Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mihin eri yhteisöihin? Päiväkodeissa ja peruskoulussahan jo noudatetaan tuota. Lukiot taas ovat nykyisin niin kurssimuotoisia, että periaatteessa voit olla toisen oppilaan kanssa virallisesti samalla luokalla, mutta olet samalla oppitunnilla kenties vain kerran viikossa ja kirjoittaa ylioppilaaksikin ihan eri vuonna kuin toinen. Jatko-opinnoissa ja työelämässä monilla on jo omat ystävänsä ja kaverinsa, usein poika/tyttöystävät tai jo puolisotkin, joiden kanssa ollaan vapaa-ajalla eikä työpaikan hyvä ilmapiiri muuta vapaa-ajan seuraa muuksi, vaikka töissä olisikin kiva tehdä töitä kaikkien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mihin eri yhteisöihin? Päiväkodeissa ja peruskoulussahan jo noudatetaan tuota. Lukiot taas ovat nykyisin niin kurssimuotoisia, että periaatteessa voit olla toisen oppilaan kanssa virallisesti samalla luokalla, mutta olet samalla oppitunnilla kenties vain kerran viikossa ja kirjoittaa ylioppilaaksikin ihan eri vuonna kuin toinen. Jatko-opinnoissa ja työelämässä monilla on jo omat ystävänsä ja kaverinsa, usein poika/tyttöystävät tai jo puolisotkin, joiden kanssa ollaan vapaa-ajalla eikä työpaikan hyvä ilmapiiri muuta vapaa-ajan seuraa muuksi, vaikka töissä olisikin kiva tehdä töitä kaikkien kanssa. 

Kaikkiin mahdollisiin yhteisöihin. Miksi ei? Kuka huonosta ilmapiiristä hyötyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mihin eri yhteisöihin? Päiväkodeissa ja peruskoulussahan jo noudatetaan tuota. Lukiot taas ovat nykyisin niin kurssimuotoisia, että periaatteessa voit olla toisen oppilaan kanssa virallisesti samalla luokalla, mutta olet samalla oppitunnilla kenties vain kerran viikossa ja kirjoittaa ylioppilaaksikin ihan eri vuonna kuin toinen. Jatko-opinnoissa ja työelämässä monilla on jo omat ystävänsä ja kaverinsa, usein poika/tyttöystävät tai jo puolisotkin, joiden kanssa ollaan vapaa-ajalla eikä työpaikan hyvä ilmapiiri muuta vapaa-ajan seuraa muuksi, vaikka töissä olisikin kiva tehdä töitä kaikkien kanssa. 

Kaikkiin mahdollisiin yhteisöihin. Miksi ei? Kuka huonosta ilmapiiristä hyötyy?

Ei kukaan hyödy huonosta ilmapiiristä. Mutta ei hyvä ilmapiiri työpaikalla todellakaan tarkoita, että työkavereiden kanssa oltaisiin vielä vapaa-ajallakin. Mulla on oikein mukavat työkaverit, mutta ei me vietetä vapaa-ajalla aikaa toistemme kanssa. Vapaa-ajalla meillä kaikilla on ihan muut ystävät, kaverit, perheenjäsenet ja sukulaiset. Toki joskus käydään töiden jälkeen oluella, mutta ei kovin montaa  kertaa vuodessa. En usko, että tässä ketjussa tarkoitetut ystävät ja kaverit ovat mitään yhteisöjä vaan ihan yksittäisiä ihmisiä, joiden kanssa toinen ihminen lähtee vaikka leffaan tai kutsuu kotiinsa kahville. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Jatkanpa ajatusta Kaijoista ja Maijoista.

Kaijalla on hyviä kokemuksia ihmissuhteista, hän on lapsuudestaan lähtien oppinut siihen, että aikuisiin ja toisiin lapsiin voi luottaa ja muut ihmiset haluavat hänelle hyvää. Hänellä on niin paljon sosiaalista pääomaa, että jo olemassa olevien ystävien lisäksi kaverit ja tuttavat riittävät ihan hyvin. Joskus tulee vastaan se ihminen, jonka tavatessa kuuluu se kuuluisa "klik" ja hän ystävystyy tämän kanssa pikkuhiljaa.

Maijalla on kokemuksia siitä, ettei ihmisiin voi luottaa. Ehkä vanhemmuudessa on ollut ongelmia, ehkä toiset lapset ovat häntä kiusanneet. Hän toivoisi löytävänsä sen tosiystävän, johon voi oikeasti luottaa, joka ei petä eikä jätä. Hänellä ei ole niin paljoa sosiaalista pääomaa, joten hän etsii ystävää tai ystäviä. "Pelkät" kaverit ja tuttavat eivät ole hänelle niin tärkeitä.

Eli ei kaikki ole niin mustavalkoista ja erilaisille tarpeille löytyy usein jokin syy.

Korostan vielä, että mielestäni Maija ja Kaija ovat kuvitteellisia ääriesimerkkejä ja näiden ääripäiden väliin mahtuu todella monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, laidasta laitaan. Erilaisia toiveita, tarpeita ja ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Allekirjoitan kyllä tuon, mutta mikään tuollainen ulkoapäin määrätty tai ohjattu ei kuitenkaan saa ihmistä ystävystymään toisen kanssa, jos toisessa ei ole mitään sellaista, miksi haluaisi ystävystyä tai uusille ystäville ei ole mitään tarvetta. Aika monilla aikuisilla ihmisillä on jo omat sosiaaliset suhteensa ja esim töissä käydään lähinnä vain työnteon ja ennenkaikkea palkan vuoksi. Ja vaikka työpaikalla olisikin kaksi ihmistä, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita, ei ole lainkaan sanottua, että nämä kaksi yksinäistä ystävystyisivät. Tässä ketjussakin moni yksinäinen on kirjoittanut, että haluaa itse valita kaverinsa eikä ystävystyä toisen kanssa vain siksi, että tämäkin sattuu olemaan yksinäinen. Kirjoitit tuolla aiemmin, ettei sillä "klik" ole mitään väliä, mutta monelle yksinäiselle juuri sillä on väliä. Eivät he halua ihan ketä vaan seuraksi vaan juuri sellaisen, jonka kanssa tapahtuu se "klik". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Allekirjoitan kyllä tuon, mutta mikään tuollainen ulkoapäin määrätty tai ohjattu ei kuitenkaan saa ihmistä ystävystymään toisen kanssa, jos toisessa ei ole mitään sellaista, miksi haluaisi ystävystyä tai uusille ystäville ei ole mitään tarvetta. Aika monilla aikuisilla ihmisillä on jo omat sosiaaliset suhteensa ja esim töissä käydään lähinnä vain työnteon ja ennenkaikkea palkan vuoksi. Ja vaikka työpaikalla olisikin kaksi ihmistä, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita, ei ole lainkaan sanottua, että nämä kaksi yksinäistä ystävystyisivät. Tässä ketjussakin moni yksinäinen on kirjoittanut, että haluaa itse valita kaverinsa eikä ystävystyä toisen kanssa vain siksi, että tämäkin sattuu olemaan yksinäinen. Kirjoitit tuolla aiemmin, ettei sillä "klik" ole mitään väliä, mutta monelle yksinäiselle juuri sillä on väliä. Eivät he halua ihan ketä vaan seuraksi vaan juuri sellaisen, jonka kanssa tapahtuu se "klik". 

Nämä asiat eivät ole joko tai. Yksinäisen olo ei ole yhtä tukala silloin, jos edes päivän aikana töissä on kiva olla. Sen sijaan elämä on hyvin onnetonta, jos vapaa-ajalla on yksin ja töissä kiusattuna.

Vierailija kirjoitti:

Jatkanpa ajatusta Kaijoista ja Maijoista.

Kaijalla on hyviä kokemuksia ihmissuhteista, hän on lapsuudestaan lähtien oppinut siihen, että aikuisiin ja toisiin lapsiin voi luottaa ja muut ihmiset haluavat hänelle hyvää. Hänellä on niin paljon sosiaalista pääomaa, että jo olemassa olevien ystävien lisäksi kaverit ja tuttavat riittävät ihan hyvin. Joskus tulee vastaan se ihminen, jonka tavatessa kuuluu se kuuluisa "klik" ja hän ystävystyy tämän kanssa pikkuhiljaa.

Maijalla on kokemuksia siitä, ettei ihmisiin voi luottaa. Ehkä vanhemmuudessa on ollut ongelmia, ehkä toiset lapset ovat häntä kiusanneet. Hän toivoisi löytävänsä sen tosiystävän, johon voi oikeasti luottaa, joka ei petä eikä jätä. Hänellä ei ole niin paljoa sosiaalista pääomaa, joten hän etsii ystävää tai ystäviä. "Pelkät" kaverit ja tuttavat eivät ole hänelle niin tärkeitä.

Eli ei kaikki ole niin mustavalkoista ja erilaisille tarpeille löytyy usein jokin syy.

Korostan vielä, että mielestäni Maija ja Kaija ovat kuvitteellisia ääriesimerkkejä ja näiden ääripäiden väliin mahtuu todella monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, laidasta laitaan. Erilaisia toiveita, tarpeita ja ihmissuhteita.

Kaija ei tahallaan ole (Maijan mielestä) liian etäinen eikä Maija tahallaan (Kaijan mielestä) liian tarvitseva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Allekirjoitan kyllä tuon, mutta mikään tuollainen ulkoapäin määrätty tai ohjattu ei kuitenkaan saa ihmistä ystävystymään toisen kanssa, jos toisessa ei ole mitään sellaista, miksi haluaisi ystävystyä tai uusille ystäville ei ole mitään tarvetta. Aika monilla aikuisilla ihmisillä on jo omat sosiaaliset suhteensa ja esim töissä käydään lähinnä vain työnteon ja ennenkaikkea palkan vuoksi. Ja vaikka työpaikalla olisikin kaksi ihmistä, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita, ei ole lainkaan sanottua, että nämä kaksi yksinäistä ystävystyisivät. Tässä ketjussakin moni yksinäinen on kirjoittanut, että haluaa itse valita kaverinsa eikä ystävystyä toisen kanssa vain siksi, että tämäkin sattuu olemaan yksinäinen. Kirjoitit tuolla aiemmin, ettei sillä "klik" ole mitään väliä, mutta monelle yksinäiselle juuri sillä on väliä. Eivät he halua ihan ketä vaan seuraksi vaan juuri sellaisen, jonka kanssa tapahtuu se "klik". 

Nämä asiat eivät ole joko tai. Yksinäisen olo ei ole yhtä tukala silloin, jos edes päivän aikana töissä on kiva olla. Sen sijaan elämä on hyvin onnetonta, jos vapaa-ajalla on yksin ja töissä kiusattuna.

Minusta kenenkään ei pitäisi joutua töissä eikä muuallakaan kiusatuksi. Ei yksinäisen eikä sen, jolla on perhe, ystäviä ja kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Allekirjoitan kyllä tuon, mutta mikään tuollainen ulkoapäin määrätty tai ohjattu ei kuitenkaan saa ihmistä ystävystymään toisen kanssa, jos toisessa ei ole mitään sellaista, miksi haluaisi ystävystyä tai uusille ystäville ei ole mitään tarvetta. Aika monilla aikuisilla ihmisillä on jo omat sosiaaliset suhteensa ja esim töissä käydään lähinnä vain työnteon ja ennenkaikkea palkan vuoksi. Ja vaikka työpaikalla olisikin kaksi ihmistä, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita, ei ole lainkaan sanottua, että nämä kaksi yksinäistä ystävystyisivät. Tässä ketjussakin moni yksinäinen on kirjoittanut, että haluaa itse valita kaverinsa eikä ystävystyä toisen kanssa vain siksi, että tämäkin sattuu olemaan yksinäinen. Kirjoitit tuolla aiemmin, ettei sillä "klik" ole mitään väliä, mutta monelle yksinäiselle juuri sillä on väliä. Eivät he halua ihan ketä vaan seuraksi vaan juuri sellaisen, jonka kanssa tapahtuu se "klik". 

Nämä asiat eivät ole joko tai. Yksinäisen olo ei ole yhtä tukala silloin, jos edes päivän aikana töissä on kiva olla. Sen sijaan elämä on hyvin onnetonta, jos vapaa-ajalla on yksin ja töissä kiusattuna.

Minusta kenenkään ei pitäisi joutua töissä eikä muuallakaan kiusatuksi. Ei yksinäisen eikä sen, jolla on perhe, ystäviä ja kavereita. 

Ei tietenkään. Näin silti tapahtuu niin kauan, kuin ryhmien sisäisten vuorovaikutussuhteiden ajatellaan järjestyvän ihmisten kesken toimivasti yleensä täysin itsestään. Eivät yleensä järjesty, kun itsekkyys ja välinpitämättömyys ottaa ihmisistä vallan ja jokainen pyrkii turvaamaan vain oman etunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Allekirjoitan kyllä tuon, mutta mikään tuollainen ulkoapäin määrätty tai ohjattu ei kuitenkaan saa ihmistä ystävystymään toisen kanssa, jos toisessa ei ole mitään sellaista, miksi haluaisi ystävystyä tai uusille ystäville ei ole mitään tarvetta. Aika monilla aikuisilla ihmisillä on jo omat sosiaaliset suhteensa ja esim töissä käydään lähinnä vain työnteon ja ennenkaikkea palkan vuoksi. Ja vaikka työpaikalla olisikin kaksi ihmistä, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita, ei ole lainkaan sanottua, että nämä kaksi yksinäistä ystävystyisivät. Tässä ketjussakin moni yksinäinen on kirjoittanut, että haluaa itse valita kaverinsa eikä ystävystyä toisen kanssa vain siksi, että tämäkin sattuu olemaan yksinäinen. Kirjoitit tuolla aiemmin, ettei sillä "klik" ole mitään väliä, mutta monelle yksinäiselle juuri sillä on väliä. Eivät he halua ihan ketä vaan seuraksi vaan juuri sellaisen, jonka kanssa tapahtuu se "klik". 

Nämä asiat eivät ole joko tai. Yksinäisen olo ei ole yhtä tukala silloin, jos edes päivän aikana töissä on kiva olla. Sen sijaan elämä on hyvin onnetonta, jos vapaa-ajalla on yksin ja töissä kiusattuna.

Minusta kenenkään ei pitäisi joutua töissä eikä muuallakaan kiusatuksi. Ei yksinäisen eikä sen, jolla on perhe, ystäviä ja kavereita. 

Ei tietenkään. Näin silti tapahtuu niin kauan, kuin ryhmien sisäisten vuorovaikutussuhteiden ajatellaan järjestyvän ihmisten kesken toimivasti yleensä täysin itsestään. Eivät yleensä järjesty, kun itsekkyys ja välinpitämättömyys ottaa ihmisistä vallan ja jokainen pyrkii turvaamaan vain oman etunsa.

Aivan, mutta ystävystyminen on silti jotain muuta kuin että ei tule kiusatuksi. Ystävystymistä voisi jossain määrin verrata rakastumiseen. Vaikka sulla olis miten ihana työpaikka, hyvä ryhmähenki jne, niin et sä rakastu työkaveriisi, jos tämä ei ole sun tyyppiäsi. Ystävystyminen edellyttää, että pidät toisesta ihmisestä niin paljon, että haluat viettää aikaasi tämän kanssa myös yhteisön ulkopuolella ts välillänne on se "klik". Suurimmalle osalle ihmisiä riittää, että työkavereiden kanssa on 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja vapaa-ajalla ollaan sitten muiden (puolison, sukulaisten, ystävien ja kavereiden) kanssa. Silloinkin, kun työpaikalla on hyvä ilmapiiri. 

Olen kyennyt päästämään huonoista ja hajoittavista ihmissuhteista irti siinä vaiheessa, kun elämään on tullut sellaisia ihmisiä, joiden kanssa menee oikeasti hyvin. Ennen sitä kärkyin pieniäkin positiivisia huomionosoituksia ihmisiltä, jotka usein käyttäytyivät tylysti. Enhän muuhun ollut tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Nimenomaan saatat löytää. Nykyisin päiväkodeissa pyritään siihen, että kaikilla on kaveri eikä ketään jätetä yksin. Päiväkodissa ollaan kuitenkin vain tietty osa ajasta eikä lapsi ole siellä silloin, kun itse haluaa. Vaikka Jukka-Pekka leikkisikin paljon Ville-Veikon kanssa, Ville-Veikko kuitenkin kotiin päästyään iltaisin ja viikonloppuisin leikkii Matti-Pekan ja Risto-Valtterin kanssa, joista Risto-Valtteri ei ole samassa päiväkodissa lainkaan, mutta molemmat asuvat naapurissa. Matti-Pekka ja Risto-Valtteri ovat Ville-Veikon ystäviä ja Jukka-Pekka on hänen tarhakaverinsa. Näin se jatkuu koulumaailmassakin. Vaikka miten ryhmätöitä ja välituntipelejä tehdään kaikkien kanssa, silti ne vapaa-ajan ystävät ja kaverit määräytyvät toisin perustein kuin että ollaan vain samalla luokalla.

Olen joskus miettinyt, että näille erilaisille ryhmille ja yhteisöille laitetaan ihan liian suuri merkitys, kun tosiasiassa ystävystymisessä on kyse yksilöistä ja yksilöiden halusta viettää aikaansa toistensa seurassa ryhmän/yhteisön ulkopuolella. Lapsi pitäisi opettaa ystävystymään eikä suinkaan kuulumaan tiettynä hetkenä tiettyyn ryhmään. Ryhmään kuuluminen ei ole ystävyyttä, jos se ei jatku ryhmän hajottua tai muuten ryhmän ulkopuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Nimenomaan saatat löytää. Nykyisin päiväkodeissa pyritään siihen, että kaikilla on kaveri eikä ketään jätetä yksin. Päiväkodissa ollaan kuitenkin vain tietty osa ajasta eikä lapsi ole siellä silloin, kun itse haluaa. Vaikka Jukka-Pekka leikkisikin paljon Ville-Veikon kanssa, Ville-Veikko kuitenkin kotiin päästyään iltaisin ja viikonloppuisin leikkii Matti-Pekan ja Risto-Valtterin kanssa, joista Risto-Valtteri ei ole samassa päiväkodissa lainkaan, mutta molemmat asuvat naapurissa. Matti-Pekka ja Risto-Valtteri ovat Ville-Veikon ystäviä ja Jukka-Pekka on hänen tarhakaverinsa. Näin se jatkuu koulumaailmassakin. Vaikka miten ryhmätöitä ja välituntipelejä tehdään kaikkien kanssa, silti ne vapaa-ajan ystävät ja kaverit määräytyvät toisin perustein kuin että ollaan vain samalla luokalla.

Olen joskus miettinyt, että näille erilaisille ryhmille ja yhteisöille laitetaan ihan liian suuri merkitys, kun tosiasiassa ystävystymisessä on kyse yksilöistä ja yksilöiden halusta viettää aikaansa toistensa seurassa ryhmän/yhteisön ulkopuolella. Lapsi pitäisi opettaa ystävystymään eikä suinkaan kuulumaan tiettynä hetkenä tiettyyn ryhmään. Ryhmään kuuluminen ei ole ystävyyttä, jos se ei jatku ryhmän hajottua tai muuten ryhmän ulkopuolella. 

Luonnollisesti ystävyystaidot vaativat harjoittelua, ihan niin kuin kaikki muutkin taidot. Ei kuitenkaan pysty harjoittelemaan ystävänä olemista, jos sitä varten ei ikinä saa tilaisuuksia toimia yhdessä toisten kanssa.

Ei ketään voi pakottaa toisen ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Nimenomaan saatat löytää. Nykyisin päiväkodeissa pyritään siihen, että kaikilla on kaveri eikä ketään jätetä yksin. Päiväkodissa ollaan kuitenkin vain tietty osa ajasta eikä lapsi ole siellä silloin, kun itse haluaa. Vaikka Jukka-Pekka leikkisikin paljon Ville-Veikon kanssa, Ville-Veikko kuitenkin kotiin päästyään iltaisin ja viikonloppuisin leikkii Matti-Pekan ja Risto-Valtterin kanssa, joista Risto-Valtteri ei ole samassa päiväkodissa lainkaan, mutta molemmat asuvat naapurissa. Matti-Pekka ja Risto-Valtteri ovat Ville-Veikon ystäviä ja Jukka-Pekka on hänen tarhakaverinsa. Näin se jatkuu koulumaailmassakin. Vaikka miten ryhmätöitä ja välituntipelejä tehdään kaikkien kanssa, silti ne vapaa-ajan ystävät ja kaverit määräytyvät toisin perustein kuin että ollaan vain samalla luokalla.

Olen joskus miettinyt, että näille erilaisille ryhmille ja yhteisöille laitetaan ihan liian suuri merkitys, kun tosiasiassa ystävystymisessä on kyse yksilöistä ja yksilöiden halusta viettää aikaansa toistensa seurassa ryhmän/yhteisön ulkopuolella. Lapsi pitäisi opettaa ystävystymään eikä suinkaan kuulumaan tiettynä hetkenä tiettyyn ryhmään. Ryhmään kuuluminen ei ole ystävyyttä, jos se ei jatku ryhmän hajottua tai muuten ryhmän ulkopuolella. 

Luonnollisesti ystävyystaidot vaativat harjoittelua, ihan niin kuin kaikki muutkin taidot. Ei kuitenkaan pysty harjoittelemaan ystävänä olemista, jos sitä varten ei ikinä saa tilaisuuksia toimia yhdessä toisten kanssa.

Tästä olen samaa mieltä, mutta Jukka-Pekalle ei saa antaa käsitystä, että Ville-Veikko olisi hänen ystävänsä. Valitettavan usein nykyisin lapset kuvitettelevat, että samaan ryhmään kuuluminen tarkoittaisi ystävyyttä. Ja sitten lapsi ihmettelee, kun vapaa-ajalla ei olekaan ketään kaveria vaan tarha/koulukaverit leikkivät silloin omien ystäviensä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ketään voi pakottaa toisen ystäväksi.

Kuka sellaista on yrittänyt? Kerro lisää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.

Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.

Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole. 

Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.

Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?

Se on yhdentekevää. Yhteiskunnassa on kuitenkin tultava monenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Yksilötason suhteille järjestyy mahdollisuuksia sellaisessakin yhteisössä, jossa on voimakas me-henki.

Tietenkin. Nyt kuitenkin taidetaan puhua niistä ihmissuhteista, jotka ovat yksilöllä opiskelupaikan, työelämän, harrastusten ja muiden yhteisöjen ulkopuolella. Siis niistä henkilökohtaisista suhteista. Niistä, jotka kyläilevät, joiden kanssa soitellaan, joiden kanssa lähdetään kiipeämään Kilimanjarolle ja joista pyydetään lapselle kummia. Ihminen kuitenkin ehtii kuulua elämänsä aikana lukuisiin yhteisöihin, suurimpaan osaan niistä vain vähän aikaa eikä yhteisön (kuten työpaikan) vaihtaminen tarkoita, että ihminen haluaisi samalla vaihtaa kaikki ystävänsä ja kaverinsakin uusiin. 

Toimivasta yhteisöstä saatat löytää jonkun mukaasi seuraksesi elämäsi polulle. Toimimattomassa ja sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä sen sijaan epäedulliseen rooliin joutunut henkilö saa olla ikuisesti yksin, todennäköisesti myös kiusattuna. Ihmiset ovat julmia. Tällaisessa yhteisössä jollekin aina annetaan syntipukin rooli. On parempi, ettei tällaista roolijakoa ole tarjolla alunperinkään, vaan tuetaan yhteisön toimivuutta.

Nimenomaan saatat löytää. Nykyisin päiväkodeissa pyritään siihen, että kaikilla on kaveri eikä ketään jätetä yksin. Päiväkodissa ollaan kuitenkin vain tietty osa ajasta eikä lapsi ole siellä silloin, kun itse haluaa. Vaikka Jukka-Pekka leikkisikin paljon Ville-Veikon kanssa, Ville-Veikko kuitenkin kotiin päästyään iltaisin ja viikonloppuisin leikkii Matti-Pekan ja Risto-Valtterin kanssa, joista Risto-Valtteri ei ole samassa päiväkodissa lainkaan, mutta molemmat asuvat naapurissa. Matti-Pekka ja Risto-Valtteri ovat Ville-Veikon ystäviä ja Jukka-Pekka on hänen tarhakaverinsa. Näin se jatkuu koulumaailmassakin. Vaikka miten ryhmätöitä ja välituntipelejä tehdään kaikkien kanssa, silti ne vapaa-ajan ystävät ja kaverit määräytyvät toisin perustein kuin että ollaan vain samalla luokalla.

Olen joskus miettinyt, että näille erilaisille ryhmille ja yhteisöille laitetaan ihan liian suuri merkitys, kun tosiasiassa ystävystymisessä on kyse yksilöistä ja yksilöiden halusta viettää aikaansa toistensa seurassa ryhmän/yhteisön ulkopuolella. Lapsi pitäisi opettaa ystävystymään eikä suinkaan kuulumaan tiettynä hetkenä tiettyyn ryhmään. Ryhmään kuuluminen ei ole ystävyyttä, jos se ei jatku ryhmän hajottua tai muuten ryhmän ulkopuolella. 

Luonnollisesti ystävyystaidot vaativat harjoittelua, ihan niin kuin kaikki muutkin taidot. Ei kuitenkaan pysty harjoittelemaan ystävänä olemista, jos sitä varten ei ikinä saa tilaisuuksia toimia yhdessä toisten kanssa.

Päiväkodeissa ja kouluissa kuitenkin opetetaan nimenomaan sitä "kaikkien kanssa pitää tulla toimeen" -ajattelua eikä suinkaan ystävystymistä kahden yksilön välillä. Päinvastoin näissä yhteisöissä pyritään ehkäisemään kahdenvälisten ystävyyssuhteiden syntymistä, koska se on ristiriidassa sen kanssa, että on oltava kaikkien kaveri eikä ketään saa jättää yksin. Enkä nyt sano, että ketään pitäisi jättää yksin, mutta nuo paikat opettavat ryhmässä toimimista eikä varsinaista ystävystymistä. Lapsi siis joutuu solmimaan varsinaiset ystävyyssuhteensa ryhmän ulkopuolella. Jos lapsella ei ole tähän mahdollisuuksia, ei hän opi tarvittavia taitojakaan solmiakseen ystävyyssuhteita.