Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelette ihmisistä, jotka kertovat ilakoiden miten joku on ollut teidän ystävyydestänne tai yhteisestä tekemisestänne mustasukkaisen oloinen (toinen ystävä, puoliso, sisarus...? Tuleeko siitä teille kummallinen olo?
Olenko outo, jos minulle tulee tuosta sellainen olo, että toinen ihminen käyttää minua pelinappulana omissa sosiaalisissa peleissään sen sijaan, että ensisijaisesti olisi kiinnostunut ystävyydestä kanssani?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelette ihmisistä, jotka kertovat ilakoiden miten joku on ollut teidän ystävyydestänne tai yhteisestä tekemisestänne mustasukkaisen oloinen (toinen ystävä, puoliso, sisarus...? Tuleeko siitä teille kummallinen olo?
Musta olisi ihan ok kertoa tuo. Nimittäin jos vaikka "Maija" olisi ollut mustasukkaisen oloinen mun ja "Kaisan" tapaamisesta niin voitaisiin sitten seuraavalla kerralla ottaa Maijakin mukaan! Eli ihan hyvä olis tietää. Ja jos ystävän puoliso olisi mustasukkainen meidän ystävyydestä, sekin olisi ihan hyödyllistä tietää...
Minä ymmärsin pitkän suremisen jälkeen, mikä vapaus minulla nyt on, kun ystävät ovat jääneet. En ole vastuussa kenellekään eikä minunkaan ei tarvitse pitää yhteyttä tai nähdä vaivaa kenenkään toisen eteen. Kukaan (miestäni, perhettä ja esimiestäni) lukuunottamatta ei voi vaatia tai odottaa minulta mitään muuta kuin asiallisia käytöstapoja. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen vapaa ja juuri tällä hetkellä onnellinen oivallukseltani :) Kaikissa asioissa on monta puolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Siksi, koska toinen osapuoli on voinut loukkaantua jostain sellaisesta, jota en loukkaavaksi tarkoittanut lainkaan enkä ole näin olleen siitä itse tietoinen.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Minäkin olen herkkä ihminen ja koen sen epämääräisyyden ja epätietoisuuden äätimmäisen ahdistavana ja traumoja jättävänä. Siksi arvostan suoraa puhetta, se kirpaisee vain kerran, ei koko elämää kuten epätietoisuuteen jääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärsin pitkän suremisen jälkeen, mikä vapaus minulla nyt on, kun ystävät ovat jääneet. En ole vastuussa kenellekään eikä minunkaan ei tarvitse pitää yhteyttä tai nähdä vaivaa kenenkään toisen eteen. Kukaan (miestäni, perhettä ja esimiestäni) lukuunottamatta ei voi vaatia tai odottaa minulta mitään muuta kuin asiallisia käytöstapoja. Voi kuulostaa hullulta, mutta olen vapaa ja juuri tällä hetkellä onnellinen oivallukseltani :) Kaikissa asioissa on monta puolta.
Jatkan: vaikka en omasta halustani ole yksinäinen - tietenkään! - niin eipähän tarvitse enää kuluttaa aikaa toisten kissanristiäisiin, muuttoihin, talkoisiin tai lapsenvahtina oloon, vaan voin nyt ja jatkossa tehdä juuri niitä asioita, jotka minua kiinnostavat ja ovat arvojeni mukaisia. Ja ehkä joskus tulee vastaan ihmisiä, joista tulee uusia ystäviä, who knows :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa suorapuheisuus/hienotunteisuusasiassa tulee taas ihmisten erilaisuus ja luonne-erot esiin.
Toiset selvästikin haluavat suoran välien katkaisun, vaikka se satuttaisikin ja toiset taas hellävaraisen vaikka jäisi epäselvyyksiä. Itse herkkänä ihmisenä kannatan hienotunteisuutta näissä asioissa ja mua ei edes paljoa haittaa jos jää epämääräiseksi syy sille miksi joku vaikuttaa karttelevan mua, se on hänen asiansa ja kaikkia ei voi miellyttää tai ehkä hänellä on vain kiire ja ystäväkiintiö täynnä. Sen sijaan mua haittaisi kovasti jos joku ilmoittaisi ihan suoraan ettei halua olla kanssani missään tekemisissä ja ehkäpä kävisi vielä läpi luonnettani siihen liittyen. :(
Minäkin olen herkkä ihminen ja koen sen epämääräisyyden ja epätietoisuuden äätimmäisen ahdistavana ja traumoja jättävänä. Siksi arvostan suoraa puhetta, se kirpaisee vain kerran, ei koko elämää kuten epätietoisuuteen jääminen.
Sama juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suurinosa kavereista sellaisia jotka ottaa kyllä yhteyttä mutta se ärsyttää tosiaan monen kanssa että ei osata ystävällisyyttä tai vastavuoroisuuttaan kysellä miten toisella menee. Minä olen kiinnostunut ja kyselen miten elämä on mennyt jos ei hetkeen olla nähty ja niistä juttuja kyllä riittää vatvomiseen asti. Mikä ei haittaa, mutta jos omia asioita koittaa puhua niin ne sivuutetaan aika nopeesti. Yksikin kerta oli hyvä kun toisen kaverin X kanssa ihmeteltiin kuinka yhteinen tuttavamme puhuu vain omista asioista eikä häntä yhtään kiinnosta meidän muiden puheet. Sitten jatkaessamme juttua niin huomasin että tämä X tekee samoin, eli minun jutut ohitettiin olankohautuksella kun taas hänen ongelmia piti vatkomalla vatvoa.
Sitten on myös niitä kavereita jotka eivät itse ota yhteyttä tai kysele mihinkään vaan heitä pitää itse vaivata. Näin eräskin kaveri jäi kaveripiiristä ulkopuolelle, tosin harmittelee kuinka ei ole puhunut noiden vanhojen kaverien kanssa 5 vuoteen aivan kuin se olisi heidän vikansa. Minun kanssa yhteys säilyi koska asumme melkein naapureina niin näemme usein. Perusteli vain asiaa että hän ei ”osaa” ottaa yhteyttä tai pyytää muita mihinkään.
Onneksi on niitäkin kavereita olemassa jotka osaa kysellä oma-aloitteisesti kuulumisia tai pyytää jonnekin... ihmetyttää vain kuinka alkeellisia sosiaalisiataitoja ihmisillä on..
Olen varmaan jo eri sukupolvea, kuin sinä, kun kuudettakymmenettä jo lähenen. Mutta omalla kohdalla en edes muista, että olisi sen kummemmin kyselty kuulumisia. Yleensä ainakin lankapuhelimien aikaan soitettiin, että moi, minä täällä. Anna ku kerron , kun tapahtui jotain jne... siitä se vuoropuhelu on lähtenyt käyntiin. Tai sitten kysästy, että mitäs sulle. No toinen on kertonut juttujaan ja sitte on itte kertonu omiaan ilman, että on jäänyt oottaan, että se toinen kysyy.
Olen tottunut sellaiseen luontevaan vuorovaikutukseen. Myös siihen, että on ihmisiä, jotka ei halua avautua elämästään ja toisia, jotka avautuu suurinpiirtein paskalla käymisenkin.
Siksi tätä ketjua on ollut aika ihmeellistä lukea, että en ole koskaan edes tajunnut, että ihmissuhteet voi olla joillekkin näin vaikeita. Itse olen kokenut ne helpoiksi. Jutellaan ja tutustutaan ilman paineita. Osa ihmisistä jää ja uusia tulee. Jos joku on jäänyt, on uusia tullut tilalle.
Tsemppiä kaikille yksinäisille. Toivottavasti löydätte ihmisiä elämäänne. Itse en osaa paneutua asemaanne, koska olen aina kokenut ihmissuhteet helpoiksi. Myös kyllä yksin olonkin niin kauan, että olen uudella paikkakunnalla löytänyt uusia tuttuja. Tämä avarsi silmiäni, että kaikille ei olekaan niin helppoa vain mennä ja tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelette ihmisistä, jotka kertovat ilakoiden miten joku on ollut teidän ystävyydestänne tai yhteisestä tekemisestänne mustasukkaisen oloinen (toinen ystävä, puoliso, sisarus...? Tuleeko siitä teille kummallinen olo?
Musta olisi ihan ok kertoa tuo. Nimittäin jos vaikka "Maija" olisi ollut mustasukkaisen oloinen mun ja "Kaisan" tapaamisesta niin voitaisiin sitten seuraavalla kerralla ottaa Maijakin mukaan! Eli ihan hyvä olis tietää. Ja jos ystävän puoliso olisi mustasukkainen meidän ystävyydestä, sekin olisi ihan hyödyllistä tietää...
Mutta jos jollain on huono suhde puolisoon, niin mitä ihmettä ystävä sille oikein voi tehdä? Ei ole normaalia, että puoliso on mustasukkainen jostain vaimonsa shoppailusta kaupungilla. Eikö ole normaalia ilkoida silläkään, että näin puolison sai tehtyä mustasukkaiseksi. Tällaisiin ihmissuhdekiemuroihin ei sivullisena tee mieli sekaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Koska se voi olla yksi mahdollinen syy siihen, miksi suhde on katkennut. Mistä voisin tietää mikä syy välirikkoon oikein on, jos toinen ei siitä minulle ole kertonut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Siksi, koska toinen osapuoli on voinut loukkaantua jostain sellaisesta, jota en loukkaavaksi tarkoittanut lainkaan enkä ole näin olleen siitä itse tietoinen.
Okei. Sanoitkin toki, että yrität käyttäytyä hyvin, mutta et siis aina kuitenkaan käyttäydy. Suosittelen käyttäytymään aina hyvin. Mitä vähemmän tunnet toista ihmistä, sitä varovaisempi kannattaa olla esim siinä, millä tavalla puhuu muista ihmisistä tai asioista (esim ei kannata puhua halveksivaan sävyyn mistään ihmisryhmästä tai väheksyvästi asiasta, jolla voikin olla jollekin toiselle todella suuri merkitys), millaista kieltä käyttää (esim "v****n vammanen" voi loukata sellaista, jonka läheisissä on vammaisia, vaikka tuo kommenttisi olisikin koskenut jotain ohi kulkenutta ihmistä, joka tönäisi sinua), millaisista asioista vitsailee jne. Älä sano tai tee asioita, joista et tiedä, loukkaantuuko toinen vai ei. Sano tai tee vasta sitten, kun olet tutustunut toiseen niin hyvin, että tiedät, ettei hän loukkaannu. Eikä hyvät tavat ja siisti kielenkäyttö ole haitaksi silloinkaan, kun olette jo hyviä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taidan olla tällainen ystävä, joka ei kysele! Ihmiset avautuvat minulle aivan liiankin helposti, niin yritän varoa ruokkimasta tätä käytöstä. Tajuan kyllä, että vaikutan ehkä itsekeskeiseltä.
En vain itse oikein pidä kuulumisten vaihtamisesta somessa. Haluaisin sopia siellä tapaamisista ja tavata sen verran usein, että olen spontaanin jutustelun kautta kartalla siitä, mitä toisen elämässä tapahtuu. Tällöin ei tarvitse erikseen aina vaihtaa muodollisesti kuulumisia.
Minä taas en kysele mitään, koska pidän itse sellaista tungettelevana. Ajattelen, että ystäväni kertoo kyllä itse, jos haluaa kertoa, kuuntelen mielelläni ja kommentoihn ja kommenttejani kaivataan. Jotenkin koko suhteen itsestäänselvänä oletusarvona on, että olen kiinnostunut hänen asioistaan, joten mitä-missä-milloin-miksi -tenttaukset tuntuvat vähän hoopoilta. Kertoo itse jos kertoo.
Mä ajattelen täsmälleen samalla tavalla. Vasta tästä ketjusta olen oppinut, että joillain tosiaan on ystäviä ja kavereita, joiden asioista ei olla lainkaan kiinnostuneita. Varmasti tällaisilla suhteilla on jokin tärkeä merkitys...varmaan se, että saa kertoa omista asioistaan edes jollekin tai ettei olisi täysin yksin, mutta mä en haluaisi sellaista ystävyyssuhdetta enkä edes kaverisuhdetta, jossa kuulumisista ja muista asioista voi kertoa vasta sitten, kun niitä erikseen kysytään.
En myöskään halua mitään tenttausta vaan toinen kertoo sen mitä haluaa ja niin teen itsekin. Mun mielestä yksi ihan selkeä merkki tuttavuuden muuttumisesta kaveruudeksi ja kaveruudesta ystävyydeksi on nimenomaan tuo, miten paljon halutaan itsestä kertoa ja millä tasolla. Mikään tenttaaminen ei ainakaan omalla kohdallani nopeuta tätä prosessia vaan pikemminkin saa mut peräytymään.
Tuo itsestään paljastaminen "liian paljon, liian varhain" voi toisinaan tosiaan pelästyttää. Sitä saattaa alkaa epäillä, ettei toinen ole oikein tasapainossa itsensä kanssa, jos hänellä on hirveän voimakas tarve uskoutua lähes ventovieraalle ihmiselle hyvin henkilökohtaisista asioistaan. Silloin saattaa tuntua turvallisimmalta ottaa etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Siksi, koska toinen osapuoli on voinut loukkaantua jostain sellaisesta, jota en loukkaavaksi tarkoittanut lainkaan enkä ole näin olleen siitä itse tietoinen.
Okei. Sanoitkin toki, että yrität käyttäytyä hyvin, mutta et siis aina kuitenkaan käyttäydy. Suosittelen käyttäytymään aina hyvin. Mitä vähemmän tunnet toista ihmistä, sitä varovaisempi kannattaa olla esim siinä, millä tavalla puhuu muista ihmisistä tai asioista (esim ei kannata puhua halveksivaan sävyyn mistään ihmisryhmästä tai väheksyvästi asiasta, jolla voikin olla jollekin toiselle todella suuri merkitys), millaista kieltä käyttää (esim "v****n vammanen" voi loukata sellaista, jonka läheisissä on vammaisia, vaikka tuo kommenttisi olisikin koskenut jotain ohi kulkenutta ihmistä, joka tönäisi sinua), millaisista asioista vitsailee jne. Älä sano tai tee asioita, joista et tiedä, loukkaantuuko toinen vai ei. Sano tai tee vasta sitten, kun olet tutustunut toiseen niin hyvin, että tiedät, ettei hän loukkaannu. Eikä hyvät tavat ja siisti kielenkäyttö ole haitaksi silloinkaan, kun olette jo hyviä ystäviä.
Kukaan ei käyttäydy aina kaikkien muiden mielestä hyvin, koska käsitykset hyvästä käytöksestä eroavat ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
TÄMÄ!
Tässä on juuri se, kun ne maijat ja kaijat kohtaa. Kaijat voivat olla tekemisissä tuttujen kanssa ja he ovat toisilleen ajanvietettä. Tuttuja, joiden kanssa käydään bilettämässä ja tavataan jossain tai jonkun kanssa lähdetään jonnekkin, kun on kivaa.
Maijat eivät tällaista halua. He eivät halua bilettää tuttujen kanssa tai lähteä tuttujen kanssa mihinkään tai tavata tuttuja. He eivät halua viettää aikaa tuttujen kanssa ja kavereiden kanssa eli tutustua ajanvietteisiin. He haluavat syvempiä suhteita, oikeita ja aitoja sitoutumisia.
Tässä se ristiriita on ja ihmiset loukkaantuvat. Kummatkaan eivät tarkoita pahaa, mutta heille ihmissuhteet merkitsevät eri asioita
No ei nyt ihan näinkään. Kyllähän kaikilla voi olla kaikenlaisia tuttuja, kavereita ja ystäviä. Ainakin minulla "Maijana" on. Etenkin vanhemmiten on joutunut tyytymään siihen, että monet suhteet eivät vain syvene.
Mutta en halua olla epärehellinen ihmisille. Ei minun tarvitse heitä suoraan nimetä tutuiksi, kavereiksi ja ystäviksi, mutta ei se melko varmastikaan jää myöskään epäselväksi. Minä en lähde kaveeraamaan ja viestittelemään tutun kanssa, mutta voin moikata häntä kadulla tai baarissa. Jos taas teemme jonkun porukan kanssa yhteisiä kesäreissujakin, niin kyllä se on minulta jo selkeä signaali siihen suuntaan, että kyseiset henkilöt merkitsevät minulle vähän enemmän. En tee siis mitään "konnankoukkuja" eli puhelinnumeroiden vaihtoa, amerikkalaistyylistä ihkudaa-jutustelua, näkemisiä, ja sitten yhtäkkiä todetaan, että et sä kyllä ystäväni ole, mutta olet sellanen ihan jees tuttu.
Sinällään siis hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista toimintaa.
Näissäkin on paljon käytöseroja. Minä saatan tuttujenkin kanssa lähteä jonnekkin. Varsinkin nuorena olin sellainen, että kuljin paljon yksin. Oli kantapaikkoja, joissa kulki monenlaista tuttua yms. Menin yksin johonkin paikkaan ja jos näin tuttuja, niin istuin pöytään. Vietettiin iltaa yhdessä ja jonkun kanssa saatoin lähteä samoille jatkoille ja kivaa oli. Saatoin jonkun tutun kanssa samalla sopia, että ens viikolla puistopicnikit porukalla.
Näin vanhempanakaan en luokittele ihmisiä eri luokkiin ja minkä luokan kanssa teen sitä ja minkä tätä. Jos jollakin tutulla on kiva idea, voin lähteä matkaan, vaikka emme ole syvemmin ystävystyneet ja emme tulekkaan. Ihmiset nyt yleisesti ottaen ovat mukavia.
Ehkä se tässä juuri on joillain vaikeaa. Jos joku tuttu pyytää mukaan, ollaan pöyristyneitä, että minähän en tuttujen kanssa tee muuta kuin moikkaan kadulla ja vain ystävien kanssa teen juttuja. Toiset voivat lähteä reissuun tai viettää porukalla viikonloppua oudompienkin ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tuntuvat haluavan tietää syyn, miksi ystävyys päättyy tai viilenee. Siis mitä niin pahaa ovat toiselle tehneet tai sanoneet, että suhde loppuu. Puhutteko te aina mitä sylki suuhun tuo välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu? Ja teette mitä haluatte välittämättä, miltä tekonne toisesta tuntuu? Eikö päässänne syty yhtään mikään lamppu - ei edes kynttilä - , kun ystävä lopettaakin yhteydenpidon ja oletatte syyn olevan teissä?
Ei syty. Yritän käyttäytyä ihmisiä kohtaan hyvin. Siksi tuollaiset tilanteet ovat tuntuneet erittäin hämmentäviltä.
No miksi sitten oletat, että suhde päättyy jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet tehnyt tai sanonut?
Koska se voi olla yksi mahdollinen syy siihen, miksi suhde on katkennut. Mistä voisin tietää mikä syy välirikkoon oikein on, jos toinen ei siitä minulle ole kertonut?
Tätä mä just hain eli siis tosiaan on ihmisiä, jotka sanovat ja tekevät asioita välittämättä lainkaan, miltä se toisesta tuntuu ja että sillä voi olla seurauksia. Ilmeisesti joillain tätä tapahtuu niin paljon, ettei enää niistä monista sanomisista ja tekemisistä enää itse osata edes arvata, mikä niistä oli lopullinen suhteen katkeamisen syy. Ja sen vuoksi sen toisen pitää kertoa.
Mitä ajattelette ihmisistä, jotka kertovat ilakoiden miten joku on ollut teidän ystävyydestänne tai yhteisestä tekemisestänne mustasukkaisen oloinen (toinen ystävä, puoliso, sisarus...? Tuleeko siitä teille kummallinen olo?