Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Miehillä taitaa olla aika paljon helpompaa.. Porukalla mennään ja tehdään? Naiset analysoi liikaa.
Itkeekö Perttikin itsensä iltaisin uneen, kun Jorma ei ole ottanut yhteyttä kahteen kuukauteen? Pertti haluaisi kutsua Jorman mökille saunomaan ja kaljoittelemaan, mutta kun Jorma ei ole soittanut "omalla vuorollaan"! Mitä nyt?!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.
Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?
Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.
Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin.
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).
Jos en kertoisi lainkaan, kenen kanssa olin matkalla, niin ensinnäkin äitini huolestuisi tästä ja kummeksuisi tätä. Hyvä, että pääsisin matkaan lainkaan, vaikka nelikymppinen jo olenkin. Kaverit sitten taas... No kyllä nekin varmaan pitäisivät outona, jos en sanoisi mitään. Todennäköisesti ajattelisivat, että olin jonkun miehen kanssa. Mieluummin siis kerron totuuden. Ois se kuitenkin aika erikoista multa, jos noin vaan ilmoittaisin, että hei mä olin ulkomailla, joten varmasti herättäisi missä-koska-kuinkakauan-kenenkanssa-lisäkysymyksiä. Tällaista yleistä pölinää.
Niin siis itse en ainakaan tarkoita, että puhuttaisiin, että mitä on tehty tänään tai tällä viikolla, vaan suurin osaa ihmisistä näkee sen verran harvoin, että noi kysymykset on ihan olennaisia pysyäkseen kärryillä edes jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?
No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä.
Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti.
Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi.
Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin. Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto.
Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan.
Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.
Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.
Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti.
Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".
No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)
No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä.
Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.
Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.
Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?
Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.
Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?
No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä.
Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti.
Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi.
Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin. Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto.
Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan.
Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.
Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.
Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti.
Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".
No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)
No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä.
Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.
Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.
Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?
Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.
Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.
Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?
No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä.
Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti.
Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi.
Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin. Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto.
Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan.
Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.
Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.
Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti.
Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".
No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)
No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä.
Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.
Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.
Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?
Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.
Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.
Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.
Ja tiedustelen aina etukäteen sopivan ajan enkä tule "milloin lystään" :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.
Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?
Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.
Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin.
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).
Jos en kertoisi lainkaan, kenen kanssa olin matkalla, niin ensinnäkin äitini huolestuisi tästä ja kummeksuisi tätä. Hyvä, että pääsisin matkaan lainkaan, vaikka nelikymppinen jo olenkin. Kaverit sitten taas... No kyllä nekin varmaan pitäisivät outona, jos en sanoisi mitään. Todennäköisesti ajattelisivat, että olin jonkun miehen kanssa. Mieluummin siis kerron totuuden. Ois se kuitenkin aika erikoista multa, jos noin vaan ilmoittaisin, että hei mä olin ulkomailla, joten varmasti herättäisi missä-koska-kuinkakauan-kenenkanssa-lisäkysymyksiä. Tällaista yleistä pölinää.
Niin siis itse en ainakaan tarkoita, että puhuttaisiin, että mitä on tehty tänään tai tällä viikolla, vaan suurin osaa ihmisistä näkee sen verran harvoin, että noi kysymykset on ihan olennaisia pysyäkseen kärryillä edes jotenkin.
No siis joo, niistä arkea merkittävämmistä asioista ja tekemisistä minäkin puhun kavereideni kanssa. Esim lomareissusta Firenzeen. Mutta en puhu kaikista ulkomaanmatkoistani, koska reissaan aika paljon työni puolesta eikä ne työmatkat yleensä ole mitenkään mielenkiintoisia. Silloin voi ollakin, jos ehtii nähdä jotain muutakin kuin lentokenttiä ja hotellihuoneita. Harvemmin ehtii. Ymmärrän tuon, että äitisi huolestuisi...mulla taas äiti on tottunut siihen, että reissaan ja useimmiten yksin tai sitten töistä joku on samalla reissulla.
Mutta noin yleisesti ottaen vaikka just reissuista puhuttaessa kiinnostavaa on, mitä reissussa on nähty ja koettu eikä se, kenen kanssa siellä on oltu. Koska ei se kuulija ole aikeissa mennä sinne saman tyypin kanssa vaan sitä kiinnostaa (jos ei ole aiemmin käynyt), millaista siellä oli ja kannattaako mennä. Tai oliko paikka muuttunut paljon siitä, kun hän oli siellä 10 vuotta sitten käynyt.
Ystävänhakupalstoja:
http://www.etsitaanystavaa.com
Sekä Facebookissa esim. Naisten treffit, Etsin ystäviä/seuraa/kavereita, Uusia ystäviä
t. se ystävähakupalstalta kaverin löytänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.
Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?
Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.
Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin.
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).
Niin kirjat, elokuvat, politiikka?
Eikös tuossa ois keskustelunaihetta niinkuin alkajaisiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.
Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?
Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.
Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin.
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).
Niin kirjat, elokuvat, politiikka?
Eikös tuossa ois keskustelunaihetta niinkuin alkajaisiksi?
Juuri näin. Eli puhutaan asioista eikä siitä, mitä on tehty ellei se tekeminen ole jotain tavallisesta tekemisestä poikkeavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.
Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?
Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.
Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin.
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).
Niin kirjat, elokuvat, politiikka?
Eikös tuossa ois keskustelunaihetta niinkuin alkajaisiksi?
On. Paitsi jos sitten sattuu olemaan siinä seurassa, jossa vältellään omista asioista puhumisen lisäksi omia mielipiteitä. Ei sitä kauaa jaksa puhua noista, jos kukaan ei sano omaa mielipidettään, vaan puhutaan vaan uutisista, arvosteluista, kirjojen ja leffojen hinnoista jne. Mut parhaimmillaan mainioita keskustelunaiheita!
Esim. joillakin analysointi elokuvan jälkeen jollain tavalla pilaa fiilistä, halutaan siis ennemmin jäädä muhittelemaan sitä yksin, ja suu pysyy kiinni. Musta se analysointi ja fiilistely on just parasta! Mennä ehkä syömään tai lasilliselle ja samalla puida leffa läpi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?
No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä.
Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti.
Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi.
Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin. Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto.
Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan.
Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.
Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.
Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti.
Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".
No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)
No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä.
Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.
Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.
Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?
Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.
Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.
Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.
Ehdotin, että erillisen kukan kanssa pistäytymisen sijaan siirtäisit vain tilille rahaa ellet pääse osallistumaan juhliin, mutta sinä vain nauroit idealle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?
No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä.
Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti.
Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi.
Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin. Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto.
Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan.
Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi.
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.
Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.
Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti.
Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".
No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)
No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.
Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä.
Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.
Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.
Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?
Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.
Tälläiset kutsujen jälkeen erikseen poikkeavat ovat rasittavan itsekeskeisiä ihmisiä. He haluavat vain erityishuomiota. Eivät viitsi kunnioittaa juhlan aihetta, vaan tulevat kun lystäävät, täysin huolimatta siitä miten kiireistä isäntäväellä on.
Sanothan suoraan, jos et halua vieraita jälkikäteen? Kunnioitan sitä tietysti enkä tuppaudu! Itsekeskeisyydestä ei omalla kohdallani ole kyse, mutta jonkun toisen kohdalla voi olla.
Ehdotin, että erillisen kukan kanssa pistäytymisen sijaan siirtäisit vain tilille rahaa ellet pääse osallistumaan juhliin, mutta sinä vain nauroit idealle!
Mitä jos jätät ensi kerralla minut kutsumatta? Pääsemme kaikki helpommalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin olen niin pahalla päällä ja vituttaa, että jos joku ystävä soittaisi, niin en todellakaan jaksaisi vastata puhelimeen ja alkaa lätistä jotain supatussalaisuuksia. En todennäköisesti jaksaisi edes ihan heti soitella takaisinkaan.
Kaikki asiat ei ole sellaisia, että haluaa jakaa ne heti jonkun ystiksen kanssa tai kaverin kanssa tai edes jutella ja pälättää jotain kuulumisia.
Joten jos nyt yrität soittaa kaverille ja se ei vastaa, se saattaa olla minä, joka en halua nähdä edes ketään ihmistä tai kuulla kenestäkään ihan vähään aikaan.
Minä olen tottunut, että tuttuni on ollut pahalla päällä viimeiset 2 vuotta. :D Voi olla, että viikkoihin hän ei vastaa puhelimeen tai jopa kuukausiin.
Laitoin hänelle just kyllä tällä viikolla sähköpostia, että ei meidän ole pakko olla kavereita eikä tekemisissä, mutta ehkä nyt ihan aikuismaisesti voitais kuitenkin puhua asiat. Tiedän hänen ongelmistaan, mutta en oikein itse enää jaksa tätä tuut-tuut-tuut-ystävyyttä/kaveruutta/tuttavuutta erinäisine nöyryytyksineen, purkauksineen ja oikutteluineen. Sitten aika ajoin sitä sopii nousta esille jostain maan alta, kun henkilölle itselleen sopii ja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tottunut, että tuttuni on ollut pahalla päällä viimeiset 2 vuotta. :D Voi olla, että viikkoihin hän ei vastaa puhelimeen tai jopa kuukausiin.
Laitoin hänelle just kyllä tällä viikolla sähköpostia, että ei meidän ole pakko olla kavereita eikä tekemisissä, mutta ehkä nyt ihan aikuismaisesti voitais kuitenkin puhua asiat. Tiedän hänen ongelmistaan, mutta en oikein itse enää jaksa tätä tuut-tuut-tuut-ystävyyttä/kaveruutta/tuttavuutta erinäisine nöyryytyksineen, purkauksineen ja oikutteluineen. Sitten aika ajoin sitä sopii nousta esille jostain maan alta, kun henkilölle itselleen sopii ja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
No minä en ole ollut pahalla tuulella kahta vuotta ja en pura toisille asioitani. Mutta nyt vain sattui juttu, mikä niin armottomasti vituttaa, että pitää käsitellä tätä asiaa ihan rauhassa itsekseni. Kun luin tätä ketjua, että loukkaannutaan, jos kaveri ei vastaa puhelimeen, halusin vain kertoa, että jos minulle joku soittaa, en aio vastata mihinkään, koska kiehun niin raivosta ja en jaksa alkaa selittelemään kellekään mitään, mutta en myös juttelemaan mitään tyhjänpäiväisiäkään.
Kaikesta sitä ihmiset tekevätkin itselleen ongelmia. Jos et halua pitää yhteyttä johonkin, älä pidä. Jos haluat, että yhteydenpito on vastavuoroista, älä edes aloita yksipuolista yhteydenpitoa. Jos yhteydenpito jonkun kanssa on ollut vastavuoroista, mutta nyt toinen ei ole ottanut yhteyttä, vaikka olisi hänen vuoronsa, älä ota yhteyttä ennenkuin vasta sitten, kun hän on ensin ottanut yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta sitä ihmiset tekevätkin itselleen ongelmia. Jos et halua pitää yhteyttä johonkin, älä pidä. Jos haluat, että yhteydenpito on vastavuoroista, älä edes aloita yksipuolista yhteydenpitoa. Jos yhteydenpito jonkun kanssa on ollut vastavuoroista, mutta nyt toinen ei ole ottanut yhteyttä, vaikka olisi hänen vuoronsa, älä ota yhteyttä ennenkuin vasta sitten, kun hän on ensin ottanut yhteyttä.
Olisipa elämä näin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta sitä ihmiset tekevätkin itselleen ongelmia. Jos et halua pitää yhteyttä johonkin, älä pidä. Jos haluat, että yhteydenpito on vastavuoroista, älä edes aloita yksipuolista yhteydenpitoa. Jos yhteydenpito jonkun kanssa on ollut vastavuoroista, mutta nyt toinen ei ole ottanut yhteyttä, vaikka olisi hänen vuoronsa, älä ota yhteyttä ennenkuin vasta sitten, kun hän on ensin ottanut yhteyttä.
Olisipa elämä näin yksinkertaista.
No kuule kun se tässä asiassa nimenomaan on noin yksinkertaista. Yhteydenpito on täysin vapaaehtoista, ei ole mitään lakia, joka velvoittaisi pitämään yhteyttä yhtään kehenkään.
Alue: Aihe vapaa
Niin ja lisään vielä, että toki me puhutaan asioista, joita ollaan tehty, mutta ei nyt mistään sellaisista asioista, mitkä ei mitenkään erityisesti poikkea normaalista arjesta. Tässä voi olla mukana nyt ikätekijäkin eli oman ikäluokkani elämä on aika rutinoitunutta (nuorena tapahtuikin kaikenlaista uutta ja jännää) ja sen vuoksi arkielämästä ei ole mitään puhuttavaa. Samanlaista elämää ystävätkin viettävät ja sen vuoksi puheenaiheet koskevatkin jotain muuta kuin mitä on taas tällä viikolla tehty (kun ei ole tehty mitään erilaista kuin viime viikollakaan).