Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puolet vieraista jätti häälahjan antamatta

Vierailija
06.07.2018 |

Vietimme n. 90 hengen häitämme kesäkuun alkupuolella ja juhlat onnistuivat mainiosti. Vieraat kehuivat viihtyneensä erinomaisesti, tunnelma oli rento ilman pönötystä ja perinteisiä hääohjelmia, juomaa ja ruokaa riitti jne.

Kutsussa ilmoitimme yleiseen tapaan, että mikäli lahjan haluaa antaa, kartuttaisimme mieluusti häämatkakassaamme. Lahjan arvo ei ole meille tärkeintä, vaan ymmärrämme, ettei kaikilla ole kovin hyvä taloudellinen tilanne ja siksipä esimerkiksi ajatuksella mietitty onnittelukortti olisi ollut mieleen. Nyt, kun rupesin käymään saamiamme kortteja ja lahjoja, havaitsin, ettei puolet vieraistamme muistanut meitä millään tavalla. Puolisoni perheestä esim. vain vanhemmat muistivat meitä kortilla, jonka välissä oli 30e lahjakortti heidän omaan lempiravintolaansa, jossa kyseisellä rahalla ei edes tervehditä.

Vieraistamme suurin osa on korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia ihmisiä. Meitä lykästi viime vuonna taloudellisesti ja miehen lisääntyneistä tuloista kirjoitettiin juttua lehdessä verotietojen tullessa. En keksi mitään muuta syytä sille, että vieraamme ovat sitä mieltä, ettemme ”tarvitse” häälahjaa. Mielestäni juhliminen ilman muistamista on epäkohteliasta ja kuten sanoin, olisi ajatuksella kirjoitettu kortti ilahduttanut.

Minkälainen tulkinta tästä pitäisi vetää? Kutsu oli selkeä, eikä se jättänyt tulkinnanvaraa. Onko suomalainen menestymisestä niin kateellinen, että hän ottaa ilon irti, mutta ei halua uhrata yhtään omastaan? Vieraat olivat naamatusten puolestamme iloisia ja halailivat meitä useaan otteeseen - oliko tämä feikkausta?

Kommentit (186)

Vierailija
141/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kumma kun luulisi että moukkamaisuus vaan lisääntyy vaikka luulisi toisin olevan, materian lisääntyessä aletaan ilmeisesti kuvitella ettei vanhoilla tavoilla ja perinteillä ole merkitystä vaan ne voi heittää romukoppaan, nousukkuutta ja sikaniskaisuutta parhaimmillaan. Jos ei edes korttia raatsi ostaa niin kannattaisi jäädä kotiin.

Pois tuo 'luulisi että'.

Vierailija
142/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, ilman lahjaa en kehtaisi mennä minnekään juhliin saati sitten ystävien häihin. Ja vanhempien antamaa 30 euron lahjakorttia pitäisin jopa loukkauksena, ainakin jos ovat yhtään varoissaan. Itse hoitajan palkalla (n.1850€/kk netto) annan häihin satasen ja ylioppilaalle 50€, rippilapselle 40€.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap tässä taas.

Minä työskentelen julkisella sektorilla ilman haaveita mistään optiojuruista, enkä ymmärrä niistä muuta kuin sen, että mieheni on ostanut optio-ohjelmansa mukaisesti tietyn määrän osakkeita, jotka hän voi myydä muistaakseni ensi vuonna pois. Jos tämä tekee HÄÄAIHEESTA provon, niin sovitaan sitten niin :)

Jokaista vierasta kiitämme kiitos-kortilla kera pienen, henkilökohtaisen tekstin. Värssyjä olemme suunnitelleet mieheni kanssa koko kuluvan vuoden, jotta jokainen vieras tuntisi meidän arvostavan tätä. En tiedä, onko idea kovin originaali, mutta tämä tuntui meistä kivalta. Lahjan antamisella ei ole tässä kohdin väliä, koska kutsuimme häihin vain niitä henkilöitä, ketkä ovat meille tärkeitä. Sukulaisista kutsuimme vain ne, kenen kanssa olemme oikeasti tekemisissä arkielämässä.

Mielipiteet näyttävät jakautuvan aikalailla kahtia, kuten häissämme meitä muistaneet. Saamme häämatkan varattua ja pääsemme talvella lämpimään.

Vierailija
144/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En itse kehtaisi mennä ilman lahjaa häihin, ristiäisiin, valmistujaisiin, tupareihin tai synttäreille.

Jos kalliiseen paikkaan lahjakortti, niin pitää olla parempi kuin muutama kymppi. Vähän sama kuin antaisi kolmen euron lahjakortin h&m:ään.

Tupareihin viety esim. joku kaunis kynttilä ja viinipullo. Viimeisimmissä ristiäisissä oltiin pienituloisia, joten mitään kaunista kultaliikkeestä ei saanut ostettua, mutta sen sijaan oston tulokkaalle suloisen vaatteen.

Täysi-ikäisten valmistujaisiin kukkia ja viinipullo, alaikäisten valmistujaisiin kukkia ja muutama kymppi rahaa kortin välissä.

Vierailija
145/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

*Optiojutuista

-ap

Vierailija
146/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loukkantuisin tuollaisesta kaikilla ei oo niin hyvä taloudellinen tilanne kuin meillä. Ei me mitään tarvita mutta rahaa ja lisää rahaa vaikka sitä on omasta takaa.

Hm. Kutsussa hömelöä käsitellä muiden taloudellista tilannetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/186 |

Aloittajan tapauksessa kutsussa ei ole käsitelty mitään taloudellista tilannetta. Kuinka pihalla olet?

Vierailija
148/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Annatteko muuten yleensäkin lahjan pelkästään omaa rahatilannettanne silmällä pitäen riippumatta lahjansaajasta, vai otatteko huomioon myös lahjan saajan taloudellisen tilanteen? Eli annatteko rikkaalle ja köyhälle samanarvoisen lahjan, vai köyhälle kalliimman ja rikkaalle halvemman? Vai ajatteleeko joku peräti niin, että rikkaalle kalliimpi ja köyhälle halvempi? Ajatteleeko kukaan edes tämmösiä? Tietysti sekin vaikuttaa kuinka läheisestä ihmisestä kyse, mutta jos asiaa pitäisi miettiä tuolta kantilta. Onko sillä mitään merkitystä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä on suomalainen kateus uskomatonta! Jos on enemmän rahaa kuin itsellä, niin lahjaa ei tarvitse antaa. Hyvätuloinen henkilö ei ansaitse huomaavaisuutta.

Onneks ei tarvi asua Suomessa, vaan muualla Euroopassa, missä hyvät tavat ja kohteliaisuus opetetaan jo äidinmaidossa!!! Jokainen ihminen on mulle samanarvoinen, oli sitten rikas, köyhä, terve, sairas, musta, valkoinen tai vaikka vihreä.

Vierailija
150/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tökeröt vieraat. Häihin ei osallistuta ilman lahjaa/muuta muistamista, oli hääparilla rahaa itsellään tai sitten ei. Itsellä ainakaan ei olisi pokkaa mennä paikalle tyhjin käsin. Ne on häät, ei bileet.

Niin, ajatella vaikka kuninkaallisten häitä. He jotka varmasti eivät tarvitse mitään saavat rekkalasteittain lahjoja jopa kutsumattomilta vierailta.

Häälahjan tarkoitus on antaa eväät yhteiseen elämään, onnea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Annatteko muuten yleensäkin lahjan pelkästään omaa rahatilannettanne silmällä pitäen riippumatta lahjansaajasta, vai otatteko huomioon myös lahjan saajan taloudellisen tilanteen? Eli annatteko rikkaalle ja köyhälle samanarvoisen lahjan, vai köyhälle kalliimman ja rikkaalle halvemman? Vai ajatteleeko joku peräti niin, että rikkaalle kalliimpi ja köyhälle halvempi? Ajatteleeko kukaan edes tämmösiä? Tietysti sekin vaikuttaa kuinka läheisestä ihmisestä kyse, mutta jos asiaa pitäisi miettiä tuolta kantilta. Onko sillä mitään merkitystä?

En todellakaan ajattele asiaa tältä kantilta! Mietin, mikä on OMA budjettini ja mistä lahjansaaja pitäisi tai mitä hän todella tarvii. Läheiselle ihmiselle saatan antaa arvokkaamman lahjan, vieraammalle hiukan vähempiarvoisen. Tämä siitä syystä, etten halua asettaa lahjan saajaa hankalaan asemaan esim. antamalla todella arvokasta lahjaa puolitutulle. Lahjan antaminenkin on omanlaista viestintää.

Tosin ei minulla olisi varaa edes antaa kovin kallista lahjaa.

Vierailija
152/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No johan nyt, minusta on huonoa käytöstä! Edes kortilla pitäisi muistaa jos häihin menee.

Onpa paljon teitä joiden mielestä kehtaa hyvin mennä antamatta mitään :O

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pyyteettömyys. Kun minä olen järjestänyt juhlia, en ole suonut ajatustakaan lahjoille. Olen vain miettinyt kuinka saisin mahdollisimman hienot juhlat järjestettyä vierailleni.

Rakkaus ja ystävyys. Haluan nähdä itselleni rakkaita ihmisiä. Se mitä he tuovat tullessaan on rakkautta ja ystävyyttä, ei materiaa tai rahaa.

Vierailija
154/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

---ymmärrämme, ettei kaikilla ole kovin hyvä taloudellinen tilanne ja siksipä esimerkiksi ajatuksella mietitty onnittelukortti olisi ollut mieleen---

---Vieraistamme suurin osa on korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia ihmisiä.

---Kutsu oli selkeä, eikä se jättänyt tulkinnanvaraa.

Okei. Ensikerralla päätä, kumpia vieraat ovat, vähävaraisia vai hyvätuloisia. Ja kutsusta, siinä sanottiin, että JOS haluaa antaa lahjan, niin pieni rahalahja on hyvä. Musta tässä oli kyllä tulkinnanvaraa: lahjan voi antaa jos haluaa tai olla antamatta jos ei halua.

Eli hieman hiomista vielä vaatii provoilu, mutta olihan tässä yritystä kuitenkin.

Eikä, ei ole poissulkevia :) Jos suurin osa vaikka 100 vieraasta on hyvätuloisia, se ei poissulje sitä, että vaikka 49 vierasta voi olla  vähävaraisia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Annatteko muuten yleensäkin lahjan pelkästään omaa rahatilannettanne silmällä pitäen riippumatta lahjansaajasta, vai otatteko huomioon myös lahjan saajan taloudellisen tilanteen? Eli annatteko rikkaalle ja köyhälle samanarvoisen lahjan, vai köyhälle kalliimman ja rikkaalle halvemman? Vai ajatteleeko joku peräti niin, että rikkaalle kalliimpi ja köyhälle halvempi? Ajatteleeko kukaan edes tämmösiä? Tietysti sekin vaikuttaa kuinka läheisestä ihmisestä kyse, mutta jos asiaa pitäisi miettiä tuolta kantilta. Onko sillä mitään merkitystä?

Me ei ikinä mentäisi minnekään juhliin ilman lahjaa. Ei koskaan.

Annamme usein nuorille rahaa ajatuksella ’50€ (tai mikä summa sitten onkaan, yleensä 50/100€) on heille suurempi ilo kuin meille’ ja se on ihan sama mikä on vanhempien tulotaso koska kokemuksen mukaan meidän tuttavapiirissä hyvin tienaavat kasvattavat lapsensa myös itse tienaamaan omat rahansa.

sitten taas ’vanhoille ihmisille’ esim 50v juhliin tai kun setä menee kolmatta kertaa naimisiin voi lahja olla mielestämme ’muodollisempi’ koska he lähtökohtaisesti jo omistavat kaikkea ja tienaavat töissänsäkin, ja silloin mielellämme osallistumme vaikkapa ’uuden golf-kärryn hankintaan’ jollain sovitulla summalla.

Vierailija
156/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häälahja miehen vanhemmilta 30 euron arvoinen? Lähinnä vitsi. Kyllä, ovat kateellisia. Kukaan ei koskaan mene häihin ilman vähintään 50 euron lahjaa. Törkeitä.

En ymmärrä näin suurten juhlien, jossa iso elämänmuutos edessä, vähättelyä. Ylioppilaslahja, valmistujaislahja, häälahja, baby showerit ja ristiäiset, kaikki vähintään 50 euron arvoiset, lähisukulaisilta 200-500 euroa vähintään. En ole itsekään mikään kroisos, mutta osaan arvostaa muiden onnea ja saavutuksia.

Rahassako sekin arvostus nykyään mitataan. Voin sitten jättää kaikki juhlat väliin jos hintalappu on tuo.

Sinäkö olet yksi niistä jotka eivät ole valmiita uhraamaan penniäkään toisen ilon eteen?

ja missä sellaista väitin? Mutta 200-500 euroa on täysin mahdoton summa. Jos vaatimaton pienistä tuloistani annettu rahasumma on arvostuksen puute, niin silloin ennemin jätän juhlat väliin. Tosin minulla on sivistynyt fiksu suku-ja ystäväpiiri, joka ei muuta suhtautumista minuun jonkun lahjan vuoksi.

Vierailija
157/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

---ymmärrämme, ettei kaikilla ole kovin hyvä taloudellinen tilanne ja siksipä esimerkiksi ajatuksella mietitty onnittelukortti olisi ollut mieleen---

---Vieraistamme suurin osa on korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia ihmisiä.

---Kutsu oli selkeä, eikä se jättänyt tulkinnanvaraa.

Okei. Ensikerralla päätä, kumpia vieraat ovat, vähävaraisia vai hyvätuloisia. Ja kutsusta, siinä sanottiin, että JOS haluaa antaa lahjan, niin pieni rahalahja on hyvä. Musta tässä oli kyllä tulkinnanvaraa: lahjan voi antaa jos haluaa tai olla antamatta jos ei halua.

Eli hieman hiomista vielä vaatii provoilu, mutta olihan tässä yritystä kuitenkin.

Eikä, ei ole poissulkevia :) Jos suurin osa vaikka 100 vieraasta on hyvätuloisia, se ei poissulje sitä, että vaikka 49 vierasta voi olla  vähävaraisia. 

Joo, kirjoitin näköjään vähän ristiriitaisesti, kun häissämme oli ihmisiä sairaseläkeläisistä pääomatuloilla eläviin. Ja sitten nuoret akateemisesti koulutetut ystävät ja perheenjäsenet ovat juuri siirtyneet työelämään ja hankkineet perinteiset parit lapset, omakotitalot, farmariautot ja kultaiset noutajat, niin heidän menonsa ovat todella tarkkaan laskettu.

Kuten olen monessa kohti painottanut, häälahjan arvo ei ole ratkaiseva asia minulle, vaan jonkinlaisen muiston jättäminen itsestään. Esimerkiksi se paljon puhuttu onnittelukortti, jotka kerään hyvään talteen sievään laatikkoon.

-ap

Vierailija
158/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lahjan antaja viestii omasta suhteestaan lahjalla sen saajaa kohtaan. Esimerkiksi tuo vanhempien lahjakortti oli suorastaan ilkeilyä. En tiedä, onko se pahempi kuin kokonaan huomiotta jättäminen. Onnittelukorttikin voi olla tosi ”arvokas”, jos sen viesti on kirjoitettu suoraan sydämestä ja hääparille toivotaan aidosti onnellista yhteiselämää.

Vierailija
159/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskivatko miehen vanhemmat viulut/osan niistä? Jos niin, miksi odotat vielä erillistä lahjaa?

Laskivat=maksoivat

Eivät osallistuneet järjestelyihin millään tavalla.

Tämä on kyllä jännä palsta, kun aloittaja teilataan aina, oli aihe mikä hyvänsä :) Kutsussa luki aivan samaan tapaan kuin viime aikoina muidenkin ystäviemme kutsussa, missä muodossa toivoimme mahdolliset lahjat.

Ja kyllä- lasken onnittelukortitkin lahjoiksi ja niitä käyn mieluusti läpi aivan yhtälailla kuin muitakin lahjoja. Mikäli tämä lasketaan ahneudeksi, niin ilmeisesti parin euron kortin toivominenkin on ahneutta.

Meillä ei olisi tällä hetkellä varaa lähteä häämatkalle ilman taloudellista tukea, koska omaisuutemme on tällä hetkellä kiinni optioissa, talossamme ja lainasimme viisinumeroisen summan siskolleni.

-ap

Niin sinä itse esitit toiveen että jos haluaa jotenkin muistaa niin rahaa tilille kiitos. Siksi eivät tuoneet niitä onnittelukorttejakaan, kun toivoit että niitäkään ei tuoda. 

Vierailija
160/186 |
07.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

---ymmärrämme, ettei kaikilla ole kovin hyvä taloudellinen tilanne ja siksipä esimerkiksi ajatuksella mietitty onnittelukortti olisi ollut mieleen---

---Vieraistamme suurin osa on korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia ihmisiä.

---Kutsu oli selkeä, eikä se jättänyt tulkinnanvaraa.

Okei. Ensikerralla päätä, kumpia vieraat ovat, vähävaraisia vai hyvätuloisia. Ja kutsusta, siinä sanottiin, että JOS haluaa antaa lahjan, niin pieni rahalahja on hyvä. Musta tässä oli kyllä tulkinnanvaraa: lahjan voi antaa jos haluaa tai olla antamatta jos ei halua.

Eli hieman hiomista vielä vaatii provoilu, mutta olihan tässä yritystä kuitenkin.

Eikä, ei ole poissulkevia :) Jos suurin osa vaikka 100 vieraasta on hyvätuloisia, se ei poissulje sitä, että vaikka 49 vierasta voi olla  vähävaraisia. 

Joo, kirjoitin näköjään vähän ristiriitaisesti, kun häissämme oli ihmisiä sairaseläkeläisistä pääomatuloilla eläviin. Ja sitten nuoret akateemisesti koulutetut ystävät ja perheenjäsenet ovat juuri siirtyneet työelämään ja hankkineet perinteiset parit lapset, omakotitalot, farmariautot ja kultaiset noutajat, niin heidän menonsa ovat todella tarkkaan laskettu.

Kuten olen monessa kohti painottanut, häälahjan arvo ei ole ratkaiseva asia minulle, vaan jonkinlaisen muiston jättäminen itsestään. Esimerkiksi se paljon puhuttu onnittelukortti, jotka kerään hyvään talteen sievään laatikkoon.

-ap

Miksei teillä ollut vieraskirjaa tai jotain muuta persoonallisempaa tapaa kerätä muistiin paikalla olleiden mietteet ja terveiset?