Sivut

Kommentit (6479)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja kummisuhde on joka tapauksessa lapseen, ei sen vanhempaan.

Parhaimmillaan kummi on se kuuntelija ja tuki, kun murrosiässä menee sukset ristiin vanhempien kanssa. Aikuinen, joka on vähän erillään niistä vanhemmista, ei vanhemman sydänystävä joka kalvii heti vanhemmalle jokaisen asian.

Oi voi. Vaihdetaan kummin tilalle sitten kaaso. Valitsitteko kaasonnekin sen perusteella, keillä oli  eniten rahaa sekä organisaatiokykyä vai sen perusteella, ketkä olivat teille läheisimpiä ystäviä?

Wtf ? Kummit ja kaasot? Eikö tuo ole Ihan perhe- ja parisuhdekohtaista että sellaisia yleensä edes on. Ihan ufo maailma! :D

Vierailija

Mulle pahinta mitä kaverina pitämäni on tehnyt on se kun lainasin tälle reissuun 1000 euroa (oli mulle tuolloin isohko summa), ja tullessaan takaisin tämä toi tuliaisia toiselle kaverille ja sanoi mulle, että "meinasin ostaa sullekin, mutta en oo koskaan pitänyt meitä niin läheisinä". Lisäksi tämän piti maksaa laina takaisin korkojen kera, mutta maksoi lopulta helvetin hitaasti, ehkä parin vuoden aikana, tasan sen 1000 euroa eikä senttiäkään enempää. Sillä oli jäänyt reissusta se tonni mutta päätti ostaa sillä heti koiranpennun. Silloin tuli mieleen, että ihmiset ovat kyllä tyhmiä ja perseestä. Ollaan vieläkin "kavereita", mutta aika vähän onneksi tekemisissä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Näkyy osa yrittävän korvata ystävillä puolisoa/perhettä. Ei tule onnistumaan, sellaista tunnesidettä ei vaan saa enää aikuisena.

Tuo että ollaan melodramaattisia ja hehkutetaan miten marttyyrina otetaan palkatonta ja valvotaan sairaalassa...sairaaloissa nukutaan öisin, vaikka sitten lääkkeillä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aikuisena parisuhde on se läheisin suhde. Ei sitä kavereilla ja ystävillä pysty paikkaamaan.

Samaa mieltä. Moni yhtä ystävää haluava/vaativa ei tunnista, että oikeasti hän haluaa rakkautta, sellaista kiinnostusta ja tunnesidettä jota ei vaan synny pelkän ystävän kanssa.

Vaikka kuinka melodramaattisesti yritettäisiin sitä välittämistä tuoda.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena parisuhde on se läheisin suhde. Ei sitä kavereilla ja ystävillä pysty paikkaamaan.

Samaa mieltä. Moni yhtä ystävää haluava/vaativa ei tunnista, että oikeasti hän haluaa rakkautta, sellaista kiinnostusta ja tunnesidettä jota ei vaan synny pelkän ystävän kanssa.

Vaikka kuinka melodramaattisesti yritettäisiin sitä välittämistä tuoda.

Onko tässä ketjussa joku siis sanonut, että haluaa vain yhden ystävän?

Vai että haluaa edes yhden ystävän? Melko suuri ero. 

Minulla ainakin kaveri- ja ystävyyssuhteet ovat olleet monesti parempia kuin parisuhteet. :D Että kaipa tuo vähän riippuu siitä ja tuosta. Ylipäänsä en rinnastaisi asioita, koska molemmille on aikansa ja paikkansa. Molempia usein tarvitaan. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aikuisena parisuhde on se läheisin suhde. Ei sitä kavereilla ja ystävillä pysty paikkaamaan.

Mikä teitä tahallaan väärinymmärtäjiä oikein vaivaa? Itse ainakin kaipaan kaveria parisuhteestani huolimatta. Kaipaan muutakin aikuista seuraa, ihmistä jonka kanssa tehdä juttuja joita en voi tai halua puolison kanssa tehdä.

Vierailija

Suosittelen vapaaehtoistyötä maa han muut ta jien parissa. Googlettakaa ystäväksi maa han muut ta jalle, (ilman noita välejä, viesti ei mene läpi jos kirjoitan noi sanat normaalisti). Maailma avartuu ja kyllä siinä herkästi ystävystyykin.

Vierailija

Minua häiritsee tässä ketjussa joidenkin tarve arvottaa elämänsä ihmisiä. Miksi? On suorastaan pelottavaa, kun joku kertoo: " vain puoliso ja lapset ovat tärkeitä, muut merkityksettömiä".

Mitäs sitten jos tulee ero tai se puoliso kuolee? Tai lapset eivät välitä? Silloin saattaa kaivata niitä muitakin ihmisiä. Voi joutua väkisin katsomaan oman kuplansa ulkopuolelle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee tässä ketjussa joidenkin tarve arvottaa elämänsä ihmisiä. Miksi? On suorastaan pelottavaa, kun joku kertoo: " vain puoliso ja lapset ovat tärkeitä, muut merkityksettömiä".

Mitäs sitten jos tulee ero tai se puoliso kuolee? Tai lapset eivät välitä? Silloin saattaa kaivata niitä muitakin ihmisiä. Voi joutua väkisin katsomaan oman kuplansa ulkopuolelle.

Mä taas ihmettelen, jos jollekin pomo, työkaveri, harrastuskaveri tai naapuri  on yhtä tärkeä ja läheinen kuin oma puoliso, oma lapsi, oma äiti tai oma sisko. 

Vierailija

Usein varmaan syvimmin yksinäisiä ovatkin ne, joilla ei syystä tai toisesta ole hyvää parisuhdetta, lämpimiä välejä omiin lapsiin, sisaruksiin ja vanhempiin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee tässä ketjussa joidenkin tarve arvottaa elämänsä ihmisiä. Miksi? On suorastaan pelottavaa, kun joku kertoo: " vain puoliso ja lapset ovat tärkeitä, muut merkityksettömiä".

Mitäs sitten jos tulee ero tai se puoliso kuolee? Tai lapset eivät välitä? Silloin saattaa kaivata niitä muitakin ihmisiä. Voi joutua väkisin katsomaan oman kuplansa ulkopuolelle.

Entä sitten? Jos puoliso kuolee ensin tai lapset hylkäävät, luuleeko joku että joku työkaveri tai vastaava jotenkin korvaa tämän menetyksen? Tai sata kaveria/ystävää.

Työkavereita saa aina kun on töissä ja käyttäytyy normaalin ihmisen tavoin, siihen ei tarvita sen kummempaa panostusta. Ystävä ei korvaa parisuhdetta myöskään, ja on aika arveluttavaa pitää ihmistä ikään kuin varalla, jos perhe sattuu kuolemaan äkillisesti.

Pelottavaa rinnastaa parisuhde ja joku työkaveruus, silloin ei ole oikeassa suhteessa edes ollutkaan, jos noita voi verrata.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tuota asennetta, että ”aikuisiällä” ei voisi löytää kavereita, ystäviä... Todellakin voi! Ihan sydänystäviäkin.

Voi, ja toivon että aika näyttää tämän todeksi, mutta omasta kokemuksesta, yli kolmenkymmenen iässä ihmiset ovat varautuneempia, eivätkä ole niin avoimia ottamaan uutta ihmistä elämäänsä.

Vierailija

Kyllä ihmiset ottavat elämäänsä mielenkiintoisen ihmisen, joka ei odota liikaa.

Eikä esim kuvittele, että uuden ihmisen kanssa heti ollaan kuin jotakin lapsuuden bestiksiä aikoinaan, aina yhdessä ja muut ulkopuolelle jättäen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tuota asennetta, että ”aikuisiällä” ei voisi löytää kavereita, ystäviä... Todellakin voi! Ihan sydänystäviäkin.

Voi, ja toivon että aika näyttää tämän todeksi, mutta omasta kokemuksesta, yli kolmenkymmenen iässä ihmiset ovat varautuneempia, eivätkä ole niin avoimia ottamaan uutta ihmistä elämäänsä.

Mulla  taas on päinvastainen kokemus. Monien kohdalla kyse ei ole varautuneisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että heillä  on jo ihan riittävästi ystäviä ja kavereita eikä näihin olemassaoleviinkaan ehditä ja jakseta pitää yhteyttä niin paljon kuin itsekin toivoisi. Aikuisten elämässä on aika paljon kaikkea muutakin kuin ystävät ja kaverit eikä järkevät ihmiset halua hamstrata itselleen enempää ihmissuhteita kuin mistä jaksavat myös pitää huolta.

Kun elämäntilanne muuttuu (esim lapset kasvavat niin isoiksi, ettei heitä tarvitse enää kuskata monta kertaa viikossa harrastuksiin), vapautuu aikaa ja tässä vaiheessa ollaan mun kokemukseni mukaan hyvinkin avoimia uusille ystäville ja kavereille, JOS heitä ei ole ennestään jo tarpeeksi. Monella kuitenkin on ja lasten kuskaamisista vapautunut aika halutaan käyttää näille ystäville ja kavereille eli pidetään aiempaa enemmän yhteyttä heihin. Jos taas elämäntilanteen muutos on esim muutto toiselle paikkakunnalle kauas ystävistä ja kavereista, vapautuu aikaa uusille ystäville ja kavereille ihan eri tavalla. Silloin elämään voi mahtua useampikin uusi kaveri, koska vanhoja ystäviä ja kavereita tavataan jokatapauksessa aiempaa harvemmin pitkän maantieteellisen etäisyyden vuoksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tuota asennetta, että ”aikuisiällä” ei voisi löytää kavereita, ystäviä... Todellakin voi! Ihan sydänystäviäkin.

Voi, ja toivon että aika näyttää tämän todeksi, mutta omasta kokemuksesta, yli kolmenkymmenen iässä ihmiset ovat varautuneempia, eivätkä ole niin avoimia ottamaan uutta ihmistä elämäänsä.

Mulla  taas on päinvastainen kokemus. Monien kohdalla kyse ei ole varautuneisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että heillä  on jo ihan riittävästi ystäviä ja kavereita eikä näihin olemassaoleviinkaan ehditä ja jakseta pitää yhteyttä niin paljon kuin itsekin toivoisi. Aikuisten elämässä on aika paljon kaikkea muutakin kuin ystävät ja kaverit eikä järkevät ihmiset halua hamstrata itselleen enempää ihmissuhteita kuin mistä jaksavat myös pitää huolta.

Kun elämäntilanne muuttuu (esim lapset kasvavat niin isoiksi, ettei heitä tarvitse enää kuskata monta kertaa viikossa harrastuksiin), vapautuu aikaa ja tässä vaiheessa ollaan mun kokemukseni mukaan hyvinkin avoimia uusille ystäville ja kavereille, JOS heitä ei ole ennestään jo tarpeeksi. Monella kuitenkin on ja lasten kuskaamisista vapautunut aika halutaan käyttää näille ystäville ja kavereille eli pidetään aiempaa enemmän yhteyttä heihin. Jos taas elämäntilanteen muutos on esim muutto toiselle paikkakunnalle kauas ystävistä ja kavereista, vapautuu aikaa uusille ystäville ja kavereille ihan eri tavalla. Silloin elämään voi mahtua useampikin uusi kaveri, koska vanhoja ystäviä ja kavereita tavataan jokatapauksessa aiempaa harvemmin pitkän maantieteellisen etäisyyden vuoksi.

Ehkä juurikin näin, mutta silti mitä enemmän ikää sen vaikeampi löytää uusia ystäviä. Ei ehkä mahdotonta, mutta vaikeampaa kuin parikymppisenä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tuota asennetta, että ”aikuisiällä” ei voisi löytää kavereita, ystäviä... Todellakin voi! Ihan sydänystäviäkin.

Voi, ja toivon että aika näyttää tämän todeksi, mutta omasta kokemuksesta, yli kolmenkymmenen iässä ihmiset ovat varautuneempia, eivätkä ole niin avoimia ottamaan uutta ihmistä elämäänsä.

Mulla  taas on päinvastainen kokemus. Monien kohdalla kyse ei ole varautuneisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että heillä  on jo ihan riittävästi ystäviä ja kavereita eikä näihin olemassaoleviinkaan ehditä ja jakseta pitää yhteyttä niin paljon kuin itsekin toivoisi. Aikuisten elämässä on aika paljon kaikkea muutakin kuin ystävät ja kaverit eikä järkevät ihmiset halua hamstrata itselleen enempää ihmissuhteita kuin mistä jaksavat myös pitää huolta.

Kun elämäntilanne muuttuu (esim lapset kasvavat niin isoiksi, ettei heitä tarvitse enää kuskata monta kertaa viikossa harrastuksiin), vapautuu aikaa ja tässä vaiheessa ollaan mun kokemukseni mukaan hyvinkin avoimia uusille ystäville ja kavereille, JOS heitä ei ole ennestään jo tarpeeksi. Monella kuitenkin on ja lasten kuskaamisista vapautunut aika halutaan käyttää näille ystäville ja kavereille eli pidetään aiempaa enemmän yhteyttä heihin. Jos taas elämäntilanteen muutos on esim muutto toiselle paikkakunnalle kauas ystävistä ja kavereista, vapautuu aikaa uusille ystäville ja kavereille ihan eri tavalla. Silloin elämään voi mahtua useampikin uusi kaveri, koska vanhoja ystäviä ja kavereita tavataan jokatapauksessa aiempaa harvemmin pitkän maantieteellisen etäisyyden vuoksi.

Ehkä juurikin näin, mutta silti mitä enemmän ikää sen vaikeampi löytää uusia ystäviä. Ei ehkä mahdotonta, mutta vaikeampaa kuin parikymppisenä.

Parikymppisenä on varmaan sen vuoksi helpompaa, ettei ihmisillä ole samassa määrin muuta elämää kuin kolmekymppisenä. Monet eivät edes seurustele siinä vaiheessa, joten elämän keskeisimmät ihmissuhteet on ystävät ja kaverit. Ja jotkut saattaa asua vielä lapsuudenkodissaankin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tuota asennetta, että ”aikuisiällä” ei voisi löytää kavereita, ystäviä... Todellakin voi! Ihan sydänystäviäkin.

Voi, ja toivon että aika näyttää tämän todeksi, mutta omasta kokemuksesta, yli kolmenkymmenen iässä ihmiset ovat varautuneempia, eivätkä ole niin avoimia ottamaan uutta ihmistä elämäänsä.

Mulla  taas on päinvastainen kokemus. Monien kohdalla kyse ei ole varautuneisuudesta vaan yksinkertaisesti siitä, että heillä  on jo ihan riittävästi ystäviä ja kavereita eikä näihin olemassaoleviinkaan ehditä ja jakseta pitää yhteyttä niin paljon kuin itsekin toivoisi. Aikuisten elämässä on aika paljon kaikkea muutakin kuin ystävät ja kaverit eikä järkevät ihmiset halua hamstrata itselleen enempää ihmissuhteita kuin mistä jaksavat myös pitää huolta.

Kun elämäntilanne muuttuu (esim lapset kasvavat niin isoiksi, ettei heitä tarvitse enää kuskata monta kertaa viikossa harrastuksiin), vapautuu aikaa ja tässä vaiheessa ollaan mun kokemukseni mukaan hyvinkin avoimia uusille ystäville ja kavereille, JOS heitä ei ole ennestään jo tarpeeksi. Monella kuitenkin on ja lasten kuskaamisista vapautunut aika halutaan käyttää näille ystäville ja kavereille eli pidetään aiempaa enemmän yhteyttä heihin. Jos taas elämäntilanteen muutos on esim muutto toiselle paikkakunnalle kauas ystävistä ja kavereista, vapautuu aikaa uusille ystäville ja kavereille ihan eri tavalla. Silloin elämään voi mahtua useampikin uusi kaveri, koska vanhoja ystäviä ja kavereita tavataan jokatapauksessa aiempaa harvemmin pitkän maantieteellisen etäisyyden vuoksi.

Ehkä juurikin näin, mutta silti mitä enemmän ikää sen vaikeampi löytää uusia ystäviä. Ei ehkä mahdotonta, mutta vaikeampaa kuin parikymppisenä.

Parikymppisenähän just muutetaankin opiskelupaikkakunnalle ja uusien ystävien ja kavereiden tarve on kova. Lukion jälkeen hajaannutaan kuka minnekin ja uudet kaverit löytyvät opiskelukavereista. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla