Lue keskustelun säännöt.
Miesten empatiakyvyttömyys
20.06.2018 |
Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.
Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?
Kommentit (437)
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa?
Koska se ei ole oikeudenmukaista.
Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.
Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.
Ymmärrän näkökantasi varsin hyvin, mutta en silti hyväksy sitä, että puolisoni tulee mitätöimään minun tunteitani. Kun tunnen jotakin, puolisoni tulee hyväksyä se, että tunnen niin. Kun tilanne on rauhoittunut, voidaan keskustella oliko tuntemukseni oikeutettuja tai millään tasolla järkeviä. Tunteet kuitenkin ovat todellisia, olivat ne järkeviä tai eivät, ja haluan, että mieheni rakastaa ja hyväksyy minut myös silloin, kun en toimi täysin rationaalisesti tunnekuohun vallassa. Vasta tunteiden laannuttua keskustelu on hedelmällistä. Ja ne tunteet yleensä laantuvat huomattavan paljon nopeammin, kun kukaan ei ole nälvimässä ja v***uilemassa niistä. Negatiivistakin palautetta ottaa vastaan paremmin henkilöltä johon luottaa, koska silloin voi luottaa siihen, että palaute on aiheellista.
Vanhempien tulee suojella lastaan, mutta toki se loppupeleissä kääntyy itseään vastaan, jos lasta aina sokeasti uskotaan. Parisuhde on kuitenkin eri asia kuin lapsen kasvatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alapeukku, koska puhut aivan eri asiasta. Ketä haittaa, että mies "valitsee puolen", kun paikalla on vain mies ja nainen, ja naisella on paha olo? KUKA siitä kärsii?
Nainen itse. Onnelliseksi ei tee harhojen vaaliminen vaan totuus. Jos tukee naisen tunteita, joille ei ole perusteita, niin se vahvistaa niitä jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin insinöörimiehenä koen että naisilla on ollut monesti vaikeuksia jäsentää mistä paha olo johtuu ja he sitten kiukuttelevat miehelleen, kuten esimerkiksi pienet lapset monesti tekevät vanhemmilleen. Ja kun kaltaiseni loogisesti ajatteleva mies ei tajua miksi nainen kiukuttelee, kun ratkaisuja ongelmaan on olemassa ja se vaatii vaan vähän selkärankaa ja työtä, mutta naisen loukkaantuneet tunteet ovat vain tiellä, kun hän ei ole henkisesti valmis tekemään mitään muuta kuin vatvoa paisutettua ongelmaansa. Ensimmäisellä kerralla sympatiaa ja empatiaa löytyy ja motivaatiota esittää ja kehittää parannus- ja ratkaisuehdotuksia naisen tyyntyessä, mutta jos sama ongelma toistuu uudestaan ja uudestaan ja naisella ei ole mitään mielenkiintoa korjata tilannetta, niin täytyy kyllä tunnustaa että minultakin loppuu mielenkiinto melko nopeasti ja samalla motivaatio sympatioida ongelmaa jota ei edes haluta korjata.
Tällaiset naisethan syyttävät miestä epäempaattiseksi vaikka miehen näkökulma on, että naisen ongelmana on pikkulapsen tasolle taantunut ongelmanratkaisukyky ja motivaation puute.
Syliähän ne lapset haluavat ja niin myös ylirasittunut vaimokin.
Vedit sitten hihasta ylirasituskortin? Missä vaiheessa tässä on sanottu, että kyseessä on jokin ylirasitus? Vai Tarkoitatko, että naisethan eivät koskaan turhasta kitise, aina on kyse oikeasta ongelmasta. Käytännössä siis miehen syytä jos naisella on huono olo?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa?
Koska se ei ole oikeudenmukaista.
Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.
Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.
Alapeukku, koska puhut aivan eri asiasta. Ketä haittaa, että mies "valitsee puolen", kun paikalla on vain mies ja nainen, ja naisella on paha olo? KUKA siitä kärsii? Ei tässä kukaan ole vaatinut, että mies tulisi ratkomaan naisen työpaikkaongelmia paikan päälle ja luennoimaan naisen kolleegoille, kuinka he ovat väärässä.
Sitä paitsi, tuo esimerkkisi kouluelämästä osoittaa myös empatianpuutetta vanhemmissa; eivät osaa asettua vieraan lapsen asemaan, vain omansa. Se on aika vaillinaista empatiakykyä sekin.
No, meillä meni niin, että mies asettui aina kerta toisensa jälkeen sen toisen osapuolen puolelle ja ei tarvita kristallipalloa siihen, että suhde sitten alkoikin mennä päin persettä, vaikka siihen asti toiminut oikein hyvin. Uskon, ettei tilanteesta olisi tullut minulle edes kymmenesosaa niin vaikeaa miksi se lopulta eskaloitui, jos mies olisi ollut lojaali minulle ja lohduttanut minua. Sen sijaan hän alkoi leikkiä suurta tuomaria ja kouluttajaa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa?
Koska se ei ole oikeudenmukaista.
Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.
Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.
Ymmärrän näkökantasi varsin hyvin, mutta en silti hyväksy sitä, että puolisoni tulee mitätöimään minun tunteitani. Kun tunnen jotakin, puolisoni tulee hyväksyä se, että tunnen niin. Kun tilanne on rauhoittunut, voidaan keskustella oliko tuntemukseni oikeutettuja tai millään tasolla järkeviä. Tunteet kuitenkin ovat todellisia, olivat ne järkeviä tai eivät, ja haluan, että mieheni rakastaa ja hyväksyy minut myös silloin, kun en toimi täysin rationaalisesti tunnekuohun vallassa. Vasta tunteiden laannuttua keskustelu on hedelmällistä. Ja ne tunteet yleensä laantuvat huomattavan paljon nopeammin, kun kukaan ei ole nälvimässä ja v***uilemassa niistä. Negatiivistakin palautetta ottaa vastaan paremmin henkilöltä johon luottaa, koska silloin voi luottaa siihen, että palaute on aiheellista.
Vanhempien tulee suojella lastaan, mutta toki se loppupeleissä kääntyy itseään vastaan, jos lasta aina sokeasti uskotaan. Parisuhde on kuitenkin eri asia kuin lapsen kasvatus.
Juuri tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiassa mennään samaan tunnetilaan mukaan. Lohduttaminen on empaattista, kun nähdään toisen olevan surullinen tarvitsevan lohtua ja annetaan sitä.
Ei vaan empatiassa asetutaan toisen ihmisen asemaan ja pyritään ratkaisemaan ongelma.
Empaattinen psykoterapeutti tarjoaa asiakkaalleen ratkaisukeinoja eikä pelkästään myötäile tätä.
Sekoitat nyt muutaman jutun. Empaattinen terapeutti ei sano, että ryhdistäydy ja kasva aikuiseksi ja lakkaa tekemästä niin ja näin.
Ihan kokemuksesta tiedän, että empaattinen terapeutti on kysynyt kysymyksiä, joilla on katkaistu omissa kielteisissä tunteissa piehtaroiminen. Kysymykset sattuvat, koska niihin vastatessa on pakko ottaa itsestä vastuu. Kun terapeutti ei enää sanokaan, että sinulla on oikeus rypeä, vaan vaatii, että sinulla on velvollisuus ratkaista, niin se tekee kipeää eikä siinä hetkessä tunnu empaattiselta, vaikka kokonaisuudessa empaattista onkin.
Jos tahdotte mieheltänne tukea tunteissa rypemiseen, niin minusta se kannattaa sanoa ääneen. Puhukaa auki se, että ette tahdo ratkaisuehdotuksia vaan tahdotte vain piehtaroida tunnetilassanne. Silloin miehelle ei synny painetta, että hänen pitäisi auttaa.
En ota kantaa terapeutteihin ja heidän toimintatapoihin koska en koskaan ole kokenut heitä itselleni hyödyllisiksi. Kuitenkaan en todellakaan halua että kun minulla on tunteet päällä niin joku ryhtyy kyselemään jotain "johdattelevia" kysymyksiä. Kyllä minä tiedän mitä tehdä, mutta haluan vain turvaa ja tuulettaa tunteita. t.eri
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukku, koska puhut aivan eri asiasta. Ketä haittaa, että mies "valitsee puolen", kun paikalla on vain mies ja nainen, ja naisella on paha olo? KUKA siitä kärsii?
Nainen itse. Onnelliseksi ei tee harhojen vaaliminen vaan totuus. Jos tukee naisen tunteita, joille ei ole perusteita, niin se vahvistaa niitä jatkossa.
Laitoin tuon "valitsee puolen" aivan tarkoituksella lainausmerkkeihin, koska siitähän EI ollut missään vaiheessa kyse. Sanavalinta oli tuon empatiakyvyttömän miehen. Mutta ilmeisesti sinäkään et ymmärrä, mistä on kyse, joten poistun tästä keskustelusta tässä vaiheessa.
Täällä on useampi rautalangasta vääntänyt, mitä empatia on, mutta aina tulee vastaväitteitä, joissa sopivasti ohitetaan kaikki perustelut tai jankutetaan asian vierestä. Kaipa se vain alleviivaa sitä, että empatiaa joko on tai ei ole, ei sitä enää aikuisille ihmisille pysty opettamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiset ja säikyt eläimet, lapset ja vaimot kesytetään rakkaudella lämmöllä. Mutta silti mies haluaa leikkiä mielummin leijonankesyttäjää kuin hevoskuiskaajaa. No, sitä saa mitä tilaa.
Itse ainakin suhtaudun eläimiin ja lapsiin eri tavalla kuin aikuiseen ihmiseen. Eläimellä ja lapsella on selvästi vajaa kyky ymmärtää asioita, mutta aikuisella naisella voisi olettaa olevan täysi ymmärrys ja henkinen taso. Näyttää vain siltä, että oletukseksi jää.
Meillä mies ainakin myöntää, ettei osaa asettua toisen asemaan. Tämä näkyy ihan siinä, että jos olemme suunnitelleet viettävämme juhannuksen 4 hengen porukalla saaressa mökillä ja ruokahuolto on minun vastuullani, saattaa hän matkalla veneelle ilmoittaa, että ai niin, pariskunnat x, y ja z tulevat myös, ja yhtäkkiä minun pitää taikoa jostakin ruokaa 6 lisähengelle, vaikka olen varautunut neljään. Hän ei vain kerta kaikkiaan tajua ajatella mitä hänen lupauksensa minulle tarkoittaa, miten ne vaikuttavat minun elämääni. (Ja ennen kuin kukaan mussuttaa mitään että miksi olen tuollaisen kanssa; mies joutuu myös sitten itse ottamaan vastuun lupauksistaan, käymään kaupassa, perumaan, tai mitä ikinä päättääkään tehdä.) Kuitenkin osaa lohduttaa tarvittaessa, ja miettiä ratkaisuja tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä omaa kumppaniaan ei voi pitää sillä tavalla ykkösenä, että luottaa hänen kertomaansa sen verran että voisi osoittaa olevansa turvasatama jonka puoleen kääntyä vaikeassa tilanteessa?
Koska se ei ole oikeudenmukaista.
Puolensa valitseminen on kaikkien mehevien riitojen peruskivi. Jos esimerkiksi työpaikalla syntyy ryhmiä, jotka kääntyvät toisiaan vastaan ja suojelevat omia jäseniään, riidat eivät ratkea koskaan.
Minä olen opettaja ja tunnen erinomaisesti äiti- tai isätyypin, jonka mielestä oma lapsi ei voi koskaan olla väärässä. Tällaiset vanhemmat yrittävät esittää oman kiusaajalapsensa kiusattuna.
Nyt oli kyse parisuhteesta. Ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuudella siinä kohtaa, jos kumppani kertaa päivän tapahtumia tai kertoo jopa avoimesta työpaikkakiusaamisesta, ja toinen ei voi muka ottaa kantaa puoleen eikä toiseen koska ei ole nähnyt tilannetta. Mitä sillä on väliä muutenkaan, koska eihän sen kumppanin tuella ole väliä sinne työpaikan suuntaan mitä ajattelee puolisonsa toimista tai saamasta kohtelusta. Älä siis sotke nyt mitään lapsia ja vanhempia tähän. Sitä paitsi olisin antanut sieluni paholaiselle, jos äitini olisi kerrankin ollut puolellani eikä esittänyt olevansa vanhempi joka ei puolusta lastaan silloin kun tämä töppäilee. Ihailen ihmisiä jotka pitävät jäkikasvunsa puolia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä sellaisiakin miehiä, mutta on myös hyvin empaattisia. Kyse on siitä, jaksatko sinä sellaisen miehen kanssa, jonka on vaikea ilmaista empatiaansa. Ykkönen puki jutun aika hyvin sanoiksi - moni epäempaattisen tuntuinen mies kokee, että hänen kuuluu ratkaista asia, josta avaudut. Kun hän ei siihen kykene, hän tuntee avuttomuutta eikä kehtaa myöntää sitä, joten hän heittäytyy ilkeäksi.
Niin on. Olen ollut yhdessä todella empaattisen kanssa. Vatsakipu ja pieni huoli mulla sai hänet pois tolalta jne. Sitten on se toinen ääripää, jonka kanssa kuvittelin eläväni loppuelämän, mutta totaalinen raakuus paljastui viimeistään eron yhteydessä. Tässä tapauksessa olisi ollut parempi pitää se toinen. Mutta en koe tarvetta enää olla suhteessa. Yksin ollessa ei tarvi jatkuvasti pahoittaa mieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiset ja säikyt eläimet, lapset ja vaimot kesytetään rakkaudella lämmöllä. Mutta silti mies haluaa leikkiä mielummin leijonankesyttäjää kuin hevoskuiskaajaa. No, sitä saa mitä tilaa.
Itse ainakin suhtaudun eläimiin ja lapsiin eri tavalla kuin aikuiseen ihmiseen. Eläimellä ja lapsella on selvästi vajaa kyky ymmärtää asioita, mutta aikuisella naisella voisi olettaa olevan täysi ymmärrys ja henkinen taso. Näyttää vain siltä, että oletukseksi jää.
Aika monikin aikuinen taantuu ihan sukupuolesta riippumatta lapsen tasolle silloin kun tunteet ottavat vallan. Ideaalitilannehan olisi, ettei tunteet koskaan ottaisi valtaa, mutta kyllä niin käytännössä kaikille tunteita tunteville ihmisille tuppaa käymään ainakin joskus.
En ihan koko ketjua jaksanut kahlata läpi, mutta osin kuulostaa tutulta.
Meilläkin vaimolla on tarve tuoda kaikenlaisia hankalia asioita esiin, esim työpaikalta.
No, mikäs siinä niitä on kuunnellessa, mutta kun jutut on vähän sekavia ja on hankalaa mieltää, että kuka nyt olikaan joku Johanna tai Sirpa, niin ensinnäkin sen koko juonikuvion seuraaminen on monesti tosi hankalaa, useiden tarinaan ilmaantuvien lisähuomioiden ja sivujuonteiden vuoksi joskus jopa raskasta.
Sitten, kun ratkaisukeskeinen mies on kuullut koko jutun ja ehdottaa jotain tehtäväksi tai tekemättä jätettäväksi, niin saa vain paskaa niskaansa vaimolta, koska ei hän halunnutkaan minulta mitään mielipidettä tai ratkaisuehdotusta asiaan - minun kuulemma piti vain kuunnella.
No huvittaapa kuunnella sitten ensi kerralla, kun ei oikein tiedä, mitä siihen sitten saa sanoa. Hymistelläkö jotain ympäripyöreää ja vakuutella, että ompa kurjaa ja epäreilua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on juuri tuollainen parisuhde. Olen miehelle ihan kuin en olisi olemassa, jos avaudun jostain tai itken, tai sitten hän vähättelee asiaa, että ei ole mikään oikea ongelma. Niinpä olen lopettanut asioista puhumisen. Tosin nyt olemme keskustelleet kunnolla tästä asiasta ja hän on itse havahtunut siihen ja sanonut, että "onpa kyllä ihan perseestä jos minä käyttäydyn noin. Eihän se käy". Toivottavasti muutosta on tapahtumassa. Istukaa kunnolla alas ja puhukaa, jos vain miehenne edes alkeellisesti osaisi kuunnella.
Hienoa että jonkunlaista ymmärrystä omaan käytökseen on teillä tapahtunut.
Itse en näe toivoa tälle omassa parisuhteessa sillä, niin monta kertaa on asiasta puhuttu ja kommunikaatioongelma toistuu AINA samana. Kyse ei muuten ole pelkästään suomalaisten miesten ongelmasta, minun mies on britti ja toimii samoin kuin monet tässä ketjussa kuvatuista miehistä. Uskon että kyse on universaalista käytöksestä miehillä. Jollakin tasolla meillä asiaan vaikuttaa ehkä kielimuuri, vaikka puhunkin lähes natiivintasoisesti englantia eihän se tunnekielenä ole sama kuin äidinkieleni...
Mutta olen kiitollinen tälle ketjulle, sillä meillä on juuri ollut riita taas tällaisesta asiasta ja olen pahoillamielin ja miettinyt jaksanko suhteessa jossa joudun aina pitämään etenkin negatiiviser tunteeni pinnan alla. Tajuan etten ole ollenkaan yksin asian kanssa vaan meitä on paljon. Mies on hyvin harvoin 'heikkouttaan' näyttänyt jos jokin painaa, mutta silloin kun on, lohdutus joka annettu syyllistämättä (vaikka kyse olisi ollut siitä että itse on mokannut) on kelvannut. Jännä juttu, että hän ei osaa toimia itse samoin silloin kun minä olisin tuen tarpeessa.
No, täytyy vaan puhua asioista muualla kuin kotona ja pitää puheet kotona pinnallisina ja iloisina. Surun, ahdistuksen tai kiukun näyttäminen kun kotona ei sovi miehelle, jos niin teen niin mies kohdistaa tilanteesta ja siitä syntyvän ahdistuksensa minuun ja haukkuu minua siten että syyllistää minua persoonana. Hän ei siis keskusteluissa koskaan osaa pysyä itse asiassa vaan kääntää asiat koskemaan persoonaa ja vika on aina minussa ja siinä miten olen toiminut/mitä olen sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiset ja säikyt eläimet, lapset ja vaimot kesytetään rakkaudella lämmöllä. Mutta silti mies haluaa leikkiä mielummin leijonankesyttäjää kuin hevoskuiskaajaa. No, sitä saa mitä tilaa.
Itse ainakin suhtaudun eläimiin ja lapsiin eri tavalla kuin aikuiseen ihmiseen. Eläimellä ja lapsella on selvästi vajaa kyky ymmärtää asioita, mutta aikuisella naisella voisi olettaa olevan täysi ymmärrys ja henkinen taso. Näyttää vain siltä, että oletukseksi jää.
Jaa, minä taas empaattisena naisena ymmärrän, että sekä naisilla että miehillä on niitä heikkoja hetkiä tai niitä, kun pakka hajoaa ja sitä taantuu hetkeksi lapsen tasolle. Et voi väittää, etteikö moni mieskin olisi naurettava toimissaan, jos niitä tarkastelisi objektiivisesti eikä ymmärryksellä.
Kuinka moni tuntee ihmisen, joka kylpee rakkaudessa ja turvassa, tulee ymmärretyksi ja kuulluksi ja silti vaan valittaa ja kiukuttelee kaikesta?
Suurin osa jaksamisongelmista kotona ja töissä johtuu siitä, että henkilö ei tule kohdatuksi eikä ymmärretyksi, etenkään silloin, kun on tilanne, jossa hän kokee jotain negatiivista, mahdollisesti toistuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tuntee ihmisen, joka kylpee rakkaudessa ja turvassa, tulee ymmärretyksi ja kuulluksi ja silti vaan valittaa ja kiukuttelee kaikesta?
Onhan tuollaisia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Nämä ihmiset olettavat, että heidän tunteensa ovat totta. He vaativat muilta omien tunteidensa huomiointia, mutta heiltä itseltään puuttuu kyky empatiaan.
Jollain tavoin lapset ovat tällaisia, eivätkä kaikki lapset kasva koskaan aikuisiksi, vaan monet aikuiset elävät hyvin minäkeskeistä elämää, jossa oma subjektiivinen kokemus tulkitaan totuutena, jolle odotetaan tukea omista subjektiivisista tulkinnoista käsin.
Nyt ei puhuttu miehen rakkaudesta, joka on sellaista, että mies rakastaa naista ja kylmää olutta ja kuumaa saunaa ja nopeaa autoa vaan naisen rakkaudesta, joka tarkoittaa sitä, että antaa itsestään sen rakastettunsa eteen - rakkaus saa haluamaan toiselle hyvää ja tekemään hyviä tekoja tämän eteen ja pyrkimään parantamaan tämän oloa, toki toivoen samalla vastavuoroisuutta.
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tuntee ihmisen, joka kylpee rakkaudessa ja turvassa, tulee ymmärretyksi ja kuulluksi ja silti vaan valittaa ja kiukuttelee kaikesta?
Onhan tuollaisia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Nämä ihmiset olettavat, että heidän tunteensa ovat totta. He vaativat muilta omien tunteidensa huomiointia, mutta heiltä itseltään puuttuu kyky empatiaan.
Jollain tavoin lapset ovat tällaisia, eivätkä kaikki lapset kasva koskaan aikuisiksi, vaan monet aikuiset elävät hyvin minäkeskeistä elämää, jossa oma subjektiivinen kokemus tulkitaan totuutena, jolle odotetaan tukea omista subjektiivisista tulkinnoista käsin.
Varmaan, mutta kuka nyt haluaisi olla tuollaisen ihmisen kanssa parisuhteessa? Tässä oli kyse siitä, miksi jotkut ihmiset eivät osaa olla empaattisia rakastamaansa ihmistä kohtaan tai jopa suuttuvat heikkouden tai negatunteiden ilmaisusta.
Alapeukku, koska puhut aivan eri asiasta. Ketä haittaa, että mies "valitsee puolen", kun paikalla on vain mies ja nainen, ja naisella on paha olo? KUKA siitä kärsii? Ei tässä kukaan ole vaatinut, että mies tulisi ratkomaan naisen työpaikkaongelmia paikan päälle ja luennoimaan naisen kolleegoille, kuinka he ovat väärässä.
Sitä paitsi, tuo esimerkkisi kouluelämästä osoittaa myös empatianpuutetta vanhemmissa; eivät osaa asettua vieraan lapsen asemaan, vain omansa. Se on aika vaillinaista empatiakykyä sekin.