Mitä helvettiä nyt?! (miehen käytös)

Anna sitä pyllyä.

Saa oikein 2 kertaa viikossa käydä harrastuksissa! Oletpa sinä jalo.

On vaikeaa ymmärtää, miksi naiset ovat miesten kanssa ja perustavat perheen. Onko mitään järkeä heittää oma elämä hukkaan ja toimia muiden tarpeiden täyttäjä, oli sitten kyseessä lapsi tai mies? Eikö olisi paljon helpompaa ja palkitsevampaa elää sinkkuna?

Ahdistaa kaikkien nuorten äitien puolesta.  Onneksi olen jo vanha, lapset aikuisia, kariutuneet avioliitot takana  ENKÄ KOSKAAN ENÄÄ OTA MIESTÄ , ei ihminen tarvitse muuta kuin kunnon koiran seurakseen. Tämän olen oppinut elämästä!!

Vierailija kirjoitti:

Saa oikein 2 kertaa viikossa käydä harrastuksissa! Oletpa sinä jalo.

Ja sinä ilmeisesti tyhmä? Ap on viimeisillään raskaana ja oletettavasti huolehtii sen 3v esikoisen jo yksin miehen työpäivien ajan, kuinka monta kertaa sinusta sitten pitäisi viikossa päästä vielä yksin harrastamaan? Miksi joidenkin mielestä miehet ovat jotain pyhiä lehmiä joiden täytyy päästä jatkuvasti jonnekin pois perheen luota, joka on yhdessä kuitenkin haluttu perustaa? Ja tällä välin nainen tottakai huolehtii lapset ja kodin, ruoka hellalla varttuen koska se arvon epäjumala suvaitsee kotiutua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä miehellä edes teet kun viimeisilläs raskaanakin 3v lapsi on sun jatke? Emmäkään osaisi välttämättä tuntea mitään tunnetta yhteisestä tavoitteesta jos noin olisi. Eikö olis parempi että mies menis pois toisen naisen luokse ja pyöräilemään jos ei saa edes lastaan hoitaa. Jos mies on sun, lapsen ja mahan joku vierellä kulkeva näyttelyesine ja koriste niin ei ihme että pyöräilyttää.

Tämä ei kyllä auennut meikäläiselle

Ap oli heti todennut, että kyllä hän ja esikoinen keksii sitten tekemistä. Vaikka on viimesillään raskaana. Eikö lapsi ole siis isän? Saako äiti vaan napata lapsen kainaloon ja sanoa että moikka? Kyllä mä miehenä miettisin aika kovaa ja kipeesti omaa rooliani tuossa. Apuri? Miksi vaimo päättää lapsesta? Eikö me olla enää pariskunta, ja sen jälkeen/rinnalla vanhempia? Yhdessä?

Oon vaan valitettavasti kavereidenkin kohalla nähnyt, kuinka se vaimo kohkaa niitten lasten kanssa ja miestä sitten juoksutetaan tän vaimo+lapset yksikön toiveiden mukaan. Ei sellanne rooli ole pitkään kauhean elämää rikastuttava. Hallinta on menetetty, oot vastaanotin ja kaikki turhautuminen siihen rooliin aiheuttaa vaan pskamyrskyn.

Ite saatan napata muksut ja lähteä niiden kanssa mummolaan, jäädä vaikka yöksikin jos on viikonloppu ja viihdytään. Ei meillä ole koskaan nainen mua juoksuttanut omien lasten kanssa, enkä olis antanutkaan. Mä puen ne vaikka miten haluan, ihan turha räkättää mistään väreistä. Kuhan on puhtaat ja säähän sopivat.

Suurmuftivaimot on perseestä ja niiden luota lähetään pyöräilemään. Ja pitkälle.

Tuossa taitaa olla kyse siitä ettei miestä enää  kiinnosta touhuta mitään perheen kanssa.Luepa uudelleen.

Jes, mä just selitin miksi sitä ei kiinnosta ja totesin myös, että oon samaa mieltä ja tossa tilanteessa mä lähtisin myös pyöräilemään.

Se naisen hallinta lapseen on niin kokonaisvaltasta, että vaaditaan oikeasti hyvä ja tasapainoinen äiti katsomaa alusta lähtien, että se mies saa roolin sen lapsen kanssa. Kato kun meille se tulee vähän puskista, ja homma voi olla aika vaikeeta alkuun. Mutta jos ollaan jo 3v kanssa tossa tilanteessa ni kyllä se äiti on ihan nauttinut sen lapsen kanssa 100% olemisesta, ja ihan turha itkeä et yht äkkiä miehellä pitäs olla tunneyhteys lapseen jonka kanssa se ei oo ollut itsenäisesti. Toinen tulossa, ei muakaan nappais, lisää muksuja joiden kanssa ei ole mitään omaa tai yhteistä. "jee"

Ai äidinkö se pitäisi luoda yhteys isän ja lapsen välille? Mies ei osaa itse ottaa vastuuta siitä(kään)?

Ap:n tapauksessa epäilen edelleen toista naista, ihastuskin riittää muuttamaan käytöstä paskamaiseksi.

Miehen tulisi nyt antaa konkreettiset esimerkit siitä, miten haluaa muuttaa dynamiikkaa ja arkea.

En jaksa lukea ketjua kokonaan, mutta mulla tulee välillä tollasia ”kohtauksia”. Taustaa, meillä on ihan onnellinen avioliitto, kaksi lasta, molemmilla täyspäivätyö. On aikoja jolloin arki on tosiaan pelkkää läpsystä vaihtoon lasten hoitoa, työtä, ruokakauppaa, velvollisuuksia. Niinkuin varmaan kaikilla meillä. Ja mun oman tilan tarve on välttämätön, kun näköpiirissä ei ole mitään muuta kuin työ ja lapset niin alan ahdistua. Ja kiukuttelen miehelle. Ihan ilman että tähän liittyy mitään kolmatta osapuolta. Kun en muista ajatella itseäni niin tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälle. En jaksa katsella tuota suunnattoman rakasta miestä, lapset tuntuu itse s**tanan perillisiltä ja kaikki tökkii. Vaikka kaikki on oikeasti hyvin! Silloin mies yleensä pakkaa lapset mukaan ja antaa mun olla yksin, menevät vaikka illaksi/yöksi mummolaan tms. Ja mä hengitän hetken ja jaksan taas.

Ei tohon ap:n miehenkään käytökseen välttämättä liity mitään kummempaa draamaa, vaan kaikki ei ole sellaisia että jaksaisivat 24/7 pelkkää perhe-elämää ja puolison kanssa hengaamista. Varsinkin nyt kun on toinenkin lapsi syntymässä, tämähän tarkoittaa miehen silmissä vain lisää velvollisuuksia ja perhe-elämää, ehkäpä näkee sen jonkinlaisena kriisinä ja tuumaa ettei voi enää sitäkään vähää olla itsekseen. Eikä siinä ole mitään vikaa. Puhukaa hyvät ihmiset näistä asioista...

Halusiko ap miehesi toisen lapsen? Meillä kaikki sukulaiset, ystävät yms patistivat toisen lapsen tekoon mutta ei tehty koska ei haluttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoin miehelle (olin jo tässä vaiheessa itsekin ärtynyt tuosta ihme purkauksesta) että varmaan sitten viikonloppuna tekee just sitä mitä sattuu huvittamaan, että minä sit keksin meille esikoisen kanssa omat tekemiset. Tähän vastaus oli että "noniin ku ei sulle ees voi mistään ikinä sanoa ku saat heti hermoromahduksen"

Mun mielestä on vaan tosi epäreilua heitellä tollasia syytöksiä jostain symbioosista ilman että sitten on edes antaa mitään konkreettisia esimerkkejä asiasta. Ja vituttaa ihan älyttömästi että tässä tilanteessa kun synnytys saattaa käytännössä alkaa milloin tahansa niin miehen tarvii ruveta urputtamaan tollasta. Ap

Sinä keksit esikoisen kanssa? Miksi? Eikö miehellä ole oikeus kiukutella ja sanoa että hän lähtee esikoisen kanssa jonnekin? Miksi sinulla on määräysvalta lapseen? Onneksi et ole vaimoni.... tai et olisi kauaa.

Joo, on toki oikeus. Senkun näkiskin että ottais ton 3veen ja tekis vaikka koko viikonlopun jotain sen kanssa, olisin enemmän kuin tyytyväinen vapaasta viikonlopusta. Ap

Oletko antanut miehen osallistua omalla tavallaan alusta asti? Vai oletko ominut lapsen ja nyt ihmettelet, miksi se ei kiinnosta? Joka tapauksessa jos isää ei voi edes kuvitella viettämään oman lapsensa kanssa viikonloppua, niin teillä tosiaan on ongelmia ja isoja. Mikä miehen rooli on sitten perheessä? Siitosori? Ja vielä toinen tulossa tuollaiseen tilanteeseen? Ei hyvää päivää....

En ole ap, mut en voi kuin ihmetellä sun avautumistas. Mä en edes tajua, että mistäkö helvetistä sä tätä paskaa ammennat ? Luitko ollenkaan ap:n kirjoitusta ? Mulle tulisi kyllä ihan viimeiseksi  mieleen alkaa suoltaa tällästä skeidaa vastaukseksi. Oletko äiti, oletko ollut koskaan yksin vastuussa lapsista ?

Minä olen kolmen äiti, plus oli koirat ja kotityöt ja osaan todella hyvin samaistua ap;n fiiliksiin.

Jos ei ole mitään muuta kun omaa keksittyä kakkaa vastaukseksi, niin olisit ollut hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat lapsiin verrattavia, kypsymättömiä, tunteidensa vietävissä olevia ja hermoheikkoja olentoja, jotka eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä tai pienintäkään kritiikkiä.

Ap on oppikirjaesimerkki tästä.

Tuo kuvaus sopii täydellisesti ap:n mieheen.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea ketjua kokonaan, mutta mulla tulee välillä tollasia ”kohtauksia”. Taustaa, meillä on ihan onnellinen avioliitto, kaksi lasta, molemmilla täyspäivätyö. On aikoja jolloin arki on tosiaan pelkkää läpsystä vaihtoon lasten hoitoa, työtä, ruokakauppaa, velvollisuuksia. Niinkuin varmaan kaikilla meillä. Ja mun oman tilan tarve on välttämätön, kun näköpiirissä ei ole mitään muuta kuin työ ja lapset niin alan ahdistua. Ja kiukuttelen miehelle. Ihan ilman että tähän liittyy mitään kolmatta osapuolta. Kun en muista ajatella itseäni niin tuntuu kuin kaikki kaatuisi päälle. En jaksa katsella tuota suunnattoman rakasta miestä, lapset tuntuu itse s**tanan perillisiltä ja kaikki tökkii. Vaikka kaikki on oikeasti hyvin! Silloin mies yleensä pakkaa lapset mukaan ja antaa mun olla yksin, menevät vaikka illaksi/yöksi mummolaan tms. Ja mä hengitän hetken ja jaksan taas.

Ei tohon ap:n miehenkään käytökseen välttämättä liity mitään kummempaa draamaa, vaan kaikki ei ole sellaisia että jaksaisivat 24/7 pelkkää perhe-elämää ja puolison kanssa hengaamista. Varsinkin nyt kun on toinenkin lapsi syntymässä, tämähän tarkoittaa miehen silmissä vain lisää velvollisuuksia ja perhe-elämää, ehkäpä näkee sen jonkinlaisena kriisinä ja tuumaa ettei voi enää sitäkään vähää olla itsekseen. Eikä siinä ole mitään vikaa. Puhukaa hyvät ihmiset näistä asioista...

Sinulla tuo käytös puhkesi yhtäkkiä eräänä torstaiaamupäivänä?

Miehet ja naiset ovat muuten perustavanlaisesti erilaisia, unohdan sen monesti itsekin, kun yritän vääntää miehen kanssa jostain ongelmasta. Meitä ei ole rakennettu samoista palikoista.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat lapsiin verrattavia, kypsymättömiä, tunteidensa vietävissä olevia ja hermoheikkoja olentoja, jotka eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä tai pienintäkään kritiikkiä.

Ap on oppikirjaesimerkki tästä.

Sitä ollaan taas käyty miesasiapalstalta ajatuksia hakemassa.

Miehet ei puhu...ja nyt kun puhui nainen on tyytymätön. Sen sijaan, että edes yrittäisi asettua miehen aseman hän haukkuu miestään ajanvietettävällä keskustelupalstalla. Pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan pitäisi miettiä olisikohan kummassakin vikaa ja etsiä yhdessä niitä ratkaisuja.

ps. ap miten olet turvannut selustasi eron varalle?

Ala sinäkin vaatimaan omaa aikaa yhtä paljon mitä hän sitä saa. Tiedän liikaa äitejä jotka ovat vaan lapsien kanssa ja mies saa lähteä omiin puuhiinsa monesti viikossa. Yhden tapauksen tiedän kans missä on toisin päin.

Mua ainakin satuttais jos mies yhtäkkiä ilmottaisi että ei halua viettää perheensä kanssa aikaa... kun siihen on ryhdytty niin...

Isi-lapsiaikaa kehiin lisää!

Miehet tarvitsevat toki myös miesaikaa toisten miesten kanssa. En maalaisi heti piruja seinille toisesta naisesta - ja kukapa nyt nappaisi sinulta miestä, jolla on jo yksi pieni ja toinen tulossa?!

P.s. Muista huolehtia miehen hellyys/seksitarpeista, jos niitä on - vaikka lapset ovat pieniä. Oksitosiini eli rakkaushormoni sitouttaa suhteeseen, ja kun saatte taas vauvan hän saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, kun sinä olet symbioosissa vauvan kanssa (ja saat sitä oksitosiinia imettäessäsi).

Vierailija kirjoitti:

Ala sinäkin vaatimaan omaa aikaa yhtä paljon mitä hän sitä saa. Tiedän liikaa äitejä jotka ovat vaan lapsien kanssa ja mies saa lähteä omiin puuhiinsa monesti viikossa. Yhden tapauksen tiedän kans missä on toisin päin.

Mua ainakin satuttais jos mies yhtäkkiä ilmottaisi että ei halua viettää perheensä kanssa aikaa... kun siihen on ryhdytty niin...

Teeppä "ap" yllä mainitulla tavalla mikäli haluat avioeron tai eron suhteesta. Tärkeätähän on olla oikeassa ja kellottaa kaikki tekemiset niin että ne varmasti menee tasapuolisesti tasan.

Toinen nainen asia on erittäin helppo selvittää. Hoidat nyt sen seksi asian kuntoon jollain muulla tavalla kuin että toinen joutuu tumpulle tms. ja jos seksi maistuu säännöllisesti muutenkin kuin lauantaina saunan jälkeen niin ei tuollaista toista naista ole olemassa. Kaupan päälle molemmat saa mielen rauhan.

Tunnistan oman eksäni tästä AP:n kirjoituksesta. Lähdin kävelemään tuosta suhteesta koska tunsin, että naiseni pitää minua lähinnä lapsentekokoneena ja ja haluaa raahata joka paikkaan mukanaan vain siksi, ettei hänen oma sosiaalinen statuksensa kärsi. Nyt olen onnellisesti parisuhteessa, missä mies on perheen pää mutta ottaa silti huomioon naisen tarpeet ja tunteet. Loppukädessä päätökset tekee kuitenkin mies, ei nainen. Myönnätte tai ette, niin kyllä suurin osa naisista myös pitää tästä asetelmasta ihan jo evoluutioperustan kauttakin. Toimii meillä aivan timanttisesti.

Sukupuoliroolit ovat nykyisin vesittyneet niin harmittavalla tavalla. Tasa-arvo on laajentunut siihen, että miesten ja naisten pitäisi olla jo tasa-arvoisuuden lisäksi samanlaisia. On juttuja, mitä miehet tekee naisia paremmin ja toisinpäin. Lasten hoitamisessa naiset ovat aivan ylivertaisia, muttei se tarkoita sitä etteivätkö miehet voisi siihen osallistua.

Kannattaa tutustua psykologien kirjoituksiin aiheesta co-dependency, interdependency ja independency parisuhteiden osalta. Mun mielestä tämä suhde kuulostaa siltä, että kaikkea pitäisi tehdä usein yhdessä ja omaa aikaa ei ole tarpeeksi. Sitä pitää olla päivittäin molemmilla, oli lapsia tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Enpä olisi uskonut tälläistä aloitusta tänne tekeväni, mutta tässä sitä ollaan. Vähän taustatietoa että itse olen viimeisilläni raskaana ja meillä ennestään 3v lapsi, jonka kanssa olen nyt jo lomalla. Mies oli tänään jo töistä tultuaan erikoisen oloinen, sitä vähän ihmettelin mutta annoin olla. Syötiin ja mies meni sen jälkeen tunnin päikkäreille. Sieltä herättyään oli edelleen oudon hiljainen ja ärtynyt. Kysyin että mikä on, kuulema väsyttää. Ok - ymmärrän kyllä. Sitten illalla saunassa alkoi jo uudestaan vituttaa kun toinen katselee seiniä eikä puhu mitään, kysyin uudemman kerran että mikä nyt oikein on? Alkaa avautuminen siitä kuinka kuulema tehdään AINA KAIKKI asiat yhdessä ja MINÄ haluan elää symbioosissa neulottuna yhteen jnejnejne. Olin ihan että ???. Ensinnäkin tuo tuli ihan puskista ja toisekseen ei edes pidä lähimainkaan paikkaansa. Mies on käynyt vähintään 2x viikossa omissa harrastuksissaan/kaverillaan tai missä milloinkin. Enkä ole mitään pahaa tästä sanonut tai edes ajatellut. Nyt sitten kuulema esimerkiksi tänään olikin ihan perseestä kun ehdotin että lähdettäisiin koko perhe yhdessä pyöräilemään/lenkittämään koiraa. Olisi kuulema halunnut mennä yksin. Siinä tilanteessa kuitenkaan ei saanut suuta auki vaan sinne tosiaan lähdettiin koko porukalla.

Nyt mulla alkaa jo kauhukuvat jyllätä päässä että mitä vittua tässä on meneillään, miten voi ihan yhtäkkiä tulla tollanen "ongelma" mikä ei edes pidä paikkaansa. Yritin myös kysellä että onko nyt joku mihin sitten haluaisi mennä tai jotain mitä tehdä itekseen, niin ei kuulema. Nyt on sitten mököttänyt hiljaa, ei ilmeisesti ole mitään lisättävää tähän asiaan.

Miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Valitsit lastesi isäksi tunnevammaisen vässykän.

Te miehet jotka täällä möykkäätte että ap on itsekäs kusipää, ette varmasti ole parisuhdetta ikinä nähneetkään. Ja tuskin tulette näkemäänkään kun asenne on noin keskenkasvuinen ja naista alentava. Tajuatteko edes ollenkaan millaista on olla ihan jo fyysisesti saati henkisesti viimeisillään raskaana? Voin sen verran valaista että ei ihan helppoa. Siihen päälle yksi 3v ja seksistä kiukutteleva mies, niin minusta ap on tässä ollut enemmän kuin asiallinen.