Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.
Taitaa tämän viestin kirjoittanut Kaija olla tässä se, jolla kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.
Mitä kertoo ihmisestä se, ettei välitä kenestäkään erityisen paljon? Mitä sinä muka teet kaikkien maailman ihmisten eteen? Ei tuollaisella ihmisellä ole varaa tuomita toisia siitä, että he kaipaavat jotain muuta ihmissuhteiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu siltä, että täällä puhutaan kahdesta eri asiasta. Joku puhuu tutustumisesta, toinen siitä, miten pahalta tuntuu jo olemassa olevan ystävyyden (joka voi toisen mielestä olla kaveruutta tai tuttavuutta) hiipuu ja suhde muuttuu yksipuoliseksi.
Otsikon mukaisesti: "Kun kukaan kaveri ei soittele tai muuten ota yhteyttä"
Niin puhutaan. Oikeammin kolmesta eri asiasta. Ihmisellä kun voi olla useampikin ystävä, ystävien lisäksi vieläkin useampia kavereita ja vielä heidänkin lisäkseen paljon tuttavia. Miten paljon näistä kenenkin kanssa ollaan tekemisissä ja millaisia odotuksia näihin erilaisiin suhteisiin sisältyy, riippuu täysin ihmisistä ja suhteen laadusta.
Olet oikeassa. Tämä keskustelu on avannut silmiäni _paljon_! Ja se on todella hieno asia. Kiitokset kaikille keskustelijoille eri näkemyksistä :)
Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että ihmissuhteita on erilaisia. Ja olen kuvitellut, että niin on muillekin. Sisarukset ovat läheisempiä kuin serkut tai pikkuserkut ja suurin osa kai pitää tätä ihan normaalina ja hyväksyttävänä. Aivan samalla tavalla ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit tai tuttavat, mutta joillekin tämä tuntuu olevan väärin ja lähes moraalitonta.
Olen minäkin järjen tasolla tuon tiennyt, mutta olen kai kuvitellut olevani ihmisille läheisempi kuin todellisuudessa olen ollutkaan. Tunteet ja toiveet johtaa joskus harhaan, mutta nyt tiedän, missä mennään :)
Ei tuo ole mitenkään harvinaista, mutta kannattaa silti pyrkiä realismiin. Verrata omaa suhdettaan toiseen siihen, millainen suhde tällä on muihin. Siihen, miten tämä henkilö on tekemisissä jonkun muun kanssa ja miten sinun. Kuinka usein ja miten hänelle tärkeissä asioissa. Harvalla kaikki entiset ja nykyiset työkaverit ovat niin hyviä ystäviä, että kenet vaan heistä voisi pyytää lapsensa kummiksi. Moni viettää jouluaan sisarustensa kanssa, mutta harva pikkuserkkujensa kanssa. Oletko sinä se, jonka kanssa tämä toinen käy parin viikon vaelluksilla Lapissa ja reissaa muutenkin ulkomailla vai tekeekö hän ne jonkun muun kanssa. Kenen kanssa hän viettää uutta vuotta, vappua ja juhannusta. Jne jne.
Ja sitten on syytä muistaa sekin, että ihmissuhteet voivat myös muuttua ilman, että olisi mitään dramaattista riitaa. Tavallisin syy lienee maantieteellinen etäisyys. Ystävän kanssa on kyläilty ja kahviteltu puolin ja toisin, käyty lenkillä, salilla, shoppailemassa ja baarissakin joskus. Sitten ystävä muuttaa 500 km päähän. Kyläilyt harvenevat. Kahvitteluun, lenkkeilyyn, salilla, shoppailemassa ja baarissa käymiseen tulee kaveriksi joku toinen. Ja tämän toisen kanssa sitten lähennytään yhtä läheisiksi kuin pois muuttaneen kanssa oli aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.
Mitä kertoo ihmisestä se, ettei välitä kenestäkään erityisen paljon? Mitä sinä muka teet kaikkien maailman ihmisten eteen? Ei tuollaisella ihmisellä ole varaa tuomita toisia siitä, että he kaipaavat jotain muuta ihmissuhteiltaan.
Ohis...tunnen ihmisiä, joille vain oma perhe (puoliso ja lapset) on erityisen tärkeä. He tekevät lähes kaiken joko perheensä kanssa tai yksin. Eivät kaipaakaan sen enempää. Eivät kuitenkaan vihaa naapureitaan, työkavereitaan tai muitakaan perheen ulkopuolisia ihmisiä, mutta eivät tunne mitään sen suurempia tunteita heitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu siltä, että täällä puhutaan kahdesta eri asiasta. Joku puhuu tutustumisesta, toinen siitä, miten pahalta tuntuu jo olemassa olevan ystävyyden (joka voi toisen mielestä olla kaveruutta tai tuttavuutta) hiipuu ja suhde muuttuu yksipuoliseksi.
Otsikon mukaisesti: "Kun kukaan kaveri ei soittele tai muuten ota yhteyttä"
Niin puhutaan. Oikeammin kolmesta eri asiasta. Ihmisellä kun voi olla useampikin ystävä, ystävien lisäksi vieläkin useampia kavereita ja vielä heidänkin lisäkseen paljon tuttavia. Miten paljon näistä kenenkin kanssa ollaan tekemisissä ja millaisia odotuksia näihin erilaisiin suhteisiin sisältyy, riippuu täysin ihmisistä ja suhteen laadusta.
Olet oikeassa. Tämä keskustelu on avannut silmiäni _paljon_! Ja se on todella hieno asia. Kiitokset kaikille keskustelijoille eri näkemyksistä :)
Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että ihmissuhteita on erilaisia. Ja olen kuvitellut, että niin on muillekin. Sisarukset ovat läheisempiä kuin serkut tai pikkuserkut ja suurin osa kai pitää tätä ihan normaalina ja hyväksyttävänä. Aivan samalla tavalla ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit tai tuttavat, mutta joillekin tämä tuntuu olevan väärin ja lähes moraalitonta.
Olen minäkin järjen tasolla tuon tiennyt, mutta olen kai kuvitellut olevani ihmisille läheisempi kuin todellisuudessa olen ollutkaan. Tunteet ja toiveet johtaa joskus harhaan, mutta nyt tiedän, missä mennään :)
Ei tuo ole mitenkään harvinaista, mutta kannattaa silti pyrkiä realismiin. Verrata omaa suhdettaan toiseen siihen, millainen suhde tällä on muihin. Siihen, miten tämä henkilö on tekemisissä jonkun muun kanssa ja miten sinun. Kuinka usein ja miten hänelle tärkeissä asioissa. Harvalla kaikki entiset ja nykyiset työkaverit ovat niin hyviä ystäviä, että kenet vaan heistä voisi pyytää lapsensa kummiksi. Moni viettää jouluaan sisarustensa kanssa, mutta harva pikkuserkkujensa kanssa. Oletko sinä se, jonka kanssa tämä toinen käy parin viikon vaelluksilla Lapissa ja reissaa muutenkin ulkomailla vai tekeekö hän ne jonkun muun kanssa. Kenen kanssa hän viettää uutta vuotta, vappua ja juhannusta. Jne jne.
Ja sitten on syytä muistaa sekin, että ihmissuhteet voivat myös muuttua ilman, että olisi mitään dramaattista riitaa. Tavallisin syy lienee maantieteellinen etäisyys. Ystävän kanssa on kyläilty ja kahviteltu puolin ja toisin, käyty lenkillä, salilla, shoppailemassa ja baarissakin joskus. Sitten ystävä muuttaa 500 km päähän. Kyläilyt harvenevat. Kahvitteluun, lenkkeilyyn, salilla, shoppailemassa ja baarissa käymiseen tulee kaveriksi joku toinen. Ja tämän toisen kanssa sitten lähennytään yhtä läheisiksi kuin pois muuttaneen kanssa oli aiemmin.
Niin tai elämäntilanne muuttuu. Esimerkiksi toinen saa lapsia, toinen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi meitä tällaisia on niin paljon? Ketkä ne ovat ne kaikki ilkeät kaverimme?
"Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!"
Tässä muutamia vuosia olen yrittänyt ajatella kuten edellä mainitaan. Jos tämä oma-aloitteisuus, reippaus ja kekseliäisyys kaverin suhteen ei saa vastakaikua niin entä sitten? Äsken juuri tajusin että jankkaan vaan sitä samaa, -tehdäänkö sitä tai tätä? Ja tyyppi vaan joo sitku mulla on aikaa. Kyllä siinä jossain vaiheessa alkaa raja tulla eteen ja ego saa ylläpitää yksinäisyyttä. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Kenen itsetunto kestää sen, että aina on se vaihtoehtö Ö ja ensin pitää tehdä miljoona muuta asiaa: työt, paremmat vanhat kaverit, kiinnostavammat uudet tuttavuudet, vanhemmat jne.
Tietenkin saa olla pitämättä yhteyttä muihin ihmisiin, jos tuntuu tuollaiselta. Mutta ei pidä syyttää muita ihmisiä omasta yksinäisyydestään, jos ihan vapaaehtoisesti on mieluummin yksin kuin se, joka huolehtii yhteydenpidosta.
Siis jos on ihmissuhde, jossa vain toista kiinnostaa pitää yhteyttä, niin toisen pitäisi vain tyytyä tilanteeseen koska "maailma ei ole minulle velkaa vastavuoroisia ihmissuhteita"? Varsinkin kun täällä on ollut monta viestiä, joissa ihmetellään, miten se ja se tyyppi ei ymmärrä, etten halua viettää aikaa hänen kanssaan, kun en ota koskaan itse yhteyttä, kyllä normaalin ihmisen pitäisi tajuta...veikkaan että useimmat ihmiset kyllä todellakin ajattelee juuri niin, että jos toisesta ei koskaan kuulu mitään, siihen on syynsä! Vai olenko minäkin edelleen seurustelu/tapailusuhteessa niihin useisiin miehiin, joista vain yhtäkkiä lakkasi kuulumasta mitään ja jotka halusivat ehdottaessani nähdä, mutta emme kuitenkaan koskaan enää nähneet? He ovat vain kaikki nämä vuodet odottaneet, että minä otan taas yhteyttä?
Nimenomaan ei tarvitse tyytyä. Jos ei halua pitää enää yhteyttä, lakkaa pitämästä yhteyttä. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä toisiinsa vaan yhteydenpito on täysin vapaaehtoista.
Niinpä- ihminen saa siis kyllä minusta hyvällä omallatunnolla valittaa olevansa yksinäinen, jos ainoa keino pitää yhteyttä muihin ihmisiin on lähetellä viestejä, soitella, ilmestyä kylään vailla mitään merkkiä siitä, että toinen haluaa olla yhteydessä! Sillä sitähän sinäkin kritisoit, että "jos et kerran rupea ahdistelemaan toisia ihmisiä yhteydenotoillasi, vaikka ne eivät halua kuulla sinusta mitään, niin ole sitten yksin! Turha valittaa!"
Tottakai saa valittaa yksinäisyyttään. Jos Maijan ja Kaijan välillä Maija aina pitää yhteyttä ja kyllästyy eikä enää pidä vaan on mieluummin yksin, Maija toki saa valittaa yksinäisyyttään, mutta Maijan yksinäisyys ei ole Kaijan syy eli Maija ei voi syyttää Kaijaa yksinäisyydestään.
Eihän täällä kukaan ole syyttänytkään "Kaijoja" mistään muusta kuin siitä, jos nämä suostuvat vuosikausia tapaamaan "Maijaa", vaikka oikeasti odottavat vain, että Maija tajuaisi lopettaa yhteydenpidon, eivätkä sano tätä suoraan. Muuten Maija rupeaa teoretisoimaan, että meillä nyt on tämmöinen järjestely tässä ihmissuhteessa, eikä tajua, että oikeasti Kaijaa vituttaa joka kerta kun puhelin soi. Siitä Kaija saa syyttää ihan vain itseään.
No ei Kaijankaan tietenkään pidä tavata Maijaa, jos ei halua. Joskus vaan Kaijoilla ihan oikeasti on elämässään tosi paljon kaikkea muutakin ja Maijojen tapaamiselle vain vähän aikaa, mutta silti saattavat tavata Maijoja ihan mielellään silloin, kun tapaamiseen löytyy sopiva aika. Eivät kaikki Kaijatkaan ole niitä, jotka odottavat toisen lopettavan yhteydenpidon kokonaan.
Kaija siis vaatii, että Maija on se, joka ehdottaa tapaamisia, aina vaan, ja kiireinen Kaija ei edes itse vaivaudu kertomaan, milloin sitä aikaa olisi, vaan Maijan pitää ehdottaa, ehkä jokin ehdotuksista osuu ajankohtaan kun Kaijallekin sitten sattuu sopimaan? Reilua vai? Miksi se Kaija ei ehdota tapaamisia silloin kun hänellä olisi aikaa?
Ei Kaija vaadi Maijalta mitään. Maija voi ihan vapaasti lakata pitämästä yhteyttä, se tuskin haittaa kiireistä Kaijaa. Kaijaa ei kuitenkaan haittaa, jos Maija joskus ottaa yhteyttä (koska Maija on ihan kiva, muttei mikään bestis kuitenkaan) ja jos Kaijalle sattuu sopimaan, voivat he tavatakin. Kiireinen Kaija kyllä ymmärtää, jos Maija haluaa mieluummin viettää aikaansa muiden kuin Kaijan kanssa (niinhän Kaija itsekin pääasiassa tekee). Ei Kaija ehdi pohtimaan ja murehtimaan sellaisia, koska Kaijalla on ne työt, perheet, sukulaiset, harrastukset ja muut kaverit, jotka vievät Kaijan aikaa.
Toivottavasti Maija tajuaa, että ei tee hevon hel vettiäkään tuollaisella Kaijalla, jolle on itse asemassa "ei mua haittaa jos oot paikalla" : D Kaija voi viettää aikaansa niiden ihmisten kanssa, joista välittää sen verran, että häntä jopa haittaa, jos toinen katoaa yhtäkkiä elämästä. Kaijahan ei edes tiedä, vaikka Maija olisi kuollut ja siksi yhteydenpito lakkaa, mutta eipä sillä ole väliäkään, koska Kaijalla on kaikkea muuta.
Maijat, unite ja pitäkää puolenne Kaijojen hirmuvaltaa vastaan!
Aivan! Kamala Kaija. Maijat on mukavia!
Mutta Kaijoilla on hauskempi elämä, kun sen sijaan Maijat nyyhkivät yksinäisyyttään
Hauskaa voi olla, mutta siinä voi sitten samalla rapatessa roiskua eli mennä jo omatunto ja moraalikin. Eipä sillä, että Kaijat siitä juuri välittäisivät.
Jos juuri Maija ei ole Kaijalle tärkeä, ei se tee Kaijasta omatunnotonta ja moraalitonta. Jos Maija on ihminen, joka vaati toisilta koko ajan sitä, että hänen pitäisi olla näille todella tärkeä, hän paljastaa sillä vain oman itsekkyytensä ja omistushalunsa.
Jokaista ihmistä voi kohdella tärkeällä tavalla. Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että sanoo toiselle suoraan, että hei, mä en välitä susta paskaakaan oikeesti, oot vaan joskus kelpoa ajanvietettä. Löysässä hirressä ja varamiehenä pitäminen on vaan syvältä (vaan ei syvällistä eikä lojaalia). Ja juurikin löysän moraalin omaavien juttuja.
Se ei ole itsekkyyttä eikä omistushalua, että haluaa ihmisarvoista ja kunnollista kohtelua itselleen.
Kuka sanoo, että ei välitä paskaakaan? Ehkäpä välittää miltei kaikista ihmisistä jollain tasolla eikä aseta yhtä Maijaa muiden maailman ihmisten edelle. Mutta Maijapa haluaa, että vain yksi, hän, on tärkeä ja spesiaali ja muut paskaa.
Mitä kertoo ihmisestä se, ettei välitä kenestäkään erityisen paljon? Mitä sinä muka teet kaikkien maailman ihmisten eteen? Ei tuollaisella ihmisellä ole varaa tuomita toisia siitä, että he kaipaavat jotain muuta ihmissuhteiltaan.
Ohis...tunnen ihmisiä, joille vain oma perhe (puoliso ja lapset) on erityisen tärkeä. He tekevät lähes kaiken joko perheensä kanssa tai yksin. Eivät kaipaakaan sen enempää. Eivät kuitenkaan vihaa naapureitaan, työkavereitaan tai muitakaan perheen ulkopuolisia ihmisiä, mutta eivät tunne mitään sen suurempia tunteita heitä kohtaan.
Eri asua. Tällainen ihminen tuskin käyttää Kaijan tapaan aikansa laajan tuttavapiirin haalimiseen.
Nyt kun päätin, etten enää ota yhteyttä ihmisiin, joille olen viime vuosina tyrkyttänyt seuraani, ei ole enää ketään, jolle soittaa tai jota kysyä jonnekin. Tätä hetkeä olen vältellyt, mutta ehkä tällä kaikella on jokin tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu siltä, että täällä puhutaan kahdesta eri asiasta. Joku puhuu tutustumisesta, toinen siitä, miten pahalta tuntuu jo olemassa olevan ystävyyden (joka voi toisen mielestä olla kaveruutta tai tuttavuutta) hiipuu ja suhde muuttuu yksipuoliseksi.
Otsikon mukaisesti: "Kun kukaan kaveri ei soittele tai muuten ota yhteyttä"
Niin puhutaan. Oikeammin kolmesta eri asiasta. Ihmisellä kun voi olla useampikin ystävä, ystävien lisäksi vieläkin useampia kavereita ja vielä heidänkin lisäkseen paljon tuttavia. Miten paljon näistä kenenkin kanssa ollaan tekemisissä ja millaisia odotuksia näihin erilaisiin suhteisiin sisältyy, riippuu täysin ihmisistä ja suhteen laadusta.
Olet oikeassa. Tämä keskustelu on avannut silmiäni _paljon_! Ja se on todella hieno asia. Kiitokset kaikille keskustelijoille eri näkemyksistä :)
Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että ihmissuhteita on erilaisia. Ja olen kuvitellut, että niin on muillekin. Sisarukset ovat läheisempiä kuin serkut tai pikkuserkut ja suurin osa kai pitää tätä ihan normaalina ja hyväksyttävänä. Aivan samalla tavalla ystävät ovat läheisempiä kuin kaverit tai tuttavat, mutta joillekin tämä tuntuu olevan väärin ja lähes moraalitonta.
Olen minäkin järjen tasolla tuon tiennyt, mutta olen kai kuvitellut olevani ihmisille läheisempi kuin todellisuudessa olen ollutkaan. Tunteet ja toiveet johtaa joskus harhaan, mutta nyt tiedän, missä mennään :)
Ei tuo ole mitenkään harvinaista, mutta kannattaa silti pyrkiä realismiin. Verrata omaa suhdettaan toiseen siihen, millainen suhde tällä on muihin. Siihen, miten tämä henkilö on tekemisissä jonkun muun kanssa ja miten sinun. Kuinka usein ja miten hänelle tärkeissä asioissa. Harvalla kaikki entiset ja nykyiset työkaverit ovat niin hyviä ystäviä, että kenet vaan heistä voisi pyytää lapsensa kummiksi. Moni viettää jouluaan sisarustensa kanssa, mutta harva pikkuserkkujensa kanssa. Oletko sinä se, jonka kanssa tämä toinen käy parin viikon vaelluksilla Lapissa ja reissaa muutenkin ulkomailla vai tekeekö hän ne jonkun muun kanssa. Kenen kanssa hän viettää uutta vuotta, vappua ja juhannusta. Jne jne.
Ja sitten on syytä muistaa sekin, että ihmissuhteet voivat myös muuttua ilman, että olisi mitään dramaattista riitaa. Tavallisin syy lienee maantieteellinen etäisyys. Ystävän kanssa on kyläilty ja kahviteltu puolin ja toisin, käyty lenkillä, salilla, shoppailemassa ja baarissakin joskus. Sitten ystävä muuttaa 500 km päähän. Kyläilyt harvenevat. Kahvitteluun, lenkkeilyyn, salilla, shoppailemassa ja baarissa käymiseen tulee kaveriksi joku toinen. Ja tämän toisen kanssa sitten lähennytään yhtä läheisiksi kuin pois muuttaneen kanssa oli aiemmin.
Niin tai elämäntilanne muuttuu. Esimerkiksi toinen saa lapsia, toinen ei.
Aivan. Lasten kanssa kotona oleva kaipaa aikuista seuraa ensisijaisesti päivisin, iltaisin ollaan mielellään puolison ja lasten kanssa yhdessä eli vietetään perheaikaa. Lapseton tai isompien lasten vanhempi taas on usein päivisin töissä. On ihan tavallista, että jos vanhempainvapaalla oleva tutustuu johonkin mukavaan ihmiseen, jonka kanssa synkkaa ja joka on päivisin kotona ja mahdollisesti vielä itsekin pienten lasten äiti eli lapsille on heistä kavereita, tästä syntyy ystävyys tai ainakin sellainen kaveruus, joka täyttää kotona olevan aikuiskontaktien tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun päätin, etten enää ota yhteyttä ihmisiin, joille olen viime vuosina tyrkyttänyt seuraani, ei ole enää ketään, jolle soittaa tai jota kysyä jonnekin. Tätä hetkeä olen vältellyt, mutta ehkä tällä kaikella on jokin tarkoitus.
Sitten pitää löytää ihmisiä, joille soittaa tai kysyä jonnekin. Mulle koko elämä on tutustumista uusiin ihmisiin ja uusien eritasoisten ihmissuhteiden luomista. Aikanaan vanhainkodissakin pitää katsoa, ketäs muita siellä on, alkaa tutustua heihin ja katsoa, kenen kanssa parhaiten synkkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
It's not what you know. It's who you know.
Maailma ei ole reilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Onnellinen on hän, jonka sosiaalinen pääoma ei ole rapautunut suurten pettymysten myötä, vaan joka on voinut säilyttää uskonsa ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeppistä. Sekin vielä tähän päälle, että on nuorehko ja ei tykkää alkoholipitoisesta ajanvietosta tippaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Onnellinen on hän, jonka sosiaalinen pääoma ei ole rapautunut suurten pettymysten myötä, vaan joka on voinut säilyttää uskonsa ihmisiin.
Nimenomaan. Sosiaalinen pääoma alkaa kertyä jo lapsuudessa ja se jatkuu läpi elämän. Jotkut vaan saa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Onnellinen on hän, jonka sosiaalinen pääoma ei ole rapautunut suurten pettymysten myötä, vaan joka on voinut säilyttää uskonsa ihmisiin.
Nimenomaan. Sosiaalinen pääoma alkaa kertyä jo lapsuudessa ja se jatkuu läpi elämän. Jotkut vaan saa enemmän.
Toki myös yksilön ominaisuuksilla ja käyttäytymisellä on vaikutusta, mutta lapsuudella on suuri vaikutus tuleviin ihmissuhteisiin ja myös työelämään.
Esimerkki sosiaalisen pääoman kertymisestä
"HS: Verkostoidu niin vaurastut, osoittaa tuore suomalaistutkimus – Näin tuttavaverkostot avaavat uria ja poikivat rahaa
... Työelämä muuttuu siihen suuntaan, että verkostojen merkitys kasvaa. Yritykset rekrytoivat yhä harvemmin julkisilla työpaikkailmoituksilla. Hyvin verkostoitunut ihminen voi saada suhteidensa kautta vihiä siitä, milloin yritykset etsivät uusia työntekijöitä ja milloin niitä kannattaa lähestyä yhteydenotolla.
Pari vuotta sitten Sitra julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan alle neljännes oli saanut silloisen työnsä avoimeksi ilmoitettua työpaikkaa hakemalla.
Noin 70 prosenttia oli saanut paikan muita teitä. Viidennes oli ottanut suoraan yhteyttä työnantajaan, ja toiselle viidennekselle oli tarjottu töitä. Vain joka kymmenes oli käyttänyt työpaikan saamiseksi julkisia työnhakupalveluita.
Aktiivisesti verkostoja hyödyntävät vastaajat kertoivat hyötyvänsä niistä selvästi. Yli 80 prosenttia heistä oli sitä mieltä, että verkostoituminen oli auttanut menestymään työelämässä, kertoo Sitran tiedote.
Verkostojen kautta ihmiset saavat myös epävirallisia suosittelijoita. Suhteet lisäävät luottamusta.
”Johonkin sosiaaliseen piiriin kuuluminen viestii ihmisestä jotakin. Verkostoja käytetään ihmisten asemoimiseen sen perusteella, ketä tunnet ja kuka sinua voi suositella. Ne takaavat lainausmerkeissä luotettavuutesi”, Ruuskanen kuvaa.
Verkostoitumista pidetään usein eliitin elämänmuotona, jossa vaihdellaan palveluksia hyvä veli -hengessä. Mielikuvassa on annos totuutta. Suhteet hyödyttävät kaikkia ihmisiä, mutta eniten etua niistä saavat keski- ja korkeatuloiset.
”Ylemmissä ammattiryhmissä ihmiset ylläpitävät monipuolisempia verkostoja. He ovat vapaa-ajalla enemmän tekemisissä työkavereiden kanssa ja osallistuvat enemmän kansalaisyhteiskuntaan”, Ruuskanen selittää.
Sosiaalisen pääoman epätasainen jakautuminen voikin jyrkentää yhteiskunnan eriarvoisuutta.
Tutkijat puhuvat Matteus-ilmiöstä. Sillä tarkoitetaan etujen kasautumista samoille ihmisille. Matteuksen evankeliumin mukaan sille, jolla on, annetaan lisää, ja jolla ei ole, siltä otetaan loputkin pois.
Huono-osaisuuden kasautumista lisää, että jotkut joutuvat rahan puutteen takia jäämään kotiin ja jättäytymään kansalaistoiminnan ulkopuolelle..."
Mikko Puttonen HS 18.6.2018
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005721331.html
(lainattu osaa jutusta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Mutta entä kun jonkun kanssa kuuluus se "klik", josta täällä on kerrottu, ja muiden kanssa ei?
Olen tainnut jättää kaikki Maijat taakseni. En ole suostunut jättämään kavereita ja tuttuja Maijan takia, vaan arvostan heidän seuraansa ihan samalla lailla, enkä koe sitä ajantuhlaukseksi. Tuollaiset omistavat Maijat saa jäädä edelleenkin taakseni. Sellaisia ystäviä en kyllä todellakaan kaipaa.