Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suurinosa kavereista sellaisia jotka ottaa kyllä yhteyttä mutta se ärsyttää tosiaan monen kanssa että ei osata ystävällisyyttä tai vastavuoroisuuttaan kysellä miten toisella menee. Minä olen kiinnostunut ja kyselen miten elämä on mennyt jos ei hetkeen olla nähty ja niistä juttuja kyllä riittää vatvomiseen asti. Mikä ei haittaa, mutta jos omia asioita koittaa puhua niin ne sivuutetaan aika nopeesti. Yksikin kerta oli hyvä kun toisen kaverin X kanssa ihmeteltiin kuinka yhteinen tuttavamme puhuu vain omista asioista eikä häntä yhtään kiinnosta meidän muiden puheet. Sitten jatkaessamme juttua niin huomasin että tämä X tekee samoin, eli minun jutut ohitettiin olankohautuksella kun taas hänen ongelmia piti vatkomalla vatvoa.
Sitten on myös niitä kavereita jotka eivät itse ota yhteyttä tai kysele mihinkään vaan heitä pitää itse vaivata. Näin eräskin kaveri jäi kaveripiiristä ulkopuolelle, tosin harmittelee kuinka ei ole puhunut noiden vanhojen kaverien kanssa 5 vuoteen aivan kuin se olisi heidän vikansa. Minun kanssa yhteys säilyi koska asumme melkein naapureina niin näemme usein. Perusteli vain asiaa että hän ei ”osaa” ottaa yhteyttä tai pyytää muita mihinkään.
Onneksi on niitäkin kavereita olemassa jotka osaa kysellä oma-aloitteisesti kuulumisia tai pyytää jonnekin... ihmetyttää vain kuinka alkeellisia sosiaalisiataitoja ihmisillä on..
Joo, näitä voi vaan ihmetellä. Tosin täällähän kysymykset on leimattu lähes siemättömäksi uteliaisuudeksi eivätkä asiat kuulemma kuulu kysyjälle.
Minä en ole oikeastaan kokenut sitä, että muut puhuisivat liikaa omista asioista. Mutta kärsin siitä, että minä kysyn, toinen vastaa, mutta homma ei tapahdu toisinpäin. Minua ärsyttää tuo jo ihan käytöstapojen takiakin, kuten sinäkin viittasit sosiaalisiin taitoihin.
Olen myös pyrkinyt yhdelle ihmiselle nyt tekemään selväksi, että aikas vähän minustakin tiedetään tai yhdessä porukassa ylipäänsä ihmisistä, niin tuntuu, että silti mikään "aa, oisko sulla jotain kerrottavaa?" -valo ei pala. En tiedä, onko tämä tarkoituksellista eli voiko jollakulla olla jokin linja, että "no, osaat varmaan itse puhua ilman kysymyksiä".
Mulla on joidenkin ihmisten kanssa niin, että he kyselevät minulta ja varmaan kokevat joutuvansa vetämään tilannetta. Toisten kanssa taas tällaista ei ole. Luulen sen johtuvan ihan vain siitä, että ensimmäiset ovat vuorovaikutustyyliltään nopeampia kuin minä. Mun kokemus tilanteesta on siis se, että he eivät anna mulle tilaa tuottaa puhetta omassa rytmissäni ja ovat siten epäkohteliaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelette ihmisistä, jotka kertovat ilakoiden miten joku on ollut teidän ystävyydestänne tai yhteisestä tekemisestänne mustasukkaisen oloinen (toinen ystävä, puoliso, sisarus...? Tuleeko siitä teille kummallinen olo?
Musta olisi ihan ok kertoa tuo. Nimittäin jos vaikka "Maija" olisi ollut mustasukkaisen oloinen mun ja "Kaisan" tapaamisesta niin voitaisiin sitten seuraavalla kerralla ottaa Maijakin mukaan! Eli ihan hyvä olis tietää. Ja jos ystävän puoliso olisi mustasukkainen meidän ystävyydestä, sekin olisi ihan hyödyllistä tietää...
Mutta jos jollain on huono suhde puolisoon, niin mitä ihmettä ystävä sille oikein voi tehdä? Ei ole normaalia, että puoliso on mustasukkainen jostain vaimonsa shoppailusta kaupungilla. Eikö ole normaalia ilkoida silläkään, että näin puolison sai tehtyä mustasukkaiseksi. Tällaisiin ihmissuhdekiemuroihin ei sivullisena tee mieli sekaantua.
Joo, ei missään tapauksessa mihinkään kolmannen pyörän rooleihin pidä vapaaehtoisesti mennä mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Minäkin olen herkkä ihminen ja koen sen epämääräisyyden ja epätietoisuuden äätimmäisen ahdistavana ja traumoja jättävänä. Siksi arvostan suoraa puhetta, se kirpaisee vain kerran, ei koko elämää kuten epätietoisuuteen jääminen.
Aivan näin! Se on raastavaa, kun kuukausikaupalla mietiskelee ja ruotii jotain, vaikka jollain olisi siihen minuutin vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Näissäkin on paljon käytöseroja. Minä saatan tuttujenkin kanssa lähteä jonnekkin. Varsinkin nuorena olin sellainen, että kuljin paljon yksin. Oli kantapaikkoja, joissa kulki monenlaista tuttua yms. Menin yksin johonkin paikkaan ja jos näin tuttuja, niin istuin pöytään. Vietettiin iltaa yhdessä ja jonkun kanssa saatoin lähteä samoille jatkoille ja kivaa oli. Saatoin jonkun tutun kanssa samalla sopia, että ens viikolla puistopicnikit porukalla.
Näin vanhempanakaan en luokittele ihmisiä eri luokkiin ja minkä luokan kanssa teen sitä ja minkä tätä. Jos jollakin tutulla on kiva idea, voin lähteä matkaan, vaikka emme ole syvemmin ystävystyneet ja emme tulekkaan. Ihmiset nyt yleisesti ottaen ovat mukavia.
Ehkä se tässä juuri on joillain vaikeaa. Jos joku tuttu pyytää mukaan, ollaan pöyristyneitä, että minähän en tuttujen kanssa tee muuta kuin moikkaan kadulla ja vain ystävien kanssa teen juttuja. Toiset voivat lähteä reissuun tai viettää porukalla viikonloppua oudompienkin ihmisten kanssa.
Kyllähän minäkin baarissa tuttujen kanssa voin jutella. Voin lähteä jatkoillekin. Enpä silti itse ala kysellä numeroita tmv. Ei minulla mitään sitä vastaan ole suoranaisesti, mutta joskus on vaan sanomattomia sääntöjäkin.
Minä voin tehdä tuttujen kanssa moniakin juttuja, mutta en halua olla niin halpamainen, että esim. kalastelen tuttuja viihdyttämään minua, koska minulla on niin sairaan tylsä elämä. Minun on mentävä silloin yksin eikä yritettävä tavoittaa jotain siskonkumminkaimaa. Toki tähän tulee joskus sorruttua, mutta pääsääntöisesti ei. Esim. tänään lähden yksin jonnekin, jos lähden, enkä näe mitään syytä lähteä jonkun Tinder-tyypin kanssa, vaikka sellainen kyselikin matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Koska se voi olla yksi mahdollinen syy siihen, miksi suhde on katkennut. Mistä voisin tietää mikä syy välirikkoon oikein on, jos toinen ei siitä minulle ole kertonut?
Tätä mä just hain eli siis tosiaan on ihmisiä, jotka sanovat ja tekevät asioita välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu ja että sillä voi olla seurauksia. Ilmeisesti joillain tätä tapahtuu niin paljon, ettei enää niistä monista sanomisista ja tekemisistä enää itse osata edes arvata, mikä niistä oli lopullinen suhteen katkeamisen syy. Ja sen vuoksi sen toisen pitää kertoa.
Narsistit mielellään antavat ymmärtää toisten tekevän kaiken väärin, mutta jättävät silti muut ihmiset epätietoisuuteen siitä, että mikä kaikki oikeasti on pielessä (selitys vaihtelee satunnaisesti tilanteen mukaan). Tällainen muiden epävarmuuksia ruokkiva käytöskoodi pitää toiset mukavasti varpaisillaan ja hyvin narsistin kontrollissa.
Jep. Epävakaat tekevät tätä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Näissäkin on paljon käytöseroja. Minä saatan tuttujenkin kanssa lähteä jonnekkin. Varsinkin nuorena olin sellainen, että kuljin paljon yksin. Oli kantapaikkoja, joissa kulki monenlaista tuttua yms. Menin yksin johonkin paikkaan ja jos näin tuttuja, niin istuin pöytään. Vietettiin iltaa yhdessä ja jonkun kanssa saatoin lähteä samoille jatkoille ja kivaa oli. Saatoin jonkun tutun kanssa samalla sopia, että ens viikolla puistopicnikit porukalla.
Näin vanhempanakaan en luokittele ihmisiä eri luokkiin ja minkä luokan kanssa teen sitä ja minkä tätä. Jos jollakin tutulla on kiva idea, voin lähteä matkaan, vaikka emme ole syvemmin ystävystyneet ja emme tulekkaan. Ihmiset nyt yleisesti ottaen ovat mukavia.
Ehkä se tässä juuri on joillain vaikeaa. Jos joku tuttu pyytää mukaan, ollaan pöyristyneitä, että minähän en tuttujen kanssa tee muuta kuin moikkaan kadulla ja vain ystävien kanssa teen juttuja. Toiset voivat lähteä reissuun tai viettää porukalla viikonloppua oudompienkin ihmisten kanssa.
Luultavasti nämä ihmiset, jotka rupattelevat ja tekevät asioita myös tuttujen (jopa melko tuntemattomien) kanssa ja vastaavat muidenkin kuin The Ystäviensä viesteihin, ovat vähemmän yksinäisiä ja enemmän ihmisten ympäröimänä arjessaan. Näistä tuttavista, joiden kanssa uskaltautuu tekemään asioita, voi kehkeytyä jopa ystävyyksiä.
Mä taas sanoisin, että esim. baarissa näen jatkuvasti ihmisiä, joilla voi olla kaikenlaista vaihtelevaa tuttavaa ympärillä. Mutta kaikki on pintaa. Henkilöt voivat olla oikeasti hyvinkin yksinäisiä, mutta se peitellään näiden randomien alle. Ei ole pokkaa ryystää yksin lasillista, joten rempseästi lyöttäydytään pöytäseurueeseen jne.
Itse haluan tietyllä tavalla kunnioittaa sitä, etten tunne joitakin ihmisiä, joten minulla ei ole oikeutta liiaksi tunkeutua heidän seuraansa vain sen takia, etten olisi yksin tai näyttäisi yksinäiseltä tmv.
Tätä keskustelua lukiessa kannattaa pitää mielessä se, että ihmiset kykenevät toimimaan korkeamman moraalisen koodiston mukaan todennäköisemmin silloin, kun heillä menee hyvin. Jos on kovasti uupunut ja alamaissa, niin toiminta ihmissuhteissakin voi silloin voimien vähyyden takia olla sellaista, ettei se täytä lähellekään omia standardeja. Jälkikäteen ei sitten saa selvitettyä asioita, koska tuntuu häpeälliseltä myöntää, että viimeiset puoli vuotta on jatkuvan väsymyksen takia mennyt kuin mustaan aukkoon ja yhteydenottoihin vastaamattomuus on pelkkä jäävuoren huippu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Minäkin olen herkkä ihminen ja koen sen epämääräisyyden ja epätietoisuuden äätimmäisen ahdistavana ja traumoja jättävänä. Siksi arvostan suoraa puhetta, se kirpaisee vain kerran, ei koko elämää kuten epätietoisuuteen jääminen.
Aivan näin! Se on raastavaa, kun kuukausikaupalla mietiskelee ja ruotii jotain, vaikka jollain olisi siihen minuutin vastaus.
Mutta koskaan ei voi tietää, haluaako toinen tosiaan kuulla todellisen syyn vai pitäisikö ainakin asiaa jotenkin kaunistella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Helpoltahan se vaikuttaa noin yksinkertaistettuna. Mutta entäs jos joku näistä tutuistasi sinnikkäästi alkaa pitää sua ystiksenään ja toivoa tapaamisia ja viestitellä ahkeraan? Mulla on kokemusta siitä että jotkut ihan oikeasti yhden tai parin pinnallisen rupattelun jälkeen ajattelevat saaneensa hyvänkin ystävän vaikka itse ajatteli vain rupattelevansa kepeitä jonkun satunnaisen ihmisen kanssa. Tai jos alkuun kivalta vaikuttaneesta ihmisestä tulee kaveruuden syvetessä vasta esiin niin epämiellyttäviä puolia että haluatkin ottaa takapakkia?
Kirjoitin siis tuon kommentin, että melko suoraviivaista on.
No mä toivoisin, että asiat voitaisiin sanoa suoraan. Minulle on kaksi henkilöä sanonut elämässäni, että tää oli tässä. Perustellut myös, miksi. Aivan eri syistä, ja toisen kanssa ollaan oltu vuosien jälkeen uudestaan yhteyksissäkin, joskin tietyllä varauksella - ollaan sekin asia puitu, että vanhaan ei ole paluuta. Toista moikkaan, jos näen. Toki heidän päätöksensä aikoinaan satuttivat ja olivat surullisia, mutta parempi se on kuulla selkokielellä, missä mennään ja miksi.
Pahinta on se, että jää itse epämääräisyyteen eikä ehkä koskaan saa kuulla, että mitä kävi. Vai kävikö mitään vai etäännyttiinkö vaan, kun esim. yhteinen työpaikka jäi taakse.
Toki joillekin omissa silmissä suht vieraille voi olla vaikeata tai outoa selittää asioita kovin syvällisesti, mutta en minä sitäkään mahdottomana pidä. Kyllä ihmiset usein ymmärtävät, jos kuulevat ihan järjellisiä selityksiä. Minulle on sanottu esim. epämiellyttävästä puolesta itsessäni (joskin melko pitkäaikaisen ystävyyden jälkeen), ja olen itsekin tietoinen, ettei se piirre sovi kaikkien makuun, joten vaikeata sitä on pitää kauhean loukkaavana.
Mutta tässä ketjussa on myös puhuttu hyvin satuttavina kokemuksina niistä tilanteista, jossa ystävä on puhunut suunsa puhtaaksi suhteen päättäessään. Mistä sen tietää, kuka haluaa tulla jätetyksi suoraan ja kuka silkkihansikkain?
Sen tietää ainakin siitä, jos toinen laittaa monta viestiä, että "huhuu, mitäs kävi, ei ole kuulunut mitään, mitä kuuluu, oletko vihainen tmv.?" eli siis selvästi haluaisi tietää, mikä prosessi on käynnissä. Silloin on varmasti valmis jo kuulemaan ihan mitä tahansakin. Tai jos toinen moneen otteeseen kysyy, että niin koskas nähdään, niin eiköhän siinä jotain pitäisi jo alkaa avautua, jotta toinen ei ikuisesti kuluttaisi energiaansa asiaan.
Ja sit voihan asioita just selittää myös siten, että ei nyt ihan törkimys silti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ihme että ootte yksinäisiä jos ette voi tuttua pyytää mihinkään seuraksi tai vaihtaa puhelinnumeroita. Miten tutuista voi koskaan tulla kavereita ja sittemmin ystäviä jos ette tee mitään ystävystyäksenne kenenkään kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Helpoltahan se vaikuttaa noin yksinkertaistettuna. Mutta entäs jos joku näistä tutuistasi sinnikkäästi alkaa pitää sua ystiksenään ja toivoa tapaamisia ja viestitellä ahkeraan? Mulla on kokemusta siitä että jotkut ihan oikeasti yhden tai parin pinnallisen rupattelun jälkeen ajattelevat saaneensa hyvänkin ystävän vaikka itse ajatteli vain rupattelevansa kepeitä jonkun satunnaisen ihmisen kanssa. Tai jos alkuun kivalta vaikuttaneesta ihmisestä tulee kaveruuden syvetessä vasta esiin niin epämiellyttäviä puolia että haluatkin ottaa takapakkia?
Kirjoitin siis tuon kommentin, että melko suoraviivaista on.
No mä toivoisin, että asiat voitaisiin sanoa suoraan. Minulle on kaksi henkilöä sanonut elämässäni, että tää oli tässä. Perustellut myös, miksi. Aivan eri syistä, ja toisen kanssa ollaan oltu vuosien jälkeen uudestaan yhteyksissäkin, joskin tietyllä varauksella - ollaan sekin asia puitu, että vanhaan ei ole paluuta. Toista moikkaan, jos näen. Toki heidän päätöksensä aikoinaan satuttivat ja olivat surullisia, mutta parempi se on kuulla selkokielellä, missä mennään ja miksi.
Pahinta on se, että jää itse epämääräisyyteen eikä ehkä koskaan saa kuulla, että mitä kävi. Vai kävikö mitään vai etäännyttiinkö vaan, kun esim. yhteinen työpaikka jäi taakse.
Toki joillekin omissa silmissä suht vieraille voi olla vaikeata tai outoa selittää asioita kovin syvällisesti, mutta en minä sitäkään mahdottomana pidä. Kyllä ihmiset usein ymmärtävät, jos kuulevat ihan järjellisiä selityksiä. Minulle on sanottu esim. epämiellyttävästä puolesta itsessäni (joskin melko pitkäaikaisen ystävyyden jälkeen), ja olen itsekin tietoinen, ettei se piirre sovi kaikkien makuun, joten vaikeata sitä on pitää kauhean loukkaavana.
Mutta tässä ketjussa on myös puhuttu hyvin satuttavina kokemuksina niistä tilanteista, jossa ystävä on puhunut suunsa puhtaaksi suhteen päättäessään. Mistä sen tietää, kuka haluaa tulla jätetyksi suoraan ja kuka silkkihansikkain?
Sen tietää ainakin siitä, jos toinen laittaa monta viestiä, että "huhuu, mitäs kävi, ei ole kuulunut mitään, mitä kuuluu, oletko vihainen tmv.?" eli siis selvästi haluaisi tietää, mikä prosessi on käynnissä. Silloin on varmasti valmis jo kuulemaan ihan mitä tahansakin. Tai jos toinen moneen otteeseen kysyy, että niin koskas nähdään, niin eiköhän siinä jotain pitäisi jo alkaa avautua, jotta toinen ei ikuisesti kuluttaisi energiaansa asiaan.
Ja sit voihan asioita just selittää myös siten, että ei nyt ihan törkimys silti ole.
Mutta miten sanoa kauniisti se, että vaikkapa jonkun jatkuva angstisuus ja pahantahtoinen juoruilu ihmisistä ärsyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Helpoltahan se vaikuttaa noin yksinkertaistettuna. Mutta entäs jos joku näistä tutuistasi sinnikkäästi alkaa pitää sua ystiksenään ja toivoa tapaamisia ja viestitellä ahkeraan? Mulla on kokemusta siitä että jotkut ihan oikeasti yhden tai parin pinnallisen rupattelun jälkeen ajattelevat saaneensa hyvänkin ystävän vaikka itse ajatteli vain rupattelevansa kepeitä jonkun satunnaisen ihmisen kanssa. Tai jos alkuun kivalta vaikuttaneesta ihmisestä tulee kaveruuden syvetessä vasta esiin niin epämiellyttäviä puolia että haluatkin ottaa takapakkia?
Kirjoitin siis tuon kommentin, että melko suoraviivaista on.
No mä toivoisin, että asiat voitaisiin sanoa suoraan. Minulle on kaksi henkilöä sanonut elämässäni, että tää oli tässä. Perustellut myös, miksi. Aivan eri syistä, ja toisen kanssa ollaan oltu vuosien jälkeen uudestaan yhteyksissäkin, joskin tietyllä varauksella - ollaan sekin asia puitu, että vanhaan ei ole paluuta. Toista moikkaan, jos näen. Toki heidän päätöksensä aikoinaan satuttivat ja olivat surullisia, mutta parempi se on kuulla selkokielellä, missä mennään ja miksi.
Pahinta on se, että jää itse epämääräisyyteen eikä ehkä koskaan saa kuulla, että mitä kävi. Vai kävikö mitään vai etäännyttiinkö vaan, kun esim. yhteinen työpaikka jäi taakse.
Toki joillekin omissa silmissä suht vieraille voi olla vaikeata tai outoa selittää asioita kovin syvällisesti, mutta en minä sitäkään mahdottomana pidä. Kyllä ihmiset usein ymmärtävät, jos kuulevat ihan järjellisiä selityksiä. Minulle on sanottu esim. epämiellyttävästä puolesta itsessäni (joskin melko pitkäaikaisen ystävyyden jälkeen), ja olen itsekin tietoinen, ettei se piirre sovi kaikkien makuun, joten vaikeata sitä on pitää kauhean loukkaavana.
Mutta tässä ketjussa on myös puhuttu hyvin satuttavina kokemuksina niistä tilanteista, jossa ystävä on puhunut suunsa puhtaaksi suhteen päättäessään. Mistä sen tietää, kuka haluaa tulla jätetyksi suoraan ja kuka silkkihansikkain?
Sen tietää ainakin siitä, jos toinen laittaa monta viestiä, että "huhuu, mitäs kävi, ei ole kuulunut mitään, mitä kuuluu, oletko vihainen tmv.?" eli siis selvästi haluaisi tietää, mikä prosessi on käynnissä. Silloin on varmasti valmis jo kuulemaan ihan mitä tahansakin. Tai jos toinen moneen otteeseen kysyy, että niin koskas nähdään, niin eiköhän siinä jotain pitäisi jo alkaa avautua, jotta toinen ei ikuisesti kuluttaisi energiaansa asiaan.
Ja sit voihan asioita just selittää myös siten, että ei nyt ihan törkimys silti ole.
Miten selität (olematta törkeä) pitkän koulukiusaamistaustan omaavalle ihmiselle, että hänen persoonsansa on sellainen, ettei hänen kavereidensakaan kanssa haluta olla tekemisissä? Mulla oli aikoinaan tällainen tuttu ja teki itsemurhan sen jälkeen, kun hänen ystävänsä oli kertonut todellisen syyn.
Joillekin ihmisille olen halunnut sanoa, että en pidä siitä millaiseksi ihmiseksi muutun heidän seurassaan. Ongelma on toki minun, mutta olen ollut hyvin tyytymätön siihen, etten ole osannut kääntää vuorovaikutusta sellaiseen suuntaan, että olisin pystynyt olemaan tyytyväisempi itseeni ja tähän seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme kirjoitti:
No ei ihme että ootte yksinäisiä jos ette voi tuttua pyytää mihinkään seuraksi tai vaihtaa puhelinnumeroita. Miten tutuista voi koskaan tulla kavereita ja sittemmin ystäviä jos ette tee mitään ystävystyäksenne kenenkään kanssa?
Niin ja se on aina sen toisen syy, jos teistä ei tule sydänystäviä. Se ei avaudu tarpeeksi, se ei kysy tarpeeksi kuulumisia, se ei soita takaisin tarpeeksi useasti ja sillä on liikaa muita kavereita ja se sitä ja se tätä.
Koskaan mitään vikaa ei yksinäinen näe itsessään, kun aina on se syy toisessa ja kehenkään ei haluta kuitenkaan tutustua, kun ne ei oo tarpeeksi arvokkaita ihmisiä, kun ne ei oo niitä sielunkumppaneita
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme kirjoitti:
No ei ihme että ootte yksinäisiä jos ette voi tuttua pyytää mihinkään seuraksi tai vaihtaa puhelinnumeroita. Miten tutuista voi koskaan tulla kavereita ja sittemmin ystäviä jos ette tee mitään ystävystyäksenne kenenkään kanssa?
Niin ja se on aina sen toisen syy, jos teistä ei tule sydänystäviä. Se ei avaudu tarpeeksi, se ei kysy tarpeeksi kuulumisia, se ei soita takaisin tarpeeksi useasti ja sillä on liikaa muita kavereita ja se sitä ja se tätä.
Koskaan mitään vikaa ei yksinäinen näe itsessään, kun aina on se syy toisessa ja kehenkään ei haluta kuitenkaan tutustua, kun ne ei oo tarpeeksi arvokkaita ihmisiä, kun ne ei oo niitä sielunkumppaneita
Öööh, kenen vika on jos ystävystyminen jää puolitiehen sen takia, että minulla on huono viinapää ja siksi juon toisen mielestä liian vähän? Ketä sinä tällöin syyttäisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suurinosa kavereista sellaisia jotka ottaa kyllä yhteyttä mutta se ärsyttää tosiaan monen kanssa että ei osata ystävällisyyttä tai vastavuoroisuuttaan kysellä miten toisella menee. Minä olen kiinnostunut ja kyselen miten elämä on mennyt jos ei hetkeen olla nähty ja niistä juttuja kyllä riittää vatvomiseen asti. Mikä ei haittaa, mutta jos omia asioita koittaa puhua niin ne sivuutetaan aika nopeesti. Yksikin kerta oli hyvä kun toisen kaverin X kanssa ihmeteltiin kuinka yhteinen tuttavamme puhuu vain omista asioista eikä häntä yhtään kiinnosta meidän muiden puheet. Sitten jatkaessamme juttua niin huomasin että tämä X tekee samoin, eli minun jutut ohitettiin olankohautuksella kun taas hänen ongelmia piti vatkomalla vatvoa.
Sitten on myös niitä kavereita jotka eivät itse ota yhteyttä tai kysele mihinkään vaan heitä pitää itse vaivata. Näin eräskin kaveri jäi kaveripiiristä ulkopuolelle, tosin harmittelee kuinka ei ole puhunut noiden vanhojen kaverien kanssa 5 vuoteen aivan kuin se olisi heidän vikansa. Minun kanssa yhteys säilyi koska asumme melkein naapureina niin näemme usein. Perusteli vain asiaa että hän ei ”osaa” ottaa yhteyttä tai pyytää muita mihinkään.
Onneksi on niitäkin kavereita olemassa jotka osaa kysellä oma-aloitteisesti kuulumisia tai pyytää jonnekin... ihmetyttää vain kuinka alkeellisia sosiaalisiataitoja ihmisillä on..
Olen varmaan jo eri sukupolvea, kuin sinä, kun kuudettakymmenettä jo lähenen. Mutta omalla kohdalla en edes muista, että olisi sen kummemmin kyselty kuulumisia. Yleensä ainakin lankapuhelimien aikaan soitettiin, että moi, minä täällä. Anna ku kerron , kun tapahtui jotain jne... siitä se vuoropuhelu on lähtenyt käyntiin. Tai sitten kysästy, että mitäs sulle. No toinen on kertonut juttujaan ja sitte on itte kertonu omiaan ilman, että on jäänyt oottaan, että se toinen kysyy.
Olen tottunut sellaiseen luontevaan vuorovaikutukseen. Myös siihen, että on ihmisiä, jotka ei halua avautua elämästään ja toisia, jotka avautuu suurinpiirtein paskalla käymisenkin.
Siksi tätä ketjua on ollut aika ihmeellistä lukea, että en ole koskaan edes tajunnut, että ihmissuhteet voi olla joillekkin näin vaikeita. Itse olen kokenut ne helpoiksi. Jutellaan ja tutustutaan ilman paineita. Osa ihmisistä jää ja uusia tulee. Jos joku on jäänyt, on uusia tullut tilalle.
Tsemppiä kaikille yksinäisille. Toivottavasti löydätte ihmisiä elämäänne. Itse en osaa paneutua asemaanne, koska olen aina kokenut ihmissuhteet helpoiksi. Myös kyllä yksin olonkin niin kauan, että olen uudella paikkakunnalla löytänyt uusia tuttuja. Tämä avarsi silmiäni, että kaikille ei olekaan niin helppoa vain mennä ja tutustua.
Mä luulen, että tässä vaikuttaa todella paljon sukupolvi. Olen samaa ikäluokkaa kanssasi eikä ihmissuhteet aiemmin olleet tällaista peliä kuin nykyisin. Ennen nämä asiat olivat helpompia ja mutkattomampia eikä toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä kyräilty kuten nykyisin. Toisaalta tiedostan, että lankapuhelinten aikaan ei oltu niin tietoisia, mitä muut ihmiset tekivät ja keiden kanssa. Some on tuonut muiden nähtäville asioita, joista ennen kerrottiin kaverille, jos katsottiin tarpeelliseksi. Arjan luona kahvilla käyminen oli Riittaa kiinnostava asia vain silloin, jos Arja ja Riittakin olivat kavereita. Ja silloinkin Riittaa kiinnosti vain se, mitä Arjalle kuului.
Ihmissuhteista on tullut kertakäyttökamaa, aitoja ystäviä on vaikea löytää, tosi moni häipyy kun ei enää hyödy toisesta, kokemusta on.
Ei ihme kirjoitti:
No ei ihme että ootte yksinäisiä jos ette voi tuttua pyytää mihinkään seuraksi tai vaihtaa puhelinnumeroita. Miten tutuista voi koskaan tulla kavereita ja sittemmin ystäviä jos ette tee mitään ystävystyäksenne kenenkään kanssa?
Voi nuuskia, mihin tilanteeseen sopisi se, että kyselisi jo numeroita eikä todennäköisesti saa pakkeja tai toinen ole muuten eri linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Minäkin olen herkkä ihminen ja koen sen epämääräisyyden ja epätietoisuuden äätimmäisen ahdistavana ja traumoja jättävänä. Siksi arvostan suoraa puhetta, se kirpaisee vain kerran, ei koko elämää kuten epätietoisuuteen jääminen.
Aivan näin! Se on raastavaa, kun kuukausikaupalla mietiskelee ja ruotii jotain, vaikka jollain olisi siihen minuutin vastaus.
Mutta koskaan ei voi tietää, haluaako toinen tosiaan kuulla todellisen syyn vai pitäisikö ainakin asiaa jotenkin kaunistella.
Kannattaa kysyä jos mietityttää, eikä vältellä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Helpoltahan se vaikuttaa noin yksinkertaistettuna. Mutta entäs jos joku näistä tutuistasi sinnikkäästi alkaa pitää sua ystiksenään ja toivoa tapaamisia ja viestitellä ahkeraan? Mulla on kokemusta siitä että jotkut ihan oikeasti yhden tai parin pinnallisen rupattelun jälkeen ajattelevat saaneensa hyvänkin ystävän vaikka itse ajatteli vain rupattelevansa kepeitä jonkun satunnaisen ihmisen kanssa. Tai jos alkuun kivalta vaikuttaneesta ihmisestä tulee kaveruuden syvetessä vasta esiin niin epämiellyttäviä puolia että haluatkin ottaa takapakkia?
Kirjoitin siis tuon kommentin, että melko suoraviivaista on.
No mä toivoisin, että asiat voitaisiin sanoa suoraan. Minulle on kaksi henkilöä sanonut elämässäni, että tää oli tässä. Perustellut myös, miksi. Aivan eri syistä, ja toisen kanssa ollaan oltu vuosien jälkeen uudestaan yhteyksissäkin, joskin tietyllä varauksella - ollaan sekin asia puitu, että vanhaan ei ole paluuta. Toista moikkaan, jos näen. Toki heidän päätöksensä aikoinaan satuttivat ja olivat surullisia, mutta parempi se on kuulla selkokielellä, missä mennään ja miksi.
Pahinta on se, että jää itse epämääräisyyteen eikä ehkä koskaan saa kuulla, että mitä kävi. Vai kävikö mitään vai etäännyttiinkö vaan, kun esim. yhteinen työpaikka jäi taakse.
Toki joillekin omissa silmissä suht vieraille voi olla vaikeata tai outoa selittää asioita kovin syvällisesti, mutta en minä sitäkään mahdottomana pidä. Kyllä ihmiset usein ymmärtävät, jos kuulevat ihan järjellisiä selityksiä. Minulle on sanottu esim. epämiellyttävästä puolesta itsessäni (joskin melko pitkäaikaisen ystävyyden jälkeen), ja olen itsekin tietoinen, ettei se piirre sovi kaikkien makuun, joten vaikeata sitä on pitää kauhean loukkaavana.
Mutta tässä ketjussa on myös puhuttu hyvin satuttavina kokemuksina niistä tilanteista, jossa ystävä on puhunut suunsa puhtaaksi suhteen päättäessään. Mistä sen tietää, kuka haluaa tulla jätetyksi suoraan ja kuka silkkihansikkain?
Sen tietää ainakin siitä, jos toinen laittaa monta viestiä, että "huhuu, mitäs kävi, ei ole kuulunut mitään, mitä kuuluu, oletko vihainen tmv.?" eli siis selvästi haluaisi tietää, mikä prosessi on käynnissä. Silloin on varmasti valmis jo kuulemaan ihan mitä tahansakin. Tai jos toinen moneen otteeseen kysyy, että niin koskas nähdään, niin eiköhän siinä jotain pitäisi jo alkaa avautua, jotta toinen ei ikuisesti kuluttaisi energiaansa asiaan.
Ja sit voihan asioita just selittää myös siten, että ei nyt ihan törkimys silti ole.
Miten selität (olematta törkeä) pitkän koulukiusaamistaustan omaavalle ihmiselle, että hänen persoonsansa on sellainen, ettei hänen kavereidensakaan kanssa haluta olla tekemisissä? Mulla oli aikoinaan tällainen tuttu ja teki itsemurhan sen jälkeen, kun hänen ystävänsä oli kertonut todellisen syyn.
Noo, en mä usko, että tuossakaan tilanteessa se syyn kertominen on ollut varsinainen syy itsemurhaan.
Mutta tässä ketjussa on myös puhuttu hyvin satuttavina kokemuksina niistä tilanteista, jossa ystävä on puhunut suunsa puhtaaksi suhteen päättäessään. Mistä sen tietää, kuka haluaa tulla jätetyksi suoraan ja kuka silkkihansikkain?