Lue keskustelun säännöt.
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta niin kotona kuin päivähoidossa. 70 -luvulla lasten elämä oli huolettomampaa, sai leikkiä rauhassa kavereiden kanssa ja vanhemmat saivat puuhata omiaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa juteltiin elämästä ja kaikesta vanhempien kanssa, pelattiin ehkä vähän lautapelejä ja katsottiin telkkaa, jos sellainen oli. Tietysti varmistettiin, että läksyt on tehty. Vanhemmat kävi töissä, mutta eivät olleet niin stressaantuneita, koska ei ollut niin paljon omia harrastuksia ja menoa. Oltiin kotona ja viihdyttiin. Isovanhemmat olivat monesti kaukana, kun oli muutettu maalta kaukaa tai he olivat jo vanhoja, joten ei heitä vaivattu lastenhoidolla. Lapset sai piipahtaa mummulla pullalla, jos he asuivat lähellä, lapset sai kuleksia rauhassa ja käydä keskenään uimassa, kaupassa jne. Eikä ollut sellaista harrastusrumbaa. Hiljainen elämänviisaus siirtyi jutellessa ja kun kaikilla oli rennompaa, ei ollut konflikteja. Sossu, koulu ja muut huolikyttääjät ei olleet niskassa vahtimassa, että pallerosta tulee kuuliainen kansalainen. Jos koulussa töpeksi, sai jälki-istuntoa ja koulu ja koti hoito asiat keskenään, ei stressiä.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin. Nyt päiväkodissa huseeraa nuoria tyttöjä, jotka kutsuvat itseään opettajaksi ja lukevat vessassa lisäohjeita psykologian oppikirjasta, jos eivät muista ulkoa, miten kiukuttelevan lapsen kanssa pitää toimia. Ja pahoinpitelevät henkisesti lapsia menetelmillä, jotka 30 vuoden päästä on tuomittu lapsille vahingolliseksi alistamiseksi ja manipuloinniksi (toivottavasti). Heillä ei ole mitään käytännön ymmärrystä elämästä. Lapset voivat huonommin kuin koskaan, mikä tietenki vieritetään kotien syyksi.
Ja totta. Lapset ja nuoret ovat apaattisia, aloitekyvyttömiä ja itsenäisyys puuttuu vieä 20 vuotiaanakin.
Muuten komppaan, mutta isovanhemmat oli nimenomaan tiiviisti elämässä mukana. Monesti he asuivat kaukana. Mutta heille mentiin autolla, tai itsenäisesti bussilla tai junalla. Ja siellä vietettiin hiihtolomaa, pääsiäistä, kesällä viikko tai 2. Heille soiteltiin ja kirjoitettiin.
Varmaan teillä. Mutta meillä rakennemuutoksen vuoksi pohjoisesta etelään tehtaille muuttaneiden työläisten perheillä ei ollut autoja kuin yhdellä kymmenestä, jos niinkään monella. Isovanhemmat oli jossain 500km. päässä, eikä siellä ollut mahdollisuutta käydä usein edes joka vuosi, perheen bussimatkat ja muut kulut olivat iso lovi työläisperheen budjetissa. Puhelintakaan useimmilla ei ollut kuin vasta 80 -luvulla. Mutta ei mitään valittamista. Jollain täällä syntyneellä kaverilla oli isovanhemmat lähellä ja hän joutui menemään sinne koulun jälkeen, mille muut naureskeli ja häntä keljutti, koska muiden elämä oli paljon vapaampaa. Ei ollut niin ylikorostuneita siteitä edes omiin vanhempiin, saati isovanhempiin, mutta oli vanhemmat silti rakkaita. Kasvettiin vain paljon itsenäisemmiksi nuorempana ja sitä kautta itsevarmemmiksi. Sitten kyllä kun vähän rahaa säästyi matkustettiinkin jo kavereiden kanssa "road trip" bussilla 15 vuotiaana Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen tanssipaikkoja kiertämään ja samalla niitä isovanhempia moikkaamaan. Eikä vanhempien tarvinnut kantaa huolta, vaikkei ollut kännyköitä, siihen aikaan lapset oli oppineet pärjäämään ja olleet monet jopa viikot kesätöissä jossain kasvitarhalla ym. Olimme itsenäisempiä ja pärjäävämpiä kuin nykyiset 20 -vuotiaat, jotka lukee netistä ohjeen joka asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta niin kotona kuin päivähoidossa. 70 -luvulla lasten elämä oli huolettomampaa, sai leikkiä rauhassa kavereiden kanssa ja vanhemmat saivat puuhata omiaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa juteltiin elämästä ja kaikesta vanhempien kanssa, pelattiin ehkä vähän lautapelejä ja katsottiin telkkaa, jos sellainen oli. Tietysti varmistettiin, että läksyt on tehty. Vanhemmat kävi töissä, mutta eivät olleet niin stressaantuneita, koska ei ollut niin paljon omia harrastuksia ja menoa. Oltiin kotona ja viihdyttiin. Isovanhemmat olivat monesti kaukana, kun oli muutettu maalta kaukaa tai he olivat jo vanhoja, joten ei heitä vaivattu lastenhoidolla. Lapset sai piipahtaa mummulla pullalla, jos he asuivat lähellä, lapset sai kuleksia rauhassa ja käydä keskenään uimassa, kaupassa jne. Eikä ollut sellaista harrastusrumbaa. Hiljainen elämänviisaus siirtyi jutellessa ja kun kaikilla oli rennompaa, ei ollut konflikteja. Sossu, koulu ja muut huolikyttääjät ei olleet niskassa vahtimassa, että pallerosta tulee kuuliainen kansalainen. Jos koulussa töpeksi, sai jälki-istuntoa ja koulu ja koti hoito asiat keskenään, ei stressiä.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin. Nyt päiväkodissa huseeraa nuoria tyttöjä, jotka kutsuvat itseään opettajaksi ja lukevat vessassa lisäohjeita psykologian oppikirjasta, jos eivät muista ulkoa, miten kiukuttelevan lapsen kanssa pitää toimia. Ja pahoinpitelevät henkisesti lapsia menetelmillä, jotka 30 vuoden päästä on tuomittu lapsille vahingolliseksi alistamiseksi ja manipuloinniksi (toivottavasti). Heillä ei ole mitään käytännön ymmärrystä elämästä. Lapset voivat huonommin kuin koskaan, mikä tietenki vieritetään kotien syyksi.
Ja totta. Lapset ja nuoret ovat apaattisia, aloitekyvyttömiä ja itsenäisyys puuttuu vieä 20 vuotiaanakin.
Kyllä. Lastentarhanopettajat eivät ole todellakaan ansainneet palkkaansa. Koko sosiaalijärjestelmä on perheille valtava, ylimääräinen stressi.
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Hoida itse lapsesi ja lakkaa valittamasta
Sinunkin lapsesi on ollut hoidossa ainakin siskollasi ja miehesi vanhemmilla. Mitä jos hoitaisit asian ensin omalla kohdallasi ja tulisit sitten vasta vinkumaan muille? 😂
Vastasin siten miten minulle vastattiin kun olisimme tarvinneet apua
Lapsesi on edelleenkin ollut hoidossa siskollasi ja miehesi vanhemmilla, joten olet apua saanut.
Emme sellaista mitä olisimme halunneet vaan säälittävää kilvenkiillotus paskaa
Minkälaista apua olisitte halunneet ja minkälaista saitte? Pyysittekö apua kertoen millaista tukea tarvitsisitte?
Kyllä kerrottiin että mies tarvitsisi töihin kuskin, talo tarvitsisi maalata ja ikkunat pestä jne. Tuo oli eka kerta kun pyysimme apua. Avuksi saimme pojalle päiväksi johtopaikan ja siinä ajassa ei saa 3 kerroksisesta 350 neliöisestä talosta pestyä kuin ikkunat. No enää on turha haaveilla että saisivat lapsen kylään tai pääsivät katsomaan lasta meille.
Luojalle kiitos, saamme välillä lastenhoitoon apua miehen vanhemmilta. Omilta vanhemmiltani ei saada, mikä on todella ymmärrettävää heidän elämäntilanteessaan.
Lisäksi elämässämme on ns varamummo, hänen kanssa käymme silloin tällöin puistossa yms, jolloin itse olen myös mukana.
Toivon jaksamista teille, joilla ei ole paljon apuja.
MLL:n lapsiparkkia olen joskus käyttänyt, suosittelen mikäli paikkakunnaltanne löytyy sellainen.
Ei kannata hankkia lasta/lapsia jos kokee lastenhoidon rasitteeksi. Minulla ei ole vanhempia, appivanhempia eikä miestä. Kaksi lasta on ja pärjään heidän kanssa hyvin. Toki joku muu turvallinen aikuinen olisi kiva lisä meidän elämään kun isä ei lapsia tapaa kuin pari kertaa vuodessa. On sentään ystäviä ja rahaa niin että tullaan toimeen. Yksi lapsi ja mies on ihan helppo tilanne jos nyt ylipäänsä tykkää lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta niin kotona kuin päivähoidossa. 70 -luvulla lasten elämä oli huolettomampaa, sai leikkiä rauhassa kavereiden kanssa ja vanhemmat saivat puuhata omiaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa juteltiin elämästä ja kaikesta vanhempien kanssa, pelattiin ehkä vähän lautapelejä ja katsottiin telkkaa, jos sellainen oli. Tietysti varmistettiin, että läksyt on tehty. Vanhemmat kävi töissä, mutta eivät olleet niin stressaantuneita, koska ei ollut niin paljon omia harrastuksia ja menoa. Oltiin kotona ja viihdyttiin. Isovanhemmat olivat monesti kaukana, kun oli muutettu maalta kaukaa tai he olivat jo vanhoja, joten ei heitä vaivattu lastenhoidolla. Lapset sai piipahtaa mummulla pullalla, jos he asuivat lähellä, lapset sai kuleksia rauhassa ja käydä keskenään uimassa, kaupassa jne. Eikä ollut sellaista harrastusrumbaa. Hiljainen elämänviisaus siirtyi jutellessa ja kun kaikilla oli rennompaa, ei ollut konflikteja. Sossu, koulu ja muut huolikyttääjät ei olleet niskassa vahtimassa, että pallerosta tulee kuuliainen kansalainen. Jos koulussa töpeksi, sai jälki-istuntoa ja koulu ja koti hoito asiat keskenään, ei stressiä.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin. Nyt päiväkodissa huseeraa nuoria tyttöjä, jotka kutsuvat itseään opettajaksi ja lukevat vessassa lisäohjeita psykologian oppikirjasta, jos eivät muista ulkoa, miten kiukuttelevan lapsen kanssa pitää toimia. Ja pahoinpitelevät henkisesti lapsia menetelmillä, jotka 30 vuoden päästä on tuomittu lapsille vahingolliseksi alistamiseksi ja manipuloinniksi (toivottavasti). Heillä ei ole mitään käytännön ymmärrystä elämästä. Lapset voivat huonommin kuin koskaan, mikä tietenki vieritetään kotien syyksi.
Ja totta. Lapset ja nuoret ovat apaattisia, aloitekyvyttömiä ja itsenäisyys puuttuu vieä 20 vuotiaanakin.
Muuten komppaan, mutta isovanhemmat oli nimenomaan tiiviisti elämässä mukana. Monesti he asuivat kaukana. Mutta heille mentiin autolla, tai itsenäisesti bussilla tai junalla. Ja siellä vietettiin hiihtolomaa, pääsiäistä, kesällä viikko tai 2. Heille soiteltiin ja kirjoitettiin.
Varmaan teillä. Mutta meillä rakennemuutoksen vuoksi pohjoisesta etelään tehtaille muuttaneiden työläisten perheillä ei ollut autoja kuin yhdellä kymmenestä, jos niinkään monella. Isovanhemmat oli jossain 500km. päässä, eikä siellä ollut mahdollisuutta käydä usein edes joka vuosi, perheen bussimatkat ja muut kulut olivat iso lovi työläisperheen budjetissa. Puhelintakaan useimmilla ei ollut kuin vasta 80 -luvulla. Mutta ei mitään valittamista. Jollain täällä syntyneellä kaverilla oli isovanhemmat lähellä ja hän joutui menemään sinne koulun jälkeen, mille muut naureskeli ja häntä keljutti, koska muiden elämä oli paljon vapaampaa. Ei ollut niin ylikorostuneita siteitä edes omiin vanhempiin, saati isovanhempiin, mutta oli vanhemmat silti rakkaita. Kasvettiin vain paljon itsenäisemmiksi nuorempana ja sitä kautta itsevarmemmiksi. Sitten kyllä kun vähän rahaa säästyi matkustettiinkin jo kavereiden kanssa "road trip" bussilla 15 vuotiaana Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen tanssipaikkoja kiertämään ja samalla niitä isovanhempia moikkaamaan. Eikä vanhempien tarvinnut kantaa huolta, vaikkei ollut kännyköitä, siihen aikaan lapset oli oppineet pärjäämään ja olleet monet jopa viikot kesätöissä jossain kasvitarhalla ym. Olimme itsenäisempiä ja pärjäävämpiä kuin nykyiset 20 -vuotiaat, jotka lukee netistä ohjeen joka asiaan.
Ei voi olla totta että näin nuoret ihmiset paasaa miten ennen oli kaikki paremmin. Taitaa olla aika tehnyt tehtävänsä eikä muisti enää toimi.
Ihan aina on tätä samaa juokailtu. Kaikki oli paremmin. Nykynuorisosta ei ole mihinkään
T. 60-luvun kasvatti
Ap syyttää lapsensa isovanhempia siitä, että on itse muuttanut väärään paikkaan asumaan, että mies ei ole järjestänyt työasioitaan perhe-elämään sopivalle tolalle ja että itse haluaisi elää sinkku- tai perheettömän ihmisen elämää ja on tullut perustaneeksi perheen, vaikka se ei sovi omiin suunnitelmiin.
Kasvun paikka ap:lle. Isovanhemmat ovat jo lapsensa kasvattaneet.
Lapseni isovanhemmat tapaavat lapsenlapsiaan perheen yhteisissä illanvietoissa ja se on laatuaikaa ihan kaikille. No, itse hankin onneksi lapseni vasta aikuisena. Ap lienee teiniäiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä omat vanhemmat eivät auta koska asuvat 300km päässä mutta miehen vanhemmat hieman lähempänä ja ottavat kahta kolmesta lapsestamme hoitoon n.kerran kuussa. Saavat olla koko viikonlopun,kolmatta lasta kukaan ei samalla kertaa suostu ottamaan joten kokonaan lapsivapaata ei täälläkään saada.Mutta on se paljon helpompaa vain yhden lapsen kanssa kun kaikkien kolmen.
Tsemppiä sinne,sano vaan suoraan mitä ajattelet isovanhemmille.jospa ne ymmärtäisi
Ajatteleeko nämä isovanhempia mollaavat ollenkaan niitä isovanhempia? Kun se totuus on se, että vaikka olisivatkin eläkkeellä, niin hyvässä lykyssä ovat 50 vuotta raataneet töissä, hoitaneet oman jälkikasvunsa, jotkut jopa omat iäkkäät vanhempansa, joillakin on ne vanhemmat vieläkin hoidettavana. Sitten valitetaan kun ei isovanhemmat jaksa niitä lapsia enää hoitaa? Eiköhän se totuus ole, että ne ikäihmiset ovat tehneet jo elämänmittaisen työrupeaman ja ansaitsevat itsekin jo sitä lepoa ilman jatkuvaa hoitovastuuta jostain. Lastenhoitoapua saa palkattua aivan varmasti. Ajatelkaa ihan oikeasti niitä ikäihmisiä myös ja heidän jaksamistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta niin kotona kuin päivähoidossa. 70 -luvulla lasten elämä oli huolettomampaa, sai leikkiä rauhassa kavereiden kanssa ja vanhemmat saivat puuhata omiaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa juteltiin elämästä ja kaikesta vanhempien kanssa, pelattiin ehkä vähän lautapelejä ja katsottiin telkkaa, jos sellainen oli. Tietysti varmistettiin, että läksyt on tehty. Vanhemmat kävi töissä, mutta eivät olleet niin stressaantuneita, koska ei ollut niin paljon omia harrastuksia ja menoa. Oltiin kotona ja viihdyttiin. Isovanhemmat olivat monesti kaukana, kun oli muutettu maalta kaukaa tai he olivat jo vanhoja, joten ei heitä vaivattu lastenhoidolla. Lapset sai piipahtaa mummulla pullalla, jos he asuivat lähellä, lapset sai kuleksia rauhassa ja käydä keskenään uimassa, kaupassa jne. Eikä ollut sellaista harrastusrumbaa. Hiljainen elämänviisaus siirtyi jutellessa ja kun kaikilla oli rennompaa, ei ollut konflikteja. Sossu, koulu ja muut huolikyttääjät ei olleet niskassa vahtimassa, että pallerosta tulee kuuliainen kansalainen. Jos koulussa töpeksi, sai jälki-istuntoa ja koulu ja koti hoito asiat keskenään, ei stressiä.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin. Nyt päiväkodissa huseeraa nuoria tyttöjä, jotka kutsuvat itseään opettajaksi ja lukevat vessassa lisäohjeita psykologian oppikirjasta, jos eivät muista ulkoa, miten kiukuttelevan lapsen kanssa pitää toimia. Ja pahoinpitelevät henkisesti lapsia menetelmillä, jotka 30 vuoden päästä on tuomittu lapsille vahingolliseksi alistamiseksi ja manipuloinniksi (toivottavasti). Heillä ei ole mitään käytännön ymmärrystä elämästä. Lapset voivat huonommin kuin koskaan, mikä tietenki vieritetään kotien syyksi.
Ja totta. Lapset ja nuoret ovat apaattisia, aloitekyvyttömiä ja itsenäisyys puuttuu vieä 20 vuotiaanakin.
Muuten komppaan, mutta isovanhemmat oli nimenomaan tiiviisti elämässä mukana. Monesti he asuivat kaukana. Mutta heille mentiin autolla, tai itsenäisesti bussilla tai junalla. Ja siellä vietettiin hiihtolomaa, pääsiäistä, kesällä viikko tai 2. Heille soiteltiin ja kirjoitettiin.
Naisten työssäkäynti yleistyi 70-luvulla ja tietysti nuoremmasta päästä ja kotirouvat jatkoivat kotona oloaan eli tämän päivän mummot ovat olleet työelämässä lähes koko ikänsä, toisin kuin hänen äitinsä.
Lapset tehtiin nuorena ja ennen mummot oli 40-50v, samoin eläkeikä oli alhaisempi kuin nykyään.
Ihmettelen, miten ap. vanhemmat ovat noin rautaisessa kunnossa, vaikka ovat jo eläkeiässä ja pyörittävät bisnestä ja ap. mukaan pitäisi vielä auttaa lastenhoidossa.
Itse jäin juuri eläkkeelle ja on kaikenlaista pientä kolotusta, enkä enää yksinkertaisesti enää jaksa, kuin nuorempana, muuten olisi mukana työelämässä. Ja näin on kaikilla ystävillä ja tutuilla.
Ja taaperoikäisen hoitaminen on raskasta, kun pitää nostella ja vaihtaa vaippoja, kun käsivoimat ovat heikentyneet ja lähes poikeuksetta omassa ikäluokassa on sormien nivelten kulumista, kun vuosikymmeniä on hakattu sormilla lasku-ja kirjoituskoneita, jos on ollut toimistotyössä. Jos maitotölkit eivät aina pysy kädessä, miten sitten taaperot, jolloin tapaturmien riski on mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa,enkä oikeastaan tarvitsekaan isovanhempien apua. Mulla on taapero+vauva ja mies on myös paljon poissa. En mieti lainkaan sitä, että isovanhempien pitäisi jotenkin auttaa. Jos eivät itse mitään ehdota, niin ei mua kiinnosta alkaa kerjäämääkään. Mun lapsiahan ne ovat. En tehnyt niitä sillä ajatuksella, että äitini hoitaa niitä tai joku miehen vanhempi. Voihan sitä jotain tuttua pyytää tarvittaessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua hyväntekeväisyytenä, vaan voin maksaa palkan. Kivahan se on, kun on aidosti osallistuva ja sellainen isovanhempi, joka haluaa hoitaa, mutta en murehdi, vaikka näin ei ole omalla kohdallani. Hoidan omani ja se siitä. Ei tartte muiden uhrautua, etenkään ilmaiseksi. Ota säkin vaan asenteeksi, että sun vaan kuuluu hoitaa oma lapsesi ja tarvittaessa palkkaat apua. Turha märehtiä muuta. Ei kannata tehdä lapsia, jos on suuria odotuksia siitä, että muut vuolaasti auttaisivat. Voi tulla karvaita pettymyksiä.
No eipä itsekkäiden isovanhempien tarvi miettiä ottaako lapsensa asumaan heitä luokseen..jos ei ole halua olla lastensa elämässä kun itse on vielä serve, niin hoitokoti sopii mainiosti kun kroppa pettää. Käydään sitten katsomassa mummua saman lailla..kerran kolmessa kuukaudessa. Ilman mitään apua tietenkin.
Älä naurata. Montako mummua tai pappaa tunnet jotka asuisivat omien lastensa kotona.
Aivan.
Vaikka hoitaisi lastenlapsia aamusta iltaan, ei lapset ota kotiinsa asumaan.
Ja muistapa se että vanhempasi ovat hoitaneet sinua monta monituista vuotta.
Velkaa eivät ole, pikemminkin päinvastoin.
Mutta toivon toki että isovanhemmat antaisivat hoitoapua, mutta vain siksi että haluavat, ei hyötymismielessä.
Itse annan kyllä , koska rakastan lapsenlastani.
T. Tuleva hoitokodin asukki
Mikäli vanhemmat ovat hyvin väsyneitä, kannattaa ottaa ajoissa yhteyttä kunnan lastensuojeluun, jota kautta saa apua perhetyöntekijältä, tai kotihoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kolme lasta ja yksin olen pääasiassa lapseni hoitanu ja kasvattanut. Anoppi hoitanut lapsia tasan kaksi kertaa.Alkoholi on ollut rakkaampi kuin lapsenlapset.Äitini kuoli syöpään nuorena,mutta hoiti vanhinta lasta kesälomilla .Äidin kuoleman jälkeen ei isäkään lapsia ole juuri ottanut luokseen.Tai otti silloin keskimmäisen kun menin kolmatta synnyttämään,mutta toi samantien lapsen kotiin, kun kotiuduin sairaalasta pienen kanssa.Onneksi on ystäviä, jotka joskus hoitavat lapsia että pääsen miehen kanssa kahdestaan jonnekki.Voimia sinne.Lapset vievät voimia,mutta on mentävä vain päivä kerraallaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Tämän päivän mummot ovat myös ensimmäinen sukupolvi, jotka ovat olleet työelämässä koko ikänsä, toisin kuin aikaisemmin. Samoin jääneet yhä myöhemmin eläkkeelle.
Nuorena kuvittelin saavani omaa aikaa ja paneutua harrastukseeni, kun lapset kasvavat. Ei ollut kunnallista päivähoitoa, äitiysloma 4kk, vaatteet ja ruuat tehtiin alusta lähtien itse.
Toisin kävi, on alati uusiutuva työ, oma ja puolison terveys reistailee, kolottaa ja särkee, iäkkäät vanhemmat tarvitsevat apua arkisissa asioissa, sitten on lastenlapset (5 kpl) joita pitäisi hoitaa ja kun on kolme lasta, niin jokaiselle viikonlopulle riittää jonkun lapsi.
Äidit/isät eivät jaksa hoitaa ainokaistaan, mutta mummot jaksavat hoitaa lastensa kaikki lapset joita saattaa usein pyöriä jaloissa 5-7 lasta.
Ja lähes poikkeuksetta mummon tehtävänä on ruuat ja välipalat, petin petaukset ja pyykit, lasten hampaanpesut, ulkoilut ja ruokaa saa kantaa selkävääränä.
Mummon tehtävä ei ole helppo, jos haluaisit vapaan viikonlopun, olet kelvoton mummo ja kuulet kunniasi ja vanhemmat ottavat käyttöönsä kiristykset ja uhkaukset.
Kyllä tämä on uutta ajattelua vanhemmilta. Omista lapsista halutaan lomaa!
Aika itsekästä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Tämän päivän mummot ovat myös ensimmäinen sukupolvi, jotka ovat olleet työelämässä koko ikänsä, toisin kuin aikaisemmin. Samoin jääneet yhä myöhemmin eläkkeelle.
Nuorena kuvittelin saavani omaa aikaa ja paneutua harrastukseeni, kun lapset kasvavat. Ei ollut kunnallista päivähoitoa, äitiysloma 4kk, vaatteet ja ruuat tehtiin alusta lähtien itse.
Toisin kävi, on alati uusiutuva työ, oma ja puolison terveys reistailee, kolottaa ja särkee, iäkkäät vanhemmat tarvitsevat apua arkisissa asioissa, sitten on lastenlapset (5 kpl) joita pitäisi hoitaa ja kun on kolme lasta, niin jokaiselle viikonlopulle riittää jonkun lapsi.Äidit/isät eivät jaksa hoitaa ainokaistaan, mutta mummot jaksavat hoitaa lastensa kaikki lapset joita saattaa usein pyöriä jaloissa 5-7 lasta.
Ja lähes poikkeuksetta mummon tehtävänä on ruuat ja välipalat, petin petaukset ja pyykit, lasten hampaanpesut, ulkoilut ja ruokaa saa kantaa selkävääränä.Mummon tehtävä ei ole helppo, jos haluaisit vapaan viikonlopun, olet kelvoton mummo ja kuulet kunniasi ja vanhemmat ottavat käyttöönsä kiristykset ja uhkaukset.
Molempien mun vanhempien äidit eivät toki "olleet työelämässä", sen sijaan he olivat maatalon emäntiä ja äitejä. Veikkaanpa, että suurimmalla osalla on työelämässä paljon helpompaa kuin maatalon emännällä, joka on töissä koko päivän ja koko viikon. Molemmat kyllä hoitivat lapsenlapsia, toinen hoiti poikansa kaksi lasta niin, etteivät he olleet ollenkaan vieraalla päivähoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on uutta ajattelua vanhemmilta. Omista lapsista halutaan lomaa!
Aika itsekästä!
Haha, ei todellakaan ole! Esim. mun tätini muutti miehensä kanssa pitemmäksi aikaa ulkomaille, vuoden ikäinen lapsi jäi mummolle. Tämä 70-luvulla.
Itse olen myös tyttöni hoitanut: matkailu, mökkeily, "oma elämä" on ollut isovanhemmille tärkeämpää kuin yhteys lapsenlapsiin. Tytöt nyt isoja, ja isovanhemmilla voimat heikenneet: ei mökkeillä, ei matkusteta, JA N.Y.T ihmetellään miksei tytöt käy katsomassa heitä - viettäkööt nyt "omaa elämää" ihan rauhassa.....voimia aloittajalle, mutta niin se vaan on, että lapset on kasvatettava / hoidettava yksin (tai puolison kanssa)
Tuo kerran tai kaksi yökylässä kuukaudessa on jo paljon! Itsellä äiti hoitaa ehkä kerran kolmeen tai neljään kuukauteen yhden yön lapsenlastaan. Sillonkin pitää kaikki laittaa valmiiksi, ettei hänen joutuisi oikeasti hoitaa mitään. Kaikki syötöt ja vaipat pitää vaihtaa. Lähteä saa vasta, kun lapsi on laitettu nukkumaan. Ja nimenomaan vain yön "hoitaa". Aamulla pitää olla heti vastuuntakaisinottovalmiudessa, vaikka olisi missä riekkunut ja nukkunut itse esim. 2h. Joo joo, joku tulee nyt tähän moralisoimaan, että pitääkö juhlia, mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että joskus saa nollata eikä siinä ole mitään väärää, jos sen avulla jaksaa paremmin pyörittää arkea, kun on välillä hauskaa!