Miehen omistamaan asuntoon muutto ja sen vuokranmaksu
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Kommentit (655)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan "puolet markkinavuokrasta" kuulostaa mielestäni asialliselta pyynnöltä.
Ei, vaan sen pitäisi olla sellainen, mitä vastaavasta alivuokralaishuoneesta pyydetään. Aloittaja tulee alivuokralaiseksi, sen pitäisi olla jo selvää.
Nope. Naisellahan on täysi käyttöoikeus asuntoon. Alivuokralaisella harvoin mitään asiaa esim. olohuoneeseen.
Sinkkumies

Eihän ole täyttä käyttöoikeutta kun ei saa edes tavaroitaan sinne tuoda :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ei makseta toisen omaisuutta, vaan yhteistä, eikä menoja panna puoliksi, vaikka kumpikin osallistuu.
Noin on. Tuttuni eräs mies on asunut yli 10 vuotta naisen omistamassa ok-talossa ja koska talo velaton, ei mene lainakuluja. Mies maksaa puolet kaikista taloon liittyvistä kuluista ja tietysti jakavat ruokalaskut ja kaikki mitä yhdessä käyttävät. Molemmat ovat jo eläkkeellä eikä kummankaan eläke ole suuri. Kun mies tuli kumppaniksi hän pelasti tavallaan naisen talouden, kun kituutti pienellä eläkkeellä yksin.
Toinen tarina tapahtui toiselle tutulle miehelle jokunen vuosi sitten. Pari äkkirakastui ja menivät pikakihloihin. Miehen piti muuttaa naisen ok-taloon ja ennen muuttoa ei ollut mitään puhetta miten jakavat kulut. Kun mies sai tavaransa taloon, nainen alkoi vaatimaan, että miehen kuuluu maksaa vuokraa hänelle yhdestä huoneesta 800 euroa/kk. Sen päälle yhteiset ruokakulut ja puolet mitä kuluja talonpidosta koituu. Molemmat olivat eläkeiän kynnyksellä ja kyse oli pienestä paikkakunnasta.
Ymmärrettävästi rakkaus rapisi miehen taholta aika pian ja naisesta ilmeni muitakin vieroksuttavia piirteitä. Kaiken takana olikin ahneus ja rahanhankinta keinolla millä hyvänsä. Pitää oppia tuntemaan toisensa hyvin, ennen kuin tekee päätöksiä muuttamisesta yhteen.
Ei ole olemassa "oikeita" ja "vääriä" ratkaisuja noissa rahanvaatimisissa, on vain olemassa toisilleen epäsopivia ja toisilleen yhteensopivia ihmisiä. Jos ajatusmaailmat ovat hyvin erilaiset, turha kummankaan puolelta haaskata liikaa aikaa suhteen tekohengittämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutatte vuokralle vastaavaan ja mies vuokraa omansa. Jostain syystä tämä koetaan reiluksi, vaikka tilanne on käytännössä sama kuin ap:n miehen ehdottamassa mallissa.
Miehen vuokralainen siis maksaa miehelle tonnin ja mies maksaa vastaavasta asunnosta vuokranantajalle 500 (ja nainen myös 500). Nyt ei enää tunnu siltä, että mies ”kerryttää omaisuuttaan”, kun naisen raha ei mene suoraan miehelle vaan jollekin tuntemattomalle. Taikuutta. :)
Tällöin naisella on myös puolet päätäntävallasta, ja osuus vuokrasopimuksesta, eli nainen saa tuoda omia tavaroitaan asuntoon, ja naisella on irtisanomisaika. Nämä ovat isoja eroja aloittajan tilanteeseen.
Ok. Ymmärsin ketjusta, että tämä omaisuuden kerryttäminen olisi se kipupiste. Kaipa he voivat tehdä vuokrasopimuksen sitten, jos se tässä on ongelma. Pikkujuttu.
Onhan se ongelma. Mies ei anna naisen tuoda asuntoon omia tavaroitaan, joten mies ei ole oikesti valmis vuokraamaan puolikasta asuntoa toiselle. Hän haluaa pitää päätösvallan asuntoon itsellään, naiselta rahat ja mitä nyt sitten muuta haluaa. Nainen ei tuossa diilissä saa mitään. Kulut kasvavat, ja menettää oman kodin.
Vuokrasoppari kätöseen ja kamat tsekataan yhdessä. Ei luulisi olevan vaikeaa.
Ei niin. Siksi minusta koko suhde kannattaakin unohtaa, koska tuo tuntuu olevan miehelle liian vaikeaa.
Varmaan näin, jos tarkoituksena on kusettaa ap:ta. Rahallisesti markkinavuokra-ajatus on ok päätellen siitäkin, että tämä laitetaan vanha vuokralle ja otetaan yhteinen -malli sai n. 350-5 peukut aloitussivulla.
Markkinavuokralla pitää saada täysivaltaisen asukkaan oikeudet. Mies ei niitä nyt suostu antamaan, mutta rahat ottaisi kyllä. Siksi ulkopuoliselta vuokraaminen olisi aloittajalle parempi. Saisi osallistua asunnon valintaan, ja olisi samalla viivalla miehen kanssa asuntoon liittyvissä päätöksissä. Ja hänellä olisi irtisanomisturva.
Siis jos pitää tapella tuommoisesta asiasta, niin ehkä on parempi, että olet yksin?
Sinkkumies
Minä en ole yksin, vaan pitkässä parisuhteessa, missä molemmilla on oikeuksia. Aloittajan kohdalla olen sitä mieltä, että parempi olla yksin kuin sellaisen kanssa, joka pyrkii alistamaan toista. Raha ei tässä ole se kynnyskysymys, vaan se, että nainen ei saa samoja oikeuksia kotiin kuin mies.
Siitä just on kysymyskin. Jos sä et kykene luottamaan toiseen osapuoleen, niin sun on parempi olla yksin. Miksi sellaisen kanssa pitäisi alkaa parisuhteeseen johon ei luota? Pelisäännöt voi tehdä etukäteen selväksi ja naiselle etsitään vaikka ensin asunto, jos ero tulee, eikä potkaista vain pellolle.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Ottamatta muuhun kantaa: Kimppa-asuntojen vuokrausilmoituksien perusteellako määritätte markkinavuokran? Markkinavuokrahan ei ole sama kuin silloin, jos koko asunto tulisi vuokralaisen käyttöön. Markkinavuokra on se vuokra, jonka ulkopuolinenkin henkilö suostuisi maksamaan jakaessaan "miehesi" kanssa tuon asunnon.
Miehesi ei voi tehdä kahta tiliä samalla omaisuudella. Hän ei voi itse asua siinä (ja saada laskennallista asuntotuloa) JA samaan aikaan käyttää sitä vuokraustarkoituksessa (muuna kuin korkeintaan kimppa-asuntona). Sinun kustannuksellasi hän nyt yrittää tuollaista temppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan "puolet markkinavuokrasta" kuulostaa mielestäni asialliselta pyynnöltä.
Ei, vaan sen pitäisi olla sellainen, mitä vastaavasta alivuokralaishuoneesta pyydetään. Aloittaja tulee alivuokralaiseksi, sen pitäisi olla jo selvää.
Nope. Naisellahan on täysi käyttöoikeus asuntoon. Alivuokralaisella harvoin mitään asiaa esim. olohuoneeseen.
Sinkkumies
Eihän ole täyttä käyttöoikeutta kun ei saa edes tavaroitaan sinne tuoda :D
Kaikenlaisia sitä onkin, mutta kyllä mullakin on kaapit aika täynnä. Aika vaikea olisi karsia paria kaapillista enempää tavaraa, kun kaikelle on kuitenkin tulevaisuudessa käyttöä vaikkei nyt.
Helpointa olisi varmaan karsia vaatteista, vaikka olenkin joka muutossa yrittänyt karsia huonokuntoisimpia / tai sellaisia mitä en ole halunnut pitää.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Ottamatta muuhun kantaa: Kimppa-asuntojen vuokrausilmoituksien perusteellako määritätte markkinavuokran? Markkinavuokrahan ei ole sama kuin silloin, jos koko asunto tulisi vuokralaisen käyttöön. Markkinavuokra on se vuokra, jonka ulkopuolinenkin henkilö suostuisi maksamaan jakaessaan "miehesi" kanssa tuon asunnon.
Miehesi ei voi tehdä kahta tiliä samalla omaisuudella. Hän ei voi itse asua siinä (ja saada laskennallista asuntotuloa) JA samaan aikaan käyttää sitä vuokraustarkoituksessa (muuna kuin korkeintaan kimppa-asuntona). Sinun kustannuksellasi hän nyt yrittää tuollaista temppua.
Ihan hyvä kulma tuokin mutta menet metsään siinä että tietysti pitäisi verrata siihen markkinavuokraan jonka ap ja "miehensä" maksaisivat mikäli vuokraisivat vastaavan kämpän koska se on tässä tapauksessa se todellinen vaihtoehto, eikä suinkaan se että mies ottaa kimppavuokralaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttamassa miesystäväni luokse hänen omistamaansa asuntoon, josta itse maksaa parisen sataa yhtiövastiketta ja lyhentää jonkin verran asuntolainaa. Hän edellyttää minun maksavan puolen markkinavuokrasta, eli haluaisi etsiä Oikotieltä paljonko saman kokoisesta asunnosta täällä päin yleensä maksetaan vuokraa ja velottaisi minulta sitten puolet siitä. Sen verran oli valmis tulemaan vastaan että jos joudun vuokraamaan varaston tavaroilleni, sen hinta vähennetään vuokrasta.
Tienaan ihan hyvin eikä idea tietenkään ollut muuttaa miehen siivelle elätiksi, mutta jotenkin silti tuntuu hassun viralliselta. Jos yhdessä vuokrattaisiin asunto niin tietysti kulut menisivät puoliksi, mutta tämä ei jotenkin ole sama asia vaikka en osaakaan perustella miksi :D Lähinnä ehkä kun jos tilanne olisi toisin päin, olisin itse varmaan pyytänyt mieheltä tyyliin puolet yhtiövastikkeesta. Omaa varallisuuttaan hän kuitenkin tuolla lainanlyhennyksellä kartuttaa. Muutenkin puolet markkinavuokrasta tuntuu korkealta kun kyseessä ei kuitenkaan ole asunto jonka sijaintiin, sisustukseen ym olisin itse päässyt mitenkään vaikuttamaan, vaan tosiaan kun omat roinani joudun kärräämään varastoon niin tuntuu jotenkin edelleen miehen asunnolta.
Mikä fiilis teillä tästä kuviosta, olenko kohtuuton ja hölmö jos tuntuu vähän hassulta?
Ottamatta muuhun kantaa: Kimppa-asuntojen vuokrausilmoituksien perusteellako määritätte markkinavuokran? Markkinavuokrahan ei ole sama kuin silloin, jos koko asunto tulisi vuokralaisen käyttöön. Markkinavuokra on se vuokra, jonka ulkopuolinenkin henkilö suostuisi maksamaan jakaessaan "miehesi" kanssa tuon asunnon.
Miehesi ei voi tehdä kahta tiliä samalla omaisuudella. Hän ei voi itse asua siinä (ja saada laskennallista asuntotuloa) JA samaan aikaan käyttää sitä vuokraustarkoituksessa (muuna kuin korkeintaan kimppa-asuntona). Sinun kustannuksellasi hän nyt yrittää tuollaista temppua.
Ei sillä ole mitään tekemistä asian kanssa. Millään yhden huoneen vuokraajalla ei ole esim. mitään käyttöoikeutta olohuoneeseen. Voidaan myös rajoittaa esim. saunan käyttöä.
Keittiöön nyt sentään usein on oikeus, mutta joskus vuokranantaja on hommannut sinne (yleensä opiskelijan) koppiin jonkun jääkaapin, ettei tarvi kattella sitä keittiössäkään.
Sinkkumies
Niin ja keittotasonkin saa biltemasta 25 eurolla, eli kokkailut onnistuu omassa huoneessa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Niin ja keittotasonkin saa biltemasta 25 eurolla, eli kokkailut onnistuu omassa huoneessa.
Sinkkumies
Olisiko ap:lla oma huone, johon vuokranantajalla ei ole asiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutatte vuokralle vastaavaan ja mies vuokraa omansa. Jostain syystä tämä koetaan reiluksi, vaikka tilanne on käytännössä sama kuin ap:n miehen ehdottamassa mallissa.
Näinpä. Ap siis maksaisi ihan mielellään enemmän vuokraa + netit + sähköt + vakuutukset ja muut kulut vuokra-asunnossa, jotta saisi kuluneet opiskelijakämpän krääsänsä ja kohta kierrätykseen joutavat roinansa asuntoon. Ja edelleenkin ap "kartuttaisi" sekä miehen, että uuden vuokran-antajan omaisuutta.
Ei näillä loisilla ole mitään logiikkaa missään.
Missä välissä aloittaja on kertonut asuvansa opiskelijakämpässä, jossa hänen huonekalunsa ovat jotain kierrätykseen joutavaa roinaa? Mistä sinä tiedät, mitä hän omistaa? Asunnon tuntuminen kodilta vaatii muuakin kuin sen, että saa yhden kaapin omille vaatteilleen.
Ap väittää asumiskulujensa nousevan parin sadan euron vastikkeen maksamisesta.
Eli asuu ilmaiseksi äiskän ja iskän kellarissa tai sitten täyteen ahdetussa opiskelijakommuunissa.
Ja kertoo kuitenkin olevansa hyvätuloinen.
Ja sullakin se tärkein pointti meni ohi?
Ap siis ei siis halua maksaa miehen asunnossa asumisesta mitään, mutta tuntemattomalle vuokranantajalle olisi ihan onnesta soikeana maksamassa kuitenkin täyttä vuokraa + muut kulut.
Siksi että saa liimata seinään live&love&laugh seinätarran ja laitettua tyhjät kissaviinipullonsa ikkunalaudalle.
Tai ap asuu eri paikkakunnalla. Minä itse maksan mieluusti sellaisesta, mistä saan viralliset paperit kuten vuokrasopimuksen. Vaikka saisin saman asunnon halvemmalla mutta niin, että vuokra pitäisi maksaa pimeänä, niin en ottaisi sitä asuntoa. Sen lisäksi aloituksessa on kyse siitä, että ap olisi alivuokralainen, joka maksaa asumisestaan täyttä markkinahintaista vuokraa. En pidä sellaista reiluna enkä varsinkaan parisuhteena.
Tarkoitat varmaan, että maksaisi puolet markkinahintaisesta vuokrasta? Eiköhän mies sitä tarkoita.
Sinkkumies
Täyttä hintaa puolesta asunnosta, jota mies ei kuitenkaan luovuta naisen käyttöön, vaan vaatii naista vuokraamaan erillisen varaston omille tavaroilleen. Kukaan oikea vuokranantaja ei voisi toimia näin, siksi ulkopuolinen vuokraisäntä on parempi kuin tuo mies.
Niinhän mä sanoinkin, että tuossa kohtaa väliratkaisu voisi olla paras.
Kuka elää 100e / kk vuokralla? No, älkää edes viitsikö vastata, jos elelette miehenne rahoilla.

Kyllä. Sauna.
Sinkkumies
(voidaan ottaa lauteet sieltä varastoon, niin tilaa on yllin kyllin kokkailla. Lattialämmitykseni saa kyllä maksaa.)

Älä viitsi jauhaa tuosta satasen kulusta, itse olet sen keksinyt. Sellaista ei kukaan ole väittänytkään.
Tietty jos ylin laude jätetään, niin sehän on kuin parvisänky kaupan päälle.

Siis puolet vastikkeesta. Niinhän tuolla luki useaan otteeseen. Eikö se nyt ole aika huono vitsi?
Sinkkumies
Eihän tossa ole sulle mitään houkuttelevaa.
Olisit maksavana vieraana toisen nurkissa ilman omaa kotia. Kuin hotellissa, mutta ilman hotelliasumisen etuja.
Kai sinä omia tavaroitasi käytät?
Vierailija kirjoitti:
Hankala tilanne. Ymmärrän jonkin verran miehen näkökantaakin, mutta olet oikeassa siinä, että tavallaan hän kartuttaa omaisuuttaan kustannuksellasi. Jos suostut tähän järjestelyyn, niin vaadi virallinen vuokrasopimus, ja katso, että mies maksaa vuokratuloista verotkin. Verot ovat 30%. Koeta myös sijoittaa rahaa vaikka osakkeisiin niin, että pystyt kartuttamaan omaa omaisuuttasi. Ja kaikki kulut puoliksi, esim. ruoka ja sähkö, auton kulut. Omat vaatteet kumpikin maksaa itse.
Etkö voisi ostaa miehesi asunnosta puolet, niin olette tasa-arvoisessa tilanteessa? Tai etsikää yhdessä toinen asunto. Keskustelkaa ainakin näistä vaihtoehdoista. Jos ei suostu edes keskustelemaan, pistä ukko vaihtoon.
Vuokrasta vähennetään ensin kulut eli yhtiövastike ja muut vuokranantajalle koituvat kulut kuten korjaukset. Lopusta maksetaan pääomavero.
Ei kannata maksaa senttiäkään, ennen kuin puolet asunnosta on omissa nimissä. Kyllä miehet tyhmänä siihen suostuu.
t. Mies minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tossa ole sulle mitään houkuttelevaa.
Olisit maksavana vieraana toisen nurkissa ilman omaa kotia. Kuin hotellissa, mutta ilman hotelliasumisen etuja.
Kai sinä omia tavaroitasi käytät?
Sulla ei älli pelaa? Onhan tuossa vuokran hinta puolet siitä mitä yksin asuessa.
Voi laittaa sen 300e / kk säästöön tai mitälie se onkin.
Nainenhan voittaa aivan saman kuin mieskin maksuissa, mutta ei vaan saa omaa asuntoa säästöön, mutta rahaa saa.
Mies siis voittaa enemmän. Siksi kompromissiratkaisu olisi ok.
Sinkkumies
Ihan asiallinen pyyntö mutta sen vastineeksi pitäisi myös saada asua kuin kotonaan.