Miehen omistamaan asuntoon muutto ja sen vuokranmaksu
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Kommentit (655)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun mielestä oikeasti parisuhde rahaa, josta pitäisi kummankin osapuolen maksaa puolet tuloista riippumatta?
Missä ihmeen maailmassa te elätte?
Aloittajahan tässä haluaa maksaa tuntemattomalle vuokraa+muut kulut,
ennemmin kuin maksaisi miehelle nimellisen korvauksen.
Puolet markkinahintaisesta vuokrasta asunnosta, jota tuskin tulisi vapailta vuokramarkkinoilta edes valittua ja josta ei mitä todennäköisimmin ollut tarkoitus edes solmia virallista vuokrasopimusta? Täysi markkinahinta (siitä ”omasta” puolikkaasta) ei todellakaan ole ”nimellinen korvaus”. Asunnosta, joka ei ole vuokralla oleva sijoitusasunto, vaan omistajan omassa asumiskäytössä oleva asunto. En ikinä lähtisi tuollaiseen pelleilyyn mukaan.
Ei se siitä omaa tee vuokramarkkinoiltakaan otettuna. Ihan sama tilanne, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta.
Eihän nainen tuossa mitään kärsi, jos ei sitä lasketa, ettei miehelle kelpaisi naisen kamat asuntoon. Tämä taas ei liity pätkääkään vuokran maksamiseen vaan se pitäisi sitten neuvotella erikseen, että mies raahaa esim. omia sinne varastoon ja maksavat sen kulut puoliksi.
Esimerkiksi.
Sinkkumies
Jos ap. ja miehensä vuokraisi vapailta markkinoilta asunnon, myös ap. saisi laissa tuomat oikeudet asunnon hallintaan ja irtisanomissuojan, jos vuokrasopimus on molempien nimissä.
Ap. miehen ehdotus, menee moraalia hipoen, sillä tuskin hän maksaisi vuokratuotosta 30% veron, niinkuin muut vuokranantajat, lisäksi ap. on juridisesti heikolla, eron sattuessa.
Miehelle tämä olisi erittäin hyvä diili, hän vuokraa markkinahinnoin puolet asunnosta, luopumatta asunnon hallintaoikeudesta tai tiloista. Vapailla markkinoilla, vaikka hän pyytää samaa hintaa, vuokraaminen ei onnistuisi edes alivuokralaisehdoin, jolloin vuokra olisi huomattavasti halvempi ja vuokralaisen saaminen nykyisillä markkinoilla olisi lähes mahdoton.
Ap. on miehelle ainut oljenkorsi, joka edes harkitsee asiaa, kaikki muut vuokralaiset sanoisivat Ei.
Sit kannattaa myös miettiä, että kauanko varastoa kannattaa pitää, että jää tappiolle, että ostaisi samat kamat uudestaan.
Se on aika pian käytettyjen romujen kanssa. Harvoin ne monenkaan satasen arvoisia ovat.
Sinkkumies
Jos tässä fiktiivisessä parissa vaikka myytäisiin kaikki turhat romut, eikä maksettaisi tyhjästä varastojen ylläpitäjälle ja se joka häviää enemmän kompensoitaisiin kamojen arvo vuokrissa.
Problem solved.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun mielestä oikeasti parisuhde rahaa, josta pitäisi kummankin osapuolen maksaa puolet tuloista riippumatta?
Missä ihmeen maailmassa te elätte?
Aloittajahan tässä haluaa maksaa tuntemattomalle vuokraa+muut kulut,
ennemmin kuin maksaisi miehelle nimellisen korvauksen.
Puolet markkinahintaisesta vuokrasta asunnosta, jota tuskin tulisi vapailta vuokramarkkinoilta edes valittua ja josta ei mitä todennäköisimmin ollut tarkoitus edes solmia virallista vuokrasopimusta? Täysi markkinahinta (siitä ”omasta” puolikkaasta) ei todellakaan ole ”nimellinen korvaus”. Asunnosta, joka ei ole vuokralla oleva sijoitusasunto, vaan omistajan omassa asumiskäytössä oleva asunto. En ikinä lähtisi tuollaiseen pelleilyyn mukaan.
Ei se siitä omaa tee vuokramarkkinoiltakaan otettuna. Ihan sama tilanne, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta.
Eihän nainen tuossa mitään kärsi, jos ei sitä lasketa, ettei miehelle kelpaisi naisen kamat asuntoon. Tämä taas ei liity pätkääkään vuokran maksamiseen vaan se pitäisi sitten neuvotella erikseen, että mies raahaa esim. omia sinne varastoon ja maksavat sen kulut puoliksi.
Esimerkiksi.
Sinkkumies
Jos ap. ja miehensä vuokraisi vapailta markkinoilta asunnon, myös ap. saisi laissa tuomat oikeudet asunnon hallintaan ja irtisanomissuojan, jos vuokrasopimus on molempien nimissä.
Ap. miehen ehdotus, menee moraalia hipoen, sillä tuskin hän maksaisi vuokratuotosta 30% veron, niinkuin muut vuokranantajat, lisäksi ap. on juridisesti heikolla, eron sattuessa.
Miehelle tämä olisi erittäin hyvä diili, hän vuokraa markkinahinnoin puolet asunnosta, luopumatta asunnon hallintaoikeudesta tai tiloista. Vapailla markkinoilla, vaikka hän pyytää samaa hintaa, vuokraaminen ei onnistuisi edes alivuokralaisehdoin, jolloin vuokra olisi huomattavasti halvempi ja vuokralaisen saaminen nykyisillä markkinoilla olisi lähes mahdoton.
Ap. on miehelle ainut oljenkorsi, joka edes harkitsee asiaa, kaikki muut vuokralaiset sanoisivat Ei.
Siis tuo kateellisuus miehelle on lapsellista. Mies saa hyötyä vaikka tuo pari muuttaisi vuokralle.
On ihan laissa sallittua, että pari maksaa yhdessä laskut. Tästä on ihan ennakkotapauksia.
Eiköhän näitä tapauksia kuitenkin ole tuhansia Suomessa. On myöskin ihan yleistä, että yhteiskunnan puolelta on oletettu vuosikausia varakkaamman tukevan köyhemmän elämää.
En tiedä onko tämä enää voimassa.
Sinkkumies
Eli jos nainen jää työttömäksi niin mies häviää, koska tuskin nainen mitään asumistukia saa.
Jos kumppaniin ei luota, niin teidän on parempi elää silloin yksin, tai jos ette kykene asioita neuvottelemaan etukäteen eron sattuessa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on asunto, jossa tyttäremme asuu. Perimme häneltä vuokraa sen verran, että saamme maksettua sillä yhtiövastikkeen ja rahoitusvastikkeen (uudiskohde), jolloin vuokra olisi 550€/kk. Tästä hoitovastikkeen osuus on 150€ ja rahoitusvastike on 400€ (korot 100€ ja lyhennys 300€). Opiskelijana hän saa asumistukea 400€.
Nyt jos hänen luokseen muuttaisi joku nuorimies, jolla on tuloja, niin asumistukihan tippuisi silloin pois kokonaan. Minusta tällaisessa tilanteessa ei voi ajatella että asumiskulut menisivät puoliksi, vaan kyllä se nuorimies saisi minun mielestä maksaa 400€ ettei tytär joudu kärsimään uudesta tilanteesta. Ja vaikka olemme valmiita vuokraamaan omalle lapselle asunnon edullisesti, niin ei se tarkoita että siihen otetaan mukaan kaiken maailman siipeilijöitä.
Asumistukea ei myönnetä, jos vanhempi omistaa asunnon, josta maksaa vuokraa. Eli jossain vaiheessa tullaan perimään asumistuet takaisin. Lähde Kelan sivut
Et tainnut kyllä vaivautua lähdettäsi tarkistamaan ennen kuin viestisi kirjoitit. Tuohan muuttui silloin kun opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin. Nykyään saa vanhempienkin omistamaan asuntoon asumistukea jos ehdot siihen muuten täyttyvät.
Millaiset vanhemmat tekevät noin? Laittavat lapsensa maksamaan 550 vuokraa kun saa 400 opintotukea. Laittavat lapsen maksamaan rahoitusvastikkeen kokonaan. Millä se lapsi elää?
400 euroa asumistukea...
Millä se lapsi elää?
Mikään ei estä vanhempia maksamasta lapsen kauppalaskuja ja muita elämisen kuluja.
Tämä ei ole mikään vuokralaissuhde, vaan parisuhde, jossa nainen maksaa vain oman osuutensa laskuista.
Esim. puolet siitä mitä maksaisitte vuokralla.
Capische?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun mielestä oikeasti parisuhde rahaa, josta pitäisi kummankin osapuolen maksaa puolet tuloista riippumatta?
Missä ihmeen maailmassa te elätte?
Aloittajahan tässä haluaa maksaa tuntemattomalle vuokraa+muut kulut,
ennemmin kuin maksaisi miehelle nimellisen korvauksen.
Puolet markkinahintaisesta vuokrasta asunnosta, jota tuskin tulisi vapailta vuokramarkkinoilta edes valittua ja josta ei mitä todennäköisimmin ollut tarkoitus edes solmia virallista vuokrasopimusta? Täysi markkinahinta (siitä ”omasta” puolikkaasta) ei todellakaan ole ”nimellinen korvaus”. Asunnosta, joka ei ole vuokralla oleva sijoitusasunto, vaan omistajan omassa asumiskäytössä oleva asunto. En ikinä lähtisi tuollaiseen pelleilyyn mukaan.
Ei se siitä omaa tee vuokramarkkinoiltakaan otettuna. Ihan sama tilanne, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta.
Eihän nainen tuossa mitään kärsi, jos ei sitä lasketa, ettei miehelle kelpaisi naisen kamat asuntoon. Tämä taas ei liity pätkääkään vuokran maksamiseen vaan se pitäisi sitten neuvotella erikseen, että mies raahaa esim. omia sinne varastoon ja maksavat sen kulut puoliksi.
Esimerkiksi.
Sinkkumies
Jos ap. ja miehensä vuokraisi vapailta markkinoilta asunnon, myös ap. saisi laissa tuomat oikeudet asunnon hallintaan ja irtisanomissuojan, jos vuokrasopimus on molempien nimissä.
Ap. miehen ehdotus, menee moraalia hipoen, sillä tuskin hän maksaisi vuokratuotosta 30% veron, niinkuin muut vuokranantajat, lisäksi ap. on juridisesti heikolla, eron sattuessa.
Miehelle tämä olisi erittäin hyvä diili, hän vuokraa markkinahinnoin puolet asunnosta, luopumatta asunnon hallintaoikeudesta tai tiloista. Vapailla markkinoilla, vaikka hän pyytää samaa hintaa, vuokraaminen ei onnistuisi edes alivuokralaisehdoin, jolloin vuokra olisi huomattavasti halvempi ja vuokralaisen saaminen nykyisillä markkinoilla olisi lähes mahdoton.
Ap. on miehelle ainut oljenkorsi, joka edes harkitsee asiaa, kaikki muut vuokralaiset sanoisivat Ei.
Siis tuo kateellisuus miehelle on lapsellista. Mies saa hyötyä vaikka tuo pari muuttaisi vuokralle.
On ihan laissa sallittua, että pari maksaa yhdessä laskut. Tästä on ihan ennakkotapauksia.
Eiköhän näitä tapauksia kuitenkin ole tuhansia Suomessa. On myöskin ihan yleistä, että yhteiskunnan puolelta on oletettu vuosikausia varakkaamman tukevan köyhemmän elämää.
En tiedä onko tämä enää voimassa.
Sinkkumies
Ei ketään haittaa se, että mies hyötyy. Ongelma on se, että ap menettää ja paljon. En lähtisi tuollaisen miehen kanssa mihinkään suhteeseen, joka ei sitä ymmärrä.

ap voittaa, jos vuokra putoaa 600e -> 300e.
Etkö osaa laskea? Mikä mättää? 300e on paljon pienempi maksu, kuin 600e.

Mitä sinä sitä hoet? Jos he asuisivat vuokralla, naisen asema olisi paljon parempi. Siksi naisen ei pidä tuohon suostua.
Jos mies ei suostu siihen, että asunto on yhteinen, ja naisella yhtä suuri oikeus päättää sisustuksesta, ei pidä muuttaa.
Ne ap:n romut ostaa luultavasti jo ensimmäisen kuukauden säästöllä.
Vuokra putoaa 600e -> 300e.
Kateudestahan tässä on kyse, koska mies on järjestänyt asiat oikein, kuten minäkin lyhensin asuntolainani ja enää näitä vaivoja ei ole.
Enää en ota naista, mutta jos ottaisin niin puolet asunnon kuluista riittäisi, vaikka nainenhan siinä voittaisi rajusti.

Miksi et lue alkuperäisiä viestejä? Ap:n asumiskulut ovat olleet pienemmät, kuin tuo miehen vaatima vuokra olisi. Ei ap:n tarvitse muuttaa kalliimpaan jos ei halua.

Ei putoa yhtään ap:n vuokra vaan nousee. Miten tyhmä voi joku jankkaaja olla.
Pidän tilannetta kaiken kaikkiaan ongelmallisena. Parasta olisi, että mies myisi asunnon (joo, myyntivoitosta menee maksu, mutta silti myyminen on täysin mahdollista) tai laittaisi asunnon vuokralle. Tämän jälkeen vuokraisitte yhdessä asunnon ja panisitte kaikki tähän yhteiseen asuntoon liittyvät kulut (vuokra, vesi, sähkö, kotivakuutus) puoliksi tai maksaisitte tuloihin suhteutettuna yhtälaisen osuuden. Mies sitten ihan itse huolehtisi oman omaisuutensa hoidosta - siihen ei sinun tarvitsisi sotkeentua lainkaan.
Omistussuhteiden mutkikkuuden lisäksi miehen omistamaan asuntoon muuttamisessa on toinenkin huono puoli: hän on sitä jo omana kotimaan pitänyt, omat tavarat sinne hankkinut ja omat systeemit luonut. Omassa kodissa ja kämpässä on hankala ruveta uusille tavoille. Kun muuttaa asuntoon, joka on molemmille uusi ja yhteinen, silloin alusta asti järjestetään se asuminen siellä yhdessä ja tehdään kaikessa koriin liittyvässä reiluja ja tasa-puolisia ratkaisuja. Molemmat saisivat päättää sisustuksesta, huonekaluista jne. Tosi ikävältä kuulostaa, että sinä tuossa joutuisit omia kamojasi jossain maksullisessa varastossa jemmaamaan. Ihan ihme homma.
Avoliitto eroaa vuokralaisen ja vuokranantajan välisestä suhteesta. Vuokralainen ei normaalisti asu vuokranantajansa kanssa eikä joudu tyytymään vuokranantajan hankkimiin huonekaluihin ja kotitaloustarvikkeisiin. Alivuokralaisena taas yleensä vuokrataan vain pientä osaa (yhtä huonetta) asunnosta eikä tämä vuokra ole puolet markkinavuokrasta vaan vähemmän. Avoliitossa taas asuvat ihmiset, jotka rakastavat toisiaan. Heidän yhdessä asumisensa perustuu keskinäiseen välittämiseen eikä ensisijaisesti toisesta saatavaan etuun tai käytännön kätevyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään vuokralaissuhde, vaan parisuhde, jossa nainen maksaa vain oman osuutensa laskuista.
Esim. puolet siitä mitä maksaisitte vuokralla.
Capische?
Sinkkumies
Mitä sinä sitä hoet? Jos he asuisivat vuokralla, naisen asema olisi paljon parempi. Siksi naisen ei pidä tuohon suostua.
Jos mies ei suostu siihen, että asunto on yhteinen, ja naisella yhtä suuri oikeus päättää sisustuksesta, ei pidä muuttaa.
Ei KETÄÄN kiinnosta mikään ASEMA. Jos ei luota ja rakasta miestä, niin älä muuta yhteen.
Problem solved.
Jos luotat ja rakastat, niin ongelmaa ei ole.
Sinkkumies
Meillä mies maksaa 75% hoitovastikkeesta (asunto minun jo ennen tapaamista) joka suurinpiirtein vastaa summaa, jos vuokraisin vapailla msrkkinoilla alivuokralaisasunnoksi yhden huoneen ja keittiö, wc, pesutilat olisi yhteiskäytössä. Ja tietysti vesimaksun.
Nyt kun asun mieheni kanssa, mulla edelleen on kaikki tilat käytössä, toisin jos olisi alivuokralainen eli molemmat voittavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun mielestä oikeasti parisuhde rahaa, josta pitäisi kummankin osapuolen maksaa puolet tuloista riippumatta?
Missä ihmeen maailmassa te elätte?
Aloittajahan tässä haluaa maksaa tuntemattomalle vuokraa+muut kulut,
ennemmin kuin maksaisi miehelle nimellisen korvauksen.
Puolet markkinahintaisesta vuokrasta asunnosta, jota tuskin tulisi vapailta vuokramarkkinoilta edes valittua ja josta ei mitä todennäköisimmin ollut tarkoitus edes solmia virallista vuokrasopimusta? Täysi markkinahinta (siitä ”omasta” puolikkaasta) ei todellakaan ole ”nimellinen korvaus”. Asunnosta, joka ei ole vuokralla oleva sijoitusasunto, vaan omistajan omassa asumiskäytössä oleva asunto. En ikinä lähtisi tuollaiseen pelleilyyn mukaan.
Ei se siitä omaa tee vuokramarkkinoiltakaan otettuna. Ihan sama tilanne, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta.
Eihän nainen tuossa mitään kärsi, jos ei sitä lasketa, ettei miehelle kelpaisi naisen kamat asuntoon. Tämä taas ei liity pätkääkään vuokran maksamiseen vaan se pitäisi sitten neuvotella erikseen, että mies raahaa esim. omia sinne varastoon ja maksavat sen kulut puoliksi.
Esimerkiksi.
Sinkkumies
Jos ap. ja miehensä vuokraisi vapailta markkinoilta asunnon, myös ap. saisi laissa tuomat oikeudet asunnon hallintaan ja irtisanomissuojan, jos vuokrasopimus on molempien nimissä.
Ap. miehen ehdotus, menee moraalia hipoen, sillä tuskin hän maksaisi vuokratuotosta 30% veron, niinkuin muut vuokranantajat, lisäksi ap. on juridisesti heikolla, eron sattuessa.
Miehelle tämä olisi erittäin hyvä diili, hän vuokraa markkinahinnoin puolet asunnosta, luopumatta asunnon hallintaoikeudesta tai tiloista. Vapailla markkinoilla, vaikka hän pyytää samaa hintaa, vuokraaminen ei onnistuisi edes alivuokralaisehdoin, jolloin vuokra olisi huomattavasti halvempi ja vuokralaisen saaminen nykyisillä markkinoilla olisi lähes mahdoton.
Ap. on miehelle ainut oljenkorsi, joka edes harkitsee asiaa, kaikki muut vuokralaiset sanoisivat Ei.
Siis tuo kateellisuus miehelle on lapsellista. Mies saa hyötyä vaikka tuo pari muuttaisi vuokralle.
On ihan laissa sallittua, että pari maksaa yhdessä laskut. Tästä on ihan ennakkotapauksia.
Eiköhän näitä tapauksia kuitenkin ole tuhansia Suomessa. On myöskin ihan yleistä, että yhteiskunnan puolelta on oletettu vuosikausia varakkaamman tukevan köyhemmän elämää.
En tiedä onko tämä enää voimassa.
Sinkkumies
Ei ketään haittaa se, että mies hyötyy. Ongelma on se, että ap menettää ja paljon. En lähtisi tuollaisen miehen kanssa mihinkään suhteeseen, joka ei sitä ymmärrä.
ap voittaa, jos vuokra putoaa 600e -> 300e.
Etkö osaa laskea? Mikä mättää? 300e on paljon pienempi maksu, kuin 600e.
Sinkkumies
Miksi et lue alkuperäisiä viestejä? Ap:n asumiskulut ovat olleet pienemmät, kuin tuo miehen vaatima vuokra olisi. Ei ap:n tarvitse muuttaa kalliimpaan jos ei halua.
Valehtelet.
Puolet markkinahintaisesta asunnosta, niin silloinhan miehen asunto olisi ainakin kolme kertaa kalliimpi kuin ap:n.
Mutta muutahan ette osaa kuin vääristelyn ja loukkaantumisen asioista, joita ei ole olemassakaan.
Sinkkumies
Kai se mieskin puhetta ymmärtää, vai orankejako te tapailette?
Sinkkumies