Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa tuomio: Sakkorangaistukset kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista Helsingin käräjäoikeus tuomitsi

Vierailija
14.06.2018 |

Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.

Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.

Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille. Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.

Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.

https://yle.fi/uutiset/3-10252303?origin=rss

Kommentit (375)

Vierailija
181/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelkään pahoin, että korkeammat aidat, parempi vartiointi ja paremmat esteet vaan lisäävät eräiden haluja rikkoa sääntöjä. Täällä pikkupojat juoksevat karkuun kauppakeskuksen vartijoita. Lasten kasvatuksessa on menty pahasti takapakkia.

Vierailija
182/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli jos kävelen esim. rakennustyömaalla ilman lupaa, ja kompastun ja katkon jalkani, se ei ole oma vikani? Oletetaan että olen ohittanut kieltokyltit tai vaikka kiivennyt aidan yli. Olisi pitänyt pystyttää korkeammat aidat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdotan että tuomioiden jako Suomessa siirretään korkeakoulutetuilta oikeusoppineilta av-mammoille. Täällähän se parempi asiantuntemus on.

Vierailija
184/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pussikalja-teinien vanhemmat ulkoistavat hommansa vanhoille papoille. Eikä vissiin edes hävetä.

Vierailija
185/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli jos kävelen esim. rakennustyömaalla ilman lupaa, ja kompastun ja katkon jalkani, se ei ole oma vikani? Oletetaan että olen ohittanut kieltokyltit tai vaikka kiivennyt aidan yli. Olisi pitänyt pystyttää korkeammat aidat?

Jos sinne rakennustyömaalle on viritetty AK-47 joka alkaa tulittaa sarjatulta jokaiseen kompastujaan, se ei ole sinun vikasi.

Vierailija
186/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehdotan että tuomioiden jako Suomessa siirretään korkeakoulutetuilta oikeusoppineilta av-mammoille. Täällähän se parempi asiantuntemus on.

Oikeudentunnosta puhumattakaan. Täällä vielä erotetaan oikea ja väärä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa menemään vähän Amerikan malliin nämä hommat täällä Suomessa.

Mihin ihmeen "amerikan malliin"?  Viimeksi kun katsoin, niin siellä ei murhaajat kävele uhrin omaisia vastaan 3 vuoden istumisen jälkeen ja kotiaan sekä omaisuuttaan saa puolustaa, ilman että siitä napsahtaa tuomiota muille kuin tunkeutujille.

Oikeuslaitoksen tuomioissa ja lakiasioissa suomalaisilla on todella vähän kuittailtavaa amerikan suuntaan.

Mitäs maalaisjärjellä mitä meillä Suomalaisilla ainakin joskus oli ja jenkkien lainsäädännöllä on tekemistä toistensa kanssa?

Vierailija
188/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullisinta tässä keississä on se, että monet vapaaehtoiset (=eivät saa palkkaa) urheiluseurojen valmentajat ja talkooväki saattavat lyödä hanskat tiskiin luettuaan tästä jutusta. Lapset eivät sitten enää harrasta, eivät edes rikkaiden lapset, kun jääkiekkoseuraa ei kukaan pyöritä muutaman mukulan takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehdotan että tuomioiden jako Suomessa siirretään korkeakoulutetuilta oikeusoppineilta av-mammoille. Täällähän se parempi asiantuntemus on.

Väitätkö tosissaan että jokainen tuomio aina oikea?

Vierailija
190/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mamithan olivat ihan varma, että ihan oma vika? 

Jokaisessa sivistyneessä oikeusvaltiossa se onkin oma vika.

Mutta Suomessa saa tuomion jos murtovaras loukkaa itsensä kun hän murtautuu kotiisi.

Jenkeissä murtovarkaan saa ampua.

Ja vieläpä niin, että tuloksena on 3 x murhasyyte ainoana eloon jääneelle pakoauton kuskille. Näin toimii sivitysvaltio.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehdotan että tuomioiden jako Suomessa siirretään korkeakoulutetuilta oikeusoppineilta av-mammoille. Täällähän se parempi asiantuntemus on.

Parempi asiantuntemus? Väitätkö, että Suomessa on parempi asiantuntemus kuin monissa muissa länsimaissa koska niissä maissa tuomiota ei olisi tullut? Tämä on käytännössä mielipideasia ja Suomessa ollaan holhouksen ja sivullisille vastuun siirtämisen kannalla.

Vierailija
192/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai väärä tuomio, vai olisiko niin että itsellä on hieman virheellinen oikeustaju.

Olin alusta saakka sitä mieltä, että nämä vaijerin laittaneet ovat osasyyllisiä, vaikka en nyt mitään kovia rangaistuksia sentään toivonut. Varmasti vaijerin asentaneilla kamala olo ollut turman jälkeen jo muutenkin.

Mielestäni on vain selvä tapaus, jos on yleisessä tiedossa, että mäellä hengaa aina paljon teinejä niin oikea ratkaisu ei ole viritellä vaijereita. Mitä tämä vaijeri muka oli edes auttanut, jos kerran jatkuvasti mäellä oli kuitenkin porukkaa, ja viikonlopun jäjiltä nämä miehet korjailivat teinien jälkiä. Nämä teinit olisi pitäneet laittaa korvausvelvolliseksi. Ratkaisu ei ole antaa hengailun jatkua ja korjata itse ulkopuolisten sikailujäljet, vaan tehdä näistä teineistä rikosilmoitukset ajoissa. Jolloin toimintaan olisi aidosti puututtu.

Miten laitat heidät korvausvelvollisiksi?

Poliisi EI IKINÄ tule paikalle sen takia että joku laskee mäkeä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maanantai- aamuna:" Voi, voi. Taas on teinit mekastaneet mäellä viikonloppuna. Menee taas jälleenkerran alkuviikko siihen, että korjaillaan näitä vahinkoja. Noh, siellä on se vaijeri ollut vuosikausia, kumma ettei sekään pidättele ulkopuolisista. Mutta eiköhän siihen kohta joku kosahda. "

Ööh, vähän tämän tyylimen ajattelutapa ollut. Miksi se olisi ok? Eikä se, että tähän asiattomaan oleskeluun olisi aidosti puututtu.

Millä siihen puutut? Poliisi EI tule ikinä asialle mitään tekemään.

Vierailija
194/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikai nuo enää asu Kivistössä? Täällä melkein 10v asunut enkä ikinä ole kuullut, että Julia olisi ollut "kylän tyttöjä".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maanantai- aamuna:" Voi, voi. Taas on teinit mekastaneet mäellä viikonloppuna. Menee taas jälleenkerran alkuviikko siihen, että korjaillaan näitä vahinkoja. Noh, siellä on se vaijeri ollut vuosikausia, kumma ettei sekään pidättele ulkopuolisista. Mutta eiköhän siihen kohta joku kosahda. "

Ööh, vähän tämän tyylimen ajattelutapa ollut. Miksi se olisi ok? Eikä se, että tähän asiattomaan oleskeluun olisi aidosti puututtu.

Olisi eri asia, jos alue olisi ollut suljettu ja eristetty, jossa ei ikinä kävisi ulkopuolisia. Silloin tottakai täysin oma vika, jos päätyy alueelle ja vaijeriin. Mutta nämä ylläpitäjät olivat tietoisia siitä, että alue oli ulkopuolisten käytössä mutta tähän ei puututtu. Vaijerin asentaminen ei ole puuttumista.

Millä sinä siihen puutut?

Kerro nyt ihan selvässä suomella millä siihen puutut? Poliisi ei tee asialle mitään. Kenelläkään ei ole resursseja palkata sinne vartijaa seisomaan 24/7. 

Vierailija
196/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo erikoinen tuomio mutta miksi sinne on pitänyt virittää juuri teräsvaijeri?

Mitäköhän muuta sinne olisi pitänyt laittaa? Betoniseinä?

Kun ei niitä nuoria kiinnosta tippaakaan mitkään kieltokyltit

Nyt se on aidattu kunnolla. Miksei heti.

Vierailija
197/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli jos kävelen esim. rakennustyömaalla ilman lupaa, ja kompastun ja katkon jalkani, se ei ole oma vikani? Oletetaan että olen ohittanut kieltokyltit tai vaikka kiivennyt aidan yli. Olisi pitänyt pystyttää korkeammat aidat?

Miksi keksit tähän lukuisia ei-sopivia esimerkkejä.

Rakennustyömaalla voi ihminen olettaa mahdollisuus kompastua.

Hyppyrimäessä ei voida olettaa olevan viritettynä hengenvaarallista vaijeria.

Vierailija
198/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli siis mäen ylläpitäjien olisi pitänyt palkata 24/7 vartiointi ja maksaa maltaita, jotta nämä vatipäät olisi ymmärtäneet pysyä poissa. Ihan oikeasti nyt? Suomi on varsinainen idareiden hyysäysvaltio. Takokaa niille kakaroillenne kalloon, ettei toisten omaisuutta saa tuhota eikä kielletyllä alueella oleilla. Sitä nuoruutta voi elää ihan hyvin ilman näitäkin touhuja. Mutta ei, kun ei arvosteta mitään eikä ketään ja vaan sillä omalla hauskanpidolla on merkitystä.

Vierailija
199/375 |

Luulisi että ton ikäiset lapset olisi jo saaneet laskea liukumäkiä ja vesiliukumäkiä ihan tarpeeksi asti.

Vierailija
200/375 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeus voisi suuressa viisaudessaan kertoa nyt, miten mäen turmeleminen olisi saatu estettyä idioottivarmasti ja kohtuullisella budjetilla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä kaksi