Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa tuomio: Sakkorangaistukset kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista Helsingin käräjäoikeus tuomitsi

Vierailija
14.06.2018 |

Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.

Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.

Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille. Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.

Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.

https://yle.fi/uutiset/3-10252303?origin=rss

Kommentit (375)

Vierailija
221/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajoin joskus nuorena ilman valoja olevalla pyörällä betoniporsaaseen ja lensin sarvien yli ja siinä meni leuka ja hampaita. Olisiko pitänyt haastaa kaupunki oikeuteen siitä että betoniporsas ei ollut valaistu?

Varmaan olisitkin haastanut jos kuuluisit näiden minäminä -ihmisten joukkoon, jotka ihan tosissaan kehtaavat syyttää muita siitä omasta/lapsen idiotismista. Onneksi valtaosa ihmisistä ottaa vastuun omista tekemisistään.

Vierailija
222/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai väärä tuomio, vai olisiko niin että itsellä on hieman virheellinen oikeustaju.

Olin alusta saakka sitä mieltä, että nämä vaijerin laittaneet ovat osasyyllisiä, vaikka en nyt mitään kovia rangaistuksia sentään toivonut. Varmasti vaijerin asentaneilla kamala olo ollut turman jälkeen jo muutenkin.

Mielestäni on vain selvä tapaus, jos on yleisessä tiedossa, että mäellä hengaa aina paljon teinejä niin oikea ratkaisu ei ole viritellä vaijereita. Mitä tämä vaijeri muka oli edes auttanut, jos kerran jatkuvasti mäellä oli kuitenkin porukkaa, ja viikonlopun jäjiltä nämä miehet korjailivat teinien jälkiä. Nämä teinit olisi pitäneet laittaa korvausvelvolliseksi. Ratkaisu ei ole antaa hengailun jatkua ja korjata itse ulkopuolisten sikailujäljet, vaan tehdä näistä teineistä rikosilmoitukset ajoissa. Jolloin toimintaan olisi aidosti puututtu.

Miten laitat heidät korvausvelvollisiksi?

Poliisi EI IKINÄ tule paikalle sen takia että joku laskee mäkeä. 

Poliisihan oli käynyt tuolla mäellä jo kahdesti tuona iltana, että ei ehkä kannata sanoa että EI IKINÄ. 

Koska oli suosittu nuorten ajanvietepaikka.

Nythän sinne on tehty korkea lukollinen aita, jonka yli pitää kiivetä jos mäkeen mielii. Sellainen siellä olisi pitänyt olla alunperinkin.

Miksi olisi? Ihan kuin vandaalit eivät aitojen yli kiipeäisi? Ja loukatessaan itsensä vastuu vieritetään taas muille.

No, väitänpä että jos siinä olisi ollut 2 m lukollinen aita, jossa selkeästi merkitty, että "mäen puolivälissä on vaijeri, jota ei ole merkitty, hengenvaara" niin yhtäkään syytettä ei olisi koskaan nostettu ja todennäköisesti siellä ei kukaan olisi kuollut. Samoin tuo tilanne, että aitaan on leikattu reikä - se on kuitenkin murtautuminen, en usko että syytteitä olisi tullut siinäkään tapauksessa että siellä olisi tuollainen sattunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tapaturma oli noiden teinien oma vika, mitäs menivät laskemaan varoituksista huolimatta. Ei olisi tullut tuon ikäisenä mieleenkään tehdä mitään noin typerää ja vaarallista.

MUTTA - ja antaa alapeukkujen vaan sadella - en silti ymmärrä, miksi se teräsvaijeri oli laitettu rinteeseen. Eihän sellaisesta ole mitään hyötyä. 

Olihan siitä se hyöty ettei mäkeä päästy autolla rälläämään p*skaksi.

Vierailija
224/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se vaijeri olisi pitänyt olla jo heti mäen alkupäässä.

Järjetöntä kieltämättä, että se oli siinä keskellä jyrkintä kohtaa. Itekkin ihmetelly sitä jo 10 vuotta sitten.

Siellä mäen yläpäässähän oli toinen vaijeri, jonka nämä nuoret olivat ylittäneet mennessään laskemaan.

Vierailija
225/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan sairasta touhua. Tämähän on ihan ennakkopäätös siihen asiaan että kielloista viis, senkun menee vaan kielletylle alueelle ja se on jonkun muun vika jos jotain sattuu.

Tuliko sulle jotenkin yllätyksenä, että mitkään kyltit eivät poista vastuuta vaarallisista virityksistä? Ois aika helppoa esim talon/kadunrakennus kun pistäisi vaan muutamat vaara! kyltit ja sitten tekisi miten sattuu. 

Eli mm. "Varo katolta putoavaa jäätä" -kyltit ovat ihan turhia. Turha niitä on pystyttää, kun eivät ne poista vastuuta ja vaan yllyttävät hulluja seisomaan seinän vieressä, josko vaan saisi tappavan jääpuikon päähänsä.

Itse asiassa on juuri noin. Pelkät kyltit eivät riitä, vaan vaarallinen alue pitää puomittaa ja jää poistaa. Tästäkin on oikeuden päätöksiä.

Vierailija
226/375 |

ja luulleet varoituskyltin koskevan juuri sitä ylhäällä ollutta vaijeria.

Siitähän hommassa oli kyse: varoitukset eivät olleet tarpeeksi selkeät ja vaijeri oli keskellä mäkeä täysin pimeässä, eikä sen olemassaoloa voinut huomata ja kyltti viittasi "suojaketjuun" (yksikössä). Ja nuoret luulivat sen koskevan tuota vaijeria.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuomituilla olisi ollut elämänsä mahdollisuus osoittaa sydämen sivistystä myöntämällä virhe, pyytämällä anteeksi, ottamalla osaa omaisten suruun ja maksaa pikkusakot. Thats it. Muuta ei olisi tarvittu. Mutta kun pitää vängätä ja vängätä selvää asiaa. Nyt jää kuva kyrvistä käppäukoista ikuisiksi ajoiksi.

Vierailija
228/375 |

Jaa, eikös siitä nyt olis ollut pikkuisen enemmän hyötyä jos se olisi ollut siellä ihan alhaalla. Nythän mäkeen pääsi esim. mopoilla helposti - aina sinne vaijerille saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai väärä tuomio, vai olisiko niin että itsellä on hieman virheellinen oikeustaju.

Olin alusta saakka sitä mieltä, että nämä vaijerin laittaneet ovat osasyyllisiä, vaikka en nyt mitään kovia rangaistuksia sentään toivonut. Varmasti vaijerin asentaneilla kamala olo ollut turman jälkeen jo muutenkin.

Mielestäni on vain selvä tapaus, jos on yleisessä tiedossa, että mäellä hengaa aina paljon teinejä niin oikea ratkaisu ei ole viritellä vaijereita. Mitä tämä vaijeri muka oli edes auttanut, jos kerran jatkuvasti mäellä oli kuitenkin porukkaa, ja viikonlopun jäjiltä nämä miehet korjailivat teinien jälkiä. Nämä teinit olisi pitäneet laittaa korvausvelvolliseksi. Ratkaisu ei ole antaa hengailun jatkua ja korjata itse ulkopuolisten sikailujäljet, vaan tehdä näistä teineistä rikosilmoitukset ajoissa. Jolloin toimintaan olisi aidosti puututtu.

Miten laitat heidät korvausvelvollisiksi?

Poliisi EI IKINÄ tule paikalle sen takia että joku laskee mäkeä. 

Poliisihan oli käynyt tuolla mäellä jo kahdesti tuona iltana, että ei ehkä kannata sanoa että EI IKINÄ. 

Koska oli suosittu nuorten ajanvietepaikka.

Nythän sinne on tehty korkea lukollinen aita, jonka yli pitää kiivetä jos mäkeen mielii. Sellainen siellä olisi pitänyt olla alunperinkin.

Miksi olisi? Ihan kuin vandaalit eivät aitojen yli kiipeäisi? Ja loukatessaan itsensä vastuu vieritetään taas muille.

No, väitänpä että jos siinä olisi ollut 2 m lukollinen aita, jossa selkeästi merkitty, että "mäen puolivälissä on vaijeri, jota ei ole merkitty, hengenvaara" niin yhtäkään syytettä ei olisi koskaan nostettu ja todennäköisesti siellä ei kukaan olisi kuollut. Samoin tuo tilanne, että aitaan on leikattu reikä - se on kuitenkin murtautuminen, en usko että syytteitä olisi tullut siinäkään tapauksessa että siellä olisi tuollainen sattunut.

Joo ja jos siihen rakentaisi bunkkerin ympärille niin ei olisi varmaan ainakaan heti ensimmäisen viikon aikana tullut ihmisen kokoista reikää seinään. Kyse onkin vastuusta, nuoret tiesivät, ettei siellä saa oleskella, nuoret tiesivät, ettei mäki ole pyllylaskuja varten ja, että siitä on kiellettyä laskea ja nuorten ainakin pitäisi tietää, että sokkona pimeään laskeminen on huono idea joten vastuu on täysin heillä.

Vierailija
230/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuomituilla olisi ollut elämänsä mahdollisuus osoittaa sydämen sivistystä myöntämällä virhe, pyytämällä anteeksi, ottamalla osaa omaisten suruun ja maksaa pikkusakot. Thats it. Muuta ei olisi tarvittu. Mutta kun pitää vängätä ja vängätä selvää asiaa. Nyt jää kuva kyrvistä käppäukoista ikuisiksi ajoiksi.

Niin selitätkö minkä virheen nämä ukot teki?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaijeri olisi pitänyt olla jo heti mäen alkupäässä.

Järjetöntä kieltämättä, että se oli siinä keskellä jyrkintä kohtaa. Itekkin ihmetelly sitä jo 10 vuotta sitten.

Siellä mäen yläpäässähän oli toinen vaijeri, jonka nämä nuoret olivat ylittäneet mennessään laskemaan.

ja luulleet varoituskyltin koskevan juuri sitä ylhäällä ollutta vaijeria.

Siitähän hommassa oli kyse: varoitukset eivät olleet tarpeeksi selkeät ja vaijeri oli keskellä mäkeä täysin pimeässä, eikä sen olemassaoloa voinut huomata ja kyltti viittasi "suojaketjuun" (yksikössä). Ja nuoret luulivat sen koskevan tuota vaijeria.

Keskimmäinen vaijeri oli kaikilla tiedossa. Laskijat ohitti sen aivan vierestä noustessaan mäelle ja sen luona päivysti yksi jonne, jonka piti nostaa vaijeria laskijoiden tullessa sen kohdalle; tuo juttu oli nimenomaan koko homman perusidea. Noh, jonne jätti pärinöissään hommansa hoitamatta ja muut vakuuttelee silmät kirkkaina ettei ollut mitään tietoa tietenkään ja nyt näiden tulevaisuuden toivojen takia syyttettyinä istuu viattomat henkilöt. Tappoivat kaverinsa ja yrittävät vierittää syyn muiden niskoille.

Hyi helevata.

Vierailija
232/375 |

Kuolemantuottamus, kaksi vammantuottamusta ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen nyt ainakin on virallisesti todettu. Ehkä muitakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaijeri olisi pitänyt olla jo heti mäen alkupäässä.

Järjetöntä kieltämättä, että se oli siinä keskellä jyrkintä kohtaa. Itekkin ihmetelly sitä jo 10 vuotta sitten.

Siellä mäen yläpäässähän oli toinen vaijeri, jonka nämä nuoret olivat ylittäneet mennessään laskemaan.

ja luulleet varoituskyltin koskevan juuri sitä ylhäällä ollutta vaijeria.

Siitähän hommassa oli kyse: varoitukset eivät olleet tarpeeksi selkeät ja vaijeri oli keskellä mäkeä täysin pimeässä, eikä sen olemassaoloa voinut huomata ja kyltti viittasi "suojaketjuun" (yksikössä). Ja nuoret luulivat sen koskevan tuota vaijeria.

Varoituskylttihän oli tuon ylemmän vaijerin jälkeen. Pöljemmänkin luulisi silloin ymmärtävän, että se ei koske tuota jo ohitettua vaijeria, sillä mitä järkeä olisi varoittaa esteestä, joka on jo ohitettu?

Vierailija
234/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuomituilla olisi ollut elämänsä mahdollisuus osoittaa sydämen sivistystä myöntämällä virhe, pyytämällä anteeksi, ottamalla osaa omaisten suruun ja maksaa pikkusakot. Thats it. Muuta ei olisi tarvittu. Mutta kun pitää vängätä ja vängätä selvää asiaa. Nyt jää kuva kyrvistä käppäukoista ikuisiksi ajoiksi.

Ihan nyt riippumatta siitä, ovatko nämä tuomitut juridisesti vastuussa vai eivät, myönnätkö sinä useinkin syyllisyytesi ja pyydät anteeksi asioista, joissa et koe olleesi väärässä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan sairasta touhua. Tämähän on ihan ennakkopäätös siihen asiaan että kielloista viis, senkun menee vaan kielletylle alueelle ja se on jonkun muun vika jos jotain sattuu.

Tuliko sulle jotenkin yllätyksenä, että mitkään kyltit eivät poista vastuuta vaarallisista virityksistä? Ois aika helppoa esim talon/kadunrakennus kun pistäisi vaan muutamat vaara! kyltit ja sitten tekisi miten sattuu. 

Eli mm. "Varo katolta putoavaa jäätä" -kyltit ovat ihan turhia. Turha niitä on pystyttää, kun eivät ne poista vastuuta ja vaan yllyttävät hulluja seisomaan seinän vieressä, josko vaan saisi tappavan jääpuikon päähänsä.

Itse asiassa on juuri noin. Pelkät kyltit eivät riitä, vaan vaarallinen alue pitää puomittaa ja jää poistaa. Tästäkin on oikeuden päätöksiä.

Entä jos tahallaan menee puomien ja varoitusten ohi ja saa jääkalikan päähänsä?

Vierailija
236/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaijeri olisi pitänyt olla jo heti mäen alkupäässä.

Järjetöntä kieltämättä, että se oli siinä keskellä jyrkintä kohtaa. Itekkin ihmetelly sitä jo 10 vuotta sitten.

Siellä mäen yläpäässähän oli toinen vaijeri, jonka nämä nuoret olivat ylittäneet mennessään laskemaan.

ja luulleet varoituskyltin koskevan juuri sitä ylhäällä ollutta vaijeria.

Siitähän hommassa oli kyse: varoitukset eivät olleet tarpeeksi selkeät ja vaijeri oli keskellä mäkeä täysin pimeässä, eikä sen olemassaoloa voinut huomata ja kyltti viittasi "suojaketjuun" (yksikössä). Ja nuoret luulivat sen koskevan tuota vaijeria.

Keskimmäinen vaijeri oli kaikilla tiedossa. Laskijat ohitti sen aivan vierestä noustessaan mäelle ja sen luona päivysti yksi jonne, jonka piti nostaa vaijeria laskijoiden tullessa sen kohdalle; tuo juttu oli nimenomaan koko homman perusidea. Noh, jonne jätti pärinöissään hommansa hoitamatta ja muut vakuuttelee silmät kirkkaina ettei ollut mitään tietoa tietenkään ja nyt näiden tulevaisuuden toivojen takia syyttettyinä istuu viattomat henkilöt. Tappoivat kaverinsa ja yrittävät vierittää syyn muiden niskoille.

Hyi helevata.

Persereiästäsikö tuon teorian repäisit? Oikeuden papereissa ei sanota mitään tuollaista.

Vierailija
237/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liikuntavirastolla ei ollut rahaa aidata tuota mäkeä ennen tuota 2015 tapahtumaa mutta silti tämä saadaan noiden pappojen syyksi :D

Vierailija
238/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuomio on oikea, ja oli odotettavissa. Taposta ei syytetä, vaan huolimattomuudella (tyhmyydellä) tahattomasti aiheutettu kuolema. Sinänsä aineksia oli syyttää jopa taposta, koska vaijeri oli viritetty nimenomaan näitä teinejä varten, ja sitä ei voi pitää asianmukaisena keinona suojella omaisuutta, vrt. valaistu puomieste, liikkeentunnistin, kameravalvonta, äänihälytys tms. normaali järjestyksenvalvonnan keino.

Edelleen toistan: ei kaupan kaljavarastakaan ammuta, vaan soitetaan vartijat paikalle. Ei teinejä pikku tuhmuuksistaan rangaista näin! 

Ihmettelen peukkujen ja kommenttien enemmistöä. "työ oli hyvin hoidettu (kun lapsi kuoli)" "syyttömiä rangaistaan" "pelle oikeuslaitos" asennetta. Tyhmyyden määrä hämmentää

Ei kai se nyt herranen aika kenenkään mielestä ole hyvä asia, että teini kuoli??

Silti voi olla vastuuasioista eri mieltä.

Vierailija
239/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaijeri olisi pitänyt olla jo heti mäen alkupäässä.

Järjetöntä kieltämättä, että se oli siinä keskellä jyrkintä kohtaa. Itekkin ihmetelly sitä jo 10 vuotta sitten.

Siellä mäen yläpäässähän oli toinen vaijeri, jonka nämä nuoret olivat ylittäneet mennessään laskemaan.

ja luulleet varoituskyltin koskevan juuri sitä ylhäällä ollutta vaijeria.

Siitähän hommassa oli kyse: varoitukset eivät olleet tarpeeksi selkeät ja vaijeri oli keskellä mäkeä täysin pimeässä, eikä sen olemassaoloa voinut huomata ja kyltti viittasi "suojaketjuun" (yksikössä). Ja nuoret luulivat sen koskevan tuota vaijeria.

Varoituskylttihän oli tuon ylemmän vaijerin jälkeen. Pöljemmänkin luulisi silloin ymmärtävän, että se ei koske tuota jo ohitettua vaijeria, sillä mitä järkeä olisi varoittaa esteestä, joka on jo ohitettu?

Näin, ja joka sijaitsee vieläpä kyltistä ylämäkeen...    On kyllä syyttäjää ja niitä kahta tuomaria viety kuin litran mittaa tässä saagassa.   

Vierailija
240/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuomituilla olisi ollut elämänsä mahdollisuus osoittaa sydämen sivistystä myöntämällä virhe, pyytämällä anteeksi, ottamalla osaa omaisten suruun ja maksaa pikkusakot. Thats it. Muuta ei olisi tarvittu. Mutta kun pitää vängätä ja vängätä selvää asiaa. Nyt jää kuva kyrvistä käppäukoista ikuisiksi ajoiksi.

Ihan nyt riippumatta siitä, ovatko nämä tuomitut juridisesti vastuussa vai eivät, myönnätkö sinä useinkin syyllisyytesi ja pyydät anteeksi asioista, joissa et koe olleesi väärässä?

Se juuri on ongelma jos ei noin selvässä tapauksessa koe, että "turvaviritelmä" ei kenties ollut ihan loppuun asti mietitty.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan kahdeksan