Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miesten empatiakyvyttömyys
20.06.2018 |
Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.
Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?
Kommentit (437)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on havaittu, että poikasikiöiden kehitys on paljon riskialttiimpaa. Ei tarvitse kuin joku tietty asia mennä pieleen alkuraskaudessa sukupuolen eriytymisvaiheessa, niin se saattaa ennustaa väkivaltaisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja hoivavietin puutetta. Ja nuokin asiat on sellaisia joita ei edes välttämättä tiedä kehossaan tapahtuvan, siksi ymmärrän useiden naisten pelon kun saavat tietää odottavansa poikaa.
Suurin osa pojista ja miehistä on väkivallattomia, empatiakykyisiä ja omaavat hoivaviettiä etenkin läheisiään kohtaan, (harvempi valitsee siitä itselleen ammatin, mutta suojeluviettiä on ja siitä monikin valitsee itselleen ammatin).
Yksi typerimpiä kommentteja koko palstan historiassa. Olen itsekin pahoillani puolestasi.
Kyllä, suurin osa on tuollaisia, mutta pieni osa ei.
Jestas jotkut miehet on herkkänahkaisia...
Voisiko johtua siitä, että et juna aihe on MIESTEN ja empatiakyvyn puute?
Mikä JUNA? Mikä?
Liittynee siihen, että monet miehet ovat luonnostaan kiinnostuneita junista, juna-aikatauluista, junareiteistä, esim. Michael Portillolla on oma tv-sarjakin.
Joten jos mues väsyy iläviin puheisiin, voi vaihtaa puheenaiheen juniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Oon ite todella empaattinen nainen ja mulla on hyvin epäempaattinen mies. Ei oo ikinä ilkee tai nimittele ym, mutta voin sanoo että meni kauan siinä et opittiin toistemme tavoille.
Tuo empatian puute johtuu pitkälti siitä, et mies ottaa aina kaikki mun huolet ihteensä, vaikkei tosiaa häntä ees koskis. Eikä miehen lapsuuden perheessä paljoo tunteista puhuttu. Me ollaan päästy sillä eteenpäin et mä sanon suoraan "nyt mulla on paha olla, voitko ottaa kainaloon". Lohduttavia sanoja on turha oottaa, mutta ne saa sit vaikka siskolta. Muuten aivan paras mies, en vaihtas <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon surutyö kesti ja kestää. Omaisen kuoleman jälkeen linnoittautui vessaan tunneiksi tekemään surutyötään. Uhkaili tappavansa itsensä ja huusi kuin leijona ilmoille tunteja mitä sattuu. Ole siinä empaattinen. Tätä jatkui ainakin viisi ikävää vuotta. Välillä oli kyllä rauhallisempaa. Nyt sitten kymmenenvuoden jälkeen syyttelee etten osannut häntä tukea surutyössä. Vaikka kuinka sylittelin ja rauhoittelin, itkimme yhdessä ja asiasta keskusteltiin paljon. Oppinut olen ettei ole kyse empatian puutteesta kohdallani. Tällä vain vedätettiin vuosia säälipisteitä ja saatiin minut tuntemaan itseni paskaksi mieheksi. Syylistämistä jatkui ja jatkui. Avioero tuli vihdoin kahden lapsen ja jatkuvan mollaamisen jälkeen. Nyt olen uudentervepäisen ja viehättävän vaimoni kanssa saanut kaksi suloista lasta. Meillä ei mollata ei huudeta eikä syylistetä surut kohdataan ja eletään eteenpäin.
Olet siinä mielessä oikeassa, että ekalla vaimollasi oli joku trauma tai muu ongelma, mikä sai hänet käyttäytymään noin. Empatiavajeesi tulee mielestäni esiin siitä, että kuittaat sen sillä ettei hän ollut tervepäinen, jotenkin epäkunnioittavaan ja leimaavaan sävyyn.
Jos ei ole tervepäinen silloin tietääkseni on muunlainen ja tämän saakin sanoa jos tarvetta? Oliko mielestäsi tervepäistä käytöstä vuosia ja vuosia huutaa, raivota ja uhkailla itsemurhalla sekä jälkeenpäin syyllistää miestä ettei tämä korjannut asiaa? Jos Sukupuolet olisivat toisinpäin kukaan ei korvaa saan lotkauttaisi tälle asialle. Naiselle ei todellakaan tarvitse katsella sekopäistä miestä! Palstalla on vaikka kuinka monta ketjua aiheesta jossa miestä syytetään hulluksi kun pamauttaa nyrkillä naista kun nainen ensin tulee hakaten ja raapien miehen päälle. Miksi mies ei lempeästi tyynnytellyt rakasta vaimoa?
Kenenkään ei todellakaan tarvitse olla mt-ongelmaisen ihmisen kanssa. Tän ketjun aihe oli se, että jotkut ei pysty empatiaan tai edes kestämään sitä ylipäätään jos toinen on väsynyt, kipeä tai surullinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?
Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?
Eikö tämä juuri kerro sen faktan, että pikkuhiljaa meidän pitäisi siirtyä eri leireihin kokonaan - kaikissa toiminnoissa. Luulen, että naiset alkavat vähitellen abortoimaan kaikki poikasikiöt - ja aiheesta.
Mistä aiheesta? Siitä, että miehet eivät muuttuneet sellaisiksi kuin naiset käskevät ja haluavat? Erittäin epäloogista toimintaa yrittää tehdä vain tyttölapsia maailmaan, ei voi ymmärtää naisen logiikkaa. Yhtä loogista olisi se, että miehet haluaisivat kyllä lisääntyä, mutta hakkaisivat ensin kaikki naiset kuoliaaksi koska syyt A-Ö.
Ja ei, minusta ei pitäisi siirtyä leireihin vaan antaa miesten olla miehiä ja alkaa naiset just semmosia kuin haluatte. Ja antakaa jopa "poikien olla poikia". Ei tää maailma saakeli siihen kaadu jos pojat on viikareita ja vetelee tyttöjä saparoista. Mutta tuohon sairaaseen miesvihaan kaatuu varmasti!
Suurin osa alkaa olla lopen kyllästyneitä pojat on vain poikia - maailmaan - vaikka se sinulle henkilökohtaisesti sopisikin mainiosti. Ei kiitos.
Ei uskoisi. Sen verran innolla tuotetaan nuoria muslimipoikia paapottavaksi ja ymmärrettäväksi. Ymmärretään heidän kohdallaan hyvinkin pitkälle" pojat on poikia".. kustannetaan sisältävät, annetaan seksiä, tupakkaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
No eikö sinulla ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin joku totesi, että kyllä "miehen tyyli on väärä" koska se ilmentää sosiaalista kyvyttömyyttä. Onko naisilla käynyt mielessä se miten hyvin miehet tulevat keskenään juttuun? Ovatko miehet keskenään vaan hiljaa ja sosiaalisesti vammaisia? Nykypäivän naisille ei mikään riitä kun miehen tulisi olla miehekäs perinteinen mies joka pitää perheestään huolta, mutta samalla pitäisi olla suupaltti ja henkevä kuin nainen. Miksi helkutissa naiset koitatte tehdä miehistä naisia?
Ylipäätään on olemassa ajatus, että "nainen kyllä aina ymmärtää naista kun mies ei tajua!". Sitten kun miehet tulevatkin juttuun paremmin keskenään ja ilman akkoja niin miehet ovat ihan juntteja! Pitäisi koko maailman pyöriä vulvan ympärillä jotta olisitte tyytyväisiä?
Eikö tämä juuri kerro sen faktan, että pikkuhiljaa meidän pitäisi siirtyä eri leireihin kokonaan - kaikissa toiminnoissa. Luulen, että naiset alkavat vähitellen abortoimaan kaikki poikasikiöt - ja aiheesta.
Mistä aiheesta? Siitä, että miehet eivät muuttuneet sellaisiksi kuin naiset käskevät ja haluavat? Erittäin epäloogista toimintaa yrittää tehdä vain tyttölapsia maailmaan, ei voi ymmärtää naisen logiikkaa. Yhtä loogista olisi se, että miehet haluaisivat kyllä lisääntyä, mutta hakkaisivat ensin kaikki naiset kuoliaaksi koska syyt A-Ö.
Ja ei, minusta ei pitäisi siirtyä leireihin vaan antaa miesten olla miehiä ja alkaa naiset just semmosia kuin haluatte. Ja antakaa jopa "poikien olla poikia". Ei tää maailma saakeli siihen kaadu jos pojat on viikareita ja vetelee tyttöjä saparoista. Mutta tuohon sairaaseen miesvihaan kaatuu varmasti!
Suurin osa alkaa olla lopen kyllästyneitä pojat on vain poikia - maailmaan - vaikka se sinulle henkilökohtaisesti sopisikin mainiosti. Ei kiitos.
Ei uskoisi. Sen verran innolla tuotetaan nuoria muslimipoikia paapottavaksi ja ymmärrettäväksi. Ymmärretään heidän kohdallaan hyvinkin pitkälle" pojat on poikia".. kustannetaan sisältävät, annetaan seksiä, tupakkaa jne.
Miksi havittelet sen tyyppisiä naisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
No eikö sinulla ole?
Miksi pitäisi olla? Suurin osa maailman viestinnästä on sanatonta viestintää. Kyllähän nainen viestinnän ja sosiaalisuuden mestarina pitää osata tulkita kaikki sanaton viestintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
No eikö sinulla ole?
Miksi pitäisi olla? Suurin osa maailman viestinnästä on sanatonta viestintää. Kyllähän nainen viestinnän ja sosiaalisuuden mestarina pitää osata tulkita kaikki sanaton viestintä.
Millaista se on? Asentosi? Ilmeesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Höpöhöpö! Tuo on valehtelua ja feikkausta!
Järkyttävää suoltoa!
Muutaman sivun luettuani en voi kuin ihmetellä näitä joitakin vastauksia. Avatuminen ongelmasta auttaa, koska puhumalla saa:
a) jonkun muun näkökulmaa
b) omia ajatuksia järjesteltyä
c) käytyä läpi vaikeaa asiaa turvallisen(?) ihmisen kanssa
d) lohtua
Jos naisen ongelmat ovat sellaisia, että ne eivät yleensä kiinnosta, tarkoittaa se sitä, että naiseen suhtaudutaan hyödykkeenä, eikä ihmisenä. Mikä tahansa hyödyke alkaa ärsyttämään, kun se ei toimi toivotulla tavalla (esim. kaukosäätimsestä patterit loppu, tai herätyskello ei herätä oikeaan aikaan). Jos naiseen suhtautuisi kuin ihmiseen, ymmärtäisi, että sille ihmiselle se ongelma on todellinen, eikä vähättelisi sitä. Ei siitä itse ongelmasta tarvitse olla kiinnostunut, vaan siitä, että rakkaalla ihmisellä on vaikeaa jostakin syystä. Ei minullakaan koskaan ole ollut kissaa, enkä edes pidä kissoista, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miksi siskoni itki, kun hänen rakas kissansa kuoli. Ei voi olla niin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Ja sen vastauksen nainen tulkitsee 100% joko tahattomasti tai tahallaan väärin. Nainen ei tilanteessa osaa asettautua miehen asemaan vaan alkaa sättimään miestä ymmärtämättömyydestä johon sitten mies jää taas huulet pyöreenä ihmettelemään. Way you go.
Meillä on juuri tuollainen parisuhde. Olen miehelle ihan kuin en olisi olemassa, jos avaudun jostain tai itken, tai sitten hän vähättelee asiaa, että ei ole mikään oikea ongelma. Niinpä olen lopettanut asioista puhumisen. Tosin nyt olemme keskustelleet kunnolla tästä asiasta ja hän on itse havahtunut siihen ja sanonut, että "onpa kyllä ihan perseestä jos minä käyttäydyn noin. Eihän se käy". Toivottavasti muutosta on tapahtumassa. Istukaa kunnolla alas ja puhukaa, jos vain miehenne edes alkeellisesti osaisi kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Ja sen vastauksen nainen tulkitsee 100% joko tahattomasti tai tahallaan väärin. Nainen ei tilanteessa osaa asettautua miehen asemaan vaan alkaa sättimään miestä ymmärtämättömyydestä johon sitten mies jää taas huulet pyöreenä ihmettelemään. Way you go.
Sehän on sen naisen tilanne! Herrajumala! Mies on sivuosan esittäjä! Kuinka narsistinen tarvitsee olla, että onnistuu tuossakin kääntämään roolit _itseensä_!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon surutyö kesti ja kestää. Omaisen kuoleman jälkeen linnoittautui vessaan tunneiksi tekemään surutyötään. Uhkaili tappavansa itsensä ja huusi kuin leijona ilmoille tunteja mitä sattuu. Ole siinä empaattinen. Tätä jatkui ainakin viisi ikävää vuotta. Välillä oli kyllä rauhallisempaa. Nyt sitten kymmenenvuoden jälkeen syyttelee etten osannut häntä tukea surutyössä. Vaikka kuinka sylittelin ja rauhoittelin, itkimme yhdessä ja asiasta keskusteltiin paljon. Oppinut olen ettei ole kyse empatian puutteesta kohdallani. Tällä vain vedätettiin vuosia säälipisteitä ja saatiin minut tuntemaan itseni paskaksi mieheksi. Syylistämistä jatkui ja jatkui. Avioero tuli vihdoin kahden lapsen ja jatkuvan mollaamisen jälkeen. Nyt olen uudentervepäisen ja viehättävän vaimoni kanssa saanut kaksi suloista lasta. Meillä ei mollata ei huudeta eikä syylistetä surut kohdataan ja eletään eteenpäin.
Olet siinä mielessä oikeassa, että ekalla vaimollasi oli joku trauma tai muu ongelma, mikä sai hänet käyttäytymään noin. Empatiavajeesi tulee mielestäni esiin siitä, että kuittaat sen sillä ettei hän ollut tervepäinen, jotenkin epäkunnioittavaan ja leimaavaan sävyyn.
Jos ei ole tervepäinen silloin tietääkseni on muunlainen ja tämän saakin sanoa jos tarvetta? Oliko mielestäsi tervepäistä käytöstä vuosia ja vuosia huutaa, raivota ja uhkailla itsemurhalla sekä jälkeenpäin syyllistää miestä ettei tämä korjannut asiaa? Jos Sukupuolet olisivat toisinpäin kukaan ei korvaa saan lotkauttaisi tälle asialle. Naiselle ei todellakaan tarvitse katsella sekopäistä miestä! Palstalla on vaikka kuinka monta ketjua aiheesta jossa miestä syytetään hulluksi kun pamauttaa nyrkillä naista kun nainen ensin tulee hakaten ja raapien miehen päälle. Miksi mies ei lempeästi tyynnytellyt rakasta vaimoa?
Kyse on mielestäni suhtautumisesta. Ei tarvitse katsoa sekopäätä määräänsä kauempaa, mutta miten sen ilmaisee kertoo aika paljon suhtautumisesta kyseiseen ihmiseen. Tuskin hän syntyi sellaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Höpöhöpö! Tuo on valehtelua ja feikkausta!
Järkyttävää suoltoa!
Siis mikä tuossa oli valehtelua ja feikkausta? Jos vaimollasi on paha mieli, niin etkö ole siitä yhtään pahoillasi? Jos näin on niin ongelmasi ei ole empatian ilmaisu, johon kysyit pari sivua sitten neuvoa, ja johon yritin tarjota apua, vaan ihan se empatian puute.
Ja edelleenkin, onko pelkkä kuunteleminen ja halaaminenkin feikkaamista? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Minusta juuri oleellisinta olisi se, että osaisi sen verran asettua toisen asemaan, että osoittaa haluavansa tämän olon kohentuvan, oli syy sitten mikä tahansa. Antaa rauhoittava kosketus tai sanoa, että kurjaa, että toisella on ollut kurjaa, toivotaan tilanteen kohentuvan tms.
Alue: Aihe vapaa
Ookoo :D Onnea meille!