Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Olen itse opettanut lapseni siihen, että viihtyvät hyvin itsensäkin kanssa ja yksin. Ihan vain sen takia, että itsekin ajattelen näin. Kun viihtyy hyvin itsensä kanssa, ei ole koskaan riippuvainen muista ihmisistä. Tämä taas johtaa siihen, että et ole yksinkään yksinäinen.
Olen ollut aina tyytyväinen yksinkin ollessa. Mutta ehkä tämä riippumattomuus on tehnyt myös sen, että ihmiset mielellään tutustuvat minuun. En kyllä päästä reviirilleni ihmisiä kovin helpolla, koska en halua menettää sitä yksityisyyttäni ja omaa tilaani. Se taas tuntuu vain kiihdyttävän joidenkin ihmisten halua tulla lähelleni ja tutustua minuun ja ystävystyä. Mitä kauemmas menen, sitä kiihkeämmin seuraani halutaan.
Mutta siis lapsista. Jo päiväkoti-ikäisenä kasvatin heitä siihen, että eivät ole riippuvaisia kenestäkään, vaan ovat niin sinut itsensä kanssa, ettei tarvitse olla riippuvainen siitä, onko kavereita ja ystäviä, vaan itsetunto riittää myös olla yksin. Näin ei ole koskaan tarvinnut alistua kenenkään pompotteluun, eikä sekaantua ristiriitaisiin ihmissuhteisiin, eikä rukoilla ja anoa kenenkään kaveruutta. Kun tietää, että yksinäisyydessä ei ole mitään pelättävää, niin silloin ei ole koskaan paniikkia siitä, saako kavereita.
Työelämässä esimerkiksi pystyn kaikkien kanssa tekemään töitä, vaikka joku tyyppi tosi tympeä ja ilkeä olisikin. Mutta minulla ei ole koskaan ollut mitään tarvetta ystävystyä työkavereiden kanssa. Mutta juuri tämän takia ehkä olen päässyt aina helpolla työpaikan ihmissuhderiidoissa ja kiusaamistapauksissa. Kun teen vain töitä ja olen kohtelias kaikille, ei tarvitse sekaantua näihin "toi ei tykkää musta ja mää en haluu tehä ton kans töitä"-tappeluista.
Töissä olisi muutenkin elämä helpompaa, kun ihmiset hoitaisi ystävyyssuhteet muuna aikana. Olen ollut kerran työyhteisössä, missä työporukka oli hyviä ystäviä toisten kanssa. Työaika meni heillä kännykkä kädessä tirskumiseen ja nurkkien takana supattamiseen ja minun ja muiden "ulkopuolisten" mulkoiluun, kun me heidän mielestä tultiin pilaamaan heidän kiva kaverijenginsä. Kauhea hätä syödä aina uudet ihmiset ulos työpisteestä, että saisivat pitää siellä parhaat kaverinsa ja pitää yllä sitä työpaikan ystävyysrinkiä.
Joten se on minun neuvoni, että opetelkaa rakastamaan yksinäisyyttänne ja opettakaa lapsennekin siihen, että yksin oloa ei tarvitse pelätä. Näin et ikinä ole riippuvainen toisten hyväksynnästä
Mun mielestäni tässä menee kaksi asiaa vähän sekaisin. Osaako olla yksin ja onko yksinäinen.
Osaan olla tosi hyvin yksin. Oon vähän erakko luonteeltanikin, en usein kaipaa muita säheltämään samoihin tiloihin. Olenhan tottunut asustelemaan elämässäni yksin. Tykkään myös puuhastella omiani.
Mutta eihän se sitä asiaa poista, että on monia sosiaalisia tilanteita, joissa seura olisi mukavaa ja toivottavaa, joskus jopa lähes välttämätöntä. Tällaisissa tilanteissa ei siis mantrat tai itsetunnot auta mitään.
Heh, ollaankohan oltu samassa työpaikassa töissä. Tuli heti yksi ns. ulkopuolinen ihminen mieleen, joka kyttäsi kovasti, jos vähänkin jutteli työkaverin kanssa ja sai milloin mitäkin salaliittoteorioita päähänsä. ;) Jos olet kova teefani, niin taidan tietää sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Mietin kanssa, että no eihän ne kaijat ole kauhean sosiaalisiakaan, vaan lähinnä ihmisten kanssa oleminen tuntuu olevan pohjimmiltaan jonkinlaista pinnallista huttua. Osaavat heittää vitsejä kahvihuoneessa ja löpistä turhia, mutta selkä voidaan hyvin kääntää yksinäiselle työkaverille. Sosiaalisuus ja vaivannäkö toisten takia loppuu siis tarvittaessa aika äkkiä.
Mutta mä en ole kyllä silti ihan varma, onko tällaiset kaijat koskaan täysin ystävystyneet kenenkään kanssa. Vai jättäneet aina itsestään asioita siinä määrin kertomatta ja jakamatta, että ovat vähän puolitiessä. En siltikään, vaikka olen tuntenut yli 30 vuotta tällaisen kaijan. Minusta tuntuu, että he eivät koskaan halua kunnolla sitoutua mihinkään (paitsi omaan lapseensa), vaan asfaltti polttelee aina jossain määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Eli Kaijat ovat pintapuolisia ihmisiä, jotka eivät välitä kenestäkään ja käyttävät vain ihmisiä omaan tarpeeseen ja kun eivät tarvitse, heittävät pois. Antavat ihmisten ihastua heihin ja luulla, että ovat heidän ystäviään ja sitten särkevät sydämen, kun eivät otakaan vastuuta eli antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Tuhlaavat aikaansa turhanpäiväisiin ihmissuhteisiin, joten epäilen, onko heillä yhtään aitoa ystävää, kun jakavat itseään turhiin ihmissuhteisiin ja tuhlaavat niihin aikaansa.
Kaijat ovat itsekkäitä narsisteja, jotka käyttävät ihmisiä leikkikaluinaan, eivätkä tajua vastuutaan, että olemalla ystävällinen, joku voi ihastua heihin ja luulla, että Kaija onkin ystävä. Ja samalla särkeä sydämen ja aiheuttaa isonkin kriisin, kun enemmän suhteesta luullut masentuu, eikä uskalla enää edes yrittää mitään ihmissuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Jatkanpa ajatusta Kaijoista ja Maijoista.
Kaijalla on hyviä kokemuksia ihmissuhteista, hän on lapsuudestaan lähtien oppinut siihen, että aikuisiin ja toisiin lapsiin voi luottaa ja muut ihmiset haluavat hänelle hyvää. Hänellä on niin paljon sosiaalista pääomaa, että jo olemassa olevien ystävien lisäksi kaverit ja tuttavat riittävät ihan hyvin. Joskus tulee vastaan se ihminen, jonka tavatessa kuuluu se kuuluisa "klik" ja hän ystävystyy tämän kanssa pikkuhiljaa.
Maijalla on kokemuksia siitä, ettei ihmisiin voi luottaa. Ehkä vanhemmuudessa on ollut ongelmia, ehkä toiset lapset ovat häntä kiusanneet. Hän toivoisi löytävänsä sen tosiystävän, johon voi oikeasti luottaa, joka ei petä eikä jätä. Hänellä ei ole niin paljoa sosiaalista pääomaa, joten hän etsii ystävää tai ystäviä. "Pelkät" kaverit ja tuttavat eivät ole hänelle niin tärkeitä.
Eli ei kaikki ole niin mustavalkoista ja erilaisille tarpeille löytyy usein jokin syy.
Mulla on näistä aikas toisenlaisia käsityksiä. Kaija on usein ihminen, joka on monenlaisten tyyppien kanssa tekemisissä, mutta juuri koskaan hänen päästään ei kuulu "klik". Hän pitää hauskaa, mutta hän ei saa mitään elämää suurempaa euforiaa ystävistä, vaikka elämäänsä heistä paljon saakin ajanvietesisältöä.
Maijalle taas ei ole ongelma kuulla päässä "klik" ja kaveerata vähän syvällisemminkin kuin jorisemalla hyväntuulenjuttuja. Maija ei näe kavereita ja ystäviä ajanvietteenä, vaan ensisijaisesti tunnetasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Mietin kanssa, että no eihän ne kaijat ole kauhean sosiaalisiakaan, vaan lähinnä ihmisten kanssa oleminen tuntuu olevan pohjimmiltaan jonkinlaista pinnallista huttua. Osaavat heittää vitsejä kahvihuoneessa ja löpistä turhia, mutta selkä voidaan hyvin kääntää yksinäiselle työkaverille. Sosiaalisuus ja vaivannäkö toisten takia loppuu siis tarvittaessa aika äkkiä.
Mutta mä en ole kyllä silti ihan varma, onko tällaiset kaijat koskaan täysin ystävystyneet kenenkään kanssa. Vai jättäneet aina itsestään asioita siinä määrin kertomatta ja jakamatta, että ovat vähän puolitiessä. En siltikään, vaikka olen tuntenut yli 30 vuotta tällaisen kaijan. Minusta tuntuu, että he eivät koskaan halua kunnolla sitoutua mihinkään (paitsi omaan lapseensa), vaan asfaltti polttelee aina jossain määrin.
Kyllä kaijoilla ihan ystäviäkin on, mutta ei sen enempää kuin muillakaan keskimäärin. Mutta totta on, että muille kuin ystävilleen kaijat jättävät paljon itsestään kertomatta, koska kaijat eivät katso tarpeelliseksi avautua kovin monelle. Työkavereiden ei tarvitse tiedää, että kaijan mies kuorsaa, pojalla on adhd tai kaijan vanhemmat ovat varakkaita. On ihmisiä, jotka avautuvat toiselle jo hyvin varhaisessa vaiheessa tutustumista, mutta kaijat eivät kuulu heihin. Tämä on se syy, miksei kaijojen kanssa ystävystyminen ole mitenkään erityisen helppoa, vaikka moni niin kuvitteleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Eli Kaijat ovat pintapuolisia ihmisiä, jotka eivät välitä kenestäkään ja käyttävät vain ihmisiä omaan tarpeeseen ja kun eivät tarvitse, heittävät pois. Antavat ihmisten ihastua heihin ja luulla, että ovat heidän ystäviään ja sitten särkevät sydämen, kun eivät otakaan vastuuta eli antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Tuhlaavat aikaansa turhanpäiväisiin ihmissuhteisiin, joten epäilen, onko heillä yhtään aitoa ystävää, kun jakavat itseään turhiin ihmissuhteisiin ja tuhlaavat niihin aikaansa.
Kaijat ovat itsekkäitä narsisteja, jotka käyttävät ihmisiä leikkikaluinaan, eivätkä tajua vastuutaan, että olemalla ystävällinen, joku voi ihastua heihin ja luulla, että Kaija onkin ystävä. Ja samalla särkeä sydämen ja aiheuttaa isonkin kriisin, kun enemmän suhteesta luullut masentuu, eikä uskalla enää edes yrittää mitään ihmissuhdetta.
No ei. Kaijat ovat ihan kuten Maijatkin paitsi että kaijoilla on ystäviensä lisäksi myös paljon kavereita ja tuttuja. Kaijoihin on kuitenkin helppo tutustua, koska kaijat eivät odota tutustumisen johtavan yhtään mihinkään. Kaijat voivat tehdä elämässään asioita muidenkin kuin ystäviensä kanssa. Tämä on varmasti hämäävää niille, jotka haluaisivat tehdä asioita vain ystäviensä kanssa.
Yksinäisyys ja yksinolo ovat aivan eri asioita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Mietin kanssa, että no eihän ne kaijat ole kauhean sosiaalisiakaan, vaan lähinnä ihmisten kanssa oleminen tuntuu olevan pohjimmiltaan jonkinlaista pinnallista huttua. Osaavat heittää vitsejä kahvihuoneessa ja löpistä turhia, mutta selkä voidaan hyvin kääntää yksinäiselle työkaverille. Sosiaalisuus ja vaivannäkö toisten takia loppuu siis tarvittaessa aika äkkiä.
Mutta mä en ole kyllä silti ihan varma, onko tällaiset kaijat koskaan täysin ystävystyneet kenenkään kanssa. Vai jättäneet aina itsestään asioita siinä määrin kertomatta ja jakamatta, että ovat vähän puolitiessä. En siltikään, vaikka olen tuntenut yli 30 vuotta tällaisen kaijan. Minusta tuntuu, että he eivät koskaan halua kunnolla sitoutua mihinkään (paitsi omaan lapseensa), vaan asfaltti polttelee aina jossain määrin.
Kyllä kaijoilla ihan ystäviäkin on, mutta ei sen enempää kuin muillakaan keskimäärin. Mutta totta on, että muille kuin ystävilleen kaijat jättävät paljon itsestään kertomatta, koska kaijat eivät katso tarpeelliseksi avautua kovin monelle. Työkavereiden ei tarvitse tiedää, että kaijan mies kuorsaa, pojalla on adhd tai kaijan vanhemmat ovat varakkaita. On ihmisiä, jotka avautuvat toiselle jo hyvin varhaisessa vaiheessa tutustumista, mutta kaijat eivät kuulu heihin. Tämä on se syy, miksei kaijojen kanssa ystävystyminen ole mitenkään erityisen helppoa, vaikka moni niin kuvitteleekin.
Mun mielestäni kaijat eivät avaudu edes niille oletetuille hyville ystäville, vaan heiltä on jollain tavalla pois se, jos he lähtevät avautumaan esim. palkasta, politiikasta, uskonnosta, terveydestä, puolisosta tmv. Jokin hauska seksiletkautus voi Kaijan repertuaariin kuulua, koska se on taas vain pintaa. Kaijoilla on ehkä jatkuva pelko siitä, että jostakin voisi aiheutua eripuraa eikä sitten ehkä kavereita olisikaan enää niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Mietin kanssa, että no eihän ne kaijat ole kauhean sosiaalisiakaan, vaan lähinnä ihmisten kanssa oleminen tuntuu olevan pohjimmiltaan jonkinlaista pinnallista huttua. Osaavat heittää vitsejä kahvihuoneessa ja löpistä turhia, mutta selkä voidaan hyvin kääntää yksinäiselle työkaverille. Sosiaalisuus ja vaivannäkö toisten takia loppuu siis tarvittaessa aika äkkiä.
Mutta mä en ole kyllä silti ihan varma, onko tällaiset kaijat koskaan täysin ystävystyneet kenenkään kanssa. Vai jättäneet aina itsestään asioita siinä määrin kertomatta ja jakamatta, että ovat vähän puolitiessä. En siltikään, vaikka olen tuntenut yli 30 vuotta tällaisen kaijan. Minusta tuntuu, että he eivät koskaan halua kunnolla sitoutua mihinkään (paitsi omaan lapseensa), vaan asfaltti polttelee aina jossain määrin.
Kyllä kaijoilla ihan ystäviäkin on, mutta ei sen enempää kuin muillakaan keskimäärin. Mutta totta on, että muille kuin ystävilleen kaijat jättävät paljon itsestään kertomatta, koska kaijat eivät katso tarpeelliseksi avautua kovin monelle. Työkavereiden ei tarvitse tiedää, että kaijan mies kuorsaa, pojalla on adhd tai kaijan vanhemmat ovat varakkaita. On ihmisiä, jotka avautuvat toiselle jo hyvin varhaisessa vaiheessa tutustumista, mutta kaijat eivät kuulu heihin. Tämä on se syy, miksei kaijojen kanssa ystävystyminen ole mitenkään erityisen helppoa, vaikka moni niin kuvitteleekin.
Mun mielestäni kaijat eivät avaudu edes niille oletetuille hyville ystäville, vaan heiltä on jollain tavalla pois se, jos he lähtevät avautumaan esim. palkasta, politiikasta, uskonnosta, terveydestä, puolisosta tmv. Jokin hauska seksiletkautus voi Kaijan repertuaariin kuulua, koska se on taas vain pintaa. Kaijoilla on ehkä jatkuva pelko siitä, että jostakin voisi aiheutua eripuraa eikä sitten ehkä kavereita olisikaan enää niin paljon.
Olen eri mieltä. Mun siskoni on kaija. Hänellä on muutama oikein hyvä ystävä ja sitten iso liuta kavereita ja tuttuja. Näiden ystävien kanssa siskoni juttelee kaikesta maan ja taivaan välillä. Kavereiden ja tuttujen kanssa jutellaan sitten varsin monista aiheista, mutta ei mistään kovin henkilökohtaisesta kuten mahdollisista ongelmista parisuhteessa. Kun siskoni kutsuu mökille ystävänsä (olen usein ollut mukana), niin tilanne siellä on ihan erilainen kuin silloin, jos hän on kutsunut sinne harrastusporukan kaverinsa (kuulun samaan harrastusporukkaankin). En ole itse kaija, mutta en mäkään tykkää puhua työkavereilleni tai jollekin muulle kuin ystävilleni mistään kipeistä tai vaikeista asioistani. En tykkää ajatuksesta, että koko kylä tietää kaikki mun asiani. Ystävilleni kerron ja luotan siihen, että he eivät juorua. Aivan samalla tavalla siskonikin luottaa ystäviinsä. Mutta koska siskollani nyt on paljon muitakin puheenaiheita kuin henkilökohtaiset asiansa, hän viihtyy varsin hyvin MYÖS muiden kuin ystäviensä seurassa. Jos siskoni haluaa lähteä mökille ja hänen ystävälleen ei ko viikonloppu sovi, hän kysyy jotain kaveriaan mukaan ja sopii ystävänsä kanssa toisen viikonlopun. Jos kaverillekaan ei sovi, menee vaikka yksin. Joku toinen taas menisi sitten suosista yksin tai siirtäisi koko mökille menon siihen viikonloppuun, kun ystävälle sopii. Ja kyllä hän oikeastaan jopa rakastaa puhua politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, maailman eri uskonnoista, historiasta, kirjallisuudesta, taiteista ja monesta muustakin asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Kaijat ovat ekstovertteja ja Maijat introverttejä? Itse kuulun jälkimmäisiin enkä edes jaksaisi kovin suurta kaveripiiriä. Muutama hyvä ystävä, joiden kanssa on säännöllisesti yhteydessä ja näkee silloin tällöin, riittää minulle hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa vahvasti sosiaalisen pääoman kasautumisen. Ja syvenevän kuilun, eriarvoisuuden lisääntymisen.
Se, kellä on, saa lisää. Se, kellä ei ole, ei saa mitään.
Ja päinvastoin kuin taloudellista pääomaa sosiaalista pääomaa ei voi jakaa. Ei voi ottaa niiltä, joilla on, ja antaa niille, joilla ei ole.
Toisaalta voidaan luoda eri yhteisöihin sellaista ilmapiiriä, että kaikki on otettava mukaan eikä ketään saa syrjiä. Se ehkäisee voimakasta ihmisten erittymistä omiin pikkuryhmiin sekä kiusaamista. Silloin kohtaamisten myötä syntyy ehkä myös jotain sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat muuten jääneet syntymättä.
Ehdotinkin jo tuolla aiemmin, että sosiaalisille kaijoille pitäisi velvoittaa pitämään huolta myös hiljaisemmista ja heikoista, jotka eivät saa kovin helpolla kaveria. Heille pitäisi saada taottua päähän, että pitävät yhteyttä myös näihin syrjäytyneisiin ja yksinäisiin ja eivätkä jätä heitä odottamaan puhelimen ääreen.
Jonkinlainen asepalvelus kaijoille siinä mielin, että jokaisen Kaijan pitäisi saada yksi yksinäinen tulemaan ulos kuorestaan ja kotoaan ja tukea ja kuunnella ja osoittaa ystävyyttä ja auttaa elämässä eteen päin
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.
Eli Kaijat ovat pintapuolisia ihmisiä, jotka eivät välitä kenestäkään ja käyttävät vain ihmisiä omaan tarpeeseen ja kun eivät tarvitse, heittävät pois. Antavat ihmisten ihastua heihin ja luulla, että ovat heidän ystäviään ja sitten särkevät sydämen, kun eivät otakaan vastuuta eli antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Tuhlaavat aikaansa turhanpäiväisiin ihmissuhteisiin, joten epäilen, onko heillä yhtään aitoa ystävää, kun jakavat itseään turhiin ihmissuhteisiin ja tuhlaavat niihin aikaansa.
Kaijat ovat itsekkäitä narsisteja, jotka käyttävät ihmisiä leikkikaluinaan, eivätkä tajua vastuutaan, että olemalla ystävällinen, joku voi ihastua heihin ja luulla, että Kaija onkin ystävä. Ja samalla särkeä sydämen ja aiheuttaa isonkin kriisin, kun enemmän suhteesta luullut masentuu, eikä uskalla enää edes yrittää mitään ihmissuhdetta.
Kyllä! Toivon etten elämäni aikana enää koskaan törmää yhteenkään Kaijaan. Pyörikööt keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Tai sitten vaan 30 vuoden jälkeenkään ei ole kaijan ystävä vaan just niitä kavereita ja tuttuja. Mun siskoni on jo viiskymppinen ja seksiletkautukset sopivat hänen suuhunsa yhtä hyvin kuin kala ajamaan polkupyörää. Mutta hän on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja keskustelee kavereidensa ja tuttujensa kanssa mieluiten objektiivisesti asioista ja ilmiöistä eikä subjektiivisesti tunteista tai ihmissuhteista. Voi olla, että tuo objektiivinen tapa puhua asioista saa joissain aikaiseksi mielikuvan, ettei hän puhuisi syvällisiä.
Te, joilla on paljon ystäviä, kavereita ja tuttavia: oletteko koskaan olleet yksinäisiä tai tunteneet itseänne yksinäiseksi (pidemmän aikaa)? Sitä voi olla vaikea kuvitella, miten musertavaa se on, jos ei ole omaa kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Te, joilla on paljon ystäviä, kavereita ja tuttavia: oletteko koskaan olleet yksinäisiä tai tunteneet itseänne yksinäiseksi (pidemmän aikaa)? Sitä voi olla vaikea kuvitella, miten musertavaa se on, jos ei ole omaa kokemusta.
En ole ja myönnän, että tilannetta on vaikea kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Kaijat ovat ekstovertteja ja Maijat introverttejä? Itse kuulun jälkimmäisiin enkä edes jaksaisi kovin suurta kaveripiiriä. Muutama hyvä ystävä, joiden kanssa on säännöllisesti yhteydessä ja näkee silloin tällöin, riittää minulle hyvin.
Ihmiset ovat erilaisia ja sen vuoksi liika on liikaa niin yksinäisyydessä kuin yhdessäolossakin. Jollekin riittää yhteydenpito kerran kuukaudessa ja tapaaminen muutaman kerran vuodessa ja toinen taas vastaavassa tilanteessa kokisi itsensä yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Entinen koulukaveri ja myös entinen paras ystävä sanoi muutama vuosi sitten, että on niitä ihmisiä, jotka ottaa yhteyttä ja sitten niitä toisia, jotka vaan odottaa niitä yhteydenottoja.
Ajattelin joskus niin kuin aloittaja, etten ota yhteyttä kun ei ystävistä mitään kuulu. Ja sitten kävi niin, että kun kului liian kauan aikaa kynnys ottaa yhteyttä kasvoi niin suureksi, ettei sitä enää viitsinytkään soittaa, mitä kuuluu. Ja siitä ihmisestä tuli entinen ystävä.
Jos kaipailee jotakin ihmistä, siitä vaan soittamaan kuulumisia!
Mutta miksei hän ottanut yhteyttä sinuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia.
Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.
No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista.
Mun kokemukseni mukaan kaijat eivät ole mitenkään poikkeuksellisen empaattisia, avuliaita ja hoivaavia. He ovat pikemminkin elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, joilla on taito pitää hauskaa ja saada muillekin aikaiseksi kiva fiilis. He ovat usein työyhteisössä niitä, jotka ehdottavat erilaisia rientoja ja järjestelevät yhteisiä Tallinnan matkoja. Jos ollaan lähdössä töiden jälkeen porukalla jonnekin, kaijojen mukana oleminen on syy, miksi muutkin tulevat. Jos kaijoilla on kiire kotiin eivätkä siis ole lähdössä, moni muukin päättää mennä suoraan kotiin. Ja kaija lähtee silti, vaikka vain yksi muista lähtisi mukaan ja muut menisivät kotiin. Kaija lähtee, koska haluaa lähteä ja jää pois, jos ei halua lähteä. Kaijat eivät siis ole mitään syvällisiä ihmismielen asiantuntijoita ja erinomaisia tukihenkilöitä vaan niitä, joiden kanssa muutkin kuin toiset kaijat viihtyvät. Kaijojen varsinaiset ystävyyssuhteet ovat samanlaisia kuin muillakin eli ystäviä on vain vähän ja heidänkin kanssaan ystävyyssuhde on pitkäaikaisen tuntemisen ja tutustumisen tulos. Kaijat siis voivat tutustua nopeastikin, mutta ystävystyvät yhtä hitaasti kuin muutkin. Kaijoilla ei siis ole mitään taikakeinoa, jolla saisivat muut ihmiset tutustumaan toisiinsa ja ystävystymään.