Lue keskustelun säännöt.
Miesten empatiakyvyttömyys
20.06.2018 |
Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.
Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?
Kommentit (437)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Jos on _aihetta_, olen tietysti pahoillani. Typeryydestä en.
Tässäpä se, että sinä et voi määritellä sitä aihetta ja typeryysastetta. Jos vaimosi on surullinen koiran kuolemasta, sinä et voi sanoa, että se on lapsellista. Tai siis voit, mutta et ole empaattinen. Empaattinen mies rutistaa vaimon syliinsä ja silittää hiuksia vaimon itkiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mies, ja suhtaudun puolison ongelma-vuodatuksen tasan sillä tavalla, että koen että ongelma liittyy joko minuun tai minun pitäisi se yrittää ratkaista; en ymmärrä pelkän valittamisen ideaa sitten laisinkaan. Jos ihmisellä on ongelma, se pitää joko ratkaista tai tyytyä tilanteeseen, ja toteutan tätä ajattelutapaa omassa elämässäni. Nimenomaan tämän jälkimmäisen osa-alueen vuoksi joudun säännöllisesti riitoihin puolisoni kanssa, joka suuttuu neuvoista joita yritän kehitellä eri ongelmiin liittyen.
Alleviivaan vahvasti sitä, että puhuminen ei kyllä auta yhtään, jos sen hyöty on yksipuolinen. Jatkuva valitus myös pikku hiljaa heikentää edes sen vähäisen empatian määrääni ajoittaisia todellisia ongelmia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Jos on _aihetta_, olen tietysti pahoillani. Typeryydestä en.
Miksi katsot voivasi päättää toisen puolesta, milloin pahaan oloon on aihetta?
Miksi et halua lievittää rakastamasi ihmisen pahaa mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, ja suhtaudun puolison ongelma-vuodatuksen tasan sillä tavalla, että koen että ongelma liittyy joko minuun tai minun pitäisi se yrittää ratkaista; en ymmärrä pelkän valittamisen ideaa sitten laisinkaan. Jos ihmisellä on ongelma, se pitää joko ratkaista tai tyytyä tilanteeseen, ja toteutan tätä ajattelutapaa omassa elämässäni. Nimenomaan tämän jälkimmäisen osa-alueen vuoksi joudun säännöllisesti riitoihin puolisoni kanssa, joka suuttuu neuvoista joita yritän kehitellä eri ongelmiin liittyen.
Alleviivaan vahvasti sitä, että puhuminen ei kyllä auta yhtään, jos sen hyöty on yksipuolinen. Jatkuva valitus myös pikku hiljaa heikentää edes sen vähäisen empatian määrääni ajoittaisia todellisia ongelmia kohtaan.
Jatkuva valitus on todellinen ongelma, koska se ongelma ei ole se juttu, mistä valitetaan vaan se, että vaimosi kokee, ettei saa tukea mieheltään ja valittaa ja valittaa, koska joskus saattaisi tärpätä. Jos hän kokisi saavansa varauksetonta tukea ja suojelua, silloin hän valittaisi enää niistä isoista asioista, joista jokaisen kuuluukin valittaa/ surra/ järkyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Tuo ei kyllä paikkaa tunnevajetta eikä luo sidettä teidän välille tai se vähintään purkaa sitä alkuihastuksessa vahingossa syntynyttä sidettä.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, ja suhtaudun puolison ongelma-vuodatuksen tasan sillä tavalla, että koen että ongelma liittyy joko minuun tai minun pitäisi se yrittää ratkaista; en ymmärrä pelkän valittamisen ideaa sitten laisinkaan. Jos ihmisellä on ongelma, se pitää joko ratkaista tai tyytyä tilanteeseen, ja toteutan tätä ajattelutapaa omassa elämässäni. Nimenomaan tämän jälkimmäisen osa-alueen vuoksi joudun säännöllisesti riitoihin puolisoni kanssa, joka suuttuu neuvoista joita yritän kehitellä eri ongelmiin liittyen.
Alleviivaan vahvasti sitä, että puhuminen ei kyllä auta yhtään, jos sen hyöty on yksipuolinen. Jatkuva valitus myös pikku hiljaa heikentää edes sen vähäisen empatian määrääni ajoittaisia todellisia ongelmia kohtaan.
TÄMÄ! potenssiin tuhat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Tuo ei kyllä paikkaa tunnevajetta eikä luo sidettä teidän välille tai se vähintään purkaa sitä alkuihastuksessa vahingossa syntynyttä sidettä.
Mutta valheellinen myötäeläminen ja halailu vastoin totuutta paikkaisi? Eli valheessa eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Pointti tässä on juuri se, että se paha mieli on aito, vaikka syy olisi (sinusta) typerä. Pointti empatiassa on se, että pystyy jättämään oman näkökulmansa ja omat käsityksensä asiasta hetkeksi sivuun tilanteesta (ei niitä tarvitse kieltää, vaan ymmärtää että ne eivät ole olennaisia tässä tilanteessa) ja keskittyä toisen ihmisen kokemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Tuo ei kyllä paikkaa tunnevajetta eikä luo sidettä teidän välille tai se vähintään purkaa sitä alkuihastuksessa vahingossa syntynyttä sidettä.
Mutta valheellinen myötäeläminen ja halailu vastoin totuutta paikkaisi? Eli valheessa eläminen.
Ei, ole vaan ihan rehellisesti tunnekylmä itsesi.
Naiset keskimäärin haluavat, että heidän rakkaansa ympärillään voivat hyvin. He yrittävät rauhoittaa, lohduttaa, pitää huolta jne. Joskus vaan nainen itsekin haluaisi tulla hoivatuksi, joskus ihan mitättömältä kuulostavastakin syystä, jotta jaksaa taas hoitaa muuta revohkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Tuo ei kyllä paikkaa tunnevajetta eikä luo sidettä teidän välille tai se vähintään purkaa sitä alkuihastuksessa vahingossa syntynyttä sidettä.
Mutta valheellinen myötäeläminen ja halailu vastoin totuutta paikkaisi? Eli valheessa eläminen.
Sano nyt vielä, että se jotenkin vahvistaisi ja pönkittäisi naista väärällä tavalla ja olisi sinulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Pointti tässä on juuri se, että se paha mieli on aito, vaikka syy olisi (sinusta) typerä. Pointti empatiassa on se, että pystyy jättämään oman näkökulmansa ja omat käsityksensä asiasta hetkeksi sivuun tilanteesta (ei niitä tarvitse kieltää, vaan ymmärtää että ne eivät ole olennaisia tässä tilanteessa) ja keskittyä toisen ihmisen kokemukseen.
Eli valehtelemaan. Tuollainenhan kumuloituu. Kerta toisensa jälkeen ”ymmärretään” valheellisesti kumppania, kunnes koko suhde on yhtä illuusiota ymmärryksestä jota ei ole. On vain ”enpatiaa” - teennäistä myötäelämistä vastoin totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Olisitte. Vaimosi tarvitsisi.
Siinähän se. Nainen kokee olevansa oikeutettu lohdutuksiin kun ovat miehen kanssa molemmat ongelmissa.
Naisethan sanovat, että mies vetäköön käteensä jos naista ei seksi huvita. Miksi nainen ei halaa itseään ongelmien hetkellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten "empatiakyvyttömyys" ei ole välttämättä niin mustavalkoinen ja yksinkertainen asia, kuin siitä ollaan väännetty. On totta, että naiset ovat usein tunneajattelijoita ja siksi monesti nainen kaipaa empatiaa myös kumppaniltaan. Kaikki käsittelevät tunteensa eri tavalla. Jos mies ei ala ensimmäisenä itkeä ja huutaa, kun kertoo omista ongelmistaan, niin ei se tarkoita, että mies olisi jotenkin tunnevammanen. Seurustelen itse tällä hetkellä miehen kanssa, joka on sen itse myöntänyt, että hänen on vaikeaa kokea empatiaa. Itse olen taas todella empaattinen ihminen, ja siksi koin toisen empatian "puutteen" aluksi raskaaksi. Puhuimme ja joskus jopa riitelimme (joka oli täysin turhaa) asiasta, ja osoittautui, että hänen vain oli vaikeaa käsitellä sitä, jos kerroin, että minulla oli huono päivä tai paha mieli jostakin. Kuitenkaan tähän ei ollut ratkaisuna se, että olisin itse aivan hiljaa enkä kertoisi toiselle, jos minulla on paha olla. Sitten toinen päässään arpoilee, että mistä käyttäytymiseni johtuu, joka voi johtaa taas suurempiin ongelmiin. Olemme yhdessä käsitelleet paljon sitä, että miten hän voi paremmin käsitellä sitä, jos minulla on paha mieli. Samalla olen myös itse ymmärtänyt,, että minun ei tarvitse ottaa monia asioita niin raskaasti ja sitten valittaa niistä pää punaisena, se oli minulle itselleni myös suuri helpotus. Nykyään pystyn kertomaan hänelle rehellisesti, jos minulla on paha olla, eikä hänelle enää tule ahdistunut tai kettuuntunut fiilis. Eikä minulla taas tule sellainen olo, että mieheni olisi välinpitämätön m*lkku
Pyydän vain, että älkää sysätkö tällaista asiaa vain miesten niskaan. Jokainen ihminen on erilainen ja jokainen käsittelee asiat eri tavoin. Jos toisen tapa käsitellä asioita häiritsee itseään, niin puhutkaan siitä. Vaikka se puhuminen ärsyttäisi ja tuntuisi turhalta, niin pidemmän päälle se kantaa hedelmää. Turvan tukkiminen ei ole mikään vaihtoehto vaan sen pahentaa asioita entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Tuo ei kyllä paikkaa tunnevajetta eikä luo sidettä teidän välille tai se vähintään purkaa sitä alkuihastuksessa vahingossa syntynyttä sidettä.
Mutta valheellinen myötäeläminen ja halailu vastoin totuutta paikkaisi? Eli valheessa eläminen.
Sano nyt vielä, että se jotenkin vahvistaisi ja pönkittäisi naista väärällä tavalla ja olisi sinulta pois.
Se olisi koko suhteen totuudellisuudelta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Pointti tässä on juuri se, että se paha mieli on aito, vaikka syy olisi (sinusta) typerä. Pointti empatiassa on se, että pystyy jättämään oman näkökulmansa ja omat käsityksensä asiasta hetkeksi sivuun tilanteesta (ei niitä tarvitse kieltää, vaan ymmärtää että ne eivät ole olennaisia tässä tilanteessa) ja keskittyä toisen ihmisen kokemukseen.
Eli valehtelemaan. Tuollainenhan kumuloituu. Kerta toisensa jälkeen ”ymmärretään” valheellisesti kumppania, kunnes koko suhde on yhtä illuusiota ymmärryksestä jota ei ole. On vain ”enpatiaa” - teennäistä myötäelämistä vastoin totuutta.
Silloin on ihan vaan parempi lähteä eri teille. Jos et kerran ymmärrä kumppaniasi etkä edes halua ja kokisit sen jotenkin valheellisena. En tosiaan ihmettele naisten eroherkkyyttä.
Lisää tuohon vielä se, että alat käyttäytyä negatiivisesti toisen tunteenilmauksia kohtaan niin eropaperit odottavat sinua väistämättä jossain vaiheessa.
Parisuhteessa pointti on se, että toista rakastetaan ja häntä tuetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Olisitte. Vaimosi tarvitsisi.
Siinähän se. Nainen kokee olevansa oikeutettu lohdutuksiin kun ovat miehen kanssa molemmat ongelmissa.Naisethan sanovat, että mies vetäköön käteensä jos naista ei seksi huvita. Miksi nainen ei halaa itseään ongelmien hetkellä?
No enpä ole koskaan sanonut noin ja siksi edellytänkin mieheltä lämpöä ja tukea itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Jos pahan mielen syy on täysin absurdi, ei ole mitään syytä lähteä läälitsemään sitä halailulla. Ennemminkin voimme keskustella siitä, oliko touhussa mitään järkeä.
Pointti tässä on juuri se, että se paha mieli on aito, vaikka syy olisi (sinusta) typerä. Pointti empatiassa on se, että pystyy jättämään oman näkökulmansa ja omat käsityksensä asiasta hetkeksi sivuun tilanteesta (ei niitä tarvitse kieltää, vaan ymmärtää että ne eivät ole olennaisia tässä tilanteessa) ja keskittyä toisen ihmisen kokemukseen.
Eli valehtelemaan. Tuollainenhan kumuloituu. Kerta toisensa jälkeen ”ymmärretään” valheellisesti kumppania, kunnes koko suhde on yhtä illuusiota ymmärryksestä jota ei ole. On vain ”enpatiaa” - teennäistä myötäelämistä vastoin totuutta.
Silloin on ihan vaan parempi lähteä eri teille. Jos et kerran ymmärrä kumppaniasi etkä edes halua ja kokisit sen jotenkin valheellisena. En tosiaan ihmettele naisten eroherkkyyttä.
Lisää tuohon vielä se, että alat käyttäytyä negatiivisesti toisen tunteenilmauksia kohtaan niin eropaperit odottavat sinua väistämättä jossain vaiheessa.
Parisuhteessa pointti on se, että toista rakastetaan ja häntä tuetaan.
Minä kyllä tuen. Tuen vaikeassa siaraudessa loppuun saakka, todellisissa elämän kolhuissa ja menetyksissä. Mutta absurdeissa pikkuasioissa en ”myötäelä”, etenkään, jos ne ovat omassa päässä suurenneltuja ja vain itsekehiteltyä ”mielipahaa”. Jokaisen aikuisen ihmisen tulew tällainen ymmärtää. Jos ei, on jäänyt tunne-elämältään lapsen tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, ja suhtaudun puolison ongelma-vuodatuksen tasan sillä tavalla, että koen että ongelma liittyy joko minuun tai minun pitäisi se yrittää ratkaista; en ymmärrä pelkän valittamisen ideaa sitten laisinkaan. Jos ihmisellä on ongelma, se pitää joko ratkaista tai tyytyä tilanteeseen, ja toteutan tätä ajattelutapaa omassa elämässäni. Nimenomaan tämän jälkimmäisen osa-alueen vuoksi joudun säännöllisesti riitoihin puolisoni kanssa, joka suuttuu neuvoista joita yritän kehitellä eri ongelmiin liittyen.
Alleviivaan vahvasti sitä, että puhuminen ei kyllä auta yhtään, jos sen hyöty on yksipuolinen. Jatkuva valitus myös pikku hiljaa heikentää edes sen vähäisen empatian määrääni ajoittaisia todellisia ongelmia kohtaan.
Jatkuva valitus on todellinen ongelma, koska se ongelma ei ole se juttu, mistä valitetaan vaan se, että vaimosi kokee, ettei saa tukea mieheltään ja valittaa ja valittaa, koska joskus saattaisi tärpätä. Jos hän kokisi saavansa varauksetonta tukea ja suojelua, silloin hän valittaisi enää niistä isoista asioista, joista jokaisen kuuluukin valittaa/ surra/ järkyttyä.
Tarkoitin jatkuvalla valituksella siis sitä, että aina löytyy jokin uusi juttu, ja näistä uusista jutuista aika harva liittyy suoraan minuun (esim. tyyliin kodin pitäisi olla siistimpi). Valituksen kohteet liittyvät työelämään, ihmissuhteisiin ja terveydellisiin seikkoihin ja osaa näistä en yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, koska ne kuulostavat siltä että olisivat joko ratkaistavissa tai yksinkertaisesti muutettavissa oman vahvemman itsetunnon näyttämisellä. Kuuntelen, kuuntelen kuuntelemasta päästyäkin koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Välillä en kykene estämään tuskastumiseni näkymistä, mikä tietysti aiheuttaa riidan. Kyse on ihan puolison omasta itsetunnosta, joka on ollut aina aika heikko. Yritetty on, mutta nuoruuden muistoja on näemmä vaikea unohtaa. Sekin toki auttaisi, että työtilanne ei olisi sitä mitä se on ollut jo pitkään, mutta enpä usko että sekään ratkaisisi kaikkea. Lisäksi puolisolla yksinkertaisesti on helposti tulistuva luonne, jota hän ei oikein näytä esim. työympäristössä tai sosiaalisissa suhteissa, mutta jonka sitten avaa kotona oikein kunnolla auki.
Kaiken kaikkiaan koen tällaisen yksipuolisuuden helkkarin raskaaksi.
No kuule ei keskimääräinen nainenkaan vingu mitään kynsien katkeamista, keskimääräisellä naisella ei edes ole mitään rakennekynsiä. Eiköhän tässä puhuta vähän isommista asioista. Juntti ei vaan ymmärrä.