Olenko jotenkin outo kun en saa elämyksiä oikein mistään viihteestä? En konserteista, teatterista, elokuvista

Uutis, urheilu ja ajankohtaisohjelmia tulee katsottua. Aika harvoin joku leffa tai jonkin sarjan jakso.

Pääsääntöisesti telkkari pyörii taustalla, kun räplään esim. puhelinta ;).

Minä olen samanlainen, en nauti noista yhtään. En myöskään katso televisiota. Mielestäni nuo ovat tyhjänpäiväistä hömppää, jota kuluttavat ne, joilla ei ole mitään kehittävämpää tekemistä tai ajateltavaa. Yksinkertaisille nuo ovat suunnattuja.

Elokuvissa käyn seuralaisena kohteliaisuussyistä parin vuoden välein, ne koskettavat toisinaan mutta pidempään en pohdi niitä. Puolisoni kertoo, miten jää pidemmäksi aikaa jonkinlaiseen fiilikseen ja tunnelmaan, jonka saatan tahattomasti rikkoa jollakin arkisella lausahduksella. Hän vaipuu samanlaiseen mielentilaan myös kotisohvalla elokuvia katsoessaan. Minä ole elmäni aikana kyennyt katsomaan kotona elokuvaa telkkarista, koska aina löytyy hyödyllisempääkin tekemistä. Kohteliaisuudesta, kuten sanottu, venyn kyllä vaikka mihin, mutta en ymmärrä kaikkia nyansseja enkä osaa aina käyttäytyä sopivan sensitiivisesti kun en ole koskaan kokenut sellaisia mielentiloja näyteltyjen ja fiktiivisten tapahtumien vuoksi.

Anoppini moittii minua kun en ole kiinnostunut kulttuurista muutenkaan. Teatterissa ja oopperassa on sama vika kuin leffoissakin: näyttelijät ja esiintyjät lavalla teeskentelevät ja ovat epäaitoja, enkä kykene henkisesti lähtemään tähän showhun mukaan. En osaa heittäytyä, tapahtumakulku on toisinaan jopa koominen mitä nyt en tietenkään ääneen sano kun ihmiset itkevät jollekin näytellylle onnettomuudelle. Minusta se on ihan hassua.

Kertomakirjallisuudessa on sama teeskentelyongelma kuin muussakin. No runokirjoista tykkään kyllä, maistella niitä omaa tahtiin yksinäisinä hetkinä. Luen harvoin romaaneja, 95% lukemastani on tietokirjoja. Rentoudun puutarhassa, sain hoitaakseni vanhan talon puutarhan ja pienen pellon tästä läheltä. Näin lomalla käyn siellä öisinkin, seuranani peurat, jänikset ja muut yön kulkijat. Juuri viime yön mietin, etten ole pitkään aikaan kokenut niin syvää onnellisuuden ja täyttymyksen tunnetta kuin silloin. Harvensin porkkanapenkkejä, tervehdin hallaharson alta loikannutta sammakkoa ja olin pari tuntia yhtä maailmankaikkeuden kanssa.  Harmonisesti ja täydellisesti. Ns. kulttuuri-ihmiset lähipiirissäni eivät ole kertaakaan halunneet tulla puutarhaani, ja vaihtavat samantien puheenaihetta jos yritän edes lyhyesti kertoa siitä. Ainoastaan minä olen huono ja sivistymätön juntti, kun en viihdy teatterissa ja kulttuurikierroksilla. Siitä pitää aina mainita ja yrittää muuttaa minua.

En minäkään teatterista maksa, Suomessa varsinkaan enkä musikaaleista. Esim Lontoossa nämä kaikki on huomattavasti kivempia ja siellä käyn katsomassa. Kaikki muutkin Elämykset aika lailla haen ulkomailta. Suomessa mitään elämyksiä ole, luonto nähty joka puolelta, siitä ei mulle mitään elämyksiä tule.

minä taas voisin koko ajan katsella leffoja, käydä konserteissa tai jossain muissa massatapahtumissa. tuottaa suurta iloa hyvä elokuva tai musiikki. Sen lisäksi sen jakaminen muiden kanssa. On fiilis, että on osa suurempaa kokonaisuutta, että ihmiset taustoistaan riippumatta kokevat samoja universaaleja tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmekös tuo kun nykyajan kulttuuri, musiikki, tv yms. on tayttä paskaa

Varsinkin kaupallisten kanavien tarjonta on mennyt aika mitäänsanomattomaksi. Tosi-tv:tä ja pitkitettyjä hömppäsarjoja.

Suositus Ylen Areena-sarjoista: Huuto syvyydestä ja Ennen kuin kuolen. Molemmat 10-osaisia, laadukkaita, pohjoismaisia sarjoja. Tuntui kuin olisi lukenut erittäin hyvän kirjan.

Jos ei nauti mistään, on päästään kipeä. Tai kotoisin Etelä-Pohjanmaalta.

No, et ole outo. 

Mullekin festarit ovat pitkäpiimäisyyden taival, joihin menen lähinnä puolipakolla, koska mies on puolestaan musiikin kuuntelufriikki. Festareilla on pääsääntöisesti tylsää, ruuhkaista ja ne ovat vailla mukavia oleskelutiloja.

Ne voisivat olla jees, jos olisi mahdollista pysyttää oma paikka löhöilytiloineen riittävän kauaksi lavamölinästä. Vähän kuin menisi piknikille. 

Kaikki teatterit, musikaalit ja muut taiteelliset live-esitykset ovat minulle myrkkyä. En vaan pysty lähtemään niiden tunnelmaan mukaan. Jotenkin tunnen myötä häpeää niitä aikuisia kohtaan, jotka leikkivät lavalla jotain muuta kuin ovat.

Kiva, että joku saa tästä nautintoa, mutta itse en siihen kykene.

Teatterissa mua ärsyttää se esittämisen "tietoisuus" - näyttelijät esittää jotain tarinaa, jota katsojat kiltisti seuraa tuoleillaan. Elokuvassa tuntee itsensä tarkkailijaksi eikä niinkään esityksen kohteeksi.

Vaikea selittää tätä fiilistä.

Minä taas itken ja nauran ja elän tosi vahvasti mukana elokuvissa ja teatterissa. Kaunis musiikki saa myös aikaan todella vahvoja tunteita. Luulin, että kaikki muutkin pidättelee kyyneleitä katsomossa! 😁

Olet aivan terve. Nuo ilonpidot, joista kerroit ovat teatteria. Totuus kannattaa aina.

Ala katsoa elokuvia kotonasi. Saat niistä paljon enemmän irti, kun ei ole muita häiritsemässä. Hifikuulokkeilla saat myös kunnollisen äänimaailman häiritsemättä naapureitasi. Jos elokuvien katseleminen kyllästyttää, lue kirjoja. Hyvin kirjoitetuista kirjoista saa elämyksiä, koska ne vievät mukanaa.

Olen havainnut itsessäni saman, mutta ymmärsin lopulta syyn. Melkein kaikki viihde (varsinkin musiikki) on amerikkalaista tai suomalaista. Kannattaa tutustua rohkeasti eurooppalaisiin elokuviin, sieltä löytyy varsinaisia helmiä! Mielestäni moni on syvällisempi ja paremmin näytelty kuin esim. jenkkileffat, jotka tehdään isolla budjetilla rahan kiilto silmissä.