Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä ihmiset tekevätkin itselleen ongelmia. Jos et halua pitää yhteyttä johonkin, älä pidä. Jos haluat, että yhteydenpito on vastavuoroista, älä edes aloita yksipuolista yhteydenpitoa. Jos yhteydenpito jonkun kanssa on ollut vastavuoroista, mutta nyt toinen ei ole ottanut yhteyttä, vaikka olisi hänen vuoronsa, älä ota yhteyttä ennenkuin vasta sitten, kun hän on ensin ottanut yhteyttä. 

Olisipa elämä näin yksinkertaista. 

No kuule kun se tässä asiassa nimenomaan on noin yksinkertaista. Yhteydenpito on täysin vapaaehtoista, ei ole mitään lakia, joka velvoittaisi pitämään yhteyttä yhtään kehenkään. 

Niin, ei ole ei. Ehkä vaan aika moni ei ole valmis siihen, että live alone, die alone. 

Edelleenkin on täysin oma ja vapaaehtoinen valinta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei halua pitää yhteyttä. Mutta joo, onhan niitäkin ihmisiä, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ottavat pataan puolisoltaan, koska ei muka voi mitään muutakaan. Nuo "ystävät" ja "kaverit" tuskin sentään heittäytyisivät väkivaltaisiksi, vaikka lopettaisikin yhteydenpidon. Väkivaltainen exä sen vielä voisi tehdäkin. 

Pääsit jo lähelle asian ydintä, mutta ihan lopussa päätit ohittaa asian. Eihän niissä parisuhteissakaan ole kyse pelosta pelkästään. Ei suinkaan. 

Ei kukaan ole kieltämässä sitä, etteikö olisi vapaaehtoisuudesta kyse. Mutta koita ymmärtää, että maailmassa on paljon kaikenlaisia - sinun silmin varmastikin - tossukoita, jotka ovat kilttejä, antavat anteeksi ja ymmärtävät kerta toisensa jälkeen. Niin parisuhteissa kuin ystävyyssuhteissa. Eivät he osaa eivätkä halua olla näin ehdottomia kuin sinä suosittelet olemaan. Niin, siihen sinä tietysti toteat, että no se on sitten oma ongelma. 

Kuten sanoin, moni ei halua viettää koko elämäänsä ihan ypöyksin, jos ei ole pakko. Siksi sitä on valmis hyväksymään erilaisia ihmisiä ja monenlaisia toimintatapoja, jopa pitkin hampain. Tässä ketjussa on paljon esitetty toiveita ja ihannetilanteita, mutta ei se silti sitä tarkoita, että tosielämässä suostuisi vain niiden mukaiseen elämään. 

En voi mitään sille, että minusta huonoissa ihmissuhteissa roikkuvat ovat joko masokisteja tai läheisriippuvaisia tai sitten heiltä yksinkertaisesti vain puuttuu itsekunnioitus. Tai kaikki nuo. Yrittäisin mieluummin tehdä jotain noille syille, jotka aiheuttavat itselle vahingollista käytöstä, kuin alistuisin tilanteeseen ajatellen, että en parempaakaan saa tai ole ansainnut. Nimittäin kukaan muu ei voi noille syille tehdä mitään vaan ainoastaan ihminen itse. Tarvittaessa sitten vaikka ammattiauttajan avustuksella. 

Tosin siis silti täytyy lisätä, että onhan tässäkin ketjussa nähty, että kun jotain muutosta sitten toivoo, niin tulee paikalle joukko tyyppejä, jotka sanovat, että niin kun te tolleen vaaditte kaikkee, niin ei kukaan teidän kanssa haluakaan olla ja me muut taas emme vaadi mitään. Että ota tästä nyt sitten selvää. 

Vierailija kirjoitti:

Musta on alkanut tuntua, että nykyään osalle ihmisistä riittää yhteydenpitovälineeksi aika pitkälti some! Ja whatsup yms. viestittelyt. Some on korvannut puhelimella soittelut aika pitkälti(?) vai mitä olette mieltä?

Ikävä kyllä. :(

Toisaalta taas esim. minulla on alkanut some jo jäädä vähän sivuun.  En jaksa innostua jokaisesta plinkahduksesta tai olla kyttäämässä koko ajan Facebookia tmv. Veikkaan, että aika monella sama. Ehkä jotain uutta luvassa lähitulevaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Musta on alkanut tuntua, että nykyään osalle ihmisistä riittää yhteydenpitovälineeksi aika pitkälti some! Ja whatsup yms. viestittelyt. Some on korvannut puhelimella soittelut aika pitkälti(?) vai mitä olette mieltä?

Mulle ainakin. Johtuu pääasiassa siitä, että puhelin on lähes aina mukana. Lankapuhelinten aikaan ei tarvinnut olla tavoitettavissa kaupassa, bussissa, lenkillä, autoa ajaessa, kampaajalla, ystävien kanssa kahvilassa, mummolassa eikä missään muuallakaan paitsi kotona. Oli paljon selkeämpää, mihin aikaan päivästä oli hyvä aika soittaa. Ei samalla sekunnilla, kun toinen tuli töistä kotiin. Yleensä ihmisten annettiin tulla kotiin, laittaa ruoka ja syödä. Toisaalta ennen oli elämäkin säännöllisempää, ei ollut niin epäsäännöllisiä työaikoja eikä niin paljon kodin ulkopuolisia harrastuksia. Puheluita ystäviltä ja kavereilta saattoi odottaa tavallisimmin klo 19-21 välisenä aikana ja muun ajan sai tehdä niitä asioita, joita halusi tai piti tehdä. Ja ihan vastaavasti itse soittaessaan tiesi, milloin ystävällä tai kaverilla on sopiva hetki puhua puhelimessa. Mulle on kännyköiden myötä tullut puhelimesta lähinnä ärsyttävä, koska se soi 99%:sti väärään aikaan. Siis just silloin, kun olet latomassa kaupassa ostoksiasi kassahihnalle tai jotain muuta vastaavaa.

Mutta sitten taas some antaa mahdollisuuden pitää yhteyttä sellaisiinkin ihmisiin, joihin ilman somea tuskin tulisi pidettyä yhteyttä lainkaan. 15 vuotta sitten en olisi tunnistanut 32:sta serkustani kuin kolme, jos olisivat tulleet kadulla vastaan. Nyt mä tiedän heistä jokaisesta, miltä he nyt näyttävät tänään, mitä heidän elämäänsä kuuluu, keiden kanssa he ovat naimisissa ja minkä ikäisiä lapsia ja lapsenlapsia heillä on. Musta on ollut oikein mukavaa, kun serkkujeni lapsetkin ovat pyytäneet mua FB-kavereikseen ja aika usein viestitellään yksityisviesteinkin. FB on tuonut suvun takaisin lähemmäksi ja tarkoitus onkin, että järjestetään isommalla kokoonapanolla serkkujen tapaamisia. Pienemmällä ollaan jo tavattukin, vuosikymmenten jälkeen. Mä tykkään, koska olen aika sukurakas. 

minäkin olen yksinäinen, tunnen tuskan. Itsellä ei ole koskaan ollut kunnolla ystäviä ja he vähäisetkin, joita joskus oli ovat ajautuneet eri teille. Jo pienenä olin syrjitty, aina keksittiin mitä erikoisimpia syitä miksi jätettiin porukan ulkopuolelle "ei me leikitä vaalehiuksisten kanssa" ja "asut niin kaukana" vaikka todellisuudesa asuin lähempänä kuin monet muut kaverit.Vaikka itse olin aina mukava ja hyvä kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3. Todellinen ystävä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

Myrkyllinen ystävä yrittää hallita ja muuttaa sinua. Et ole ikinä riittävä, vaikka täyttäisit jokaisen hänen toiveistaan.

5. Todellinen ystävä saa sinusta esiin parhaat puolesi.

Myrkyllinen ystävä saa sinusta esiin huonoimmat puolesi. Alat ehkä huomaamatta vähätellä itseäsi ja vältellä hyvien uutisten kertomista.

Mielestäni nämä kohdat eivät pidä läheskään aina paikkaansa. Se ei ole myrkyllisyyttä, jos huomauttaa, ehkä toistuvastikin, toisen ikävistä ja loukkaavista teoista. Se on pyrkimystä pitää puolensa ja kertoa omista tarpeistaan. Toiveita saa olla, ja on yksioikoista sanoa, että kuitenkaan toinen ei riitä. 

Kohdasta viisi taas sanoisin, että en tiedä, onko ystävän tehtävä saada esille toisesta hyviä tai huonoja puolia. Henkilö on itse vastuussa itsestään. Usein kuulee, että "SINUN takiasi minä tulin vihaiseksi". Ei, vaan henkilö vihastui ihan itse. 

Olen eri mieltä. Kyllä muilla on vastuuta asioista, joita he tekevät toisille ja siitä syntyvistä reaktioista. Ajattele vaikka kuinka joku kaataisi toisen päälle kiuhuvaa vettä. Kohde tuntisi tietenkin suurta kipua. Onko uhri silloin vastuussa omasta kivustaan? Voisiko hän yrittää reagoida toisin? Tuntea vaikka mielihyvää, vaikka aivoihin johtavat hermot pakottavat tuntemaan kipua?

Kyllä tekijä on vastuussa teoistaan ja nämä teot aiheuttavat reaktion, kuten vaikka surun tai vihan. Ja kyllä tekijän pitäisi kyetä ymmärtämään se, eikä puolustautua raukkamaisesti sen taakse, että jokainen on vastuussa omasta reaktiostaan, kuten vaikka vihasta.

Eli jos tökit karhua kepillä ja karhu suuttuu ja syö sinut, niin voit katsoa peiliin.

Ainoastaan muutamat vanhemmat ihmiset ottavat yhteyttä silloin tällöin sekä yksi vanha luokkakaveri joka kertoo omat kuulumisensa muttei juurikaan halua jutella minun asioistani. Vain puolisoni soittelee minulle, niin ja iäkäs äitini joka valittaa jostain epäkohdasta kun ei muutakaan osaa tehdä. Mutta eipä tuo nyt haittaa koska olen siihen jo tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Kiitos, pistit minut todella ajattelemaan!

Tunsin piston sydämessäni, mutta asiat eivät silti aina ole noin yksinkertaisia. Taustalla voi olla vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai muu terveyteen liittyvä asia. En kuitenkaan halua omaa tilannettani avata tämän enempää.

Kannattaisiko minun jatkossa suoraan kieltäytyä kaikista kutsuista ja unohtaa ne kukat ja lahjat kokonaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Tällaisia "juhlavieraita" voi olla paljon. Itse juhlat lässähtävät kasaan, kun juuri kukaan ei saavu niihin. Erillisistä vierailuista kieltäytyminen taas on hankalaa, jos joku itse tällaistä visiittiä kutsuun vastatessaan ehdottaa. Ja olisi tylyä ottaa vieras vastaan tarjoamatta mitään kukkasen tuojalle. Käytännössä yhden juhlan sijaan viikkokausia käytätkin kaiken aikasi juosten kaupassa hakemassa tarjottavia vierailijoille ja keitellessä kahveja. Ihan vain siksi, ettei joku halua tulla käymään juhlissa yhtenä vieraana muiden joukosta, vaan haluaa, että päivänsankarin sijaan keskitytään aina vain pelkästään häneen, koska hän ei ole mikään osa massaa, ei edes niissä toisen 60-vuotisjuhlissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Tällaisia "juhlavieraita" voi olla paljon. Itse juhlat lässähtävät kasaan, kun juuri kukaan ei saavu niihin. Erillisistä vierailuista kieltäytyminen taas on hankalaa, jos joku itse tällaistä visiittiä kutsuun vastatessaan ehdottaa. Ja olisi tylyä ottaa vieras vastaan tarjoamatta mitään kukkasen tuojalle. Käytännössä yhden juhlan sijaan viikkokausia käytätkin kaiken aikasi juosten kaupassa hakemassa tarjottavia vierailijoille ja keitellessä kahveja. Ihan vain siksi, ettei joku halua tulla käymään juhlissa yhtenä vieraana muiden joukosta, vaan haluaa, että päivänsankarin sijaan keskitytään aina vain pelkästään häneen, koska hän ei ole mikään osa massaa, ei edes niissä toisen 60-vuotisjuhlissa.

Miten vaikka lahjakortti postitse, kelpaisiko se?

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Ehkä se tärkein ystävä, jonka kanssa on läheisin ja johon voi aina luottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Ehkä se tärkein ystävä, jonka kanssa on läheisin ja johon voi aina luottaa?

Okei. Mulla on kolme yhtä tärkeää, läheistä ja luotettavaa ystävää, mutta tosiystävää mulla siis ei ole. En kyllä vaihtaisi näitä kolmea ystävääni yhteen tosiystävään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Kiitos, pistit minut todella ajattelemaan!

Tunsin piston sydämessäni, mutta asiat eivät silti aina ole noin yksinkertaisia. Taustalla voi olla vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai muu terveyteen liittyvä asia. En kuitenkaan halua omaa tilannettani avata tämän enempää.

Kannattaisiko minun jatkossa suoraan kieltäytyä kaikista kutsuista ja unohtaa ne kukat ja lahjat kokonaan?

Älä änge varsinaisen juhlapäivän jälkeen minnekään, ellei isäntäväki kysy sinulta haluaisitko piipahtaa erikseen myöhemmin. Jos itse kieltäydyt kutsusta ja ehdotat tuota järjestelyä, niin asetat kutsujen järjestäjän hankalaan asemaan. Kieltäytyä toki voi, mutta se on kiusallista ja hankalaa, varsinkin jos ehdotukseen pitäisi reagoida nopeasti vaikka puhelimessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Ehkä se tärkein ystävä, jonka kanssa on läheisin ja johon voi aina luottaa?

Tosiystävää kaipaavan kanssa ystävystymiseen liittyyy siis aina kilpailu hänen muiden ystäviensä kanssa tärkeysjärjestyksestä ja Tosiystävä-tittelistä? Muut saavat tyytyä olemaan perintöprinsessoja?

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Tosiystävä on paljastunut vuosien saatossa todella luotettavaksi. Ystävän luotettavuutta ei ole vielä samalla tavalla koeteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Tosiystävä on paljastunut vuosien saatossa todella luotettavaksi. Ystävän luotettavuutta ei ole vielä samalla tavalla koeteltu.

Ystävät ovat siis tavallaan koeajalla ja heidän luotettavuuttaan testataan ja koetellaan? Pitävätkö nämä tosiystävää kaipaavat tilanteesta, jossa he itse ovat toiselle "vain" ystäviä ja heidän luotettavuuttaan koetellaan? Entä, jos ei koskaan tule tilannetta, jossa luotettavuutta voisi tuolla tavalla koetella? Vai tarvitseeko tosiystävyyden edes toimia molempiin suuntiin? A voi tuntea B:n tosiystäväkseen, vaikka B:lle A onkin vain tavallinen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.

Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.

Kohdallasi kyse on juuri itsekeskeisyydestä. Johon sinulla on tietenkin oikeus. Juhlien järjestäjä järjestää juhlat. Hän kutsuu paikalle sellaiset henkilöt, joiden kanssa haluaa juhlia. Hän valitsee ajan, joka sopii hänelle. Miettii juhlaan liittyvät asiat ja maksaa homman.

Jos sinä ajattelisit ei-itsekeskeisesti vaan vaikka juhlajärjestäjäkeskeisesti, saapuisit paikalle toivottuun aikaan. Miettisit mahdollisimman mieleisen lahjan vastaanottajan mielestä ja pitäisit juhlijaa keskipisteenä.

Nyt sen sijaan pohdit omia tunteitasi. Tykkäätkö sinä suurista vai pienistä ryhmistä. Kukkanen on sinusta kiva ja muutama päivä juhlien jälkeen on sinusta parempi ajankohta.

Jotta et nyt näyttäytyisi ihan itsekkäältä ja menisi turhaan, niin kysyt tietenkin etukäteen sopivatko ne SINUN suunnitelmasi juhlakalulle.

Olet todennäköisesti niin tottunut itsekeskeisyytesi, että ihmettelet miten joku muu voisi tehdä toisin. Ettei ensin mieti mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja toimi sen mukaan.

Oletko koskaan miettinyt miltä.jostain juhlan järjestäjältä mahtaa tuntua, kun "ystävät" miettivät hänen suurena päivänä kuinka heille on tärkeämpää saada olla pienryhmässä, sohva, salkkarit jne. kun saapua paikalle juhlimaan heille jotain tärkeää, johon on käytetty paljon aikaa ja voimia?

Mieti vaikka miltä monesta äidistä ja lapsesta tai vaikka 50-vuotis juhliaan viettävästä miehestä tuntuu, kun kohdalle osuu monta sinunlaista eikä juhliin saavu ketään? Luuletko, että joku kukkanen 3 päivän päästä merkitsee jotain enää?

Kiitos, pistit minut todella ajattelemaan!

Tunsin piston sydämessäni, mutta asiat eivät silti aina ole noin yksinkertaisia. Taustalla voi olla vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai muu terveyteen liittyvä asia. En kuitenkaan halua omaa tilannettani avata tämän enempää.

Kannattaisiko minun jatkossa suoraan kieltäytyä kaikista kutsuista ja unohtaa ne kukat ja lahjat kokonaan?

Älä änge varsinaisen juhlapäivän jälkeen minnekään, ellei isäntäväki kysy sinulta haluaisitko piipahtaa erikseen myöhemmin. Jos itse kieltäydyt kutsusta ja ehdotat tuota järjestelyä, niin asetat kutsujen järjestäjän hankalaan asemaan. Kieltäytyä toki voi, mutta se on kiusallista ja hankalaa, varsinkin jos ehdotukseen pitäisi reagoida nopeasti vaikka puhelimessa.

Kiitos, näin teen jatkossa eli kieltäydyn ja lähetän vaikka kortin :)

En ole oikeasti tajunnut, miten hankala ihminen olen ollut. Mutta AV opettaa! Ja sanon tämän ihan vilpittömästi ja kiitollisena uusista näkemyksistä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Ehkä se tärkein ystävä, jonka kanssa on läheisin ja johon voi aina luottaa?

Tosiystävää kaipaavan kanssa ystävystymiseen liittyyy siis aina kilpailu hänen muiden ystäviensä kanssa tärkeysjärjestyksestä ja Tosiystävä-tittelistä? Muut saavat tyytyä olemaan perintöprinsessoja?

En tiedä, tuo oli vain yksi ajatus. Minulla ei ole tosiystävää tai muitakaan ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa puhutaan monesti "tosiystävästä". Selittäkää mulle, mitä eroa on tosiystävällä ja ystävällä?

Tosiystävä on paljastunut vuosien saatossa todella luotettavaksi. Ystävän luotettavuutta ei ole vielä samalla tavalla koeteltu.

Ystävät ovat siis tavallaan koeajalla ja heidän luotettavuuttaan testataan ja koetellaan? Pitävätkö nämä tosiystävää kaipaavat tilanteesta, jossa he itse ovat toiselle "vain" ystäviä ja heidän luotettavuuttaan koetellaan? Entä, jos ei koskaan tule tilannetta, jossa luotettavuutta voisi tuolla tavalla koetella? Vai tarvitseeko tosiystävyyden edes toimia molempiin suuntiin? A voi tuntea B:n tosiystäväkseen, vaikka B:lle A onkin vain tavallinen ystävä?

Vääntele sanoja miten lystäät. Eivät ne siitä kulu.