Lue keskustelun säännöt.
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Lapsenlapsi asuu osittain meillä isovanhemmilla olosuhteiden pakosta, viikottain useamman päivän ja nyt kesällä on ollut jo kolmatta viikkoa.
Käymme vuorotöissä, lapsen isä asuu myös saman katon alla, tämä järjestely kaikkien monimutkaisten työkuvioiden takia.
Elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta keskipiste on nyt taapero.
Väsyttääkö; kyllä. Raskasta, ilman muuta. Omaa aikaa; ei ole.
En kuvitellut tällaista tilannetta vuosia sitten, vaan haaveilin kouluttautumisesta ja matkustelusta.
Emme kuitenkaan ole katkeria tai marttyyreita, vaan rakkauden teko on huolehtia pienestä.
Illalla viimeksi kun nukahti mummia vasten , tuntui että oma sydän pakahtuu.
Hoen itselleni aina, että hänen varttuessaan on saanut varmasti hyvät eväät elämään, ei mammonaa vaan läsnäoloa ja rakkautta.
Ymmärrän toisaalta, etteivät isovanhemmat ole tietyn kaavan mukaisia. Meillä tämä nyt menee näin ja enempikin kiitollinen et saa olla osa lapsen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on viisautta hakea apua silloin kun sitä tarvii. Sen on kaikkien etu. Tuli apu sitten sukulaisilta, ostopalveluna tai neuvolasta. Kun vanhemmat voi hyvin, voi lapsetkin.
Kaikkien voimavarat ovat erilaiset. Kaikki lapset ovat erilaisia niinkuin aikuisetkin. Toiset haastavempia kuin toiset. Tämän tiedän kolmen lapsen äitinä. Yksi huusi ensimmäisen vuoden yötä päivää. Yksi taas on nukkunut kuin tukki öisin syntymästään asti. Yksi on jotain siltä väliltä.
Älä epäröi pyytää apua, jos sitä koette tarvitsevanne. Äläkä välitä negatiivisista kommenteista. Äläkä ainakaan koe huonoa omaatuntoa avun pyytämisestä.
Ja vastaus kysymykseesi. Meillä isovanhemmat pyydetään apuun kun sitä välttämättä tarvitaan esim. lääkärikäynnit tms. Oma luonto on se että apua pyydän viime hädässä enkä halua olla vaivaksi. Kahdestaan mieheni kanssa olemme olleet tämän 5 v aikana kahden käden sormien verran, jos ei synnärikeikkoja lasketa. Apua varmasti saisimme enemmänkin, isovanhemmat tosin vielä työelämässä.
Voimia teille arkeen! ❤
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Käsi sydämelle. Olisitko sinä valmis ottamaan kotiisi asumaan iäkkäät vanhempasi ja appivanhempasi, niin kuin mummosi aikakaudella tehtiin ja samassa taloudessa saattoi asua jopa neljä sukupolvea.
Luulen, ettei moni ja yhtähyvin voitaisiin väittää tämän päivän hyväkuntoisia ja nuoria itsekkääksi.
Vanhusten hoitokodit tulivat joskus 70-80-luvulla ja sitä ennen lapset hoiti vanhempansa tai jos ei, niin he elivät oman onnensa nojassa, ilman ihmisarvoista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Jos kaihoat noita aikoja, ota omasi tai jotkut muut mummu ja pappa asumaan täydellä ylöspidolla luoksesi, tulijoita riittää varmasti. He auttavat sitten kotiaskareissa niin kauan kuin pystyvät, sen jälkeen sinä hoidat heitä hautaan asti kotonasi. Muutenkin väitteesi on täyttä pötyä, kaihoileminasi entisaikoina ei kukaan "hoitanut" lapsia, he elivät elämässä mukana maataloudessa, osallistuen kodin töihin pienestä pitäen ja aivan pieninä heitä pistettiin välillä leikkikehään tai roikkuivat kainalosa töitä tehdessäkin. Kaikki lapsesta vaariin tekivät töitä, sitten kun ei enää kyennyt, niin sinä miniänä hoidit puolisosi hauraat vanhemmat hautaan asti.
Vierailija kirjoitti:
En mitään paitsi silloin, kun lapsi/lapset oli kipeunä ja olisin joutunut jäämään töistä pois. Loma-aikaan äitini myös auttoi, kun olin töissä.
No herranen aika, olethan saanut arvokasta apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka jompi kumpi vanhempi voi olla kotona 3v asti hoitamassa lasta ja keskimäärin perheessä on 1.8 lasta. On kotitöitä helpottavat kodinkoneet, vesi tulee hanasta, on sisävessat ja kertakäyttövaipat, kaupat kellon ympäri auki ja hyllyt notkuvat eineksistä. Ja silti on raskasta ja ollaan uupuneita.
Näitä meidät mummot ja äidit eivät edes osanneet uneksia, kun äitiysloma oli 1-4kk, vaipat pestiin kattilassa, vaatteet ommeltiin itse ja töitä tehtiin myös lauantaisin eli 6pv työviikkoa ja tämä kaikki 70-luvulla ja monella vielä 80-luvulla.
Miksi lastenhoito on tullut ylitsepääsemättömän raskaaksi 20-30-vuodessa.
No ihan jo se lastenhoidon taso on nykyään ihan toinen.
Sen näkee sit kun nykylapset on aikuisia, että oliko hoito hyvää.
Mä en usko. Lapset on lihavia, apaattisia, aloitekyvyttömiä, laiskoja ja taidottomia.
Vain etusormi toimii hyvin. Sillä lääpitään ruutua.Lastenhoidon taso on romahtanut 70 -luvulta niin kotona kuin päivähoidossa. 70 -luvulla lasten elämä oli huolettomampaa, sai leikkiä rauhassa kavereiden kanssa ja vanhemmat saivat puuhata omiaan. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa juteltiin elämästä ja kaikesta vanhempien kanssa, pelattiin ehkä vähän lautapelejä ja katsottiin telkkaa, jos sellainen oli. Tietysti varmistettiin, että läksyt on tehty. Vanhemmat kävi töissä, mutta eivät olleet niin stressaantuneita, koska ei ollut niin paljon omia harrastuksia ja menoa. Oltiin kotona ja viihdyttiin. Isovanhemmat olivat monesti kaukana, kun oli muutettu maalta kaukaa tai he olivat jo vanhoja, joten ei heitä vaivattu lastenhoidolla. Lapset sai piipahtaa mummulla pullalla, jos he asuivat lähellä, lapset sai kuleksia rauhassa ja käydä keskenään uimassa, kaupassa jne. Eikä ollut sellaista harrastusrumbaa. Hiljainen elämänviisaus siirtyi jutellessa ja kun kaikilla oli rennompaa, ei ollut konflikteja. Sossu, koulu ja muut huolikyttääjät ei olleet niskassa vahtimassa, että pallerosta tulee kuuliainen kansalainen. Jos koulussa töpeksi, sai jälki-istuntoa ja koulu ja koti hoito asiat keskenään, ei stressiä.
Päiväkodissa oli kokeneita tätejä, joilla oli ymmärrystä elämästä ja yleensä ollut omia lapsia myös. Heillä oli maalaisjärkeä, eikä teoreettinen, pieleen mennyt psykologian opiskelu ollut sotkenut heidän ajatusmaailmaansa, he kasvattivat lapsia ikiaikaisella viisaudella, kuten tuhansia vuosia aiemmin. Nyt päiväkodissa huseeraa nuoria tyttöjä, jotka kutsuvat itseään opettajaksi ja lukevat vessassa lisäohjeita psykologian oppikirjasta, jos eivät muista ulkoa, miten kiukuttelevan lapsen kanssa pitää toimia. Ja pahoinpitelevät henkisesti lapsia menetelmillä, jotka 30 vuoden päästä on tuomittu lapsille vahingolliseksi alistamiseksi ja manipuloinniksi (toivottavasti). Heillä ei ole mitään käytännön ymmärrystä elämästä. Lapset voivat huonommin kuin koskaan, mikä tietenki vieritetään kotien syyksi.
Ja totta. Lapset ja nuoret ovat apaattisia, aloitekyvyttömiä ja itsenäisyys puuttuu vieä 20 vuotiaanakin.
Muuten komppaan, mutta isovanhemmat oli nimenomaan tiiviisti elämässä mukana. Monesti he asuivat kaukana. Mutta heille mentiin autolla, tai itsenäisesti bussilla tai junalla. Ja siellä vietettiin hiihtolomaa, pääsiäistä, kesällä viikko tai 2. Heille soiteltiin ja kirjoitettiin.
Varmaan teillä. Mutta meillä rakennemuutoksen vuoksi pohjoisesta etelään tehtaille muuttaneiden työläisten perheillä ei ollut autoja kuin yhdellä kymmenestä, jos niinkään monella. Isovanhemmat oli jossain 500km. päässä, eikä siellä ollut mahdollisuutta käydä usein edes joka vuosi, perheen bussimatkat ja muut kulut olivat iso lovi työläisperheen budjetissa. Puhelintakaan useimmilla ei ollut kuin vasta 80 -luvulla. Mutta ei mitään valittamista. Jollain täällä syntyneellä kaverilla oli isovanhemmat lähellä ja hän joutui menemään sinne koulun jälkeen, mille muut naureskeli ja häntä keljutti, koska muiden elämä oli paljon vapaampaa. Ei ollut niin ylikorostuneita siteitä edes omiin vanhempiin, saati isovanhempiin, mutta oli vanhemmat silti rakkaita. Kasvettiin vain paljon itsenäisemmiksi nuorempana ja sitä kautta itsevarmemmiksi. Sitten kyllä kun vähän rahaa säästyi matkustettiinkin jo kavereiden kanssa "road trip" bussilla 15 vuotiaana Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen tanssipaikkoja kiertämään ja samalla niitä isovanhempia moikkaamaan. Eikä vanhempien tarvinnut kantaa huolta, vaikkei ollut kännyköitä, siihen aikaan lapset oli oppineet pärjäämään ja olleet monet jopa viikot kesätöissä jossain kasvitarhalla ym. Olimme itsenäisempiä ja pärjäävämpiä kuin nykyiset 20 -vuotiaat, jotka lukee netistä ohjeen joka asiaan.
Ei voi olla totta että näin nuoret ihmiset paasaa miten ennen oli kaikki paremmin. Taitaa olla aika tehnyt tehtävänsä eikä muisti enää toimi.
Ihan aina on tätä samaa juokailtu. Kaikki oli paremmin. Nykynuorisosta ei ole mihinkään
T. 60-luvun kasvatti
Kyllä nykyään moni asia on paljon paremmin. Eläkkeet, terveydenhoito, vanhustenhoito, tekninen kehitys. Mutta kyllä te nuoret aikuiset ja lapset olette paljon avuttomampia kuin ennen vanhaan. Se on fakta, jonka saa kyllä selville ihan historiaan perehtymällä, ei tarvitse olla muistojen varassa.
Nyt kun tiedän, kuinka raskasta lapsen hoito on, lupaan, että sitten kun lapseni lapset tarvitsevat hoitoa ja hän apua, olen mummona AINA valmis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Käsi sydämelle. Olisitko sinä valmis ottamaan kotiisi asumaan iäkkäät vanhempasi ja appivanhempasi, niin kuin mummosi aikakaudella tehtiin ja samassa taloudessa saattoi asua jopa neljä sukupolvea.
Luulen, ettei moni ja yhtähyvin voitaisiin väittää tämän päivän hyväkuntoisia ja nuoria itsekkääksi.Vanhusten hoitokodit tulivat joskus 70-80-luvulla ja sitä ennen lapset hoiti vanhempansa tai jos ei, niin he elivät oman onnensa nojassa, ilman ihmisarvoista elämää.
Ei nyt oo ihan sama asia ottaa ketään asumaan luokseen kuin käymään vaikka yhdeksi yöksi sillointällöin :D kyllä voisin vanhempani ottaa luokseni vanhuksina yhdeksi yöksi kuukaudessa vrt. eivät halua ottaa lastani hoitoon yhdeksi yöksi kuukaudessa.
Kiukkuinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuinen kirjoitti:
Hoida itse lapsesi ja lakkaa valittamasta
Sinunkin lapsesi on ollut hoidossa ainakin siskollasi ja miehesi vanhemmilla. Mitä jos hoitaisit asian ensin omalla kohdallasi ja tulisit sitten vasta vinkumaan muille? 😂
Vastasin siten miten minulle vastattiin kun olisimme tarvinneet apua
Lapsesi on edelleenkin ollut hoidossa siskollasi ja miehesi vanhemmilla, joten olet apua saanut.
Emme sellaista mitä olisimme halunneet vaan säälittävää kilvenkiillotus paskaa
Minkälaista apua olisitte halunneet ja minkälaista saitte? Pyysittekö apua kertoen millaista tukea tarvitsisitte?
Kyllä kerrottiin että mies tarvitsisi töihin kuskin, talo tarvitsisi maalata ja ikkunat pestä jne. Tuo oli eka kerta kun pyysimme apua. Avuksi saimme pojalle päiväksi johtopaikan ja siinä ajassa ei saa 3 kerroksisesta 350 neliöisestä talosta pestyä kuin ikkunat. No enää on turha haaveilla että saisivat lapsen kylään tai pääsivät katsomaan lasta meille.
Olet kyllä kertonut aiemmin että lapsesi on ollut siskollasi myös yön yli hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Pötyä! Olet vaan tottunut, että kaikki tulee nappia painamalla.
80-luvulla ei ollut kahta autoa eikä matkakortteja. Äiti kävi töiden jälkeen kaupassa ja käveli 2 kilsaa kantaen ruokakasseja. Sitten hän laittoi ruoan, eikä mitään eineksiä. Pyykit ripustettiin narulle ja liinavaatteet mankeloitiin. Vanhemmilla ei ollut harrastuksia. Elämä oli töitä ja kotitöitä. Siinä se, sit nukkumaan.
Lapset teki läksyt ja oli pihalla, kunnes tuli pimeä. Ei harrastuksia kuin harvoilla. Eikä vanhemmat hääränneet joka asiassa mukana.Valintakysymys, miten elää ja mitä tekee.
Nyt mummoiässä olevat on kyllikseen raataneet ja huoltaneet. Nauttikoot nyt vapaudesta ja tehkööt mitä huvittaa. Suon sen heille. He ovat omansa aikuiseksi saatelleet, se saa riittää.
Höpö höpö.
Kaikki kolme lasta syntyneet 80-luvulla. Meillä oli kaksi autoa, tiskikone, mitään ei mankeloitu.
Lapset harrastivat balettia, muskaria, jääkiekkoa.
Minä kävin säännöllisesti kuntosalilla ja mies taidekerhossa.
Välillä valmista einesruokaa, välillä pakkasesta, välillä alusta asti itse tehty.
Ja näin oli kaikailla keitä tunsin.
Vierailija kirjoitti:
Saanko kertoa isovanhemman näkökulman? No kerron kävi tai ei. Olen viisikymppinen mummo. Työelämässä mukana, teen 8 tunnin työpäivää, siihen päälle reilu tunti päivittäin työmatkoihin. Työ on henkisesti vaativaa, olen työpäivän jälkeen aivan poikki. Viikonloppuna palaudun viikon työrupeamasta. Nyt olen kesälomalla ja taidan hakea sairauslomaan ennen kuin työt alkaa viikon päästä, en vain jaksa. Muita sitoumuksia olen karsinut elämästäni paljon, joitain on vielä, ne liittyvät harrastuksiini.
Olen kahden taaperon isovanhempi, pienet on välillä mummon luona yökylässä. Ja sanon suoraan etten aina meinaa jaksaa. Hoidan heitä 1-2 yötä kuukaudessa ja joskus muutoinkin, enempään apuun minusta ei ole.
Myönnän sen, että omat kaksi lasta oli paljon mummolassa pienenä. Anoppi oli työtön ja hänellä ei ollut muuta elämää kuin lapsenlapset.
Mutta sinähän hoidat todella paljon ❣
Minulla on mielestäni todella osallistuva ja auttavainen äiti, mutta ei meidän lapset ole noin usein hoidossa. Yleensä ollaan koko perhe kylässä ja vanhempani katsovat lapsia sen aikaa, että miehen kanssa käydään saunassa. Sekin on jo paljon ja tuntuu ihan lomalta. Älä aliarvioi panostasi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi taapero ja sinä väsyt?
Itse en ole hoidattanut lapsiani toisilla. Jos niitä ei jaksa hoitaa, ei niitä pidä tehdä ollenkaan.
Yhden kanssa monesti rankempaa kuin useamman.
Mun vanhemmat teki näin 70-80 luvulla:
- kaikki viikonloput mummot hoiti tai täti hoiti
- aina kun olin sairas mummot hoiti
- kaikki koulujen lomat olin mummoloissa, siis kyllä, KOKO kesän, kun vanhemmilla oli kk lomaa viettivät sen kahden ja matkustelivat.
He saivat joka VIIKKO kymmeniä tunteja apua ja vuoden aikan KUUKAUSIA katkeamatonta apua eli 2,5kk kesäloma.
No mitä vsnhempani avusta antavat vastineeksi? Ri mitään. Ne omatvanhempansa jätti yksin vahuuden hätää kärsimään, eivät auttaneet. Omille lapsilleen sanoivat että jokainen hoitaa omansa kun niin mekin tehtiin aikanaan. Eivät ole sekuntiakaan auttaneet koskaan, ei edes henkisenä tukena.
Minä tarinassa on outoa: ei muu kuin se että ”jokainen on omansa itse hoitanut”. Ei tasan pidä paikkaansa mun itsekkäiden paskavanhempien kanssa.
Ja vanhempiaan voi tosiaan vihata, niin teen itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Olen sodan jälkeen syntynyt mummi ja hoidan paljon lasteni lapsia. Kuljetamme mieheni kanssa lapsia harrastuksissa, otamme mökille , lähes joka viikko joku on yökylässä. Riennämme aina apuun, kun joku lapsista on sairas. Autamme koko ajan lastemme perheitä, omat menot siirtyvät, jos lastenhoitoapua tarvitaan.
Näin tekee myös moni mummiystäväni. Meissä isovanhemmissa on monenlaisia, ei pidä taaskaan yleistää. Ettehän te vanhemmatkaan ole samanlaisia!
Pahimmalta tuntuu, että me mummut olemme kasvattaneet nämä nykyiset uusavuttomat vanhemmat. Olemme päästäneet heidät liian helpolla, vaatineet liian vähän.
Tässä nyt ollaan! Onneksi pärjääviäkin on.
Nykyiset isovanhemmat ovat hoidattaneet lapsensa omilla vanhemmillaan. Nyt eivät sitten haluakaan tarjota samaa apua omille lapsilleen mitä ovat itse saaneet.
Jos minusta tulee joskus mummo niin todellakin autan lapsiani niin paljon kun pystyn!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Käsi sydämelle. Olisitko sinä valmis ottamaan kotiisi asumaan iäkkäät vanhempasi ja appivanhempasi, niin kuin mummosi aikakaudella tehtiin ja samassa taloudessa saattoi asua jopa neljä sukupolvea.
Luulen, ettei moni ja yhtähyvin voitaisiin väittää tämän päivän hyväkuntoisia ja nuoria itsekkääksi.Vanhusten hoitokodit tulivat joskus 70-80-luvulla ja sitä ennen lapset hoiti vanhempansa tai jos ei, niin he elivät oman onnensa nojassa, ilman ihmisarvoista elämää.
Ei nyt oo ihan sama asia ottaa ketään asumaan luokseen kuin käymään vaikka yhdeksi yöksi sillointällöin :D kyllä voisin vanhempani ottaa luokseni vanhuksina yhdeksi yöksi kuukaudessa vrt. eivät halua ottaa lastani hoitoon yhdeksi yöksi kuukaudessa.
Kaikki isovanhemmat eivät ole samanlaisia kuin sinun vanhempasi. Oletko muuten hoitanut suhteet vanhempiisi? Heräsikö tarve yhteydenpitoon vasta nyt, kun sait omia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nykyinen isovanhempien sukupolvi on ensimmäinen sukupolvi joka hokee tätä "olen omat lapseni jo kasvattanut" mantraa.
Kaikkina aikoina on lasten kasvatuksessa ollut mukana edelliset sukupolvet.
Ilmeisesti sodanjalkoihin syntyneet lapset jäivät henkisesti yksin ja nyt sitä satoa korjataan jo toisessa polvessa.
Syyttäisin itsekkyydeksi mutta kyseessä taitaa olla vain se että eivät parempaan pysty!
Tämän päivän mummot ovat myös ensimmäinen sukupolvi, jotka ovat olleet työelämässä koko ikänsä, toisin kuin aikaisemmin. Samoin jääneet yhä myöhemmin eläkkeelle.
Nuorena kuvittelin saavani omaa aikaa ja paneutua harrastukseeni, kun lapset kasvavat. Ei ollut kunnallista päivähoitoa, äitiysloma 4kk, vaatteet ja ruuat tehtiin alusta lähtien itse.
Toisin kävi, on alati uusiutuva työ, oma ja puolison terveys reistailee, kolottaa ja särkee, iäkkäät vanhemmat tarvitsevat apua arkisissa asioissa, sitten on lastenlapset (5 kpl) joita pitäisi hoitaa ja kun on kolme lasta, niin jokaiselle viikonlopulle riittää jonkun lapsi.Äidit/isät eivät jaksa hoitaa ainokaistaan, mutta mummot jaksavat hoitaa lastensa kaikki lapset joita saattaa usein pyöriä jaloissa 5-7 lasta.
Ja lähes poikkeuksetta mummon tehtävänä on ruuat ja välipalat, petin petaukset ja pyykit, lasten hampaanpesut, ulkoilut ja ruokaa saa kantaa selkävääränä.Mummon tehtävä ei ole helppo, jos haluaisit vapaan viikonlopun, olet kelvoton mummo ja kuulet kunniasi ja vanhemmat ottavat käyttöönsä kiristykset ja uhkaukset.
Molempien mun vanhempien äidit eivät toki "olleet työelämässä", sen sijaan he olivat maatalon emäntiä ja äitejä. Veikkaanpa, että suurimmalla osalla on työelämässä paljon helpompaa kuin maatalon emännällä, joka on töissä koko päivän ja koko viikon. Molemmat kyllä hoitivat lapsenlapsia, toinen hoiti poikansa kaksi lasta niin, etteivät he olleet ollenkaan vieraalla päivähoidossa.
En oikein ymmärrä, mitä ihailtavaa ja ylpeyden aihetta on mummossa, joka raatoi aamu varhaisesta, ilta myöhään raskaissa maataloustöissä, teki yksin kotityöt ja vielä hoiti lapsenlapset, ilman, että olisi edes hetken saanut elää omaa elämäänsä ja huomioida omat tarpeensa ja leponsa. Sen ajan naisen kohtalo oli kova.
Muistan, jo nyt edesmenneen mummini, kuinka viimeisenä elinvuosinaan muisteli työntäyttämään elämäänsä ja halusi istua vain keinutuolissa mitään tekemättä, josta oli unelmoinut koko ikänsä tai harmitteli, kuinka hän olisi halunnut lukea muutaman Kalle Päätalon kirjan, mutta siihen hänellä ei koskaan ollut aikaa ja nyt vanhana ei enää nähnyt lukea, kun sitä aikaa olisi ollut.
Ja ikävä kyllä, ne serkukset joita hän oli lapsena hoitanut, eivät juuri olleet mummin elämässä viimeisinä elinvuosina, kun heillä oli alati kiireinen elämä.
Tämäkö on se mitä tämän päivän äidit ihannoivat ja ylpeilevät entisajan naiskohtaloilla ja vaativat samaa äidilleen ja anopilleen.
Minusta se on hyvin surullista, enkä sitä toivo tämän päivän mummoille, enkä myöskään itselleni tai pienelle tyttärelleni.
Kukas teidät hoiti, kun olitte pieniä? Onko sillä mitään arvoa?