Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Täällä on kyllä täysin sisälukutaidottomia ihmisiä liikkeellä.

"Oishan se kiva kun joku joskus ottaisi yhteyttä."

"Whaaaat, haluut et ystävä on vangittu kettingillä sun keittiön patteriin ja se ei saa koskaan mennä töihin eikä vessaan?? Miks kirjotat jotain noin sairasta??"

"Enhän minä niin sanonut".

"Ai sun mielestä ystävältä pitäs poistaa jalat niin et se ei koskaan karkaa ja on vaan sun kaa???"

"Huoh..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Et oo tosissasi...Tai aika pihalla jos ajattelet noin. Itse oon aika vaatimattomista oloista noussut ihan omalla työlläni ja nyt omistan rivitalon, hyväpalkkainen työ ja voin matkustella useamman kerran vuodessa etelään. Nuorempana en käynyt missään, paitsi Tallinnassa kun ei ollu varaa. Tunnen useita kolmekymppisiä jotka ei omalla työllään pärjää/ei tee töitä, mutta sen huomaa asenteestakin, ettei kiinnosta. Mutta haluaa kyllä saman elintason kuin muut työssäkäyvät. Ei ole siis köyhyys mielestäni yksilöstä kiinni, ainakaan täällä Suomessa. Jos vaan viitsii opuskella itselleen ammatin jolla tienaa kohtuullisesti niin kyllä Suomessa pystyy elää hyvän elämän, en ole itsekään rikas, vaan ihan keskituloinen.

Enemmän ajattelisin että yksinäisyys ei ole aina itsestä kiinni, kaikille ei vaan osu matkan varrelle sellaisia tosi ystäviä jotka pysyy, ei itsellenikään kuin pari, joista ainakin toiseen luotan 100%, oon kiitollinen siitä. On ollut paljon hyväksikäyttäjiä jotka häipyi kun ei saanut enää haluamansa. Kun on luonteeltaan vielä aika hiljainen ja introvertti niin aika harvojen kanssa ystävystyy. Olen tämän jo näin aikuisiällä hyväksynyt ja viihdyn aika paljon yksinkin.

Tuttu tilanne. Lopetin yksinkertaisesti soittelun sellaisille kavereille jotka eivät itse vaivautuneet soittamaan.

Suomalaiset ovat antisosiaalista kansaa. Kukaan ei soita tai tule käymään jos pyydän. Ei ole koskaan aikaa tai ei huvita. Asun nyt Intiassa missä jokainen vastaantulija haluaa jutella, aina olen tervetullut joka paikkaan ja jouluna on 10 kutsua odottamassa. Täällä ei ketään jätetä yksin. Suomessa istuin yksin joulut, edes sisko ei välitä, kukaan ei kutsunut yksinäistä jouluksi, nauroivat vaan päin naamaa. Ihmisestä kuuluu välittää.

SannaSofia kirjoitti:

Suomalaiset ovat antisosiaalista kansaa. Kukaan ei soita tai tule käymään jos pyydän. Ei ole koskaan aikaa tai ei huvita. Asun nyt Intiassa missä jokainen vastaantulija haluaa jutella, aina olen tervetullut joka paikkaan ja jouluna on 10 kutsua odottamassa. Täällä ei ketään jätetä yksin. Suomessa istuin yksin joulut, edes sisko ei välitä, kukaan ei kutsunut yksinäistä jouluksi, nauroivat vaan päin naamaa. Ihmisestä kuuluu välittää.

Et huolisi minua luoksesi Intiaan? Olen aivan täynnä tätä yksinäisyyttä.

Kuulun itse näihin, joita varmaan on haukuttu siksi, että olen huono ystävä. Jäin siis asumaan kotipaikkakunnallemme. Moni ystävä muutti jo nuorena muualle.

No kesäisin sitten tuli soittoja, että "hei, mä oon tullut käymään, voitko lähtee mun kans kierrokselle/tulla kylään/viettää aikaa"

No harmi vain, kun työvuorolista on jo tehty ja ei niin vain voi muuttaa työvuorojaa. Tai on jo sovittu perheen kanssa reissusta. Tai yleensäkin on ehtinyt jo suunnitella omia menojaan. Kun en ole sellainen ihminen, joka yhtäkkiä ilmoittaa lapsille ja miehille ja sukulaisille ja muille ystäville, että perun nyt kaikki teidän kanssa sopimanne jutut, kun lapsuudenystäväni tuli viikoksi kotonaan käymään ja haluaa tänään kahville ja illalla kapakkaan ja viettään aikaa.

Huomasin tätä ketjua lukiessani, että parista tällaisesta ei olekaan kuulunut muutamaan viime vuoteen mitään. Ehkäpä he ovat sitten juuri näitä, jotka tänne kirjoittavat, että kuinka paskoja me vanhat ystävät ollaan, kun he tulevat käymään kotipaikkakunnalla, niin niillä on aina jotain muuta tekemistä, töitä, reissuja, matkoja, menoja ja ei oo just mulle heti nyt aikaa, kun soitan, että oon tullu täällä käymään.

SannaSofia kirjoitti:

Suomalaiset ovat antisosiaalista kansaa. Kukaan ei soita tai tule käymään jos pyydän. Ei ole koskaan aikaa tai ei huvita. Asun nyt Intiassa missä jokainen vastaantulija haluaa jutella, aina olen tervetullut joka paikkaan ja jouluna on 10 kutsua odottamassa. Täällä ei ketään jätetä yksin. Suomessa istuin yksin joulut, edes sisko ei välitä, kukaan ei kutsunut yksinäistä jouluksi, nauroivat vaan päin naamaa. Ihmisestä kuuluu välittää.

Joo, ennemminkin näillä supersosiaalisilla on hirveän kovat vaatimukset sille kuka kelpaa edes tuttavaksi, pitää olla samanlaiset tulot, samanlaiset elämäntilanteet "kun sain lapsen niin sädekehäni kirkastui potenssiin sata ja heivasin lapsettomat eli itsekkään pa*ka ystävät hel*ettiin", ei saa olla kauniimpi tai rumempi...jos yhtään poikkeaa joukosta niin jätetään syrjään kuin pesussa kutistunut Balmain- huivi.

SannaSofia kirjoitti:

Suomalaiset ovat antisosiaalista kansaa. Kukaan ei soita tai tule käymään jos pyydän. Ei ole koskaan aikaa tai ei huvita. Asun nyt Intiassa missä jokainen vastaantulija haluaa jutella, aina olen tervetullut joka paikkaan ja jouluna on 10 kutsua odottamassa. Täällä ei ketään jätetä yksin. Suomessa istuin yksin joulut, edes sisko ei välitä, kukaan ei kutsunut yksinäistä jouluksi, nauroivat vaan päin naamaa. Ihmisestä kuuluu välittää.

Mutta kun suomalaisen kanssa ihan oikeasti ja aidosti ystävystyt, sulla on ystävä, johon voit aina luottaa. Näin sanoi aikoinaan meksikolainen miniäni, kun tajusi, mikä ero on hänen kulttuurinsa "ystävyydellä" ja suomalaisella ystävyydellä. Hän oppi Suomessa asuessaan ymmärtämään, mikä ero on yksinäisyydellä ja seuran puutteella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Tässä ketjussahan nimenomaan nämä ei-yksinäiset on olettaneet että yksinäinen on lähinnä stalkkeri joka kaipaa seuraa 24/7. Sieltähän koko ajatus on ketjuun tullut. Sen sijaan yksinäiset on kirjoittaneet kuinka kaipaavat normaalia, vastavuoroista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Tässä ketjussa on muutenkin tullut esiin se, että ei-yksinäiset kuvittelee (ja toivookin) yksinäisten olevan jotenkin sosiaalisesti kömpelöitä ja muuten vaan epäkelpoja yhteiskunnan jäseniä. Ilmeisesti pelkkä alitajuntainen ajatuskin siitä on liikaa, että yksinäisyys voi osua myös tavallisen ja normaalin ihmisen kohdalle ihan koska vain. Sama juttu kuin työttömyyden kanssa, työttömiä pidetään automaattisesti ryhmänä luusereita johon ei kukaan "normaali" ihminen joudu koskaan, joten työttömiä saa (ja pitää) surutta haukkua ja ruoskia, koska ihan omasta tahdostaan ovat laiskoja ja epäkelvollisina juoppoja.

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Jep, kun pelkää kovasti jotain, kuten suurin osa työttömyyttä tai yksinäisyyttä, mutta ei ole taitoa käsitellä omia tunteita, niin demonisoidaan yksinäiset itsestä erilliseksi ryhmäksi. "Noin ei voi käydä mulle koska NUO on ihan erilaisia kuin minä, kaikki sairaita psykopaatteja!" Psykologinen puolustusmekanismi.

Vierailija kirjoitti:

Oikea rakkaus, oikea ystävyys, ikinä älä minua jätä. Olet ikuisesti minun ja ikinä et saa olla kenenkään muun kanssa, vaan minä ja minun kanssani koko loppuelämäsi. Minä en anna sinulle tilaa hengittää, en anna sinun tavata ketään muuta, en anna sinun ystävystyä kenenkään muun kanssa, muuten kostan ja toivon sinulle pahaa loppuelämäksi.

Miten kenelläkään voi olla näin paha olo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Tässä ketjussahan nimenomaan nämä ei-yksinäiset on olettaneet että yksinäinen on lähinnä stalkkeri joka kaipaa seuraa 24/7. Sieltähän koko ajatus on ketjuun tullut. Sen sijaan yksinäiset on kirjoittaneet kuinka kaipaavat normaalia, vastavuoroista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Tässä ketjussa on muutenkin tullut esiin se, että ei-yksinäiset kuvittelee (ja toivookin) yksinäisten olevan jotenkin sosiaalisesti kömpelöitä ja muuten vaan epäkelpoja yhteiskunnan jäseniä. Ilmeisesti pelkkä alitajuntainen ajatuskin siitä on liikaa, että yksinäisyys voi osua myös tavallisen ja normaalin ihmisen kohdalle ihan koska vain. Sama juttu kuin työttömyyden kanssa, työttömiä pidetään automaattisesti ryhmänä luusereita johon ei kukaan "normaali" ihminen joudu koskaan, joten työttömiä saa (ja pitää) surutta haukkua ja ruoskia, koska ihan omasta tahdostaan ovat laiskoja ja epäkelvollisina juoppoja.

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Työttömyys toki voi kohdata, mutta tuota ihmettelen, että mikä ihmeen uhkaus tuo on, että yksinäisyys voi tuosta noin vain puskan takaa syöksyä kohti. Aina saa uusia tuttuja ja ystäviä (toisaalta ihmettelen tätä ihmisten luokittelua, oot vain tuttu, sinä olet ystävä, sinä taas olet vain kaveri). Se, mikä karkoittaa ihmisiä kaikkein parhaiten, on juuri ripustautuminen ja vaativuus ja luokittelu, että et oo tarpeeksi samanlainen, että ylentäisin sut ystäväkseni, vaan oot vain kaveri ja niitä en kaipaa. Minulla ehkä on aina ollut juuri siksi sosiaalista elämää runsaasti, koska en ole arvottanut ihmisiä, kenet suvaitsen nostaa ystäväksi, kuka jää kaveriksi. Otan ihmiset avoimin mielin vastaan ja tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja tulen toimeen hyvin sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka ovat ihan erilaisia, kuin minä.

Joten ei se yksinäisyys ole mikään mörkö, joka pimeällä metsätiellä ihan yhtäkkiä käy kimppuusi ja sille et voi mitään ja se on aina toisten syytä. Kun suvaitsee toisenlaisia ihmisiä, kuin itse on, niin silloin myös tutustuu monenlaisiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Joojoo. Ihan kuten myös masennus, kodittomuus, ylivelkaantuminen tai mikä tahansa  "voi osua keneen tahansa vaikka huomenna". Mihinkään ei ikinä liity mikään oma valinta tai muu, johon itse voi vaikuttaa. Ehkä jos tarpeeksi kauan hoetaan että yksilö itse on kaikkeen täysin syytön, ikävät asiat vain "tapahtuu" tai "osuu kohdalle", niin kyllä joku aina uskoo.

Vielä ymmärtää tämän höpöhöpön jonkun sairauden tai onnettomuuden kohdalla, mutta ikävä kyllä kukaan ei muutu yksinäiseksi yhdessä yössä. Työpaikka voi mennä, mutta siihen miten suureksi "taakaksi" muille sen jälkeen muuttuu, voi vaikuttaa varsin paljon.

Mutta tätähän ei toki saisi ääneen sanoa, pitää vaan jeesustella että kenelle tahansa voi käydä näin ja sittenpä näette miten kivaa on. Hohhoijaa. Ja mitäpä jos moni kommentoijista on jo samoja kokenut ja todennut, että jumankekka, siitä suosta pääseekin ihan itse pois vaikka toisin on yritetty väittää...

Vierailija kirjoitti:

Onpa hämmentävä ketju. Tyyppi selittää (ilm. suu vaahdossa) että onnellisten ihmissuhteiden perusta on lämminhenkisessä kodissa, mutta ei kykene osoittamaan minkäänlaista empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi, vaan heittää alentuvasti että "nämä ovat niitä ihmisiä joita kohdeltu huonosti" ymmärtämättä että hän itse on se jota on kohdeltu kaikkein huonoimmin, koska hän ei pysty ottamaan minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestään eikä kokemaan että on tasa-arvoinen toisten ihmisten kanssa. 

Toivottavasti hän ei ole mielenterveyden ammattilainen, sanon tämän siksi koska hän heittelee alan jargonia niin tottuneesti.

En tajunnut tätä kommenttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Tässä ketjussahan nimenomaan nämä ei-yksinäiset on olettaneet että yksinäinen on lähinnä stalkkeri joka kaipaa seuraa 24/7. Sieltähän koko ajatus on ketjuun tullut. Sen sijaan yksinäiset on kirjoittaneet kuinka kaipaavat normaalia, vastavuoroista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Tässä ketjussa on muutenkin tullut esiin se, että ei-yksinäiset kuvittelee (ja toivookin) yksinäisten olevan jotenkin sosiaalisesti kömpelöitä ja muuten vaan epäkelpoja yhteiskunnan jäseniä. Ilmeisesti pelkkä alitajuntainen ajatuskin siitä on liikaa, että yksinäisyys voi osua myös tavallisen ja normaalin ihmisen kohdalle ihan koska vain. Sama juttu kuin työttömyyden kanssa, työttömiä pidetään automaattisesti ryhmänä luusereita johon ei kukaan "normaali" ihminen joudu koskaan, joten työttömiä saa (ja pitää) surutta haukkua ja ruoskia, koska ihan omasta tahdostaan ovat laiskoja ja epäkelvollisina juoppoja.

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Työttömyys toki voi kohdata, mutta tuota ihmettelen, että mikä ihmeen uhkaus tuo on, että yksinäisyys voi tuosta noin vain puskan takaa syöksyä kohti. Aina saa uusia tuttuja ja ystäviä (toisaalta ihmettelen tätä ihmisten luokittelua, oot vain tuttu, sinä olet ystävä, sinä taas olet vain kaveri). Se, mikä karkoittaa ihmisiä kaikkein parhaiten, on juuri ripustautuminen ja vaativuus ja luokittelu, että et oo tarpeeksi samanlainen, että ylentäisin sut ystäväkseni, vaan oot vain kaveri ja niitä en kaipaa. Minulla ehkä on aina ollut juuri siksi sosiaalista elämää runsaasti, koska en ole arvottanut ihmisiä, kenet suvaitsen nostaa ystäväksi, kuka jää kaveriksi. Otan ihmiset avoimin mielin vastaan ja tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin ja tulen toimeen hyvin sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka ovat ihan erilaisia, kuin minä.

Joten ei se yksinäisyys ole mikään mörkö, joka pimeällä metsätiellä ihan yhtäkkiä käy kimppuusi ja sille et voi mitään ja se on aina toisten syytä. Kun suvaitsee toisenlaisia ihmisiä, kuin itse on, niin silloin myös tutustuu monenlaisiin ihmisiin.

No jos esim sairastut vakavasti niin suurin osa tuttuystäväkavereista usein häipyy. Juuri silloin kun niitä tarvitsisi. Paitsi sinua se ei tietysti haittaa, kun minkäänlainen tarvitsevuus on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys ja/tai yksinäisyys voi osua ihan kenen tahansa kohdalle ja vaikka jo ensi viikolla. Muistakaa "te paremmat" ihmiset sitten,  että sillä samalla hetkellä myös te muututte tuottavasta ja kelvollisesta yhteiskunnan jäsenestä pelkäksi taakaksi kaikille. Eikö olekin kiva ajatus?

Joojoo. Ihan kuten myös masennus, kodittomuus, ylivelkaantuminen tai mikä tahansa  "voi osua keneen tahansa vaikka huomenna". Mihinkään ei ikinä liity mikään oma valinta tai muu, johon itse voi vaikuttaa. Ehkä jos tarpeeksi kauan hoetaan että yksilö itse on kaikkeen täysin syytön, ikävät asiat vain "tapahtuu" tai "osuu kohdalle", niin kyllä joku aina uskoo.

Vielä ymmärtää tämän höpöhöpön jonkun sairauden tai onnettomuuden kohdalla, mutta ikävä kyllä kukaan ei muutu yksinäiseksi yhdessä yössä. Työpaikka voi mennä, mutta siihen miten suureksi "taakaksi" muille sen jälkeen muuttuu, voi vaikuttaa varsin paljon.

Mutta tätähän ei toki saisi ääneen sanoa, pitää vaan jeesustella että kenelle tahansa voi käydä näin ja sittenpä näette miten kivaa on. Hohhoijaa. Ja mitäpä jos moni kommentoijista on jo samoja kokenut ja todennut, että jumankekka, siitä suosta pääseekin ihan itse pois vaikka toisin on yritetty väittää...

Sinua taitaa kovasti pelottaa yksinäisyys? Milloin olet viimeksi viettänyt ihan itseksesi esim kuukauden, ahdistuitko kovasti ja pakenit sitä suorittamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hämmentävä ketju. Tyyppi selittää (ilm. suu vaahdossa) että onnellisten ihmissuhteiden perusta on lämminhenkisessä kodissa, mutta ei kykene osoittamaan minkäänlaista empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi, vaan heittää alentuvasti että "nämä ovat niitä ihmisiä joita kohdeltu huonosti" ymmärtämättä että hän itse on se jota on kohdeltu kaikkein huonoimmin, koska hän ei pysty ottamaan minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestään eikä kokemaan että on tasa-arvoinen toisten ihmisten kanssa. 

Toivottavasti hän ei ole mielenterveyden ammattilainen, sanon tämän siksi koska hän heittelee alan jargonia niin tottuneesti.

En tajunnut tätä kommenttia.

Tuo lainaamasi kommentti on todellakin hyvä lukea huolella. Siinäpä sulle juhannusaatoksi tekemistä.

Viihdyttävä ketju. Minä olen näillä spekseillä varmaankin "yksinäinen", koska mulla ei ole jäljellä yhtään ainutta kaveria, jolle soittaa jos haluaisin tehdä jotain. Kaikki nuoruudenkaverit on muuttaneet, muuttuneet, perheytyneet tiiviisti, kuolleet tai ties mitä muuta. Puolison lisäksi en keksi yhtään ainutta ihmistä, jonka kutsuisin seurakseni johonkin tapahtumaan. Menisin mieluummin yksin, tai jättäisin menemättä jos se olisi jotenkin hankalaa.

Onkohan mussa jotain vialla, kun en murehdi tätä? En ole maailman seurallisin ihminen, mutten täysi erakkokaan. Hyvässä seurassa on hauskaa, kun on, vaikken edes muista milloin viimeksi olisin ollut ns. ystävätapaamisessa. Töissä ja harrastuksissa tulee ihmisten kanssa silloin tällöin juteltua, siinä se. Edes somessa en hengaile tai viestittele.

Voihan olla, että eläkeiän kynnyksellä yhtäkkiä havahdun siihen, että ystäväpiiri olis kiva. Tai sitten en. Nuorena sosiaalinen elämä oli vilkasta, nyt en koe että saisin mitään lisäarvoa elämääni siitä. Tilanne olis ehkä erilainen, jos olisin sinkku, tai sitten ei. Jotenkin koen että varsinaiset ystävyyssuhteet kuului nuoruuteen ja nyt keski-iässä sitä samaa tarvetta ei vain ole, kun aina olen muutenkin tykännyt mennä ja tulla itsekseni. Mielenkiintoista nähdä, muuttuuko tilanne jossain vaiheessa taas joksikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Moni yksinäinen ihminen kaipaa elämäänsä sellaisia ihmisiä, joita näkee säännöllisesti. Ei Punaisen Ristin ystävätoimintaankaan haeta mukaan sellaisia ihmisiä, jotka piipahtavat yksinäisen vanhuksen luona kerran vuodessa, vaan kerran viikossa. Kerran vuodessa jonkun satunnaisen ihmisen tapaaminen nimittäin vähentää harvan ihmisen yksinäistä oloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni taas menee hermot ihmisiin, joilla ei itsellä ole juurikaan muita ystäviä ja sitten soittelevat jatkuvasti ja pyytävät näkemään kokoajan ja suuttuvat, kun kaikilla elämä ei olekaan yhtä yksinäistä.

Yleensä juuri niin se meneekin, ne kenellä ei ystäviä paljon ole ovat juuri niitä jotka soittelevat jatkuvasti muille ystävilleen ja miettivät miksei kukaan soita heille. Koska kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa, itselläni on kiireistä eikä jokaikisen työpäivän jälkeen huvita puhua monen hyvänpäiväntutun tai ”kaverin” kanssa, vaan mielummin nään oikeita ystäviäni ja niitäkään en ehdi kaikkia näkemään. Eli jos tuntuu, että olet aina se kenelle ei soiteta, vika saattaa olla siinä että kaverillasi on vain yksinkertaisesti liikaa muita kavereita,.

Aivan! Rikkaan näkökulmasta köyhän toiminta on usein surkuhupaisan ja käsittämättömän oloista. Niin myös yksinäisen ihmisen toiminta sellaisen mielestä, jonka sosiaaliset tarpeet ovat täyttyneet.

Tää oli mainiosti sanottu. Tuo postaus (myös sen jälkeinen postaus) oli täysin kuin rikkaan ihmisen suhtautumista köyhään ja kipeään. En voinut välttää ajatusta, että poliittista suuntautumista ei ollut kovin vaikeata arvata. ;) 

 

Minä en ole tuo postaaja, mutta allekirjoitan sen täysin. Ja poliittisesti olen suuntautunut vasemmalle, toisin kuin taisit luulla. Musta tuo vertaus on niin ontuva kuin olla voi - köyhyys ja rikkaus on aika vähän yksilöstä itsestään kiinni, mutta yksinäisyys aika paljon. Mutta kivahan on tietysti ajatelle sosiaaliseen elämäänsä tyytyväiset riistäjiksi, joiden hyvinvointi revitään teidän yksinäisten nahasta. 

Vasemmistohenkisenä sinun pitäisi ymmärtää, että aikuisiällä yksinäisyys ei ole monesti itsestä kiinni. Tästä aiheesta löytyy varmasti monia sosiologisia tutkimuksia.

Mitä tarkoitat sillä, että yksinäisyys on paljon ihmisestä itsestään kiinni? Jos nyt on ihan pakko noista valita, niin aika loogista lienee ajatella, että rahaakin on helpompi takoa kuin ystäviä. Rahahan on vain materiaa. 

Itse teen töitä ulkomaalaisten kanssa, eikä heidän ole läheskään aina helppoa löytää paikallisia kavereita. He voivat kertoa, että harrastuksissa joo näkee uusia ihmisiä, mutta sitten se on heippa hei ja tyypit menevät kotiinsa. No näinhän se on.

Jo pelkästään "teidän yksinäisten" -ilmaisu kertoo melko lailla ylimielisestä toiseuttamisesta.

Jos kaikki ajattelisimme samoin, kukaan ei lähtisi tapaamaan yksinäisiä vanhuksia, kirjoittelemaan tuntemattomille kirjeitä, toimimaan nuoren tukihenkilönä jne. Kaikki tällainen vaatii työtä, mutta kysehän on siitä, mitä haluaa "heidän yksinäisten" eteen tehdä ja millaisena ongelmana näkee yksinäisyyden yhteiskunnassa. Siihen istuu hyvin huonosti ajattelutapa "mitäs läksivät, kyllähän he itse voisivat hommata kavereita".

Ohis...mä näen asian niin, että monella yksinäisellä tuntuu olevan ihan hirveän kovat vaatimukset ystävilleen. Juuri kuten tässä ketjussa on moni kirjoittanut, ystävyyteen pitää sitoutua ja ystävyyden eteen tehdä töitä. Vastuuta ja velvollisuuksia. Ystävyys ei siis ole heille mitään rentoa, mutkatonta ja luontevaa yhdessäoloa vaan pikemminkin kuin symbioottinen parisuhdepeli, josta vain puuttuu seksi ja jonka tilaa jatkuvasti analysoidaan. Lisäksi ystävän pitää olla lähes samanlainen kuin itsekin on ja aina ja loppuun asti ymmärtää, jos jossain asiassa onkin erilainen. 

Jos haluaa pelata ihmissuhdepeliä, kannattaa etsiä itselleen pelikaveri eikä ystäviä. 

Tämän ketjun ensisijainen teema on _ystävyys_ ja siihen liittyvät seikat. Toki tällöin vaatimuksia on. Osa varmasti myös kirjoittaa toiveista ja ihanneystävyydestä, kuten minäkin. Vaikka muuhun olenkin tyytynyt.

Jos kuitenkin on yksinäinen,  osa kelpuuttaa varmasti myös uusia tuttuja ja kavereita. Eri asia vain on, että mistä sellaisia sitten saisi. Vaatimukset tuskin ovat kovinkaan kovat. Ikuisia tyhjiä fraaseja ovat harrastukset ym. Miten moni nyt sitten tosissaan on savenvalantakurssilta löytänyt siviilissä nähtävän tuttavan, kaverin tai ystävän? Ehkä joku, mutta eiköhän ne usein aika kepeiksi harrastusjutuiksi jää. Eihän harrastuksiin mennä edes hakemaan uusia kavereita, vaan oppimaan uutta. Tuntuisi hieman kiusalliselta alkaa "flirttailla" harrastuksessa kaverimielessä ja kysellä henkilökohtaisuuksia. Toki voi olla, että jokin aktiivinen joukkuelaji on eri asia. 

Mielestäni tuota muuten on harvempi sanonut, että ystävän pitäisi olla samanlainen kuin itse. Itsestäni se olisi suorastaan kammottavaa! Mutta sen allekirjoitan, että ihanneystävyys olisi pitkälti sama asia kuin parisuhde (jätän tietoisesti sanan PELI pois, koska en nyt ymmärrä tätä pinnallista peliaspektia) ilman seksiä. Parisuhteessaan ollaan toivottavasti hyvän, kenties parhaan ystävän kanssa. 

En ymmärtänyt tuota pelikaverikommenttia. Eikö ystävää kaipaava nimenomaan halua välttää ihmissuhdepelejä ja pelureita?

Pelikaveruudessa kuten sinullakin (???) ystävyydessä on säännöt, joiden  mukaan pelataan. Jos toinen ei pelaa sun säännöilläsi, ei hän voi olla ystäväsikään. Ja sulle kuten monelle muullekin ystävyys tuntuu olevan kuin parisuhde, johon sitoudutaan koko eliniäksi. Kuinka monta miestä/vaimoa jaksaisit pitää tyytyväisenä samaan aikaan? Tuskin kovin montaa edes viittä vuotta saatika koko loppuelämääsi. 

Jos ystävyydeltä haluaa parisuhteen kaltaista elinikäistä symbioosia, on etsittävä itsensä kaltainen ihminen, joka myöskään ei halua kuin parisuhteen kaltaisen elinikäisen symbioosin. Sellaista ihmistä ei edes kannata etsiä ihmisistä, joilla on useampiakin ihmissuhteita. Olen tavannut elämäni aikana paljon ihan mukavia - yksinäisiäkin - ihmisiä, mutta en voi ryhtyä kenenkään kanssa mihinkään symbioosiin, koska elämässäni on paljon muitakin ihmisiä. Haluaisitko itse olla se, joka heivataan elämästä ja aloitetaan symbioosi jonkun toisen kanssa? 

Uusia ihmisiä tavataan mitä erilaisimmissa tilanteissa, mutta uusien ihmisten tapaamisen tarkoitus ei olekaan muodostaa heidän kanssaan parisuhteen kaltaista symbioosia. Uusien ihmisten kanssa tehdään asioita ja tutustutaan. Joskus käy niin, että voidaan ystävystyäkin, mutta silloinkin on mietittävä kokonaisuutta. Kestääkö ystävystyä sellaisen kanssa, jolle ei olekaan ainoa ystävä? 

Minulla on muutama todella läheinen ystävä ja paljon kavereita. Enkä koe, että minulla on jotain sääntöjä joita noudatamme. Ei ole mitään vuorosääntöjä, ei aikarajoja, ei tapaamispainostuksia jne.

Tärkeintä on, että minä olen ensinnäkin heille se hyvä ystävä. Kuuntelen kun on tarvis, autan jos haluavat, tapaan jos sopii. En odota mitään ihmeellisiä asioita heiltä ja siltikin he vastavuoroisesti selkeästi haluavat olla ystäviä minulle.

Itsestäni tuollainen sääntöviidakko tulee tuhoamaan ystävyyden. Alat stressaamaan kun kieltäydyt tai et johonkin määrättyyn aikaan ole ottanut yhteyttä. Joudut keinotekoisesti kehittelemään tapaamisia ja kieltäytymisiä. Ihan vaan, jotta säännöt täyttyvät.

Ihminen on vastuussa omasta yksinäisyydestään. Maailmassa nimittäin ihmisiä riittää, joiden kanssa ystävystyä. Mutta kun alkaa vaatimaan yhtä ja toista, niin ei ihmekään, että löytäminen on vaikeaa.

Minulla on ystäviä/kavereita kouluista, työpaikoista, joukkueista, synnytyskurssilta, jopa lasteni luokkakavereiden äitejä.

Juuri lapseni luokkakaverin äiti pyysi meitä heidän mökilleen.

Mutta menessäni sinne en todellakaan miettinyt kestääkö tämä vai ei. Täyttyvätkö säännöt. Olin onnellinen, että meillä oli kivaa siellä. Kuka tietää mitä 10 vuoden päästä tapahtuu ja oikeasti ihan sama. Sen takia ei tarvitse luopua nykyhetken hauskuuksista.