Lue keskustelun säännöt.
Perustelkaa, miksi olette hankkineet monta lasta
Ja kertokaa, miten kestätte sitä. Ihan rautalangasta perustelkaa.
Kommentit (273)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä noin vain hankita ja tuntuu et ne jotka sikiää helposti, valittavat kuinka rankkaa on ja itse mietin et miksi niitä lapsia tehdään jos niistä ei jaksa kaikista huolehtia.. Liian paljon näkee niitä lapsia jotka ovat vähän tuuliajolla koko ajan kun pienempiä sisaruksien myötä niiden isompien pitäisi olla itsenäisiä ja selvitä monista asioista yksin. Ja tuokin on turhaa valittamista et jos valitset suurperheen ja kotona olemisen niin sitten ei ole rahaa tai päivät kotona on rankkoja. Tottakai on vähemmän rahaa tai välillä rankkaa mut useita lapsia tehdessä pitäisi nämä faktat olla myös tiedossa. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Toiselle lapselle tehtiin sisarus että hänellä olisi meidän kuoltua edes joku sukulainen elossa 😊
Oikeasti joku tekee näin? Miksi ihmeessä kuvittelet, että sisarukset olisivat missään tekemisissä?
No, se nyt olisi ollut tälle maapallolle ja ihmiskunnalle paras, että jokainen kynnellekykenevä olisi hankkinut kaksi, ja vain kaksi lasta. Väestöräjähdys ehti jo tapahtua, joten olisi pitänyt aloittaa tämä maailman laajuinen "kahden lapsen" politiikka jo 50-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiselle lapselle tehtiin sisarus että hänellä olisi meidän kuoltua edes joku sukulainen elossa 😊
Oikeasti joku tekee näin? Miksi ihmeessä kuvittelet, että sisarukset olisivat missään tekemisissä?
No useammin ne ovat, kuin eivät ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen ja toinen tehtiin, kolmas ja neljäs vaan tuli. Pahin on ohi, tai tulossa, murkkuiässä olevista kun ei ole vielä kokemusta. Ihan hyvin on jaksettu, miksi ei jaksettaisi?
Meillä on vain 2 lasta joten se ei ole monta. Yksi olisi ollut liian vähän ja kolme liikaa.
Meillä on tyttö ja poika. Halusimme lapsia ja elää lapsiperhe-elämää. Ja ei todellakaan tehty toista lasta miksikään seuraneidiksi esikoiselle vaan ihan on molemmat syntyneet tähän maailmaan yhtä haluttuina.
Lapsilla on 4 vuoden ikäero ja molemmat ovat perusterveitä ja ihania joten helpolla olemme päässeet.
Aika menee niin äkkiä ja pian mekin olemme taas kahden kun lapset lentää pesästä maailmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska haluttiin. Elämä meni ekan, tokan ja kolmannen kanssa kivasti ja luontevasti, joten nyt on neljäskin tilauksessa. Olen tehnyt lasten välissä osa-aikaisena töitä omalla alalla ja mies on yrittäjänä ollut paljon kotona ja hoitanut osansa hoitovapaista. Meillä arki on ihan leppoisaa, tietynlaista downshiftausta. Tällä tarkoitan sitä, että toki jos lapsimäärä olisi jäänyt yhteen tai kahteen niin rahaa ja varallisuutta olisi enemmän kuin nyt. Nytkään ei tosin tarvitse miettiä mitä kaupasta ostaa tai tinkiä omista/lasten harrastuksista.
Kun olin nuorempi ja vaimon siskolla oli 3 pientä lasta ihmettelin aina vierailujen aikana sitä mieletöntä rumbaa pukemisten jne kanssa ja mietin miten ihmeessä kukaan voi kestää tuollaista.
Sitten kun itsellä oli 3 lasta se olikin ihan itsestäänselvää eikä siinä rumbassa ollut mitään ihmeellistä. Kaikkeen sopeutuu vaikka ulkopuolisen mielestä näyttäisikin hurjalta.
Eli vastauksena kysymykseen: halusimme aina paljon lapsia, tykkäämme lapsista ja kaikkeen sopeutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon huomannu, että perheet, joissa on neljä lasta kuin enemmän, eivät oikeastaan keskity yhteenkään niistä lapsistaan ihan kunnolla. Se on enemmän sellaista organisointia ja ryhmänhallintaa, kuin intensiivistä, kehittävää yhdessä ajattelua ja tutkimista, mitä yksi tai kaksilapsisissa perheissä on. Lapset on yleensä kovia tappelemaan ja yrittävät nopeudellaan pärjätä ja kahmia itselleen oikeuksia ja etuja. Mutta ihan normaaleja aikuisia isoistakin perheistä yleensä tulee. Jos vanhemmat on normaaleja. Itselleni ehkä sopii paremmin kuitenkin läheinen, kasvattava vanhemmuus kuin joku lauman ohjaajana toimiminen ja erotuomarina ja huoltajana oleminen.
Aivan niin koska kaikki 2-lapsiset perheet ovat samanlaisia, samoin 4-lapsiset keskenään ja 5+ lapsisista ylöspäin voikin pistää kaikki samaan lokeroon. Pisteet erityispätevästä yleistämisestä. Ite "oon huomannu", että av-palstalta löytyy suurimmat ajattelijat kautta aikojen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsia hankita. Niitä saadaan. Meillä ei ole yhtään.
Meillä on kaksi lasta. Jotenkin tuntui selvältä ensimmäisen jälkeen, että toinenkin saa tulla. Aiemmin halusin enemmän lapsia, neljä tai viisi, mutta nyt tuntuu että nämä kaksi tekevät meidän perheestä täydellisen. Molemmalle riittää oma aikuinen kun suru tulee, ja on ihana katsoa kun he iloitsevat toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi hankimme: Ensimmäinen tuli yllätyksenä ja huomasimme, että perhe-elämä sopii meille. Rakastimme lasta ja jotenkin lapsen saanti sitoi meitä myös parina erottamattomasti yhteen, aloimme suunnitella tulevaisuutta sillä kokoonpanolla. Nuoruuden kivikoista selvittiin vähän tuurillakin ja kasvamalla yhdessä ja aloimme toivoa toista lasta tähän perheeseen. Nautimme perhe-elämästä ja aloimme puhua kolmannesta, joka sitten olikin jo tulossa, ei tarvinnut edes yrittää. Tuntui, että vielä mahtuisi neljäs ja neljäs saatiin. Itse naisena olen varmaan erityisen hoivaviettinen ja olen rakastanut kaikkea lasten saannissa. Arki sujuu hyvin ja meillä on tiivis perhe. Joskus ajatus viidennestä ja jopa kuudennesta käy mielessä, mutta emme ole kiirehtineet sen suhteen. Juuri nyt näin on hyvä ja uskon, että kaksinelo miehenkin kanssa maistuu aikanaan. Se elämänvaihe on sitten, nyt nautimme lapsista kun ovat tässä.
Miten kestämme: Ihmiset ovat erilaisia ja jos tietoisesti toivoo tällaista elämää niin ei tässä ole mitään erityisempää kestettävää mikäli elämä ei potki aivan kohtuuttomasti ja yllättäen. Meillekään neljä lasta ei ilmestynyt yhden yön aikana vaan olemme ehtineet sopeutua perheen kasvuun hyvin ja valinneet haluta lapsemme. Rehellisesti en usko, että olisimme nauttineet lapsiperhearjesta samoissa määrin jos meillä olisi kovin tiukkaa tai muuten kovasti stressiä, esim. epäpalkitsevat työt. Mutta emme me silloin olisi varmaan neljää lasta halunneet tai "me" muutenkaan.
Meille oli aina selvää, että haluamme lapsia ja nimenomaan useamman kuin yhden. Olen ollut raskaana viidesti, kolme lasta olemme saaneet. Nyt ovat jo ihan isoja: 18v, 16v ja 12v. Koen, että rakkauden määrä on lasten myötä vain lisääntynyt. Kun mieheni touhuaa lasten kanssa, tuntuu se samalla myös minusta tosi hyvältä. Sisarusten keskinäiset välit ovat todella hyvät. Meillä on aina puhuttu, miten paljon toisistamme tykätään.
Tietty pikkulapsiaikana oli sutinaa ja varmasti rankkaakin. Se ei kuitenkaan ole jäänyt päällimmäisenä mieleen. Tyypeistämme on kasvanut huikeita, omanlaisiaan ja heistä olen superylpeä.
Minulle on aina ollut selvää, että haluan useamman kuin kahden lapsen, koska olen itse ainoa lapsi ja toivoin aina sisarusta enemmän kuin mitään muuta ja olin todella yksinäinen lapsena.
Rakastan lapsiani ja arki sujuu ihan mukavasti, ei ainakaan tekeminen lopu kesken :D. En ole koskaan katunut päätöstäni ja enkä päivääkään vaihtaisi pois.
Vierailija kirjoitti:
Oon huomannu, että perheet, joissa on neljä lasta kuin enemmän, eivät oikeastaan keskity yhteenkään niistä lapsistaan ihan kunnolla. Se on enemmän sellaista organisointia ja ryhmänhallintaa, kuin intensiivistä, kehittävää yhdessä ajattelua ja tutkimista, mitä yksi tai kaksilapsisissa perheissä on. Lapset on yleensä kovia tappelemaan ja yrittävät nopeudellaan pärjätä ja kahmia itselleen oikeuksia ja etuja. Mutta ihan normaaleja aikuisia isoistakin perheistä yleensä tulee. Jos vanhemmat on normaaleja. Itselleni ehkä sopii paremmin kuitenkin läheinen, kasvattava vanhemmuus kuin joku lauman ohjaajana toimiminen ja erotuomarina ja huoltajana oleminen.
Kyllä nyt oli taas aika rankkaa yleistämistä. Meillä neljä lasta perheessä, ja väitän, että perheemme on ikään kuin yksikkönä todella paljon tiiviimpi kuin moni pienempi perhe. Totta kai välillä joutuu toimimaan erotuomarina koska lapsia on pienen ryhmän verran, mutta minusta olisi aika lyhytnäköistä laittaa se lapsiluvun piikkiin. Ja toki tässäkin siis menee raja (joka sekin, Huom., on liukuva, ei absoluuttinen), eli jos lapsia on vaikka 12 niin hyvin monelle se on liikaa siinä mielessä että miten pystyy vanhempana huolehtimaan siitä läheisyydestä.
Ihan täysin ja ensisijaisesti tuo lähtee vanhempien asenteesta, keskinäisestä parisuhteesta ja sen tasa-arvoisuudesta mm. sen suhteen, että hoidetaanko niitä lapsia ja ollaanko tilanteessa yhdessä. Ei niin että vastuu kaikesta on vaikkapa äidillä vaan.
Meillä on ihan todella tasa-arvoinen suhde ja olemme yhdessä halunneet ison perheen. Perhekeskeisiä olemme ja voi kuule, lapsilla todellakin on läheisyyttä sekä toisiinsa että meihin vanhempiin. Keskustelemme perheenä enemmän päivässä kuin moni viikossa, luulen. Molemmat vanhemmat olleet lasten kanssa kotona, koska kummallakin hyvä koulutus ja ok palkka. Kasvatus ote on hyvin rakentava, ei todellakaan mitään laumaohjaamista vaan.
Toisaalta minusta 4 ei ole monta, mutta neljä olen hankkinut koska olen itse ainokainen ja ollut lapsena todella yksinäinen kun vanhemmat eivät oikein ole perheihmisiä. Omasta mielestäni olen kestänyt aika hyvin paitsi joskus kun on ollut 4 tyyppiä joista vanhin on ollut 10 ja nuorin vauva ja siihen on vielä lisätty 1 bonus lapsi 9 v ja mies oli viikot töissä ruotsissa, silloin kiristi koska niitä tukiverkkoja ei ole. Puolison vanhempia on aina kiinnostanut vaan tyttärien lapset ja kuten sanoin omani eivät ole perheihmisiä olleet ( tosin nykyisin äitini on lasteni kanssa erittäin hyvissä väleissä lapset nyt 16-26) . Mutta kaikesta on selvitty ,. Mun elämän piiriin kuuluu omat 4 kpl ( 16,20,22,26) ex:n 25v ja nykyisen mieheni puoliorvot 15 ja 19 ja hänen ekasta liitsotaan 31 ja 33 v aikuiset miehet. Lisäksi pidän suorastaan kunniana että mieheni kuolleen ex-puolison tytär pieninen poikineen on hyväksynyt minut elämäänsä. Meillä on ollut myös hoidossa ex:ni nykyisen vaimon 9 v tytär. Minusta on vaan hyvä että on porukkaa ympärillä!
Itse olen lapsena tykännyt kovasti että mulla oli monta sisarusta; kaksi äidin luona ja kolme isäni luona.
Nyt perheessämme on yhteensä 5 lasta.
Rakastan vauvoja ja touhuamista isompien lasten kanssa.
Uhmaikäiset saavat minussa esiin kaikki huonot puoleni ja olen ollut jo muutamia vuosia liian vähällä unella, mutta sekin on kaikki ohi menevää. Saamme lastenhoitoapua isovanhemmilta enemmän kuin "tarvitsisimme" olemme siis onnekkaassa asemassa, koska saamme apua pyytämättä. Ja koen että jokainen lapsi saa myös yksilöllistä huomiota.
Minulle "sopiva" perhe on aina tarkoittanut montaa lasta ja montaa sisarusta.
Osa lapsistamme on minun lapsipuoliani ja rakastan heitä ihan kuin omiani. Valitettavasti ovat puolet ajasta pois toisessa kodissaan. (Tietysti näin pitääkin, mutta siis koen että silloin perheemme ei ole kokonainen.)
Kyllähän tässä taustalla on toive myös siitä, että pääsee jatkossa olemaan myös monelle lapsenlapselle mummu ja että nuo sisarukset olisivat aikuisena myös toisilleen ilona.
Että siis myös heidän lapsillaan olisi täten läsnä enoja ja tätejä ja setiä ja serkukset myös tuntisivat toisensa jne.
Olen aikas yhteisöllinen luonne itse, joten nämä ovat arvopohjana tässä perhekokoa miettiessäkin.
Itsesi perusteella sitten tuomitset kaikki maailman sisarussuhteet? Kuten sanoin, niin kyllä maailmaan kaikenlaisia tallaajia mahtuu. Tuohonkin voi kyllä kasvatuksella vaikuttaa, että millainen suhde sisaruksille kehittyy. Että ne, jotka nyt monta lasta haluavat, niin varmasti myös panostavat siihen perheen ja sisarusten dynamiikkaan.