Nyt hommasivat hurtan ja ai että vituttaa heitä kuin pientä oravaa, kun eivät koiraa saakkaan mummolaan hoitoon. Olivat laskeneet sen varaan kait, että sitä mukaa, kun tulee lapsia ja koiria ja muita elätettäviä, ne raajataan mummolaan. Toivottavasti eivät enää yhtään lasta tee. Sitä ei taida kestää mummo, eikä naapurit.

Eniten ärsyttää isovanhemmat,jotka ovat hoidattaneet omat lapsensa omilla vanhemmilla "syystä jos toisesta" ja eivät muista sitä kuinka iso apu se olikaan. Nyt kun omat lapset ovat saaneet lapsia, he haluavat taas kermat kakun päältä. Jännä homma, onko nämä -50 luvulla syntyneet sitä porukkaa?

Itse vetäisin herneet ja sanoisin, että saavat sitten palkata vanhuksina kaiken avun palveluiden tarjoajilta. Apuahan jokainen joskus tarvii ja perheissä apu pitäisi olla itsestäänselvyys.

Jotkut vaan on niin kylmiä ja itsekkäitä.

Itse en ole apua saanut, mutta omia lapsia tulen auttamaan kaikin tavoin, sillä toivon varmistavani heidän auttamishalun kun itse olen vanha ja raihnainen.

Arjen rankkuus on erilaista kuin ennen. Sain esikoiseni aikana, jolloin hoitvapaata ei vielä ollut. Lapsi siis meni päivähoitoon ja äiti töihin, kun äitiysloma loppui. Keskimmäiseni kanssa oli jo hoitovapaa, mutta vain siihen asti, kun lapsi oli 1v10kk. Sen jälkeen lapsi meni päivähoitoon ja äiti töihin. Kuopukseni kanssa oikeus hoitovapaaseen oli jo 3-vuotiaaksi asti. 

Vasta nuorimman lapseni kohdalla oli olemassa subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ennen sitä äitiyslomalle jääminen tarkoitti, että perheen isommatkin alle kouluikäiset lapset jäivät kotihoitoon. Koska sen ikäisillä lapsilla tuppaa olemaan sietämätön määrä energiaa, lapset purkivat energiaansa ulkona. Satoi tai paistoi. Niinä päivinä, kun syystä tai toisesta ei päästy ulos, siinä hyppi jo melkein seinille niin lapset kuin äitikin. Kun kaikilla oli tämä sama tilanne, äidit olivat lastensa kanssa ulkona. Lapset tutustuivat toisiinsa ja siinä samalla äidit toisiinsa. Nykyisin isommat lapset ovat päivähoidossa eikä vauva tai taapero vielä saa äitejä tutustumaan toisiinsa kuten vähän isommat lapset jo saavat. Ja lisäksi vauvojen ja taaperoiden kanssa liikutaan mieluummin kotinurkkien ulkopuolella kauppakeskuksissa, kahviloissa jne. Kun puoliso tulee töistä kotiin ja kaipaisi hetken hiljaisuutta ja rauhaa, kotona odottaa koko päivän aikuiskontaktien puutteesta kärsinyt puoliso. On ihan selvää, että kotona ollut haluaa juttuseuraa ja huomiota, koska ei ole koko päivänä sellaista saanut. Ja haluaa vaihtaa vuoroa lasten ja kodin hoidon vastuusta. 

Pitkät vanhempainvapaat ovat ihan hyvä asia, mutta jokaisen kannattaa omalla kohdallaan miettiä,  onko se itselle sittenkään hyväksi. Yksinäisyys kun voi johtaa masennukseenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää isovanhemmat,jotka ovat hoidattaneet omat lapsensa omilla vanhemmilla "syystä jos toisesta" ja eivät muista sitä kuinka iso apu se olikaan. Nyt kun omat lapset ovat saaneet lapsia, he haluavat taas kermat kakun päältä. Jännä homma, onko nämä -50 luvulla syntyneet sitä porukkaa?

Itse vetäisin herneet ja sanoisin, että saavat sitten palkata vanhuksina kaiken avun palveluiden tarjoajilta. Apuahan jokainen joskus tarvii ja perheissä apu pitäisi olla itsestäänselvyys.

Jotkut vaan on niin kylmiä ja itsekkäitä.

Itse en ole apua saanut, mutta omia lapsia tulen auttamaan kaikin tavoin, sillä toivon varmistavani heidän auttamishalun kun itse olen vanha ja raihnainen.

Eli hoitamalla aikanaan lapsenlapsiasi velvoitat lapsesi asumaan koko sun elinaikasi sellaisessa paikassa ja järjestämään oman elämänsä (myös omien lastenlastensa hoidon) siten, että voivat auttaa sua? Mä kyllä ymmärrän tuon "kun minä, niin sitten sinäkin" -ajattelun, mutta mä tiedän jo nyt, että ainakin toinen lapsistani ei tule asumaan Suomessa enää silloin, kun minä olen vanha. Ei silti poista sitä, että minä autan häntä, mutta en velvoita häntä järjestämään omaa ja puolisonsa elämää siten, että minua pitäisi auttaa. Sitä varten nimenomaan on palveluntarjoajia, joilta voi ostaa haluamansa ja tarvitsemansa palvelut.

Meillä anoppi ilmoitti myös heti raskausuutisen kuultuaan että hän on sitten lapsensa hoitanut. Asui maalla ja meitä tarvittiin mahdollisimman usein työvoimaksi, eli mies teki ulkotöitä ja minä autoin ruoanlaitossa ja siivouksessa lastenhoidon ohella. 

Oma äitini tuli monen sadan kilometrin päästä välillä hoitamaan lapsia, että pääsimme joskus ulos. Niin on erilaisia ihmisiä. Itse aion isoäitinä auttaa niin paljon kuin mahdollista. Tiedän nimittäin että pienikin apu voi olla korvaamatonta silloin kun lapset ovat pieniä ja jaksaminen on kortilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä.  Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi. 

Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa. 

Minä vuonna olet syntynyt? 1910?

1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella  eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena. 

Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.

Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet  tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.

Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.

Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.

Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.

Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.

Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla. 

Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.

Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen. 

Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.

Johtuisko siitä että ennen niiden lasten kanssa ei oltu. Itse olen ollut lapsi 90-luvulla ja todella oman onnemme nojassa ja keskenään ollaan oltu,vanhemmat tehneet omiaan. Ulkonakin juostu itsekseen jo 4-5-vuotiaana.Ei tulisi kuuloonkaan nykypäivänä, kun edes 7-8 v.n ei katsota olevan kykenevä selviytymään itsekseen 1-2h kotona ennenkuin vanhemmat tulee töistä.

Heh. MLL ohjeistaa että alle 13-vuotiasta ei saa jättää nykyään yksin.

Onko mll:llä ideoita, miten menetellään se aika kun koulupäivä on ohi mutta työpäivä jatkuu? Tai vuorotöitä tekevillä?

Ei ole, niin arvelinkin.

Jos kouluikäinen ei selviydy yksin kotonaan muutamaa tuntia, on jotain pahasti vialla.

Vierailija kirjoitti:

Arjen rankkuus on erilaista kuin ennen. Sain esikoiseni aikana, jolloin hoitvapaata ei vielä ollut. Lapsi siis meni päivähoitoon ja äiti töihin, kun äitiysloma loppui. Keskimmäiseni kanssa oli jo hoitovapaa, mutta vain siihen asti, kun lapsi oli 1v10kk. Sen jälkeen lapsi meni päivähoitoon ja äiti töihin. Kuopukseni kanssa oikeus hoitovapaaseen oli jo 3-vuotiaaksi asti. 

Vasta nuorimman lapseni kohdalla oli olemassa subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ennen sitä äitiyslomalle jääminen tarkoitti, että perheen isommatkin alle kouluikäiset lapset jäivät kotihoitoon. Koska sen ikäisillä lapsilla tuppaa olemaan sietämätön määrä energiaa, lapset purkivat energiaansa ulkona. Satoi tai paistoi. Niinä päivinä, kun syystä tai toisesta ei päästy ulos, siinä hyppi jo melkein seinille niin lapset kuin äitikin. Kun kaikilla oli tämä sama tilanne, äidit olivat lastensa kanssa ulkona. Lapset tutustuivat toisiinsa ja siinä samalla äidit toisiinsa. Nykyisin isommat lapset ovat päivähoidossa eikä vauva tai taapero vielä saa äitejä tutustumaan toisiinsa kuten vähän isommat lapset jo saavat. Ja lisäksi vauvojen ja taaperoiden kanssa liikutaan mieluummin kotinurkkien ulkopuolella kauppakeskuksissa, kahviloissa jne. Kun puoliso tulee töistä kotiin ja kaipaisi hetken hiljaisuutta ja rauhaa, kotona odottaa koko päivän aikuiskontaktien puutteesta kärsinyt puoliso. On ihan selvää, että kotona ollut haluaa juttuseuraa ja huomiota, koska ei ole koko päivänä sellaista saanut. Ja haluaa vaihtaa vuoroa lasten ja kodin hoidon vastuusta. 

Pitkät vanhempainvapaat ovat ihan hyvä asia, mutta jokaisen kannattaa omalla kohdallaan miettiä,  onko se itselle sittenkään hyväksi. Yksinäisyys kun voi johtaa masennukseenkin. 

Ja isovanhemmatko sitä pitää sitten valjastaa tähän mukaan, kun mammat haluaa olla 3 vuotta kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ärsyttää isovanhemmat,jotka ovat hoidattaneet omat lapsensa omilla vanhemmilla "syystä jos toisesta" ja eivät muista sitä kuinka iso apu se olikaan. Nyt kun omat lapset ovat saaneet lapsia, he haluavat taas kermat kakun päältä. Jännä homma, onko nämä -50 luvulla syntyneet sitä porukkaa?

Itse vetäisin herneet ja sanoisin, että saavat sitten palkata vanhuksina kaiken avun palveluiden tarjoajilta. Apuahan jokainen joskus tarvii ja perheissä apu pitäisi olla itsestäänselvyys.

Jotkut vaan on niin kylmiä ja itsekkäitä.

Itse en ole apua saanut, mutta omia lapsia tulen auttamaan kaikin tavoin, sillä toivon varmistavani heidän auttamishalun kun itse olen vanha ja raihnainen.

Eli hoitamalla aikanaan lapsenlapsiasi velvoitat lapsesi asumaan koko sun elinaikasi sellaisessa paikassa ja järjestämään oman elämänsä (myös omien lastenlastensa hoidon) siten, että voivat auttaa sua? Mä kyllä ymmärrän tuon "kun minä, niin sitten sinäkin" -ajattelun, mutta mä tiedän jo nyt, että ainakin toinen lapsistani ei tule asumaan Suomessa enää silloin, kun minä olen vanha. Ei silti poista sitä, että minä autan häntä, mutta en velvoita häntä järjestämään omaa ja puolisonsa elämää siten, että minua pitäisi auttaa. Sitä varten nimenomaan on palveluntarjoajia, joilta voi ostaa haluamansa ja tarvitsemansa palvelut.

Olen myös aina ihmetellyt tätä ajatusmallia, että jos et hoida mun lapsia, niin saat yksin mädäntyä vanhana.

Papat ovat meiltä jo kuolleet ja kummmatkin mummot niin sairaalloisia, etteivät pystyneet hoitamaan meidän lapsia. Silti välit olivat hyvät, koska kåvime paljon heitä katsomassa, mutta hoitovastuu oli meillä vanhemmilla. Anoppi on jo kuollut, mutta silti hoidan omaa äitiäni ja autan, vaikka hän ei yhtään kertaa pystynyt lapsiamme hoitamaan.

Omat lapseni tuskin minua hoitavat vanhana, vaikka kuinka hoitaisin oletettavia lapsenlapsia, koska ovat nyt jo opiskelemassa niin kauakana, että tuskin pystyvät minua hoitamaan monen sadan kilometrin päästä.

Me on palkattu hoitaja jo silloin kun saatiin ensimmäinen lapsi,tiedettiin varsin hyvin ettei lapsia kukaan muu hoida😊Arki eletään omin voimin ja hoitaja käy 1-2kertaa kuussa ja silloin käymme treffeillä..joka toinen kuu olemme yön poissa😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arjen rankkuus on erilaista kuin ennen. Sain esikoiseni aikana, jolloin hoitvapaata ei vielä ollut. Lapsi siis meni päivähoitoon ja äiti töihin, kun äitiysloma loppui. Keskimmäiseni kanssa oli jo hoitovapaa, mutta vain siihen asti, kun lapsi oli 1v10kk. Sen jälkeen lapsi meni päivähoitoon ja äiti töihin. Kuopukseni kanssa oikeus hoitovapaaseen oli jo 3-vuotiaaksi asti. 

Vasta nuorimman lapseni kohdalla oli olemassa subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ennen sitä äitiyslomalle jääminen tarkoitti, että perheen isommatkin alle kouluikäiset lapset jäivät kotihoitoon. Koska sen ikäisillä lapsilla tuppaa olemaan sietämätön määrä energiaa, lapset purkivat energiaansa ulkona. Satoi tai paistoi. Niinä päivinä, kun syystä tai toisesta ei päästy ulos, siinä hyppi jo melkein seinille niin lapset kuin äitikin. Kun kaikilla oli tämä sama tilanne, äidit olivat lastensa kanssa ulkona. Lapset tutustuivat toisiinsa ja siinä samalla äidit toisiinsa. Nykyisin isommat lapset ovat päivähoidossa eikä vauva tai taapero vielä saa äitejä tutustumaan toisiinsa kuten vähän isommat lapset jo saavat. Ja lisäksi vauvojen ja taaperoiden kanssa liikutaan mieluummin kotinurkkien ulkopuolella kauppakeskuksissa, kahviloissa jne. Kun puoliso tulee töistä kotiin ja kaipaisi hetken hiljaisuutta ja rauhaa, kotona odottaa koko päivän aikuiskontaktien puutteesta kärsinyt puoliso. On ihan selvää, että kotona ollut haluaa juttuseuraa ja huomiota, koska ei ole koko päivänä sellaista saanut. Ja haluaa vaihtaa vuoroa lasten ja kodin hoidon vastuusta. 

Pitkät vanhempainvapaat ovat ihan hyvä asia, mutta jokaisen kannattaa omalla kohdallaan miettiä,  onko se itselle sittenkään hyväksi. Yksinäisyys kun voi johtaa masennukseenkin. 

Ja isovanhemmatko sitä pitää sitten valjastaa tähän mukaan, kun mammat haluaa olla 3 vuotta kotona.

No ei vaan pitää ymmärtää, että jos kotona oleminen alkaa käydä voimille, ei ehkä kannatakaan olla niin pitkään kotona kuin mitä oli alunperin suunnitellut. Tai sitten täytyisi saada päiviinsä sellaista aikuista seuraa, ettei yksinäisyys käy voimille. Lapsen kanssa ei ole mikään pakko olla kolmea vuotta kotona, voi olla vähemmänkin. 

Jos alle 13-vuotias ei selviydy itsekseen kotona, hän on jälkeenjäänyt tai kädetön. Ts. vanhemmat eivät ole opettaneet yhtikäs mitään.

Kertokaas joku mulle, mikä realistinen vaara lasta uhkaa omassa kodissaan?

Se nyt vaan on niin, että työaika on 8 tuntia ja koulupäivä 5 tuntia. Siinä on väkisin aikaa, jolloin lapsi on - hui! - ilman vanhempia, esim. kavereiden kanssa.

3-vuotiaskin osaa käyttää puhelinta ja soittaa äidille tai isälle jos tulee hätä.

Saati koululainen.

Jarhon kirjoitti:

Ihan kiukuksi vetää. Tossa on toinen suosittu artikkeli miten miehet ei enää muka halua lapsia.... ei se ihan niinkään mene, kuten monet miehet siinä ketjussa huomauttaa, ongelma on enemmänkin että se lapsen tekeminen vaatii sen naisen ja te modernit naiset ............... Ei paljoa motivoi alkaa perhettä perustamaan kun nykypäivän naiselle yhden lapsen ja kodin hoito on masennukseen ajava haaste.

Ei syynä olen lapsen ja kodin hoito. Syynä on eristyminen muista aikuisista, se yksinäisyys tekee hulluksi. Sinä et sitä ymmärrä, koska pääset joka päivä muiden ihmisten pariin eikä tarvitse olla sataprosenttisesti läsnä vesselille, jonka hengissäsäilyminen riippuu täysin siitä, katsotko hänen peräänsä joka hetki. Kun sinulla on vapaapäivä töistä, se tuntuu mukavalta väliaikaiselta levolta ja lapsen kanssakin on hauska puuhastella.

Yritäpä olla vaikka kolme vuotta kotona niin, että sinulla ei ole ketään muuta seuraa kuin se pikkulapsi. Puoliso on kanssasi tunnin päivässä sitten illalla, kun on hammaspesun ja iltasadun aika ja sitten odotellaan tunti, että se kiemurteleva ja parkuva nyytti vihdoin hiljenisi unten maille.

Aiemmin lapset vietiin päivähoitoon puolivuotiaina. Siihen loppui äitien yksinäisyys.