Lue keskustelun säännöt.
"Sinkkuus"/Yksinäisyys - kohtalotovereita?
08.07.2018 |
Olen 30- ja 40 -ikävuoden puolivälissä oleva, työssäkäyvä mieshenkilö. Minulla on ollut vain todella lyhyitä seurustelu/tapailusuhteita, mutta ei koskaan mitään kunnollista. Noista lyhyistäkin suhteista minut on aina jätetty, kun olen sattuneesta syystä varmaan hieman takertuva ja epätoivoinen. Jotenkin tuo kunnollisen ihmissuhteen löytäminen tässä iässä tuntuu niin helvetin epätoivoiselta. Minulla on jonkin verran kavereita, mutta lähes kaikki ovat miespuolisia ja nettitreffipalstat ovat oikeastaan ainoa mahdollisuus löytää ihmissuhude. Tuhlasin osan nuoruudestani mielenterveysongelmien kanssa enkä oikein käynyt missään, ja tuosta syystä ihmissuhdeasiani ovat hieman retuperällä.
Liikuntaharrastuksia minulta löytyy jonkin verran, mutta periaatteessa olen aika tylsä tyyppi. Viihdyn siis paljon kotona enkä jaksa bilettää sitäkään vähää mitä joskus alle 30-vuotiaana. Vaan eipä sieltä baareistakaan koskaan oikein seuraa löytynyt. Omasta mielestäni olen normaalin näköinen ja on minua joskus kehuttu komeaksikin, mutta itsetuntoni on aika nollissa. Fyysisesti olen hyväkuntoinen ja saliharrastuksen vuoksi lihaksiakin on jonkun verran ja olen normaalipainoinen. Eli pidän siis huolta itsestäni.
Yksinäisyys kuitenkin kalvaa minua jatkuvasti ja olisi niin mukava löytää sellainen normaali parisuhde, jossa ei pelattaisi koko ajan taustalla kuten noissa tähänastisissa suhteissa on ilmeisesti käynyt. Se normaali suhde vain tuntuu mahdottomalta minun "spekseilläni". Vaikka olisi kuinka menoa, töitä ja harrastuksia, niin loppujen lopuksi sitä istuu iltaisin yksin kämpillä telkkaria katsomassa sellainen inhottava, tyhjä tunne mahanpohjassa. Varsinkin pitkät pyhät ovat yhtä tuskaa, vaikka silloin pitäisi olla juuri iloinen kun on vapaata. En tunne olevani sinkku, vaan epäonnistunut aikamiespoika. Naisilla on varmasti helppo tuntea itsensä sinkuiksi, koska he yleensä löytävät baarista seuraa sormen napsautuksella. Enkä kyllä tiedä, auttaisiko minua mitkään yhden illan jutut muutenkaan. Kaipaan hirveästi läheisyyttä, en niinkään seksiä. Että on se joku, jolle kertoa murheistaan ja iloistaan ja jota pitää kainalossa.
Elämästäni on vielä karkeasti puolet elämättä, ja tällä hetkellä tuntuu että jos tilanteeni ei 40 ikävuoteen mennessä ole muuttunut, niin taidan tehdä sen itsekkääksi haukutun ratkaisun. Tämä yksinäisyys vaan tuntuu liian pahalta. Onko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Mitkä sinusta ovat sellaisia tärkeitä juttuja, joilla saisi ja pitäisi olla merkitystä loppuelämän tärkeimmän ihmissuhteen etsimisessä? Ulkonäkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on varmasti helppo tuntea itsensä sinkuiksi, koska he yleensä löytävät baarista seuraa sormen napsautuksella. Enkä kyllä tiedä, auttaisiko minua mitkään yhden illan jutut muutenkaan. Kaipaan hirveästi läheisyyttä, en niinkään seksiä. Että on se joku, jolle kertoa murheistaan ja iloistaan ja jota pitää kainalossa.
Luuletko ap että se naisia lohduttaisi jotenkin yhtään enempää että pääsee jonkun naisesta vähät välittävän miehen patjaksi, kun itse haluaa juuri sitä läheisyyttä ja ihmistä, joka jakaisi arjen, olisi oikeasti läsnä ja rakastaisi.
Yksinolo rikkoo vähemmän kuin se mitätöidyksi tuleminen, mitä tuollaisista jutuista seuraa.
Vai luuletko tosiaan, että naiset ovat jotain tunteettomia olmeja, joille riittää, että saavat olla jonkun reikä? Käsittämätöntä empatiakyvyn puutetta.
En luule noin, mutta kyllä minun oloani helpottaisi edes se, että tietäisi olevansa edes jollakin tavalla haluttava, vaikkapa sitten seksuaalisesti. Kyllähän seksi kuitenkin on yksi ihmisen perustarpeista. Mutta eihän se tietenkään voi mielekästä ihmissuhdetta korvata, vaan nuo kaksi kulkevat optimitilanteessa käsi kädessä.
-Ap
Kuitenkin kirjoitit "Enkä kyllä tiedä, auttaisiko minua mitkään yhden illan jutut muutenkaan. Kaipaan hirveästi läheisyyttä, en niinkään seksiä".
Voi olla, että kirjoitit sen, jotta vaikuttaisit mukavammalta. Jos et kuitenkaan ajattele niin oikeasti, älä yritä esittää naisille muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehillä on oikeus etsiä naisia juuri niillä "kriteereillä" kuin haluavat. Ei se, että miehille naisen kunnianhimo ei ole tärkeää, tarkoita etteikö se saisi olla sitä naisille itselleen.
Eikä kemia mihinkään kadonnut; jotta ihmisestä voi kiinnostua seksi- ja parisuhdemielessä, tarvitaan kemiaa ja sitä, että hänet koetaan puoleensavetäväksi. Siitä alkaa ihastuminen ja tutustuminen. Jos tutustumisen aikana käy ilmi, että on aivan erilaiset käsitykset työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta, niin se kertoo, ettei sovita yhteen.
eri
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on varmasti helppo tuntea itsensä sinkuiksi, koska he yleensä löytävät baarista seuraa sormen napsautuksella.
Meinasin kommentoida sulle kauniisti ja empaattisesti mutta tämän lauseen jälkeen enpä viitsikään.
Ja se "seura" on yleensä vaan jotain pinnallisia seksin vinkujia. Eipä auta, jos haluaa parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehen määritelmä kunnianhimolle ja menestyksellä voi poiketa todella paljon naisen määritelmästä noille samoille termeille. Yhdelle kunnianhimo on jatkuvaa uuden etsimistä ja paremman aseman tavoittelua, kun taas toiselle se on pyrkimystä olla paras mahdollinen vanhempi lapsilleen tai kehittymistä jossain vapaa-ajan harrastuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Mä voin puhua vain omista suppeista kokemuksistani tämmöisenä ns. alemman statuksen miehenä. Nämä kokemukset puoltavat melko vahvasti tuota kemian ulkopuolisten asioiden merkitystä. Pidän itseäni mukavana, fiksuna, hauskana ja empaattisena ihmisenä, mutta vaikka nuo ovatkin yleisesti hyvinä pidettyjä piirteitä ja monesti kemiaakin löytyy paljonkin, niin melko usein ne eivät vain riitä. Pitäisi olla muutakin. Ei välttämättä statusta tai rahaa, mutta enemmän näyttöjä juuri tuosta kunnianhimosta ja etenemisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, oletko koskaan ajatellut meneväsi tanssikurssille? Siellä opetetaan alkeista lähtien tanssitaitoa, ja hienoa on se että jokaiselle löytyy tanssipari, joka vaihtuu aina välillä. Siellä pääsee luvallisesti lähelle toista sukupuolta, ja paritanssi ei todellakaan tarkoita kähmimistä vaan mukavaa liikunnallista yhdessäoloa. Aloittaa voi helpoista ja hitaista, ja edetä taidoissa pitemmälle jos innostuu lajiin.
Tärkeintä on että siellä ollaan ihmisinä ihmisten joukossa. Moni käy tanssimassa nykyään ihan vain mukavan liikunnan vuoksi mutta aina voi olla tuuria löytää myös ystävä. Jonka kanssa on jo valmiiksi yhteinen harrastus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Eli kaikki ne ihmiset, jotka ovat esimerkiksi amiksen käyneet, ja sen jälkeen tehneet koulutustaan vastaavaa duunarihommaa, eikä uralla etenemisen mahdollisuuksia juuri ole, ovat alemmalla tasolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehillä on oikeus etsiä naisia juuri niillä "kriteereillä" kuin haluavat. Ei se, että miehille naisen kunnianhimo ei ole tärkeää, tarkoita etteikö se saisi olla sitä naisille itselleen.
Eikä kemia mihinkään kadonnut; jotta ihmisestä voi kiinnostua seksi- ja parisuhdemielessä, tarvitaan kemiaa ja sitä, että hänet koetaan puoleensavetäväksi. Siitä alkaa ihastuminen ja tutustuminen. Jos tutustumisen aikana käy ilmi, että on aivan erilaiset käsitykset työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta, niin se kertoo, ettei sovita yhteen.
eri
Erilaiset käsitykset työstä?
"Pekka, mitäs teet ammatiksesi? Ai taksikuski. Kuules mun käsitys työtä on ihan eri. Työllä tarkoitan toimaria joka tienaa 10 000 € / kk. Bye bye Pekka".
Vierailija kirjoitti:
Seuraa löytää ainakin netistä ja baareista. Jos jää yksin kotiin, eipä sieltä kukaan tule etsimään.
En ole jäänyt yksin kotiin, vaan deittailen aktiivisesti. Se on vain pitemmän päälle todella raskasta, kun mitään pitkäikäistä ei vain tunnu löytyvän.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehillä on oikeus etsiä naisia juuri niillä "kriteereillä" kuin haluavat. Ei se, että miehille naisen kunnianhimo ei ole tärkeää, tarkoita etteikö se saisi olla sitä naisille itselleen.
Eikä kemia mihinkään kadonnut; jotta ihmisestä voi kiinnostua seksi- ja parisuhdemielessä, tarvitaan kemiaa ja sitä, että hänet koetaan puoleensavetäväksi. Siitä alkaa ihastuminen ja tutustuminen. Jos tutustumisen aikana käy ilmi, että on aivan erilaiset käsitykset työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta, niin se kertoo, ettei sovita yhteen.
eri
Erilaiset käsitykset työstä?
"Pekka, mitäs teet ammatiksesi? Ai taksikuski. Kuules mun käsitys työtä on ihan eri. Työllä tarkoitan toimaria joka tienaa 10 000 € / kk. Bye bye Pekka".
En odottanutkaan asiallista keskustelua, joten enpä yllättynyt. Mutta on varmasti ihmisiä, joille taksikuski ei olisi ihannekumppani työaikojen ja työnkuvan takia. Tuskin muutenkaan läheskään kaikille loppuelämän ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Eli kaikki ne ihmiset, jotka ovat esimerkiksi amiksen käyneet, ja sen jälkeen tehneet koulutustaan vastaavaa duunarihommaa, eikä uralla etenemisen mahdollisuuksia juuri ole, ovat alemmalla tasolla?
Ei kukaan niin sanonut. Meillä on yleisinä termeinä korkeampi ja matalampi koulutus. Kummassakaan ei ole mitään vikaa ja ihminen saa valita kumman tahansa. Mutta jos otetaan keskiverto kumppaninetsijä niin väittäisin, että hänen papereissaan enemmän plussapisteitä saa itseään pidemmälle kouluttautunut. Tietenkään koulutus tai työpaikka ei ole kaikki kaikessa ja myös yleisesti matalamman tason ammateiksi myönnettävissäkin töissä voi menestyä ja kehittää itseään. Jokainen tekee siis itse valintansa niin kouluttautumisen kuin kumppaninvalinnan suhteen, mutta en kuitenkaan usko, että laajalla koulutustaustalla tai hyvin palkatulla duunilla olisi kovin usein negatiivisia vaikutuksia pariutumisen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin kirjoitit "Enkä kyllä tiedä, auttaisiko minua mitkään yhden illan jutut muutenkaan. Kaipaan hirveästi läheisyyttä, en niinkään seksiä".
Voi olla, että kirjoitit sen, jotta vaikuttaisit mukavammalta. Jos et kuitenkaan ajattele niin oikeasti, älä yritä esittää naisille muuta.
Niin, siksi kirjoitinkin että "enkä kyllä tiedä". Mutta voisihan se säännöllinen seksi itsetuntoa kohottaa. Mutta yleisesti ottaen seksi ei ole minulle prioriteettilistan yläpäässä, jos parisuhdetta miettii. Edellisestäkin lyhyestä suhteesta, jonka päättyminen kirpaisee yhä, päällimmäisenä mielessä ovat ihan muut asiat kuin seksi. Toisen kainalossa pitäminen, juttelu, hyväily, suukottelu, jne.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin kirjoitit "Enkä kyllä tiedä, auttaisiko minua mitkään yhden illan jutut muutenkaan. Kaipaan hirveästi läheisyyttä, en niinkään seksiä".
Voi olla, että kirjoitit sen, jotta vaikuttaisit mukavammalta. Jos et kuitenkaan ajattele niin oikeasti, älä yritä esittää naisille muuta.
Niin, siksi kirjoitinkin että "enkä kyllä tiedä". Mutta voisihan se säännöllinen seksi itsetuntoa kohottaa. Mutta yleisesti ottaen seksi ei ole minulle prioriteettilistan yläpäässä, jos parisuhdetta miettii. Edellisestäkin lyhyestä suhteesta, jonka päättyminen kirpaisee yhä, päällimmäisenä mielessä ovat ihan muut asiat kuin seksi. Toisen kainalossa pitäminen, juttelu, hyväily, suukottelu, jne.
-Ap
Ajattelen samoin miehenä. On tosi kurjaa kun ei ole reilusti yli vuoteen saanut kertaakaan läheisyyttä seksistä puhumattakaan. En edes suudelmaa.
Nainen saisi vaikka samana päivänä läheisyyttä ja seksiä ja mitä ikinä haluaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehillä on oikeus etsiä naisia juuri niillä "kriteereillä" kuin haluavat. Ei se, että miehille naisen kunnianhimo ei ole tärkeää, tarkoita etteikö se saisi olla sitä naisille itselleen.
Eikä kemia mihinkään kadonnut; jotta ihmisestä voi kiinnostua seksi- ja parisuhdemielessä, tarvitaan kemiaa ja sitä, että hänet koetaan puoleensavetäväksi. Siitä alkaa ihastuminen ja tutustuminen. Jos tutustumisen aikana käy ilmi, että on aivan erilaiset käsitykset työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta, niin se kertoo, ettei sovita yhteen.
eri
Erilaiset käsitykset työstä?
"Pekka, mitäs teet ammatiksesi? Ai taksikuski. Kuules mun käsitys työtä on ihan eri. Työllä tarkoitan toimaria joka tienaa 10 000 € / kk. Bye bye Pekka".
En odottanutkaan asiallista keskustelua, joten enpä yllättynyt. Mutta on varmasti ihmisiä, joille taksikuski ei olisi ihannekumppani työaikojen ja työnkuvan takia. Tuskin muutenkaan läheskään kaikille loppuelämän ammatti.
Tarkoittanet, että on naisia, joille taksikuski ei ole ihannekumppani. Harvaa miestä kiinnostaa kumppanissaan, mitä työtä hän tekee, kunhan tekee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo artikkeli on surullista luettavaa matalasti koulutettuna miehenä. Status selkeästi vaikuttaa pariutumiseen.
Ei sen puoleen ettenkö olisi sitä itsekin huomannut kun käy treffeillä ja naiset jatkuvasti tenttaavat että mikä on koulutus ja työpaikka. Ja ne reaktiot on paljon puhuvia kun kuulevat matalan statuksen ammattini.
Koulutus, ammatti, työpaikka ja tulotaso ovat aivan hyväksyttäviä kriteereitä, kun ollaan valitsemassa kumppania. Jokainen saa haluta kumppaniltaan mitä ominaisuuksia tahansa haluaakin, enkä ole pakottamassa maistereista tykkäävää tyytymään duunariin. Itselleni tämä tuntuu olevan siinäkin mielessä hankalampaa, että vapaa-ajan harrastukseni ja kiinnostuksenkohteet ovat sellaisia, jotka yleensä yhdistetään korkeampaan koulutukseen ja yhteiskuntaluokkaan, mutta olen kuitenkin alemman tason taustoilla ja statuksella liikkeellä. Eli vaikka olemme kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia persoonia, niin on silti tullut huomattua, että tietyt jutut vain tuppaavat suurella osalla ihmisistä käsi kädessä.
Ovathan nuo ihan hyväksyttäviä syitä, mutta jos noita pitää kumppanissa tärkeinä juttuina, niin ne kertovat ihmisestä aika paljon.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.
Mihin katosi se "kemia", jota ei voi selittää? Voiko sen siis nyt yhtäkkiä selittää rahalla ja hyvällä työpaikalla ja menestyksellä? Enpäs hirveästi ole kuullut miesten haluavan 'kunnianhimoista' ja 'menestynyttä' naista.
Miehillä on oikeus etsiä naisia juuri niillä "kriteereillä" kuin haluavat. Ei se, että miehille naisen kunnianhimo ei ole tärkeää, tarkoita etteikö se saisi olla sitä naisille itselleen.
Eikä kemia mihinkään kadonnut; jotta ihmisestä voi kiinnostua seksi- ja parisuhdemielessä, tarvitaan kemiaa ja sitä, että hänet koetaan puoleensavetäväksi. Siitä alkaa ihastuminen ja tutustuminen. Jos tutustumisen aikana käy ilmi, että on aivan erilaiset käsitykset työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta, niin se kertoo, ettei sovita yhteen.
eri
Erilaiset käsitykset työstä?
"Pekka, mitäs teet ammatiksesi? Ai taksikuski. Kuules mun käsitys työtä on ihan eri. Työllä tarkoitan toimaria joka tienaa 10 000 € / kk. Bye bye Pekka".
En odottanutkaan asiallista keskustelua, joten enpä yllättynyt. Mutta on varmasti ihmisiä, joille taksikuski ei olisi ihannekumppani työaikojen ja työnkuvan takia. Tuskin muutenkaan läheskään kaikille loppuelämän ammatti.
Tarkoittanet, että on naisia, joille taksikuski ei ole ihannekumppani. Harvaa miestä kiinnostaa kumppanissaan, mitä työtä hän tekee, kunhan tekee...
Jep. On aivan sama onko nainen siivooja vai lentokapteeni kunhan elättää itsensä.
Naisille tämä tuntuu olevan suorastaan kynnyskysymys. Johtuuko se siitä että kavereille ja tutuille ei kehtaa esitellä miestä jos hänellä ei ole korkeaa statusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraa löytää ainakin netistä ja baareista. Jos jää yksin kotiin, eipä sieltä kukaan tule etsimään.
En ole jäänyt yksin kotiin, vaan deittailen aktiivisesti. Se on vain pitemmän päälle todella raskasta, kun mitään pitkäikäistä ei vain tunnu löytyvän.
-Ap
Voisiko sun rima olla liian korkealla? Mulla oli samaa ongelmaa kuin sinulla, kävin kyllä treffeillä mutta ei niistä mitään pidempää syntynyt. Tajusin jossain vaiheessa että se olen minä joka laittaa pelin poikki, vaikka ei kyllä todellakaan ole tällä naamalla varaa moiseen. Päätin että jos seuraavat treffit menee hyvin, ja nainen tuntuu mukavalta niin minusta jatko ei ole kiinni. No ei alkuun mitään kipinöitä sinkoillut, mutta nyt 2 vuoden seurustelun jälkeen olen varmasti maailman onnellisin mies. Nainen on yksinkertaisesti upea, ja jolle olisin varmaan alkumetreillä näyttänyt ovea ellen olisi päättänyt katsoa loppuun asti mitä tuleman pitää. M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraa löytää ainakin netistä ja baareista. Jos jää yksin kotiin, eipä sieltä kukaan tule etsimään.
En ole jäänyt yksin kotiin, vaan deittailen aktiivisesti. Se on vain pitemmän päälle todella raskasta, kun mitään pitkäikäistä ei vain tunnu löytyvän.
-Ap
Voisiko sun rima olla liian korkealla? Mulla oli samaa ongelmaa kuin sinulla, kävin kyllä treffeillä mutta ei niistä mitään pidempää syntynyt. Tajusin jossain vaiheessa että se olen minä joka laittaa pelin poikki, vaikka ei kyllä todellakaan ole tällä naamalla varaa moiseen. Päätin että jos seuraavat treffit menee hyvin, ja nainen tuntuu mukavalta niin minusta jatko ei ole kiinni. No ei alkuun mitään kipinöitä sinkoillut, mutta nyt 2 vuoden seurustelun jälkeen olen varmasti maailman onnellisin mies. Nainen on yksinkertaisesti upea, ja jolle olisin varmaan alkumetreillä näyttänyt ovea ellen olisi päättänyt katsoa loppuun asti mitä tuleman pitää. M43
En ole ap mutta mun ongelma on varmaan 90% se että nainen ei kiinnostu treffien aikana/jälkeen. Ja se 10% naisista on niin epäviehättäviä että en voisi kuvitellakaan mitään syntyvän heidän kanssaan.
Voihan sitä toki elätellä haavekuvaa todellisesta rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta, mutta jossain vaiheessa se arki aina Disneyn elokuvien ulkopuolella alkaa ja silloin katsotaankin niitä muita juttuja. Työttömyys, koulutuksen puute ja matala palkkataso ovat kaikki juttuja, jotka saavat edes hiemankin rationaalisen ihmisen miettimään uudestaan yhteistä tulevaisuutta. Oli se kumppaniehdokas miten ihana tai hyvä ihminen tahansa. Suurimmalle osalle ihmisistä kunnianhimo, jonkinasteinen menestys ja eteneminen elämässä ovat merkityksellisiä arvoja ja näistä poikkeava ihminen on jo lähtökohtaisesti alemmalla tasolla potentiaalisten kumppanien hierarkiassa.