Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miesten empatiakyvyttömyys
20.06.2018 |
Varmasti joku muukin kuin minä on törmännyt mieheen, joka on tosi mukava ja hyvää seuraa, jopa todella vahvasti kumppni, mutta tiukan paikan tullen on pakko tajuta, että homma sujuu vain myötämäessä. Miehellä ei ole kykyä asettua toisen asemaan vaikeuksien kohdatessa, ei vaikka miten yrittäisi selittää miten itse koen asiat.
Onko tämä asia, joka pitää vain oppia hyväksymään (miten) vai pitääkö siirtyä seuraavaan?
Kommentit (437)
Äitini ei koskaan sanoittanut sitä, että joku olisi kohdellut minua huonosti ja tukenut siinä, mutta oli kyllä kasvattamassa, jos hänen mielestään minä olin väärässä tai ainoastaan ruoti minun osuuttani asiasta. Joskus sitä vaan toivoisi, että voisi saada toisenkinlaista palautetta, etenkin kun tiesi poikaystävän olevan paskapää ja äiti puuttui vaan tyttärensä reaktioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Eikö tässä ollut kyse Lähinnä siitä, että mies ei osaa tukea vaimoa kun tämä esimerkiksi on riidellyt pahasti työkaverinsa kanssa? Miten sellaista kokemusta tulisi empatisoida? Miehen kannalta tilanne on lähinnä jaaha, ”vai niin, sellaista tapahtuu.” Mene jo yli asiasta.
Vaikea nähdä ongelmana sellaista tilannetta mikä on täysin normaalia elämää ja lähes jokapäiväistä. Eikö ole hyvä, että edes toinen sukupuoli on rationaalinen eikä vatvo normaaleita asioita kuin tuomionpäivän hetkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, mutta olen itse tietyllä tapaa samanlainen. En osaa suhtautua negatiivisiin tunteisiin, etenkään silloin kun niitä näytetään tai niistä puhutaan todella avoimesti. Ahdistun, vaivaudun ja turhaudun, jos mihinkään ratkaisuehdotukseen ei tartuta tai ei haluta edes miettiä ratkaisua. Esimerkkinä ennen läheinen ystäväni, johon olen ottanut paljon etäisyyttä. Hän itkee avoimesti, kertoo itsemurha-ajatuksista, sanoo kuinka uupunut on ja kuinka rankkaa töissä on, väsyttää, ahdistaa kun kaikki miehet aina jättää, kaikki on huonosti, asunto lähtee ihan kohta alta koska vuokranantaja on myymässä sitä ja niin edelleen. Olen ehdottanut sairauslomaa, työn vaihtamista, työn keventämistä, psykoterapiaa koska hänellä on terapeutti valmiina ja hän on jo saanut kelalta myönteisen päätöksen korvaukseen kahdesti, mutta ei halua aloittaa koska töissä on niin kiire, olen luvannut auttaa asunnon etsimisessä, olen etsinyt asuntoa, olen luvannut vaikka hoitaa koko muuton, mutta mikään asunto ei kelpaa koska ei ole tarpeeksi iso tai tarpeeksi uusi tai väärässä kerroksessa tai väärällä kadulla, sanoo vaan ettei jaksa ajatella vaikka muutto on kuukauden päästä, lupaan hoitaa koko homman, mutta ei halua kun haluaa asua tuossa asunnossa. Siis ihan hirveästi asioita, joille ei haluta tehdä mitään vaikka ratkaisu annetaan tarjottimella.
Olen itse keski-vaikeasti masentunut, vaikea paniikkihäiriö ja taustalla työuupumus. Ymmärrän, että elämä on joskus ihan täysin perseestä, mutta ei se muutu paremmaksi sillä että siitä vain jauhetaan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kukaan ei hyödy siitä, että jauhetaan samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen ilman, että haluaa muuttaa yhtään mitään. Asioille pitää myös tehdä jotain, oli se sitten yksin tai avun kanssa. Turhaudun äärimmäisen paljon siitä, että minulle kerrotaan ongelma X, käytän paljon vaivaa ja aikaa jotta hankin mahdollisimman paljon tietoa ja tiukkaa faktaa asiasta, koostan erilaisia ratkaisuehdotuksia, sitten vastaus on ei en halua, ahdistaa, en tiedä mitä teen, elämä on rankkaa, ahdistaa. Eli siis käytän hirveästi omia voimavaroja auttamiseen, mutta sitten syljetään päin naamaa.
Minulle on joskus ehdotettu sitä, että antaa avautumisen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei siihen tarvitse sen enempää reagoida. Minusta se on kuitenkin todella loukkaavaa ja jopa halveksivaa, kyllä minua ainakin loukkaa jos harvoin kerron jostain ongelmasta ja vastaus on luokkaa ”voi ei, tosi kurjaa”. Jos kerron jostain, toivon saavani apua ja ratkaisuehdotuksia, en lässyttämistä ja ”jaksuhaleja kulta, kyllä se siitä”. Ei se siitä jos asialle ei tee mitään, enkä tiedä mitä teen kun olen keinoton.
Eli käytännössä kaikki avautuminen on todella, todella kuormittavaa ja ahdistavaa silloin, kun asioista halutaan vain avautua eikä tehdä mitään. Näkee hirveästi vaivaa auttaakseen, mutta se ei kelpaa.
Kirjoitat ja kuvaat asiaa hyvin, olen samaa mieltä kanssasi. t. 261. Epätoivossa vellominen ei auta mitään. Ja vastuu siitä on itsellä. Olet tehnyt paljon jo ystäväsi hyväksi. Mielestäni tärkeämpää on nyt sinun jaksamisesi ja hyvinvointisi.
Vaikuttaako sinusta siltä, ettei viestin kirjoittaja jaksa tai voi hyvin? Nämä kliseet! 😁
Hyvin en kyllä voi, mutta jaksan. De facto on vaihtoehtona joko jaksaa tai luopua elämästä. Siispä jaksan ja valitsen seurana, tekemiseni ja menoni tarkasti. Joskus tietää, että jaksaa olla apuna hoitamassa sitä pragmaattista puolta ja joskus tietää, ettei jaksa sitä pragmaattisen puolen ulkopuolista kuviota. Onneksi minulla on myös niitä samankaltaisia läheisiä sekä heitä, jotka ymmärtävät kummallisuuteni. He tietävät, että se että minä tiskaan heidän puolesta ja imuroin vastaa sitä perinteistä ”olet tärkeä, ihanainen, jaksamisia ja haleja, ymmärrän että on tosi rankkaa” -puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Eikö tässä ollut kyse Lähinnä siitä, että mies ei osaa tukea vaimoa kun tämä esimerkiksi on riidellyt pahasti työkaverinsa kanssa? Miten sellaista kokemusta tulisi empatisoida? Miehen kannalta tilanne on lähinnä jaaha, ”vai niin, sellaista tapahtuu.” Mene jo yli asiasta.
Vaikea nähdä ongelmana sellaista tilannetta mikä on täysin normaalia elämää ja lähes jokapäiväistä. Eikö ole hyvä, että edes toinen sukupuoli on rationaalinen eikä vatvo normaaleita asioita kuin tuomionpäivän hetkeä.
En minä ainakaan ole koskaan riidellyt työkaverin kanssa, joten en ymmärrä miten tilanne voi olla jokapäiväinen. Jos minä riitelen työkaverin kanssa, se tarkoittaa sitä, että riitelen mukavan ihmisen kanssa, ja seuraavana päivänä voi olla vaikea mennä töihin jos asiaa ei ole selvitetty. Se myös vaikuttaa työilmapiiriin, ja sitä kautta jokaiseen työyhteisössä olijaan, ja minä olen siitä osaltani vastuussa. On raskasta olla vastuussa epämiellyttävästä tilanteesta joka vaikuttaa myös täysin sivullisiin ihmisiin. Eikö mies sen vertaa tajua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
No sitten kuuntele ja halaa?
Ja kun näin tekee niin 100 % varmuudella nainen kysyy ”eikö sinulla ole mitään sanottavaa?”
On se kuitenkin varmaan parempi kuin olla tekemättä mitään?
Ja fiksuna ihmisenä keksit varmasti jotain sanottavaa myös. Vinkki: empatiaan kuuluu se, että sun ei tarvitse joka tilanteessa ilmaista omaa vakaata mielipidettäsi asiaan (niin hankalaa kuin se tuntuu monille miehille olevan). Voit empatisoida toisen KOKEMUSTA, vaikka olet eri mieltä/et halua ottaa kantaa asiaan. Tai voit sanoa, että olet pahoillasi, mutta et oikein osaa eläytyä tilanteeseen, etkä siksi ottaa kantaa, mutta että toivot että asia selviää pian ja että sinusta on kurjaa että hänellä on paha mieli (toivottavasti ainakin tuo jälkimmäinen on totta).
Eikö tässä ollut kyse Lähinnä siitä, että mies ei osaa tukea vaimoa kun tämä esimerkiksi on riidellyt pahasti työkaverinsa kanssa? Miten sellaista kokemusta tulisi empatisoida? Miehen kannalta tilanne on lähinnä jaaha, ”vai niin, sellaista tapahtuu.” Mene jo yli asiasta.
Vaikea nähdä ongelmana sellaista tilannetta mikä on täysin normaalia elämää ja lähes jokapäiväistä. Eikö ole hyvä, että edes toinen sukupuoli on rationaalinen eikä vatvo normaaleita asioita kuin tuomionpäivän hetkeä.
Annoin tuossa ylläolevassa viestissä aivan suoria esimerkkejä sellaisesta empatisoinnista. Esim. pahoittelee, että toisella on kurjaa. Tai vain halaa.
Eihän tuossa tilanteessa ole kyse miehen mielipiteestä tilanteesta vaan naisen kokemuksesta ja tuen tarpeesta? Se miten mies suhtautuisi itse ko. tilanteeseen on aivan epärelevantti asia tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Feikkamaan osanottoa? Etkö sinä siis pysty olemaan harmissasi/pahoillasi siitä, että toisella on paha olo? Olkoon kyseessä sitten mikä tahansa syy, ei sinun siitä syystä pidä välittää. Kun ihmisellä on paha olo, olkoon kyse vaimosta, äidistä, tyttärestä, veljestä, työkaverista tai kenestä tahansa, normaalia on olla pahoillaan siitä, että toisella on paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei saa seksiä siten, kuten itse haluaisi, vaan valta on naisilla. Siksi en itsekään ole kovin empatiakykyinen. Jos saisi edes joskus pillua nätiltä nuorelta naiselta, niin voisi ehkä muuttua hieman enemmän empatiakykyisemmäksi. Nyt ei hirveästi heru sympatioita ketään kohtaan.
M32.
Eihän kukaan tuon ikäinen voi oikeasti olla noin lapsellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
No juuri näin ja tämä on se ketjun pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Feikkamaan osanottoa? Etkö sinä siis pysty olemaan harmissasi/pahoillasi siitä, että toisella on paha olo? Olkoon kyseessä sitten mikä tahansa syy, ei sinun siitä syystä pidä välittää. Kun ihmisellä on paha olo, olkoon kyse vaimosta, äidistä, tyttärestä, veljestä, työkaverista tai kenestä tahansa, normaalia on olla pahoillaan siitä, että toisella on paha olla.
Vaikka se ”paha olo” olisi itsetehosteista, puolitahallaan hankittua kiukkuperseilyä työpaikalla?
Joo en voi. Olisin lähinnä naurettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Empaattiselle ihmiselle se osanotto ei ole feikkaamista vaan ihan aitoa.
Ja ei se mitään, sinussa on varmaan jotain muita hyviä puolia. Toivottavasti vaan ei tule sellaista tilannetta, että olette jossain tosi syvässä ja vaikeassa paikassa ja vaimosi tarvitsisi tukeasi, jota ei tule saamaan. Tässä on yksi syy siihen, miksi naiset tekevät aloitteet eroihin.
Jos on _aihetta_, olen tietysti pahoillani. Typeryydestä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä12242 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan ensimmäinen askel on kuunnella.
Entäs kun ei tiedä, miten suhtautuisi kuulemaansa.
Jos vaimoni esimerkiksi kertoo jostain työpaikkakähinöistä ja syyttää jotakuta toista, niin minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta asettua vaimoni puolelle, koska vastapuolen tarina on kuulematta. Tunnen empatiaa ikään kuin kumpaakin osapuolta kohtaan, enkä tahdo valita puoltani kattavien tietojen puutteessa.
Kun eihän se, että vaimoni on vaimoni, tarkoita, etteikö hän voisi tulkita asioita nurinkurisesti tai tehdä itse väärin. Eihän avioliitto ole mikään peruste osoittaa empatiaa.
Siis miten sä kuuntelemalla asetut vaimosi puolelle? Kuuntele äläkä tarjoa mielipiteitä itse asiasta. Ja sitten vaikka halaa häntä.
Ja voithan sanoa olevasi pahoillasi, että hän on ikävässä tilanteessa, ottamatta kantaa itse tilanteeseen.
Mutta jos en ole pahoillani? Minusta en voi olla tuollaisessa tilassa pahoillani! Valehtelisinko? Näyttelisinkö roolin?
Kuules ny. Jos et ole pahoillasi siitä, että muka rakastamasi ihminen on surullinen, ahdistunut tms, ET OLE EMPAATTINEN. Ei luulisi olevan noin vaikeaa.
No en ole, koska syy on aivan absurdi! Sen lisäksi joku ehdottelee täällä feikkaamaan osaanottoa - eli valehtelemaan. Olettepa te hienoja ihmisiä empatioinenne!
Joo, EN SITTEN OLE EMPAATTINEN. Mutta rehellinen olen.
Etkö sä siis oikeasti pysty vaan kuuntelemaan, halaamaan, ja selittämään, että et pysty parempaan lohduttamiseen?
Miksi?
No jos siis haluat osoittaa vaimollesi empatiaa/ymmärrystä/parantaa hänen mielialaansa? Mä luulin että sä halusit tietää MITEN empatiaa voi osoittaa jos on eri mieltä kohteen kanssa, ja yritin auttaa.
Kehoitettiin feikkaamaan osaanottoa. Valehtelemaan.
Kerro nyt vihdoin miten kuunteleminen ja halaaminen on feikkaamista ja valehtelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon surutyö kesti ja kestää. Omaisen kuoleman jälkeen linnoittautui vessaan tunneiksi tekemään surutyötään. Uhkaili tappavansa itsensä ja huusi kuin leijona ilmoille tunteja mitä sattuu. Ole siinä empaattinen. Tätä jatkui ainakin viisi ikävää vuotta. Välillä oli kyllä rauhallisempaa. Nyt sitten kymmenenvuoden jälkeen syyttelee etten osannut häntä tukea surutyössä. Vaikka kuinka sylittelin ja rauhoittelin, itkimme yhdessä ja asiasta keskusteltiin paljon. Oppinut olen ettei ole kyse empatian puutteesta kohdallani. Tällä vain vedätettiin vuosia säälipisteitä ja saatiin minut tuntemaan itseni paskaksi mieheksi. Syylistämistä jatkui ja jatkui. Avioero tuli vihdoin kahden lapsen ja jatkuvan mollaamisen jälkeen. Nyt olen uudentervepäisen ja viehättävän vaimoni kanssa saanut kaksi suloista lasta. Meillä ei mollata ei huudeta eikä syylistetä surut kohdataan ja eletään eteenpäin.
Olet siinä mielessä oikeassa, että ekalla vaimollasi oli joku trauma tai muu ongelma, mikä sai hänet käyttäytymään noin. Empatiavajeesi tulee mielestäni esiin siitä, että kuittaat sen sillä ettei hän ollut tervepäinen, jotenkin epäkunnioittavaan ja leimaavaan sävyyn.
Jos ei ole tervepäinen silloin tietääkseni on muunlainen ja tämän saakin sanoa jos tarvetta? Oliko mielestäsi tervepäistä käytöstä vuosia ja vuosia huutaa, raivota ja uhkailla itsemurhalla sekä jälkeenpäin syyllistää miestä ettei tämä korjannut asiaa? Jos Sukupuolet olisivat toisinpäin kukaan ei korvaa saan lotkauttaisi tälle asialle. Naiselle ei todellakaan tarvitse katsella sekopäistä miestä! Palstalla on vaikka kuinka monta ketjua aiheesta jossa miestä syytetään hulluksi kun pamauttaa nyrkillä naista kun nainen ensin tulee hakaten ja raapien miehen päälle. Miksi mies ei lempeästi tyynnytellyt rakasta vaimoa?
Kyse on mielestäni suhtautumisesta. Ei tarvitse katsoa sekopäätä määräänsä kauempaa, mutta miten sen ilmaisee kertoo aika paljon suhtautumisesta kyseiseen ihmiseen. Tuskin hän syntyi sellaisena.
Minusta tässä on kyse siitä ettei naisissa vikaa ole ja jos onkin niin ei siitä puhua tarvitse!! Asettaa naisen huonoon valoon!
Alue: Aihe vapaa
Rehellisesti, oletko edes kokeillut?
No sitten: pitäydy siinä kuuntelemisessa ja halaamisessa. Selitä naiselle, kun tilanne ei ole päällä, että et valitettavasti pysty parempaan. Jos naiselle ei kelpaa, niin te ette sovi yhteen. Jos et pysty edes tuohon halaamiseen + sen selittämiseen, ettet osaa paremmin, niin ette sovi yhteen.