Miehen omistamaan asuntoon muutto ja sen vuokranmaksu
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Kommentit (655)
Joo, eli loisraati on päättänyt, että ap ei muuta miehen asuntoon.
Ap jatkaa elämistään äiskän ja iskän kellarissa , missä mikään ei maksa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei lukuja, ei kykyjä, ei taitoja. Mitään ette pysty esittämään, paitsi solvauksia vailla pohjaa.
Katson voittaneeni tämän 10 vuotta vanhan väittelyn.
Sinkkumies
Jankuti, jankuti, jankuti, jankuti, jankuti, jankuti, jankuti......jankuti.....jankuti...
Nyt iltalääkkeet klo on jo yli 9.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään vuokralaissuhde, vaan parisuhde, jossa nainen maksaa vain oman osuutensa laskuista.
Esim. puolet siitä mitä maksaisitte vuokralla.
Capische?
Sinkkumies
Mitä sinä sitä hoet? Jos he asuisivat vuokralla, naisen asema olisi paljon parempi. Siksi naisen ei pidä tuohon suostua.
Jos mies ei suostu siihen, että asunto on yhteinen, ja naisella yhtä suuri oikeus päättää sisustuksesta, ei pidä muuttaa.
Ei KETÄÄN kiinnosta mikään ASEMA. Jos ei luota ja rakasta miestä, niin älä muuta yhteen.
Problem solved.
Jos luotat ja rakastat, niin ongelmaa ei ole.
Sinkkumies
Aikuisia ihmisiä yleensä kiinnostaa se, saavatko he tuoda kotiinsa tavaransa, ja mikä on irtisanomisaika. Eikähän tuo ole edes luottamuskysymys, koska tuossa mies on jo ilmoittanut, ettei ap saa olla asunnossa täysivaltainen asukas, eikä tuoda tavaroitaan.
Ei mahdu lisää tavaroita. Olen yrittänyt hävittää entisiäkin.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Mainittakoon vielä että tähän markkinavuokranpuolikkaan päälle minulle tulisi maksettavaksi puolet sähköstä, netistä, asuntovakuutuksista ym. Omat elinkustannukseni nuosisivat muuton myötä.
Yhteenmuuton syynä tietysti suhteessa eteenpäin meneminen. Lapsistakin tulevaisuudessa on ollut puhe, ja toki ennen niitä olisi hyvä asua yhdessä. Vuokra-asuntoa emme vielä voi yhdessä hankkia joidenkin verojuttujen takia (mies omistanut asunnon vasta alle 2 vuotta, en ole ihan varma mistä selitti, joku myyntiverojuttu). Mulla ei tällä hetkellä ole varaa ostaa puolta asunnosta.
-ap
Eihän tossa ole sinun kannaltasi järkeä jos asumiskulusi nousevat.
Miehellä taas juoksevat kulut puolittuvat + sinä maksat useamman sata euroa kuussa, millä hän voi lyhentää asuntolainaansa eli kartuttaa omaa omaisuuttaan.
Sanoisin miehelle tuossa vaiheessa, että mietitään yhteenmuuttoa sitten kun voitte hankkia yhteisen asunnon ja mies voi laittaa omansa vuokralle.
Normaalit yksiöiden vuokrat voi olla n. 500 Pk seudulla. Kaksiot voi olla vaikka 700.
Jos nyt ap muuttaa 500e asunnosta 700e asuntoon ja maksaa vuokraa 350e, niin kyllähän ap:n vuokra laskee!
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää sosiaalipummit? ei siis tajua, että jos sä käyt töissä niin yksin asuessa sä maksat
vuokraa esim. 600e ja miehen kanssa asuessa 300e.
Onhan se nyt vttu puolet halvempaa. Mutta tietenkin kun asumisenne maksamme me töissä käyvät, niin vaikeahan tätä on tajuta.
Sinkkumies
Mikä tässä on vaikeata ymmärtää, että 600e on paljon enemmän, kuin 300e.
Olet kyllä oikeasti tyhmempi kuin luulin, jos et tajua, että kyse ei ole rahasta vaan siitä, mitä sillä saa. Kannattaa maksaa enemmän hyvästä kuin vähemmän huonosta, ja nyt aloittajalle on tarjolla erittäin huono diili, josta ei kannata maksaa yhtään mitään. Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus kotiin, jossa itselläkin on sananvaltaa.
Jank. Kolmaskymmenes viestisi.
Sen lisäksi saa tietenkin asua isommassa asunnossa! Tämä nyt vain esimerkkinä.
Millään vuokrien hinnoilla tämmöinen selitys ei onnistu, että ap:n vuokra nousee.
Paitsi jos se asuu teltassa ilmaiseksi.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainittakoon vielä että tähän markkinavuokranpuolikkaan päälle minulle tulisi maksettavaksi puolet sähköstä, netistä, asuntovakuutuksista ym. Omat elinkustannukseni nuosisivat muuton myötä.
Yhteenmuuton syynä tietysti suhteessa eteenpäin meneminen. Lapsistakin tulevaisuudessa on ollut puhe, ja toki ennen niitä olisi hyvä asua yhdessä. Vuokra-asuntoa emme vielä voi yhdessä hankkia joidenkin verojuttujen takia (mies omistanut asunnon vasta alle 2 vuotta, en ole ihan varma mistä selitti, joku myyntiverojuttu). Mulla ei tällä hetkellä ole varaa ostaa puolta asunnosta.
-apEihän tossa ole sinun kannaltasi järkeä jos asumiskulusi nousevat.
Miehellä taas juoksevat kulut puolittuvat + sinä maksat useamman sata euroa kuussa, millä hän voi lyhentää asuntolainaansa eli kartuttaa omaa omaisuuttaan.Sanoisin miehelle tuossa vaiheessa, että mietitään yhteenmuuttoa sitten kun voitte hankkia yhteisen asunnon ja mies voi laittaa omansa vuokralle.
Mä en ikinä laittaisi mun asuntoa vuokralle. Tajuatko pälli sitä?
Et sinä näitä asioita määrittele mitä mies tekee. Mun setä laittoi asunnon vuokralle ja se oli sen jälkeen remonttikunnossa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten intohimoisesti ihmiset tähän suhtautuvat. :) Fakta on niin, että se joka kämpän omistaa, luo myös säännöt. Ulkopuoliset ihmiset eivät luo sääntöjä, vaan kämpän omistaja. Hänen ei ole pakko ottaa ketään asumaan omaan kämppäänsä, ei edes tyttöystäväänsä. Jos sääntöjä ei hyväksy, ei pidä muuttaa. Varmasti parempi niin sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että raha- ja ihmissuhdeasioita ei pitäisi sekoittaa. Olisi parempi jos ap ja miehensä etsisivät yhteisen asunnon ja muuttaisivat sinne, ja ap:n mies laittaisi oman kämppänsä vuokralle jollekin ulkopuoliselle.
Mies saa määrätä säännöt. Ja minä olen sitä mieltä, että koska yksi säännöistä on, että nainen ei saa tuoda tavaroitaan asuntoon, mies ei oikeasti halua muuttaa tasa-arvoisesti yhteen, ei kunnnioita naista, eikä yhteen kannata muuttaa. Eikä edes jatkaa suhdetta.
Ehkä heillä on erilainen sisustusmaku. Onko muuten kukaan ajateluut, että mies ei ehkä välttämättä edes haluaisi ap:ta aidosti asumaan luokseen? Ei ehkä kehtaa sanoa sitä suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi saa tietenkin asua isommassa asunnossa! Tämä nyt vain esimerkkinä.
Millään vuokrien hinnoilla tämmöinen selitys ei onnistu, että ap:n vuokra nousee.
Paitsi jos se asuu teltassa ilmaiseksi.
Sinkkumies
Asumistuki, opiskelijakämppä, vanhempien kellari nyt ainakin on vielä niitä vaihtoehtoja jotka tuon voi sotkea.

Olen.
Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Mies haluaa rahat, muttei piittaa eukosta.
Tai sitten mies on vain epäkypsä.
Sinkkumies
Epäkypsä on korjattavissa, jos ap määrittelee tässä fiktiivisessä tapauksessa ehdot ja kirjoittaa ne vaikka ylös.
Järkevämpi olisi tietenkin keskustelu, että mitä kamoja tuodaan ja miten sitä kompensoidaan maksuissa, että molemmat ovat tyytyväisiä ratkaisuun.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Puolet yhtiövastikkeesta, sähköstä ja vedestä (+ mahd. saunamaksusta, lämmityksestä jne.) on hyvä. Muuten saisi kyllä timantti jäädä yksikseen asustelemaan. Kuten sanottu, sun ei kuulu kerryttää miehelle omaisuutta. Jos alat maksat puolet lainasta, sut täytyy myös merkitä asunnon omistajaksi sopimallanne prosentilla.
Mutta sinusta oikein kerryttää omaa omaisuutta miehen kustannuksella? Jos maksat vain puolet kuluista etkä mitään pientä asumiskorvauksta, voit laittaa mukavan summan säästöön kuukausittain, kun ei tarvitse maksaa yhtään vuokraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi saa tietenkin asua isommassa asunnossa! Tämä nyt vain esimerkkinä.
Millään vuokrien hinnoilla tämmöinen selitys ei onnistu, että ap:n vuokra nousee.
Paitsi jos se asuu teltassa ilmaiseksi.
Sinkkumies
Asumistuki, opiskelijakämppä, vanhempien kellari nyt ainakin on vielä niitä vaihtoehtoja jotka tuon voi sotkea.
Niin mutta melko lapsellista verrata oikean asunnon hintoja johonkin lapsuuden ilmaiseen asumiseen, eikö?
Sinkkumies
Vai meinaako ap asua koko elämänsä siellä vanhempiensa kellarissa?
No, eikun vuokrasopimusta tekemään ja mies varmaan makaa veroa saamastaan tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Normaalit yksiöiden vuokrat voi olla n. 500 Pk seudulla. Kaksiot voi olla vaikka 700.
Jos nyt ap muuttaa 500e asunnosta 700e asuntoon ja maksaa vuokraa 350e, niin kyllähän ap:n vuokra laskee!
Sinkkumies
No kun ap. kertoo asumiskustannusten nousevan. Ja se on siinä, eikä se millään laskelmilla miksikään muutu.
Pk-seudulla voi saada 350€ kaksion, jos on työsuhdeasunto ja maksaa verotusarvon tai esim. sijoitusasunto perikunnalla, jonka osakas ap. on tai hän saa asumistukea. Vaihtoehtoja on lukemattomia.
Tämä on esimakua tulevasta - juokse pois ja lujaa!
Ryhdy maksulliseksi naiseksi heti ja vaadi, että saat asua ilmaiseksi panoja vastaan. Niiden määrä merkitään sopimukseen. Kaikki omat rahat pistät säästöön. Toisaalta, kyllä prostituoidun pitäisi saada enemmän.... eikö totta?
Höpönlöpön...yhtiövastike ei vielä kerro mitään, sillä se riippuu paljon taloyhtiön muista tuloista. Meillä 175m2 ja yhtiövastike 180€/kk ja usein marras-joulukuu on vapaita kuukausia, koska taloyhtiö saa vuokratuloja liikehuoneistoista.
Olen kuullut jossakin taloyhtiöissä yhtiövastikkeen olevan jopa plus-merkkinen.