Onko 25 ikävuosi ns. parasta ennen päiväys ja sen jälkeen mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla alkavat harventua?

Yli 25v naiset ovat ns. joulukakkuja. Parasta ennen päiväys jo mennyt..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni olisi vuosi vuodelta vaan enemmän vientiä ja olen 37-vuotias. Asiaan varmaan vaikuttaa se että olen lapseton enkä ole ollut koskaan naimisissa. Luultavasti tämä tilanne tulee muuttumaan lähivuosina, nyt olen säilynyt vielä hoikkana ja rypyttömänä eivätkä rinnat roiku vaikka ovat suuret. Olen kuitenkin onnentyttö ja löysin elämäni rakkauden vuosi sitten joten sillä ei ole enää merkitystä kelpaisinko muille :)

Minä en oikein ymmärrä, mikä etu tuo on 37-vuotiaalle sinkkumarkkinoilla. Juu, uusioperhekuviot tietenkin voivat arveluttaa, mutta kyllä minuun tässä iässä tekee paremman vaikutelman mies, joka on ollut pitkässä parisuhteessa ja kasvattanut lapsia, kuin lapseton mies, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Kyllä siitä tietynlaisia ajatuksia herää, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut vakavassa suhteessa. Olen siis nainen. En tiedä onko miehillä sitten eri juttu. 

Minä uskon että miehillä asia on eri. Erossa lapset jäävät yleensä naiselle, mikä ei haittaa kaikkia miehiä tietenkään mutta ei varmasti helpota uutta suhdetta. Itseasiassa itse kyllä toivoisin miehen olevan lapseton vaikka olisi nelikymppinenkin. En halua lapsia itse joten miksipä toivoisin niitä puolisollakaan olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25-vuotiaina ei ala mennä naimisiin muut ku kouluttamattomat wt:t

Joo, filosofian tohtoriksi väitellyt ystäväni on tosi kouluttautumaton, vain koska oli 25-vuotias mennessään naimisiin.

Samaa olin tulossa sanomaan. Mentiin miehen kanssa naimisiin kun oltiin 24 ja 25. Siinä vaiheessa oltiin oltu yhdessä melkein viisi vuotta, kun tavattiin melkein heti kun aloitimme opiskelut yliopistossa. Kymmenen vuotta myöhemmin ollaan yhä yhdessä ja useamman lapsen vanhempia, kummallakin hyvin työllistävä vakiduuni. Vaikeampiakin aikoja on totta kai ollut, mutta yhdessä on haluttu jatkaa eteenpäin aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni olisi vuosi vuodelta vaan enemmän vientiä ja olen 37-vuotias. Asiaan varmaan vaikuttaa se että olen lapseton enkä ole ollut koskaan naimisissa. Luultavasti tämä tilanne tulee muuttumaan lähivuosina, nyt olen säilynyt vielä hoikkana ja rypyttömänä eivätkä rinnat roiku vaikka ovat suuret. Olen kuitenkin onnentyttö ja löysin elämäni rakkauden vuosi sitten joten sillä ei ole enää merkitystä kelpaisinko muille :)

Minä en oikein ymmärrä, mikä etu tuo on 37-vuotiaalle sinkkumarkkinoilla. Juu, uusioperhekuviot tietenkin voivat arveluttaa, mutta kyllä minuun tässä iässä tekee paremman vaikutelman mies, joka on ollut pitkässä parisuhteessa ja kasvattanut lapsia, kuin lapseton mies, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Kyllä siitä tietynlaisia ajatuksia herää, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut vakavassa suhteessa. Olen siis nainen. En tiedä onko miehillä sitten eri juttu. 

Minä uskon että miehillä asia on eri. Erossa lapset jäävät yleensä naiselle, mikä ei haittaa kaikkia miehiä tietenkään mutta ei varmasti helpota uutta suhdetta. Itseasiassa itse kyllä toivoisin miehen olevan lapseton vaikka olisi nelikymppinenkin. En halua lapsia itse joten miksipä toivoisin niitä puolisollakaan olevan.

Mutta jos miehellä on itsellä lapsia, eikö häntä häiritse, että naisella ei ole mitään kokemusta lapsista? Ja eikö miehellä kilkata hälytyskellot, jos nainen ei ole koskaan ollut pitkässä suhteessa, että tässä on nyt jotain epäilyttävää. Itseäni tuo ajatus häiritsisi enemmän kuin lapset. 

Suurimmalla osalla niitä lapsia kuitenkin on tai niitä halutaan jossain vaiheessa. Siksi en nyt sinun tilannettasi yleistäisi kovin laajasti kattavaksi selitykseksi. 

On. Ja  62 on lähellä viimeistä käyttöpäivää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin näin miesnäkökulmasta myöhemmin tarjolla kelvottomia ja yksihuoltajaämmiä, joiden markkina-arvo on nolla tai oikeastaan miinuksella.

Mitenkäs korkealle sinä itsesi arvotat, jos pidät yksinhuoltajia kelvottomina? Et ainakaan lapsia ole vielä tuohon ikään mennessä saanut tehtyä. Mitenkäs se nyt niin? 

En arvosta itseäni mitenkään korkealle. Totuus vaan on se, että yksinhuoltajatilanne on usein tukala. Silloin uuden suhteen motiivit ovat myös usein kyseenalaisia. Ns. Käenpoikailmiö.. ja naisten helmasynti on laittaa omat kakaransa eteen toisten kustannuksella. Olen kyllä itse lisääntynyt. Omasta kokemuksesta ja monien muiden tuntemieni kokemuksesta uusiperhe on perseestä ja usein juurikin miehen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25-vuotiaina ei ala mennä naimisiin muut ku kouluttamattomat wt:t

Kaikki yliopistoajoilta tutut kaverini sekä akateemiset sukulaiseni (tohtoreita myöten) ovat tutustuneet tuleviin puolisoihinsa opiskeluaikoina alle 25 v. Kyllä ne ’parhaat’ on tuossa vaiheessa varattu, ja kaikkein parhaat eivät koskaan tule toiselle kierrokselle.

Kaikkein parhaat voivat tulla toiselle kierrokselle jos jäävät leskeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä että naisilla.

Naisilla se on.

Miehillä 5+ vuotta myöhemmin.

Ei ole totta. Muistan edelleen opiskeluajat, ja kyllä ne 27v sinkut miehet opiskelijapiireissä olivat vähän oudon ja säälittävän oloisia parikymppisen tytön silmissä. Eikä todellakaan kumppaniehdokkaita. Potentiaalisia kumppaneita nuorille naisille ovat oman ikäiset +- 2v. Sitä isompi ikäero on jo harvinaisempi.

Ja miehilläkin valinnanvara iän myötä pienenee, koska kyllä sekä naisista että miehistä parhaat vakiintuvat ensin. Noin keskimäärin.

Miksi outoja ja säälittäviä? Johtuiko se puhtaasti iästä vai kenties käyttäytymisestä tai muusta? 

ohis

Iästä eniten. 20-vuotiaan silmissä 27v on jo aika vanha, ja jotenkin se, ettei sellainen ’vanhus’ ole siirtynyt elämässä vielä eteenpäin näytti nuoren ihmisen silmissä surkealta. Tietysti näin vanhemmiten asian näkee monipuolisemmin, ja ymmärtää, ettei kaikille elämä mene niin helposti sormia naksauttamalla, mutta kaksikymppinen ei osaa ajatella samalla tavalla.

Ja joka tapauksessa 27v on vanha, eikä tosiaankaan sellainen, jota 20 v katselisi ’sillä silmällä’.

Aika outoa, jos 20v ei ymmärrä, että ihmiset aloittavat opiskelut eri aikaan ja monella voi mennä kauemmin eri syistä johtuen. Siinä on kyllä elänyt pumpulissa ja itsellä mennyt kaikki asiat nappiin

20 vee on vielä aivan lapsi.

Mutta eikö 20 veen elämässä ole esim. seuraavanlaisia tapauksia:

- lukiokaveri sairastuu syöpään/masennukseen/syömishäiriöön ja opiskelu hidastuu huomattavasti

- kaverin isosisko (25v) hakee lääkikseen viidettä kertaa

- kaverin isoveli (26v) oli vuoden armeijassa ja sen jälkeen teki varastoduunia ja hakee nyt yliopistoon

Minä en 20-vuotiaana tuntenut tuollaisia ihmisiä. Itse pääsin suoraan lukiosta yliopistoon, samoin kaikki lukiokaverini. Olin matemaattisesti lahjakas kuuden ällän ylioppilas, jolle opiskelupaikat oli tarjolla ilman pääsykokeita, samoin kaverini.

Nykyään olen jo omien lapsieni kanssa nähnyt elämässä ihan toisenlaisia sävyjä, mutta en minä pääse niitä enää 20-vuotiaan päähän laittamaan. Silloin 27v tuntui ikivanhalta, enkä ymmärtänyt, miksi tämä oli samassa tilanteessa kuin itse 20-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25-vuotiaina ei ala mennä naimisiin muut ku kouluttamattomat wt:t

Kaikki yliopistoajoilta tutut kaverini sekä akateemiset sukulaiseni (tohtoreita myöten) ovat tutustuneet tuleviin puolisoihinsa opiskeluaikoina alle 25 v. Kyllä ne ’parhaat’ on tuossa vaiheessa varattu, ja kaikkein parhaat eivät koskaan tule toiselle kierrokselle.

Kaikkein parhaat voivat tulla toiselle kierrokselle jos jäävät leskeksi.

Se on totta.

Vierailija kirjoitti:

Älkää miehet olko huolissanne. Vaikka kyky vähenee iän myötä, taito ja kokemus kasvaa. Ja vaikka tulee ryppyjä ja tukka lähtee, niin persoona ja karisma toivottavasti lisääntyy.

Oman kokemuksen mukaan jopa paljon yli 50-vuotias mies voi olla kiinnostava ja haluttava, kunhan pitää itsestään huolta, kuntoilee ja pyrkii terveellisiin elämäntapoihin, alkoholia kohtuudella.

N50

Juuri näin. Olen rakastunut yhteen osaksi kaljuun yli viisikymppiseen herraan, urheilee paljon, karismaa riittää enemmän kuin viidessä nuoremmassa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin näin miesnäkökulmasta myöhemmin tarjolla kelvottomia ja yksihuoltajaämmiä, joiden markkina-arvo on nolla tai oikeastaan miinuksella.

Mitenkäs korkealle sinä itsesi arvotat, jos pidät yksinhuoltajia kelvottomina? Et ainakaan lapsia ole vielä tuohon ikään mennessä saanut tehtyä. Mitenkäs se nyt niin? 

En arvosta itseäni mitenkään korkealle. Totuus vaan on se, että yksinhuoltajatilanne on usein tukala. Silloin uuden suhteen motiivit ovat myös usein kyseenalaisia. Ns. Käenpoikailmiö.. ja naisten helmasynti on laittaa omat kakaransa eteen toisten kustannuksella. Olen kyllä itse lisääntynyt. Omasta kokemuksesta ja monien muiden tuntemieni kokemuksesta uusiperhe on perseestä ja usein juurikin miehen näkökulmasta.

No niinpä tietysti. Haukut kelvottomia yksinhuoltajaämmiä, vaikka omakin markkina-arvosi on miinuksella. 

Vierailija kirjoitti:

n29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25-vuotiaina ei ala mennä naimisiin muut ku kouluttamattomat wt:t

Kaikki yliopistoajoilta tutut kaverini sekä akateemiset sukulaiseni (tohtoreita myöten) ovat tutustuneet tuleviin puolisoihinsa opiskeluaikoina alle 25 v. Kyllä ne ’parhaat’ on tuossa vaiheessa varattu, ja kaikkein parhaat eivät koskaan tule toiselle kierrokselle.

Höpöhöpö. Se että ollaan yhdessä ei ensinnäkään kerro suhteen toimivuudesta vielä yhtään mitään. Minä olen noissa piireissä nähnyt sen sata ja yksi kulissiliittoa, että se siitä parhaudesta. Noissa piireissä se on usein vain iso asuntolaina mikä pitää parin yhdessä. 

Ei edes ole mitään "parhaita". On vaan kaksi ihmistä jotka joko sopii toisilleen tai sitten ei. Ja nuorena valinnat monesti tehdään aivan vääristä lähtökohdista.

Olen eri, mutta minusta nuo kulissiliitoista halveksivasti puhuvat ovat usein niitä jotka eroavat helposti, ja minusta nämä ihmiset ovat juuri niitä jotka eivät ole sitä parasta parisuhdemateriaalia. Kyllä moni hakee vielä nykymaailmassakin elämänkumppania joka pystyy ja haluaa sitoutua loppuelämäksi, vaikkei ihan joka päivä olisikaan koko ajan kivaa, eikä eroa vain siksi että parin vuoden päästä kiima loppuu ja arki alkaa. Ehkä se on teille sarjasuhteilijoille sitten kulissia. Monille muille se on rakkautta. Syvempää kuin te pystytte käsittämään.

Mutta akateemisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Itse olen akateeminen, eronnut suhteista, työläisvanhempani ja isovanhempani olivat koko elämänsä yhdessä, samoin monet muut työläisomaiseni. Tottakai pitää ottaa suhde vakavissaan jos siihen ryhtyy ja sitoutua.

Se kyllä häiritsee minuakin kun aina jotkut kommentoijat hokevat "lapsille parempi ero kuin riitaisat vanhemmat". Näin varmaan jos vanhemmat kovin riitaisia, ja ilman muuta jos alkoholismia tai väkivaltaa. Mutta ongelmat eivät syy eroon jos niihin saa apua, liian helpolla ei pidä erota, eikä se ole lasten etu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää miehet olko huolissanne. Vaikka kyky vähenee iän myötä, taito ja kokemus kasvaa. Ja vaikka tulee ryppyjä ja tukka lähtee, niin persoona ja karisma toivottavasti lisääntyy.

Oman kokemuksen mukaan jopa paljon yli 50-vuotias mies voi olla kiinnostava ja haluttava, kunhan pitää itsestään huolta, kuntoilee ja pyrkii terveellisiin elämäntapoihin, alkoholia kohtuudella.

N50

Kiitos rohkaisusta, mutta en minä ole tippaakaan huolissani, kelpaanko ikäisilleni. Tiedän että kelpaan. En vaan enää kelpaa 25v naisille, enkä tiedä haluanko oikeasti 40+ naista. Toistaiseksi treffailen lähinnä 35-40v naisia.

Aloitukseen vastaus on, että 25v on naisille rajun laskun alku. Aika monelle ero 25v ja 27v välillä on valtava ulkonäössä, ja ero kolmekymppiseen on kuin yö ja päivä. Jotkut säilyvät vähän pitempään, he ovat poikkeuksia. Vaikka kolmekymppinen voi vielä näyttää hyvältä, ei tosiaankaan pelata samassa divisioonassa nuorempien kanssa enää. Siksi naisten parasta ennen päiväys on tosiaan siinä 25v tienoilla.

Miesten ulkonäkö rapistuu hitaammin, mutta menee sekin. Lisäksi, suhteita ja avioliittoja ajatellen, mies voi kompensoida statuksella ja varallisuudella, nainen ei voi. Joten miehen parasta ennen päiväys on useimmilla 30-35v, huippumiehillä vielä paljon myöhempään.

Miten ihmiset jaksaa sitten olla sen ihanan elämänrakkauden kanssa ihailtavat 50 vuotta, jos 25 v ikävuoden jälkeen katsellaan vain rypistyvää rusinaa ja runkataan teineille?

Rakkaudella.

Rakkaus on valinta, ei tunne.

No one falls in love by choice, it is by chance. No one stays in love by chance, it is by work. And no one falls out of love by chance it is by choice.

Suomeksi voisi sanoa, että rakastuminen on tunne, jonka päälle rakkaus rakennetaan. Eikä jälkimmäinen kestä, ilman jatkuvaa, tauotonta ylläpitoa.

Nuoruuden hehkeys voidaan käyttää irtoseksiin itseään komeimpien miesten kanssa. Tai sitten löytääkseen elämänkumppanin. Ei jälkimmäinen helppoa ole, voi mennä metsään vaikka luulisi olevansa fiksu, ja toki löytäminen on mahdollista vielä vanhempanakin. Se vaan ei ole yhtä todennäköistä, ja mieskandidaattien taso tietenkin laskee siinä missä oma haluttavuuskin.

Miehen näkökulmasta ajateltuna, ollaan tietenkin aivan eri tilanteessa, jos nainen valitsee hänet jo silloin, kuin kauneus on huipussaan. Verrattuna siihen, että havahtuu kumppanin valintaan vasta sitten kun ei enää kelpaa panoksi komistuksille. Aiemmassa tapauksessa voi jopa uskoa että on naiselle ykkösvaihtoehto. Jälkimmäisessä tietää varmuudella, että nainen tyytyy. Kuten todennäköisesti mieskin tyytyy. Silloin mies on elättäjä, eikä rakastaja.

Yhä enemmän näkee lausahduksia kuten "If she won't give you her best years, why would you be there for her worst?" ja kyllä niissä on ihan järkeäkin.

Mieskandidaattien taso laskee? Kuka sen tason määrittää? Minulle syvällisyys on aina ollut ulkonäköä tärkeämpää. Koulutuskaan ei ole olennaista, vaikka olen korkeasti koulutettu.

Mies elättäjä eikä rakastaja? Elätän itse itseni. En edes tahtoisi sotkea raha-asioita kenenkään kanssa.

Jotain amerikkaista kirjoituksessasi, missä kulttuurissa elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhä enemmän näkee lausahduksia kuten "If she won't give you her best years, why would you be there for her worst?" ja kyllä niissä on ihan järkeäkin.

Tuo lausahdus tarkoittaa sitä, että mies on ihastunut naiseen nuorena rimpulana, mutta nainen on ylenkatsonut häntä silloin, ja pyörinyt "paremmassa" seurassa. Myöhemmin tämä mies kelpaisi naiselle, naiselle joka on saanut takkiinsa näiltä miehiltä jotka aiemmin kelpuutti, mutta mies muistaa nuorena hylätyksi tulemisen, eikä lähde enää matkaan.

Tämä toimiikin henkilökohtaisella tasolla, ihminen-ihminen-välillä, mutta ei laajemmassa mittakaavassa, koska tällaista katkeraa miestä ei kukaan nainen haluakaan. 

Itse en todellakaan ollut 18 täytettyäni mikään valmis paketti, vaan ihan kakara vielä, enkä olisi vilkaissutkaan nykyistä miestäni silloin. Ei lapsoset vielä tiedä mitä he haluavat, mutta luulevat kovasti tietävänsä. Minun piti tallailla tätä palloa yli 30-vuotiaaksi, ennen kuin kasvoin siihen mittaan, että kestävä parisuhde tuli kohdallani mahdolliseksi. Piti karistaa kärsimättömyys, impulssikontrollia piti harjoitella, piti opetella olemaan hiljaa, ja kertomaan sydämen syvimmät murheet ilman suojamuuria. Piti kasvattaa itsetunto kestämään se että joskus tulee takkiin. Piti opetella uskaltamaan olla oma itse, täytyi opetella antamaan toiselle tilaa. Sitten piti hoksata se, että en ole vieläkään valmis, enkä koskaan tule olemaan, mutta muutun ja kehityn pikkuhiljaa, ja voin itse vaikuttaa siihen mitä minusta vielä kehkeytyy.

Näitä taitoja minulla ei ollut 25-vuotiaana, ehei, mutta nyt on. Ja onneksi vierelle samaa polkua kulkemaan liittyi maailman ihanin ja minulle sopiva mies, samaa vuosikertaakin vielä, ja hänellä oli ihan samat aatokset elämästä kuin minulla. Kuinka mahtavaa onkaan löytää kumppani, joka tykönään on valmistunut samanlaiseksi kuin itsekin olen. 

Älä yleistä. On kaksikymppisiä ja allekin jotka tietävät mitä haluavat ja pystyvät kestävään suhteeseen. Yhdessäkin voi kasvaa, ei sen ole pakko tapahtua yksin.

Katoin just kielletty rakkaus-ohjelmaa, nelikymppinen nainen parikymppisen miehen kans, ja hyvä suhde.

Suomalaisilta naisilta kun puuttuu itsekunnioitus kokonaan, niin kyllähän 25v nainen alkaa olla jo melko kulahtanut tapaus useimmiten. Suurimmalla osalla voi olla jo esim. 13 vuotta takana sellaista elämää, että lukemattomat jantterit ovat tyhjentäneet pussinsa naikkoseen ja sehän ei kuulosta mitenkään vaimomatskulta sellainen naikkonen.

Itse kallistuin aasialaiseen naiseen. Oli neitsyt yli 30-vuotiaana ja näyttää vieläkin parikymppiseltä, vaikka on jo 35v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä että naisilla.

Naisilla se on.

Miehillä 5+ vuotta myöhemmin.

Ei ole totta. Muistan edelleen opiskeluajat, ja kyllä ne 27v sinkut miehet opiskelijapiireissä olivat vähän oudon ja säälittävän oloisia parikymppisen tytön silmissä. Eikä todellakaan kumppaniehdokkaita. Potentiaalisia kumppaneita nuorille naisille ovat oman ikäiset +- 2v. Sitä isompi ikäero on jo harvinaisempi.

Ja miehilläkin valinnanvara iän myötä pienenee, koska kyllä sekä naisista että miehistä parhaat vakiintuvat ensin. Noin keskimäärin.

Itsekin ajattelin näin aikaisemmin. Kuitenkin nyt vanhempana kokemus on osoittanut toisin. Kävin juuri silloin 20v ensimmäisen korkeakoulututkintoni ja pidin myös 27v opiskelijabileissä "hilluvia vanhoina". Itse vaihdoin alaa ja menin uudestaan yliopistoon nyt vanhempana 28-vuotiaana ja täytyy sanoa, että vientiä olisi enemmän kuin koskaan 20-vuotiaana oli. Näytän ehkä hieman nuoremmalta, mutta kaikille olen ikäni kertonut rehellisesti. Suurimpaa osaa se ei tunnu haittaavan ja nuorimmat, jotka ovat pyytäneet kahville ovat ollee 19v eli omissa silmissäni ihan lapsia vielä. En sitten tiedä meneekö naisilla samalla lailla, mutta jotenkin oudolta on tuntunut. En tiedä onko naiset sitten henkisesti niin paljon miehiä edellä että vanhempi mies kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni olisi vuosi vuodelta vaan enemmän vientiä ja olen 37-vuotias. Asiaan varmaan vaikuttaa se että olen lapseton enkä ole ollut koskaan naimisissa. Luultavasti tämä tilanne tulee muuttumaan lähivuosina, nyt olen säilynyt vielä hoikkana ja rypyttömänä eivätkä rinnat roiku vaikka ovat suuret. Olen kuitenkin onnentyttö ja löysin elämäni rakkauden vuosi sitten joten sillä ei ole enää merkitystä kelpaisinko muille :)

Minä en oikein ymmärrä, mikä etu tuo on 37-vuotiaalle sinkkumarkkinoilla. Juu, uusioperhekuviot tietenkin voivat arveluttaa, mutta kyllä minuun tässä iässä tekee paremman vaikutelman mies, joka on ollut pitkässä parisuhteessa ja kasvattanut lapsia, kuin lapseton mies, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Kyllä siitä tietynlaisia ajatuksia herää, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut vakavassa suhteessa. Olen siis nainen. En tiedä onko miehillä sitten eri juttu. 

Minä uskon että miehillä asia on eri. Erossa lapset jäävät yleensä naiselle, mikä ei haittaa kaikkia miehiä tietenkään mutta ei varmasti helpota uutta suhdetta. Itseasiassa itse kyllä toivoisin miehen olevan lapseton vaikka olisi nelikymppinenkin. En halua lapsia itse joten miksipä toivoisin niitä puolisollakaan olevan.

Mutta jos miehellä on itsellä lapsia, eikö häntä häiritse, että naisella ei ole mitään kokemusta lapsista? Ja eikö miehellä kilkata hälytyskellot, jos nainen ei ole koskaan ollut pitkässä suhteessa, että tässä on nyt jotain epäilyttävää. Itseäni tuo ajatus häiritsisi enemmän kuin lapset. 

Suurimmalla osalla niitä lapsia kuitenkin on tai niitä halutaan jossain vaiheessa. Siksi en nyt sinun tilannettasi yleistäisi kovin laajasti kattavaksi selitykseksi. 

Jos ei ole lapsia eikä ole ollut naimisissa niin millä ihmeen logiikalla se tarkoittaa sitä ettei ole kokemusta lapsista saati sitten ollut pitkässä parisuhteessa? Itselläni esimerkiksi on takana yli kymmenen vuoden avoliitto.

Ja joo, ei ollut tarkoitus tehdä universaaleja yleistyksiä vaan pohtia tilannetta omalta kantilta. Toinen vaihtoehtohan luonnollisesti on se että minulla on vientiä edelleen koska olen vain niin hiton ihana (haha!).

Itse ainakin olen nyt 29 vuotiaana paremman näköinen kuin koskaan. Treenaan paljon ja pidän itsestäni huolta joten näytän kyllä ikäistäni nuoremmalta muutenkin, mutta omilla elämäntavoilla on suuri vaikutus (tietenkin).

Mulla tosin on mies ja lapsia en halua ikinä, mutta jos vertaa miltä näytin esim. 24 vuotiaana, niin nyt näytän kyllä huomattavasti paremmalta. Ikääntyminen ei ahdista, jos joskus alkaa naama rapistua niin onhan siihenkin keinot.

Miehillähän mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla paranevat selvästi vasta tuon iän jälkeen, koska miehen tulot ja varallisuus kasvavat tuolloin aivan eri lukemiin kuin mitä ne ovat tuota ennen olleet. Me kaikkihan sen tiedämme, että naiset tykkävät varakkaista ja hyvätuloisista miehistä. Köyhä mies ei ole naisten suosiossa iästä riippumatta, mutta yleensä sitä varallisuutta on miehillä selvästi enemmän 25 ikävuoden jälkeen kuin sitä ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni olisi vuosi vuodelta vaan enemmän vientiä ja olen 37-vuotias. Asiaan varmaan vaikuttaa se että olen lapseton enkä ole ollut koskaan naimisissa. Luultavasti tämä tilanne tulee muuttumaan lähivuosina, nyt olen säilynyt vielä hoikkana ja rypyttömänä eivätkä rinnat roiku vaikka ovat suuret. Olen kuitenkin onnentyttö ja löysin elämäni rakkauden vuosi sitten joten sillä ei ole enää merkitystä kelpaisinko muille :)

Minä en oikein ymmärrä, mikä etu tuo on 37-vuotiaalle sinkkumarkkinoilla. Juu, uusioperhekuviot tietenkin voivat arveluttaa, mutta kyllä minuun tässä iässä tekee paremman vaikutelman mies, joka on ollut pitkässä parisuhteessa ja kasvattanut lapsia, kuin lapseton mies, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Kyllä siitä tietynlaisia ajatuksia herää, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut vakavassa suhteessa. Olen siis nainen. En tiedä onko miehillä sitten eri juttu. 

Minä uskon että miehillä asia on eri. Erossa lapset jäävät yleensä naiselle, mikä ei haittaa kaikkia miehiä tietenkään mutta ei varmasti helpota uutta suhdetta. Itseasiassa itse kyllä toivoisin miehen olevan lapseton vaikka olisi nelikymppinenkin. En halua lapsia itse joten miksipä toivoisin niitä puolisollakaan olevan.

Mutta jos miehellä on itsellä lapsia, eikö häntä häiritse, että naisella ei ole mitään kokemusta lapsista? Ja eikö miehellä kilkata hälytyskellot, jos nainen ei ole koskaan ollut pitkässä suhteessa, että tässä on nyt jotain epäilyttävää. Itseäni tuo ajatus häiritsisi enemmän kuin lapset. 

Suurimmalla osalla niitä lapsia kuitenkin on tai niitä halutaan jossain vaiheessa. Siksi en nyt sinun tilannettasi yleistäisi kovin laajasti kattavaksi selitykseksi. 

Jos ei ole lapsia eikä ole ollut naimisissa niin millä ihmeen logiikalla se tarkoittaa sitä ettei ole kokemusta lapsista saati sitten ollut pitkässä parisuhteessa? Itselläni esimerkiksi on takana yli kymmenen vuoden avoliitto.

Ja joo, ei ollut tarkoitus tehdä universaaleja yleistyksiä vaan pohtia tilannetta omalta kantilta. Toinen vaihtoehtohan luonnollisesti on se että minulla on vientiä edelleen koska olen vain niin hiton ihana (haha!).

Olin tulossa kommentoimaan samaa. Minullakaan ei ole lapsia, koska en niitä voi saada, enkä ole koskaan ollut naimisissa. Ikää 36v. Pisin parisuhteeni kesti 11 vuotta, kyllä mä sen aika pitkäksi lasken. naimisiin ei menty koska emme kumpikaan kokeneet sitä tärkeänä. Voin aivan hyvin elää avoliitossa vaikka loppuelämäni.