Miehen omistamaan asuntoon muutto ja sen vuokranmaksu
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Kommentit (655)
Vierailija kirjoitti:
Tee vastatarjous. Eikös koko yö timmin naisen kanssa markkinahinta ole tonnin luokkaa, eli siitä puolet on sitten 500 eur/yö. Ja siihen sisältyy vain normaali yhdyntä. Lisäpalveluista lisämaksu.
Jaahas, taas ilmoittautui yksi jolle seksi on suhteessa kauppatavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ei makseta toisen omaisuutta, vaan yhteistä, eikä menoja panna puoliksi, vaikka kumpikin osallistuu.
Kumpikin osallistuu yhteisten kulujen kustannuksiin.
Tuli mieleen sellainenkin kuin ruokakulut.
Usein mies syö kaksinkertaisen määrän ruokia mitä nainen jopa enemmän. Miten olette jakaneet kustannukset? Kaikki vaan puoliksi vaikka nainen syö noin kolmanneksen ja mies kaksi kolmannesta? Menee kyl ohi mutta tuli vaan mieleen.
Miksi muutat yhteen tollasen kanssa jonka luokse et saa viedä edes omia tavaroitasi? Ja ei, et maksa markkinahibtaa ennen kuin nimesi on sopparissa. Siis tietenkin asunnon, ei vuokra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun mielestä oikeasti parisuhde rahaa, josta pitäisi kummankin osapuolen maksaa puolet tuloista riippumatta?
Missä ihmeen maailmassa te elätte?
Aloittajahan tässä haluaa maksaa tuntemattomalle vuokraa+muut kulut,
ennemmin kuin maksaisi miehelle nimellisen korvauksen.
Puolet markkinahintaisesta vuokrasta asunnosta, jota tuskin tulisi vapailta vuokramarkkinoilta edes valittua ja josta ei mitä todennäköisimmin ollut tarkoitus edes solmia virallista vuokrasopimusta? Täysi markkinahinta (siitä ”omasta” puolikkaasta) ei todellakaan ole ”nimellinen korvaus”. Asunnosta, joka ei ole vuokralla oleva sijoitusasunto, vaan omistajan omassa asumiskäytössä oleva asunto. En ikinä lähtisi tuollaiseen pelleilyyn mukaan.
Ei se siitä omaa tee vuokramarkkinoiltakaan otettuna. Ihan sama tilanne, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta.
Eihän nainen tuossa mitään kärsi, jos ei sitä lasketa, ettei miehelle kelpaisi naisen kamat asuntoon. Tämä taas ei liity pätkääkään vuokran maksamiseen vaan se pitäisi sitten neuvotella erikseen, että mies raahaa esim. omia sinne varastoon ja maksavat sen kulut puoliksi.
Esimerkiksi.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee vastatarjous. Eikös koko yö timmin naisen kanssa markkinahinta ole tonnin luokkaa, eli siitä puolet on sitten 500 eur/yö. Ja siihen sisältyy vain normaali yhdyntä. Lisäpalveluista lisämaksu.
Jaahas, taas ilmoittautui yksi jolle seksi on suhteessa kauppatavaraa.
Maksullinen nainen ..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja keittotasonkin saa biltemasta 25 eurolla, eli kokkailut onnistuu omassa huoneessa.
Sinkkumies
Olisiko ap:lla oma huone, johon vuokranantajalla ei ole asiaa?
Kyllä. Sauna.
Sinkkumies
(voidaan ottaa lauteet sieltä varastoon, niin tilaa on yllin kyllin kokkailla. Lattialämmitykseni saa kyllä maksaa.)
Miten sinä voit luvata ap:n miesystävän puolesta mitään? Ap:n mies ei luvannut ap:lle mitään tilaa, vaan vaatii, että tämän tavaroille ap itse vuokraa erillisen tilan.
Byää.... eikö tosikko tajua huumoria?
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tossa ole sulle mitään houkuttelevaa.
Olisit maksavana vieraana toisen nurkissa ilman omaa kotia. Kuin hotellissa, mutta ilman hotelliasumisen etuja.
Kai sinä omia tavaroitasi käytät?Sulla ei älli pelaa? Onhan tuossa vuokran hinta puolet siitä mitä yksin asuessa.
Voi laittaa sen 300e / kk säästöön tai mitälie se onkin.
Nainenhan voittaa aivan saman kuin mieskin maksuissa, mutta ei vaan saa omaa asuntoa säästöön, mutta rahaa saa.
Mies siis voittaa enemmän. Siksi kompromissiratkaisu olisi ok.
Sinkkumies
Yksin asuessa voisi valita edullisemman asunnon. Ja yksin asuessa omat tavarat saa tuoda asuntoon, joten erillistä vuokraa ei tarvitse maksaa tavaroiden säilytyksestä. Ja lisäksi on turva siitä, että on omissa nimissä vuokrasopimus. Yhdessä asuessa pitää molempien voittaa, ei niin, että toinen vain voittaa ja toinen vain menettää.
Yksin asuessa nyt vain maksaa tupla hintaa vuokrasta.
Pääsikös unohtumaan?
Sinkkumies
Nää sosiaalipummit? ei siis tajua, että jos sä käyt töissä niin yksin asuessa sä maksat
vuokraa esim. 600e ja miehen kanssa asuessa 300e.
Onhan se nyt vttu puolet halvempaa. Mutta tietenkin kun asumisenne maksamme me töissä käyvät, niin vaikeahan tätä on tajuta.
Sinkkumies
Mikä tässä on vaikeata ymmärtää, että 600e on paljon enemmän, kuin 300e.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee vastatarjous. Eikös koko yö timmin naisen kanssa markkinahinta ole tonnin luokkaa, eli siitä puolet on sitten 500 eur/yö. Ja siihen sisältyy vain normaali yhdyntä. Lisäpalveluista lisämaksu.
Jaahas, taas ilmoittautui yksi jolle seksi on suhteessa kauppatavaraa.
Ei kai kukaan nainen harrasta seksiä vuokraisännän kanssa? Hyi olkoon. Sitä varten voi hankkia oikean miesystävän.
Ap pysyköön äiskän ja iskän katon alla, jossa eläminen ei maksa mitään.
Mieskin väistää luodin tällä tapaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ei makseta toisen omaisuutta, vaan yhteistä, eikä menoja panna puoliksi, vaikka kumpikin osallistuu.
Kumpikin osallistuu yhteisten kulujen kustannuksiin.
Tuli mieleen sellainenkin kuin ruokakulut.
Usein mies syö kaksinkertaisen määrän ruokia mitä nainen jopa enemmän. Miten olette jakaneet kustannukset? Kaikki vaan puoliksi vaikka nainen syö noin kolmanneksen ja mies kaksi kolmannesta? Menee kyl ohi mutta tuli vaan mieleen.
Ei kai se määrä ratkaise vaan hinta.Mies vetäisee aamupalaksi kaurapuuroa ja raejuustoa kymmenellä sentillä ja nainen pyöräyttää muutaman euron edestä hedelmää, kasvista, pähkinää ja siementä smoothieksi niin miehenhän siinä täytyy olla rahoistaan huolissaan :)
Lemmikkipalstoilla avatun keskustelun vastaukset eivät tyydyttäneet?
http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/457752.html
Vierailija kirjoitti:
Nää sosiaalipummit? ei siis tajua, että jos sä käyt töissä niin yksin asuessa sä maksat
vuokraa esim. 600e ja miehen kanssa asuessa 300e.
Onhan se nyt vttu puolet halvempaa. Mutta tietenkin kun asumisenne maksamme me töissä käyvät, niin vaikeahan tätä on tajuta.
Sinkkumies
Mikä tässä on vaikeata ymmärtää, että 600e on paljon enemmän, kuin 300e.
Ei nyt kenen kanssa tahansa kannata muuttaa yhteen. Ei varsinkaan silloin, kun omat kulut nousevat. Ja jos ap:n mies on palstamies, niin hän vaatii ap:ta siivoamaan koko asunnon, koska saa asua hienommassa asunnossa mihin itsellä olisi varaa. Tuollaistakin on tällä palstalla lukenut, niin uskomattomalta kuin se kuulostaa.
Suhteessa voi olla, ihan avioliitossakin, ja pitää silti omat asunnot. Joskus se on ihan hyvä ratkaisu.
En maksaisi 1000e yö edes maailman kauneimmasta naisesta. (omasta mielestäni kauneimmasta) Ehkä joku 350e olisi maksimi.
Sinkkumies
Tavallisesta tollurasta 50e olisi maksimi, jos panettaisi, eikä jaksaisi lähteä baareihin vonkaamaan. 100e, jos olisi isot kannut. (ei siis enää ihan tavis ja muutenkin ihan ok, näköinen)
Sinkkumies
Voihan sitä tietty kuvitella saavansa vaikka satamiljoonaa yhdestä yöstä. Se että maksaisiko kukaan onkin eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Nää sosiaalipummit? ei siis tajua, että jos sä käyt töissä niin yksin asuessa sä maksat
vuokraa esim. 600e ja miehen kanssa asuessa 300e.
Onhan se nyt vttu puolet halvempaa. Mutta tietenkin kun asumisenne maksamme me töissä käyvät, niin vaikeahan tätä on tajuta.
Sinkkumies
Mikä tässä on vaikeata ymmärtää, että 600e on paljon enemmän, kuin 300e.
Olet kyllä oikeasti tyhmempi kuin luulin, jos et tajua, että kyse ei ole rahasta vaan siitä, mitä sillä saa. Kannattaa maksaa enemmän hyvästä kuin vähemmän huonosta, ja nyt aloittajalle on tarjolla erittäin huono diili, josta ei kannata maksaa yhtään mitään. Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus kotiin, jossa itselläkin on sananvaltaa.

En todellakaan maksaisi puolet markkinahinnasta asunnosta, jonne ei saa edes omia tavaroita tuoda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tossa ole sulle mitään houkuttelevaa.
Olisit maksavana vieraana toisen nurkissa ilman omaa kotia. Kuin hotellissa, mutta ilman hotelliasumisen etuja.
Kai sinä omia tavaroitasi käytät?Sulla ei älli pelaa? Onhan tuossa vuokran hinta puolet siitä mitä yksin asuessa.
Voi laittaa sen 300e / kk säästöön tai mitälie se onkin.
Nainenhan voittaa aivan saman kuin mieskin maksuissa, mutta ei vaan saa omaa asuntoa säästöön, mutta rahaa saa.
Mies siis voittaa enemmän. Siksi kompromissiratkaisu olisi ok.
Sinkkumies
Yksin asuessa voisi valita edullisemman asunnon. Ja yksin asuessa omat tavarat saa tuoda asuntoon, joten erillistä vuokraa ei tarvitse maksaa tavaroiden säilytyksestä. Ja lisäksi on turva siitä, että on omissa nimissä vuokrasopimus. Yhdessä asuessa pitää molempien voittaa, ei niin, että toinen vain voittaa ja toinen vain menettää.
Yksin asuessa nyt vain maksaa tupla hintaa vuokrasta.
Pääsikös unohtumaan?
Sinkkumies
Normaali nainen maksaa mieluummin tuolavuokraa kuin ottaa ääliön kanssa yhteisen asunnon. Siksi oma asunto on kannattavampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää sosiaalipummit? ei siis tajua, että jos sä käyt töissä niin yksin asuessa sä maksat
vuokraa esim. 600e ja miehen kanssa asuessa 300e.
Onhan se nyt vttu puolet halvempaa. Mutta tietenkin kun asumisenne maksamme me töissä käyvät, niin vaikeahan tätä on tajuta.
Sinkkumies
Mikä tässä on vaikeata ymmärtää, että 600e on paljon enemmän, kuin 300e.
Olet kyllä oikeasti tyhmempi kuin luulin, jos et tajua, että kyse ei ole rahasta vaan siitä, mitä sillä saa. Kannattaa maksaa enemmän hyvästä kuin vähemmän huonosta, ja nyt aloittajalle on tarjolla erittäin huono diili, josta ei kannata maksaa yhtään mitään. Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus kotiin, jossa itselläkin on sananvaltaa.
Enhän mä siinä olekkaan eri mieltä, joten kannattaisiko jättää haukkuminen jos et itse edes
A) osaa lukea
B) ymmärrä toisia
Olen kirjoittanut useasti, että tuosta pitäisi neuvotella väliratkaisu. Yksi ehdotus on, että molemmat vievät kamojaan varastoon ja maksavat sen yhdessä.
Opettele lukemaan! (ennenkuin haukut muita)
Sinkkumies
Sitten pitää myöskin poistaa naisilta kevennykset töissä.
Sinkkumies