Puolet vieraista jätti häälahjan antamatta
Vietimme n. 90 hengen häitämme kesäkuun alkupuolella ja juhlat onnistuivat mainiosti. Vieraat kehuivat viihtyneensä erinomaisesti, tunnelma oli rento ilman pönötystä ja perinteisiä hääohjelmia, juomaa ja ruokaa riitti jne.
Kutsussa ilmoitimme yleiseen tapaan, että mikäli lahjan haluaa antaa, kartuttaisimme mieluusti häämatkakassaamme. Lahjan arvo ei ole meille tärkeintä, vaan ymmärrämme, ettei kaikilla ole kovin hyvä taloudellinen tilanne ja siksipä esimerkiksi ajatuksella mietitty onnittelukortti olisi ollut mieleen. Nyt, kun rupesin käymään saamiamme kortteja ja lahjoja, havaitsin, ettei puolet vieraistamme muistanut meitä millään tavalla. Puolisoni perheestä esim. vain vanhemmat muistivat meitä kortilla, jonka välissä oli 30e lahjakortti heidän omaan lempiravintolaansa, jossa kyseisellä rahalla ei edes tervehditä.
Vieraistamme suurin osa on korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia ihmisiä. Meitä lykästi viime vuonna taloudellisesti ja miehen lisääntyneistä tuloista kirjoitettiin juttua lehdessä verotietojen tullessa. En keksi mitään muuta syytä sille, että vieraamme ovat sitä mieltä, ettemme ”tarvitse” häälahjaa. Mielestäni juhliminen ilman muistamista on epäkohteliasta ja kuten sanoin, olisi ajatuksella kirjoitettu kortti ilahduttanut.
Minkälainen tulkinta tästä pitäisi vetää? Kutsu oli selkeä, eikä se jättänyt tulkinnanvaraa. Onko suomalainen menestymisestä niin kateellinen, että hän ottaa ilon irti, mutta ei halua uhrata yhtään omastaan? Vieraat olivat naamatusten puolestamme iloisia ja halailivat meitä useaan otteeseen - oliko tämä feikkausta?
Kommentit (186)
Persoonallinen pikkulahja eli siis turhaa krääsää joka lentää roskiin heti häiden jälkeen.
Rahalahjaa voi pyytää, mutta se ei ole maksu tarjoiluista. Pari järjestää niin kalliit häät joihin heillä on varaa, eikä vaadi muita kustantamaan niitä. Aina voi mennä kahdestaan naimisiin ilman juhlia.
Kummallista jos ei korttejakaan ole tullut! Eihän vain lahjapöydällä käynyt joku ulkopuolinen nyysimässä korttipinosta osan pois? Ja siellä mukana saattoi mennä lahjakortteja ja seteleitä. Sanopa parille läheiselle, jotka ei antaneet mitään, että epäilet tällaista ja haluat sen takia kysyä, että antoiko ne kortin vai ei.
Tuollaisen kutsun saatuani saatuani, en veisi lahjaa, enkä laittaisi rahaa tilille. Voisin viedä pullollisen hieman kalliimpaa kuohuviiniä/punaviiniä/valkoviiniä kortin kera.
Ilman tuota rahan kerjäämistä, voisin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen jonkun summan hääparin nimissä ja tositteen siitä heille.
Ap on tosi naurettava ja läpinäkyvä. "Rahaa on, mutta ei just nyt, maksakaa siis meidän häämatka".
En usko todeksi tätä stooria, ei voi olla tuollaisia ihmisiä?
Jos olisin tullut teidän häihin olisin tuonut teille pullon shamppista ja kivan kortin.
Vierailija kirjoitti:
Ok, eli suomalaiset ajattelevat yleisesti, ettei itseään varakkaat ansaitse muistamista - ei edes vähäistä onnittelukorttia? Varakasta ihmistä kohtaan ei tarvi olla huomaavainen? Tämä topic avarsi aika paljon nyt tätä lahjatilannetta.
Tällä hetkellä meillä ei tosiaan ole ylimääräistä käteistä, koska olemme investoineet miehen firman optio-ohjelmaan. Tämä ei liity millään tavalla viime vuoden verotuloihin. Miksi siis huutaa provoa tämän asian suhteen..?
Miten optioon investoidaan? Optiohan on oikeus tulevaisuudessa ostaa tai myydä osakkeita tiettyyn hintaan. Yleensä kun työnantaja sitouttaa johtoa tai työntekijöitä optioilla, voi x vuoden jälkeen ostaa osakkeet sovittuun hintaan ja samaan aikaan myydä paremmalla hinnalla pois (kun ei niitä kukaan lunasta, jos ei kurssi ole noussut).
Mua taas ihmetyttää nää provot, jotka eivät tiedä edes mitä tulot ja optiot tarkoittavat. Ap:n mies ei voi olla optioilla tulotilastoissa...
En ymmärrä.
Ollaan niin hienoa ihmistä ja vedotaan etikettiin. Kuitenkin vieraita pidetään niin moukkina että lahjasta pitää aina ohjeistaa.
Lahjalistan vielä ymmärrän, jos vaikka kerätään tiettyä sarjaa.
Rikas tai köyhä, vieraat ovat heidän mielestään aina moukkia.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kyllä minusta tuntuisi itsestäkään enää kivalta, jos tietäisin että joku vähävarainen jättäisi tulematta juhliini sen takia ettei ole varaa ostaa lahjaa eikä kehtaisi ilmankaan tulla. Tai käyttäisi ne rahat jotka olisivat itselleenkin tarpeen, minun lahjaani varten. Vaikka en rikas olekaan, niin ei tuollainen lahja paljon iloa tuottaisi, kun ei itselläni kuitenkaan ole puutetta mistään. Paljon mukavammalta tuntuisi saada se ihminen itse paikalle ja saada tarjota kerrankin hyvät tarjoilut.
Samaa mieltä! Tulee paha mieli ja syyllinen olo, jos omat juhlat aiheuttavat toiselle kovan taloudellisen kuormituksen. Ymmärrän että moni haluaa huomaavaisuuttaan ja ylpeyttäänkin antaa lahjan vaikka olisi tiukoilla, mutta kyllä se aiheuttaa piston sydämessä että olisinko voinut järjestää asian jotenkin toisin tai jopa jättää juhlat pitämättä.
Enkä todellakaan allekirjoita, että vieraan pitäisi maksaa lahjalla takaisin saamiaan tarjoiluja. Jos se on etiketin mukaista, niin sitten etiketti on väärässä! Sehän on kunnia-asia, että saan tarjota perheelle ja ystäville juhlat, kun he tulevat iloitsemaan jostain minun elämäni tärkeästä asiasta kanssani. Ei tarkoitus todellakaan ole se, että he kustantavat juhlani.
Eri asia taas tietysti jos pitää juhlat nyyttärihengessä vaikkapa varojen vähyyden takia. Sehän on ihan kiva järjestely, että läheiset lahjana mahdollistavat juhlien pitämisen, mutta jos kutsumme muita juhliin ilman nyyttärityyppistä avunpyyntö, niin ei lahjojen tarkoitus silloin ole kattaa juhlien kuluja.
Minulle sattuu kummasti aina este, jos hääkutsussa toivotaan häämatkakassan kartuttamista. Jätän kerjäläiset omaan arvoonsa. Nololta tuntuu myös tulla tänne palstalle avautumaan, etteivät kaikki vieraat antaneet lainkaan lahjaa.
Vierailija kirjoitti:
Optioista puhuttaessa voidaan tarkoittaa optio-oikeuksia, joiden hankkimiseen nimenomaan tarvitaan rahaa. Useilla pörssiyhtiöillä optio-ohjelmat on keino sitouttaa työntekijöitä. Tuolloin esim. johtavassa asemassa oleville (tai vaikka rivityöntekijöillekin) tarjotaan mahdollisuus OSTAA optioita. Niitä ei vain ANNETA. Jokaisen harkinnassa sitten on, kannattaako niitä ostaa ts. tuleeko yhtiön osakkeen arvo nousemaan tai onko itse optiolla sen verran arvoa pörssissä, että sillä kannattaa käydä kauppaa.
Täysin mahdollista, että ap:n (kuvitteellinen) mies on osallistunut firmansa optio-ohjelmaan ja ostanut 100 000 eurolla optioita ja nyt ei ole varaa häämatkaan.
Ei ole mahdollista, koska optioita ei osteta. Optio on sitoutumus tietystä hinnasta, joilla esim yritys myy johtohenkilökunnalleen osakkeita x 2 vuoden päästä. Henkilö, joilla on optio-oikeus ja täyttävät optio-ohjelman ehdot kahden vuoden päästä voivat halutessaan ostaa OSAKKEITA sovittuun hintaan ja myydä pois ja tehdä tiliä, tuolla ostohinnan ja myyntihinnan välisellä erolla.
Tuli harmitus puolestasi Ap, ymmärrän, että on hämmentävää!
Kyllähän onnittelukortti kuuluu asiaan, kun häihin mennään. Ehkä on käynyt niin että verotietojen vuoksi ihmiset pitivät teitä niin rikkaina, että pelkäsivät pienien lahjasummiensa vaikuttavan tyhmiltä. Eniten kyllä ihmetytti puolison vanhempien lahjakortti.
Nythän on tärkeintä kuitenkin minkä merkityksen itse kaikelle tälle annat. Itse ehkä eniten laittaisin arvoa kuitenkin hymyille ja onnitteluille, jotka aidoilta vaikuttivat. Häät on tärkeä päivä ja toivon että muistelet sitä lämmöllä tästä asiasta huolimatta.
Mitä väärää on haluta rahaa häälahjaksi? Ja miten se sitten pitäisi ilmaista? Mekin saatiin kaikenmaailman lakanoita ja muumimukeja, joita emme tarvitse.
Jos häihin menen, annan lahjan. En kehtaisi mennä tyhjin käsin. Lahja kuuluu perinteisiin.
Lisäksi annan aina sen mietityn ja huolella askarrellun kortin, jossa on kivaa, lämminhenkistä lukemista enemmän kuin pakollisen sydämellisen onnittelun verran ja joka on kohdistettu juuri kyseiselle parille.
Pääsen niin harvoin häihin, että olen aivan otettu jos kutsutaan. Panostan siihen, ettei minun kutsumiseni harmita jälkeenpäin vaan osallistumisestani on oikeasti iloa, myös konkreettista :)
En ymmärrä minäkään vastauksia. Meiltä olisi tullut 60-100€ riippuen sen hetkisestä taloustilanteesta.
Kutsusta käy hyvin ilmi, että ette tarvitse lahjoja. Mitä sitten mariset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, eli suomalaiset ajattelevat yleisesti, ettei itseään varakkaat ansaitse muistamista - ei edes vähäistä onnittelukorttia? Varakasta ihmistä kohtaan ei tarvi olla huomaavainen? Tämä topic avarsi aika paljon nyt tätä lahjatilannetta.
Tällä hetkellä meillä ei tosiaan ole ylimääräistä käteistä, koska olemme investoineet miehen firman optio-ohjelmaan. Tämä ei liity millään tavalla viime vuoden verotuloihin. Miksi siis huutaa provoa tämän asian suhteen..?
Miten optioon investoidaan? Optiohan on oikeus tulevaisuudessa ostaa tai myydä osakkeita tiettyyn hintaan. Yleensä kun työnantaja sitouttaa johtoa tai työntekijöitä optioilla, voi x vuoden jälkeen ostaa osakkeet sovittuun hintaan ja samaan aikaan myydä paremmalla hinnalla pois (kun ei niitä kukaan lunasta, jos ei kurssi ole noussut).
Mua taas ihmetyttää nää provot, jotka eivät tiedä edes mitä tulot ja optiot tarkoittavat. Ap:n mies ei voi olla optioilla tulotilastoissa...
Miksei voi?Ei AP:n tarvitse mitään tietää jos mies on se joka tienaa.

Kysymys oli sarkastinen. Vastaushan on, ettei optioon voi investoida. Investoida=sijoittaa rahaa tai muuta omaisuutta. Optio ei maksa mitään, joten rahat eivät voi olla tiukilla, jonkin sellaisen takia, joka ei edes maksa...
Huoh, kannattaa vähän perehtyä asiaan, ennen kuin vastaa. Optio on kuitenkin ihan perustermi (taloudellisissa asioissa).
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin tullut teidän häihin olisin tuonut teille pullon shamppista ja kivan kortin.
Onneksi et tullut😂😂
"Köyhä antaa rikkalle vähintään Kukkakimpun, skumppapullon ja jonkun pysyvän muistoesineen esim Iittalan tuikun 20e jos ei muuhun pysty sekä kortin jossa lämpimät onnittelut."
Tämäkö on käsityksesi köyhästä? Tuollainen lahja saattaa tuntua aika isolta silloin kun joutuu laskemaan senttejä ja harkitsemaan vakaasti miten ne käyttää selvitäkseen omasta, ja mahdollisesti perheensä arkielämästä. Tällaisiakin ihmisiä ja perheitä on, ihan Suomessakin ja omassa tuttavapiirissäni. Yksi niistä oli ehkä hieman hölmö, mutta niin epäitsekäs ja hyväntahtoinen, että velkaantui itse erään hänelle rakkaan ihmisen vuoksi. On ihmisiä niin monenlaisista tilanteista.
Ei se kyllä minusta tuntuisi itsestäkään enää kivalta, jos tietäisin että joku vähävarainen jättäisi tulematta juhliini sen takia ettei ole varaa ostaa lahjaa eikä kehtaisi ilmankaan tulla. Tai käyttäisi ne rahat jotka olisivat itselleenkin tarpeen, minun lahjaani varten. Vaikka en rikas olekaan, niin ei tuollainen lahja paljon iloa tuottaisi, kun ei itselläni kuitenkaan ole puutetta mistään. Paljon mukavammalta tuntuisi saada se ihminen itse paikalle ja saada tarjota kerrankin hyvät tarjoilut. Pitäisin paikalle tulemista ilman lahjaa jopa erittäin aitona & nöyränä, kun ei ole mitään millä "juhlistaisi" paikalle saapumisensa ja oikeuttaisi olemassa olonsa. Se voi nimittäin olla hyvin vaikeaa. Itsekin varmaan hampaat irvessä yrittäisin väkisin ostaa sen kalliin ja tyhjänpäiväisen Iittalan tuikun, vaikken tiedä pitääkö lahjan saaja siitä ja meneekö se samantie kirpparille myyntiin. Kun en kehtaisi ilmankaan mennä. Silti kamala ajatuskin jos joku toimisi näin omien juhlieni takia.