Miesten empatiakyvyttömyys

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kyllä samantapaisia kokemuksia naisistakin. Jos koetan puhua omista vaikeista asioistani, ehkä hetken aikaa voivotellaan ja päivitellään, sitten joko tulee jotain rohkaisevaa tyyliin "mut kuule, asioilla on tapana selvitä!", tai siirretään juttu johonkin mukavampaan aiheeseen. Ehkä ajatellen että yritetään "piristää" (mitä en ollenkaan kaipaa), mutta ehkä myös niin ettei itse jakseta olla tilanteessani henkisesti läsnä. Naisten käyttämät ohittaismenetelmät vain ovat hienovaraisempia kuin miesten.

Aika usein miehet sanoo noin, kun ne on yrittäneet random naisille puhua ongelmistaan.

Naiset kuitenkin tarkoittaa empatiakyvyttömillä miehillä pitkäaikaisia avopuolisoita, tai aviomiehiä, ei randomtuttavia, tai yhden illan juttuja.

Noissa on aika iso ero.

Johtuisiko siitä, että naisten valituksesta 99% on ulinaa niin mitättömistä ja triviaaleista asioista, ettei vuosien päivittäisen vuodatuksen jälkeen enää oikein kiinnosta?

Naiset tietävät aina. 

Jos olet nainen, niin hyvin laskelmoinut oman elämäsi niin pystyt myös laskelmoimaan, että mitä puheesi tekee toisille. Sä kyllä ymmärrät. 

Tiedätkö, ettei sillä ole lopulta mitään merkitystä, kenen puolelle asetut ja kuka sun vierellä jauhaa paskaa. Jos olet väärässä ja tiedät sen etkä ymmärrä lopettaa niin ei se kaveri sua siinä vierellä auta.

Oikeus on olemassa. Ja se ei valehtelemalla vääräksi muutu. Jos käsität. 

Vaikka sun vierellä jauhaisi sata ihmistä samaa virttä ja te olette väärässä niin se oikeus on silti oikeus.

Se ei muutu edes sadan ihmisen voimalla muuksi. 

Vaikka sata ihmistä lässyttää juorua eteenpäin niin se ei muutu todeksi. Ymmärrätkö? Se ei muutu lässyttämällä todeksi. 

Jonkun täytyy ymmärtää katkaista paskanjauhanta joskus. Älä vie sitä juorua enää eteenpäin. Lapsikin sen käsittää, jos on kotona opetettu. 

Järkytyin tässä eräänä päivänä suunnattomasti kun puhuin puhelimessa ystäväpariskunnan miehen, Pekan, kanssa. Olemme tunteneet yli 30 vuotta ja muodostaneet hyvän kolmikon tavatessamme, minulle kun ei miestä siunaantunut. Minulla oli suhde Pekan hyvän ystävän kanssa, se meni puihin, ja olin hyvin surullinen. Purin suruani Pekalle, ja hän lohdutti minua silloin.

Mutta nyt puhelimessa hän alkoi huutamaan minulle kuinka helvetin raskasta hänelle oli tämä taannoinen avautumiseni. En ollut uskoa korviani. Vaikka minulla on näitten vuosikymmenten aikana ollut monia sydänsuruja, tämä oli ensimmäinen kerta kun avauduin Pekalle asiasta. Olen tietoisesti vältellyt valittamista kun vietämme aikaa yhdessä sillä en halua pilata tunnelmaa ulisemalla. Nyt oli niin paha paikka ja koska Pekka tuntee rakkauteni kohteen, pyysin häneltä apua.

Nyt välttelen Pekkaa ja olen enemmän yhteydessä hänen vaimonsa kanssa. Ihmettelen mistä Pekan kammottava purkaus johtui.

Perfect Future kirjoitti:

Hmm. Ketäkäs ne muuten tappoivat ja pieksivät omia lapsiaan eniten? Varmaan miehet, koska eihän empaattinen nainen tuollainen ole. Mukavasti taas mammat täällä noukkivat vain ne itselleen sopivat "faktat" ja toivovat, ettei tutkimuksia totuuksista tehtäisi tai ainakaan muistettaisi.

Perheväkivallasta noin puolet on naisten tekemää. Lapsiin kohdistuvasta suurin osa. Kovin on empaattista parisuhde-elämä sukupuoliin katsomatta. Saman sukupuolten välisistä suhteista huolestuttavia tutkimuksia myös.

Kaikki ovat empatiakyvyttömiä paskoja, jotka syyttelevät vain muita eivätkä itseään. Jokaisen meistä tulisi katsoa peiliin. Toivottavasti tiede edistyy, jotta voimme seurustella koneiden kanssa ja saada konelapsia. Ei enää olisi turhaa kitinää siitä, ku

Toisella on oma tahto ja persoona.

Taidat olla todellinen putkiaivoilla varustettu ameeba. Et tullut sitten huomioineeksi, että ne on ne naiset jotka pääasiassa joutuu niiden pentujen huutoa ja kiukkuamista ja muuta skitsoilua katsomaan. Mies yleensä pääsee tässä huomattavasti vähemmällä. Joten siinä selitys tilastoillesi. Se on vähä sama asia kun esim. se, että riski polkasta naulaan on suurempi purkulauta-kasoilla hypellessä kuin pomppiessa golf-kentän nurmella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kyllä samantapaisia kokemuksia naisistakin. Jos koetan puhua omista vaikeista asioistani, ehkä hetken aikaa voivotellaan ja päivitellään, sitten joko tulee jotain rohkaisevaa tyyliin "mut kuule, asioilla on tapana selvitä!", tai siirretään juttu johonkin mukavampaan aiheeseen. Ehkä ajatellen että yritetään "piristää" (mitä en ollenkaan kaipaa), mutta ehkä myös niin ettei itse jakseta olla tilanteessani henkisesti läsnä. Naisten käyttämät ohittaismenetelmät vain ovat hienovaraisempia kuin miesten.

Aika usein miehet sanoo noin, kun ne on yrittäneet random naisille puhua ongelmistaan.

Naiset kuitenkin tarkoittaa empatiakyvyttömillä miehillä pitkäaikaisia avopuolisoita, tai aviomiehiä, ei randomtuttavia, tai yhden illan juttuja.

Noissa on aika iso ero.

No minä nyt olen nainen, ja olen yrittänyt puhua naispuoliselle ystävälleni, en millekään random naiselle. Ja tuollaista olen kohdannut. Pitäis kai valita ystävänsä paremmin. Kyllä niiden kanssa silti hauskoina hetkinä on kivaa, mutta vähemmän hauskoista asioista ei kannata yrittää kaikille puhua, kun tuntuu etteivät kestä kuulla.

Olen huomannut että ei ole sukupuolesta aina kiinni. Palsta yllätti siinä, miten paljon on empatiakyvyttömiä naisia, miehet tiesin etukäteen. 

Vierailija kirjoitti:

Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.

Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?

Kyse ei ole empatiakyvystä....

Minä en vaan jaksa valittavia ihmisiä, ei kukaan mies vaimolle aina valita että miten töissä se X sanoin niin ja sitten Y sanoin noin ja sitten molemmat sanoin XX ja sitten meillä kaikilla oli niin vaikeaaa....kuka tälläistä haluaa kuulla.... ei kukaan

Sitten juoruilu.....en minä halua kuulla mitään juoruja...kestään...ei kiinnosta

Sitten selän takana haukkuminen....ei ei ei

Kyllä, olen muutaman naisen vaihtanut tuon kanssa....nyt on hyvä...edelliset oli huonoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.

Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?

Kyse ei ole empatiakyvystä....

Minä en vaan jaksa valittavia ihmisiä, ei kukaan mies vaimolle aina valita että miten töissä se X sanoin niin ja sitten Y sanoin noin ja sitten molemmat sanoin XX ja sitten meillä kaikilla oli niin vaikeaaa....kuka tälläistä haluaa kuulla.... ei kukaan

Sitten juoruilu.....en minä halua kuulla mitään juoruja...kestään...ei kiinnosta

Sitten selän takana haukkuminen....ei ei ei

Kyllä, olen muutaman naisen vaihtanut tuon kanssa....nyt on hyvä...edelliset oli huonoja

Onko tullut mieleen, että se työpaikasta puhuminen voi olla ihan aitoa pahoinvointia juuri kyseisessä työpaikassa. Omaan 20-vuoden työhistoriaan mahtuu kumulatiivisesti noin 1-2 vuotta töistä avautumista, kunnes on saanut tajuttua lähteä ja löydettyä uuden työpaikan, mikä ei aina tapahdu ihan tuosta vaan. Eli jos olisit ollut kanssani niinä kahtena jaksona, pitäisit minua onnettomana valittajana, muuna aikana hyvänä - samaa ihmistä.

Sukupuoleen katsomatta, itseäni rasittaa suunnattomasti jatkuva, mihinkään johtamaton valittaminen ja itkeminen. Parit voivoit jaksan tokaista jos samaa on hoettu jo viikkotolkulla. Salaa sisimmässäni toivon, että olisi jo hiljaa.

Mun mies on kans melkonen hahmo, mitä empatiakyvyttömyyteen tulee. Ei se sillä pahaa tarkoita, mutta jotkut ei vaan sitten vissiin osaa tai jotain. Ite oon jo tottunut ja jos mulla on hänelle herkkää ja tärkeää asiaa niin sanon aina ensin, että nyt keskity äläkä vaan mokaa tätä. Muuten se on just sellanen, että esims kun sisarensa kertoi hänelle hiljan että ovat jo pari vuotta miehensä kanssa turhaan yrittäneet lasta niin ylkäni vaan grillaillessaan tokaisi että meilläpä se napsahti pulla uuniin heti eka yrittämällä. Lisäksi juoksee lähinnä karkuun, jos äkkää mun itkevän ja tähän astinen kokemukseni hänen lohdutustaidoistaan antaa hänelle syytäkin juosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole empatian puutteesta, vaan siitä ettei jaksa kuunnella paskaa.

Silloin on täysin väärän ihmisen kanssa tai voi miettiä, onko ylipäätään soveltuva parisuhteeseen tai ihmisten välisiin suhteisiin ylipäätään. Jos siis muka rakkaan ihmisen tukeminen on paskan kuuntelemista.

Monelle miehelle on ylivoimaista käsittää, ettei elämä kulke vain sitä pintaleveliä, vaan ihmisissä on myös muita tasoja. Siinä vaiheessa kun elämää on takana 50+, yhä tärkeintä on omaisuus ja moottoripyörän rassaus ja elämän ”helppous” ja keskustelutaidon taso tätä ”paskan kuuntelemista”, on ihan hyvä ettei elämää ole jäljellä kuin abouttia se 20 vuotta. Säälittävää.

Tämä! Ja näitä riittää!

Toimiiko puhe ja kommunikointi kuitenkin mielestänne toisinpäin. Jos miehellä on vaikeaa niin jaksatteko? Tai siis toki te jaksatte mutta jaksavatko (muka) naiset yhtään sen paremmin keskimäärin.

Itse ainakin olen todennut, että naiset kyllä toivovat mieheltä tukea ja turvaa, mutta näitä kaipaava mies nähdään heikkona rassukkana. Omaltakin vaimolta olen saanut "rakastavaa vittuilua" ja "potkuja perseelle", mutta hyvin vähän tukea ja ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole empatian puutteesta, vaan siitä ettei jaksa kuunnella paskaa.

Silloin on täysin väärän ihmisen kanssa tai voi miettiä, onko ylipäätään soveltuva parisuhteeseen tai ihmisten välisiin suhteisiin ylipäätään. Jos siis muka rakkaan ihmisen tukeminen on paskan kuuntelemista.

Monelle miehelle on ylivoimaista käsittää, ettei elämä kulke vain sitä pintaleveliä, vaan ihmisissä on myös muita tasoja. Siinä vaiheessa kun elämää on takana 50+, yhä tärkeintä on omaisuus ja moottoripyörän rassaus ja elämän ”helppous” ja keskustelutaidon taso tätä ”paskan kuuntelemista”, on ihan hyvä ettei elämää ole jäljellä kuin abouttia se 20 vuotta. Säälittävää.

Tämä! Ja näitä riittää!

Toimiiko puhe ja kommunikointi kuitenkin mielestänne toisinpäin. Jos miehellä on vaikeaa niin jaksatteko? Tai siis toki te jaksatte mutta jaksavatko (muka) naiset yhtään sen paremmin keskimäärin.

Itse ainakin olen todennut, että naiset kyllä toivovat mieheltä tukea ja turvaa, mutta näitä kaipaava mies nähdään heikkona rassukkana. Omaltakin vaimolta olen saanut "rakastavaa vittuilua" ja "potkuja perseelle", mutta hyvin vähän tukea ja ymmärrystä.

Onnea vain kovasti vittuiluparisuhteeseen. 99% perheväkivallasta johtuu siitä kun mies ei enää siinä 3 promillen humalassa kykene hallitsemaan vittuilua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun mies joutuu siihen tilanteeseen, että tarvitsisi empatiaa ja tukea, sitä ei pyydetä. Mies lähtee kapakkaan ja vetää perskännit, hakkaa jonkun ja joutuu putkaan.

Tai vetää itsensä hirteen.

Sitten katkerana vuodatetaan baaritiskillä miten kaikki naiset on h.ria ja pitäis raiskata ja tappaa. Että siihen malliin.

Ehkä siihen on syynsä. Itse ainakin olen huomannut, että naiset hakevat miehestä turvaa. Miehen pitää olla heitä tukemassa, mutta annas olla kun mies olisi tuen tarpeessa. Mies nähdään heikkona ja raskaana eikä hän enää kiinnosta.. Tuen sijaan vinoillaan päin naamaa tai näytellään kiireistä. Jatkossa puhunkin ongelmani kavereille tai pidän sisälläni.

Aika ihmeellisissä suhteissa olet jis tuen sijaa naiset vinoilevat.

En tiedä mikä siinä on ihmeellistä. Kyllä näitä on lähipiirissä paljon. En väitä, että kaikki olisi tällaisia, mutta ei ne harvinaisiakaan ole. Ihan samalla tavalla näen ympärilläni niitäkin suhteita, joissa mies ei tue vaimoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä toivoisin miehiltä empatiakykyä esimerkiksi naisten kokemaa väkivaltaa kohtaan. Toivoisin mieheni jyrkästi tuomitsevan esimerkiksi r aiskaukset.

Löytyykö sinulta empatiakykyä miesten kokemaa väkivaltaa kohtaan?

Miksei löytyisi? Jos joku nainen pieksee miestään, tietenkin koen empatiaa miestä kohtaan.

Kiva tietää, että tällaisiakin naisia on. Yleisin reaktio mitä itse olen nähnyt on naureskelu sille, miten mies ei pärjää naiselle tai pohdiskelu siitä, mitä pahaa mies on tehnyt sen ansaitakseen.